Edellisellä kerralla tutkimme Pyhän Messun päätösrukousta, jossa pyydetään, että Eukaristian salaisuuden vietto, johon olemme juuri osallistuneet, tuottaisi hedelmää elämässämme ja vaikuttaisi elämäämme tulevaisuudessa ikuisuuteen saakka. Loppurukouksessa pyydämme sekä voimaa pitää Jumalan käskyt että Hänen siunaustaan ruumiimme ja sielumme hyvinvoinniksi, samalla suuntaamme aina katseemme ikuisuuteen täynnä eskatologista toivoa. Päätösrukouksen jälkeen voidaan antaa lyhyitä tiedotuksia kansalle ja heti tätä seuraavat ns. Messun loppumenot, joihin tutustumme nyt tässä artikkelissa.
Pyhän Messun loppumenoihin kuuluvat papin tervehdys ja siunaus (a) sekä kansan lähettäminen (b).
Tervehdys ja siunaus
Päätösrukouksen ja mahdollisten tiedotusten jälkeen pappi levittää kätensä ja tervehtii kansaa sanoen: ”Herra olkoon teidän kanssanne.” Kansa vastaa: ”Niin myös sinun henkesi kanssa.” Pappi siunaa kansan sanoen: ”Siunatkoon teitä kaikkivaltias Jumala”, ja jatkaa tehden ristinmerkin: ”Isä ja Poika ja Pyhä Henki.” Kaikki vastaavat: ”Aamen.” (RMYJ 124)
Piispanmessussa saamme kuulla loppusiunauksen pitemmän muodon, jossa esiintyy seuraava pieni lisäys (RM 142):
Piispa siunaa sanoen: Herran nimi olkoon kiitetty.
Kansa vastaa: Nyt ja aina ja iankaikkisesti.
Piispa: Meidän apumme on Herran nimessä.
Kansa vastaa: Joka on tehnyt taivaan ja maan.
Piispa: Siunatkoon teitä kaikkivaltias Jumala, Isä + ja Poika + ja Pyhä + Henki.
Kansa vastaa: Aamen.
Piispan antamat siunaussanat on otettu psalmista 124: ”Kiitetty olkoon Herra, joka ei antanut meitä heidän hammastensa raadeltaviksi. Meidän sielumme pääsi kuin lintu pyydystäjäin paulasta: paula katkesi, ja me pääsimme pois. Meidän apumme on Herran nimi, hänen, joka on tehnyt taivaan ja maan.” (Ps. 124:6-8, KR38) Tämä psalmi kuvaa juutalaisten historiallisia tapahtumia (exodus) kertoen Jumalan väliintulosta ja avusta vaikeuksissa, joiden keskellä Herra on tullut heidän puolelleen eikä ole antanut vihollisten hampaitten raadella heitä. Tätä psalmia pidetään siis yhteisön kiitoslauluna Jumalalle, joka vapauttaa heidät suuresta hädästä ja vaarasta, ja sen merkitys on uskon tunnustaminen Jumalan voimaan pelastaa ja ylläpitää kansaansa (uusi exodus Kristuksen kautta). Meidän auttajamme on nyt ylösnoussut Herra, joka on kaikkivaltias taivaan ja maan Luoja, maailmankaikkeuden kuningas. Sen väkevämpää auttajaa ei voi olla. Olemme olleet monta kertaa ahtaalla kuin lintu pyydystäjän paulassa, mutta paula katkeaa ja me pääsemme pois. Lopullinen vapautus toteutuu Herran parusiassa, jolloin Jumala on kaikki kaikessa (vrt. 1. Kor. 15:28).
Tiettyinä päivinä ja erityisistä syistä loppusiunauksen tilalla voi olla laajempi kansan ylitse lausuttu rukous tai juhlallisempi siunauksen muoto. Esimerkiksi Kaikkien pyhien juhlapyhänä eli Pyhäinpäivänä esiintyvät seuraavat juhlalliset loppusiunaukset kansan ylitse (Juhlalliset loppusiunaukset, nro 18, RM s. 552):
P: Jumala, joka itse on pyhiensä ilo ja kunnia, siunatkoon teitä iankaikkisella siunauksella viettäessänne tätä suurta juhlaa.
V: Aamen.
P: Vapauttakoon hän teidät pyhiensä esirukousten tähden kaikesta pahasta ja tehköön teidät heidän esimerkkinsä kautta innokkaiksi rakkaudessanne Jumalaan ja lähimmäisiinne.
V: Aamen.
P: Jotta te yhdessä heidän kanssaan riemuiten pääsisitte siihen isänmaahan, jonne pyhä kirkko iloiten näkee lastensa kokoontuvan.
V: Aamen.
P: Siunatkoon teitä kaikkivaltias Jumala, Isä ja Poika + ja Pyhä Henki.
V. Aamen.
Lähettäminen
Tavallisen tai juhlallisen loppusiunauksen jälkeen diakoni tai pappi kädet yhteen liitettyinä lausuu seurakunnalle: Menkää Herran rauhassa. Kansa vastaa: Kiitos Jumalalle. (RM 143) Näin kansa lähetetään palaamaan kukin hyvien tekojensa ääreen Herraa kiittäen ja ylistäen. Oikeastaan seurakunnan lähettämisen sanoista koko Messu on saanut nimensä: Ite, missa est (Menkää, on lähetetty/messu on päättynyt). Niihin on katsottu sisältyvän lohdutus, ilo, kehotus tehdä viikon varrella hyvää myös lähimmäisille.
Nämä sanat ”Menkää Herran rauhassa” auttavat meitä käsittämään yhteyden juuri vietetyn Messun ja kristityllä maailmassa olevan tehtävän välillä. Niinpä on syytä käyttää uusia Messun loppurukousta ja loppusiunausta varten hyväksyttyjä tekstejä, joissa tämä yhteys tulee selvästi esiin, kuten yllä mainitut juhlalliset loppusiunaukset osoittavat (SCa 51).
Se monien ihmisten kaunis yhdessäolo, jossa heidän yhteenkuuluvuutensa sai syvimmän ilmauksensa Eukaristian vietossa, on ohitse. Itse kunkin on palattava takaisin velvollisuuksiensa ja tehtäviensä ääreen, työhönsä, puuhiinsa ja huoliinsa. Tämä ei kuitenkaan saisi merkitä tuota uskonnon ja elämän toisistaan erottamista, joka nykyään on niin yleistä: uskonnollinen velvollisuus on täytetty ja nyt palataan mahdollisimman pian takaisin profaaniin arkipäivään.
Kirkko ei lähettämissanoillaan tarkoita lainkaan sitä. Koko ihmiselämä näet tulee Jumalalta, kuuluu Jumalalle ja on alati matkalla Jumalan luo. Varmasti monella inhimillisen toiminnan alalla on suuri merkitys, mutta ei yksikään niistä ole niin ylevä, ettei se tarvitsisi lunastusta, armon tukea ja pyhitystä. Meidän on mentävä Kristuksen luo, ja niin pian kuin olemme vastaanottaneet hänet, on meille uskottu oma lähetystehtävämme, erityistehtävä lähimmäistemme parissa. Kristityn pitää elää maailmassa ja olla siinä Kristuksen todistajana.
”Menkää Herran rauhassa” merkitsee samaa kuin Kristuksen sana: ”Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.” (Matt. 5:14-16)
Lähettämisen sanojen jälkeen pappi tervehtii alttaria suudelmalla, kuten Pyhän Messun alussa. Osoitettuaan sille säädettyä kunnioitusta yhdessä avustajiensa kanssa hän poistuu ja palaa sakaristoon (RMYJ 125). Jos Messua seuraa jokin toinen liturginen toimitus, jäävät pois loppumenot, eli tervehdys, siunaus ja kansan lähettäminen (RMYJ 126).
Pyhän Messun päätyttyä kirkossa vallitsee hiljaisuus, jonka aikana jokainen messuvieras voi rukoilla itsekseen tai hiljentyä muuten rauhassa.
Työ ja perhe-elämä
Kaikki, mitä ihminen tekee, saa Messussa jollakin tavoin korkeamman täyttymyksensä. Tämä ei tarkoita, että se menettäisi samalla omaa arvoaan, päinvastoin. Kuten Kristuksen ihmisyys tulee täydelliseksi jumalallisuudessa menettämättä omaa luontoaan ja on täydellinen siitä syystä, että Kristus on Jumala, niin saavat ihmisen työ ja perhe-elämä todellisen suuruutensa, sisäisen tasapainonsa ja täyttymyksensä vasta Messussa. Näin sunnuntaimessun kautta työ ja perhe-elämä saavat ikään kuin uudet kasvot ja uuden arvon. Oksa, johon uusi vesa on oksastettu, ei suinkaan surkastu, päinvastoin se uusi neste, joka tunkee sen lävitse, uudistaa ja jalostaa sen (vrt. Joh. 15:1-5). Ja niin käy myös Pyhässä Messussa.
Pyhän Messun loppumenot velvoittavat meitä yhteisyyteen. Siitä läheisestä suhteesta Jumalaan, johon Messun kautta olemme päässeet, on tultava myös suhde lähimmäisiin. Rakkaus on siis meidän missiomme. Jeesus ei ole koskaan puhunut rakkaudesta kiihkeämmin kuin viimeisellä ehtoollisella: hän pani verensä kalkin suorastaan niiden sanojensa sisään, jotka hän lausui lähimmäisenrakkaudesta. Näitä kahta, rakkautta ja ristin uhria, ei saa enää erottaa toisistaan. Molemmat rakkauden muodot on jätetty meille testamentiksi Kristuksen jäähyväissanoissa: ”Tehkää tämä minun muistokseni.” (1. Kor. 11:24)
i. Tri Nguyen
Lähteet:
- Roomalaisen Messukirjan yleinen johdanto (RMYJ), Pieksämäki 1999, II luku
- Katolisen kirkon katekismus, LEV & KATT, Jyväskylä 2005, II osa, nrot 1104-1109, 1322-1419
- Katolisen kirkon katekismuksen kompendium, LEV & KATT, Keuruu 2013, II osa, nrot 223, 271-294
- Katolinen uskomme, suom. E. Koski, KATT, Kerava 1974, 16. luku, ss. 213-221
- Vatikaanin II kirk.kok. (1962-65), konstituutio Sacrosanctum Concilium pyhästä liturgiasta (4.12.1963), lyh. SC
- Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Lumen gentium Kirkosta (21.11.1964), lyh. LG
- Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Dei Verbum jumalallisesta ilmoituksesta (18.11.1965)
- Vatikaanin II kirk.kok., dekreetti Presbyterorum ordinis pappeudesta (7.12.1965), lyh. PO
- Vatikaanin II kirk.kok., ekumeniadekreetti Unitatis redintegratio (21.11.1964), lyh. UR
- The Sacred Congregation of Rites, instruction on Implementing the Constitution on Sacred Liturgy, Inter oecumenici, 26.9.1964; AAS 56 (1964).
- The Sacred Congregation of Rites, instruction Musicam Sacram (5.3.1967), AAS 59 (1967) 300-320.
- The Sacred Congregation of Rites, instruction on Eucharistic Worship, Eucharisticum Mysterium, 25.5.1967; AAS 59 (1967).
- paavi Pius XII, kiertokirjeet Mystici Corporis (29.6.1943) ja Mediator Dei (20.11.1947)
- paavi Paavali VI, kiertokirje Mysterium fidei (3.9.1965)
- paavi Johannes Paavali II, kiertokirje Ecclesia de Eucharistia (17.4.2003)
- Liturgian ja sakramenttijärjestyksen kongregaatio, asiakirja Redemptionis Sacramentum (23.4.2004)
- paavi Benedictus XVI, apostolinen kehotuskirje Sacramentum caritatis (13.3.2007), lyh. SCa