Blog Archives

Kuukauden pyhimys: Pyhät Kosmas ja Damianos, marttyyrit (26.9.)

21/9/2024

Perimätieto
Syyskuun 26. päivänä vietämme pyhien Kosmaksen ja Damianoksen muistopäivää. Näistä kahdesta varhaiskristillisestä marttyyrista emme valitettavasti tiedä mitään varmaa, koska historiaan ei ole jäänyt heistä yhtään luotettavaa dokumenttia.

On olemassa vain erilaisia perimätietoja, jotka kertovat mm. siitä, että he olivat todennäköisesti kaksoset ja elivät 200-luvulla. Mahdollisesti he olivat kotoisin Arabiasta, josta he olivat siirtyneet Syyriaan ja edelleen Vähän-Aasian Kilikiaan kouluttautuakseen lääkärin ammattiin. He asuivat kilikialaisessa Egean kaupungissa. Kotoaan he olivat saaneet kunnon kristillisen kasvatuksen: elävän uskon ja vahvan rakkauden Jumalaa ja lähimmäisiään kohtaan. He olivat erityisen tunnontarkkoja, minkä ansiosta heistä tuli erinomaisia lääkäreitä. Heillä oli yhteinen vastaanotto Kilikiassa, jossa he pitivät huolta jokaisesta heidän apuaan tarvitsevasta sairaasta. Erityisesti he huolehtivat köyhistä. Lääkäreinä he olivat laajalti tunnettuja ja he paransivat sairaita – myös pakanoita, jonka tähden monet näistä löysivät tien Kristuksen luo.

Kristillinen rakkaus
Kaksosveljekset harjoittivat lääkärin ammattiaan kristillisestä rakkaudesta eivätkä ottaneet koskaan maksua potilailtaan. He toteuttivat Kristuksen sanoja: ”Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa spitaalisia ja ajakaa pois pahoja henkiä. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.” (Matt.10:8) He siis kieltäytyivät ottamasta maksua potilailtaan, koska heidän mielestään se oli kristityn velvollisuuden mukaista. Tästä syystä heitä onkin kutsuttu ”pyhiksi pennittömiksi” (anargyroi, rahattomat). He kuitenkin paljastuivat kristityiksi, koska hyvin monet kiitolliset potilaat kääntyivät kristinuskoon.

Elettiin keisari Diocletianuksen verisen vainon aikaa, ja veljekset olivat ihmisystävällisyydessään ilmeisessä hengenvaarassa. Innokas Kilikian maaherra Lysianus vangitutti heidät ja kuulusteli heitä itse. Kun he olivat rohkeasti tunnustaneet kristillisen uskonsa, suostumatta palvelemaan muita jumalia, heitä kidutettiin raa’asti. Arvokkaasti ja kärsivällisesti he kestivät julman kidutuksen luopumatta Kristuksesta. Kovan vankeuden jälkeen veljekset naulittiin ensiksi ristille, ja rahvas sai kivittää heitä. Kun heidät otettiin alas, he olivat yhä elossa, ja niin heidät mestattiin. Tämä tapahtui perimätiedon mukaan Egean kaupungissa vuonna 303. Uskonveljet veivät heidän ruumiinsa Syyriaan, jossa heidät haudattiin Kyyrokseen.

Marttyyrikuolemasta ihmeitä
Kosmaksen ja Damianoksen hauta tuli pian kuuluisaksi ihmeistä. Monet ihmiset tulivat terveiksi rukoiltuaan heidän haudallaan. Heidän kerrotaan saaneen aikaan useita ihmeparantumisia ja erityisen tunnetuksi on tullut jalansiirto, jota on usein kuvattu taiteessa. Siinä pyhimykset siirsivät jalan vähän aikaisemmin kuolleelta tummaihoiselta maurilta eräälle miehelle, jonka jalka täytyi katkaista vaikean sairauden vuoksi.

Lääkäriveljeksiä on kunnioitettu pyhinä marttyyreinä jo 400-luvulta alkaen koko Kirkossa. Kun Milanon edikti, josta kirkolle koitti vapaus, oli julkaistu (v. 313), heidän kulttinsa levisi itäiseen Kirkkoon, ja heidän kunniakseen rakennettiin useita kirkkoja. Paavi pyhä Symmachus (498–514) pystytti marttyyrien haudalle hienon basilikan, joka oli lukuisten pyhiinvaellusten kohde aina arabien ja myöhemmin turkkilaisten saapumiseen asti. Kyyroksesta heidän kulttinsa laajeni hyvin nopeasti ja levisi koko Kirkkoon. Konstantinopolissa keisari Justinianus Suuri (482-565) pystytti heidän kunniakseen kaksi kirkkoa parannuttuaan heidän esirukoustensa avulla vakavasta sairaudesta.

Reliikki ja kultti
Kosmaksen ja Damianoksen luiksi uskotut pyhäinjäännökset tuotiin 600-luvulla Roomaan, jossa paavi Felix IV omisti kirkon heidän suojelukseensa Via dei Fori Imperialissa. Osia heidän reliikistään siirrettiin myöhemmin muihinkin Euroopan kirkkoihin, esim. vuonna 1649 Münchenin St. Michaelkirche'en, jossa heidän pyhäinjäännöslippaansa on edelleen.

Pyhät Kosmas ja Damianos mainitaan yhä edelleen Pyhän Messun roomalaisessa kaanonissa (I Eukaristisessa Rukouksessa). Heitä kunnioitetaan nykyisin lääketieteellisten tiedekuntien, apteekkarien, lääkärien ja sairaanhoitajien suojeluspyhimyksinä, vaikka lääkäreiden suojeluspyhimyksenä mainittiin jo varhain evankelista pyhä Luukas, jonka arvellaan olleen lääkäri ammatiltaan. Veljekset kuvataan taiteessa tavallisesti lääkärin ja apteekkarin asussa. Kosmas pitää yleensä kädessään salvapurkkia ja lastainta tai huhmaretta, Damianos taas virtsantähystyspulloa tai lääkemaljaa.

Kansa on pyytänyt heiltä apua mitä erilaisimmista taudeista ja vaivoista vapautumiseksi. Karjalassa heiltä on pyydetty apua myös pellavan kasvun edistämiseksi, pellavaa kehrättäessä ja kudottaessa sekä mehiläisten suojaamiseksi. Kosmas ja Damianos ovat myös aiheena Suomen Lääketieteen Historian Seuran vuonna 1988 käyttöön otetussa tunnuskuvassa.

Pyhien Kosmaksen ja Damianoksen muistopäivänä (26.9.) vietettävän Pyhän Messun rukoukset:

Päivän rukous
Herra, meidän Jumalamme, sinä kruunasit pyhät marttyyrisi Kosmaksen ja Damianoksen iankaikkisella kirkkaudella ja vahvistat meitä avullasi. Suo, että heidän muistonsa vietto koituisi sinun nimesi kunniaksi. Tätä pyydämme Herramme Jeesuksen Kristuksen, sinun Poikasi, kautta, joka kanssasi elää ja hallitsee Pyhän Hengen yhteydessä, Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen.

Uhrilahjarukous
Kaikkivaltias Jumala, veritodistajiesi kunniakasta kuolemaa muistaen me vietämme tätä uhria, josta kaikki marttyyrius on lähtöisin, Kristuksen, Herramme, kautta.

Päätösrukous
Laupias Jumala, säilytä meissä sinun lahjasi ja suo tämän sakramentin, jota olemme pyhien Kosmaksen ja Damianoksen muistoksi viettäneet, tulla meille pelastuksen ja rauhan lähteeksi. Tätä pyydämme Kristuksen, Herramme, kautta.

(Roomalainen Messukirja, ss. 701-702)

Isä Tri Nguyen

Lähteet:

Evi Koski (toim.), Pyhimysten tie. Suomen katolisen hiippakunnan liturgisen kalenterin mukaiset pyhimysten juhlat ja muistopäivät, KATT, Helsinki 1978, s. 203.
Adalbert Engelhart OSB, Pyhien vuosi, Pyhien kalenteri vuoden jokaiselle päivälle, KATT, Saarijärvi 2001, s. 298.
Outi Kecskeméti, Taivaallisia suojelijoita, KATT, Helsinki 2002, s. 57.
Tuula Luoma, Uudistettu käsikirja katolisista pyhimyksistä, Amanda, Turenki 2020, s. 49.
David Hugh Farmer, The Oxford Dictionary of Saints. 3rd ed., Oxford University Press, Oxford 1992.
The Book of Saints: A Dictionary of Servants of God. 6th ed., Cassell, London 1994.
Catholic Encyclopedia

Syyskuun pyhimys: Pyhä Pio Pietrelcinalainen, pappi (23.9.)

21/9/2024

Hurskas lapsuus ja luostarielämä
Padre Pio, oikealta nimeltään Francesco Forgione, syntyi 25. toukokuuta 1887 erittäin hurskaaseen perheeseen Pietrelcinassa, lähellä Beneventoa Italiassa. Syntymäänsä seuraavana päivänä hän sai kasteen ja nimekseen Francesco. Hänen perheeseensä kuului vanhempien Grazio Forgionen ja Maria Giuseppa De Nunzion lisäksi yksi veli ja kolme siskoa. Hänen äitinsä kertoi hänen jo pienenä nähneen usein Jeesuksen ja Marian ja keskustelleen heidän kanssaan.

Kahdentoista vuoden ikäisenä Francesco sai ensikommuunion ja vahvistuksen sakramentin. 15-vuotiaana hän meni Morconen kapusiiniveljien luostariin, jossa hän sai fransiskaanien habituksen ja nimekseen veli Pio. Novisiaattinsa ensimmäisen vuoden jälkeen hän antoi ensimmäiset lupaukset ja tammikuun 27. päivänä 1907 juhlalliset ikuiset luostarilupaukset. Kolmen vuoden kuluttua, 10. elokuuta 1910, hänet vihittiin papiksi Beneventossa.

Ensimmäisen maailmansodan alussa hänet nimettiin munkkiyhteisön johtajaksi. Hän toimi myös sodassa lääkintätehtävissä 182 päivää, vaikka hänen terveytensä oli huono. Isä Pio poti elämänsä aikana monia sairauksia, mm. lavantautia, astmaattista keuhkoputkentulehdusta, vatsahaavaa, isoa munuaiskiveä, tuberkuloosia, tyrää, pahaa kasvainta korvassa, keuhkopussintulehdusta ja niveltulehdusta. Lisäksi hänen kerrotaan kuulleen outoja ääniä ja olleen transsissa. Hän sai elää huonon terveytensä vuoksi erikoisluvalla perheensä kanssa vuoteen 1916. Syyskuussa tuona vuonna hänet lähetettiin San Giovanni in Rotondon luostariin, jossa hän eli kuolemaansa saakka. Ilmasto tuntui olevan hyväksi hänelle ja sen sijaan että hän olisi ollut muutaman viikon luostarissa, hän pysyi siellä 52 vuotta, kuolemaansa saakka. Isä Pion tullessa San Giovanni in Rotondoon eivät kadut olleet päällystettyjä. Ajan mittaan muuttuivat asiat huomattavasti.

Mystiset stigmat
Isä Pio koki myös lukemattomia mystisiä ilmiöitä, joista vaikuttavimmat ja kuuluisimmat olivat Kristuksen haavat, stigmat, jotka ilmestyivät hänen käsiinsä ja kylkeensä. Nämä haavat herättivät ensin suurta epäluuloa ihmisissä, mutta kirkon tutkittua tarkkaan asiaa ne todettiin aidoiksi. Varsinkin piispat, teologit ja parantajat epäilivät isä Pioa. Häntä epäiltiin mm. hulluksi, syytettiin luostarisääntöjen rikkomisesta ja ajateltiin, että stigmat oli tehty hapon avulla jotta hän saisi julkisuutta.

Kerrotaan, että hänellä olivat ensimmäiset jäljet käsissään vuosina 1903-1904 ja seuraavan kerran vuonna 1911. Hän väitti näkevänsä näkyjä Jeesuksesta ja tuntevansa ristiinnaulitsemisessa käsien läpi naulattavista nauloista aiheutuvan tuskan. Vuonna 1918 hän kertoi tuntevansa kivun viikoittain sekä käsissä että jaloissa. Saman vuoden heinäkuussa hän tarjosi itseään uhriksi, jotta ensimmäinen maailmansota saataisiin päätökseen. Elokuussa hän koki taas näyn, jonka jälkeen hän huomasi kylkeensä ilmestyneen kivuliaan jäljen, joka vuoti verta. Syyskuussa 1918 hän sai käsiinsä pysyvät stigmat, joiden sanotaan olleen samanlaiset kuin Jeesukselle tuli häntä ristiinnaulittaessa.

Isä Pio sai Kristuksen kärsimyshaavat rukoillessaan Pyhän Messun jälkeen. Hän kertoi tästä mystisestä tapahtumasta näin: "Yhtäkkiä olin kietoutunut loistavaan valomereen. Tässä valossa näin Jeesuksen. Hän oli hyvin kaunis. Hänen haavoistaan tuli hyvin kirkas valkoinen valo, joka työntyi käsiini, jalkoihini ja kylkiini. Se tuntui tulen liekiltä, joka tunkeutui sisään, lävisti minut, rikkoi ihoni. Tuntui että kuolen nyt." Isä Pio peitti haavat hansikkailla, joissa sormet olivat paljaana. Hänellä oli tapana ottaa käsineet pois ennen Messun viettoa, jonka aikana haavoja voitiin tarkkailla.

Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä vuonna 1919 tieto stigmamunkista levisi ja kaikki halusivat tutkia isä Pion jälkiä. Maailmansodasta selvinneet pitivät häntä toivon merkkinä, mutta silti hän häpesi stigmojaan suuresti. Itse hän piti todellakin itseään hyödyttömänä ja arvottomana Jumalan lahjoille. Kaikesta huolimatta hänen luokseen etsiytyi joukoittain ihmisiä eri puolilta maailmaa ja hän nauttii suurta kunnioitusta esirukouksiin vastaajana.

Kuten apostoli Paavalin, Pio Pietrelcinalaisen elämän ja apostolisen työn kiinnekohta oli Kristuksen risti ja kunnia. Seuratessaan ristiinnaulittua Kristusta isä Pio olisi voinut sanoa: ”Lain vaikutuksesta minä kuolin, mutta kuolin vapaaksi laista elääkseni Jumalalle. Minut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu. Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani.” (Gal. 2:19-20) Kristuksen tavoin isä Pio uhrasi itsensä maailman pelastuksen puolesta Herran rakkauden sytyttämänä. Tästä syystä Jumala antoi hänelle jatkuvasti ylen määrin armolahjoja. Niiden avulla hän suoritti palvelutehtäväänsä auttaen ihmisiä, joita tuli hänen luokseen aina vain enemmän ja enemmän.

Isä Pio antoi itsensä kaikille sytyttäen uskoa, jakaen armoa ja tuoden valoa ihmisten elämään. Erityisesti hän näki Kristuksen köyhissä, kärsivissä ja sairaissa. Siksi hän omistautui erityisesti heille. Yhteiskunnallisessa hyväntekeväisyydessä hän halusi lievittää monien perheiden kärsimää tuskaa ja kärsimystä. Tärkein tehtävä oli hänen vuonna 1956 perustamansa Casa Sollievo della Sofferenza (Talo kärsimyksen lieventämiseksi).

Usko, toivo ja rakkaus
Nuoruudesta lähtien isä Pion terveys horjui, ja varsinkin viimeisinä vuosina hänen terveytensä huononi nopeasti. Vuonna 1968 hänen kuntonsa oli jo niin huono, että hän melkein kuoli Pyhän Messun vieton aikana. Pari päivää myöhemmin, 23. syyskuuta 1968, hän kuoli San Giovanni in Rotondossa. 81-vuotias isä Pio oli kuolemaansa hyvin valmistautunut ja rauhallinen. Hän toisteli ennen kuolemaansa Jeesuksen ja Marian nimiä.

Hänen hautajaisiinsa osallistui poikkeuksellisen suuri määrä ihmisiä. Jo hänen elinaikanaan hänellä oli pyhän ihmisen maine, mutta hänen kuolemansa jälkeen usko hänen pyhyyteensä lisääntyi nopeasti. Ympäri maailmaa erilaisten ihmisten keskuudessa todettiin ihmeitä, samoin tapahtui kirkossa.

Paavi Johannes Paavali II julisti hänet autuaaksi 2. toukokuuta 1999 ja sitten pyhimykseksi 16. kesäkuuta 2002. Vuonna 2008 isä Pion ruumis kaivettiin haudasta esillepanoa varten. Ruumis oli hyvässä kunnossa leuasta alaspäin ja silloin varmistui, ettei stigmoja todellakaan ollut enää näkyvillä. Jo hautajaisten jälkeen hänen seuraajansa väittivät stigmojen hävinneen kuin ihmeen kaupalla ja jäljellä olleen vain punaiset, ikään kuin värikynällä tehdyt viivat.

Usko oli isä Piolle elämää. Hänen tahtoansa ja tekojansa leimasi kaikessa usko, joka auttoi häntä hyväksymään Jumalan salaperäisen tahdon. Hän täytti kutsumustaan ihmisten pelastukseksi Jumalan rakkauden täyttämänä ja lähimmäisiään rakastaen. Hän suoritti tehtäväänsä keskittyen erityisesti hengelliseen ohjaukseen: ripin ja Eukaristian sakramentteihin. Hänen apostolisen työnsä huippu oli Pyhän Messun vietto. Uskovat, jotka osallistuivat hänen Messuihinsa, todistavat hänen hengellisyytensä äärimmäisestä syvyydestä.

Väsymättömästi isä Pio omistautui rukoukselle. Suuri osa hänen päivästään ja osa yöstäkin kului keskustellen Jumalan kanssa: ”Etsimme kirjoista Jumalaa, mutta rukouksessa löydämme hänet. Rukous on avain, joka avaa Jumalan sydämen.” Isä Pion "motto" kuului: ”Rukoile, Toivo, Älä murehdi” ja siihen sisältyi päivittäinen rippi, hengellinen ohjaus, meditaatio kahdesti päivässä ja omantunnon tutkiminen kahdesti päivässä.

Pyhän Pio Pietrelcinalaisen muistopäivänä (23.9.) vietettävän Pyhän Messun päivän rukous:

Kaikkivaltias, iankaikkinen Jumala, sinä annoit pyhän pappi Pion olla erityisellä tavalla osallinen Poikasi rististä ja uudistit laupeutesi ihmeet hänen palvelutehtävänsä kautta. Suo, että me hänen esirukoustensa tähden liittyisimme Kristuksen kärsimyksiin ja pääsisimme onnellisesti perille ylösnousemuksen kunniaan. Tätä pyydämme saman Herramme Jeesuksen Kristuksen, sinun Poikasi kautta, joka kanssasi elää ja hallitsee Pyhän Hengen yhteydessä, Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.
(Roomalainen Messukirja, Messukirjan täydennyksiä 2011, s. 18)

Isä Tri Nguyen

Lähteet:
·       Tuula Luoma, Uudistettu käsikirja katolisista pyhimyksistä, Amanda, Turenki 2020, s. 206.
·       Michael Freze, They Bore the Wounds of Christ: The Mystery of the Sacred Stigmata, OSV Publishing 1989.
·       Bernard Ruffin, Padre Pio: The True Story, Our Sunday Visitor 1991.
·       Renzo Allegri, Padre Pio: A Man of Hope, Ann Arbor 2000.
·       Francesco Castelli, Padre Pio under investigation: the secret Vatican files, San Francisco: Ignatius Press 2011.
·       Sergio Luzzatto, Padre Pio: Miracles and politics in a secular age (1st ed.), New York: Picador 2011.

Kuukauden pyhimys: Pyhä Roberto Bellarmino, piispa ja kirkonopettaja (17.9.)

14/9/2024

Aatelisto
Roberto Francesco Romolo Bellarmino syntyi Italian Montepulcianossa 4. lokakuuta 1542 aatelistoon kuuluvien Vincent Bellarminon ja Cynthian perheen kolmanneksi yhteensä kymmenestä lapsesta. Roberton äiti oli kardinaali Marcello Servinin, myöhemmin paavi Marcellus II:ksi vuonna 1555 valitun miehen sisarpuoli, joka oli hartaasti omistautunut rukouselämään ja kristillisiin hyveisiin.

Varhaiskatekeetta
Nuorena poikana Roberto ei välittänyt leikeistä ja peleistä, vaan kertoi mieluummin kuulemiaan saarnoja nuoremmille sisaruksilleen ja selitti katekismusta naapuritilan lapsille. Tästä innosta hän on myöhemmin kirjoittanut Kirkon peruskirjoihin kuuluneen katekismuksen käsitelläkseen koko katolisen uskon opetusta niin selkeästi ja varmasti, että koululaisetkin käsittävät sen. [ks. Dottrina Cristiana breve (1598) ja Dichiarazione più copiosa della dottrina cristiana (1598)]

Jesuiitta ja uskon puolustaja
Vuonna 1560, ollessaan vain 18-vuotias, hän vastoin isänsä toivomusta liittyi jesuiittoihin. Opiskeltuaan Roomassa, Mondovìssa ja Padovassa hänet lähetettiin teologian jatko-opintoja varten vuonna 1569 Louvainiin, jossa hänet vihittiin papiksi vuonna 1570. Hän jäi Belgiaan muutamaksi vuodeksi professorin virkaan. Professorina hänet myös kutsuttiin vuonna 1576 Roomaan, jossa hän työskenteli 12 vuotta ja laati tärkeimmän, kolmiosaisen teoksensa De Controversiis (1586–1593) puolustaakseen katolista uskoa protestantteja vastaan. Oikeastaan Roomassa hän kiinnitti kaiken huomionsa Saksasta ja muista vasta protestanttisiksi muuttuneista maista saapuneisiin oppilaisiin. Hänen menetelmänsä, jolla hän puolusti katolisuutta uusia teorioita vastaan, oli niin täydellinen, että häntä pidettiin arvokkaampana kuin kaikkia muita professoreja yhteensä. Näin hänet tunnettiin erityisesti vastareformaation johtavana hahmona ja Trenton kirkolliskokouksen (1545–1563) dekreettien tukijana.

Paavi Klemens VIII (1592-1605) teki Robertosta ensin vuonna 1596 henkilökohtaisen teologisen neuvonantajansa ja myöhemmin kardinaalin vuonna 1599 koska Robertolla "ei ollut vertaista oppineisuudessa". Vuonna 1602, 60-vuotiaana hänestä tuli Capuan arkkipiispa. Myöhemmin vuonna 1605 hänet kutsuttiin takaisin Roomaan, jossa hän vietti loppuelämänsä kunnioitettuna paavi Paavali V:n (1605-1621) teologisena neuvonantajana. Vuonna 1610 hän kirjoitti paavin valtaa puolustavan kirjan De Potestate Summi Pontificis in Rebus Temporalibus. Katolisen kirkon ja protestanttien kiistoissa hän esitteli oikeudenmukaisesti vastustajiensa asemaa ja oli aina uskollinen kirkolle ja paaville. Hän oli yksi Katolisen kirkon parhaimmista ja tehokkaimmista puolustajista protestantismia vastaan.

Hurskas auttaja
Kardinaalina Roberto kuului siihen teologiseen toimikuntaan, joka tuomitsi Galileo Galilein. Bellarmino oli komission ainoa jäsen, joka puolusti suurta astronomia. Hän antoi tälle sen hyvän neuvon, että hän puhuisi mieluummin «teorioista» kuin tieteellisesti varmoista faktoista, niin kuin Keplerkin oli tehnyt ja siten päässyt ilman tuomiota. Aika näyttäisi, mikä on lopulta tieteellinen totuus.

Roberto ei ollut etevä vain teologina vaan myös sääntökuntansa noviisien hengellisenä ohjaajana, joka toimi mm. Napolin jesuiittaprovinssin provinsiaalina. Hän kasvatti useita pyhiä, mm. Aloisio Gonzagan (1568–1591), nuorison suojelijan. Hän myös auttoi pyhää Frans Salesilaista (1567–1622) saamaan hyväksynnän tämän perustamalle ja 1610 muodostetulle sääntökunnalle Ordo Visitationis Beatissimae Mariae Virginis. Nämä ansiot eivät kuitenkaan saaneet häntä luopumaan yksinkertaisesta elämäntavasta ja nöyryydestä. Vielä piispaksi vihittynä ja kardinaaliksi nimitettynäkin hän eli edelleen opiskellen, rukouksessa ja rakkauden teoissa. Hän opetti Rooman köyhälistökorttelien yksinkertaisia lapsia; hän antoi kaikessa hiljaisuudessa pois kaikki rahansa, eikä jäljellä ollut varoja edes maksaa hänen hautajaiskulujaan.

Ars moriendi
Roberto oli kuuluisa opetustaidostaan, saarnoistaan ja kirjoituksistaan, joilla hän on ravinnut sekä aikalaistensa että jälkipolvien uskoa. Syvien teologisten ja apologeettisten kirjojen ohella hänen viimeinen teoksensa oli kuitenkin hengellinen kirja: De arte bene moriendi (1620) [”Taito kuolla hyvä kuolema”]. Vähän sen jälkeen hän kuoli hyvän kuoleman Roomassa 17. syyskuuta 1621 lähes 80 vuoden ikäisenä.

Paavi Pius XI (1922-1939) julisti hänet ensin autuaaksi 1923 ja myöhemmin pyhimykseksi 1930. Seuraavana vuonna, 17. syyskuuta 1931, hänet julistettiin myös järjestyksessä 27. kirkonopettajaksi.

Pyhä Roberto Bellarmino on kanonisten lakimiesten, kanonistien, katekeettojen, katekumeenien, Cincinnatin arkkihiippakunnan ja Ohion suojeluspyhimys. Taiteessa hänen tunnuksenaan on kardinaalin punainen hattu, kirkonopettajuutta symboloiva kirja ja kardinaalin punaiset vaatteet.

Pyhän Roberto Bellarminon muistopäivänä (17.9.) vietettävän Pyhän Messun päivän rukous:
Iankaikkinen Jumala, sinä annoit pyhälle piispa Robertolle rohkeuden ja viisauden puolustaa kirkon uskoa. Suo meidän hänen esimerkkinsä avulla säilyttää sama usko ja todistaa siitä maailmalle. Tätä pyydämme Herramme Jeesuksen Kristuksen, sinun Poikasi, kautta, joka kanssasi elää ja hallitsee Pyhän Hengen yhteydessä, Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen.
(Roomalainen Messukirja, ss. 696-697)

Isä Tri Nguyen

Lähteet:

Adalbert Engelhart OSB, Pyhien vuosi, Pyhien kalenteri vuoden jokaiselle päivälle, KATT, Saarijärvi 2001, s. 290.
Outi Kecskeméti, Taivaallisia suojelijoita, KATT, Helsinki 2002, s. 174.
Tuula Luoma, Käsikirja katolisista pyhimyksistä, Amanda, Vantaa 2015, s. 167.
David Hugh Farmer, The Oxford Dictionary of Saints. 3rd ed., Oxford University Press, Oxford 1992.
The Book of Saints: A Dictionary of Servants of God. 6th ed., Cassell, London 1994.
www.catholic.org/saints/ tai www.catholic-forum.com/saints/indexsnt.htm
https://fi.wikipedia.org/wiki/Roberto_Bellarmino

Syyskuun pyhimys: Pyhä Rosalia, neitsyt (4.9.)

14/9/2024

Nuori erakko
Rosalia syntyi noin vuonna 1130 Palermossa, Sisiliassa. Erakkona ja ihmeidentekijänä hänet tunnettiin katumuselämänsä ankaruudesta. Hänen kerrotaan nuoruudessaan jättäneen kotinsa ja piiloutuneen luolaan lähellä Bivonaa ja myöhemmin toiseen Monte Pellegrinossa lähellä Palermoa, jossa hän kuoli ja hänet haudattiin. Hän ehti viettää 16 vuotta Monte Pellegrinossa ja kuoli 30-vuotiaana.

Jatkuva pakolainen
Miksi Rosalia jätti kotinsa ja piiloutui sitten moniin luoliin kuolemaansa asti? Rosalian isä, joka oli herttua Sinibaldo ja Sisilian kuninkaan, Vilhelm I:n, serkku, halusi naittaa tyttärensä poliittisista syistä eräälle aatelismiehelle. Rosalia ei suostunut siihen, sillä hän oli salassa antanut lupauksen pysyä elämänsä ajan naimattomana. Hän oli hyvin hurskas ja halusi omistaa koko elämänsä taivaalliselle sulhaselle, Kristukselle. Päivänä, jona kihlatut oli tarkoitus esitellä julkisuudessa, Rosalia katosi jälkeä jättämättä. Hän oli paennut villeille ja metsäisille vuorille Quisquinian lähistölle. Hän kätkeytyi sinne niin hyvin, etteivät isä ja sulhanen löytäneet häntä. Kun yksi piilopaikka oli käynyt epävarmaksi, hän muutti toiseen, ensin Lercaraan, sitten Prizziin, Rocca Busambraan ja niin edelleen, kunnes enkeli kerran näyssä antoi hänelle neuvon muuttaa luolaan Monte Pellegrinolle, josta avautui näköala Palermon yli.

1900-luvun alussa paikalta löydettiin latinankielinen rukousteksti, jonka Rosalia oli raaputtanut luolan kallioseinämään. Tekstin allekirjoituksena olivat sanat «Ego Rosalia Sinibaldi». Tekstin mukaan hän on saanut monia taivaallisia ilmestyksiä, mutta joutunut kestämään myös monia vaikeita kiusauksia. Tiedon siitä, mitä ne olivat olleet, hän vei mukanaan hautaan.

Pyhä kommuunio ja kuolema
Elämä luolassa oli liian kovaa Rosalialle, joka oli varttunut palatsissa. Muutaman vuoden kuluttua hän tunsi kuoleman lähestyvän ja alkoi kaivata pyhää kommuuniota. Cyrillus-niminen luostariveli näki silloin näyn ja tuli sen johdosta luolalle Herran ruumis mukanaan. Hän oli paikalla, kun Rosalia kuoli 4. syyskuuta 1160 otettuaan Kristuksen ruumiin vastaan matkaevääksi.

Rosalian luolasta on tullut pyhiinvaelluskohde, jonne tulee hänen kuolinpäivänään ristisaattoja Palermosta, jonka hän pelasti rutolta viisisataa vuotta kuolemansa jälkeen. Nimittäin Rosalian jäännökset löydettiin 1624 luolasta Monte Pellegrinon jyrkänteiltä, läheltä Palermoa. Ne siirrettiin tähän Sisilian kaupunkiin, jota juuri silloin vaivasi kauhea ruttoepidemia. Tauti päättyi juuri sinä silmänräpäyksenä, kun saatto saapui Palermoon. Tämän tapahtuman muistoksi Rosalia haudattiin Palermon katedraaliin. Monet ihmiset saapuvat vielä tänäänkin rukoilemaan hänen jäännöstensä ääressä.

Rosalia tunnetaan myös nimellä La Santuzza eli “pieni pyhimys”. Paavi Urban VIII (1623-1644) lisäsi hänen nimensä Martyrologium Romanumiin ja määräsi juhlapäivän vietettäväksi 4. syyskuuta. Rosalia on seuraavien Italian paikkakuntien suojeluspyhimys: Baucina, Benetutti, Bivona, Campofelice di Roccella, Delia, Isola delle Femine, Lentiscosa, Palermo, Pegli, Racalmuto, San Mango Cilento, Santo Stefano Quisquina, Sisilia ja Vicari.

Historia ja perinne
Tänä vuonna Palermo juhlistaa vuoden 1624 tapahtumista käynnistynyttä vaellustaan ja perinteitään. Nimittäin kaupungin suojeluspyhimyksen pyhän Rosalian ihmeellisen ruumiin löytämisestä tulee kuluneeksi 400 vuotta. Se on uudelleensyntymisen ja toivon symboli. Pyhään juhlaan liittyy runsaasti tapahtumia, jotka jatkuvat vuoteen 2025 asti ja elävöittävät koko Palermon maakuntaa.

Pyhän Rosalian 400-vuotisjuhla avaa Palermon kaupungille uuden vision: se kertoo Jumalan armosta ja luonnon uudistavaan voimaan liittyvästä kauneudesta. Aivan kuten ruusu tarvitsee aikaa, vettä, valoa ja omistautumista kukkiakseen uudelleen, myös Palermo tarvitsee hoitoa ja huomiota Pyhän Rosalian johdolla.

Pyhän Rosalian esirukous avaa myös meille näkymiä elämään Jumalan yhteydessä ja rikastuttaa aspektia pelastukseen Jumalan luona, sillä pyhien näkökulmasta seurataan Kristuksen pelastushistoriaa. Pyhien esirukoukset johdattelevat meitä aina Jeesuksen luo. Pyhät ovat jo saavuttaneet sen, mihin me olemme pyrkimässä.

Pyhän Rosalian muistopäivänä (4.9.) vietettävän Pyhän Messun mahdollinen päivän rukous:
Kaikkivaltias iankaikkinen Jumala, sinä kirkastat ihmeellisellä tavalla pyhät palvelijasi ja osoitat heissä suuren rakkautesi ihmiskuntaa kohtaan. Suo heidän esimerkkinsä ja puoltorukouksensa alati auttaa meitä uskollisesti seuraamaan Herraamme Jeesusta Kristusta, sinun Poikaasi, joka kanssasi elää ja hallitsee Pyhän Hengen yhteydessä, Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen. (Roomalainen Messukirja, s. 817)

Isä Tri Nguyen

Lähteet:
·       Adalbert Engelhart OSB, Pyhien vuosi, Pyhien kalenteri vuoden jokaiselle päivälle, KATT, Saarijärvi 2001, ss. 275-276.
·       David Hugh Farmer, The Oxford Dictionary of Saints. 3rd ed., Oxford University Press, Oxford 1992.
·       The Book of Saints: A Dictionary of Servants of God. 6th ed., Cassell, London 1994.
·       Catholic Encyclopedia – Saint Rosalia: CatholicSaints.Info.
·       https://ilfestinodisantarosalia.it/en/

Syyskuun pyhimys: Pyhä Januarius, piispa ja marttyyri (19.9.)

14/9/2024

Verinen vaino
Pyhän Januariuksen (ital. San Gennaro) kerrotaan olleen napolilaista syntyperää ja toimineen Beneventon piispana, joka kuoli marttyyrinä Rooman keisari Diocletianuksen vainoissa noin vuonna 305. Hänen marttyyrikuolemastaan kertovat kirjoitukset ja maalaukset varhain viidennellä vuosisadalla, ja hänen nimensä esiintyy sekä idän että lännen varhaisissa pyhimyskalentereissa.

Januarius johti Beneventon hiippakuntaa, jossa toimivat diakonit Proculus, Sosius ja Faustus sekä palveli lukija Desiderius. Myös Acutius ja Eutychius kuuluivat hänen hengelliseen laumaansa maallikkojäseninä. Piispana Januarius pyrki valaisemaan ihmisten sydämet evankeliumin valolla. Hän oli arvostettu hengellinen paimen, ja monet pakanatkin kääntyivät hänen vaikutuksestaan kristityiksi. Kristuksen seuraaminen ei kuitenkaan ollut helppoa. Keisari Diocletianuksen (284–305) julmien vainojen puhjetessa Januariuksen hengellisen lauman jäseniä vangittiin. Heidän joukossaan olivat diakonit Sosius ja Proculus sekä Acutius ja Eutychius. Saadessaan kuulla palvelijoittensa kärsimyksistä piispa Januarius meni käymään heidän luonaan vankilassa. Januarius kävi päivittäin katsomassa heitä, lohdutti ja rohkaisi heitä marttyyrikuoleman edessä. Tämä tuli kuitenkin viranomaisten tietoon, ja he pidättivät Januariuksen.

Januarius raahattiin tuomioistuimen eteen. Tuomarina oikeudenkäynnissä toimi Campanian käskynhaltija Timoteus, joka määräsi, että piispa tulisi heittää vankilaan. Kun diakoni Faustus ja lukija Desiderius kuulivat piispansa ahdingosta, he kiiruhtivat vankilaan hänen avukseen. He menivät virkamiesten luo ja alkoivat kysellä näiltä, miksi piispa oli pidätetty. Tämän vuoksi Timoteus määräsi heidätkin vangittaviksi.

Myöhemmin heidät tuotiin kidutettaviksi. Kun piispa Januarius työnnettiin tuliseen pätsiin, tapahtui ihme. Jumala suojeli häntä niin, että hän säilyi vahingoittumattomana liekkien keskellä. Jumalan armosta liekit eivät tehneet hänelle mitään vahinkoa. Niinpä hänet tuomittiin ”ad bestias”, julman näytelmän osaksi, jossa tuomitut heitettiin villipetojen eteen. Leijonat turmelivat sirkusyleisön huvin asettumalla kiltisti pitkäkseen pyhän miehen jalkojen juureen. Nähdessään tämän maaherra Timoteus pelästyi. Hän arveli, että ihmiset saattaisivat ihmeen voimasta kääntyä kristityiksi, ja siksi hän määräsi piispa Januariuksen ja hänen kumppaninsa mestattaviksi hetimiten.

Verinen kuolema
Kuullessaan Januariuksen tuomiosta lähellä sijaitsevan Napolin asukkaat kiiruhtivat paikalle ja yrittivät pelastaa piispan. Januarius kuitenkin esti kansanjoukon aikeet ja sanoi heille, että marttyyrikuolemansa kautta hänestä tulisi kaupungin suojelija. Ennen kuolemaansa Januarius rukoili vielä maaherra Timoteuksen puolesta, joka oli yllättäen menettänyt näkönsä. Kun piispa päätti rukouksensa, maaherran näkö palautui. Ihmeestä huolimatta Timoteus ei peruuttanut kristittyjen kuolemantuomiota.

Januarius ja hänen seuralaisensa mestattiin Pozzuolissa Solfataran tulivuoren kraaterin läheisyydessä, lähellä Napolia 19. syyskuuta 305. Napolilaisten lisäksi myös muiden lähikaupunkien kristittyjä tuli kunnioittamaan heidän kuolemaansa, ja kaikki veivät pyhien marttyyrien reliikkejä omiin kaupunkeihinsa. Pyhän diakoni Sosiuksen reliikit vietiin Misenoon. Pozzuolin kaupunkilaiset ottivat haltuunsa diakoni Proculuksen sekä Acutiuksen ja Eutychiuksen reliikit. Diakoni Faustuksen sekä lukija Desideriuksen pyhäinjäännökset jäivät Beneventon kaupunkilaisille.

Pyhä Januarius täytti Napolin kaupungille antamansa lupauksen. Vuosien 413 ja 431 välisenä aikana Napolin piispa Johannes I siirrätti marttyyrin ruumiin Napoliin katakombiin, jota ryhdyttiin kutsumaan san Gennaron katakombiksi ja josta tuli elävän ja yli kaupungin rajojen leviävän kultin keskus. Pyhimykseltä rukoiltiin apua luonnonkatastrofien kohdatessa kaupunkia, ja tradition mukaan pyhimys olisi vuosina 472 ja 512 pelastanut Napolin uhkaavalta Vesuviuksen tulivuorenpurkaukselta. Katakombista löytyy yhä tänäänkin fresko, jossa pyhä Januarius on kuvattu tulivuoren rinnalle. Fresko, joka todistaa kaupunkilaisten varhaisesta sitoutumisesta pyhimykseensä, on ajoitusten mukaan maalattu pian mainittujen tulivuorenpurkausten jälkeen.

Veri-ihme
Sen lisäksi, että pyhä Januarius on Napolin kaupungin suojelija, hän on myös maailman kaikkien veripankkien ja verenluovuttajien suojeluspyhimys. Häneen liittyy yhä tapahtuva muuttumisilmiö: hänen lasiastiassa säilytetty verensä muuttuu kiinteästä juoksevaksi lähes joka vuosi. Tätä verta saatiin hänen teloituksensa aikana talteen, ja sitä säilytetään umpinaisessa metallikehykseen kiinnitetyssä lasiampullissa. Aika ajoin tämä veri muuttuu nestemäiseksi ja alkaa kuohua aivan kuin se olisi tuoretta. Ihmeen vertauskuvallisuus on siinä, että marttyyrien veri ei ole kuollutta, vaan se virtaa yhä läpi koko Kristuksen kirkon.

Januarius tunnetaan siis "veri-ihmeestä", josta ensimmäinen säilynyt maininta on vasta 1300-luvulta. Verireliikin lisäksi Napolin katedraalissa säilytetään myös hänen pääkalloaan. Näiden reliikkien ympärille keskittynyt kultti alkoi ilmeisesti 1300-luvun alussa, jolloin Napolin nykyinen katedraali rakennettiin. 1300-luvun lopulla sekä valtio että kirkko olivat Napolissa suurissa vaikeuksissa. Kaupunki oli maallisten (hallitsijadynastian sisäiset taistelut) ja kirkollisten hallitsijakiistojen (Rooman paavin ja Avignonin anti-paavin välinen köydenveto) vuoksi nälän ja sodan uuvuttama. Näissä vaikeissa olosuhteissa lasiampulleissa säilytetty pyhän Januariuksen veri asetettiin esille. Täysin odottamatta 17. elokuuta vuonna 1389 jähmettynyt veri muuttui nestemäiseksi. Tapauksesta kertova teksti puolustaa näkemystä, että kyseinen ihme olisi tuolloin tapahtunut ensimmäisen kerran. Ihmettä seuranneena päivänä järjestettiin juhlava kulkue tapahtuman kunniaksi. Veri-ihme on toistunut vuodesta 1389 lähtien.

Napolin vaikeudet jatkuivat 1300-luvun jälkeenkin; maanjäristysten, tulivuorenpurkausten ja ruttojen uhatessa käännyttiin toistuvasti pyhän Januariuksen puoleen sekä kannettiin reliikkejä kulkueessa pitkin katuja kaupungin pelastumista anoen. 1500–1600-luvuilla Trenton konsiilin jälkeisessä vastareformaation hengessä useat paavit vahvistivat pyhän Januariuksen kultin virallista asemaa. 1700-luku ja valistusaika eivät tuhonneet tätä kulttia, vaan se jatkui vahvana läpi vuosisatojen, osittain ehkä juuri Napolia uhkaavien vaarojen ja luonnonmullistusten ja niiltä pelastumisen johdosta. Pyhän Januariuksen koettiin suojelevan kaupunkia ja kaupunkilaisia.

Pyhimykselle on Napolissa omistettu kolme vuosittaista rituaalia: huhti-toukokuussa, syyskuussa ja joulukuussa. Näiden rituaalien yhteydessä pyhimyksen kallon luut ja veriampullit otetaan esille kassaholvista ja niiden sallitaan olla uskovien kunnioituksen kohteena juhlakauden ajan. Juhlajakson ulkopuolella uskovilla ei ole mahdollisuutta päästä näiden reliikkien ääreen. Aiemmin pyhän Januariuksen reliikkeihin turvauduttiin säännönmukaisesti kriisitilanteissa; vaaran uhatessa kaupunkia pyhimyksen reliikit otettiin esille ja tarpeen vaatiessa niitä kannettiin kulkueessa kaupungin kaduilla. Nykyisin reliikit otetaan esille vain juhlakauden yhteydessä.

Lasiampullien sisältämän aineen muodonmuutos kuivuneesta olomuodosta nestemäiseksi on hämmentänyt mieliä, ja arvoitusta on yritetty ratkaista myös tieteen keinoin. Tieteellinen tutkimus on osoittanut, että lasiastiat sisältävät todella kuivunutta ihmisverta, joka muuttuu kiinteästä juoksevaksi lähes joka vuosi. Lukuisista yrityksistä huolimatta muuttumisilmiölle ei ole löydetty tieteellistä selitystä. Nesteytymisen nopeus vaihtelee suuresti, se voi tapahtua aivan yhtäkkiä tai kestää jopa päiviä. Muuttuminen ei kuitenkaan tapahdu säännöllisesti joka vuosi Januariuksen juhlien aikaan, joskus se on jäänyt tapahtumatta ja joskus tapahtunut yllättäen, kuten kardinaali Cooken vieraillessa Napolissa vuonna 1978.

Ilmiö tapahtuu siis aina täysin ennustamattomalla tavalla. Aineen muuttuminen voi alkaa massan pinnalta, pohjalta, laidalta, olla totaalinen, osittainen, ehkä vain muutaman pisaran verran, tai sitä ei tapahdu lainkaan. Joskus se tapahtuu silmänräpäyksessä tai vasta tuntien tai jopa päivien rukoilun jälkeen. Joskus aine on nestemäinen jo silloin, kun veriampullit sisältävä reliikkilipas eli teca otetaan esille kassakaapista. Nesteeseen saattaa jäädä kiinteä kokkare, kuplia, se voi muuttaa väriään ja tilavuuttaan. Muodonmuutos ei ole riippuvainen ilman lämpötilasta, valaistusolosuhteista, kosteudesta, ilmanpaineesta, tecan liikuttelusta, läsnä olevan yleisön tai kynttilöiden tuottamasta lämmöstä tai muusta vastaavasta. Ilmiö tuntuu noudattavan aivan omia lakejaan ja aikataulujaan, eikä mitään säännönmukaisuuksia ole havaittavissa. Tämä muodostaakin koko ilmiön erikoislaatuisimman piirteen. Ampullien sisältämän aineen käyttäytyminen karkaa kaikkia fysiikan lakeja, ja ehkä juuri siksi selitysmalliksi on etsitty paranormaaleja ilmiöitä, tecan vaihtoa, erilaisten aineitten ruiskutusta tecan sisälle tai muuta huijausta, jossa kirkolliset viranomaiset olisivat osallisina. Mitään sellaista ei ole kuitenkaan voitu todistaa.

Kirkko ei periaatteessa kiellä tutkimuksia – onhan se kannustanut ulkoista tutkimusta – mutta ampullien avaamista se ei voi sallia. Mikäli ne rikkoutuisivat, katoaisi samalla jotakin Napolille korvaamatonta. Kirkko ei ole verireliikin ihmeitä tekevää luonnetta virallisesti tunnustanut, mutta kansanuskossa reliikillä on huomattava arvo, puhumattakaan siitä, että reliikkiä pidetään koko kaupungin suojelijana.

Halki vuosisatojen kansa on tulkinnut ihmettä, ja ihmeessä tai sen puuttumisessa on nähty ennusmerkkejä Napolin tulevaisuudesta. Jos ihme viivästyy tai jää kokonaan tapahtumatta, Napolissa pelätään, että jokin hyvin paha kohtaa kaupunkia.

Veri-ihmeen lisäksi…
Kerrottiin, että muutamia vuosia myöhemmin kristittyjen vainojen päätyttyä ja kristinuskon saadessa rauhassa levittäytyä Rooman imperiumin alueelle Maximiana-niminen leski menetti ainoan poikansa. Surun murtamana Maximiana itki lohduttomasti kirkossa, jonne hänen rakkaan poikansa ruumis oli siirretty hautauspalvelusta varten. Kun Maximiana silmäili surullisena kirkkoa, hänen katseensa osui kirkkolippuun, jossa oli pyhää Januariusta esittävä luonnollisen kokoinen kuva. Jumalallisen armon ohjaamana Maximianan murheen murtama mieli siirtyi muistelemaan vanhurskasta profeetta Elisaa, joka oli herättänyt kuolleista sunemilaisen naisen pojan asettumalla tämän ylle (2. Kun. 4:32-36). Jumalallisen ajatuksen innoittamana Maximiana otti pyhän Januariuksen kuvan ja vei sen poikansa ruumiin luo. Hän asetti kirkkolipun kuolleen poikansa päälle niin, että kuvan kasvot olivat pojan kasvoja vasten ja muut ruumiin jäsenet pojan ruumiin jäseniä vasten. Tämän jälkeen Maximiana rukoili Jumalaa: ”Armahda minua ja herätä minun poikani, kuten kerran herätit profeetta Elisan kautta sunemilaisnaisen pojan.” Jumala teki pyhän Januariuksen kuvan kautta ihmeen hurskaalle leskelle: tämän kuollut poika virkosi henkiin. Monet poikaa suremaan tulleet ihmiset näkivät ihmeen ja ylistivät Jumalaa ilosta suunniltaan.

Pyhän Januariuksen muistopäivänä (19.9.) vietettävän Pyhän Messun päivän rukous:

Jumala, sinä annat meidän viettää marttyyrisi Januariuksen muistoa. Suo meidän kerran iankaikkisessa autuudessa iloita yhdessä hänen kanssaan. Tätä pyydämme Herramme Jeesuksen Kristuksen, sinun Poikasi, kautta, joka kanssasi elää ja hallitsee Pyhän Hengen yhteydessä, Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen. (Roomalainen Messukirja, s. 697)

Isä Tri Nguyen

Lähteet:
·       Evi Koski (toim.), Pyhimysten tie. Suomen katolisen hiippakunnan liturgisen kalenterin mukaiset pyhimysten juhlat ja muistopäivät, KATT, Helsinki 1978, s. 201.
·       Adalbert Engelhart OSB, Pyhien vuosi, Pyhien kalenteri vuoden jokaiselle päivälle, KATT, Saarijärvi 2001, ss. 291-292.
·       Tuula Luoma, Uudistettu käsikirja katolisista pyhimyksistä, Amanda, Turenki 2020, s. 49.
·       David Hugh Farmer, The Oxford Dictionary of Saints. 3rd ed., Oxford University Press, Oxford 1992.
·       The Book of Saints: A Dictionary of Servants of God. 6th ed., Cassell, London 1994.
·       www.catholic.org/saints/ tai www.catholic-forum.com/saints/indexsnt.htm
·       Piancastelli, Corrado, L'aspetto storico e scientifico del Miracolo di S. Gennaro a Napoli. Napoli: Stabilimento Tipografico G. D'Agostino, 1965.
·       Caserta, Aldo, Origini del "culto di S. Gennaro". Teoksessa Ambrasi, D. - Calvino, R. - Caserta, A. - Ciavolino, N. San Gennaro vescovo e martire. Memorie letterarie e monumentali. Napoli: Settimanale Cattolico Nuova Stagione, 1982, ss. 19-27.
·       Ursi, Corrado, S. Gennaro vescovo e martire patrono di Napoli e della regione Campania. Napoli: Duomo di Napoli, 1990.
·       Suvi Hänninen, San Gennaron kultti Napolissa, Elore 1/2001, 8. vuosikerta. Julkaisija: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry., Joensuu.

Su 15.9. Pyhän Ristin ylentämisen juhla, srk-nimikkojuhla/Parish patron saint feast

3/9/2024

Sunnuntaina 15.9.2024 vietämme Pyhän ristin ylentämisen juhlaa (oikea liturginen päivä 14.9.), joka on samalla seurakuntamme nimikkojuhla. Päämessu klo 10.30 on tietysti juhlallinen emerituspiispa Teemu Sipon SCJ johdolla (Piispamme Raimo on Roomassa, uusien piispojen koulutuspäivillä). Samaan aikaan Messun yhteydessä viisi aikuista liittyy Katolisen kirkon täyteen yhteyteen. Ei ole parempaa tapaa ylistää Jumalaa kuin kokoontua jälleen yhteen alttaripöydän ääreen ja viettää pyhää Eukaristiaa eli kiitoksen antamista ja samalla rukoilla näiden uusien jäsenten puolesta.

Nimikkojuhlan johdosta olemme kiitollisia sekä Jumalalle että kaikille seurakuntaamme kuuluville. Haluaisimme rukoilla erityisesti kaikkien seurakuntamme jäsenten puolesta, sekä elävien että kuolleiden jäsenten puolesta, että me elävät pyrkisimme aina noudattamaan Jeesuksen Kristuksen esimerkkiä ja opetusta, että Jumala antaisi kuolleille jäsenille palkaksi ikuisen levon taivaassa.

Häpeällisestä ja tuskallisesta teloitusvälineestä, rististä, on tullut meille kristityille voiton merkki, sillä Kristus on noussut ylös. Rististä on tullut Jumalan rakkauden, sovituksen ja lunastuksen merkki: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän” (Joh. 3:16). Risti on ikuisesti jäänyt Kristuksen suuren rakkauden merkiksi sekä taivaallista Isäänsä että ihmisiä kohtaan: ”Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäviensä edestä” (Joh. 15:13).

Rakkaus ei ole aitoa ilman uhrautumista ja kärsimystä. Niinpä Jeesuksen risti ei ole kuitenkaan koskaan pelkkää tyhjää ja mieletöntä kärsimystä, vaan ihmisille pelastuksen tuovaa rakkautta. Risti edustaa sekä häpäisevää kärsimystä että anteeksiantavan rakkauden äärettömyyttä. Risti on ihmisistä huolehtivan Jumalan uhrautuvan rakkauden huippukohta. Se kertoo, kuinka pitkälle Jumala oli valmis menemään rakkaudesta langenneisiin ihmisiin. Oikeastaan Jumala ”ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme” (Room. 8:32). Mutta jos Jumala salli rakkaan Poikansa kärsiä niin paljon julmien ihmisten käsissä, niin silloin kärsimys ei voi olla absoluuttinen eikä lopullinen paha. Ylösnousemus osoittaa, että jopa tuskallisin kärsimys ja pahinkin epäoikeudenmukaisuus, voivat kärsivällisesti kannettuna olla lunastuksen panttina ja johtavat kirkkauteen. Nähtynä oikeassa valossa kärsimys palvelee rakkautta ja tuottaa suuren rauhan ja syvän ilon.

Risti muistuttaa meitä siitä, ketä meidän tulee seurata elämässämme. Meidän on otettava ristimme ja oltava kuuliaisia Kristukselle, joka oli kuuliainen ristinkuolemaansa asti (Fil. 2:8). Meidän pitäisi samaistua Kristukseen, joka kuoli ristillä. Osallisuus voitosta vaatii osallistumista myös taisteluun. Siksi risti seuraa meitä läpi elämän. Vain ristin salaisuuden kautta siirrymme kirkkaaseen taivaalliseen isänmaahan: per crucem ad lucem.

Näin Kristuksen risti ja kristityn risti kuuluvat yhteen. Samalla risti ja ylösnousemus kuuluvat erottamattomasti yhteen. Niitä ei voi käsittää toisistaan erillään. Kristuksen pääsiäissalaisuus – kärsimys, kuolema ja ylösnousemus – on vain yksi kokonaisuus, jota vietämme yhdessä erityisesti Eukaristiassa, rakkauden sakramentissa.

Rukoilkaamme, että osaisimme rakentaa yhteisöämme rakkaudessa ja ykseydessä ja tukea toisiamme vaelluksellamme kohti taivaallisen Isän kotia, että Herramme Kristus siunaisi ja vahvistaisi koko seurakuntaamme.

Tervetuloa viettämään yhdessä seurakuntamme nimikkojuhlaa, Pyhän Ristin ylentämisen juhlaa emerituspiispa Teemun kanssa!

Käytännön järjestely kirkkokahveille Päämessun vieton jälkeen:
Pyydän että jokainen perhe tuo jotakin syötävää ja juotavaa tuona sunnuntaina 15.9.2024. Olisi hyvä tuoda sekä makeita että suolaisia antimia kirkkokahveille Piispan kanssa Päämessun jälkeen! Sekä makeaa että suolaista ruokaa tarvitaan!

Kiitos paljon teidän avustanne! Jumala siunatkoon teitä kaikkia!

Practical arrangements for church coffee after the celebration of the High Mass:
I would like to ask that each family please brings something to eat and drink on that Sunday, September 15, 2024. It would be good to bring both sweet and savoury nutrition for church coffee with the Bishop after the High Mass! Both sweet and salty food is needed!

Thank you so much for your help! God bless you all!

Isä/Fr Tri Nguyen
Khra

+++
Pyhän Ristin ylentämisen juhla

Rukous
Laupias Isä Jumala, kuuliaisena Sinun tahdollesi Poikasi Kristus kärsi ristinkuoleman pelastaakseen ihmissuvun. Suo meidän, jotka olet johdattanut täällä maan päällä tuntemaan ristin salaisuuden, päästä kerran taivaassa osallisiksi hänen lunastustyönsä hedelmästä.

Herra Jeesus, vapauta meidät synnistä Sinun ristisi voimalla ja auta meitä kantamaan oma ristimme Sinun kanssasi joka päivä. Sytytä meissä yhteyden kaipuu ja valmius palvella toinen toistamme. Auta meitä kykyjemme mukaan kantamaan vastuumme seurakuntamme tarpeista. Siunaa kaikkia, jotka auttavat seurakuntaamme kasvamaan ja vahvistumaan kristillisessä hengessä sekä tukevat sen hyvinvointia.

Rukoilemme Sinua, oi Pyhä Henki, kaikkien niiden puolesta, jotka kärsivät ruumiin tai sielun sairaudesta, tuskasta tai masennuksesta, yksinäisyydestä tai rakkaansa menettämisestä. Me rukoilemme, että he löytäisivät parantumisen ja lohdutuksen Kristuksen ristin armossa. Aamen.

***
The feast of the Exaltation of the Holy Cross

Prayer
Merciful Father God, who willed that Christ, your Son, should undergo the Cross to save the human race. Grant, we pray, that we, who have known his mystery on earth, may merit the grace of his redemption in heaven.

Lord Jesus, deliver us from sin with the power of Your cross and help us carry our own cross with You every day. Ignite in us a longing for communion and a willingness to serve one another. Help us, to the best of our ability, to take responsibility for the needs of our parish. Bless all who help our parish grow and strengthen in the Christian spirit and support its well-being.

We pray to You, O Holy Spirit, for all those who suffer from the illness of body or soul, from pain or depression, loneliness, or loss of a loved one. We pray that they will find healing and comfort in the grace of the cross of Christ. Amen.

+++
Ristin tai Krusifiksin siunaaminen

Taivaallinen Isä, Sinä lähetit Poikasi Kristus luoksemme, sillä Sinä rakastat meitä ja tahdot pelastaa meidät. Vapauta meidät synnistä hänen ristinsä voimalla ja auta meitä elämään jokainen päivä Sinulle. Siunaa + tätä kunniasi merkkiä (näitä kunniasi merkkejä) ja anna sen (niiden) muistuttaa meitä siitä, että Jeesus Kristus kuoli ja nousi kuolleista meidän vuoksemme. Auta meitä kantamaan oma ristimme hänen kanssaan jokaisena päivänä ja seuraamaan häntä toisia palvellessamme. Tätä armoa me pyydämme Sinulta Kristuksen, Herramme, kautta. Aamen.

The blessing of the Cross or Crucifixion

Heavenly Father, you sent your Son to us because you love us, and want to save us. By the power of his cross, free us from sin and let us live each day for you. Bless + this sign of glory, and let it remind us
that Jesus died and rose for all. Help us to carry our cross with him every day, and to follow him in serving others. We ask this grace through Christ our Lord. Amen.

Kuukauden pyhimys: Pyhät Kosmas ja Damianos, marttyyrit (26.9.)

Syyskuun pyhimys: Pyhä Pio Pietrelcinalainen, pappi (23.9.)

Kuukauden pyhimys: Pyhä Roberto Bellarmino, piispa ja kirkonopettaja (17.9.)

Syyskuun pyhimys: Pyhä Rosalia, neitsyt (4.9.)

Syyskuun pyhimys: Pyhä Januarius, piispa ja marttyyri (19.9.)

Su 15.9. Pyhän Ristin ylentämisen juhla, srk-nimikkojuhla/Parish patron saint feast

Uutissivu

Arkisto

Hakusanat