Perjantaina 22.11.2024 vietämme Pyhän Ristin kirkkomme vihkimisjuhlaa. On kulunut 55 vuotta siitä kun tämä katolinen kirkko vihittiin Tampereella (22.11.1969). Kirkon vihkimisen vuosipäivä herättää mieleemme niiden naisten ja miesten muiston, jotka ovat edeltäneet meitä ja jotka ovat rakentaneet tämän temppelin. Samalla meissä syntyy kiitollisuuden tunne heitä kohtaan, ei pelkästään tämän rakennuksen vuoksi, jonka olemme heiltä perineet, vaan ensisijaisesti uskon todistuksesta, josta tämä kaunis rakennus on merkkinä. Kirkkorakennus ei ole vain yhdistelmä tiiliskiviä ja sementtiä vaan ennen kaikkea ihmissydänten ykseyden merkki. Samalla tämä vihkimisjuhla kehottaa meitä uudistamaan lupaukset, jotka olemme antaneet kasteemme hetkellä.
Kirkkomme vihkimisjuhlana on syytä onnitella teitä kaikkia. Jokaiselle teistä haluaisin toivottaa sitä varmuutta, että juuri sinä olet tämän perheen tärkeä jäsen, jolla on hengellinen koti ja kannustava perhe. Jokainen teistä on elävä kivi tässä rakennuksessa, joka on Kristuksen ruumis, Kirkko. Ja heikkoudestamme huolimatta olemme kaikki rakastettuja Jumalan lapsia. Toivon teille kaikille rohkeutta, halua ja voimaa tunnustaa yhteistä uskoamme. Olkoon meidän sydämemme täynnä iloa ja rauhaa, koska me olemme ”valittu kansa, kuninkaallinen papisto” (1 Piet. 2:9). Lopuksi haluaisin kiittää kaikkia teitä, jotka olette ottaneet rohkeasti vastuuta seurakunnassamme. Näin te olette palvelleet meitä kaikkia kauniilla tavalla. Toivotan teille kaikille hyvää vihkimisjuhlaa ja paljon Jumalan siunausta!
Kirkkomme vihkimisjuhlana on syytä onnitella teitä kaikkia. Jokaiselle teistä haluaisin toivottaa sitä varmuutta, että juuri sinä olet tämän perheen tärkeä jäsen, jolla on hengellinen koti ja kannustava perhe. Jokainen teistä on elävä kivi tässä rakennuksessa, joka on Kristuksen ruumis, Kirkko. Ja heikkoudestamme huolimatta olemme kaikki rakastettuja Jumalan lapsia. Toivon teille kaikille rohkeutta, halua ja voimaa tunnustaa yhteistä uskoamme. Olkoon meidän sydämemme täynnä iloa ja rauhaa, koska me olemme ”valittu kansa, kuninkaallinen papisto” (1 Piet. 2:9). Lopuksi haluaisin kiittää kaikkia teitä, jotka olette ottaneet rohkeasti vastuuta seurakunnassamme. Näin te olette palvelleet meitä kaikkia kauniilla tavalla. Toivotan teille kaikille hyvää vihkimisjuhlaa ja paljon Jumalan siunausta!
Samana päivänä (22.11.) vietämme myös pyhä Cecilian muistopäivää. Hän on eräs Rooman kirkon tunnetuimmista marttyyreista, mutta hänestä on valitettavasti hyvin vähän historiallista tietoa. Hänen nimensä tarkoittaa taivaan liljaa.
Roomalainen patriisityttö
Emme tiedä tarkasti, milloin Cecilia eli ja kuoli marttyyrikuoleman. Meidän on tänä päivänä vaikea erottaa hänen marttyyriutensa kuvauksessa historiallisia tosiasioita legendasta, sillä ensimmäisinä vuosisatoina ei välitetty kronologiasta eikä tarkoista elämäkertatiedoista. Perusdokumenttina pyhästä Ceciliasta on hänen 400-luvulta peräisin oleva marttyyrikuolemansa kuvaus (passio). Sen todenperäisyys on epävarma, mutta siitä huolimatta hän on ollut hyvin suosittu pyhimys jo varhain.
Passio kertoo, että Cecilia oli 200-luvun alussa syntynyt roomalainen patriisityttö, joka oli saanut kristillisen kasvatuksen. Hän paastosi monta päivää viikossa ja käytti silloin karheaa aluspaitaa säätynsä mukaisen asun alla katumustyönä. Hänen kerrotaan olleen häikäisevän kaunis. Vanhan perimätiedon mukaan hän oli rakkaudesta Kristukseen antanut neitsyyslupauksen, mutta vanhemmat olivatkin naittaneet hänet yhtä jalosukuiselle Valerianukselle, pakanalle. Vanhemmilla oli nimittäin Roomassa hyvin suuri valta lapsiinsa.
Häät ja yllätykset
Kun iloiset häälaulut kaikuivat, ei Cecilia niihin yhtynyt, vaan hän lauloi sydämessään Jumalalle ja rukoili häntä säilyttämään hänessä sen neitsyyden, minkä hän oli Jumalalle luvannut. Kun nuori pari oli saapunut hääkammioon, Cecilia kääntyi ylkänsä puoleen ja sanoi hänelle: "Tiedä, oi Valerianus, että Jumalan enkeli rakastaa minua ja suojaa minua niin, että jos sinä yrität rakastaa minua ruumiillisesti, tulet menettämään henkesi, mutta jos haluat kanssani rakastaa ja palvella Jumalaa, tulet saamaan runsaasti siunausta." Pelästyneenä Valerianus vastasi: "Jos puhut totta, tulen tietenkin tottelemaan sinua tässä asiassa. Mutta en minä sitä usko ennen kuin näen enkelisi. Ja jollei hän ole enkeli vaan toinen mies, niin tapan sekä hänet että sinut."
Cecilia sanoi, että jos Valerius uskoo Jumalaan ja antaa kastaa itsensä, hän saa nähdä enkelin. Sitten Cecilia kehotti Valerianusta menemään heti kaupungin muurien ulkopuolella asuvien köyhien luo sanomaan heille terveiset Cecilialta. Näin Valerius teki ja nämä köyhät kristityt veivät Valerianuksen paavi Urbanuksen luo, joka silloin vainojen takia eleli piilossa katakombien suojassa. Paavi selitti Valerianukselle uskon salaisuudet ja antoi hänelle kasteen. Kun hän sen saatuaan palasi Cecilian luo, näki hän Ceciliaa suojelevan enkelin ja lupasi elää vaimonsa kanssa kuten veli ja sisar, koska Cecilia oli ensin lupautunut Jumalalle. Silloin enkeli kruunasi heidät punaisin ja valkoisin kukkaseppelein. Samalla enkeli sanoi: "Säilyttäkää puhtaina pysyen nämä seppeleet koskemattomina, koska olen tuonut ne teille Jumalalta". Valerianuksen veli Tiburtius oli kuitenkin sattunut kuulemaan, miten he puhuivat enkelin kanssa kammiossaan ja uteli seuraavana päivänä ihmeissään veljeltään, kuka heidän kanssaan oli ollut. Silloin Valerianus uuden uskonsa innossa kertoi kaiken veljelleen ja käännytti hänetkin kristinuskoon.
Elämä uskossa ja vainossa
Yksin mielin nämä kolme ylhäistä nuorta palvelivat nyt Jumalaa, auttoivat köyhiä ja sairaita sekä vankiloissa viruvia kristittyjä. Lisäksi veljet hakivat tapettujen kristittyjen ruumiit ja hautasivat ne. Eivätkä veljekset uskon innossa jaksaneet olla vaiti, vaan tuttaviensa kanssa keskustellessaan he olivat ylen valmiit puolustamaan kristittyjä. Tästä heräsi tietenkin epäluuloja ja huhuja, heitä seurattiin ja kohta prefekti Alamachius katsoi aiheelliseksi vangita heidät ja tuoda heidät tuomioistuimen eteen. Siinä he iloisina tunnustivat uskonsa, ja niin heidät pantiin vankilaan, mutta he käännyttivät vartijansa Maximuksen, joka tunnustautuikin kristityksi nähdessään heidän rohkeutensa. Sen seurauksena kaikki kolme miestä tuomittiin kuolemaan ja heidän omaisuutensa takavarikoitavaksi.
Kun virkamiehet saapuivat takavarikoimaan Valerianuksen omaisuutta, kävikin ilmi, että Cecilia heti saatuaan tiedon miehensä vangitsemisesta oli jakanut koko heidän suuren omaisuutensa Rooman köyhille. Ainoastaan asuintalo, jota ei saanut takavarikoida, oli vielä hänen hallussaan, mutta senkin hän oli määrännyt paaville toivoen, että siitä tehtäisiin kirkko niin pian kuin ajat sen sallisivat. Tästä Alamachius vihastui, ja Cecilian ylhäisten sukulaisten vastaväitteistä huolimatta hän murtautui taloon ja vei Ceciliankin tuomioistuimen eteen. Cecilia tunnusti rauhallisesti ja arvokkaasti uskonsa ja kielsi kylmästi kaikki yritykset saada hänet luopumaan uskostaan.
Käännytykset ja marttyyrius
Silloin hänet heitettiin ensin vankilaan, ehkä toivossa, että hänen laatuisensa hienostonainen pehmenisi siinä ympäristössä. Mutta sitä ei Cecilia tehnyt. Sen sijaan hän käännytti vanginvartijan perheineen kristinuskoon. Myös sotilaat anoivat hänen kauneutensa lumoamina häntä säästämään nuori elämänsä. Cecilia kuitenkin sanoi: "Älkää pelätkö täyttää käskyä, koska muutatte minun maallisen nuoruuteni iankaikkiseen nuoruuteen ylkäni Kristuksen luona". Hänen vastauksensa sai 400 sotilasta kääntymään, ja Cecilia vei heidät paavin luo kasteelle. Myös tuomari hänen kauneutensa hämmästyttämänä rukoili häntä ottamaan huomioon nuoruutensa. Kun Cecilia ei hellittänyt, tämä yritti saada hänet luopumaan uskosta kiduttamalla. Hänet ripustettiin tulen yläpuolelle kylpylässä ja häntä kuumennettiin höyryllä. Vaikka uunia lämmitettiin seitsenkertaisesti, hänelle ei tapahtunut mitään, hän oli siellä yhtä viileänä kuin illalla puutarhassaan. Jumalan ihmeen vaikutuksesta Cecilia tunsi savun sijasta virkistävän tuulenvireen.
Silloin raivostunut käskynhaltija määräsi hänet mestattavaksi. Nähdessään niin kauniin ja nuoren naisen, pyöveli ei rohjennut surmata häntä. Mestaaja oli niin otettu Cecilian kauneudesta ja hänen säteilevästä onnestaan, että hänen kätensä vapisi eikä hänen lyönnissään ollut pontta. Hän ei kolmellakaan lyönnillä saanut Cecilialta päätä poikki, ja laki kielsi käyttämästä enempää kuin kolmea lyöntiä mestaukseen. Niinpä Cecilia jätettiin virumaan. Kolme päivää kesti hänen kuolinkamppailunsa. Hän ei pystynyt liikkumaan eikä puhumaan, mutta sormillaan hän osoitti uskonsa yhteen kolmiyhteiseen Jumalaan. Hänen kaulastaan vuotaneen veren kristityt keräsivät talteen arvokkaana reliikkinä. Kolmen päivän kitumisen jälkeen Cecilia antoi henkensä Jumalalle (n. v. 250). Hänet haudattiin Callixtuksen katakombiin.
Kotikirkko ja hauta
Cecilia toivoi omasta talostaan tulevan kirkko. Niinpä kirkko pystytettiin paikalla, jolla Cecilia kerran oli asunut miehensä kanssa. Se on rakennettu 300-luvulla hänen kuolemansa jälkeen (Santa Cecilia in Trastevere). Lähimmät vuosikymmenet ja vuosisadat olivat sotaista, sotkuista aikaa, ja niin hänen hautansa sijainti pääsi painumaan unhoon. Kuitenkin hänen kirkkonsa oli olemassa ja perimätieto hänestä. 800-luvulla paavi Pascalius I kiinnostui Cecilian passiosta ja halusi päästä selville kertomuksen todellisuuspohjasta. Sen vuoksi paavi rupesi etsimään Cecilian hautaa, mutta pitkän aikaa hän etsi turhaan. Kun paavi huusi Ceciliaa avukseen, tämä näyttäytyi hänelle unessa ja kertoi, mistä hän löytäisi tämän haudan.
Kun hauta avattiin vuonna 824, löytyi Cecilian ruumis turmeltumattomana makuuasennossa kumartuneena maahan. Hänet oli haudattu aivan samassa asennossa kuin hän oli kuollut. Rippeitä kalliista mutta veren tahraamasta puvusta verhosi vielä ruumista. Paavi nostatti varovasti ruumiin marmorilevylle ja siirsi sen sitten Cecilian omaan kirkkoon Trastevereen, minne hänet nyt haudattiin. Sen basilikan ympärillä on viime vuosikymmeninä tehty kaivauksia ja on löydetty muinaisroomalaisen talon jäänteet.
Kirkon musiikin suojelija?
Pyhä Cecilia mainitaan Roomalaisessa kaanonissa (I Eukaristinen rukous). Hän on kuorolaisten, luutunsoittajien, muusikkojen, urkurien sekä laulu- ja soittoryhmien suojelija. Perimätiedon mukaan hän nimittäin soitti urkuja. Vesiurut tunnettiin Roomassa jo hänen aikanaan, mutta ne olivat suuri harvinaisuus. Sellaiset oli saanut mm. keisari Nero lahjana idästä. Ei tiedetä, oliko pyhällä Cecilialla todella mahdollisuus soittaa urkuja – todennäköisesti hän kuitenkin soitti jotain muuta soitinta. Senaikaiset roomalaisnaiset opettelivat usein harpunsoittoa. Vai johtuuko hänen suojelijatehtävänsä perimätiedossa mainitusta häämusiikista ja myös niistä pyhimyksen juhlamessun teksteistä, joka lukee mm. ”Soitinten soidessa neitsyt Cecilia lauloi sydämessään yksin Jumalalle”, sillä Cecilian ja Valerianuksen häät kyllä pidettiin, mutta heidän avioliitonsa synty jäi kesken?
Ikonografia esittää pyhän Cecilian oranttina (rukoilemassa). Myöhemmissä kuvissa hän on tunikassa marttyyrin palmu kädessään. Joskus hän soittaa urkuja. Hänen tunnusmerkkejään ovat enkeli, musiikki-instrumentit - sitra, harppu, luuttu, urut, palava lamppu, miekka, seppele punaisista ja valkoisista ruusuista - hänen viattomuutensa ja marttyyriutensa merkkinä.
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
Roomalainen patriisityttö
Emme tiedä tarkasti, milloin Cecilia eli ja kuoli marttyyrikuoleman. Meidän on tänä päivänä vaikea erottaa hänen marttyyriutensa kuvauksessa historiallisia tosiasioita legendasta, sillä ensimmäisinä vuosisatoina ei välitetty kronologiasta eikä tarkoista elämäkertatiedoista. Perusdokumenttina pyhästä Ceciliasta on hänen 400-luvulta peräisin oleva marttyyrikuolemansa kuvaus (passio). Sen todenperäisyys on epävarma, mutta siitä huolimatta hän on ollut hyvin suosittu pyhimys jo varhain.
Passio kertoo, että Cecilia oli 200-luvun alussa syntynyt roomalainen patriisityttö, joka oli saanut kristillisen kasvatuksen. Hän paastosi monta päivää viikossa ja käytti silloin karheaa aluspaitaa säätynsä mukaisen asun alla katumustyönä. Hänen kerrotaan olleen häikäisevän kaunis. Vanhan perimätiedon mukaan hän oli rakkaudesta Kristukseen antanut neitsyyslupauksen, mutta vanhemmat olivatkin naittaneet hänet yhtä jalosukuiselle Valerianukselle, pakanalle. Vanhemmilla oli nimittäin Roomassa hyvin suuri valta lapsiinsa.
Häät ja yllätykset
Kun iloiset häälaulut kaikuivat, ei Cecilia niihin yhtynyt, vaan hän lauloi sydämessään Jumalalle ja rukoili häntä säilyttämään hänessä sen neitsyyden, minkä hän oli Jumalalle luvannut. Kun nuori pari oli saapunut hääkammioon, Cecilia kääntyi ylkänsä puoleen ja sanoi hänelle: "Tiedä, oi Valerianus, että Jumalan enkeli rakastaa minua ja suojaa minua niin, että jos sinä yrität rakastaa minua ruumiillisesti, tulet menettämään henkesi, mutta jos haluat kanssani rakastaa ja palvella Jumalaa, tulet saamaan runsaasti siunausta." Pelästyneenä Valerianus vastasi: "Jos puhut totta, tulen tietenkin tottelemaan sinua tässä asiassa. Mutta en minä sitä usko ennen kuin näen enkelisi. Ja jollei hän ole enkeli vaan toinen mies, niin tapan sekä hänet että sinut."
Cecilia sanoi, että jos Valerius uskoo Jumalaan ja antaa kastaa itsensä, hän saa nähdä enkelin. Sitten Cecilia kehotti Valerianusta menemään heti kaupungin muurien ulkopuolella asuvien köyhien luo sanomaan heille terveiset Cecilialta. Näin Valerius teki ja nämä köyhät kristityt veivät Valerianuksen paavi Urbanuksen luo, joka silloin vainojen takia eleli piilossa katakombien suojassa. Paavi selitti Valerianukselle uskon salaisuudet ja antoi hänelle kasteen. Kun hän sen saatuaan palasi Cecilian luo, näki hän Ceciliaa suojelevan enkelin ja lupasi elää vaimonsa kanssa kuten veli ja sisar, koska Cecilia oli ensin lupautunut Jumalalle. Silloin enkeli kruunasi heidät punaisin ja valkoisin kukkaseppelein. Samalla enkeli sanoi: "Säilyttäkää puhtaina pysyen nämä seppeleet koskemattomina, koska olen tuonut ne teille Jumalalta". Valerianuksen veli Tiburtius oli kuitenkin sattunut kuulemaan, miten he puhuivat enkelin kanssa kammiossaan ja uteli seuraavana päivänä ihmeissään veljeltään, kuka heidän kanssaan oli ollut. Silloin Valerianus uuden uskonsa innossa kertoi kaiken veljelleen ja käännytti hänetkin kristinuskoon.
Elämä uskossa ja vainossa
Yksin mielin nämä kolme ylhäistä nuorta palvelivat nyt Jumalaa, auttoivat köyhiä ja sairaita sekä vankiloissa viruvia kristittyjä. Lisäksi veljet hakivat tapettujen kristittyjen ruumiit ja hautasivat ne. Eivätkä veljekset uskon innossa jaksaneet olla vaiti, vaan tuttaviensa kanssa keskustellessaan he olivat ylen valmiit puolustamaan kristittyjä. Tästä heräsi tietenkin epäluuloja ja huhuja, heitä seurattiin ja kohta prefekti Alamachius katsoi aiheelliseksi vangita heidät ja tuoda heidät tuomioistuimen eteen. Siinä he iloisina tunnustivat uskonsa, ja niin heidät pantiin vankilaan, mutta he käännyttivät vartijansa Maximuksen, joka tunnustautuikin kristityksi nähdessään heidän rohkeutensa. Sen seurauksena kaikki kolme miestä tuomittiin kuolemaan ja heidän omaisuutensa takavarikoitavaksi.
Kun virkamiehet saapuivat takavarikoimaan Valerianuksen omaisuutta, kävikin ilmi, että Cecilia heti saatuaan tiedon miehensä vangitsemisesta oli jakanut koko heidän suuren omaisuutensa Rooman köyhille. Ainoastaan asuintalo, jota ei saanut takavarikoida, oli vielä hänen hallussaan, mutta senkin hän oli määrännyt paaville toivoen, että siitä tehtäisiin kirkko niin pian kuin ajat sen sallisivat. Tästä Alamachius vihastui, ja Cecilian ylhäisten sukulaisten vastaväitteistä huolimatta hän murtautui taloon ja vei Ceciliankin tuomioistuimen eteen. Cecilia tunnusti rauhallisesti ja arvokkaasti uskonsa ja kielsi kylmästi kaikki yritykset saada hänet luopumaan uskostaan.
Käännytykset ja marttyyrius
Silloin hänet heitettiin ensin vankilaan, ehkä toivossa, että hänen laatuisensa hienostonainen pehmenisi siinä ympäristössä. Mutta sitä ei Cecilia tehnyt. Sen sijaan hän käännytti vanginvartijan perheineen kristinuskoon. Myös sotilaat anoivat hänen kauneutensa lumoamina häntä säästämään nuori elämänsä. Cecilia kuitenkin sanoi: "Älkää pelätkö täyttää käskyä, koska muutatte minun maallisen nuoruuteni iankaikkiseen nuoruuteen ylkäni Kristuksen luona". Hänen vastauksensa sai 400 sotilasta kääntymään, ja Cecilia vei heidät paavin luo kasteelle. Myös tuomari hänen kauneutensa hämmästyttämänä rukoili häntä ottamaan huomioon nuoruutensa. Kun Cecilia ei hellittänyt, tämä yritti saada hänet luopumaan uskosta kiduttamalla. Hänet ripustettiin tulen yläpuolelle kylpylässä ja häntä kuumennettiin höyryllä. Vaikka uunia lämmitettiin seitsenkertaisesti, hänelle ei tapahtunut mitään, hän oli siellä yhtä viileänä kuin illalla puutarhassaan. Jumalan ihmeen vaikutuksesta Cecilia tunsi savun sijasta virkistävän tuulenvireen.
Silloin raivostunut käskynhaltija määräsi hänet mestattavaksi. Nähdessään niin kauniin ja nuoren naisen, pyöveli ei rohjennut surmata häntä. Mestaaja oli niin otettu Cecilian kauneudesta ja hänen säteilevästä onnestaan, että hänen kätensä vapisi eikä hänen lyönnissään ollut pontta. Hän ei kolmellakaan lyönnillä saanut Cecilialta päätä poikki, ja laki kielsi käyttämästä enempää kuin kolmea lyöntiä mestaukseen. Niinpä Cecilia jätettiin virumaan. Kolme päivää kesti hänen kuolinkamppailunsa. Hän ei pystynyt liikkumaan eikä puhumaan, mutta sormillaan hän osoitti uskonsa yhteen kolmiyhteiseen Jumalaan. Hänen kaulastaan vuotaneen veren kristityt keräsivät talteen arvokkaana reliikkinä. Kolmen päivän kitumisen jälkeen Cecilia antoi henkensä Jumalalle (n. v. 250). Hänet haudattiin Callixtuksen katakombiin.
Kotikirkko ja hauta
Cecilia toivoi omasta talostaan tulevan kirkko. Niinpä kirkko pystytettiin paikalla, jolla Cecilia kerran oli asunut miehensä kanssa. Se on rakennettu 300-luvulla hänen kuolemansa jälkeen (Santa Cecilia in Trastevere). Lähimmät vuosikymmenet ja vuosisadat olivat sotaista, sotkuista aikaa, ja niin hänen hautansa sijainti pääsi painumaan unhoon. Kuitenkin hänen kirkkonsa oli olemassa ja perimätieto hänestä. 800-luvulla paavi Pascalius I kiinnostui Cecilian passiosta ja halusi päästä selville kertomuksen todellisuuspohjasta. Sen vuoksi paavi rupesi etsimään Cecilian hautaa, mutta pitkän aikaa hän etsi turhaan. Kun paavi huusi Ceciliaa avukseen, tämä näyttäytyi hänelle unessa ja kertoi, mistä hän löytäisi tämän haudan.
Kun hauta avattiin vuonna 824, löytyi Cecilian ruumis turmeltumattomana makuuasennossa kumartuneena maahan. Hänet oli haudattu aivan samassa asennossa kuin hän oli kuollut. Rippeitä kalliista mutta veren tahraamasta puvusta verhosi vielä ruumista. Paavi nostatti varovasti ruumiin marmorilevylle ja siirsi sen sitten Cecilian omaan kirkkoon Trastevereen, minne hänet nyt haudattiin. Sen basilikan ympärillä on viime vuosikymmeninä tehty kaivauksia ja on löydetty muinaisroomalaisen talon jäänteet.
Kirkon musiikin suojelija?
Pyhä Cecilia mainitaan Roomalaisessa kaanonissa (I Eukaristinen rukous). Hän on kuorolaisten, luutunsoittajien, muusikkojen, urkurien sekä laulu- ja soittoryhmien suojelija. Perimätiedon mukaan hän nimittäin soitti urkuja. Vesiurut tunnettiin Roomassa jo hänen aikanaan, mutta ne olivat suuri harvinaisuus. Sellaiset oli saanut mm. keisari Nero lahjana idästä. Ei tiedetä, oliko pyhällä Cecilialla todella mahdollisuus soittaa urkuja – todennäköisesti hän kuitenkin soitti jotain muuta soitinta. Senaikaiset roomalaisnaiset opettelivat usein harpunsoittoa. Vai johtuuko hänen suojelijatehtävänsä perimätiedossa mainitusta häämusiikista ja myös niistä pyhimyksen juhlamessun teksteistä, joka lukee mm. ”Soitinten soidessa neitsyt Cecilia lauloi sydämessään yksin Jumalalle”, sillä Cecilian ja Valerianuksen häät kyllä pidettiin, mutta heidän avioliitonsa synty jäi kesken?
Ikonografia esittää pyhän Cecilian oranttina (rukoilemassa). Myöhemmissä kuvissa hän on tunikassa marttyyrin palmu kädessään. Joskus hän soittaa urkuja. Hänen tunnusmerkkejään ovat enkeli, musiikki-instrumentit - sitra, harppu, luuttu, urut, palava lamppu, miekka, seppele punaisista ja valkoisista ruusuista - hänen viattomuutensa ja marttyyriutensa merkkinä.
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
- Evi Koski (toim.), Pyhimysten tie. Suomen katolisen hiippakunnan liturgisen kalenterin mukaiset pyhimysten juhlat ja muistopäivät, KATT, Helsinki 1978, s..
- Adalbert Engelhart OSB, Pyhien vuosi, Pyhien kalenteri vuoden jokaiselle päivälle, KATT, Saarijärvi 2001, s. 359.
- Outi Kecskeméti, Taivaallisia suojelijoita, KATT, Helsinki 2002, ss. 51-52.
- Tuula Luoma, Uudistettu käsikirja katolisista pyhimyksistä, Amanda, Turenki 2020, ss. 52-53.
- Pyhän Cecilian marttyyrikuolema Jacobus de Voraginen OP (n. 1230-1298) mukaan
- David Hugh Farmer, The Oxford Dictionary of Saints. 3rd ed., Oxford University Press, Oxford 1992.
- The Book of Saints: A Dictionary of Servants of God. 6th ed., Cassell, London 1994.
- Catholic Encyclopedia
RSS Feed