Elokuun 23. päivänä vietämme pyhä Rosa Limalaisen, Amerikan ensimmäisen pyhimyksen, muistopäivää.
Kaunis ruusu
Rosa syntyi vuonna 1586 Perun pääkaupungissa Limassa maanviljelijäperheeseen, ja oli kymmenes kolmestatoista lapsesta. Hänen vanhempansa olivat espanjalaisia siirtolaisia. Kasteessa hän sai nimeksi Isabella Flores, mutta saadessaan vahvistuksen sakramentin Liman arkkipiispalta, pyhältä Turibiukselta, hän otti nimen Rosa. On myös kerrottu, että kerran hänen äitinsä näki kehdon yllä leijumassa kauniin ruusun, joka oli täynnä piikkejä. Siitä lähtien kaikki kutsuivat lasta Rosaksi. Nimestä tuli hänen piikkejä täynnä olevan elämänsä vertauskuva.
Hiljainen kärsijä
Rosassa näkyi jo lapsena uskomaton kyky kärsiä hiljaa. Kun tyttö oli loukannut sormensa niin pahasti, että se piti amputoida – eikä siihen aikaan osattu antaa puudutusta – hänen huuliltaan ei päässyt äännähdystäkään. Tyttö varttui, ja vanhemmat alkoivat miettiä avioliiton mahdollisuutta. Rosa oli kuitenkin päättänyt jo sen asian. Hän halusi kiihkeästi omistaa elämänsä Kristukselle, joten hän pilasi kasvonsa pippurilla ja lipeällä, jottei kukaan haluaisi häntä vaimokseen. Itse asiassa kaikki jatkuvasti ihailivat hänen kauneuttaan, siksi hän hieroi kasvojaan pippurilla niin, että ne tulivat täyteen rakkoja. Kun joku ylisti hänen käsiensä kaunista ihoa, hän hieroi käsiään hapoilla niin, ettei pystynyt pukeutumaan kuukauteen. Hän myös leikkasi kauniit pitkät hiuksensa ja ilmoitti vanhemmilleen, että hän halusi luostariin. Pettynyt äiti tuli niin vihaiseksi, että hän antoi aikuiselle tyttärelleen kovan selkäsaunan.
Erakkodominikaani
Kaikesta huolimatta Rosa aina vahvisti itseään ulkoisia vaaroja vastaan rakkaudesta Kristukseen. Vaikka perhe halusi hänen menevän naimisiin, hän aina kieltäytyi, koska hän oli tehnyt naimattomuuslupauksen. Vuonna 1606 Rosa pääsi toivottuun päämääräänsä. Hän oli syvästi kiintynyt pyhään Katariina Sienalaiseen ja varmaan tästä syystä hänestä tuli maallikkodominikaani. Hänet otettiin 20-vuotiaana pyhän Dominicuksen kolmanteen sääntökuntaan, mutta hän ei asettunutkaan luostariin vaan ryhtyi erakoksi. Hän rakensi perheensä puutarhaan puusta pienen vajan, jossa hän eli rukouksessa ja ankarassa katumuksenteossa kuolemaansa asti. Erakkona puutarhamajassa hän piti päässään ”orjantappurakruunua”, ohutta hopeakruunua, jossa oli teräviä nauloja. Hän söi tuskin mitään ja nukkui tuskin lainkaan. Monet pitivät hänen katumusharjoituksiaan itsensä kiduttamisena. Hän joutui usein mystiseen hurmioon, ja silloin hän usein rukoili: ”Herra, lisää kärsimyksiäni, mutta myös rakkauttani.” Herra kuuli Rosan rukoukset. Harvoilla ihmisillä olisi voimaa kestää hänen ruumiillinen ja sielua ahdistava kärsimyksensä, jonka hän itse kuitenkin kantoi iloisena ja kiitollisena. Ikuisesta tuomiosta hän sanoi, että hän halusi olla kivinä ja laastina sulkeakseen helvetin kaikilta.
Rosa eli jatkuvasti askeesissa ja rukouksessa. Hänen rukouselämänsä oli syvää ja harrasta. Hän rukoili jatkuvasti ja tarjosi omat kärsimyksensä pakanallisten intiaanien käännyttämiseksi. Hänen rukouksensa pelastivat myös Liman asukkaat vuonna 1615, kun kaupunki säästyi merirosvojen hyökkäykseltä. Näin Rosa vähitellen johdatti monet sisäisen rukouksen tielle, myös levittämällä hengellistä kirjallisuutta ja kehottamalla pappeja johtamaan ihmisiä kontemplatiiviseen rukoukseen. Hän oli pyhän Martino de Porresin (1579-1639) ystävä.
”Köyhien äiti”
Rosa myös piti huolta köyhistä lapsista, orjista, intiaaneista ja vanhuksista sairaalassa, jonka hän perusti omaan kotiinsa. Kun hänen vanhempansa joutuivat taloudellisiin vaikeuksiin epäonnistuneen kaivosyrityksen takia, hän työskenteli päivät puutarhassa ja öisin hän ompeli. Näin hän auttoi perheen toimeentuloa tekemällä kirjontatöitä ja kasvattamalla kukkia myyntiin, samalla hän ei jättänyt harjoittamatta myöskään laajaa hyväntekeväisyyttä. Rosa oli onnellinen työssään ja rukoillessaan. Hän omistautui perheensä ja Liman köyhien auttamiseen ja näin hänestä tuli Liman sosiaalityön aloittaja. Hänet tunnettiinkin nimellä ”Köyhien äiti”.
Kärsimys ja kunnia
Viimeiset elinvuotensa Rosa vietti erään hallituksen virkailijan palveluksessa. Hän joutui kokemaan halveksuntaa ystäviensä taholta ja kärsi sisäisestä yksinäisyydestä ja tunsi suurta sieluntuskaa. Hän kuoli sairauden murtamana 31-vuotiaana. Tämän suuren mystikon kuoltua 24.8.1617 monet ihmiset halusivat päästä näkemään hänet viimeisen kerran, siksi hautausta jouduttiin siirtämään monta kertaa. Häntä pidettiin pyhänä heti kuolemansa jälkeen, ja hänet julistettiin pyhimykseksi vuonna 1671, vain 54 vuotta kuolemansa jälkeen, ensimmäisenä syntyperäisenä amerikkalaisena. Hänen haudallaan dominikaanien kirkossa Limassa tapahtui ja tapahtuu monia paranemisia.
Pyhää Rosaa kunnioitetaan kotikaupunkinsa Liman, kotimaansa Perun, koko Etelä-Amerikan, Filippiinien ja neulojien suojelijana.
Suomalaisia etunimiä: Roosa, Ruusu.
Pyhän Rosan muistopäivänä (23.8.) vietettävän Pyhän Messun päivän rukous:
Jumala, sinun rakkautesi innoittamana pyhä Rosa jätti maalliset asiat ja eli ankaraa katumuselämää. Hänen esirukoustensa tähden opeta meitäkin kulkemaan osoittamaasi elämän tietä ja auta meitä saamaan kerran osaksemme täydellisen ilon runsaus luonasi taivaassa. Tätä pyydämme Herramme Jeesuksen Kristuksen, sinun Poikasi kautta, joka kanssasi elää ja hallitsee Pyhän Hengen yhteydessä, Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen. (Roomalainen Messukirja, s. 680)
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
Kaunis ruusu
Rosa syntyi vuonna 1586 Perun pääkaupungissa Limassa maanviljelijäperheeseen, ja oli kymmenes kolmestatoista lapsesta. Hänen vanhempansa olivat espanjalaisia siirtolaisia. Kasteessa hän sai nimeksi Isabella Flores, mutta saadessaan vahvistuksen sakramentin Liman arkkipiispalta, pyhältä Turibiukselta, hän otti nimen Rosa. On myös kerrottu, että kerran hänen äitinsä näki kehdon yllä leijumassa kauniin ruusun, joka oli täynnä piikkejä. Siitä lähtien kaikki kutsuivat lasta Rosaksi. Nimestä tuli hänen piikkejä täynnä olevan elämänsä vertauskuva.
Hiljainen kärsijä
Rosassa näkyi jo lapsena uskomaton kyky kärsiä hiljaa. Kun tyttö oli loukannut sormensa niin pahasti, että se piti amputoida – eikä siihen aikaan osattu antaa puudutusta – hänen huuliltaan ei päässyt äännähdystäkään. Tyttö varttui, ja vanhemmat alkoivat miettiä avioliiton mahdollisuutta. Rosa oli kuitenkin päättänyt jo sen asian. Hän halusi kiihkeästi omistaa elämänsä Kristukselle, joten hän pilasi kasvonsa pippurilla ja lipeällä, jottei kukaan haluaisi häntä vaimokseen. Itse asiassa kaikki jatkuvasti ihailivat hänen kauneuttaan, siksi hän hieroi kasvojaan pippurilla niin, että ne tulivat täyteen rakkoja. Kun joku ylisti hänen käsiensä kaunista ihoa, hän hieroi käsiään hapoilla niin, ettei pystynyt pukeutumaan kuukauteen. Hän myös leikkasi kauniit pitkät hiuksensa ja ilmoitti vanhemmilleen, että hän halusi luostariin. Pettynyt äiti tuli niin vihaiseksi, että hän antoi aikuiselle tyttärelleen kovan selkäsaunan.
Erakkodominikaani
Kaikesta huolimatta Rosa aina vahvisti itseään ulkoisia vaaroja vastaan rakkaudesta Kristukseen. Vaikka perhe halusi hänen menevän naimisiin, hän aina kieltäytyi, koska hän oli tehnyt naimattomuuslupauksen. Vuonna 1606 Rosa pääsi toivottuun päämääräänsä. Hän oli syvästi kiintynyt pyhään Katariina Sienalaiseen ja varmaan tästä syystä hänestä tuli maallikkodominikaani. Hänet otettiin 20-vuotiaana pyhän Dominicuksen kolmanteen sääntökuntaan, mutta hän ei asettunutkaan luostariin vaan ryhtyi erakoksi. Hän rakensi perheensä puutarhaan puusta pienen vajan, jossa hän eli rukouksessa ja ankarassa katumuksenteossa kuolemaansa asti. Erakkona puutarhamajassa hän piti päässään ”orjantappurakruunua”, ohutta hopeakruunua, jossa oli teräviä nauloja. Hän söi tuskin mitään ja nukkui tuskin lainkaan. Monet pitivät hänen katumusharjoituksiaan itsensä kiduttamisena. Hän joutui usein mystiseen hurmioon, ja silloin hän usein rukoili: ”Herra, lisää kärsimyksiäni, mutta myös rakkauttani.” Herra kuuli Rosan rukoukset. Harvoilla ihmisillä olisi voimaa kestää hänen ruumiillinen ja sielua ahdistava kärsimyksensä, jonka hän itse kuitenkin kantoi iloisena ja kiitollisena. Ikuisesta tuomiosta hän sanoi, että hän halusi olla kivinä ja laastina sulkeakseen helvetin kaikilta.
Rosa eli jatkuvasti askeesissa ja rukouksessa. Hänen rukouselämänsä oli syvää ja harrasta. Hän rukoili jatkuvasti ja tarjosi omat kärsimyksensä pakanallisten intiaanien käännyttämiseksi. Hänen rukouksensa pelastivat myös Liman asukkaat vuonna 1615, kun kaupunki säästyi merirosvojen hyökkäykseltä. Näin Rosa vähitellen johdatti monet sisäisen rukouksen tielle, myös levittämällä hengellistä kirjallisuutta ja kehottamalla pappeja johtamaan ihmisiä kontemplatiiviseen rukoukseen. Hän oli pyhän Martino de Porresin (1579-1639) ystävä.
”Köyhien äiti”
Rosa myös piti huolta köyhistä lapsista, orjista, intiaaneista ja vanhuksista sairaalassa, jonka hän perusti omaan kotiinsa. Kun hänen vanhempansa joutuivat taloudellisiin vaikeuksiin epäonnistuneen kaivosyrityksen takia, hän työskenteli päivät puutarhassa ja öisin hän ompeli. Näin hän auttoi perheen toimeentuloa tekemällä kirjontatöitä ja kasvattamalla kukkia myyntiin, samalla hän ei jättänyt harjoittamatta myöskään laajaa hyväntekeväisyyttä. Rosa oli onnellinen työssään ja rukoillessaan. Hän omistautui perheensä ja Liman köyhien auttamiseen ja näin hänestä tuli Liman sosiaalityön aloittaja. Hänet tunnettiinkin nimellä ”Köyhien äiti”.
Kärsimys ja kunnia
Viimeiset elinvuotensa Rosa vietti erään hallituksen virkailijan palveluksessa. Hän joutui kokemaan halveksuntaa ystäviensä taholta ja kärsi sisäisestä yksinäisyydestä ja tunsi suurta sieluntuskaa. Hän kuoli sairauden murtamana 31-vuotiaana. Tämän suuren mystikon kuoltua 24.8.1617 monet ihmiset halusivat päästä näkemään hänet viimeisen kerran, siksi hautausta jouduttiin siirtämään monta kertaa. Häntä pidettiin pyhänä heti kuolemansa jälkeen, ja hänet julistettiin pyhimykseksi vuonna 1671, vain 54 vuotta kuolemansa jälkeen, ensimmäisenä syntyperäisenä amerikkalaisena. Hänen haudallaan dominikaanien kirkossa Limassa tapahtui ja tapahtuu monia paranemisia.
Pyhää Rosaa kunnioitetaan kotikaupunkinsa Liman, kotimaansa Perun, koko Etelä-Amerikan, Filippiinien ja neulojien suojelijana.
Suomalaisia etunimiä: Roosa, Ruusu.
Pyhän Rosan muistopäivänä (23.8.) vietettävän Pyhän Messun päivän rukous:
Jumala, sinun rakkautesi innoittamana pyhä Rosa jätti maalliset asiat ja eli ankaraa katumuselämää. Hänen esirukoustensa tähden opeta meitäkin kulkemaan osoittamaasi elämän tietä ja auta meitä saamaan kerran osaksemme täydellisen ilon runsaus luonasi taivaassa. Tätä pyydämme Herramme Jeesuksen Kristuksen, sinun Poikasi kautta, joka kanssasi elää ja hallitsee Pyhän Hengen yhteydessä, Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen. (Roomalainen Messukirja, s. 680)
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
- Evi Koski (toim.), Pyhimysten tie. Suomen katolisen hiippakunnan liturgisen kalenterin mukaiset pyhimysten juhlat ja muistopäivät, KATT, Helsinki 1978, s. 178-179.
- Adalbert Engelhart OSB, Pyhien vuosi, Pyhien kalenteri vuoden jokaiselle päivälle, KATT, Saarijärvi 2001, s. 262.
- Outi Kecskeméti, Taivaallisia suojelijoita, KATT, Helsinki 2002, s. 173.
- Tuula Luoma, Käsikirja katolisista pyhimyksistä, Amanda, Vantaa 2015, s. 165.
- David Hugh Farmer, The Oxford Dictionary of Saints. 3rd ed., Oxford University Press, Oxford 1992.
- The Book of Saints: A Dictionary of Servants of God. 6th ed., Cassell, London 1994.
- www.catholic.org/saints/ tai www.catholic-forum.com/saints/indexsnt.htm
RSS Feed