Hyppää sisältöön

Kuukauden pyhimys: Pyhä Roberto Bellarmino, piispa ja kirkonopettaja (17.9.)

Aatelisto

Roberto Francesco Romolo Bellarmino syntyi Italian Montepulcianossa 4. lokakuuta 1542 aatelistoon kuuluvien Vincent Bellarminon ja Cynthian perheen kolmanneksi yhteensä kymmenestä lapsesta. Roberton äiti oli kardinaali Marcello Servinin, myöhemmin paavi Marcellus II:ksi vuonna 1555 valitun miehen sisarpuoli, joka oli hartaasti omistautunut rukouselämään ja kristillisiin hyveisiin.

Varhaiskatekeetta

Nuorena poikana Roberto ei välittänyt leikeistä ja peleistä, vaan kertoi mieluummin kuulemiaan saarnoja nuoremmille sisaruksilleen ja selitti katekismusta naapuritilan lapsille. Tästä innosta hän on myöhemmin kirjoittanut Kirkon peruskirjoihin kuuluneen katekismuksen käsitelläkseen koko katolisen uskon opetusta niin selkeästi ja varmasti, että koululaisetkin käsittävät sen. [ks. Dottrina Cristiana breve (1598) ja Dichiarazione più copiosa della dottrina cristiana (1598)]

Jesuiitta ja uskon puolustaja

Vuonna 1560, ollessaan vain 18-vuotias, hän vastoin isänsä toivomusta liittyi jesuiittoihin. Opiskeltuaan Roomassa, Mondovìssa ja Padovassa hänet lähetettiin teologian jatko-opintoja varten vuonna 1569 Louvainiin, jossa hänet vihittiin papiksi vuonna 1570. Hän jäi Belgiaan muutamaksi vuodeksi professorin virkaan. Professorina hänet myös kutsuttiin vuonna 1576 Roomaan, jossa hän työskenteli 12 vuotta ja laati tärkeimmän, kolmiosaisen teoksensa De Controversiis (1586–1593) puolustaakseen katolista uskoa protestantteja vastaan. Oikeastaan Roomassa hän kiinnitti kaiken huomionsa Saksasta ja muista vasta protestanttisiksi muuttuneista maista saapuneisiin oppilaisiin. Hänen menetelmänsä, jolla hän puolusti katolisuutta uusia teorioita vastaan, oli niin täydellinen, että häntä pidettiin arvokkaampana kuin kaikkia muita professoreja yhteensä. Näin hänet tunnettiin erityisesti vastareformaation johtavana hahmona ja Trenton kirkolliskokouksen (1545–1563) dekreettien tukijana.

Paavi Klemens VIII (1592-1605) teki Robertosta ensin vuonna 1596 henkilökohtaisen teologisen neuvonantajansa ja myöhemmin kardinaalin vuonna 1599 koska Robertolla ”ei ollut vertaista oppineisuudessa”. Vuonna 1602, 60-vuotiaana hänestä tuli Capuan arkkipiispa. Myöhemmin vuonna 1605 hänet kutsuttiin takaisin Roomaan, jossa hän vietti loppuelämänsä kunnioitettuna paavi Paavali V:n (1605-1621) teologisena neuvonantajana. Vuonna 1610 hän kirjoitti paavin valtaa puolustavan kirjan De Potestate Summi Pontificis in Rebus Temporalibus. Katolisen kirkon ja protestanttien kiistoissa hän esitteli oikeudenmukaisesti vastustajiensa asemaa ja oli aina uskollinen kirkolle ja paaville. Hän oli yksi Katolisen kirkon parhaimmista ja tehokkaimmista puolustajista protestantismia vastaan.

Hurskas auttaja

Kardinaalina Roberto kuului siihen teologiseen toimikuntaan, joka tuomitsi Galileo Galilein. Bellarmino oli komission ainoa jäsen, joka puolusti suurta astronomia. Hän antoi tälle sen hyvän neuvon, että hän puhuisi mieluummin «teorioista» kuin tieteellisesti varmoista faktoista, niin kuin Keplerkin oli tehnyt ja siten päässyt ilman tuomiota. Aika näyttäisi, mikä on lopulta tieteellinen totuus.

Roberto ei ollut etevä vain teologina vaan myös sääntökuntansa noviisien hengellisenä ohjaajana, joka toimi mm. Napolin jesuiittaprovinssin provinsiaalina. Hän kasvatti useita pyhiä, mm. Aloisio Gonzagan (1568–1591), nuorison suojelijan. Hän myös auttoi pyhää Frans Salesilaista (1567–1622) saamaan hyväksynnän tämän perustamalle ja 1610 muodostetulle sääntökunnalle Ordo Visitationis Beatissimae Mariae Virginis. Nämä ansiot eivät kuitenkaan saaneet häntä luopumaan yksinkertaisesta elämäntavasta ja nöyryydestä. Vielä piispaksi vihittynä ja kardinaaliksi nimitettynäkin hän eli edelleen opiskellen, rukouksessa ja rakkauden teoissa. Hän opetti Rooman köyhälistökorttelien yksinkertaisia lapsia; hän antoi kaikessa hiljaisuudessa pois kaikki rahansa, eikä jäljellä ollut varoja edes maksaa hänen hautajaiskulujaan.

Ars moriendi

Roberto oli kuuluisa opetustaidostaan, saarnoistaan ja kirjoituksistaan, joilla hän on ravinnut sekä aikalaistensa että jälkipolvien uskoa. Syvien teologisten ja apologeettisten kirjojen ohella hänen viimeinen teoksensa oli kuitenkin hengellinen kirja: De arte bene moriendi (1620) [”Taito kuolla hyvä kuolema”]. Vähän sen jälkeen hän kuoli hyvän kuoleman Roomassa 17. syyskuuta 1621 lähes 80 vuoden ikäisenä.

Paavi Pius XI (1922-1939) julisti hänet ensin autuaaksi 1923 ja myöhemmin pyhimykseksi 1930. Seuraavana vuonna, 17. syyskuuta 1931, hänet julistettiin myös järjestyksessä 27. kirkonopettajaksi.

Pyhä Roberto Bellarmino on kanonisten lakimiesten, kanonistien, katekeettojen, katekumeenien, Cincinnatin arkkihiippakunnan ja Ohion suojeluspyhimys. Taiteessa hänen tunnuksenaan on kardinaalin punainen hattu, kirkonopettajuutta symboloiva kirja ja kardinaalin punaiset vaatteet.

Pyhän Roberto Bellarminon muistopäivänä (17.9.) vietettävän Pyhän Messun päivän rukous:

Iankaikkinen Jumala, sinä annoit pyhälle piispa Robertolle rohkeuden ja viisauden puolustaa kirkon uskoa. Suo meidän hänen esimerkkinsä avulla säilyttää sama usko ja todistaa siitä maailmalle. Tätä pyydämme Herramme Jeesuksen Kristuksen, sinun Poikasi, kautta, joka kanssasi elää ja hallitsee Pyhän Hengen yhteydessä, Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen.

(Roomalainen Messukirja, ss. 696-697)

I. Tri Nguyen

Lähteet:

Jaa somessa:

Sinua voisi kiinnostaa myös

Kaikki ajankohtaiset