Maanantaina 15.9.2025 vietämme Jeesuksen äidin tuskien muistopäivää.
Syyskuun viidentenätoista päivänä Kirkko viettää vuosittain liturgiassaan vanhaa ja rakastettua juhlaa, Jeesuksen äidin tuskien muistopäivää. Jeesuksen äidin tuskat 15. syyskuuta perustuu juhlaan, joka hyväksyttiin Kölnin synodissa 1423 nimellä Marian seitsemän tuskaa, Septem Dolorum Beatae Maria Virginis. Juhlan viettäminen sallittiin erityisesti serviittien, autuaan Neitsyt Marian palvelijoiden sääntökunnalle 1667. Serviittien veljeskunnan perusti Firenzessä 1200-luvulla seitsemän hurskasta nuorukaista, kukin varakkaasta kauppiasperheestä. Neitsyt Maria ilmestyi heille ja neuvoi heitä vetäytymään maailmasta ja omistautumaan täydellisesti ”iankaikkisille asioille”. Marian neuvon mukaan he pukeutuivat mustaan kaapuun, joka muistutti heitä Jumalanäidin tuskista. Näin serviitit kunnioittavat erityisellä tavalla Marian seitsemää surua. Armeliaisuuden ja myötätunnon osoittaminen kuuluu tunnetusti heidän piirteisiinsä. He jatkavat elämässään Jumalanäidin esimerkkiä.
Paavi Innocentius XI (1676-1689) otti juhlan kalenteriin 1688 ja paavi Benedictus XIII (1724-1730) määräsi sen koko Kirkolle 1727. Hartaus levisi laajalle erityisesti paavi Pius VII:n (1742-1823) puolesta pidettävänä esirukouksena, kun Napoleon oli ottanut hänet vangiksi 1809. Sitä vietettiin ensimmäisen paastosunnuntain jälkeisenä perjantaina. Rinnakkain tämän hartauden kanssa oli kehittynyt syyskuun 15. päivän juhlaksi autuaan Neitsyt Marian seitsemän tuskan juhla, jonka paavi Pius VII vietti kiitosjuhlana vapautuessaan vankeudesta 1814. Vähitellen se korvasi paastonajan juhlan.
Jeesuksen äidin tuskien muisteleminen on joka tapauksessa saanut alkunsa jo keskiajalla. Kunnioitettiin Mariaa, joka kärsi yhdessä Poikansa kanssa. Kun Jeesus tuotiin Jerusalemin temppeliin ja omistettiin Jumalalle, Maria sai kuulla vanhan Simeonin ennustavan, että hänen äidinsydämensä saa tuntea myös suurta tuskaa seuratessaan Poikansa elämää: ”Tämä lapsi on pantu koetukseksi: monet israelilaiset kompastuvat ja monet nousevat. Hänet on pantu merkiksi, jota ei tunnusteta, ja sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä. Näin tulevat julki monien sisimmät ajatukset” (Luuk. 2:34-35). Messiaan äiti ei ole vain kuninkaan äiti, vaan on myös kärsimyksen miehen äiti. Mariasta tuli tuskien äiti. Hänen elämänsä oli elävä ennustus. Maria joutui lähtemään Joosefin ja lapsen kanssa Egyptiin pakoon kuningas Herodeksen vainoa (Matt. 2:13-18). Pako Egyptiin, viattomien lasten surmaaminen, pakolaisena eläminen Egyptissä, Jeesus-lapsen katoaminen Jerusalemiin kolmeksi päiväksi, Jeesuksen poislähtö kotoa julkiselle toiminnalle jättäen leskeksi joutuneen Marian Joosefin kuoleman jälkeen, Jeesuksen kohtaaminen matkalla Golgatalle, Jeesuksen ristiinnaulitseminen ja kuolema, Jeesuksen ristiltä pois ottaminen, ja Jeesuksen hautaaminen… Kaikki nämä olivat Marian sydämen läpi käyneitä teräviä miekkoja.
Taiteessa tunnetaan monia Neitsyt Maria -aiheisia maalauksia ja piirroksia, joissa miekka lävistää hänen tahratonta sydäntään. Nuo seitsemän miekkaa tai tuskaa ovat: 1) Simeonin ennustus 2) pako Egyptiin 3) 12-vuotiaan Jeesuksen kolmipäiväinen katoaminen Jerusalemissa 4) Jeesuksen ristintie 5) Jeesuksen ristinnaulitseminen 6) Jeesuksen ristiltä ottaminen 7) Jeesuksen hautaaminen.
Jumalanäitinä Maria oli ainutlaatuisella tavalla osallinen Poikansa lunastustyön salaisuudesta; hän oli mitä läheisimmin osallinen rakkaan Poikansa kärsimyksestä ja kuolemantuskasta. Miekka, joka lävistää Marian sydämen, osoittaa siis aina kohti Kristusta. Se kertoo Marian, ihmiskunnan ylevimmän edustajan, tuskasta ja kärsimyksestä niiden pelastushistorian tapahtumien edessä, jotka hänen kohtunsa hedelmä Jeesus joutui kokemaan.
Ristillä kärsiessään Jeesus antoi opetuslapsensa äitinsä huomaan — ja äitinsä opetuslapselle. Mieleen tulvahtavat Johanneksen evankeliumin sanat: Kun Jeesus näki, että hänen äitinsä ja rakkain opetuslapsensa seisoivat siinä, hän sanoi äidilleen: “Nainen, tämä on poikasi!” Sitten hän sanoi opetuslapselle: “Tämä on äitisi!” Siitä hetkestä lähtien opetuslapsi piti huolta Jeesuksen äidistä. (Joh. 19:26-27) Tästä tapahtumasta tuli kuuluisa hymni, jota edelleen laulamme esimerkiksi Ristintien hartauden yhteydessä: ”Stabat Mater dolorosa… Seisoi äiti murheissansa, ristin alla tuskissansa: siinä riippui Poikansa.”
Ristin juurella Mariaa lävistävä miekka olisi myös risti, joka pystytettäisiin keskelle hänen sydäntään. Miekka iskisi ammottavan haavan, joka ei koskaan tulisi näkyviin. Maria pysyi itselleen uskollisena ja kätki tämän haavankin sydämeensä, vaikkei hän koskaan saanut ruumiiseensa Kristuksen haavoja kuten Franciscus Assisilainen tai padre Pio. Marian kutsumukseen ei kuulunut näyttää tai ilmoittaa jotakin. Hän osallistui Jeesuksen pelastustyöhön äidillisellä rakkaudellaan, puhtaalla sydämellään. Seisoessaan ristin juurella Maria ei ehkä ymmärtänyt kaikkea. Luultavasti hän tunsi vain synkkää hengen pimeyttä, sitä mitä me itse joskus tunnemme elämässämme.
Alusta loppuun asti Maria omistautui koko sydämestään Jumalan tahdolle. Jeesuksen ja Marian tehtävät kuuluvat yhteen. Jeesuksen kutsumus on myös Marian kutsumus. Ne muodostavat kokonaisuuden. Jeesusta ei voi erottaa Mariasta eikä Mariaa Jeesuksesta. Jokainen vasaran isku, joka löi naulat Jeesuksen käsiin ja jalkoihin, tuntui Marian sydämessä asti. Jeesusta ei voida haavoittaa, ilman että Mariakin haavoittuu. Jokainen Jeesuksen kärsimys kohtasi myös Mariaa, joka on kirkon kuva myös miekan lävistämänä. Kirkon kaikkien lasten on tavalla tai toisella kuljettava ristin tietä, sillä opetuslapsi ei ole opettajaansa parempi (Matt. 10:24). Maria kulki ensimmäisenä tätä tietä Jeesuksen kanssa. Hän pani alulle uuden liikkeen – myötäkärsimisen liikkeen.
Ristin juurella lempeästä äidistä tuli Tuskien äiti, kyyneliä vuodattava Mater Dolorosa. Surujen Neitsyt kantoi Poikansa kanssa ihmiskunnan yhteistä kärsimystä. Sekä äidin rakkautta että kärsimystä kuvaa Rooman pyhän Pietarin basilikassa renessanssiajalta peräisin oleva Michelangelon Pietà-veistos, jossa ristiltä alas otettu Kristus lepää äitinsä Marian käsivarsilla.
Keskiajalla oli myös syntynyt lauluja Neitsyt Marian iloista. Niistä kehittyi vähitellen seitsemän tuskan vastineeksi Marian seitsemän ilon perinne, jolla ei kuitenkaan ole omaa juhlaa tai muistopäivää. Ilojen sisältö on ruusukkorukouksessa ja siten jatkuvassa muistossa. Ilot ovat 1) enkelin ilmestyminen 2) vierailu Elisabetin luona 3) Jeesuksen syntymä 4) kuninkaiden kumarrus 5) kohtaaminen Simeonin kanssa 6) Jeesuksen löytyminen temppelissä 7) Marian kruunaaminen taivaassa.
Jeesuksen äidin tuskien muistopäivänä (15.9.) vietettävän Pyhän Messun osat:
Alkuvirsi (Luuk. 2:34-35)
Simeon sanoi Marialle: Tämä lapsi on pantu koetukseksi. Monet israelilaiset kompastuvat ja monet nousevat. Hänet on pantu merkiksi, jota ei tunnusteta, ja sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä.
Päivän rukous
Isä Jumala, sinä halusit, että ristille korotetun Poikasi vierellä seisoisi hänen äitinsä kärsien yhdessä hänen kanssaan. Suo että kirkkosi, joka Marian lailla osallistuu Kristuksen kärsimiseen, pääsisi kerran osalliseksi myös hänen ylösnousemuksestaan. Tätä pyydämme saman Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta, joka kanssasi elää ja hallitsee Pyhän Hengen yhteydessä, Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen.
Uhrilahjarukous
Kaikkivaltias iankaikkinen Jumala, sinä annoit Jeesuksen ristin vierellä seisovan Neitsyt Marian meille äidiksi. Ota laupiaasti vastaan nämä uhrilahjat, jotka autuasta Neitsyt Mariaa muistaen sinun nimesi kunniaksi kannamme eteesi. Tätä pyydämme Kristuksen, Herramme, kautta.
Ehtoollisvirsi (1. Piet. 4:13)
Iloitkaa sitä enemmän, mitä enemmän pääsette osalliseksi Kristuksen kärsimyksistä, jotta saisitte iloita ja riemuita silloin, kun hänen kirkkautensa ilmestyy.
Päätösrukous
Herra, meidän Jumalamme, sinä olet ravinnut meidät iankaikkisen lunastuksemme sakramentilla. Suo meidän, jotka vietämme Jeesuksen äidin tuskien muistoa, täyttää itsessämme kirkkosi hyväksi se, mitä vielä puuttuu Kristuksen kärsimyksistä. Tätä pyydämme saman Kristuksen, Herramme, kautta.
(Roomalainen Messukirja, ss. 694-695)
I. Tri Nguyen
Lähde:
- Evi Koski (toim.), Pyhimysten tie. Suomen katolisen hiippakunnan liturgisen kalenterin mukaiset pyhimysten juhlat ja muistopäivät, KATT, Helsinki 1978, ss. 199-200.
- Adalbert Engelhart OSB, Pyhien vuosi, Pyhien kalenteri vuoden jokaiselle päivälle, KATT, Saarijärvi 2001, s. 287.
- Outi Kecskeméti, Taivaallisia suojelijoita, KATT, Helsinki 2002, ss. 11-13.
- Tuula Luoma, Uudistettu käsikirja katolisista pyhimyksistä, Amanda, Turenki 2020, ss. 9-11.
- Marjatta Jaanu-Schröder, Ruusuja Neitsyt Marialle. Matkalla Jumalanäidin kanssa, Bookwell Oy, Jyväskylä 2012.
- Wilfrid Stinissen OCD, Maria Raamatussa ja meidän elämässämme, suom. Evi Koski, KATT, Hansaprint Oy, Vantaa 2015.
- Hugo Rahner, Maria ja Kirkko, suom. Katri Tenhunen & Pauli Annala, KATT, Helsinki 2019.