Muslimien ympäröimä
Johannes syntyi noin vuonna 676 Damaskoksessa Syyriassa kaupungin virkamiehen poikana. Perheenjäsenet olivat arabikristittyjä. Hänen isänsä toimi kristittyjen edustajana kalifin hovissa, ja Johannes eli siis koko elämänsä muslimien ympäröimänä. Kalifi pani merkille nuoren Johanneksen älykkyyden ja alkoi kysyä tältä yhä useammin neuvoa ja nimitti hänet lopulta suurvisiirikseen.
Vaikka Johannes oli syyrialaista sukua, hän oli saanut klassisen hellenistisen kasvatuksen. Häntä opetti Cosmas-niminen sisilialainen munkki, joka oli tuotu orjana Syyriaan. Kun muslimit valtasivat Damaskoksen, Johanneksen isä jatkoi työskentelyä heidän palveluksessaan. Luultavasti Johannes seurasi isäänsä tullivirkailijana, kristittyjen edustajana. Kun kristittyjen asema huononi kalifien hovissa, koska muslimihallinto yhä enemmän rajoitti kristittyjen uskonnollisia oikeuksia, Johannes vetäytyi munkiksi Pyhän Sabasin luostariin lähelle Jerusalemia.
Ikonoklasmi ja ihme
Vuonna 726 Bysantin keisari Leo III (717–741) kielsi kristittyjä käyttämästä kaikkia uskonnollisia kuvia ja antoi määräyksen hävittää ne. Hän pani käyntiin ikonoklastisen kampanjansa ja sai aikaan kulttuurisen tuhon, jolla ei ole vertaa. Johannes ryhtyi silloin kirjoittamaan kuuluisia teologisia teoksiaan, joilla hän puolusti kristillistä tapaa pitää esillä kuvia Kristuksesta ja pyhistä ja katsella ja mietiskellä niitä. ”Koska Jeesus Kristus tuli ihmiseksi ja eli, opetti ja kuoli ihmisenä,” Johannes kirjoitti, ”kristinusko kannattaa Herramme, hänen äitinsä ja pyhimysten esittämistä kuvien avulla.”
Sitten Johannes puhui monille idän piispoille julkisen hallinnon sekaantumisesta uskonnollisiin asioihin. Hän voitti keisarin näkemyksen ja sai idän piispat puolelleen. Oikeastaan keisari ei osannut vastata uusin todistein Johanneksen perusteluihin, vaan hän tarttui kunniattomiin keinoihin vaientaakseen tämän. Hän onnistui vakuuttamaan valheellisin kirjein kalifin siitä, että Johannes oli petturi. Rangaistukseksi väitetystä petturuudesta Johannekselta lyötiin irti oikea käsivarsi, mutta vamma parani ihmeellisesti Neitsyt Marian esirukouksen tähden.
Kerrotaan että väärennöskirje näytettiin kalifille, joka raivostui ja määräsi Johanneksen oikean käden katkaistavaksi. Rangaistuksen toimeenpanon jälkeen käsi asetettiin näytteille torille, mutta Johannes pyysi saada haudata kätensä, ja se annettiin hänelle. Johannes meni kotikirkkoonsa, asetti leikatun kätensä Jumalanäidin ikonin eteen ja rukoili yötä vasten tuntikausia, että saisi pitää kätensä. Lopulta Johannes vaipui kevyeen uneen. Yhtäkkiä hän näki kuvan heräävän henkiin ja kuuli Jumalansynnyttäjän lohduttavan häntä. Herätessään Johanneksen käsi oli paikallaan täydessä kunnossa. Johannes päätti käyttää kättään tämän jälkeen ainoastaan Kristuksen ja Jumalanäidin kunniaksi sekä oikeaoppisen uskon puolustukseksi.
Munkki ja pappi
Kalifi huomasi pian, että keisari oli petkuttanut häntä, ja halusi ottaa Johanneksen takaisin entiseen virkaansa, mutta tämä päätti lähteä maasta ja palvella siitä lähtien Jumalaa luostarissa. Johannes liittyi Jerusalemin lähistöllä sijainneeseen Pyhän Sabasin luostariin ja laati siellä hymnejä Jumalan äidin kunniaksi sekä muita teologisia kirjoituksia.
Jerusalemin patriarkka Johannes V tutustui pian Johannekseen, josta tuli patriarkan tärkein neuvonantaja. Noin vuonna 700 patriarkka vihki tämän oppineen luostariveljen papiksi. Kun yhä useammat piispat alkoivat kysyä Johannekselta neuvoa, hänestä tuli idän vaikutusvaltaisimpia henkilöitä.
Kristitty aristoteelikko
Joka tapauksessa kaiken aikaa Johannes omistautui teologiselle kirjailijan toimelleen. Hän kokosi kreikkalaisten kirkkoisien opetukset systemaattisiksi teoksiksi, joista tärkeimpänä pidetään hänen kirjaansa "Viisauden lähde", joka käsittelee filosofiaa, harhaoppeja ja ortodoksista uskoa. Tällä viimeisellä osalla, De Fide Ortodoxa, oli vuosisatojen ajan suunnaton vaikutus sekä idässä että lännessä. Se on kooste kreikkalaisten kirkkoisien opetuksista, jotka koskevat kristinuskon suurimpia salaisuuksia, kuten Pyhää Kolminaisuutta ja Inkarnaatiota sekä Kristuksen todellista läsnäoloa eukaristiassa.
Johannes kirjoitti myös kolme tärkeätä traktaattia ikonoklasteja vastaan puolustaen oikeutta osoittaa kunnioitusta pyhien kuville. Tästä seurasi ikonoklastisten keisarien raivoisa närkästys, mutta he eivät voineet mitään Johannekselle, joka asui muslimien alueella. Paitsi kuvien puolustamista Johannes kirjoitti kristillisiä harhaoppeja vastaan, jotka hankaloittivat sen ajan kirkon elämää. Dogmatiikan, apologetiikan ja hermeneutiikan lisäksi hänen teostensa joukkoon kuului myös lukuisia saarnoja ja pyhimyselämäkertoja.
Näin ollen Johannesta pidettiin viimeisenä kreikkalaisena kirkkoisänä ja ensimmäisenä kristittynä aristoteelikkona, Aristoteleen kannattajana.
Kirkonopettaja
Johannes Damaskolainen oli loistava teologi, merkittävä runoilija, kaunopuheinen kirjoittaja ja retorinen puhuja. Esimerkiksi Neitsyt Marian taivaaseen ottamisesta hän kirjoitti kaunopuheisesti näin: ”Hänen, joka oli synnyttäessään säilyttänyt neitseytensä loukkaamattomana, täytyi myös säilyttää ruumiinsa turmeltumattomana kuoleman jälkeen. Hänen, joka oli kantanut kohdussaan Luojaa, täytyi asua Jumalan majoissa. Hänen, jonka Isä oli valinnut morsiameksi, täytyi saada kotipaikka taivaan asunnoissa. Hänen, joka oli nähnyt Poikansa ristillä, tuli katsella häntä kunniassa Isän oikealla puolella.”
Monet hänen kirjoistaan, runoistaan ja kirkkolauluistaan ovat säilyneet ja niitä käytetään vieläkin idän liturgiassa. Johanneksen arvo tunnustetaan myös läntisessä kristikunnassa: paavi Leo XIII (1878-1903) korotti hänet kirkonopettajaksi vuonna 1890.
Johannes kuoli todennäköisesti Pyhän Sabasin luostarissa 5. joulukuuta 749. Hänen huoneensa on yhä vielä tallella hänen luostarissaan Jerusalemin lähellä. 1200-luvulle asti hänen reliikkinsä lepäsivät Pyhän Sabasin luostarissa, mutta myöhemmin ne siirrettiin Bysanttiin, jossa ne katosivat.
Pyhän Johannes Damaskolaisen muistopäivänä (4.12.) vietettävän Pyhän Messun päivän rukous:
Laupias Isä Jumala, varjele meitä pyhän Johannes Damaskolaisen esirukousten tähden, ja suo, että se oikea usko, jota hän niin selkeästi opetti, olisi meille elämämme valkeutena ja voimana. Tätä pyydämme Herramme Jeesuksen Kristuksen, sinun Poikasi, kautta, joka kanssasi elää ja hallitsee Pyhän Hengen yhteydessä, Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen. (Roomalainen Messukirja, s. 746)
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
· Evi Koski (toim.), Pyhimysten tie. Suomen katolisen hiippakunnan liturgisen kalenterin mukaiset pyhimysten juhlat ja muistopäivät, KATT, Helsinki 1978, ss. 265-266.
· Adalbert Engelhart OSB, Pyhien vuosi, Pyhien kalenteri vuoden jokaiselle päivälle, KATT, Saarijärvi 2001, s. 373.
· Outi Kecskeméti, Taivaallisia suojelijoita, KATT, Helsinki 2002, s. 98.
· Tuula Luoma, Uudistettu käsikirja katolisista pyhimyksistä, Amanda, Turenki 2020, s. 95.
· David Hugh Farmer, The Oxford Dictionary of Saints. 3rd ed., Oxford University Press, Oxford 1992.
· The Book of Saints: A Dictionary of Servants of God. 6th ed., Cassell, London 1994.
· O’Connor, John Bonaventure: St. John Damascene, in Catholic Encyclopedia. 1911. New York: Robert Appleton Company.
· Andrew Louth: St John Damascene. Tradition and originality in byzantine theology. New York: Oxford University Press, 2002.
· Vassa Kontouma: John of Damascus: new studies on his life and works. Burlington, VT: Ashgate, 2015.
Johannes syntyi noin vuonna 676 Damaskoksessa Syyriassa kaupungin virkamiehen poikana. Perheenjäsenet olivat arabikristittyjä. Hänen isänsä toimi kristittyjen edustajana kalifin hovissa, ja Johannes eli siis koko elämänsä muslimien ympäröimänä. Kalifi pani merkille nuoren Johanneksen älykkyyden ja alkoi kysyä tältä yhä useammin neuvoa ja nimitti hänet lopulta suurvisiirikseen.
Vaikka Johannes oli syyrialaista sukua, hän oli saanut klassisen hellenistisen kasvatuksen. Häntä opetti Cosmas-niminen sisilialainen munkki, joka oli tuotu orjana Syyriaan. Kun muslimit valtasivat Damaskoksen, Johanneksen isä jatkoi työskentelyä heidän palveluksessaan. Luultavasti Johannes seurasi isäänsä tullivirkailijana, kristittyjen edustajana. Kun kristittyjen asema huononi kalifien hovissa, koska muslimihallinto yhä enemmän rajoitti kristittyjen uskonnollisia oikeuksia, Johannes vetäytyi munkiksi Pyhän Sabasin luostariin lähelle Jerusalemia.
Ikonoklasmi ja ihme
Vuonna 726 Bysantin keisari Leo III (717–741) kielsi kristittyjä käyttämästä kaikkia uskonnollisia kuvia ja antoi määräyksen hävittää ne. Hän pani käyntiin ikonoklastisen kampanjansa ja sai aikaan kulttuurisen tuhon, jolla ei ole vertaa. Johannes ryhtyi silloin kirjoittamaan kuuluisia teologisia teoksiaan, joilla hän puolusti kristillistä tapaa pitää esillä kuvia Kristuksesta ja pyhistä ja katsella ja mietiskellä niitä. ”Koska Jeesus Kristus tuli ihmiseksi ja eli, opetti ja kuoli ihmisenä,” Johannes kirjoitti, ”kristinusko kannattaa Herramme, hänen äitinsä ja pyhimysten esittämistä kuvien avulla.”
Sitten Johannes puhui monille idän piispoille julkisen hallinnon sekaantumisesta uskonnollisiin asioihin. Hän voitti keisarin näkemyksen ja sai idän piispat puolelleen. Oikeastaan keisari ei osannut vastata uusin todistein Johanneksen perusteluihin, vaan hän tarttui kunniattomiin keinoihin vaientaakseen tämän. Hän onnistui vakuuttamaan valheellisin kirjein kalifin siitä, että Johannes oli petturi. Rangaistukseksi väitetystä petturuudesta Johannekselta lyötiin irti oikea käsivarsi, mutta vamma parani ihmeellisesti Neitsyt Marian esirukouksen tähden.
Kerrotaan että väärennöskirje näytettiin kalifille, joka raivostui ja määräsi Johanneksen oikean käden katkaistavaksi. Rangaistuksen toimeenpanon jälkeen käsi asetettiin näytteille torille, mutta Johannes pyysi saada haudata kätensä, ja se annettiin hänelle. Johannes meni kotikirkkoonsa, asetti leikatun kätensä Jumalanäidin ikonin eteen ja rukoili yötä vasten tuntikausia, että saisi pitää kätensä. Lopulta Johannes vaipui kevyeen uneen. Yhtäkkiä hän näki kuvan heräävän henkiin ja kuuli Jumalansynnyttäjän lohduttavan häntä. Herätessään Johanneksen käsi oli paikallaan täydessä kunnossa. Johannes päätti käyttää kättään tämän jälkeen ainoastaan Kristuksen ja Jumalanäidin kunniaksi sekä oikeaoppisen uskon puolustukseksi.
Munkki ja pappi
Kalifi huomasi pian, että keisari oli petkuttanut häntä, ja halusi ottaa Johanneksen takaisin entiseen virkaansa, mutta tämä päätti lähteä maasta ja palvella siitä lähtien Jumalaa luostarissa. Johannes liittyi Jerusalemin lähistöllä sijainneeseen Pyhän Sabasin luostariin ja laati siellä hymnejä Jumalan äidin kunniaksi sekä muita teologisia kirjoituksia.
Jerusalemin patriarkka Johannes V tutustui pian Johannekseen, josta tuli patriarkan tärkein neuvonantaja. Noin vuonna 700 patriarkka vihki tämän oppineen luostariveljen papiksi. Kun yhä useammat piispat alkoivat kysyä Johannekselta neuvoa, hänestä tuli idän vaikutusvaltaisimpia henkilöitä.
Kristitty aristoteelikko
Joka tapauksessa kaiken aikaa Johannes omistautui teologiselle kirjailijan toimelleen. Hän kokosi kreikkalaisten kirkkoisien opetukset systemaattisiksi teoksiksi, joista tärkeimpänä pidetään hänen kirjaansa "Viisauden lähde", joka käsittelee filosofiaa, harhaoppeja ja ortodoksista uskoa. Tällä viimeisellä osalla, De Fide Ortodoxa, oli vuosisatojen ajan suunnaton vaikutus sekä idässä että lännessä. Se on kooste kreikkalaisten kirkkoisien opetuksista, jotka koskevat kristinuskon suurimpia salaisuuksia, kuten Pyhää Kolminaisuutta ja Inkarnaatiota sekä Kristuksen todellista läsnäoloa eukaristiassa.
Johannes kirjoitti myös kolme tärkeätä traktaattia ikonoklasteja vastaan puolustaen oikeutta osoittaa kunnioitusta pyhien kuville. Tästä seurasi ikonoklastisten keisarien raivoisa närkästys, mutta he eivät voineet mitään Johannekselle, joka asui muslimien alueella. Paitsi kuvien puolustamista Johannes kirjoitti kristillisiä harhaoppeja vastaan, jotka hankaloittivat sen ajan kirkon elämää. Dogmatiikan, apologetiikan ja hermeneutiikan lisäksi hänen teostensa joukkoon kuului myös lukuisia saarnoja ja pyhimyselämäkertoja.
Näin ollen Johannesta pidettiin viimeisenä kreikkalaisena kirkkoisänä ja ensimmäisenä kristittynä aristoteelikkona, Aristoteleen kannattajana.
Kirkonopettaja
Johannes Damaskolainen oli loistava teologi, merkittävä runoilija, kaunopuheinen kirjoittaja ja retorinen puhuja. Esimerkiksi Neitsyt Marian taivaaseen ottamisesta hän kirjoitti kaunopuheisesti näin: ”Hänen, joka oli synnyttäessään säilyttänyt neitseytensä loukkaamattomana, täytyi myös säilyttää ruumiinsa turmeltumattomana kuoleman jälkeen. Hänen, joka oli kantanut kohdussaan Luojaa, täytyi asua Jumalan majoissa. Hänen, jonka Isä oli valinnut morsiameksi, täytyi saada kotipaikka taivaan asunnoissa. Hänen, joka oli nähnyt Poikansa ristillä, tuli katsella häntä kunniassa Isän oikealla puolella.”
Monet hänen kirjoistaan, runoistaan ja kirkkolauluistaan ovat säilyneet ja niitä käytetään vieläkin idän liturgiassa. Johanneksen arvo tunnustetaan myös läntisessä kristikunnassa: paavi Leo XIII (1878-1903) korotti hänet kirkonopettajaksi vuonna 1890.
Johannes kuoli todennäköisesti Pyhän Sabasin luostarissa 5. joulukuuta 749. Hänen huoneensa on yhä vielä tallella hänen luostarissaan Jerusalemin lähellä. 1200-luvulle asti hänen reliikkinsä lepäsivät Pyhän Sabasin luostarissa, mutta myöhemmin ne siirrettiin Bysanttiin, jossa ne katosivat.
Pyhän Johannes Damaskolaisen muistopäivänä (4.12.) vietettävän Pyhän Messun päivän rukous:
Laupias Isä Jumala, varjele meitä pyhän Johannes Damaskolaisen esirukousten tähden, ja suo, että se oikea usko, jota hän niin selkeästi opetti, olisi meille elämämme valkeutena ja voimana. Tätä pyydämme Herramme Jeesuksen Kristuksen, sinun Poikasi, kautta, joka kanssasi elää ja hallitsee Pyhän Hengen yhteydessä, Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen. (Roomalainen Messukirja, s. 746)
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
· Evi Koski (toim.), Pyhimysten tie. Suomen katolisen hiippakunnan liturgisen kalenterin mukaiset pyhimysten juhlat ja muistopäivät, KATT, Helsinki 1978, ss. 265-266.
· Adalbert Engelhart OSB, Pyhien vuosi, Pyhien kalenteri vuoden jokaiselle päivälle, KATT, Saarijärvi 2001, s. 373.
· Outi Kecskeméti, Taivaallisia suojelijoita, KATT, Helsinki 2002, s. 98.
· Tuula Luoma, Uudistettu käsikirja katolisista pyhimyksistä, Amanda, Turenki 2020, s. 95.
· David Hugh Farmer, The Oxford Dictionary of Saints. 3rd ed., Oxford University Press, Oxford 1992.
· The Book of Saints: A Dictionary of Servants of God. 6th ed., Cassell, London 1994.
· O’Connor, John Bonaventure: St. John Damascene, in Catholic Encyclopedia. 1911. New York: Robert Appleton Company.
· Andrew Louth: St John Damascene. Tradition and originality in byzantine theology. New York: Oxford University Press, 2002.
· Vassa Kontouma: John of Damascus: new studies on his life and works. Burlington, VT: Ashgate, 2015.
RSS Feed