Blogiarkistot

Pyhä Sylvester I, paavi (31.12.) ja Nikean kirkolliskokous (325)

27/12/2024

Vuoden viimeisenä päivänä vietämme pyhä Sylvester I:n muistopäivää. Hän oli paavina vuosina 314-335 ja hänestä tiedetään hämmästyttävän vähän, vaikka hän toimi paavina eräässä Kirkon historian tärkeimmistä vaiheista. Joka tapauksessa hänet tunnetaan Nikean kirkolliskokouksen aikana (325) areiolaisuutta vastaan käymästään kamppailusta.

Rooma ja vaino
Tradition mukaan Sylvester oli syntynyt Roomassa Rufinuksen poikana ja saanut koulutuksen oppineelta ja hurskaalta papilta nimeltään Carinus. Paavi Marcellinus (296-304) vihki hänet papiksi. Sen jälkeen hän oli myös joutunut keisari Diocletianuksen vainojen aikana olemaan paossa Roomasta joitakin vuosia. Tässä viimeisessä vainossa hän osoitti suurta rohkeutta ja rakkautta ahdistettuja kristittyjä kohtaan.

Vuoden 313 päättyessä kuoli marttyyrien ajan viimeinen paavi Melchiades (311-314) ja tammikuussa 314 Rooman väestö ja papisto valitsi Sylvesterin yksimielisesti Pietarin seuraajaksi. Sylvester I:n paaviuskausi 314-335 oli siihen aikaan, jolloin marttyyrikirkosta alkoi tulla voittoisa kirkko. Hänet valittiin paaviksi vain vajaa vuosi sen jälkeen, kun keisari Konstantinus Suuri (hallitsijana 312-337) oli tunnustanut kristinuskon tasavertaiseksi valtakunnan muiden uskontojen kanssa. Milanon ediktillä (313) keisari antoi kristityille uskon vapauden ja papistolle erivapauksia. Niinpä paavi Sylvesterin aikana rakennettiin Roomaan monia suuria kirkkoja: nykyisen Pietarinkirkon paikalla sijainnut ensimmäinen Pietarinkirkko, Lateraanikirkko ja Paavalinkirkko.

Sylvester otti myös käyttöön liturgisen vaatetuksen messun vietossa. Hän itse oli ensimmäinen paavi, joka käytti kruunua ja mitraa, joista sittemmin kehittyi paavin tiara.

Arles ja Nikea
Paavi Sylvester lähetti valtuutettunsa donatisteja vastaan koolle kutsuttuun Arlesin kokoukseen vuonna 314 ja myös areiolaisia vastaan kokoontuneeseen Nikean kirkolliskokoukseen vuonna 325. Vaikka hän ei ollut itse paikalla kokouksessa, hän vaikutti ratkaisevasti siihen, että Nikeassa pidetty ensimmäinen ekumeeninen kirkolliskokous tuomitsi areiolaisuuden.

Vuonna 2025 tulee kuluneeksi 1700 vuotta Nikean konsiilista. Tämä ensimmäinen yleinen kirkolliskokous tunnetaan erityisesti uskontunnustuksesta, joka määritti Isän ja Pojan suhdetta jumaluudessa: ”…Poikaan, joka ennen aikojen alkua on Isästä syntynyt, Jumala Jumalasta, valkeus valkeudesta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt eikä luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä ja jonka kautta kaikki on tehty.” Nikean konsiilin saavuttaman Kristuksen jumaluuden ja ihmisyyden tunnustaneen kolminaisuususkon muotoilun jälkeen myöhemmät yleiset kirkolliskokoukset katsoivat liittyvänsä erityisesti tähän uskoon ja selittävänsä sitä. Näin se palveli sekä Kirkon ykseyttä että Rooman valtakunnan sisäistä yhtenäisyyttä, kuten keisari Konstantinus oli halunnut kutsuessaan konsiilin koolle vuonna 325. Tällä konsiililla on siis ollut suuri vaikutus niin kristinuskon opilliseen jäsentymiseen ja Kirkon organisoitumiseen kuin Euroopan henkiseen kehitykseen.

Mielenkiintoiset perimätiedot
Paavi Sylvesteristä on säilynyt lukuisia mielenkiintoisia perimätietoja. Hän on esimerkiksi jäänyt historiaan paavina, joka kastoi keisari Konstantinuksen. Legenda kertoo, että keisari Konstantinus sairasti lepraa. Hän näki unessa Pietarin ja Paavalin, jotka kehottivat häntä menemään Sylvesterin luo pyytämään kastetta. Sylvester kastoi Konstantinuksen Lateraanikirkossa ja keisari parani täysin. Tästä kiitollisena keisari antoi paaville enemmän valtaa ja kirkolle erikoisoikeuksia.

Toisen perimätiedon mukaan Sylvester olisi ollut paikalla, kun keisarinna Helena löysi Kristuksen ristin Jerusalemissa.

Muu perimätieto taas kertoo, että roomalaiset Vestan neitsyet ruokkivat syvässä luolassa Vestan temppelin alla kammottavaa lohikäärmettä (pakanuuden vertauskuvaa). Sylvester laskeutui luolaan johtavat 365 askelmaa ja muurasi lohikäärmeen luolan kiinni ikuisiksi ajoiksi. Ja kun hän kaikenlisäksi kuoli vuoden 365. päivänä vuonna 335, pakanuus oli tavallaan haudattu ja kristillinen usko on sittenkin saanut lujan perustan. Toisaalta paavi Sylvesterin kansanomaisuus johtunee myös lähinnä siitä, että hänen muistopäivänsä on uudenvuodenaatto, johon vanhastaan on liittynyt monia tapoja ja uskomuksia.

Sylvester oli paavina peräti 21 vuotta ja vielä aikana, joka oli Kirkon historialle ratkaisevaa. Vaikka hänen elämästään ei tiedetä paljon muutakaan, kaikki tuntevat kuitenkin hänen nimensä, joka liittyy vuoden viimeiseen päivään. Hän on ensimmäinen pyhimykseksi julistettu paavi, joka ei kuollut marttyyrina.

Pyhän Sylvesterin muistopäivänä (31.12.) vietettävän Pyhän Messun päivän rukous:

Isä Jumala, suo kansasi pyhän paavi Sylvesterin esirukousten tähden seurata tässä elämässä sinun ohjaustasi ja niin päästä kerran osalliseksi iankaikkisesta autuudesta. Tätä pyydämme Herramme Jeesuksen Kristuksen, sinun Poikasi, kautta, joka kanssasi elää ja hallitsee Pyhän Hengen yhteydessä, Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.
(Roomalainen Messukirja, s. 760)

Isä Tri Nguyen

Lähteet:

Evi Koski (toim.), Pyhimysten tie. Suomen katolisen hiippakunnan liturgisen kalenterin mukaiset pyhimysten juhlat ja muistopäivät, KATT, Helsinki 1978, s. 287.
Adalbert Engelhart OSB, Pyhien vuosi, Pyhien kalenteri vuoden jokaiselle päivälle, KATT, Saarijärvi 2001, ss. 398-399.
Outi Kecskeméti, Taivaallisia suojelijoita, KATT, Helsinki 2002, s. 63.
Tuula Luoma, Uudistettu käsikirja katolisista pyhimyksistä, Amanda, Turenki 2020, ss. 82-83.
David Hugh Farmer, The Oxford Dictionary of Saints. 3rd ed., Oxford University Press, Oxford 1992.
The Book of Saints: A Dictionary of Servants of God. 6th ed., Cassell, London 1994.
Catholic Encyclopedia

www.catholic.org/saints/ tai www.catholic-forum.com/saints/indexsnt.htm

Joulukuun pyhimys: Pyhä Thomas Becket, piispa ja marttyyri (29.12.)

27/12/2024

Kuninkaan ystävä
Thomas Becket, joka tunnetaan myös nimellä Thomas Canterburylainen, syntyi 21. joulukuuta 1118 Lontoossa. Hän oli Gilbertin ja Matilda Becketin poika, jolla oli myös sisko nimeltään Mary. Isä oli varakas kauppias, joten poika sai käydä luostarikoulua Merton Abbeyssa, jossa Thomas oppi lukemaan ja kirjoittamaan latinaa ja opiskeli retoriikkaa. Hän oli 21-vuotias menettäessään äitinsä ja pian sen jälkeen kuoli myös hänen isänsä.

Vietettyään vuoden Pariisin yliopistossa, jota pidettiin silloin Euroopan parhaana, Thomas pääsi töihin Englannin tärkeimmän kirkon, Canterburyn tuomiokirkon hallintoon, erityisesti Canterburyn arkkipiispan Theobaldin palvelukseen. Tämä lähetti hänet Bolognaan ja Auxerreen opiskelemaan siviili- ja kanonista oikeutta. Näiden opintojen jälkeen Thomas vihittiin diakoniksi vuonna 1154 ja pian hänestä tuli Canterburyn arkkidiakoni, mikä oli sen ajan korkein kirkollinen arvonimi piispojen ja apottien jälkeen. Tässä virassaan ahkera ja älykäs Becket menestyi hyvin, siksi vuonna 1155 Canterburyn arkkipiispa suositteli tätä 36-vuotiasta arkkidiakonia kuninkaan palvelukseen.

Thomas oli niin älykäs ja tyylikäs, että hän kiinnitti nuoren kuninkaan Henrik II:n huomion. Vasta 21-vuotias Henrik II nimittikin Becketin lähimmäksi neuvonantajakseen, valtakunnan kansleriksi. Miehet ystävystyivät pian läheisesti ja tulivat hyvin keskenään toimeen. Molemmat nauttivat ratsastamisesta, haukkametsästyksestä ja hyvästä viinistä.

Canterburyn arkkipiispa
Henrik II arvosti kanslerinsa neuvoja ja luotti täysin tämän uskollisuuteen. Kun Canterburyn arkkipiispan virka vapautui vuonna 1161, Henrik II päätti nimittää tehtävään Thomaksen. Kuningas siis piti huolen siitä, että Becket vihittiin papiksi ja sitten valittiin Englannin priimaksen seuraajaksi. Tämä nimitys ei ollut vain palkinto ystävälle, vaan se oli myös poliittinen valinta. Kuningas ja kirkko olivat 1100-luvulla usein napit vastakkain, ja Henrik II toivoi, että Becketin johtaessa kirkkoa näin ei kävisi. Henrik II näki myös ajan kypsyneen niin, että hän voi lujittaa ja laajentaa yksinvaltaansa Thomaksen avulla. Se saattoi tapahtua luonnollisesti vain ritarien, maa-aatelin ja varsinkin kirkon kustannuksella.

Henrik II luuli, että kun hän yritti kukistaa Katolisen kirkon Englannissa, hänen ystävänsä Thomas tukisi hänen kirkkopolitiikkaansa eikä panisi esteitä hänen tielleen, mutta hän sai oikeastaan kokea karvaan pettymyksen. Heti Canterburyn arkkipiispaksi tultuaan Thomas otti velvollisuutensa tosissaan ja ryhtyi puolustamaan kirkon asemaa kuningasta vastaan. Omantunnonvapaus oli hänelle tärkeämpi kuin kuninkaan ystävyys. Oikeastaan vaikka kirkonmiehet vannoivat kuuliaisesti uskollisuutta kuninkaalle, he eivät lainkaan peitelleet sitä, että heidän todellinen uskollisuutensa kohdistui Jumalaan ja hänen maanpäälliseen edustajaansa eli paaviin. Henrik II:n pettymys kääntyi pian kiukuksi ja vihaksi.

Askeettinen paimen
Canterburyn arkkipiispana Thomas Becket omaksui tietoisesti vakavan elämäntavan ja luopui välittömästi, kuninkaan harmiksi, valtakunnan kanslerinvirastaan. Hän päätti myös toteuttaa kaikki ne velvollisuudet, joiden hän katsoi kuuluvan uuteen virkaansa. Näihin kuului myös kuninkaan sielusta huolehtiminen minkä hän teki jonkin verran tahdittomasti.

Thomaksesta tuli hyvä paimen: hän vietti säännöllisesti messua, luki Raamattua, jakoi köyhille runsaasti almuja, kävi lähes päivittäin munkkiensa luona ja piti huolta opiskelijoistaan. Hän oli välillä ylpeä ja äkkipikainen mutta myös hyväsydäminen puutteenalaisia kohtaan.

Kuningas Henrik II huomasi selvän muutoksen arkkipiispassaan. Aiemmin turhamainen nautiskelija Thomas alkoi elää yhä askeettisemmin. Hän söi vähemmän, ei juonut enää muuta kuin vettä ja pukeutui Johannes Kastajan tavoin säkkikankaiseen kauhtanaan. Pian hänen mielensä muuttui myös kuninkaan uusien määräysten osalta, ja hän tuomitsi itsensä julkisiin katumusharjoituksiin sen johdosta, että oli aiemmin myötäillyt kuningasta. Henrik II ymmärsi aivan oikein arkkipiispan toiminnan vakavaksi kritiikiksi ja kutsui tämän luokseen. Hän ei voinut noin vain pyytää Thomasta muuttamaan toimintatapojaan, joten hän alkoi sen sijaan väittää tämän haalineen kansleriaikanaan itselleen omaisuutta kuninkaallisesta aarrekammiosta. Thomas kiisti tiukasti kaikki katteettomat syytökset, ja Henrik II raivostui niin, että hän syytti arkkipiispaa petturuudesta. Kohtaaminen kiihtyi lähes käsirysyksi, kun kuningasta tukeva Lontoon piispa alkoi repiä pientä krusifiksia Thomaksen käsistä. Kun huhut dramaattisesta kohtaamisesta levisivät, kansa asettui arkkipiispan puolelle. Heidän silmissään hän oli vain pitänyt kiinni uskostaan, kun taas kuningas oli käyttäytynyt ylimielisesti.

Maanpako Ranskaan
Arkkipiispan virkaa hoitaessaan Thomas joutui ristiriitoihin kuningas Henrik II:n kanssa. Kuningas halusi kontrolloida kirkon toimintaa, mutta Thomas ei halunnut kirkon menettävän vapauttaan ja oikeuksiaan. Arkkipiispa ei voinut hyväksyä maallisen kuninkaan ylivaltaa Kirkon asioissa. Becket kieltäytyi tottelemasta kuninkaan määräämää lakia, joka vei papistolta oikeuden kirkkotuomioistuimeen ja vetoamisoikeuteen Roomaan. Arkkipiispa piti kirkon vapautta tärkeämpänä kuin kuninkaan ystävyyttä ja joutui tämän vuoksi vuosikausiksi maanpakoon Ranskaan. Thomas Becket ei ollut ainoa arkkipiispa, joka rohkeni uhmata kuningasvaltaa. Esimerkiksi edellinen arkkipiispa Anselm Canterburylaisen (1033–1109) oli kahdesti lähdettävä maanpakoon välttääkseen kuninkaan vihan.

Niinpä välttyäkseen joutumasta vankilaan Thomas pakeni lokakuussa 1164 Ranskaan, jossa hän asui eri luostareissa kuuden vuoden ajan mutta ei maanpakonsa aikanakaan hylännyt virkaansa. Englannin ylimpänä kirkollisena johtajana hän erotti ensin Lontoon epäluotettavan piispan kirkosta. Saman kohtalon saivat kokea Yorkin ja Salisburyn piispat, jotka myös olivat asettuneet kuninkaan puolelle. Kesäkuussa 1170 he kruunasivat kruununperillisen, Henrik Nuoren Yorkissa. Tämä oli rikkomus Canterburyn kruunausetuoikeutta vastaan, joten marraskuussa 1170 Thomas julisti kaikki kolme piispaa pannaan. Lisäksi Becket uhkasi kuningasta Katolisen kirkon pahimmalla aseella: interdiktillä eli kaikkien kirkollisten toimitusten kieltämisellä Englannissa. Silloin papit eivät saisi kastaa lapsia, vihkiä pareja avioliittoon tai haudata kuolleita, ja keskiajalla sellainen ajatus olisi kauhistus. Ilman papin siunausta ihmiset uskoisivat olevansa vaarassa joutua helvettiin, ja yleisen mielipiteen mukaan tuollainen uhka olisi nyt täysin kuninkaan syytä.

Itse asiassa kukaan ei ollut tyytyväinen tähän raskaaseen tilanteeseen. Henrik II pelkäsi joutuvansa pannaan, ja paavi pelkäsi kirkon hajoavan. Lopulta Ranskan kuningas ryhtyi välittäjäksi, ja Henrik II taipui ja Thomas pääsi palaamaan Canterburyyn, mutta todellista sovintoa ei saatu aikaan. Kun Becket palasi kotiin vuonna 1170, kuningas kieltäytyi antamasta hänelle rauhan suudelmaa, vaikka hänet oli ottamassa vastaan suuri riemuitseva kansanjoukko.

Julma kuolema
Kuninkaan ja arkkipiispan välinen sopu oli vain näennäinen. Kaikki jäi ennalleen: valtataistelu, vapauden vaaliminen, omien oikeuksien puolustaminen. Kerran kuningas oli niin suunniltaan Thomaksen tähden, että hän huudahti: ”Kuka päästää minut tästä juonittelevasta papista!” Kuninkaan alaiset olivat tulkinneet nämä sanat toiveeksi, että Becket tapettaisiin. Kuninkaan tarkat sanat ovat kuitenkin jääneet epäselväksi ja niistä kerrotaan useita eri versioita. Mitä tahansa Henrik II sanoikaan, se tulkittiin kuninkaalliseksi käskyksi ja neljä ritaria lähtivät matkaan kohtaamaan Canterburyn arkkipiispaa.

29. joulukuuta 1170 ritarit saapuivat Canterburyyn. He lähtivät ratsain aseistetut miehensä mukanaan arkkipiispan asunnolle. Thomas pakeni katedraaliin, mutta hän ei halunnut estää miesten pääsyä kirkkoon. Paikalla olevien silminnäkijöiden kuvausten mukaan ritarit asettivat aseensa puun alle, tuomiokirkon ulkopuolelle, ja piilottivat haarniskansa viittojen alle, ennen kuin kävivät sisään haastamaan Thomasta. Ritarit kertoivat Thomakselle, että hänen tuli mennä Winchesteriin selittämään toimintaansa, mutta Thomas kieltäytyi. Vasta Becketin kieltäydyttyä myöntymään kuninkaan tahtoon he noutivat aseensa ja ryntäsivät sisään tappaakseen. Tällä välin Becket siirtyi pääsaliin iltajumalanpalvelukseen. Muut munkit yrittivät teljetä itsensä turvaan, mutta Becket sanoi heille, ettei rukousten kodista sovi tehdä linnoitusta, ja käski heitä avaamaan teljetyt ovet.

Konfliktin päätteeksi kuninkaan miehet surmasivat raa’asti arkkipiispan iltamessun aikana Canterburyn katedraalissa. Thomas Becket kaatui kuolettavasti haavoittuneena alttarin eteen sanoen: ”Minä kuolen Jeesuksen ja kirkon puolesta.” Murhaajat pakenivat Hugh de Morvillen hallitsemaan Knaresborough’n linnaan, josta he valmistautuivat siirtymään Skotlantiin. Ilmeisesti Henrik otti vastuun teosta, koska ei käskenyt pidättää ritareita. He matkustivat Roomaan tapaamaan paavia, joka rangaistukseksi määräsi heidät 14 vuoden ristiretkelle Pyhään maahan.

Marttyyriuden vaikutus
Uutinen Canterburyn arkkipiispan julmasta murhasta levisi kulovalkean tavoin halki Euroopan herättäen suurta vihaa ja surua. Canterburyn katedraalille itselleen se koitui kuitenkin lopulta parhaaksi, sillä Becketin marttyyrikuolema houkutteli pian paikalle tuhansia pyhiinvaeltajia, ja heiltä kerätyillä tuloilla paikalle rakennettiin yksi Euroopan vaikuttavimmista katedraaleista.

Thomas Becketin haudasta tuli siis huomattava pyhiinvaelluspaikka. Hänen haudallaan kerrottiin tapahtuneen lukuisia ihmeitä. Hänet julistettiin pyhimykseksi jo kolme vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Häntä pidettiin marttyyrina, joka oli kuollut Kristuksen ja kirkon vapauden puolesta. Hän saarnasi jouluna 1170 ennen kuolemaansa mm. näin: ”Oikea marttyyri on se, josta on tullut Jumalan työase; se, jonka oma tahto on sulautunut Jumalan tahtoon; se, joka ei tahdo enää mitään itselleen, ei edes marttyyriuden sädekehää.”

Thomaksen marttyyrikuolema synnytti odottamattoman suuren vastavaikutuksen. Henrik II itse teki julkista katumusta ja luopui kirkon kukistamista koskevista suunnitelmistaan. Näin kirkko sai pitää vapautensa Englannissa monta sataa vuotta. Thomas Becket on kuitenkin merkki niin kauan, kuin Kirkko joutuu painostuksen kohteeksi sekä omana aikanamme että tulevaisuudessa.

Vuonna 1534 kuningas Henrik VIII halusi avioeron mutta paavi ei sitä hänelle myöntänyt. Niinpä Henrik VIII irrotti Englannin kirkon Katolisesta kirkosta, siirsi kirkkojen ja luostarien omaisuuden valtiolle ja tuhosi monia pyhiä paikkoja. Silloin myös Becketin reliikit hävitettiin. Kuningas Henrik VIII tuhosi Becketin rikkaan pyhimyshaudan, kielsi ja turmeli kuvat Becketistä ja määräsi, että Becketin nimi poistettaisiin kaikista liturgisista kirjoista, mutta paikallista juhlaa vietetään yhä 1. joulukuuta, jolloin Becket palasi maanpaosta.

Nykyisin Canterburyn katedraalissa on pyhän Thomas Becketin murhapaikan kohdalla pieni kappeli. Sen seinällä on karu veistos, kaksi risteävää rautamiekkaa. Niiden kärjissä on hitusen punaista muistona kivilattialle valuneesta piispan verestä.

Pyhän Thomas Becketin muistopäivänä (29.12.) vietettävän Pyhän Messun päivän rukous:

Kaikkivaltias Jumala, sinä annoit pyhälle veritodistajallesi Thomasille suuren kestävyyden taistella ja kuolla oikeuden puolesta. Hänen esirukoustensa tähden suo meidänkin tässä ajassa kadottaa elämämme Kristuksen puolesta ja löytää se jälleen sinun taivaallisessa valtakunnassasi. Tätä pyydämme saman Herramme Jeesuksen Kristuksen, sinun Poikasi, kautta, joka kanssasi elää ja hallitsee Pyhän Hengen yhteydessä, Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.
(Roomalainen Messukirja, s. 760)

Isä Tri Nguyen

Lähteet:
·       Evi Koski (toim.), Pyhimysten tie. Suomen katolisen hiippakunnan liturgisen kalenterin mukaiset pyhimysten juhlat ja muistopäivät, KATT, Helsinki 1978, s. 286.
·       Adalbert Engelhart OSB, Pyhien vuosi, Pyhien kalenteri vuoden jokaiselle päivälle, KATT, Saarijärvi 2001, ss. 396-397.
·       Outi Kecskeméti, Taivaallisia suojelijoita, KATT, Helsinki 2002, s. 119.
·       Tuula Luoma, Uudistettu käsikirja katolisista pyhimyksistä, Amanda, Turenki 2020, s. 116-117.
·       David Hugh Farmer, The Oxford Dictionary of Saints. 3rd ed., Oxford University Press, Oxford 1992.
·       The Book of Saints: A Dictionary of Servants of God. 6th ed., Cassell, London 1994.

Frank Barlow, Thomas Becket, University of California Press, 1990.
https://historianet.fi/tekniikka/rakennushankkeet/piispan-murha-nosti-canterburyn-katedraalin-loistoon

Joulutervehdys/Christmas greetings 2024: Valon juhla

24/12/2024

Joulutervehdys 2024: Valon juhla

”Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme” (Joh. 1:14).

Rakkaat seurakuntalaiset,

Herramme Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhla on armon ja totuuden aika:
”Armo ja totuus tapaavat toisensa täällä
vanhurskaus ja rauha antavat suuta toisillensa
uskollisuus versoo maasta
ja vanhurskaus katsoo taivaasta” (Ps. 85:11-12, KR38).

Näitä Psalmin sanoja Kirkko on tulkinnut kertovan inkarnaation salaisuudesta. Tähän sisältyy se ihmeellinen pelastus, josta enkelit lauloivat Betlehemissä: ”maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto” (Luuk. 2:14). Herran syntymä näyttää meille, että meidän maailmamme ja lähimmäisemme ovat saaneet armon rakastaakseen ja vastaanottaakseen rakkautta. Jumalan Pojan ihmiseksi tuleminen vahvistaa ihmisen suuren arvon. Jokaisessa ihmisessä on jotakin rikasta ja kunnioitettavaa, koska Jumala itse tuli Pojassaan ihmiseksi. Onhan jokainen ihminen Jumalan Pojan ihmisluonnon kaltainen.

Jeesus Kristus on myös jokaisen ihmisen elämän valo. Hän valaisee elämän niin, että näemme kulkea oikeaa tietä ja ymmärrämme olemassaolomme tarkoituksen. Jumalan persoonallisessa Sanassa loistaa todellinen valo. Siellä missä on valo, siellä on elämäkin. Valo ja elämä kuuluvat yhteen (Joh. 1:4). Tämän jo Vanha testamentti näki Kristuksesta: ”Sinun luonasi on elämän lähde, sinun valostasi me saamme valon” (Ps 36:10). Olemme kuuluneet pimeydessä vaeltavaan kansaan, joka näkee suuren Valon (Jes. 9:1), ja Jeesuksen kautta olemme päässeet pimeydestä valoon. Joulu on valon juhla.

Pimeys ei saanut valoa valtaansa, sillä Valo on voimakkaampi kuin pimeys. Kun sytytetään valo, pimeys poistuu. Mitä pimeämpää on syntiinlankeemuksen maailmassa, sitä kirkkaammin armon valo loistaa syntisten ihmisten elämään. Jeesus Kristus on todellinen koko maailman valo, joka loistaa pimeydessä ja valaisee jokaisen ihmisen (Joh. 1:5,9). Tullessaan maailmaan Kristus ei ole torjunut maailmaa eikä paheksunut sitä, koska Hän rakastaa ihmisiä sanomattomasti antaen oman henkensä. Itse asiassa Isä Jumala ”on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän” (3:16), vakuuttaa Johanneksen tunnettu pienoisevankeliumi. Rakkaus voittaa kaiken, myös pimeyden.

Koko sydämestäni toivotan teille kaikille, rakkaille seurakuntalaisille ja teidän perheillenne sekä kaikille hyvän tahdon ihmisille oikein valoisaa ja armorikasta Herramme, Jeesuksen Kristuksen, syntymän juhlaa!

Isä Toan Tri Nguyen, khra

*******

Christmas greetings 2024: Feast of the Light

"And the Word became flesh and dwelt among us" (John 1:14).

Dear parishioners,

The celebration of the birth of our Lord Jesus Christ is a time of love and faithfulness:
“Love and faithfulness meet together;
righteousness and peace kiss each other.
Faithfulness springs forth from the earth,
and righteousness looks down from heaven.” (Ps. 85:11-12)

The Church has interpreted these words of the Psalm as telling about the mystery of the Incarnation. This includes the wonderful salvation of which the angels sang in Bethlehem, "on earth peace to those on whom his favor rests” (Luke 2:14). The birth of the Lord shows us, then, that in our world and in our neighbours there is grace for love and receiving it. The incarnation of the Son of God confirms the great dignity of man. There is something rich and honourable in every human being, because God himself became man in his Son. After all, every person is like the human nature of the Son of God.

Jesus Christ is also the light of every person’s life. He illuminates life so that we can see the right path to walk and understand the purpose of our existence. In the personal Word of God, true light shines. Where there is light, there is life. Light and life belong together (John 1:4). The Old Testament already saw this in Christ: “For with you is the fountain of life; in your light we see light.” (Psalm 36:9). We have belonged to a people walking in darkness, who see the great Light (Isaiah 9:1), and through Jesus we have come out of darkness into light. Christmas is the feast of the light.

The darkness could not overcome the light, because the light is more powerful than the darkness. When we turn on the light, the darkness is removed. The darker the world of sin, the brighter the light of grace shines into the lives of sinful people. Jesus Christ is the true light of the whole world, shining in the darkness and illuminating every person (John 1:5,9). When Christ came into the world, He did not reject the world or disapprove of it, because He loves people unspeakably, giving His own life. In fact, God the Father "so loved the world that He gave His one and only Son, that whoever believes in Him shall not perish but have eternal life" (3:16), says the well-known miniature Gospel of John. Love conquers all, even darkness.

With all my heart I wish all of you, dear parishioners and your families, and all people of good will, a very bright and gracious celebration of the birth of our Lord Jesus Christ!

Fr Tri Toan Nguyen, parish priest

Joulukuun pyhimys: pyhä Lucia, neitsyt ja marttyyri (13.12.)

12/12/2024

Valon tuoja
Joulukuun 13. päivänä vietämme pyhän Lucian muistopäivää. Hän syntyi noin vuonna 280 Sisilian Syracusassa kristityn äidin lapsena ja hänet surmattiin uskonvainoissa samassa kaupungissa vuonna 304. Tämä neitsyt on ollut suosituimpia kristittyjen varhaisimmista marttyyreista ja hänen kulttinsa oli levinnyt laajalle jo 300-luvun päättyessä. Kuinka sisilialainen pyhä on voinut saada tavattoman suuren kansansuosion myös talvipimeässä Pohjolassa? Ehkä se johtuu hänen nimestään (lat. Lucia = valon tuoja) ja kuolinpäivästään: joulukuun 13. päivä oli ennen Gregoriuksen kalenteriuudistusta myös talvipäivänseisauksen ajankohta, jolloin päivä alkoi taas pidentyä ja valoisuus lisääntyä.

Neitsyt
Vanhin elämäkerta pyhästä Luciasta on 400-luvulta. Sen mukaan hän antoi jo lapsena ikuisen neitsyyden lupauksen, mutta hän ei puhunut siitä edes äidilleen Eutychialle. Kun tyttö oli varttunut naimaikään, äiti löysi hänelle jalosukuisen pakanallisen sulhasen, mutta Lucia onnistui kerta kerran jälkeen siirtämään kihlausta. Kun Eutychia sitten sairastui vakavasti, Lucia lähti hänen kanssaan pyhiinvaellukselle läheiseen Cataniaan pyhän Agathan haudalle. Rukoillessaan vuonna 251 marttyyrina kuolleen Agathan pyhäinjäännösten äärellä Lucian äiti parani ihmeellisellä tavalla. Silloin Lucia viimein puhui äidilleen lupauksestaan olla myös avioitumatta, jos pyhimys antaisi hänen äidilleen parantumisen. Eutychia ymmärsi häntä, ja siitä päivästä lähtien Lucia sai luvan olla menemättä naimisiin. Rahan, jonka äiti oli säästänyt naimisiinmenoa varten, Lucia käytti köyhien auttamiseksi.

Marttyyri
Perimätiedon mukaan haudalla pyhä Agatha ilmestyi myös Lucialle ja kertoi marttyyrikuoleman odottavan tätä ja neuvoi häntä valmistautumaan tulevaan uhriin. Palattuaan Syracusaan Lucia siis purki kihlauksensa nuoren aatelismiehen kanssa, jakoi omaisuutensa köyhille ja antoi elinikäisen neitsyyslupauksen. Tästä suuttuneena hänen sulhasehdokkaansa ilmiantoi hänet kristittynä keisari Diocletianuksen käskynhaltijalle. Lucia kutsuttiin kuulusteluun, sillä kristittynä oleminen oli täysin kiellettyä noina vainon aikoina. Kun edes kidutus ei saanut sankarillista neitsyttä murtumaan, hänet mestattiin 13.12. noin vuonna 304, hänen ollessaan 23-vuotias.

Marttyyriyden eri versiot
Perimätieto on koristanut pyhän Lucian sankarikuolemaa tietyillä yksityiskohdilla, joiden aitoutta on vaikea tarkistaa. Ensiksi Lucian sulhanen raivostui hänelle ja uhkasi, että hänet sokaistaisiin. Lucia ei sittenkään suostunut menemään naimisiin, jolloin hänen silmänsä puhkaistiin. Toinen versio kertoi, että Lucialla oli niin suuret ja kauniit silmät, että ne kiinnittivät yleistä huomiota. Nähdessään, kuinka hänen kiduttajansa ihailivat hänen silmiään, pyhä Lucia käski puhkaista ne. Tämän muistoksi Syracusassa kannetaan hänen muistopäivänään tarjottimella "pyhän Lucian silmiä".

Kun Lucia kieltäytyi luopumasta uskostaan, käskynhaltija Paschasius halusi nöyryyttää tätä uppiniskaista neitsyttä tuomitsemalla hänet ”ad lupanare” – kaupungin bordelliin portoksi. Legendan mukaan jumalallinen väliintulo esti määräyksen toimeenpanon. Kun Luciaa piti lähteä viemään härkävankkureilla koko kaupungin pilkatessa ja sylkiessä häntä, mikään voima maan päällä ei saanut vankkureita liikkeelle, ne olivat kuin jäätyneet kiinni. Kun tuomari käski polttaa Lucian roviolla, liekit eivät koskeneet häneen. Silloin käskynhaltija menetti malttinsa ja käski kaataa kiehuvaa öljyä tytön päälle, mutta Lucia ei vahingoittunut. Lopulta käskynhaltija määräsi lävistämään tytön kaulan miekalla, kun häneltä oli ensi kaivettu silmät päästä.

Pyhän Lucian marttyyrikuoleman kuvauksen kirjoittaja kirjasi lisäksi meille todella kauniin keskustelun tuomarin kanssa. Se on eräänlainen kristittyjä innostava ja rakentava moraaliopetuksen mestariteos. Tuomari yritti kaikkensa saadakseen Lucian muuttamaan mielensä ja jättämään kristinuskon, mutta Lucia vastasi hänelle: ”On hyödytöntä painostaa. En koskaan voisi erota Herrani Jeesuksen Kristuksen rakkaudesta”. Tuomari kysyi häneltä: ”Entä jos käytämme kidutusta, pystytkö vastustamaan?” Nuori tyttö vastasi: ”Kyllä, sillä meillä, jotka uskomme Kristukseen ja yritämme elää puhdasta elämää, on Pyhä Henki, joka elää meissä ja antaa meille voimaa, ymmärrystä ja rohkeutta”. Tuomari uhkasi lähettää hänet ilotaloon, jotta hänet häpäistäisiin. Tyttö vastasi hänelle: ”Vaikka ruumis olisi häväisty, sielu ei tahraannu, jos se ei hyväksy pahaa eikä suostu siihen”. Kun kiduttajat hyökkäsivät hänen kimppuunsa, hän kehotti läsnä olevia pysymään uskollisina uskolle Jeesukseen Kristukseen kuolemaan asti. Lucia ei kauhistunut tuomiosta eikä osoittanut mitään heikkouden merkkiä.

Kultti
Viitteitä Lucian kultista on olemassa jo varhaisissa kirjoituksissa sekä eräässä hautakiven piirtokirjoituksessa, jossa mainitaan hänen muistojuhlansa Syracusassa vuonna 400. Lisäksi hänen nimensä on säilynyt Pyhän Messun roomalaisessa kaanonissa (1. Eukaristisessa rukouksessa) jo 500-luvulla. Koska pyhästä Luciasta on vähän historiallisia tietoja, eräät historioitsijat olivat taipuvaisia poistamaan hänet Roomalaisesta Martyrologiasta. Vuonna 1894 löydettiin kuitenkin Syracusan pyhän Johannes Kastajan hautausmaalta muinainen kreikankielinen kirjoitus, joka kertoo, että "tämän haudan pystytti emännälleen Lucialle Euschia". Luciasta tuli Syracusan kaupungin suojelupyhimys. Sisiliasta hänen kulttinsa levisi nopeasti koko Italiaan. Roomassa jo kuudennella vuosisadalla häntä kunnioitettiin hyvin paljon, ja paavi Gregorius antoi tämän pyhimyksen nimen perustamilleen kahdelle naisluostarille (v. 590).

Lucian kultin keskuspaikoiksi muodostuivat varsinkin ne paikat, joissa säilytettiin hänen pyhäinjäännöksiään. Lucian maalliset jäännökset lepäsivät aluksi Syracusan tuomiokirkon kappelissa, mutta hänen silmiään kerrottiin säilytetyn Napolissa. Munkki Sigebertin noin v. 1100 sepittämän runon mukaan saksalais-roomalaisen valtakunnan keisari Otto Suuri (912-973) siirrätti Lucian maalliset jäännökset vuonna 969 tai 970 Koillis-Ranskassa Metzin kaupungin ulkopuolella sijaitsevaan Pyhän Vincentiuksen luostariin. Venetsian rautatieasemaa lähellä olevassa kirkossa lepäävän osittain säilyneen ruumiin väitetään olevan pyhän Lucian.

Taide
Pyhä Lucia kuvattiin jo 500-luvulla Ravennassa San Apollinare Nuovon katedraalin mosaiikeissa pyhien neitsyiden joukossa. Hänen tunnusmerkkejään ovat lamppu, miekka, marttyyrin palmu, liekki jalkojen juuressa, silmät kämmenillä, stiletti. Monissa taideteoksissa hänet on maalattu usein kaula miekan lävistämänä, side silmillä tai silmät tarjottimella. Kuvataiteilijoiden lisäksi Lucian legenda antoi aihetta myös runoilijoille. Danten (1265-1321) kirjoittamassa "Divina commediassa" (Jumalainen näytelmä) Lucia on Jumalan lähipiirissä paratiisin korkeimmista ainoa, jota ei ole mainittu Raamatussa. Hänen kuuluisuutensa silmäsairaiden suojelijana on niin suurta, että jopa Dante rukoili häntä sairastuttuaan silmäsairauteen (Paratiisi, Laulu 32, 136). Näin vuosisatojen ajan pyhän Lucian puoleen on käännytty silmien sairauksien parantamiseksi. Keskiajalla pyhältä Lucialta on pyydetty esirukouksia erityisesti kaulan kasvaimissa ja sokeudessa.

Nykyään Lucia on juhlittu katolisessa maailmassa valon tuojana. Ruotsissa Lucia-perinteen mukaan säätyläistalon tytär tai piika toi Lucian päivän aamuna talon väelle kahvia ja jouluvehnästä. Päivän vietto kotiutui Suomeen ruotsinkielisille alueille 1890-luvulla. Nykyisin tapa on levinnyt myös suomenkielisille alueille. Suomenruotsalaiset valitsevat joka vuosi keskuudestaan Lucian, joka sitten neitoineen ajaa kulkueessa pitkin Helsingin Aleksanterinkatua. Nykyajan Lucia-neidon puvussa valkoinen symboloi puhtautta, maahan asti ulottuva punainen vyö marttyyriuden verta, vihreä kruunu ikuista taivaallista kruunua ja kynttilöiden liekit niitä liekkejä, jotka eivät voineet vahingoittaa häntä roviolla.

Pyhän Lucian muistopäivänä (13.12.) vietettävän Pyhän Messun päivän rukous:

Kaikkivaltias Jumala, auttakoot meitä aina pyhän neitsyen ja marttyyrin Lucian hartaat puoltorukoukset, niin että viettäessämme tässä ajassa hänen taivaallisen syntymänsä juhlaa oppisimme kiinnittämään katseemme iankaikkiseen. Tätä pyydämme Herramme Jeesuksen Kristuksen, sinun Poikasi, kautta, joka kanssasi elää ja hallitsee Pyhän Hengen yhteydessä, Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.
(Roomalainen Messukirja, s. 753)

Isä Tri Nguyen

Lähteet:
·       Evi Koski (toim.), Pyhimysten tie. Suomen katolisen hiippakunnan liturgisen kalenterin mukaiset pyhimysten juhlat ja muistopäivät, KATT, Helsinki 1978, s. 275.
·       Adalbert Engelhart OSB, Pyhien vuosi, Pyhien kalenteri vuoden jokaiselle päivälle, KATT, Saarijärvi 2001, ss. 381-382.
·       Outi Kecskeméti, Taivaallisia suojelijoita, KATT, Helsinki 2002, s. 60.
·       Tuula Luoma, Uudistettu käsikirja katolisista pyhimyksistä, Amanda, Turenki 2020, s. 48.
·       A. Forsius, Pyhän Lucian suojatit. Duodecim 1994
·       David Hugh Farmer, The Oxford Dictionary of Saints. 3rd ed., Oxford University Press, Oxford 1992.
·       The Book of Saints: A Dictionary of Servants of God. 6th ed., Cassell, London 1994.
·       www.catholic.org/saints/ tai www.catholic-forum.com/saints/indexsnt.htm

Adventti- ja jouluaika: Jumalan tuleminen maailmaan

12/12/2024

Sunnuntaina 1.12.2024 aloitamme virallisesti adventtiajan, joka merkitsee uutta alkua, uuden kirkkovuoden käynnistymistä. Kirkon liturginen kierto auttaa meitä muistamaan, että kaikki aika on Jumalan aikaa ja koko historia on Jumalan kämmenellä. Me voimme turvallisin mielin luottaa Jumalan kaitselmukseen ja elää ehtymättömässä toivossa, sillä tulevaisuuskin on Jumalan.

Adventtiajan liturgia on hyvin sisältörikas, tunnelmallinen, jopa runollinen: ”Vihmokoon taivas, virratkoon oikeus ylhäältä pilvistä, avautukoon maa ja kasvakoon pelastuksen hedelmää ja versokoon vanhurskaus!” (Jes. 45:8). Liturgisissa teksteissä esiintyy varsinkin kolme hahmoa, jotka viittaavat Vapahtajaan: profeetta Jesaja, Johannes Kastaja ja Kristuksen neitseellinen äiti, Maria. Kuulemme Jesajan jo seitsemän sataa vuotta ennen Kristuksen syntymää ennustavan: ”Sen tähden Herra antaa itse teille merkin: neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel” (Jes. 7:14); ”Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.” (Jes. 9:5) Kuulemme Johanneksen, Sakariaan pojan, äänen huutavan erämaassa: ”Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle! Raivatkaa Herralle tie, tasoittakaa hänelle polut!” (Matt. 3:2-3) Ja hiljaisessa yksinäisyydessä näemme Neitsyt Marian odottavan esikoistansa, Jeesusta. ”Katso, olen Herran palvelijatar; tapahtukoon minulle sanasi mukaan.” (Luuk. 1:38)

Adventtiaika alkaa adventtisunnuntain ensimmäisestä vesperistä ja päättyy joulun ensimmäisen vesperin edellä siis jouluaattoon. Neljää adventtiviikkoa muistuttavat meitä siitä pitkästä ajasta, jolloin juutalaiskansa odotti Messiasta. Se on menetetyn paratiisin kaipaus. Meille kristityille adventtiaika on luonteeltaan kahdenlainen. Yhtäältä me valmistaudumme viettämään joulun juhlapyhiä, joina muistelemme Jumalan Pojan ensimmäistä tulemista ihmisten luokse. Toisaalta tämä muisteleminen kuitenkin ohjaa meidän sydämemme odottamaan Kristuksen toista tulemista aikojen lopussa. Näiden molempien piirteidensä vuoksi adventtiaika on hartaan ja iloisen odotuksen aikaa (RM, johdanto 39). Saarnassaan pyhä Bernardus puhuu Jeesuksen kolmesta tulemisesta: ensiksi Betlehemissä yli kaksi tuhatta vuotta sitten, toiseksi maailman lopulla, kun Hän tulee tuomitsemaan elävät ja kuolleet, ja kolmanneksi näiden välillä. Ensimmäisessä tulemisessaan Jeesus on meidän pelastuksemme, toisessa Hän on ikuinen elämämme ja niiden välillä Hän on lepomme ja lohdutuksemme.

Seitsemänä päivänä ennen jouluaattoa rukoillaan vespereissä Magnificat-virren edellä ja jälkeen ns. Oo-antifoonit, joiden alkukirjaimet muodostavat lauseen: ERO CRAS (”Huomenna olen”). Kaikki rukoukset päättyvät sanoihin: ”Veni!” (Tule, Herra, tule, älä enää viivy!”). Jouluaattona kirkko rukoilee: ”Tänään saatte tietää, että Herra tulee, ja huomenna saatte nähdä hänen kirkkautensa”.

Neljä viikkoa kestäneen valmistuksen jälkeen kirkonkellot kutsuvat meitä keskiyömessuun juhlimaan seimen ääressä Kristuksen lihaksitulemisen salaisuutta: ”Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme” (Joh. 1:14). Jouluna jokainen pappi saa viettää kolme Pyhää Messua kuvatakseen siten Vapahtajamme kolmea syntymistä. Yöllä ensimmäinen Messu pidetään muistoksi Jumalan Sanan ikuisesta syntymästä Isästä, kuten Messun alkuvirsi sanookin: ”Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin.” (Ps. 2:7; Hepr. 1:5). Toisessa Messussa, aamunkoitossa, muistamme Kristuksen syntymää neitsyt Mariasta, kun taas kolmas Messu muistuttaa Kristuksen mystillisestä syntymästä meihin, joille hän antaa ”oikeuden tulla Jumalan lapsiksi” (Joh. 1:12). Tässä vanhan Rooman kirkko noudatti Jerusalemin kirkon kunniakasta tapaa, jonka mukaan kristityt kokoontuivat Betlehemin syntymäluolaan ja pyhittivät Herran syntymän hetken kantamalla eukaristisen uhrin keskellä yötä. Sen jälkeen he palasivat Jerusalemiin varhain aamulla. Tämäkin hetki pyhitettiin Pyhän Messun viettämisellä Ylösnousemuksen kirkossa. Päivällä kristityt kokoontuivat Jerusalemin pääkirkkoon juhlalliseen Eukaristian viettoon. Näin syntyi tapa edeskantaa pyhä uhri jouluna kolme kertaa. Roomassa ensimmäinen Messu, yömessu, pidettiin Santa Maria Maggioren basilikassa, jossa viidennen vuosisadan loppupuolelta lähtien oli jäljennös Betlehemin syntymäluolasta, ja tästä syystä basilikaa kutsutaan myös Sancta Maria ad praesepe’ksi (pyhä Maria seimen ääressä). Toinen Messu luettiin Anastasis-nimisessä kreikkalaisessa kirkossa, joka vastaa Jerusalemin Ylösnousemuksen kirkkoa. Kolmas Messu pidettiin pyhän Pietarin basilikassa. Roomasta käsin tapa levisi yli koko lännen, ja siitä lähtien kun papit toimittavat pyhän uhrin joka päivä, on heillä lupa viettää jouluna kolme Messua.

Näin adventti- ja jouluaika on luonteeltaan odottamisen ja Jumalan lahjojen vastaanottamisen aikaa. Se on sopivaa aikaa pysähtyä miettimään, mitä Jumala on tehnyt ja tekee meidän puolestamme, mitä Hän on lahjoittanut ja lahjoittaa edelleen meille. On hyvä valmistautua Jumalan Pojan tulemiseen ja joulujuhlan valmisteluun myös monin ulkonaisin tavoin, mutta tärkeintä on kuitenkin sisäinen uudistuminen, ikään kuin oman sisäisen asunnon kaunistaminen hänelle. Tuo valmistautuminen voi merkitä, että taas uudelleen käydään vastaanottamassa parannuksen sakramentti, että annetaan aikaa ja tilaa rukoukselle; Pyhälle Messulle, Kirkon suurimmalle rukoukselle; Raamatun lukemiselle ja rakkaudenteolle jne.

Oikein siunattua alkanutta adventtiaikaa ja valoisaa tulevaa jouluaikaa teille kaikille!

Isä Tri Nguyen
Khra

Lähteet:

Katolisen kirkon katekismus, LEV & KATT, Jyväskylä 2005, I osa, nrot 522-534.
Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Sacrosanctum Concilium pyhästä liturgiasta (4.12.1963)
Roomalaisen Messukirjan yleinen johdanto (RMYJ), Pieksämäki 1999, II luku.

Eukaristia (44): Rauhantervehdys

11/12/2024

Edellisellä kerralla jatkoimme kommuunion vieton etenemistä Isä meidän -rukouksen jälkeen tutkimalla papin lausumaa embolismia eli kehotusrukousta, jonka kansa päättää doksologialla eli ylistyslauseella. Tämä akklamaatio eli rukoushuudahdus ilmaisee myös Kristuksen ikuista kuninkuutta: hänen on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Heti tätä seuraavat ns. rauhantervehdyksen johdanto ja tervehdyksen antaminen, joihin tutustumme nyt tässä artikkelissa.

Rauhantervehdyksen johdanto
Embolismin ja doksologian jälkeen pappi kädet levitettyinä lausuu kuuluvalla äänellä: Herra Jeesus Kristus, sinä sanoit apostoleillesi: rauhan minä jätän teille, minun rauhani sen minä annan teille. Sen tähden me pyydämme: älä katso syntejämme vaan kirkkosi uskoa. Kokoa ja varjele sitä rauhassa ja ykseydessä tahtosi mukaan, sinä, joka elät ja hallitset iankaikkisesta iankaikkiseen.
Pappi liittää kätensä yhteen ja kansa vastaa: Aamen.

Nykyisessä Roomalaisessa messukirjassa tarjotaan myös seuraavanlaisia vaihtoehtoja rauhantervehdykseen riippuen liturgisesta ajasta (RM, ss. 518-519):

Jouluaikana pappi voi sanoa: Herra Jeesus Kristus, sinun syntymäsi toi rauhan maan päälle. Sen tähden me pyydämme: älä katso syntejämme vaan kirkkosi uskoa. Kokoa ja varjele sitä rauhassa ja ykseydessä tahtosi mukaan, sinä, joka elät ja hallitset iankaikkisesta iankaikkiseen.

Paastonaikana: Herra Jeesus Kristus, sinä olet meidän rauhamme ja sovituksemme. Sen tähden me pyydämme: älä katso syntejämme vaan kirkkosi uskoa. Kokoa ja varjele sitä rauhassa ja ykseydessä tahtosi mukaan, sinä, joka elät ja hallitset iankaikkisesta iankaikkiseen.

Pääsiäisaikana: Herra Jeesus Kristus, ylösnousemuksesi päivänä sinä astuit opetuslastesi keskelle ja sanoit: Rauha teille. Sen tähden me pyydämme sinua, joka olet synnin ja kuoleman voittaja: älä katso syntejämme vaan kirkkosi uskoa. Kokoa ja varjele sitä rauhassa ja ykseydessä tahtosi mukaan, sinä, joka elät ja hallitset iankaikkisesta iankaikkiseen.

Näissä rauhantervehdyksen johdantosanoissa ilmenee, että uskovat rukoilevat Kirkon ja koko ihmiskunnan perheen rauhan ja ykseyden puolesta ja osoittavat toisilleen keskinäistä rakkautta, ennen kuin he tulevat osallisiksi yhdestä leivästä ja yhdestä maljasta.

Heti näiden sanojen jälkeen kansan puoleen kääntyneenä pappi levittää kätensä ja liittäen ne yhteen sanoo: Herran rauha olkoon aina teidän kanssanne.
Tähän kansa vastaa: Niin myös sinun henkesi kanssa.

Rauhantervehdyksen antaminen
Tässä vaiheessa diakoni tai pappi voi sanoa esimerkiksi: Antakaamme toisillemme rauhan merkki.
Seuraa siis Kristuksen rauhan antaminen. Paikallisen tavan mukaan kaikki antavat toisilleen rauhan ja rakkauden merkin. Niin sekä pappi toivottaa rauhaa diakonille tai avustajille, että myös kaikki maallikot antavat rauhanmerkin toinen toisilleen. Kansojen erityisluonteen ja tavat huomioon ottaen piispainkokoukset määräävät rauhantervehdyksen muodon.

Mitä tulee konkreettisesti rauhan merkkiin ja sen antamiseen, paavi Benedictus XVI:n apostolisen kehotuskirjeen Sacramentum caritatis (13.3.2007) numero 49 valaisee sen käytäntöä hienosti näin: ”Eukaristia on luonteeltaan rauhan sakramentti. Messussa tämä eukaristisen mysteerin ulottuvuus ilmenee erityisesti rauhan merkissä. Tällä merkillä on varmasti suuri arvo (vrt. Joh 14:27). Meidän aikanamme, joka on täynnä pelkoa ja konflikteja, tämä ele on tullut erityisen puhuttelevaksi, kun Kirkko on tullut yhä tietoisemmaksi vastuustaan rukoilla sinnikkäästi rauhan ja ykseyden lahjaa itselleen ja koko ihmiskunnalle. Jokaisessa sydämessä on varmasti hillitön halu rauhaan. Kirkko antaa äänen toivolle rauhasta ja sovinnosta, joka nousee jokaisesta hyväntahtoisesta miehestä ja naisesta, ja suuntaa sen siihen, joka ”on meidän rauhamme” (Ef. 2:14) ja joka voi tuoda rauhan yksilöille ja kansoille silloin, kun kaikki inhimilliset ponnistelut epäonnistuvat. Voimme näin ollen ymmärtää sen tunteen, joka niin usein herää, kun liturgisessa vietossa annetaan rauhan merkki. Siitä huolimatta piispainsynodin aikana keskusteltiin siitä, olisiko tässä eleessä syytä noudattaa suurempaa maltillisuutta, sillä sitä voidaan liioitella ja se voi aiheuttaa tiettyä häiriötä seurakunnassa juuri ennen ehtoollisen vastaanottamista. On pidettävä mielessä, että mitään ei menetetä, kun rauhan merkkiä leimaa raittius, joka säilyttää vieton oikean hengen, kuten esimerkiksi silloin, kun se rajoitetaan kunkin välittömiin vierustovereihin.” (SCa 49)

Niinpä on tapana toivottaa ympärillä oleville Kristuksen rauhaa sekä sanoin että käden ojentamisella. Se on tervehdys, joka on samalla siunaus ja esirukous. Siinä voi nähdä myös keskinäisen sovinnon ja yhteenkuuluvuuden merkin. Sen seurauksena Kirkko tuntuu aivan säteilevän iloa ja keskinäistä yhteenkuuluvaisuutta. Sen hetken ainakin Jumalan kansa on todella yhteenkuuluva Jumalan perhe.

Lisäksi Pyhässä Messussa edellytetään, että Kristuksen seuraaja on etukäteen sopinut veljensä kanssa. Muistammehan Jeesuksen vuorisaarnan painavia sanoja: ”Jos siis olet viemässä uhrilahjaasi alttarille, ja siinä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, jätä lahjasi alttarin eteen ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa. Mene sitten vasta antamaan lahjasi” (Mt 5:23-24). Jeesus korostaa, että jumalanpalvelus, joka eniten miellyttää Jumalaa, on lähimmäisenrakkaus, ja että sen on oltava myös jumalanpalveluksemme perustana. Jos tahdot antaa isällesi lahjan samaan aikaan, kun olet vihoissa veljesi kanssa (tai veljesi sinun kanssasi), mitä isäsi sanoisi? ”Sovi ensin veljesi kanssa, ja tule sitten antamaan lahjasi minulle”. Jos emme rakasta toisiamme, jumalanpalveluksemme ei miellytä Jeesusta. Hän ei ota vastaan rukoustamme, ehtoolliseen osallistumistamme ja niitä uhrauksia, joita voimme tehdä, ellei se kaikki ole lähtöisin sydämestä, joka on sovussa kaikkien kanssa ja rakastaa kaikkia.

Rauhantervehdyksen johdanto ja tervehdyksen antaminen haastavat meitä elämään todella Jumalan lapsina, rauhassa ja sovinnossa kaikkien kanssa.

Isä Tri Nguyen

Lähteet:

Roomalaisen Messukirjan yleinen johdanto (RMYJ), Pieksämäki 1999, II luku
Katolisen kirkon katekismus, LEV & KATT, Jyväskylä 2005, II osa, nrot 1104-1109, 1322-1419
Katolisen kirkon katekismuksen kompendium, LEV & KATT, Keuruu 2013, II osa, nrot 223, 271-294
Katolinen uskomme, suom. E. Koski, KATT, Kerava 1974, 16. luku, ss. 213-221
Vatikaanin II kirk.kok. (1962-65), konstituutio Sacrosanctum Concilium pyhästä liturgiasta (4.12.1963), lyh. SC
Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Lumen gentium Kirkosta (21.11.1964), lyh. LG
Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Dei Verbum jumalallisesta ilmoituksesta (18.11.1965)
Vatikaanin II kirk.kok., dekreetti Presbyterorum ordinis pappeudesta (7.12.1965), lyh. PO
The Sacred Congregation of Rites, instruction on Implementing the Constitution on Sacred Liturgy, Inter oecumenici, 26.9.1964; AAS 56 (1964).
The Sacred Congregation of Rites, instruction Musicam Sacram (5.3.1967), AAS 59 (1967) 300-320.
The Sacred Congregation of Rites, instruction on Eucharistic Worship, Eucharisticum Mysterium, 25.5.1967; AAS 59 (1967).
paavi Pius XII, kiertokirjeet Mystici Corporis (29.6.1943) ja Mediator Dei (20.11.1947)
paavi Paavali VI, kiertokirje Mysterium fidei (3.9.1965)
paavi Johannes Paavali II, kiertokirje Ecclesia de Eucharistia (17.4.2003)
Liturgian ja sakramenttijärjestyksen kongregaatio, asiakirja Redemptionis Sacramentum (23.4.2004)
paavi Benedictus XVI, apostolinen kehotuskirje Sacramentum caritatis (13.3.2007), lyh. SCa

ADVENTIN RETRETTI / ADVENT RETREAT 21.12.2024

5/12/2024

Adventti merkitsee uutta alkua, uuden kirkkovuoden käynnistymistä, ja samalla se kutsuu kaikkia jäseniä elämän uudistumiseen. Kuulemme Johannes Kastajan äänen huutavan erämaassa: "Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle! Raivatkaa Herralle tie, tasoittakaa hänelle polut!" (Matt. 2:2-3) Varmaankin meillä jokaisella on sydämessämme monia epätasaisia polkuja, joita voimme tasoittaa. Hengellisessä elämässämme on varmasti monia ”synnin mutkia”, jotka pitäisi suoristaa. Siksi adventtiaikana on ”suuri kysyntä” raivata sisimpäämme jokin sellainen tila, joka muistuttaisi autiomaata; sellainen paikka, jossa on hiljaista ja mahdollisuus keskittyä ja jossa voisi myös kuulla omantunnon äänen ja Jumalan äänen. Tästä syystä Pyhän Ristin seurakunta järjestää hiljaisuustapahtuman, ns. adventtiretretin suomeksi, jotta valmistautuisimme yhdessä suureen joulujuhlaan ja Jumalan lahjojen vastaanottamiseen! Kaikki seurakuntalaiset ovat tervetulleita!

Adventti on meille sopivaa aikaa pysähtyä miettimään, mitä Jumala on tehnyt ja tekee meidän puolestamme, mitä Hän on lahjoittanut ja lahjoittaa edelleen meille.

ADVENTTIRETRETTI suomeksi: Lauantaina 21.12.2024, Pyhän Ristin kirkossa, klo 9.00 – 15.00, ohjaajana isä Tri Nguyen.

***

Sunday 1.12.2024 we began a new liturgical year, the Advent season, which has a twofold character, “For it is a time of preparation for the Solemnities of Christmas, in which the First Coming of the Son of God to humanity is remembered, and likewise a time when, by remembrance of this, minds and hearts are led to look forward to Christ’s Second Coming at the end of time. For these two reasons, Advent is a period of devout and expectant delight.” (Universal norms on the liturgical year and the calendar, n. 39)

Advent is a suitable time for us to reflect on what God has done and is doing for us, on what He has given and continues to give us. Welcome to the Retreat!

ADVENT RETREAT in Finnish: Saturday 21.12.2024, in the church of the Holy Cross, from 9.00 am to 3.00 pm, led by Fr Tri Nguyen.

TERVETULOA! WELCOME!

***

Adventtiretretti suomeksi:
Lauantaina 21.12.2024, klo 9.00 – 15.00, Pyhän Ristin kirkossa, ohjaajana isä Tri Nguyen.

Aiheena: Spes non confundit – Eikä toivo ole turha (Room. 5:5)

Ohjelma:

09.00     Johdanto, avausrukous/Laudes
10.00     I mietiskely
11.00     Adoraatio ja rippimahdollisuus
12.00     Pyhä Messu
13.00     Lounas ja kahvit
14.00     II mietiskely / kysymykset ja vastaukset
15.00     Päätösrukous ja loppusiunaus

Seurakuntasalissa mahdollisuus hiljaiseen lukemiseen ja virvoitukseen: Kahvia/teetä/keksejä

Retretti on avointa ja ilmaista kaikille, mutta lahjoitukset ovat hyvin tervetulleita, sillä lounas ja kahvi on tarjolla retretin aikana. Ilmoittautuminen tarvitaan lounasta varten! [The retreat is free for all parishioners, but the donations are mostly welcome, because lunch and coffee are offered during the retreat. So the Registration is needed for lunch!]

Ilmoittautumiset: isä Tri Nguyenille (+358 50 361 7942; [email protected]) tai kirkon eteisessä olevan nimilistan kautta. [Registration: to Fr Tri Nguyen (+358 50 361 7942; [email protected]) or through the list of names in the church hall.]

TERVETULOA / WELCOME!

I./Fr Tri Nguyen

Joulukuun pyhimys: Pyhä Juan Diego Cuauhtlatoatzin (9.12.)

5/12/2024

Orpo ja leski
Juan Diego oli syntyperäinen Meksikon intiaani, chichimeciläinen talonpoika, joka syntyi 1474 Cuauhtitlanissa, tasan 18 vuotta ennen kuin Kristofer Kolumbus löysi San Salvadorin. Juan Diego ja hänen vaimonsa Maria Lucia olivat ensimmäisten kasteen saaneiden ja Kirkon yhteyteen liittyneiden intiaanien joukossa, kun fransiskaanien lähetyssaarnaajat saapuivat Meksikoon vuonna 1524. Juanin setä, Juan Bernardino, oli alkanut huolehtia Juanista jo tämän ollessa lapsi, kun hänen molemmat vanhempansa olivat kuolleet. Myös setä oli ensimmäisten kristityksi kääntyneiden joukossa.

Juan ja Maria Lucia kävelivät usein lähes 25 kilometriä osallistuakseen pyhään messuun ja ottaakseen vastaan sakramentit. Vuonna 1529 Juanin vaimo kuitenkin kuoli yllättäen. Juan jäi yksin ja lapsettomaksi. Surussaan ja yksinäisyydessään hän päätti muuttaa lähemmäksi rakasta setäänsä Juan Bernardinoa Tolpetlaciin, joka oli myös paljon lähempänä kirkkoa, noin 15 km matka Tlaltelolcossa sijainneeseen kirkkoon.

Tästä alkoi Juan Diegon elämässä merkittävä käännekohta. Hänelle kerrotaan Neitsyt Marian ilmestyneen neljä eri kertaa joulukuussa 1531 Tepeyacin mäellä, nykyisin Mexico Cityn alueella.

Ensimmäinen ilmestys la 9.12.
Oli joulukuu 1531, siis kymmenen vuotta Tenochtitlanin valloituksesta, ja fransiskaanit valmistivat kristittyjä Marian tahrattoman sikiämisen juhlaan (9.12.). Fransiskaanit opettivat kansaa VT:n raamatun 1. Moos. 3:15:n pohjalta: Maria oli se nainen, joka murskasi ihmiskunnan syntiin vietelleen käärmeen pään.

Juan Diego lähti matkaan osallistuakseen pyhään messuun ja kunnioittaakseen Äitiään ja Kuningatartaan. Juan oli erityisen omistautunut tälle juhlalle ja hän rakasti syvästi Autuasta Neitsyttä. Hän kuuli kirkkomatkallaan häntä kutsuvan äänen Tepeyacin kukkulalta. Siellä hän näki nuoren naisen. Nainen sanoi olevansa Neitsyt Maria, ja hän käski Juan Diegoa viemään sanan piispalle siitä, että kyseiselle paikalle oli rakennettava temppeli. Siellä, missä ei enää ollut pakanallista Tonantzinin patsasta, tulisi nyt olemaan tosi Jumalanäidin pyhäkkö, jossa hän voisi osoittaa ihmisille äidillistä rakkauttaan ja huolenpitoaan.

Kun Juan Diego lopulta päästettiin tapaamaan piispaa, hän polvistui ja kertoi koko tarinan. Piispa vaikuttui Juanin nöyryydestä ja vilpittömyydestä, mutta hänen oli silti vaikea uskoa kuulemaansa. Siksi piispa pyysi Juania palaamaan toisen kerran, jotta hän voisi kuulla asiasta lisää. Juan koki epäonnistuneensa tehtävässään ja lähti masentuneena kotimatkalle.

Toinen ilmestys la 9.12.
Matkalla Juan aavisti, että Neitsyt odottaisi häntä Tepeyacin kukkulalla. Juan kertoi hänelle kaiken, mitä oli tapahtunut ja että piispa ei ollut uskonut häntä. Juan pyysi Neitsyttä antamaan tehtävän jollekulle toiselle tärkeämmässä asemassa olevalle henkilölle, joka olisi paljon uskottavampi. Hän pyysi anteeksi epäonnistumistaan tehtävässä, joka hänelle oli annettu. Mutta Neitsyt vahvisti valintansa Juanille ja kehotti tätä menemään seuraavana päivänä uudelleen piispan luo ja toistamaan saman pyynnön. Juan lupasi tehdä työtä käskettyä.

(Su 10.12. Pyhän Messun yhteydessä) Juan meni toistamiseen piispan luo anoen Neitsyt Marialta esirukousta, jotta piispa uskoisi häntä. Odotettuaan pitkään ja kohdattuaan joidenkin palvelijoiden taholta töykeääkin kohtelua, hänet lopulta ohjattiin piispan luo. Polvillaan kyynelehtien ja yhteen puristetuin käsin Juan kertoi Neitsyen viestin. Piispa hämmentyi Juanin käytöksestä ja yritti rauhoittaa häntä esittämällä kysymyksiä. "Missä näit hänet? Kuinka kauan hän viipyi?" Juanin vilpittömyys kosketti jälleen piispa Zumarragaa, mutta hän ei voinut uskoa, ellei saisi jonkinlaista merkkiä Neitsyeltä. Juan kysyi millaisen merkin piispa haluaisi, että tietäisi pyytää sitä Neitsyeltä. Piispa vastasi, että Neitsyt saisi itse päättää millaisen merkin hän antaisi.

Kolmas ilmestys su 10.12.
Kun Juan palasi Tepeyacin kukkulalle, hän kertoi Neitsyt Marialle kaiken mitä oli tapahtunut, ja että piispa oli pyytänyt merkkiä. Neitsyt hymyili hellästi ja sanoi: ”Oikein hyvä, poikaseni. Palaa tänne huomenna, niin saat hänen pyytämänsä merkin. Sitten hän uskoo eikä ole enää epäuskoinen ja epäile sinua.” Juan lähti iloiten ja huojentuneena kotiin tapaamaan setäänsä Juan Bernardinoa. Seuraavana päivänä (ma 11.12) kauhukseen hän löysi setänsä vuoteesta kuumeessa ja kuolemansairaana, niinpä hän joutui hoitamaan sairasta setäänsä, joten hän ei päässyt tapaamaan Neitsyt Mariaa niin kuin oli sovittu. Setä pyysi Juania noutamaan papin ripittäytymistä varten, sillä hän tiesi olevansa lähellä kuolemaa. Juan koki velvollisuudekseen noudattaa rakkaan setänsä pyyntöä, siksi Marian pyynnön täyttäminen lykkääntyi.

Neljäs ilmestys ti 12.12.
Tiistaina 12. joulukuuta varhain aamulla sedän tilan huonontuessa Juan matkusti kiireesti Tlatelolcoon etsimään katolista pappia, joka kuuntelisi sedän ripittäytymisen ja palvelisi tätä kuolinvuoteella. Välttääkseen viivytyksen Marian luona ja häpeän siitä, ettei hän ollut mennyt tapaamaan Mariaa maanantaina sovitulla tavalla, Juan valitsi toisen reitin Tepeyacin kukkulan ympäri, mutta Maria pysäytti hänet ja kysyi ystävällisesti, minne hän oli menossa. Juan kertoi Marialle huolestaan, setänsä tilanteesta ja papin hakemisesta ja lupasi palata Marian luo välittömästi tämän työn tehtyään. Mutta Maria nuhteli häntä lempeästi siitä, ettei hän ollut kääntynyt Marian puoleen, lausumalla sanat, jotka tulevaisuudessa lohduttaisivat miljoonia ihmisiä: ”Kuuntele ja anna sanojeni painua syvälle sydämeesi, rakas poikaseni. Älä ole huolissasi ja surun murtama. Älä pelkää mitään sairautta tai vaivaa, ahdistusta tai kipua. Enkö minä, sinun Äitisi, ole tässä? Etkö sinä ole suojaavan varjoni alla ja huolenpidossani? Enkö minä ole elämäsi lähde? Etkö sinä ole viittani huomassa? Minun syleilyssäni? Mitä muuta tarvitset?” Sitten hän vaikeni hetkeksi ja lisäsi hymyillen: ”Älä kanna huolta setäsi sairastumisesta, sillä hän ei kuole siihen. Juuri tällä hetkellä hän tulee terveeksi.”

Kuullessaan nämä hämmästyttävät sanat Juan tunsi syvää lohdutusta ja lupautui lähtemään heti piispantaloon mukanaan Neitsyen antama merkki. Neitsyt pyysi häntä kiipeämään ylös kukkulan rinnettä paikkaan, jossa he olivat aiemmin kohdanneet. ”Näet kuinka siellä kasvaa monia kukkia. Poimi ne varovasti kimpuksi, tuo ja näytä minulle.” Juan kiipesi kukkulalle ja poimi jäisestä maasta mitä kauneimmat ja tuoksuvimmat kukat. Sellaisia hän ei ollut vielä koskaan nähnyt. Joukossa oli myös Kastilian ruusuja. Seutu oli kivistä ja täynnä ohdakkeita, mahdoton paikka ruusujen kasvamiselle, erityisesti vielä tänä vuodenaikana, talvella, mutta kukat sädehtivät kastepisaroista. Juan vei ne Neitsyelle ja tämä asetteli ne omin käsin Juanin tilmaan (olkaviitta, karkea villavaippa) ja sanoi: ”Poikaseni, nämä monenlaiset kukat ovat merkki, joka sinun on vietävä piispalle. Kerro hänelle minun nimessäni, että niissä hän tunnistaa tahtoni ja että hänen on toteutettava se. Sinä olet minun lähettilääni ja täysin luottamukseni arvoinen. Älä levitä viittaasi, äläkä paljasta sen sisältöä, ennen kuin olet piispan edessä. Silloin kerro hänelle kaikki. Kerro hänelle kuinka lähetin sinut kukkulan laelle josta löysit tämän kukkapaljouden valmiina poimittavaksi. Kerro hänelle uudelleen kaikki, mitä olet nähnyt ja kuullut täällä, jotta hän suostuisi toteuttamaan pyyntöni ja rakennuttaisi temppelin.”

Juan kantoi kallisarvoisen käärönsä piispantaloon, jossa hän noin tunnin odottamisen jälkeen sai tavata piispan. Läsnä oli talon henkilökuntaa ja myös toinen piispa, monsignore Sebastian Ramirez y Fuenleal, Meksikon uusi kuvernööri. Juan kertoi, että hänellä oli mukanaan merkki Neitsyt Marialta, kukat, jotka oli poimittu Tepeyacin kukkulalta, ja että ne olisivat täällä käärittyinä hänen viittaansa. Avaten viittansa hän sanoi "kas tässä" ja samassa upeita, tuoksuvia kukkia putosi lattialle. Piispa katseli niitä sanattomana. Tätä merkkiä hän oli rukoillut. Mutta kun hän nosti katseensa Juanin viittaan, hän lankesi polvilleen, sillä Neitsyt Marian, Jumalanäidin, säteilevä kuva oli ilmestynyt siihen. Kaikki läsnäolijat polvistuivat yhtyen piispan kanssa hiljaiseen, syvään kunnioitukseen. Silloin Juan katsoi alas viittaansa ja näki kuvassa saman Neitsyen, jonka hän oli kohdannut Tepeyacin kukkulalla. Piispa Zumarraga pyysi Juanilta anteeksi, ettei ollut aiemmin uskonut tätä ja tarjosi hänelle yösijan piispantalossa.

Seuraavana päivänä, 13. joulukuuta, Juan Diego löysi setänsä täysin toipuneena, kuten Neitsyt oli hänelle vakuuttanut, ja Juan Bernardino kertoi, että rukoiltuaan hän oli myös nähnyt Neitsyen vuoteensa äärellä (viides ilmestys); että Neitsyt oli käskenyt häntä ilmoittamaan piispalle tästä ilmestymisestä ja hänen ihmeparanemisestaan; ja että Neitsyt oli kertonut hänelle haluavansa tulla tunnetuksi nimellä ”Guadalupe”.

Tilma ja ihme
Piispa säilytti Juan Diegon tilman ensin yksityiskappelissaan ja sitten katedraalissa julkisesti esillä, missä se herätti suurta huomiota. Uutinen ihmeellisestä kuvasta levisi nopeasti, ja piispa päätti, että oli välittömästi rakennettava pieni kappeli Tepeyacin kukkulalle, kunnes suurempi kirkko valmistuisi. Joulukuun 26. päivänä 1531 siirrettiin tilma tähän pieneen, kiireesti pystytettyyn kappeliin. Tämän kulkueen aikana väitetään tapahtuneen ensimmäinen ihme, kun eräs alkuasukas haavoittui kuolettavasti kaulaan vahingossa ammutusta nuolesta joidenkin Neitsyen kunniaksi esitettyjen tyyliteltyjen kamppailunäytösten aikana. Suuressa hädässä alkuasukkaat kantoivat hänet Neitsyt Marian kuvan eteen ja rukoilivat hänen henkensä puolesta. Kun nuoli vedettiin pois, uhri toipui täysin ja välittömästi.

Tuhansia ja taas tuhansia intiaaneja alkoi tulvia pieneen kappeliin nähdäkseen ihmeellisen kuvan. Pian piispa oli saanut rakennutettua Neitsyen pyytämän pyhäkön Tepeyacin kukkulalle. Hän nimitti Juan Diegon uuden kappelin vartijaksi. Juanilla oli asuttavanaan huone kirkkorakennuksen yhteydessä, ja annettuaan kaiken omaisuutensa sedälleen hän vietti lopun elämäänsä pitäen huolta pyhäköstä ja kertoen lukemattomille intiaaneille Neitsyt Marian ilmestymisestä Tepeyacilla ja selittäen heille sen merkitystä. Juan Diego nukkui Herran rauhassa vuonna 1548.

Kopioita kuvasta nahuatlinkielisine selityksineen levitettiin ympäri valtakuntaa, ja ihmeen seurauksena muutamassa vuodessa yhdeksän miljoonaa asteekkia otti vastaan kasteen. Näin Meksikosta tuli kristillinen, ja Meksiko muistaa sen tänäkin päivänä.

Historialliset lähteet
Tarina Juan Diegosta, Marian ilmestyksistä ja ihmeellisestä kuvasta saattaa kuulostaa vain hurskaalta uskonnolliselta sadulta. Siksi monet kirjailijat omistavat kirjassaan vähintään yhden luvun tapahtuman historiallisen pohjan selvittelylle.

Guadalupen Neitsyt Marian kuvasta ja pyhäköstä on olemassa hyvinkin varhaisia mainintoja useissa erilaisissa historiallisissa lähteissä. Esimerkiksi Juan Diegon sukulaisen testamentissa mainitaan Tepeyacin ihme, Marian ilmestys ja Guadalupen kuva, ja toisessa testamentissa vuodelta 1537 mainitaan myös Guadalupen Marian pyhäkkö.

Vuodelta 1649 on säilynyt nahuatlinkielinen (atsteekkien perinteinen kieli) Nican Mopohua, jossa Juan Diegon ja Guadalupen Neitsyen tarina kerrotaan kokonaisuudessaan, ja vuodelta 1648 on olemassa toinen, espanjankielinen lähde. Nimittäin Luis Laso de la Vega (Guadalupen Neitsyen kappelin vartija/vikaari, Juan Diegon seuraaja) julkaisi 36-sivuisen kirjoitelman nahuatlin kielellä, Huei Tlamahuiçoltican ("Suuri tapahtuma"), Mexico Cityssä, Meksikossa 1649. Tämä traktaatti on kirjoitettu lähes kokonaan nahuatliksi ja sisältää Nican Mopohuan, joka kertoo Guadalupen Neitsyt Marian ilmestyksistä Tepeyacissa vuonna 1531. Se sisältää myös Nican Motecpanan, joka luettelee joidenkin ihmisten saamia ihmeitä. Vuoden 1649 traktaatissa kerrotut tarinat julkaistiin jo ensimmäisen kerran espanjalaisessa kirjassa Imagen de la Virgen María, Madre de Dios de Guadalupe, jonka Miguel Sánchez kirjoitti vuonna 1648 ja joka on teologinen väitöskirja, joka yhdistää Guadalupen kuvan Ilmestyskirjaan 12:1. Nahuatlin kielellä on yhtä kiistanalainen ja paljon lyhyempi käsikirjoitus ennen Nican Mopohuaa, jonka nimi on Inin Huey Tlamahuiçoltzin ("Tämä on suuri ihme"), tunnettu myös nimellä "Ilmestysten varhaiskertomus". Se on Meksikon kansalliskirjastossa.

Vanhojen asiakirjojen lisäksi meillä on konkreettisin todiste Guadalupen Neitsyt Marian ihmeestä, nimittäin kuva itse, joka on käsittämättömästi säilynyt 1500-luvulta meidän päiviimme asti. Kuvaa on tutkittu tieteellisesti useaan otteeseen, ja se on todettu monessakin mielessä selittämättömäksi.

Maailman tunnetuin pyhiinvaelluspaikka
Guadalupen Neitsyen ilmestymispaikasta on tullut yksi maailman tunnetuimmista pyhiinvaelluspaikoista. Vuonna 2010 siellä kävi 22 miljoonaa vierailijaa, joista suurin osa oli pyhiinvaeltajia espanjankielisestä maailmasta, mutta myös muista katolisista maista.

Paavi Johannes Paavali II vieraili Meksikossa ja Guadalupen basilikassa kaksi eri kertaa: vuonna 1990 hän julisti Juan Diegon autuaaksi, ja sitten vuonna 2002 hän kanonisoi tämän.

Juan Diego on ensimmäinen Amerikan alkuperäiskansojen katolinen pyhimys.

Pyhän Juan Diegon Messun (9.12.) päivän rukous:

Jumala, sinä näytit kansallesi kaikkeinpyhimmän Neitsyt Marian rakkauden pyhän Juan Diegon avulla. Suo, että me pyhän äitimme Guadalupessa antamia neuvoja seuraten täyttäisimme aina uskollisesti sinun tahtosi. Tätä pyydämme Herramme Jeesuksen Kristuksen, sinun Poikasi kautta, joka kanssasi elää ja hallitsee Pyhän Hengen yhteydessä, Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen.
(Messukirjan täydennyksiä 2011, s. 23)

Isä Tri Nguyen

Lähteet ja kirjallisuudet

Francis W. Johnston, The Wonder of Guadalupe: The Origin and Cult of the Miraculous Image of the Blessed Virgin in Mexico, Augustine Pub. Co, 1981
Sr Clare Marie OCD, Guadalupen Neitsyt Maria, KATT, Picaset Oy, Helsinki 2011
Outi Fingerroos & Matleena Jänis, Guadalupen ihme, Partuuna 2016
Marjatta Jaanu-Schröder, Ruusuja Neitsyt Marialle. Matkalla Jumalanäidin kanssa, Bookwell Oy, Jyväskylä 2012.
Tuula Luoma, Uudistettu käsikirja katolisista pyhimyksistä, Amanda, Hansaprint: Turenki 2020, s. 154.
Jennifer Sherman, nettiblogi Guadalupen Neitsyt Marian tarina: ilmestyminen, ihmeet ja paljon muuta! https://rvpapers.com/fi/guadalupen-neitsyt-marian-tarina-ilmestyminen-ihmeet-ja-paljon-muuta
David Hugh Farmer, The Oxford Dictionary of Saints. 3rd ed., Oxford University Press, Oxford 1992.
The Book of Saints: A Dictionary of Servants of God. 6th ed., Cassell, London 1994.
www.catholic.org/saints/ tai www.catholic-forum.com/saints/indexsnt.htm

30.11.-8.12.2024 Neitsyt Marian novena Pyhän Ristin kirkossa 30.11.-8.12.2024 Novena of the Immaculate Conception of the Blessed Virgin Mary

4/12/2024

Lauantaista 30.11. sunnuntaihin 8.12. Pyhän Ristin kirkossa järjestetään Autuaan Neitsyt Marian perisynnittömän sikiämisen novena.

Ohjelma on seuraava:
LA 30.11. – klo 8:30
SU 1. 12. – klo 11:30
MA 2. 12. – klo 8:00
TI 3. 12. – klo 18:30
KE 4. 12. – klo 18:30
TO 5. 12. – klo 8:00
PE 6. 12. – klo 11:30
LA 7. 12. – klo 11:00
SU 8. 12. – klo 18:00
MA 9. 12. – klo 18:00 (Juhlapäivä/ Feast Day)

Novenan rukoushetki kestää noin 15 minuuttia joka päivä, Pyhän Messun jälkeen.

Novena (lat. novem yhdeksän) on yhdeksänpäiväinen rukoushartaus valmistautumisena johonkin tärkeään juhlaan tai tapahtumaan.

Kirkko viettää Autuaan Neitsyt Marian perisynnittömän sikiämisen juhlapyhää 8.12. (tänä vuonna juhla siirretään ma 9.12. adventtisunnuntain takia). Tätä juhlaa on vietetty Syyriassa jo 400-luvulla ja Italiassa 600-luvulla. Monet kirkkoisät tulkitsivat jo hyvin varhain Mariaa koskevat Raamatun lausumat siten, että Maria oli puhtain kaikista ihmisistä, ”uusi Eeva”, ”kaikkien elävien äiti”. Paavi Pius IX vahvisti opin perisynnittömästä sikiämisestä Kirkon opinkappaleeksi 8. joulukuuta 1854. Pyytäkäämme tämän Novenan aikana Neitsyt Marian esirukousta, jotta saisimme armon elää Jeesuksen kanssa niin kuin Maria on elänyt Poikansa kanssa.

Tulkaamme ja rukoilkaamme yhdessä Marian kanssa!

***

From Sunday 30th of November to Sunday 8th of December, in the Holy Cross Church, we organize the Novena of the Immaculate Conception of the Blessed Virgin Mary.

The daily program is above.

The prayer moment of Novena endures about 15 minutes daily, after the Holy Mass.

Novena is a form of liturgical service consisting of special prayers on nine successive days in preparing for the important feast or event.

The Church celebrates the solemnity of the Immaculate Conception of the Blessed Virgin Mary on December 8th (this year on Monday, December 9th because of the Advent Sunday). In 1854, Pope Pius IX issued the Apostolic constitution Ineffabilis Deus: "The most Blessed Virgin Mary, in the first instant of her conception, by a singular grace and privilege granted by almighty God, in view of the merits of Jesus Christ, the saviour of the human race, was preserved free from all stain of original sin." (Acta Pii IX, pars 1, Vol. 1, p. 615). The Immaculate Conception is one of the most important Marian feasts in the liturgical calendar of the Catholic Church, and is celebrated worldwide.

Welcome to pray together with Mary, our Mother!

I./Fr Tri Nguyen

Joulukuun pyhimys: Pyhä Johannes Damaskolainen, pappi ja kirkonopettaja (4.12.)

1/12/2024

Muslimien ympäröimä
Johannes syntyi noin vuonna 676 Damaskoksessa Syyriassa kaupungin virkamiehen poikana. Perheenjäsenet olivat arabikristittyjä. Hänen isänsä toimi kristittyjen edustajana kalifin hovissa, ja Johannes eli siis koko elämänsä muslimien ympäröimänä. Kalifi pani merkille nuoren Johanneksen älykkyyden ja alkoi kysyä tältä yhä useammin neuvoa ja nimitti hänet lopulta suurvisiirikseen.

Vaikka Johannes oli syyrialaista sukua, hän oli saanut klassisen hellenistisen kasvatuksen. Häntä opetti Cosmas-niminen sisilialainen munkki, joka oli tuotu orjana Syyriaan. Kun muslimit valtasivat Damaskoksen, Johanneksen isä jatkoi työskentelyä heidän palveluksessaan. Luultavasti Johannes seurasi isäänsä tullivirkailijana, kristittyjen edustajana. Kun kristittyjen asema huononi kalifien hovissa, koska muslimihallinto yhä enemmän rajoitti kristittyjen uskonnollisia oikeuksia, Johannes vetäytyi munkiksi Pyhän Sabasin luostariin lähelle Jerusalemia.

Ikonoklasmi ja ihme
Vuonna 726 Bysantin keisari Leo III (717–741) kielsi kristittyjä käyttämästä kaikkia uskonnollisia kuvia ja antoi määräyksen hävittää ne. Hän pani käyntiin ikonoklastisen kampanjansa ja sai aikaan kulttuurisen tuhon, jolla ei ole vertaa. Johannes ryhtyi silloin kirjoittamaan kuuluisia teologisia teoksiaan, joilla hän puolusti kristillistä tapaa pitää esillä kuvia Kristuksesta ja pyhistä ja katsella ja mietiskellä niitä. ”Koska Jeesus Kristus tuli ihmiseksi ja eli, opetti ja kuoli ihmisenä,” Johannes kirjoitti, ”kristinusko kannattaa Herramme, hänen äitinsä ja pyhimysten esittämistä kuvien avulla.”

Sitten Johannes puhui monille idän piispoille julkisen hallinnon sekaantumisesta uskonnollisiin asioihin. Hän voitti keisarin näkemyksen ja sai idän piispat puolelleen. Oikeastaan keisari ei osannut vastata uusin todistein Johanneksen perusteluihin, vaan hän tarttui kunniattomiin keinoihin vaientaakseen tämän. Hän onnistui vakuuttamaan valheellisin kirjein kalifin siitä, että Johannes oli petturi. Rangaistukseksi väitetystä petturuudesta Johannekselta lyötiin irti oikea käsivarsi, mutta vamma parani ihmeellisesti Neitsyt Marian esirukouksen tähden.

Kerrotaan että väärennöskirje näytettiin kalifille, joka raivostui ja määräsi Johanneksen oikean käden katkaistavaksi. Rangaistuksen toimeenpanon jälkeen käsi asetettiin näytteille torille, mutta Johannes pyysi saada haudata kätensä, ja se annettiin hänelle. Johannes meni kotikirkkoonsa, asetti leikatun kätensä Jumalanäidin ikonin eteen ja rukoili yötä vasten tuntikausia, että saisi pitää kätensä. Lopulta Johannes vaipui kevyeen uneen. Yhtäkkiä hän näki kuvan heräävän henkiin ja kuuli Jumalansynnyttäjän lohduttavan häntä. Herätessään Johanneksen käsi oli paikallaan täydessä kunnossa. Johannes päätti käyttää kättään tämän jälkeen ainoastaan Kristuksen ja Jumalanäidin kunniaksi sekä oikeaoppisen uskon puolustukseksi.

Munkki ja pappi
Kalifi huomasi pian, että keisari oli petkuttanut häntä, ja halusi ottaa Johanneksen takaisin entiseen virkaansa, mutta tämä päätti lähteä maasta ja palvella siitä lähtien Jumalaa luostarissa. Johannes liittyi Jerusalemin lähistöllä sijainneeseen Pyhän Sabasin luostariin ja laati siellä hymnejä Jumalan äidin kunniaksi sekä muita teologisia kirjoituksia.

Jerusalemin patriarkka Johannes V tutustui pian Johannekseen, josta tuli patriarkan tärkein neuvonantaja. Noin vuonna 700 patriarkka vihki tämän oppineen luostariveljen papiksi. Kun yhä useammat piispat alkoivat kysyä Johannekselta neuvoa, hänestä tuli idän vaikutusvaltaisimpia henkilöitä.

Kristitty aristoteelikko
Joka tapauksessa kaiken aikaa Johannes omistautui teologiselle kirjailijan toimelleen. Hän kokosi kreikkalaisten kirkkoisien opetukset systemaattisiksi teoksiksi, joista tärkeimpänä pidetään hänen kirjaansa "Viisauden lähde", joka käsittelee filosofiaa, harhaoppeja ja ortodoksista uskoa. Tällä viimeisellä osalla, De Fide Ortodoxa, oli vuosisatojen ajan suunnaton vaikutus sekä idässä että lännessä. Se on kooste kreikkalaisten kirkkoisien opetuksista, jotka koskevat kristinuskon suurimpia salaisuuksia, kuten Pyhää Kolminaisuutta ja Inkarnaatiota sekä Kristuksen todellista läsnäoloa eukaristiassa.

Johannes kirjoitti myös kolme tärkeätä traktaattia ikonoklasteja vastaan puolustaen oikeutta osoittaa kunnioitusta pyhien kuville. Tästä seurasi ikonoklastisten keisarien raivoisa närkästys, mutta he eivät voineet mitään Johannekselle, joka asui muslimien alueella. Paitsi kuvien puolustamista Johannes kirjoitti kristillisiä harhaoppeja vastaan, jotka hankaloittivat sen ajan kirkon elämää. Dogmatiikan, apologetiikan ja hermeneutiikan lisäksi hänen teostensa joukkoon kuului myös lukuisia saarnoja ja pyhimyselämäkertoja.

Näin ollen Johannesta pidettiin viimeisenä kreikkalaisena kirkkoisänä ja ensimmäisenä kristittynä aristoteelikkona, Aristoteleen kannattajana.

Kirkonopettaja
Johannes Damaskolainen oli loistava teologi, merkittävä runoilija, kaunopuheinen kirjoittaja ja retorinen puhuja. Esimerkiksi Neitsyt Marian taivaaseen ottamisesta hän kirjoitti kaunopuheisesti näin: ”Hänen, joka oli synnyttäessään säilyttänyt neitseytensä loukkaamattomana, täytyi myös säilyttää ruumiinsa turmeltumattomana kuoleman jälkeen. Hänen, joka oli kantanut kohdussaan Luojaa, täytyi asua Jumalan majoissa. Hänen, jonka Isä oli valinnut morsiameksi, täytyi saada kotipaikka taivaan asunnoissa. Hänen, joka oli nähnyt Poikansa ristillä, tuli katsella häntä kunniassa Isän oikealla puolella.”

Monet hänen kirjoistaan, runoistaan ja kirkkolauluistaan ovat säilyneet ja niitä käytetään vieläkin idän liturgiassa. Johanneksen arvo tunnustetaan myös läntisessä kristikunnassa: paavi Leo XIII (1878-1903) korotti hänet kirkonopettajaksi vuonna 1890.

Johannes kuoli todennäköisesti Pyhän Sabasin luostarissa 5. joulukuuta 749. Hänen huoneensa on yhä vielä tallella hänen luostarissaan Jerusalemin lähellä. 1200-luvulle asti hänen reliikkinsä lepäsivät Pyhän Sabasin luostarissa, mutta myöhemmin ne siirrettiin Bysanttiin, jossa ne katosivat.

Pyhän Johannes Damaskolaisen muistopäivänä (4.12.) vietettävän Pyhän Messun päivän rukous:
Laupias Isä Jumala, varjele meitä pyhän Johannes Damaskolaisen esirukousten tähden, ja suo, että se oikea usko, jota hän niin selkeästi opetti, olisi meille elämämme valkeutena ja voimana. Tätä pyydämme Herramme Jeesuksen Kristuksen, sinun Poikasi, kautta, joka kanssasi elää ja hallitsee Pyhän Hengen yhteydessä, Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen. (Roomalainen Messukirja, s. 746)

Isä Tri Nguyen

Lähteet:
·       Evi Koski (toim.), Pyhimysten tie. Suomen katolisen hiippakunnan liturgisen kalenterin mukaiset pyhimysten juhlat ja muistopäivät, KATT, Helsinki 1978, ss. 265-266.
·       Adalbert Engelhart OSB, Pyhien vuosi, Pyhien kalenteri vuoden jokaiselle päivälle, KATT, Saarijärvi 2001, s. 373.
·       Outi Kecskeméti, Taivaallisia suojelijoita, KATT, Helsinki 2002, s. 98.
·       Tuula Luoma, Uudistettu käsikirja katolisista pyhimyksistä, Amanda, Turenki 2020, s. 95.
·       David Hugh Farmer, The Oxford Dictionary of Saints. 3rd ed., Oxford University Press, Oxford 1992.
·       The Book of Saints: A Dictionary of Servants of God. 6th ed., Cassell, London 1994.
·       O’Connor, John Bonaventure: St. John Damascene, in Catholic Encyclopedia. 1911. New York: Robert Appleton Company.
·       Andrew Louth: St John Damascene. Tradition and originality in byzantine theology. New York: Oxford University Press, 2002.
·       Vassa Kontouma: John of Damascus: new studies on his life and works. Burlington, VT: Ashgate, 2015.