Jean Eudes syntyi 14. marraskuuta 1601 vähävaraiseen maanviljelijän perheeseen pienessä Rin kylässä lähellä Argentania Normandiassa. Perheen köyhyydestä huolimatta hän sai hyvän koulutuksen, etenkin Caenin jesuiittojen oppilaitoksessa. Vuonna 1623, kahdenkymmenenkahden vuoden iässä, hän liittyi Pariisissa Pierre Bérullen vähän aikaisemmin perustamaan hiippakuntapappien yhteisöön, oratoriaaneihin, ja hänet vihittiin papiksi 24-vuotiaana. Papiksi vihkimisen jälkeen hän alkoi saarnata kansalle. Hän oli saarnaaja, joka liikutti kuulijoidensa sydämiä.
Ruttoepidemiasta sisälähetystyöhön
Kun kauhea ruttoepidemia alkoi riehua Normandiassa, Jean sai luvan palata kotiseudulleen hoitamaan sairaita. Välttyäkseen tartunnalta hän vieritti suuren viiniastian keskelle niittyä korkean heinäauman päälle ja asui siinä, kunnes epidemia laantui. Juuri kun vaara näytti olevan ohi, hän sai kuitenkin ruttotartunnan mutta pysyi hengissä ja palasi Pariisiin.
Heti voimiensa palattua hän alkoi uudelleen saarnata ja selittää evankeliumia kaikkialla Ranskassa. Joku on laskenut, että hän kävi 110 kertaa lähetysmatkoilla ja sai kaikkialla suuret kansanjoukot kuulijoikseen. Näinä vuosina hän alkoi käsittää yhä selkeämmin, että kirkolla oli suurin puute hyvistä sielunhoitajista. Hänestä tuli ns. aktiivinen seurakuntalähetystyöntekijä, joka saarnasi siis yli 100 seurakuntamissiossa, joista jotkin kestivät muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen. Valtaosan elämästään hän teki kansan keskuudessa sisälähetystyötä. Näin hän oli vuosisatansa merkittävä uskonnollinen uudistaja Ranskassa.
Aktiivinen perustaja
Uudenlaisen pastoraalityön vuoksi Jean jätti lopulta oratoriaanit ja alkoi kehitellä omaa sääntökuntaansa. Vuoden 1643 maaliskuun 25. päivänä hän perusti ns. Congregatio Iesu et Mariae eli eudistien yhteisön. Tämän pappiskongregaation tarkoituksena oli saada papiston tiedollinen ja hengellinen taso nousemaan.
Jeanin päämäärä oli kasvattaa hengellisesti pappiskokelaita tekemään kansan keskuudessa lähetystyötä. Niinpä eudistit avasivat useita pappisseminaareja. Jeanin elinaikana yhteisö perusti seminaarit Caeniin (1643), Coutancesiin (1650), Lisieuxiin (1653), Roueniin (1658), Evreuxiin (1667) ja Rennesiin (1670). Lisäksi Jean perusti myös Kristillisen rakkauden sisarten kongregaation auttamaan siveellisiin vaikeuksiin joutuneita nuoria naisia. Tämä sisarkunta, Armon ja turvan Neitsyen sisarkunta, huolehti huonomaineisista naisista antaen heille suuren toivon uudesta tulevaisuudesta.
Jeesuksen pyhä sydän ja Marian tahraton sydän
Kirkon pahin vaiva oli Jeanin aikaan etenevä jansenismi. Se oli synkkä ja iloton hengellinen oppi, joka oli ulkonaisissa asioissa ankaran moralistinen mutta joka hengellisessä ylpeydessään esti ihmisiä osallistumasta sakramentteihin.
Vastapainona tälle kirkon tuomitsemalle opille Jean saarnasi Jeesuksen pyhän sydämen ja Marian tahrattoman sydämen hartautta. Jeesuksen ja Marian sydän ovat Jumalan laupeuden ja Marian äidillisyyden symboleita. Jean voimisti Jeesuksen Pyhän sydämen hartauden leviämistä antamalla sille lujan opillisen pohjan, mikä puolestaan täydensi hänen aikalaisensa Margareta Maria Alacoquen (1647-1690) saamia ilmestyksiä. Näin hän herätti aikansa kuivuneessa hengellisessä ilmapiirissä aitoja inhimillisiä tunteita. Jansenistit vastasivat panettelukampanjalla ja lietsomalla vihaa, mutta he epäonnistuivat.
Kaikkialla Jean edisti Jeesuksen ja Marian sydämen kunnioitusta. Hän laati myös Pyhän Messun ja hetkipalveluksen tekstejä Jeesuksen pyhän sydämen ja Marian tahrattoman sydämen juhlille.
Kuolema ja kunnioitus
Jean Eudes kuoli 19. elokuuta 1680 Caenissa, Englannin kanaalin rannikolla. Näin Ranskan suurin lähetyssaarnaaja nukkui pois 79-vuotiaana. Hän eli seuraavien 10 paavien hallintoaikoina: Klemens VIII (1592-1605), Leo XI (1605), Paavali V (1605-1621), Gregorius XV (1621-1623), Urbanus VIII (1623-1644), Innocentius X (1644-1655), Aleksanteri VII (1655-1667), Klemens IX (1667-1669), Klemens X (1670-1676), ja autuas Innocentius XI (1676-1689).
Paavi Leo XIII julisti 6. tammikuuta 1903 Jeanin hyveitten olleen sankarillisia. Sitten pyhä paavi Pius X julisti hänet autuaaksi 25. huhtikuuta 1909 ja lopulta paavi Pius XI kanonisoi hänet vuonna 1925. Pyhän Jean Eudeksen juhlaa vietetään 19. elokuuta. Häntä kuvataan symbolisesti yleensä pappina Jeesuksen ja Neitsyt Marian sydänten kanssa.
Pyhän Jean Eudeksen tunnetaan laatineen ainakin seuraavat kirjat: Le Royaume de Jésus, Le contrat de l'homme avec Dieu par le Saint Baptême, Le Mémorial de la vie Ecclésiastique, Le Bon Confesseur, Le Prédicateur Apostolique, Le Cœur Admirable de la Très Sainte Mère de Dieu.
Pyhän Jean Eudeksen muistopäivänä (19.8.) vietettävän Pyhän Messun päivän rukous:
Jumala, sinä valitsit pyhän pappi Johanneksen julistamaan kansallesi Kristuksen tutkimattomia rikkauksia. Suo meidän hänen esimerkkinsä ja opetuksensa kautta kasvaa sinun tuntemisessasi ja uskollisesti kulkea Evankeliumin tietä. Tätä pyydämme saman Herramme Jeesuksen Kristuksen, sinun Poikasi, kautta, joka kanssasi elää ja hallitsee Pyhän Hengen yhteydessä, Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen. (Roomalainen Messukirja, s. 676)
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
· Evi Koski (toim.), Pyhimysten tie. Suomen katolisen hiippakunnan liturgisen kalenterin mukaiset pyhimysten juhlat ja muistopäivät, KATT, Helsinki 1978, s. 172.
· Adalbert Engelhart OSB, Pyhien vuosi, Pyhien kalenteri vuoden jokaiselle päivälle, KATT, Saarijärvi 2001, ss. 258-259.
· Tuula Luoma, Uudistettu käsikirja katolisista pyhimyksistä, Amanda, Turenki 2020, s. 182.
· David Hugh Farmer, The Oxford Dictionary of Saints. 3rd ed., Oxford University Press, Oxford 1992.
· The Book of Saints: A Dictionary of Servants of God. 6th ed., Cassell, London 1994.
· Catholic Encyclopedia