Avioliiton sakramentti
Pyhä Paavali sanoo: “Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti kirkkoa… Tämä on suuri salaisuus; minä tarkoitan Kristusta ja kirkkoa” (Ef. 5: 25,32).
|
Jumala on tahtonut perustaa avioliiton, jossa mies ja nainen solmivat keskenään läheisen elämän ja rakkauden liiton, sekä antaa sille omat sääntönsä jo maailman luomisessa. Siksi sen tarkoituksena on luonnostaan aviopuolisoiden hyvä sekä lasten saaminen ja kasvattaminen. Kristus on korottanut kastettujen välisen avioliiton sakramentin arvoon.
Avioliiton sakramentti antaa puolisoille armon rakastaa toisiaan samalla rakkaudella, jolla Kristus rakastaa kirkkoa, jolloin sakramentin välittämä armo täydentää puolisoiden välisen rakkauden, vahvistaa heidän purkamattoman liittonsa ja pyhittää heitä matkalla kohti iankaikkista elämää. Avioliiton sakramentti yhdistää näin kristityt aviopuolisot koko elämän ajaksi ja välittää heille Jumalan armoa ja voimaa täyttää kutsumuksensa keskinäisessä rakkaudessa, toistensa tukemisessa ja lastensa kasvattamisessa.
Koko avioliitto on sakramentti, ei vain avioliittoon vihkiminen. Avioliiton perustana on sulhasen ja morsiamen ilmaisema tahto antaa itsensä toisilleen keskinäisesti ja lopullisesti voidakseen elää uskollisen ja hedelmällisen rakkauden liitossa. Avioliiton sakramenttia ei siksi jaa pappi tai diakoni, vaan morsian ja sulhanen jakavat sen toisilleen. Kirkko todistaa ja vahvistaa tällaisen liiton sekä lujittaa sitä rukouksellaan ja siunauksellaan.
Katolilainen voi solmia pätevän avioliiton vain ja ainoastaan katolisessa kirkossa. Tämä tulee ottaa huomioon myös niissä tapauksissa, joissa tuleva aviopuoliso on ei-katolilainen tai itse avioliitto halutaan solmia jossakin muualla. Avioliiton solmimista edeltää asianomainen valmistautuminen sekä muun muassa avioesteiden tutkinta. Sen vuoksi avioliiton solmivan katolilaisen tulee ottaa yhteyttä omaan seurakuntaansa hyvissä ajoin ennen suunniteltua avioliiton solmimista.
Painavista syistä vihkiminen voidaan piispan antamalla luvalla suorittaa myös muualla tai muun kirkkokunnan toimesta. Silloinkin katolinen pappi voi osallistua vihkimiseen siunaamalla sormukset, antamalla vihkiparille siunauksen tai muulla tavalla.
Koska pätevästi solmittu kristillinen avioliitto kestää kuolemaan asti, kirkko ei voi vihkiä avioliiton solminutta uuteen avioliittoon, vaikka hän olisi saanut siviiliavioeron. Joissakin tapauksissa on mahdollista pyytää hiippakunnan oikeusistuinta tutkimaan, onko edellinen avioliitto ollut pätevästi solmittu.
Avioliiton sakramentti antaa puolisoille armon rakastaa toisiaan samalla rakkaudella, jolla Kristus rakastaa kirkkoa, jolloin sakramentin välittämä armo täydentää puolisoiden välisen rakkauden, vahvistaa heidän purkamattoman liittonsa ja pyhittää heitä matkalla kohti iankaikkista elämää. Avioliiton sakramentti yhdistää näin kristityt aviopuolisot koko elämän ajaksi ja välittää heille Jumalan armoa ja voimaa täyttää kutsumuksensa keskinäisessä rakkaudessa, toistensa tukemisessa ja lastensa kasvattamisessa.
Koko avioliitto on sakramentti, ei vain avioliittoon vihkiminen. Avioliiton perustana on sulhasen ja morsiamen ilmaisema tahto antaa itsensä toisilleen keskinäisesti ja lopullisesti voidakseen elää uskollisen ja hedelmällisen rakkauden liitossa. Avioliiton sakramenttia ei siksi jaa pappi tai diakoni, vaan morsian ja sulhanen jakavat sen toisilleen. Kirkko todistaa ja vahvistaa tällaisen liiton sekä lujittaa sitä rukouksellaan ja siunauksellaan.
Katolilainen voi solmia pätevän avioliiton vain ja ainoastaan katolisessa kirkossa. Tämä tulee ottaa huomioon myös niissä tapauksissa, joissa tuleva aviopuoliso on ei-katolilainen tai itse avioliitto halutaan solmia jossakin muualla. Avioliiton solmimista edeltää asianomainen valmistautuminen sekä muun muassa avioesteiden tutkinta. Sen vuoksi avioliiton solmivan katolilaisen tulee ottaa yhteyttä omaan seurakuntaansa hyvissä ajoin ennen suunniteltua avioliiton solmimista.
Painavista syistä vihkiminen voidaan piispan antamalla luvalla suorittaa myös muualla tai muun kirkkokunnan toimesta. Silloinkin katolinen pappi voi osallistua vihkimiseen siunaamalla sormukset, antamalla vihkiparille siunauksen tai muulla tavalla.
Koska pätevästi solmittu kristillinen avioliitto kestää kuolemaan asti, kirkko ei voi vihkiä avioliiton solminutta uuteen avioliittoon, vaikka hän olisi saanut siviiliavioeron. Joissakin tapauksissa on mahdollista pyytää hiippakunnan oikeusistuinta tutkimaan, onko edellinen avioliitto ollut pätevästi solmittu.
Katolisen avioliiton solmimiseksi
on mahdollisimman aikaisessa vaiheessa
otettava yhteyttä omaan katoliseen seurakuntaan!
AVIOLIITOT, JOISSA TOINEN PUOLISO EI OLE KATOLILAINEN
Latinalaisen kirkon voimassa olevan oikeuden mukaan eri tunnustuksiin kuuluvien avioliitto tarvitsee, ollakseen luvallinen, nimenomaisen luvan kirkolliselta auktoriteetilta. Jos aviopuolisot kuuluvat eri uskontoihin, nimenomainen erivapautus tästä avioesteestä on välttämätön, jotta avioliitto olisi pätevä. Tämä lupa tai tämä erivapautus edellyttää, että molemmat osapuolet tuntevat avioliiton olennaiset tavoitteet ja ominaisuudet ja etteivät he sulje niitä pois. Se edellyttää lisäksi, että katolinen osapuoli vahvistaa velvollisuutensa — jotka ei-katolinen osapuoli on saanut tietoonsa — säilyttää oma uskonsa ja turvata lasten kastaminen ja kasvattaminen katolisessa kirkossa. (KKK 1635)
PERHESUUNNITTELU JA SYNTYVYYDEN SÄÄNTELY
Aviopuolisot voivat pätevistä syistä haluta jättää pidemmän ajan lastensa syntymien välille. Heidän tulee kuitenkin tutkia, johtuuko heidän toiveensa sokeasta itsekkyydestä vai vastaako se vastuullisen vanhemmuuden hedelmällisyyttä. Katolisen uskon mukaan ajoittainen pidättyvyys ja ne syntyvyyden sääntelyn menetelmät, jotka perustuvat itsetarkkailuun ja naisen hedelmättömiin jaksoihin, ovat sopusoinnussa moraalin objektiivisten kriteerien kanssa. Nämä menetelmät kunnioittavat aviopuolisoiden ruumista, rohkaisevat hellyyteen ja edistävät kasvamista aitoon vapauteen. Sitä vastoin jokainen teko, joka tapahtuu joko aviolliseen yhdyntään valmistauduttaessa tai sen aikana tai sen luonnollisten seurausten kehittyessä, päämääränä tai keinona tehdä suvunjatkaminen mahdottomaksi, on itsessään paha. (Vrt. KKK 2368, 2370)
Latinalaisen kirkon voimassa olevan oikeuden mukaan eri tunnustuksiin kuuluvien avioliitto tarvitsee, ollakseen luvallinen, nimenomaisen luvan kirkolliselta auktoriteetilta. Jos aviopuolisot kuuluvat eri uskontoihin, nimenomainen erivapautus tästä avioesteestä on välttämätön, jotta avioliitto olisi pätevä. Tämä lupa tai tämä erivapautus edellyttää, että molemmat osapuolet tuntevat avioliiton olennaiset tavoitteet ja ominaisuudet ja etteivät he sulje niitä pois. Se edellyttää lisäksi, että katolinen osapuoli vahvistaa velvollisuutensa — jotka ei-katolinen osapuoli on saanut tietoonsa — säilyttää oma uskonsa ja turvata lasten kastaminen ja kasvattaminen katolisessa kirkossa. (KKK 1635)
PERHESUUNNITTELU JA SYNTYVYYDEN SÄÄNTELY
Aviopuolisot voivat pätevistä syistä haluta jättää pidemmän ajan lastensa syntymien välille. Heidän tulee kuitenkin tutkia, johtuuko heidän toiveensa sokeasta itsekkyydestä vai vastaako se vastuullisen vanhemmuuden hedelmällisyyttä. Katolisen uskon mukaan ajoittainen pidättyvyys ja ne syntyvyyden sääntelyn menetelmät, jotka perustuvat itsetarkkailuun ja naisen hedelmättömiin jaksoihin, ovat sopusoinnussa moraalin objektiivisten kriteerien kanssa. Nämä menetelmät kunnioittavat aviopuolisoiden ruumista, rohkaisevat hellyyteen ja edistävät kasvamista aitoon vapauteen. Sitä vastoin jokainen teko, joka tapahtuu joko aviolliseen yhdyntään valmistauduttaessa tai sen aikana tai sen luonnollisten seurausten kehittyessä, päämääränä tai keinona tehdä suvunjatkaminen mahdottomaksi, on itsessään paha. (Vrt. KKK 2368, 2370)