Nyt on aika palata takaisin Pyhän Messun vieton dynaamisen aspektin tutkimiseen, ns. viettämisen kulkuun alusta lähtien. Tässä kirjoituksessa siirrymme pohdiskelemaan evankeliumin jälkeen pidettävän saarnan merkitystä.
Vaikka Raamatun lukukappaleissa Jumalan sana puhuu kaikkien aikojen kaikille ihmisille ymmärrettävällä tavalla, sen vaikutusta lisää elävä tulkinta, homilia, osana liturgiaa: ”Saarnassa selitetään kirkkovuoden kuluessa uskon salaisuudet ja kristillisen elämän ohjeet lähtien pyhistä teksteistä. Sitä suositellaan sen vuoksi lämpimästi itse liturgian osana. Varsinkaan sunnuntaitten ja velvoittavien juhlapäivien messuista sitä älköön jätettäkö pois ilman vakavaa syytä.” (SC 52). Roomalaisen Messukirjan yleinen johdanto vielä tarkentaa: ”[Saarnan] tulisi selittää joitakin puolia Raamatun lukukappaleiden sisällöstä tai messun pysyvistä osista tai päivän messun teksteistä, ottaen huomioon joko messussa vietettävän salaisuuden tai kuulijoiden erityiset tarpeet.” (nro 41) Liturgisen vuoden aikana on sopivaa tarjota uskoville ”temaattisia” saarnoja, jotka käsittelevät kristinuskon suuria teemoja, kuten uskontunnustusta, pyhien sakramenttien viettoa, elämää Kristuksessa sekä kristillistä rukousta (Sacramentum caritatis, nro 46). Näin saarna ilmentää sekä Raamatun että Tradition välistä yhteyttä ja vuoropuhelua. Se liittyy kiinteästi tähän monimuotoiseen raamatuntekstien, Kirkon uskontunnustuksen ja ylistyksen sekä rukouksen kokonaisuuteen. Saarnalla on siis selvä yhteys Eukaristian viettoon, Pyhän Messun toiseen tärkeään suureen osaan.
Pyhään Messuun kuuluva saarna tulkitsee Jumalan sanaa julistaen Jumalan ihmeellisiä tekoja pelastushistoriassa eli Kristuksen salaisuutta ja siten sisältää paljon opetusta uskovalle kansalle (SC 35). Saarna liittyy päivän liturgisiin teksteihin soveltaen ne tähän aikaan ja hetkeen. Siinä Jumala edelleen ilmoittaa kansalleen pelastuksen salaisuuden ja ravitsee hengellistä elämää (SC 33). Saarna ei ole vain puhetta Jumalasta, vaan Jumala itse puhuu siinä saarnaajan kautta: ”Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme” (2. Kor. 5:20). Siten saarna on evankeliumin elävä ääni, joka lahjoittaa pelastuksen uskossa vastaanotettavaksi. Jeesuksen saarna Nasaretin synagogassa kiteyttää saarnan tarkoituksen: "Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen" (Luuk. 4: 21). Saarnaa kuunnellessaan seurakunta tulee osalliseksi Jumalan kaikista pelastusteoista. Näin saarna ei viittaa itsensä ulkopuolelle, vaan se itse on pelastuksen välittäjä, armonväline.
Ilmestyessään kahdelle opetuslapselle Emmauksen tiellä ylösnoussut Kristus viettää tavallaan ensimmäistä ”Messuaan” ylösnousemuksensa jälkeen ja samalla pitää merkittävän saarnan: ”Ja hän selitti heille Mooseksesta ja kaikista profeetoista alkaen, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.” (Luuk. 24:27) Saarna itse on armonväline, niin että molemmat opetuslapset toteavat niin kiihkeästi: ”Eikö sydämemme hehkunut innosta, kun hän kulkiessamme puhui meille ja opetti meitä ymmärtämään kirjoitukset?” (Luuk. 24:32)
Myöhemmin alkuseurakunnassa kuunnellessaan apostoli Pietarin saarnaa Kristuksen pääsiäissalaisuudesta Jerusalemin asukkaat tunsivat piston sydämessään ja kysyivät apostoleilta: ”Veljet, mitä meidän pitää tehdä?” (Ap.t. 2:37) Pietari jatkoi vielä saarnaamistaan kehottaen heitä: ”Antakaa pelastaa itsenne, ettette hukkuisi tämän kieroutuneen sukupolven mukana” (Ap.t. 2:40). Pietarin saarnan vaikutuksesta heidät ”kastettiin, ja uskovien joukkoon tuli sinä päivänä lisää noin kolmetuhatta henkeä” (Ap.t. 2:41).
Saarna kehottaa ottamaan Jumalan sanan vastaan sinä, mitä se todella on, Jumalan sanana (1 Tess. 2:13), ja toteuttamaan sitä käytännössä. Siksi saarna on liturgian olennainen osa, ja sitä suositellaan lämpimästi, sillä se on tarpeen vahvistamaan kristillistä elämää. Selebrantin tai diakonin on pidettävä saarna sunnuntaisin ja säädettyinä juhlapäivinä kaikissa messuissa, joissa uskovia on mukana, eikä sitä voi jättää pitämättä muuten kuin vakavasta syystä (SC 52). Muina päivinä saarna on suositeltava, etenkin adventin, paaston ja pääsiäisajan arkipäivinä sekä muissakin juhlissa ja tilaisuuksissa, jolloin uskovat kokoontuvat tavallista lukuisammin kirkkoon (RMYJ 42). Saarna voidaan päättää rukoukseen.
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
- Katolisen kirkon katekismus, LEV & KATT, Jyväskylä 2005, II osa, nrot 203-213; 446-455 & 1322-1419.
- Katolisen kirkon katekismuksen kompendium, LEV & KATT, Keuruu 2013, II osa, nrot 38-40; 84 & 271-294
- Katolinen uskomme, suom. E. Koski, KATT, Kerava 1974, 16. luku, ss. 213-221
- Vatikaanin II kirk.kok. (1962-65), konstituutio Sacrosanctum Concilium pyhästä liturgiasta (4.12.1963), lyh. SC
- Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Lumen gentium Kirkosta (21.11.1964)
- Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Dei Verbum jumalallisesta ilmoituksesta (18.11.1965)
- Vatikaanin II kirk.kok., dekreetti Presbyterorum ordinis pappeudesta (7.12.1965)
- The Sacred Congregation of Rites, instruction Musicam Sacram (5.3.1967), AAS 59 (1967) 300-320.
- Roomalaisen Messukirjan yleinen johdanto (RMYJ), Pieksämäki 1999, II luku.
- paavi Pius XII, kiertokirjeet Mystici Corporis (29.6.1943) ja Mediator Dei (20.11.1947)
- paavi Paavali VI, kiertokirje Mysterium fidei (3.9.1965)
- paavi Johannes Paavali II, kiertokirje Ecclesia de Eucharistia (17.4.2003)
- Liturgian ja sakramenttijärjestyksen kongregaatio, asiakirja Redemptionis Sacramentum (23.4.2004)
- paavi Benedictus XVI, apostolinen kehotuskirje Sacramentum caritatis (13.3.2007)