Apostolisten isien joukkoon laskettu Ignatios oli syyrialaista syntyperää ja tuli Antiokian piispaksi noin vuonna 68-75. Hän syntyi noin vuonna 35-50 jKr ja kuoli noin vuonna 98-117 jKr. Hänen kuolemastaan on myöhemmin kirjoitettu marttyyriakti Martyrium Ignatii, joka on kuitenkin kärsinyt useista myöhemmistä muutoksista (interpolaatioista) ja josta varhaisin säilynyt versio on 900-luvulta peräisin olevasta pariisilaisesta Codex Colbertinuksesta. Näistä muutoksista johtuen erilaisten ajankohtien (syntymä, kuolema) arviointi on edelleen vaikeata.
Ignatios käytti arkailematta itsestään lisänimitystä ”jumalankantaja” (theophorus), sillä hän oli uskollinen nimelleen (lat. ignis, ’tuli’) antaen Kristuksen rakkauden palaa sydämessään voimallisesti. Nimitys theophorus tarkoittaa myös ”Jumalan kantamaa”. Perimätiedon mukaan Ignatios oli apostoli Johanneksen oppilas, joka olisi saattanut nuoruudessaan kohdata Jeesuksenkin. Erään vanhan legendan mukaan Ignatios oli se pieni lapsi, jonka Kristus toi apostolien keskelle, kun nämä väittelivät siitä, kuka heistä oli suurin. Kristus otti lapsen syliinsä ja nosti hänet esimerkiksi apostoleille ja kaikille kristityille. ”Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut.” (Matt. 18:5, vrt. Mark. 9:37, Luuk. 9:48)
Antiokian piispa
Niinpä nuoruudessaan Ignatios tunsi henkilökohtaisesti monia apostoleja, erityisesti Pietarin, Paavalin ja Johanneksen. Yhdessä ystävänsä Polykarpos Smyrnalaisen kanssa hän sai opetusta uskon syvimmistä salaisuuksista evankelista Johanneksen jalkojen juuressa. Hän sai myös pappisvihkimyksensä suoraan apostoleilta. Vuosien 68-75 tienoilla Ignatioksesta tuli Syyrian provinssin keskuksen ja idän mahtavimman kaupungin Antiokian piispa. Hänen edeltäjänsä Euodos oli ensimmäinen Antiokian piispa apostoli Pietarin jälkeen ja oli johtanut Antiokian seurakuntaa 40-luvun alkupuolelta alkaen. Antiokia oli kaupunki, jossa Jeesuksen seuraajia ensimmäistä kertaa ruvettiin kutsumaan kristityiksi (Ap.t. 11:26). Ignatios toimi Antiokian piispana nelisenkymmentä vuotta ja oli seurakunnalleen hyvä ja huolehtiva esipaimen.
Uskonvainot
Keisari Domitianuksen (81-96) aikana Ignatios lohdutti vainottuja kristittyjä kaikkialla ja salaa toivoi itsekin voivansa seurata Kristusta mielestään täydellisellä tavalla, kokemalla marttyyrikuoleman. Näin ei kuitenkaan tuolloin tapahtunut. Seuranneina rauhan vuosina Ignatios järjesteli kirkon elämää ja oloja. Hän otti käyttöön antifonisen laulutavan nähtyään näyssä, kuinka enkelit taivaassa ylistivät Jumalaa vuoron perään kahtena kuorona. Hän loi seurakuntiinsa ja kristittyihin uutta uskoa apostolien helluntaina saamasta armosta ja sen läsnäolosta kirkollisessa elämässä. Hän kannusti kristittyjä välttämään kaikenlaista hajaannusta, pysymään yhtenäisinä rakkaudessa, kukin oman piispansa ympärillä. Hän kehotti uskovia olemaan kuuliaisia piispalle ja papistolle jakamattomin sydämin ja murtamaan Herran päivänä yhtä ainoaa leipää, joka on kuolemattomuuden lääke. Hänen tavoitteenaan oli pitää kirkko puhtaana, yhtenäisenä ja harhaoppien tavoittamattomissa.
Keisari Trajanuksen (98-117) aikana Ignatios joutui Syyrian provinssia kohdanneiden vainojen uhriksi. Hänet tuomittiin kuolemaan, vangittiin ja vietiin vartioituna laivalla Roomaan villipetojen tapettavaksi. Häntä vartioi koko matkan ajan kymmenen sotilasta, joita hän kutsui leopardeiksi. Ryhmä matkasi vuoroin laivalla ja vuoroin jalan. Reitti kulki Vähän-Aasian ja Kreikan kautta. Kaikkialla, missä he pysähtyivät, Ignatios vahvisti sanoillaan kristittyjä, jotka tulivat katsomaan Antiokian piispaa. Myrskyn ajamana seurue rantautui Smyrnaan, jossa Ignatiosta tuli tervehtimään piispa Polykarpos, joka tunsi syvää rakkautta ja surumielistä iloa tietäessään näkevänsä Ignatioksen viimeisen kerran tässä maailmassa. Ignatios uskoi kirkkonsa Polykarpoksen haltuun. Samoin häntä kävivät katsomassa naapurikaupunkien piispat, joille hän jätti viimeiset opetuksensa kehottaen heitä ottamaan vastaan pakanoiden solvaukset ja pilkan jäljitellen Kristuksen sävyisyyttä ja nöyryyttä vainoojiensa edessä. Ignatioksen ilo ja palava marttyyrikuoleman kaipaus levisivät kaikkiin kristittyihin. He eivät enää hyvästelleet häntä kuten kuolemaan tuomittua, vaan tervehtivät häntä kuin jo voittanutta sankaria ja taivaaseen lähdössä olevaa matkalaista.
Seitsemän kirjettä
Koko matkan ajan Ignatioksen annettiin tavata paikallisia kristittyjä ja kirjoittaa kirjeitä, mm. Efesoksen, Magnesian, Trallesin, Filadelfian, Smyrnan ja Rooman seurakunnille sekä Polykarpokselle.
Kirjeet antavat selkeän kuvan apostolien ajan kristillisyydestä. Ne näyttävät Ignatioksen syvästi uskollisena Kristukselle, jonka jumaluuden ja ylösnousemuksen ne selkeästi vahvistavat. Ignatios pyysi kristittyjä yhä uudelleen, etteivät nämä yrittäisi estää hänen marttyyrikuolemaansa. Tunnetuin on hänen lauseensa, jolla hän ilmaisee kaipauksensa saada kuolla Kristuksen tähden: ”Minä olen Jumalan vehnää. Petojen on jauhettava se hampaissaan, niin että minusta tulee Kristuksen puhdasta leipää.” Ignatios tiesi seuraavansa Kristusta kärsimyksessä ja saavansa häneltä iankaikkisen elämän: ”Mieluummin haluan kuolla ja päästä Jeesuksen luo kuin tulla koko maailman valtiaaksi.”
Muut tärkeimmät teemat käsittelevät kirkkoa, kirkon ykseyttä ja virkahierarkiaa, erityisesti piispuutta. Kirjeet ovat ensimmäisiä kirjallisia lähteitä, joissa näkyy kolmiportainen pappeus: piispa, pappi ja diakoni. Apostolinen suksessio on kirjeissä selvästi nähtävillä: helluntaina apostoleille annettu armolahja siirtyi kätten päällepanemisen kautta piispoille sukupolvesta toiseen. Ignatios kuvasi Rooman kirkon Pietarin ja Paavalin perustamaksi, ja sen tähden erityisen kunnioituksen arvoiseksi. Hän vaati kristittyjä pysymään lujina apostoleilta saamassaan uskossa ja olemaan kuuliaisia piispoillensa. Hän käytti ensimmäisen kerran kirjeissään ilmaisua ”katolinen kirkko”.
Ignatioksen kirjeitä pidettiin yhtä suuressa arvossa kuin Paavalinkin kirjeitä, niitä jopa luettiin messussa, ikään kuin ne kuuluisivat pyhiin kirjoituksiin.
Marttyyrikuolema
Ignatios kuoli marttyyrikuoleman Rooman Colosseumilla, missä raivokkaat leijonat tappoivat hänet ja söivät hänet niin, että jäljelle jäi vain muutamia isompia luita. Näin hänestä tuli todella Kristuksen puhdasta leipää.
Perimätiedon mukaan hän oli ensimmäinen kristitty joka kuoli marttyyrinä Colosseumilla. Kaikki muut, jotka tuomittiin ”ad bestias” eli heitettäviksi villieläinten eteen, kuolivat Circus Maximuksessa, Aventinuksen juurella.
Kristityt kokosivat talteen Ignatioksen reliikit, joita lähdettiin kuljettamaan takaisin Antiokiaan. Matkan varrella kristityt tervehtivät niitä kuin pyhä itse olisi palannut heidän keskuuteensa voittajana ja tunsivat syvää iloa siitä, että heidän rakastamansa esipaimen oli saanut päättää kilvoituksensa voitokkaasti.
Kirkon liturgia
Alla on pyhän Ignatios Antiokialaisen, piispan ja marttyyrin, muistopäivän (17. lokakuuta) Messun osat Roomalaisesta messukirjasta, ss. 718-719:
Alkuvirsi (Gal. 2:19-20)
Minut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu. Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Minä elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani.
Päivän rukous
Kaikkivaltias Jumala, sinä kaunistat kirkkoasi pyhien marttyyriesi veritodistuksella ja sinä kruunasit pyhän Ignatiuksen iankaikkisella kunnialla. Suo meidän, jotka vietämme hänen juhlapäiväänsä, saada alati voimaa hänen jalosta kilvoituksestaan. Tätä pyydämme Herramme Jeesuksen Kristuksen, sinun Poikasi, kautta, joka kanssasi elää ja hallitsee Pyhän Hengen yhteydessä, Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen.
Uhrilahjarukous
Taivaallinen Isä, marttyyrikuoleman kautta sinä valmistit pyhästä Ignatiuksesta, Kristuksen viljasta,
puhtaan, sinulle otollisen leivän. Ota laupiaasti vastaan myös nämä nöyrästi sinun eteesi kantamamme uhrilahjat. Tätä pyydämme Kristuksen, Herramme, kautta.
Ehtoollisvirsi
Olen Kristuksen vilja, petojen hampailla jauhettava, jotta minusta tulee Jumalalle puhdas leipä.
Päätösrukous
Isä Jumala, me olemme tänä pyhän Ignatiuksen juhlapäivänä vastaanottaneet sinun taivaallisen sakramenttisi. Antakoon se meille voimaa kantaa rohkeasti kristityn nimeä ja todistaa siitä elämällämme. Tätä pyydämme Kristuksen, Herramme, kautta.
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
Ignatios käytti arkailematta itsestään lisänimitystä ”jumalankantaja” (theophorus), sillä hän oli uskollinen nimelleen (lat. ignis, ’tuli’) antaen Kristuksen rakkauden palaa sydämessään voimallisesti. Nimitys theophorus tarkoittaa myös ”Jumalan kantamaa”. Perimätiedon mukaan Ignatios oli apostoli Johanneksen oppilas, joka olisi saattanut nuoruudessaan kohdata Jeesuksenkin. Erään vanhan legendan mukaan Ignatios oli se pieni lapsi, jonka Kristus toi apostolien keskelle, kun nämä väittelivät siitä, kuka heistä oli suurin. Kristus otti lapsen syliinsä ja nosti hänet esimerkiksi apostoleille ja kaikille kristityille. ”Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut.” (Matt. 18:5, vrt. Mark. 9:37, Luuk. 9:48)
Antiokian piispa
Niinpä nuoruudessaan Ignatios tunsi henkilökohtaisesti monia apostoleja, erityisesti Pietarin, Paavalin ja Johanneksen. Yhdessä ystävänsä Polykarpos Smyrnalaisen kanssa hän sai opetusta uskon syvimmistä salaisuuksista evankelista Johanneksen jalkojen juuressa. Hän sai myös pappisvihkimyksensä suoraan apostoleilta. Vuosien 68-75 tienoilla Ignatioksesta tuli Syyrian provinssin keskuksen ja idän mahtavimman kaupungin Antiokian piispa. Hänen edeltäjänsä Euodos oli ensimmäinen Antiokian piispa apostoli Pietarin jälkeen ja oli johtanut Antiokian seurakuntaa 40-luvun alkupuolelta alkaen. Antiokia oli kaupunki, jossa Jeesuksen seuraajia ensimmäistä kertaa ruvettiin kutsumaan kristityiksi (Ap.t. 11:26). Ignatios toimi Antiokian piispana nelisenkymmentä vuotta ja oli seurakunnalleen hyvä ja huolehtiva esipaimen.
Uskonvainot
Keisari Domitianuksen (81-96) aikana Ignatios lohdutti vainottuja kristittyjä kaikkialla ja salaa toivoi itsekin voivansa seurata Kristusta mielestään täydellisellä tavalla, kokemalla marttyyrikuoleman. Näin ei kuitenkaan tuolloin tapahtunut. Seuranneina rauhan vuosina Ignatios järjesteli kirkon elämää ja oloja. Hän otti käyttöön antifonisen laulutavan nähtyään näyssä, kuinka enkelit taivaassa ylistivät Jumalaa vuoron perään kahtena kuorona. Hän loi seurakuntiinsa ja kristittyihin uutta uskoa apostolien helluntaina saamasta armosta ja sen läsnäolosta kirkollisessa elämässä. Hän kannusti kristittyjä välttämään kaikenlaista hajaannusta, pysymään yhtenäisinä rakkaudessa, kukin oman piispansa ympärillä. Hän kehotti uskovia olemaan kuuliaisia piispalle ja papistolle jakamattomin sydämin ja murtamaan Herran päivänä yhtä ainoaa leipää, joka on kuolemattomuuden lääke. Hänen tavoitteenaan oli pitää kirkko puhtaana, yhtenäisenä ja harhaoppien tavoittamattomissa.
Keisari Trajanuksen (98-117) aikana Ignatios joutui Syyrian provinssia kohdanneiden vainojen uhriksi. Hänet tuomittiin kuolemaan, vangittiin ja vietiin vartioituna laivalla Roomaan villipetojen tapettavaksi. Häntä vartioi koko matkan ajan kymmenen sotilasta, joita hän kutsui leopardeiksi. Ryhmä matkasi vuoroin laivalla ja vuoroin jalan. Reitti kulki Vähän-Aasian ja Kreikan kautta. Kaikkialla, missä he pysähtyivät, Ignatios vahvisti sanoillaan kristittyjä, jotka tulivat katsomaan Antiokian piispaa. Myrskyn ajamana seurue rantautui Smyrnaan, jossa Ignatiosta tuli tervehtimään piispa Polykarpos, joka tunsi syvää rakkautta ja surumielistä iloa tietäessään näkevänsä Ignatioksen viimeisen kerran tässä maailmassa. Ignatios uskoi kirkkonsa Polykarpoksen haltuun. Samoin häntä kävivät katsomassa naapurikaupunkien piispat, joille hän jätti viimeiset opetuksensa kehottaen heitä ottamaan vastaan pakanoiden solvaukset ja pilkan jäljitellen Kristuksen sävyisyyttä ja nöyryyttä vainoojiensa edessä. Ignatioksen ilo ja palava marttyyrikuoleman kaipaus levisivät kaikkiin kristittyihin. He eivät enää hyvästelleet häntä kuten kuolemaan tuomittua, vaan tervehtivät häntä kuin jo voittanutta sankaria ja taivaaseen lähdössä olevaa matkalaista.
Seitsemän kirjettä
Koko matkan ajan Ignatioksen annettiin tavata paikallisia kristittyjä ja kirjoittaa kirjeitä, mm. Efesoksen, Magnesian, Trallesin, Filadelfian, Smyrnan ja Rooman seurakunnille sekä Polykarpokselle.
Kirjeet antavat selkeän kuvan apostolien ajan kristillisyydestä. Ne näyttävät Ignatioksen syvästi uskollisena Kristukselle, jonka jumaluuden ja ylösnousemuksen ne selkeästi vahvistavat. Ignatios pyysi kristittyjä yhä uudelleen, etteivät nämä yrittäisi estää hänen marttyyrikuolemaansa. Tunnetuin on hänen lauseensa, jolla hän ilmaisee kaipauksensa saada kuolla Kristuksen tähden: ”Minä olen Jumalan vehnää. Petojen on jauhettava se hampaissaan, niin että minusta tulee Kristuksen puhdasta leipää.” Ignatios tiesi seuraavansa Kristusta kärsimyksessä ja saavansa häneltä iankaikkisen elämän: ”Mieluummin haluan kuolla ja päästä Jeesuksen luo kuin tulla koko maailman valtiaaksi.”
Muut tärkeimmät teemat käsittelevät kirkkoa, kirkon ykseyttä ja virkahierarkiaa, erityisesti piispuutta. Kirjeet ovat ensimmäisiä kirjallisia lähteitä, joissa näkyy kolmiportainen pappeus: piispa, pappi ja diakoni. Apostolinen suksessio on kirjeissä selvästi nähtävillä: helluntaina apostoleille annettu armolahja siirtyi kätten päällepanemisen kautta piispoille sukupolvesta toiseen. Ignatios kuvasi Rooman kirkon Pietarin ja Paavalin perustamaksi, ja sen tähden erityisen kunnioituksen arvoiseksi. Hän vaati kristittyjä pysymään lujina apostoleilta saamassaan uskossa ja olemaan kuuliaisia piispoillensa. Hän käytti ensimmäisen kerran kirjeissään ilmaisua ”katolinen kirkko”.
Ignatioksen kirjeitä pidettiin yhtä suuressa arvossa kuin Paavalinkin kirjeitä, niitä jopa luettiin messussa, ikään kuin ne kuuluisivat pyhiin kirjoituksiin.
Marttyyrikuolema
Ignatios kuoli marttyyrikuoleman Rooman Colosseumilla, missä raivokkaat leijonat tappoivat hänet ja söivät hänet niin, että jäljelle jäi vain muutamia isompia luita. Näin hänestä tuli todella Kristuksen puhdasta leipää.
Perimätiedon mukaan hän oli ensimmäinen kristitty joka kuoli marttyyrinä Colosseumilla. Kaikki muut, jotka tuomittiin ”ad bestias” eli heitettäviksi villieläinten eteen, kuolivat Circus Maximuksessa, Aventinuksen juurella.
Kristityt kokosivat talteen Ignatioksen reliikit, joita lähdettiin kuljettamaan takaisin Antiokiaan. Matkan varrella kristityt tervehtivät niitä kuin pyhä itse olisi palannut heidän keskuuteensa voittajana ja tunsivat syvää iloa siitä, että heidän rakastamansa esipaimen oli saanut päättää kilvoituksensa voitokkaasti.
Kirkon liturgia
Alla on pyhän Ignatios Antiokialaisen, piispan ja marttyyrin, muistopäivän (17. lokakuuta) Messun osat Roomalaisesta messukirjasta, ss. 718-719:
Alkuvirsi (Gal. 2:19-20)
Minut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu. Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Minä elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani.
Päivän rukous
Kaikkivaltias Jumala, sinä kaunistat kirkkoasi pyhien marttyyriesi veritodistuksella ja sinä kruunasit pyhän Ignatiuksen iankaikkisella kunnialla. Suo meidän, jotka vietämme hänen juhlapäiväänsä, saada alati voimaa hänen jalosta kilvoituksestaan. Tätä pyydämme Herramme Jeesuksen Kristuksen, sinun Poikasi, kautta, joka kanssasi elää ja hallitsee Pyhän Hengen yhteydessä, Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen.
Uhrilahjarukous
Taivaallinen Isä, marttyyrikuoleman kautta sinä valmistit pyhästä Ignatiuksesta, Kristuksen viljasta,
puhtaan, sinulle otollisen leivän. Ota laupiaasti vastaan myös nämä nöyrästi sinun eteesi kantamamme uhrilahjat. Tätä pyydämme Kristuksen, Herramme, kautta.
Ehtoollisvirsi
Olen Kristuksen vilja, petojen hampailla jauhettava, jotta minusta tulee Jumalalle puhdas leipä.
Päätösrukous
Isä Jumala, me olemme tänä pyhän Ignatiuksen juhlapäivänä vastaanottaneet sinun taivaallisen sakramenttisi. Antakoon se meille voimaa kantaa rohkeasti kristityn nimeä ja todistaa siitä elämällämme. Tätä pyydämme Kristuksen, Herramme, kautta.
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
- Adalbert Engelhart OSB, Pyhien vuosi, Pyhien kalenteri vuoden jokaiselle päivälle, KATT, Saarijärvi 2001, ss. 323-324.
- Outi Kecskeméti, Taivaallisia suojelijoita, KATT, Helsinki 2002, s. 46.
- Tuula Luoma, Käsikirja katolisista pyhimyksistä, Amanda, Vantaa 2015, s. 34.
- Peter Halldorf, 21 kirkkoisää: Kristillisen uskon muotoutumisen historiaa, suom. Jorma Aspegrén, Barents Publishers-Fin, Kokkola 2001.
- Heikki Koskenniemi (suom.), Apostoliset Isät, STKSJ 163, Jyväskylä 1989.
- David Hugh Farmer, The Oxford Dictionary of Saints. 3rd ed., Oxford University Press, Oxford 1992.
- The Book of Saints: A Dictionary of Servants of God. 6th ed., Cassell, London 1994.
RSS Feed