Liturgisen kalenterin mukaan vietämme syksyn aikana mm. seuraavia tärkeitä juhlia:
8.9. Autuaan Neitsyt Marian syntymän juhla
Autuaan Neitsyt Marian syntymäjuhla sijoitettiin syyskuun 8. päiväksi 600-luvun alussa. Sitä vietetään yhdeksän kuukautta autuaan Neitsyt Marian perisynnittömän sikiämisen juhlan (8.12.) jälkeen. Päivämäärät ovat samalla tavalla laskennallisia kuin Jeesuksen syntymään liittyvät. Ei ollut kalenteria eikä väestörekisteriä, joista olisi voitu tarkistaa varmat päivämäärät. Oli eri syistä vietettyjä juhlia, joille annettiin uusi sisältö, ja niin rakennettiin liturgista kalenteria. Jeesuksen syntymän aikoihin esiintyi tähti-ilmiö, mahdollisesti Jupiterin ja Saturnuksen konjunktio, joka toistui sekä syksyllä että talvella. Syyskuu ja joulukuu olivat tässä suhteessa merkittäviä aikoja. Niinpä mahdollinen toinen tähtien ilmoittama aika (8.9.) annettiin Jumalan Pojan äidin syntymän juhla-ajaksi. Näissä juhlissa ei vietetä syntymäpäiviä nykyisessä merkityksessä vaan syntymän muistoa.
Neitsyt Marian syntymän muistoa oli alettu viettää jo 400-luvulla ilmeisesti Jerusalemissa olevan Pyhän Annan kirkon vihkipäivänä, kirkon “jossa Maria syntyi”. Toisen tradition mukaan Maria syntyi Nasaretissa, mutta se ei vaikuta tähän juhlaan. 600- ja 700-luvuilla sitä kutsuttiin “pieneksi naistenpäiväksi”. Marian syntymää on vietetty ”pelastuksen aamuruskona” bysanttilaisessa ja roomalaisessa liturgiassa. Se valmistaa tietä Kristukselle, ”vanhurskauden auringolle, joka ei koskaan sammu” (Mal. 3:20). Paavi Sergius (687-701) liitti Roomassa juhlan neljänneksi Maria-juhlaksi “enkelin ilmestymisen” (25.3.), “taivaaseen ottamisen” (15.8.) ja “visitaation” (31.5.) rinnalle.
Tänä vuonna autuaan Neitsyt Marian syntymän juhla osuu Herran päivään, sunnuntaihin 8.9.2024, siksi sitä ei vietetä liturgisesti, mutta voimme aina pyytää Äiti Marian esirukouksia samana päivänä.
8.9. Autuaan Neitsyt Marian syntymän juhla
Autuaan Neitsyt Marian syntymäjuhla sijoitettiin syyskuun 8. päiväksi 600-luvun alussa. Sitä vietetään yhdeksän kuukautta autuaan Neitsyt Marian perisynnittömän sikiämisen juhlan (8.12.) jälkeen. Päivämäärät ovat samalla tavalla laskennallisia kuin Jeesuksen syntymään liittyvät. Ei ollut kalenteria eikä väestörekisteriä, joista olisi voitu tarkistaa varmat päivämäärät. Oli eri syistä vietettyjä juhlia, joille annettiin uusi sisältö, ja niin rakennettiin liturgista kalenteria. Jeesuksen syntymän aikoihin esiintyi tähti-ilmiö, mahdollisesti Jupiterin ja Saturnuksen konjunktio, joka toistui sekä syksyllä että talvella. Syyskuu ja joulukuu olivat tässä suhteessa merkittäviä aikoja. Niinpä mahdollinen toinen tähtien ilmoittama aika (8.9.) annettiin Jumalan Pojan äidin syntymän juhla-ajaksi. Näissä juhlissa ei vietetä syntymäpäiviä nykyisessä merkityksessä vaan syntymän muistoa.
Neitsyt Marian syntymän muistoa oli alettu viettää jo 400-luvulla ilmeisesti Jerusalemissa olevan Pyhän Annan kirkon vihkipäivänä, kirkon “jossa Maria syntyi”. Toisen tradition mukaan Maria syntyi Nasaretissa, mutta se ei vaikuta tähän juhlaan. 600- ja 700-luvuilla sitä kutsuttiin “pieneksi naistenpäiväksi”. Marian syntymää on vietetty ”pelastuksen aamuruskona” bysanttilaisessa ja roomalaisessa liturgiassa. Se valmistaa tietä Kristukselle, ”vanhurskauden auringolle, joka ei koskaan sammu” (Mal. 3:20). Paavi Sergius (687-701) liitti Roomassa juhlan neljänneksi Maria-juhlaksi “enkelin ilmestymisen” (25.3.), “taivaaseen ottamisen” (15.8.) ja “visitaation” (31.5.) rinnalle.
Tänä vuonna autuaan Neitsyt Marian syntymän juhla osuu Herran päivään, sunnuntaihin 8.9.2024, siksi sitä ei vietetä liturgisesti, mutta voimme aina pyytää Äiti Marian esirukouksia samana päivänä.
Lauantaina 14.9.2024 vietämme Pyhän ristin ylentämisen juhlaa.
Kirkon perimätiedon mukaan keisari Konstantinuksen äiti, pyhä Helena, toimeenpani vuonna 326 kaivauksia Jerusalemissa. Kaivausten yhteydessä löydettiin Golgatalta kolme ristiä, joista yksi osoittautui Herran ristiksi. Tässä tilaisuudessa Jerusalemin silloinen piispa korotti eli ylensi ristin kaikkien nähtäväksi ja kumarrettavaksi. Juhla on saanut nimensä juuri tuosta tapahtumasta. Eräät lähteet kertovat, että Jerusalemissa vihittiin vuonna 335 suuri basilika Kristuksen ylösnousemuksen muistolle. Kirkko vihittiin 13. syyskuuta ja seuraavana päivänä kansa sai ensi kerran nähdä äsken löydetyn Herran ristin. Patriarkka Makarios, korkealla paikalla seisten, kohotti ristin kaikkien nähtäväksi kansan riemuiten laulaessa: "Herra armahda." Tuona vuonna 14. syyskuuta oli sunnuntai ja siksi oli erityisen sopivaa veisata: "Sinun ristillesi me kumarramme, Valtias, ja Sinun pyhää ylösnousemustasi ylistämme." Juhlassa osoitetaan kunnioitusta ristille, joka kerran oli kauhun ja kunniattomuuden symboli, mutta josta Jeesuksen kuoleman kautta on tullut meidän kunniamme ja pelastuksemme välikappale.
Pyhän Ristin ylentämisen juhla (14.9.) on samalla meidän seurakuntamme nimikkojuhla, jota vietämme juhlallisemmin kuitenkin siirrettynä sunnuntaille (15.9.2024) emerituspiispa Teemu Sipon johdolla. Nimikkojuhlan päämessun aikana otetaan myös 5 uutta jäsentä Katolisen kirkon täyteen yhteyteen. Rukoilkaamme heidän puolestaan!
Kirkon perimätiedon mukaan keisari Konstantinuksen äiti, pyhä Helena, toimeenpani vuonna 326 kaivauksia Jerusalemissa. Kaivausten yhteydessä löydettiin Golgatalta kolme ristiä, joista yksi osoittautui Herran ristiksi. Tässä tilaisuudessa Jerusalemin silloinen piispa korotti eli ylensi ristin kaikkien nähtäväksi ja kumarrettavaksi. Juhla on saanut nimensä juuri tuosta tapahtumasta. Eräät lähteet kertovat, että Jerusalemissa vihittiin vuonna 335 suuri basilika Kristuksen ylösnousemuksen muistolle. Kirkko vihittiin 13. syyskuuta ja seuraavana päivänä kansa sai ensi kerran nähdä äsken löydetyn Herran ristin. Patriarkka Makarios, korkealla paikalla seisten, kohotti ristin kaikkien nähtäväksi kansan riemuiten laulaessa: "Herra armahda." Tuona vuonna 14. syyskuuta oli sunnuntai ja siksi oli erityisen sopivaa veisata: "Sinun ristillesi me kumarramme, Valtias, ja Sinun pyhää ylösnousemustasi ylistämme." Juhlassa osoitetaan kunnioitusta ristille, joka kerran oli kauhun ja kunniattomuuden symboli, mutta josta Jeesuksen kuoleman kautta on tullut meidän kunniamme ja pelastuksemme välikappale.
Pyhän Ristin ylentämisen juhla (14.9.) on samalla meidän seurakuntamme nimikkojuhla, jota vietämme juhlallisemmin kuitenkin siirrettynä sunnuntaille (15.9.2024) emerituspiispa Teemu Sipon johdolla. Nimikkojuhlan päämessun aikana otetaan myös 5 uutta jäsentä Katolisen kirkon täyteen yhteyteen. Rukoilkaamme heidän puolestaan!
15.9. Jeesuksen äidin tuskien muistopäivä
Syyskuun viidentenätoista päivänä Kirkko viettää vuosittain liturgiassaan vanhaa ja rakastettua juhlaa, Jeesuksen äidin tuskien muistopäivää. Jeesuksen äidin tuskat 15. syyskuuta perustuu juhlaan, joka hyväksyttiin Kölnin synodissa 1423 nimellä Marian seitsemän tuskaa, Septem Dolorum Beatae Maria Virginis. Juhlan viettäminen sallittiin serviittien, autuaan Neitsyt Marian palvelijoiden sääntökunnalle 1667. Paavi Innocentius XI otti sen kalenteriin 1688 ja Benedictus XIII määräsi sen koko kirkolle 1727. Hartaus levisi laajalle erityisesti paavi Pius VII:n puolesta pidettävänä esirukouksena, kun Napoleon oli ottanut hänet vangiksi 1809. Juhlaa vietettiin ensimmäisen paastosunnuntain jälkeisenä perjantaina. Rinnakkain tämän hartauden kanssa oli kehittynyt syyskuun 15. päivän juhlaksi autuaan Neitsyt Marian seitsemän tuskan -juhla, jonka paavi Pius VII vietti kiitosjuhlana vapautuessaan vankeudesta 1814. Vähitellen se korvasi paastonajan juhlan.
Nykyään liturgisessa kalenterissa on vain uudempi versio, jossa muistetaan Neitsyt Marian elämän kipupaikkoja: 1) Simeonin ennustus 2) pako Egyptiin 3) 12-vuotiaan Jeesuksen kolmipäiväinen katoaminen Jerusalemissa 4) Jeesuksen ristintie 5) Jeesuksen ristinnaulitseminen 6) Jeesuksen ristiltä ottaminen 7) Jeesuksen hautaaminen. Keskiajalla oli syntynyt lauluja Neitsyt Marian iloista. Niistä kehittyi vähitellen seitsemän tuskan vastineeksi Marian seitsemän ilon perinne, jolla ei kuitenkaan ole omaa juhlaa tai muistopäivää. Ilojen sisältö on ruusukkorukouksessa ja siten jatkuvassa muistossa. Ilot ovat 1) enkelin ilmestyminen 2) vierailu Elisabetin luona 3) Jeesuksen syntymä 4) kuninkaiden kumarrus 5) kohtaaminen Simeonin kanssa 6) Jeesuksen löytyminen temppelissä 7) Marian kruunaaminen taivaassa.
Tänä vuonna Jeesuksen äidin tuskien muistopäivä osuu Herran päivään, jälleen sunnuntaihin 15.9.2024, jolloin vietämme Pyhän Ristin seurakuntamme nimikkojuhlaa, siksi sitä ei vietetä liturgisesti.
Syyskuun viidentenätoista päivänä Kirkko viettää vuosittain liturgiassaan vanhaa ja rakastettua juhlaa, Jeesuksen äidin tuskien muistopäivää. Jeesuksen äidin tuskat 15. syyskuuta perustuu juhlaan, joka hyväksyttiin Kölnin synodissa 1423 nimellä Marian seitsemän tuskaa, Septem Dolorum Beatae Maria Virginis. Juhlan viettäminen sallittiin serviittien, autuaan Neitsyt Marian palvelijoiden sääntökunnalle 1667. Paavi Innocentius XI otti sen kalenteriin 1688 ja Benedictus XIII määräsi sen koko kirkolle 1727. Hartaus levisi laajalle erityisesti paavi Pius VII:n puolesta pidettävänä esirukouksena, kun Napoleon oli ottanut hänet vangiksi 1809. Juhlaa vietettiin ensimmäisen paastosunnuntain jälkeisenä perjantaina. Rinnakkain tämän hartauden kanssa oli kehittynyt syyskuun 15. päivän juhlaksi autuaan Neitsyt Marian seitsemän tuskan -juhla, jonka paavi Pius VII vietti kiitosjuhlana vapautuessaan vankeudesta 1814. Vähitellen se korvasi paastonajan juhlan.
Nykyään liturgisessa kalenterissa on vain uudempi versio, jossa muistetaan Neitsyt Marian elämän kipupaikkoja: 1) Simeonin ennustus 2) pako Egyptiin 3) 12-vuotiaan Jeesuksen kolmipäiväinen katoaminen Jerusalemissa 4) Jeesuksen ristintie 5) Jeesuksen ristinnaulitseminen 6) Jeesuksen ristiltä ottaminen 7) Jeesuksen hautaaminen. Keskiajalla oli syntynyt lauluja Neitsyt Marian iloista. Niistä kehittyi vähitellen seitsemän tuskan vastineeksi Marian seitsemän ilon perinne, jolla ei kuitenkaan ole omaa juhlaa tai muistopäivää. Ilojen sisältö on ruusukkorukouksessa ja siten jatkuvassa muistossa. Ilot ovat 1) enkelin ilmestyminen 2) vierailu Elisabetin luona 3) Jeesuksen syntymä 4) kuninkaiden kumarrus 5) kohtaaminen Simeonin kanssa 6) Jeesuksen löytyminen temppelissä 7) Marian kruunaaminen taivaassa.
Tänä vuonna Jeesuksen äidin tuskien muistopäivä osuu Herran päivään, jälleen sunnuntaihin 15.9.2024, jolloin vietämme Pyhän Ristin seurakuntamme nimikkojuhlaa, siksi sitä ei vietetä liturgisesti.
29.9. Pyhien arkkienkelien Mikaelin, Gabrielin ja Rafaelin juhla
Sunnuntaina 29.9.2024 emme vietä pyhien arkkienkelien Mikaelin, Gabrielin ja Rafaelin juhlaa, joka tänä vuonna osuu Herran päivään, ylösnousemuksen päivään, pieneen pääsiäiseen, joka on tietysti tärkeämpi kuin enkelien päivä. Silti voimme aina muistella heitä samana päivänä, varsinkin jokaisessa Pyhän Messun vietossa, sillä he ovat aina siinä läsnä.
Kirkko on osoittanut alusta lähtien kunnioitusta enkeleille, kauan ennen kuin se alkoi kunnioittaa marttyyreja. Vanhassa ja Uudessa testamentissa puhutaan enkeleistä, jotka ovat lähettiläitä, ”palvelevia henkiä, palvelukseen lähetettyjä niitä varten, jotka saavat autuuden periä” (Hepr. 1:14). Juutalaisuudessa kehittyi oppi seitsemästä arkkienkelistä, joista kolme tunnettiin nimeltä: Mikael (”Kuka on Jumalan kaltainen?”), Gabriel (”Jumalan voima”) ja Rafael (”Jumala on parantanut”). Nämä arkkienkelit eli sotajoukkojen johtajat ovat yhdeksänportaisen enkelihierarkian kahdeksas ryhmä, kolmannen hierarkian toinen kuoro.
Enkelien kunnioitus yleistyi aluksi arkkienkeli Mikaelin juhlan yhteydessä. Italiassa Mikaelia kunnioitettiin jo 400-luvulla 29. syyskuuta, jolloin paavi Leo I vihki Mikaelin kirkon Via Salarian varrella. Vuodesta 1970 lähtien juhlaa on vietetty kirkossa myös kolmen arkkienkelin (Mikaelin, Gabrielin ja Rafaelin) juhlana. Jokaisessa Pyhässä Messussa Kirkko liittyy enkelikuoroon palvomaan kolmiyhteistä Jumalaa: ”Pyhä, pyhä, pyhä…”. Enkelien ylistyslaulu Kristuksen syntyessä kaikuu yhä kirkoissamme Glorian korkealla veisulla eli Kunnia-laululla. Synnintunnustuksessa me pyydämme autuasta Mariaa, kaikkia enkeleitä ja pyhiä rukoilemaan puolestamme.
Koko ihmiskunnan suojelijan lisäksi paavi Pius XII julisti Mikaelin vuonna 1950 myös poliisien taivaalliseksi suojelijaksi, ja onhan arkkienkeli Mikael meidän Tampereen Pyhän ristin seurakuntaamme kuuluvan Pietarsaaren kappelinkin suojelija. Vuonna 1951 paavi Pius XII julisti arkkienkeli Gabrielin sähköisissä tiedotusvälineissä työskentelevien, mm. radiotoimittajien taivaalliseksi suojelijaksi, perusteluna luonnollisesti Gabrielin rooli viestienviejänä. Toisaalta arkkienkeli Rafael on monien ammattikuntien, pyhiinvaeltajien, emigranttien ja sairaiden suojelija.
Sunnuntaina 29.9.2024 emme vietä pyhien arkkienkelien Mikaelin, Gabrielin ja Rafaelin juhlaa, joka tänä vuonna osuu Herran päivään, ylösnousemuksen päivään, pieneen pääsiäiseen, joka on tietysti tärkeämpi kuin enkelien päivä. Silti voimme aina muistella heitä samana päivänä, varsinkin jokaisessa Pyhän Messun vietossa, sillä he ovat aina siinä läsnä.
Kirkko on osoittanut alusta lähtien kunnioitusta enkeleille, kauan ennen kuin se alkoi kunnioittaa marttyyreja. Vanhassa ja Uudessa testamentissa puhutaan enkeleistä, jotka ovat lähettiläitä, ”palvelevia henkiä, palvelukseen lähetettyjä niitä varten, jotka saavat autuuden periä” (Hepr. 1:14). Juutalaisuudessa kehittyi oppi seitsemästä arkkienkelistä, joista kolme tunnettiin nimeltä: Mikael (”Kuka on Jumalan kaltainen?”), Gabriel (”Jumalan voima”) ja Rafael (”Jumala on parantanut”). Nämä arkkienkelit eli sotajoukkojen johtajat ovat yhdeksänportaisen enkelihierarkian kahdeksas ryhmä, kolmannen hierarkian toinen kuoro.
Enkelien kunnioitus yleistyi aluksi arkkienkeli Mikaelin juhlan yhteydessä. Italiassa Mikaelia kunnioitettiin jo 400-luvulla 29. syyskuuta, jolloin paavi Leo I vihki Mikaelin kirkon Via Salarian varrella. Vuodesta 1970 lähtien juhlaa on vietetty kirkossa myös kolmen arkkienkelin (Mikaelin, Gabrielin ja Rafaelin) juhlana. Jokaisessa Pyhässä Messussa Kirkko liittyy enkelikuoroon palvomaan kolmiyhteistä Jumalaa: ”Pyhä, pyhä, pyhä…”. Enkelien ylistyslaulu Kristuksen syntyessä kaikuu yhä kirkoissamme Glorian korkealla veisulla eli Kunnia-laululla. Synnintunnustuksessa me pyydämme autuasta Mariaa, kaikkia enkeleitä ja pyhiä rukoilemaan puolestamme.
Koko ihmiskunnan suojelijan lisäksi paavi Pius XII julisti Mikaelin vuonna 1950 myös poliisien taivaalliseksi suojelijaksi, ja onhan arkkienkeli Mikael meidän Tampereen Pyhän ristin seurakuntaamme kuuluvan Pietarsaaren kappelinkin suojelija. Vuonna 1951 paavi Pius XII julisti arkkienkeli Gabrielin sähköisissä tiedotusvälineissä työskentelevien, mm. radiotoimittajien taivaalliseksi suojelijaksi, perusteluna luonnollisesti Gabrielin rooli viestienviejänä. Toisaalta arkkienkeli Rafael on monien ammattikuntien, pyhiinvaeltajien, emigranttien ja sairaiden suojelija.
Keskiviikkona 2.10.2024 vietämme pyhien suojelusenkelien muistopäivää.
Usko suojelusenkeleihin tulee näkyviin sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa, mutta perustuu erityisesti Jeesuksen sanoihin: ”Heidän enkelinsä näkevät aina minun Isäni kasvot” (Matt. 18:10). Suojelusenkelien liturginen kunnioitus yleistyi kuitenkin vasta 1400- ja 1500-luvulla, aluksi arkkienkeli Mikaelin juhlan yhteydessä 29.9. Oikeastaan tapa viettää suojelusenkelien kunniaksi omaa juhlaa syntyi Espanjassa 1400-luvulla ja levisi nopeasti Portugaliin ja Habsburgien ”Espanjan kaudella” myös Itävaltaan. Paavi Klemens X sääti vuonna 1670, että pyhien suojelusenkelien juhlaa on vietettävä koko kirkossa 2. lokakuuta.
Suojelusenkelien muistopäivään 2.10. liittyvässä rukouksessa sanotaan: ”Kaikkivaltias Jumala, isällisessä huolenpidossasi sinä lähetät pyhät enkelisi meidän turvaksemme. Suo meidän tässä elämässä aina kokea heidän suojelustaan ja anna meidän kerran taivaassa iloita yhdessä heidän kanssaan.”
Usko suojelusenkeleihin tulee näkyviin sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa, mutta perustuu erityisesti Jeesuksen sanoihin: ”Heidän enkelinsä näkevät aina minun Isäni kasvot” (Matt. 18:10). Suojelusenkelien liturginen kunnioitus yleistyi kuitenkin vasta 1400- ja 1500-luvulla, aluksi arkkienkeli Mikaelin juhlan yhteydessä 29.9. Oikeastaan tapa viettää suojelusenkelien kunniaksi omaa juhlaa syntyi Espanjassa 1400-luvulla ja levisi nopeasti Portugaliin ja Habsburgien ”Espanjan kaudella” myös Itävaltaan. Paavi Klemens X sääti vuonna 1670, että pyhien suojelusenkelien juhlaa on vietettävä koko kirkossa 2. lokakuuta.
Suojelusenkelien muistopäivään 2.10. liittyvässä rukouksessa sanotaan: ”Kaikkivaltias Jumala, isällisessä huolenpidossasi sinä lähetät pyhät enkelisi meidän turvaksemme. Suo meidän tässä elämässä aina kokea heidän suojelustaan ja anna meidän kerran taivaassa iloita yhdessä heidän kanssaan.”
7.10. Ruusukkorukouksen Neitsyt Marian muistopäivä
Ruusukkorukouksen Neitsyt Maria 7. lokakuuta muistuttaa sodasta selviämisestä. “Eurooppalainen liittoutuma” taisteli Turkkia vastaan pysäyttääkseen Turkin ja islamin leviämisen Eurooppaan. Lepanton taistelua Kreikan rannikolla 1571 johti pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarin Kaarle V:n poika Juhana Itävaltalainen. Taistelun ajan Roomassa ruusukon veljeskunta rukoili ruusukkorukousta voiton puolesta. Ruusukon veljeskunta on maallikkodominikaanien 1468 perustama yhteisö, jonka päätehtävänä oli ruusukon hartauden levittäminen.
Paavi Pius V määräsi voiton vuosipäiväksi 7. lokakuuta Marian juhlan. Paavi Gregorius XIII määräsi 1573, että kaikissa kirkoissa, joissa on ruusukon alttari, piti viettää ruusukon juhlaa 1. lokakuuta. Juhla laajeni koko kirkkoon, kun turkkilaiset oli voitettu taas kerran 1716. Paavi Pius X siirsi juhlan takaisin alkuperäiselle paikalleen 1913.
Pohjoismaissa 7. lokakuuta on kuitenkin pyhän Birgitan juhla, minkä tähden ruusukkorukouksen muistopäivää vietetään vasta seuraavana päivänä. Niinpä täällä Suomessa vietämme Ruusukkorukouksen Neitsyt Marian muistopäivää vasta tiistaina 8.10.2024.
Ruusukkorukouksen Neitsyt Maria 7. lokakuuta muistuttaa sodasta selviämisestä. “Eurooppalainen liittoutuma” taisteli Turkkia vastaan pysäyttääkseen Turkin ja islamin leviämisen Eurooppaan. Lepanton taistelua Kreikan rannikolla 1571 johti pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarin Kaarle V:n poika Juhana Itävaltalainen. Taistelun ajan Roomassa ruusukon veljeskunta rukoili ruusukkorukousta voiton puolesta. Ruusukon veljeskunta on maallikkodominikaanien 1468 perustama yhteisö, jonka päätehtävänä oli ruusukon hartauden levittäminen.
Paavi Pius V määräsi voiton vuosipäiväksi 7. lokakuuta Marian juhlan. Paavi Gregorius XIII määräsi 1573, että kaikissa kirkoissa, joissa on ruusukon alttari, piti viettää ruusukon juhlaa 1. lokakuuta. Juhla laajeni koko kirkkoon, kun turkkilaiset oli voitettu taas kerran 1716. Paavi Pius X siirsi juhlan takaisin alkuperäiselle paikalleen 1913.
Pohjoismaissa 7. lokakuuta on kuitenkin pyhän Birgitan juhla, minkä tähden ruusukkorukouksen muistopäivää vietetään vasta seuraavana päivänä. Niinpä täällä Suomessa vietämme Ruusukkorukouksen Neitsyt Marian muistopäivää vasta tiistaina 8.10.2024.
Sunnuntaina 20.10.2024 vietämme Maailman lähetyspäivää
Lokakuuta on Katolisen kirkon perinteessä pidetty sekä ruusukon että lähetystyön kuukautena. Se alkaa heti pyhän Jeesus-lapsen Teresan, lähetystyön suojelijan, muistopäivän viettämisellä (1.10.), joka on tavallaan johdanto tulevaan Maailman lähetyspäivään, joka tänä vuonna osuu hiippakunnassamme 20. päivään. Perinteisesti Maailman lähetyspäivää vietetään kaikissa katolisissa maissa lokakuun toiseksi viimeisenä sunnuntaina, siis kolmantena tai neljäntenä sunnuntaina. Toisaalta Ekumeenista lähetyspyhää vietetään täällä Suomessa lokakuun toisena viikonvaihteena (tänä vuonna 12.-13.10.), jolloin katolilaiset, ortodoksit ja luterilaiset korostavat yhdessä kristittyjen yhteistä lähetysidentiteettiä ja muistuttavat samalla yhteisen todistuksen ja keskinäisen rauhan merkityksestä.
Sekä Maailman lähetyspäivä että Ekumeeninen lähetyspyhä kutsuvat meitä olemaan Jeesuksen lähettiläinä. Jokainen kastettu on kutsuttu omalla elämällään, saamiensa lahjojen ja asemansa mukaan antamaan oma panoksensa Jumalan valtakunnan levittämiseen omassa ympäristössään tai kotimaansa ulkopuolella (Vat. II kirk.kok., Apostolicam actuositatem, 2). Ennen taivaaseen astumistaan Kristus antoi lähetyskäskynsä apostoleille ja heidän kauttaan meille, kaikille kristityille (Matt. 28:19-20).
Maailmanlaajuista lähetystyötä johtaa nyt Evankelioinnin virasto (ent. Pro propaganda Fide, per. 1622) Rooman kuuriassa. Sen yhteydessä toimii neljä paavillista lähetysseuraa, jotka ”ovat etuoikeutettu keino edistää tätä lähetysyhteistyötä hengellisesti ja aineellisesti.” Paavillinen uskon levittämisen seura (Pontifical Society for the Propagation of the Faith) on yksi lähetysseuroista, jonka kanssa Pohjoismaiden paikalliskirkot tekevät yhteistyötä ja joka vastaa maailman lähetyspäivän järjestelyistä ja antaa uusille, vasta perustetuille tai köyhille hiippakunnille välttämätöntä tukea niiden ponnistellessa kohti omavaraisuutta. Maailman lähetyspäivän kolehti suunnataan tälle seuralle. Lähetystyö on koko Kirkon vastuutehtävä, ja Pohjoismaiden katoliset hiippakunnat pyrkivät auliisti tukemaan paavillisten lähetysseurojen koordinoimaa evankelioimistyötä. Pyydämme teidän rukouksianne ja avustustanne. Rukouksillamme ja taloudellisella tuellamme me tuomme yhdessä Herran rakkautta ja konkreettista apua kaikkein haavoittuvimmille yhteisöille paavin lähetystyössä.
Vuonna 1926 paavi Pius XI aloitti Maailman lähetyspäivän vieton antaakseen lähetystyölle taloudellista varmuutta. Kaikki katoliset hiippakunnat antavat ”lähimmäisenrakkauden pienen rovon” lähetyspäivänä. Se tarjoaa meille jokaiselle mahdollisuuden tukea kirkon elämää antavaa läsnäoloa monien lähetyshiippakuntien köyhien ja syrjäytyneiden keskuudessa. Meidän rukouksemme ja lahjoituksemme auttavat tukemaan kirkkoja, sairaaloita, kouluja ja kutsumuksia maissa, joissa kirkko on uusi, vasta perustettu tai köyhä. Se on tilaisuutemme osoittaa rakkautta ja solidaarisuutta veljiämme ja sisariamme kohtaan, jotka jakavat kanssamme saman uskon.
Kolehdit kerätään 20. lokakuuta 2024 kaikissa messuissa Kirkon lähetystyön hyväksi.
Isä Tri Nguyen
Lähde:
· Evi Koski (toim.), Pyhimysten tie. Suomen katolisen hiippakunnan liturgisen kalenterin mukaiset pyhimysten juhlat ja muistopäivät, KATT, Helsinki 1978
· Adalbert Engelhart OSB, Pyhien vuosi, Pyhien kalenteri vuoden jokaiselle päivälle, KATT, Saarijärvi 2001
· Outi Kecskeméti, Taivaallisia suojelijoita, KATT, Helsinki 2002
· Tuula Luoma, Uudistettu käsikirja katolisista pyhimyksistä, Amanda, Turenki 2020
Lokakuuta on Katolisen kirkon perinteessä pidetty sekä ruusukon että lähetystyön kuukautena. Se alkaa heti pyhän Jeesus-lapsen Teresan, lähetystyön suojelijan, muistopäivän viettämisellä (1.10.), joka on tavallaan johdanto tulevaan Maailman lähetyspäivään, joka tänä vuonna osuu hiippakunnassamme 20. päivään. Perinteisesti Maailman lähetyspäivää vietetään kaikissa katolisissa maissa lokakuun toiseksi viimeisenä sunnuntaina, siis kolmantena tai neljäntenä sunnuntaina. Toisaalta Ekumeenista lähetyspyhää vietetään täällä Suomessa lokakuun toisena viikonvaihteena (tänä vuonna 12.-13.10.), jolloin katolilaiset, ortodoksit ja luterilaiset korostavat yhdessä kristittyjen yhteistä lähetysidentiteettiä ja muistuttavat samalla yhteisen todistuksen ja keskinäisen rauhan merkityksestä.
Sekä Maailman lähetyspäivä että Ekumeeninen lähetyspyhä kutsuvat meitä olemaan Jeesuksen lähettiläinä. Jokainen kastettu on kutsuttu omalla elämällään, saamiensa lahjojen ja asemansa mukaan antamaan oma panoksensa Jumalan valtakunnan levittämiseen omassa ympäristössään tai kotimaansa ulkopuolella (Vat. II kirk.kok., Apostolicam actuositatem, 2). Ennen taivaaseen astumistaan Kristus antoi lähetyskäskynsä apostoleille ja heidän kauttaan meille, kaikille kristityille (Matt. 28:19-20).
Maailmanlaajuista lähetystyötä johtaa nyt Evankelioinnin virasto (ent. Pro propaganda Fide, per. 1622) Rooman kuuriassa. Sen yhteydessä toimii neljä paavillista lähetysseuraa, jotka ”ovat etuoikeutettu keino edistää tätä lähetysyhteistyötä hengellisesti ja aineellisesti.” Paavillinen uskon levittämisen seura (Pontifical Society for the Propagation of the Faith) on yksi lähetysseuroista, jonka kanssa Pohjoismaiden paikalliskirkot tekevät yhteistyötä ja joka vastaa maailman lähetyspäivän järjestelyistä ja antaa uusille, vasta perustetuille tai köyhille hiippakunnille välttämätöntä tukea niiden ponnistellessa kohti omavaraisuutta. Maailman lähetyspäivän kolehti suunnataan tälle seuralle. Lähetystyö on koko Kirkon vastuutehtävä, ja Pohjoismaiden katoliset hiippakunnat pyrkivät auliisti tukemaan paavillisten lähetysseurojen koordinoimaa evankelioimistyötä. Pyydämme teidän rukouksianne ja avustustanne. Rukouksillamme ja taloudellisella tuellamme me tuomme yhdessä Herran rakkautta ja konkreettista apua kaikkein haavoittuvimmille yhteisöille paavin lähetystyössä.
Vuonna 1926 paavi Pius XI aloitti Maailman lähetyspäivän vieton antaakseen lähetystyölle taloudellista varmuutta. Kaikki katoliset hiippakunnat antavat ”lähimmäisenrakkauden pienen rovon” lähetyspäivänä. Se tarjoaa meille jokaiselle mahdollisuuden tukea kirkon elämää antavaa läsnäoloa monien lähetyshiippakuntien köyhien ja syrjäytyneiden keskuudessa. Meidän rukouksemme ja lahjoituksemme auttavat tukemaan kirkkoja, sairaaloita, kouluja ja kutsumuksia maissa, joissa kirkko on uusi, vasta perustettu tai köyhä. Se on tilaisuutemme osoittaa rakkautta ja solidaarisuutta veljiämme ja sisariamme kohtaan, jotka jakavat kanssamme saman uskon.
Kolehdit kerätään 20. lokakuuta 2024 kaikissa messuissa Kirkon lähetystyön hyväksi.
Isä Tri Nguyen
Lähde:
· Evi Koski (toim.), Pyhimysten tie. Suomen katolisen hiippakunnan liturgisen kalenterin mukaiset pyhimysten juhlat ja muistopäivät, KATT, Helsinki 1978
· Adalbert Engelhart OSB, Pyhien vuosi, Pyhien kalenteri vuoden jokaiselle päivälle, KATT, Saarijärvi 2001
· Outi Kecskeméti, Taivaallisia suojelijoita, KATT, Helsinki 2002
· Tuula Luoma, Uudistettu käsikirja katolisista pyhimyksistä, Amanda, Turenki 2020
RSS Feed