Kun suru koskettaa
Rakkaasi kuolee - surun kokemus
Rakkaan läheisen ihmisen kuolema voi odotettunakin olla kaikki voimavarat vaativa raskas kokemus, jolloin koko tunne-elämä on suurta myllerrystä ja kaaosta. On joutunut luopumaan ihmisestä, joka on ollut tärkeä ja jonka kanssa elämä ja asiat jäivät vielä kesken. Mieleen voivat tulla ajatukset omasta selviytymisestä ja jaksamisesta, monet epätoivoiset kysymykset pyörivät mielessäsi. Ihminen kyselee itseltään, miksi juuri minä sain kokea näin raskaan menetyksen? En minä jaksa, en osaa, en pysty... Ja kuitenkin on jollakin tavalla tultava toimeen menetyksen ja surun kanssa.
Surun kokemukseen vaikuttaa kuolinsyy: kuoleeko ihminen yllättäen vai pitkään jatkuneen sairauden johdosta vai pidetäänkö kuolinsyytä jotenkin häpeällisenä, kuten esimerkiksi kuolema aidsin eli immuunikatotaudin seurauksen tai itsemurhassa. Itsemurha ymmärretään nykyään sairautena: kysymyksessä on monien päällekkäin osuneitten vaikeiden asioiden summa, jolloin ihmisen psyyke ei enää jaksa kantaa taakkaa, ja hän kuolee psyykkisen vastustuskyvyn heiketessä liikaa. Tilannetta voidaan verrata immuunikatotaudin eli aidsin tai syövän aiheuttamaan kuolemaan, niissäkin ihmisen vastustuskyky pettää.
Surun aiheuttamat tunteet
Jokainen kokee surun omalla tavallaan. Ei ole mitään kaavaa tai mallia, jonka mukaan on mentävä eteenpäin päivästä toiseen. Suru voi aiheuttaa fyysisiä oireita: ruoka ei maita, sydämessä tuntuu kipua, päätä särkee, väsymys ja uupumus tuntuvat vahvoina. Tunteet voivat sisältää vihaa: miksi hän jätti minut, monet asiat ovat kesken, miten selviydyn niiden kanssa. Pelko, ahdistus ja masentuneisuus voivat olla voimakkaita ja samalla sureva tuntee suurta ikävää: koskaan enää en kuule hänen ääntään, hänen nauruaan, yhdessä ei voi enää tehdä mitään. Suruun kuuluu luonnollisena itku, eikä kenenkään tarvitse hävetä kyyneleitään.
Vahva suru voi saada aikaan myös yliluonnollisia aistimuksia: aivan kuin hän olisi läsnä, hänen hajuvetensä tai partavetensä tuoksu häilyy huoneessa, askeleet kuuluvat portaissa ja rakkaan ihmisen voi nähdä unessa tai unen ja valveen rajalla. Tällaiset aistimukset ovat luonnollisia ja normaaleja ja niiden voimakkuus voi vaihdella.
Surua voivat kokea myös ystävät ja työtoverit ja sellaiset, joiden suhde kuolleeseen ei ole ollut kovin hyvät. Moniin surun aiheuttamiin tunteisiin kuuluu usein syyllisyys: kun en pyytänyt anteeksi, kun en auttanut häntä, en muistanut kiittää tai kun sanoin hänelle joskus ikävästi. Aivan vieraan, mutta tunnetun julkisuuden henkilön kuolema voi saada aikaan kaikille yhteisen surureaktion. Kaikkia yhdistävää surua aiheuttavat myös suuret tragediat, kuten esimerkiksi koulusurmat Suomessa muutamia vuosia sitten.
Lasten tapa surra on erilainen, sillä alle 10-vuotias ei vielä käsitä kuolemaa, mutta kokee eron voimakkaasti riippuen siitä, miten läheinen kuollut ihminen on ollut lapselle. Voi olla, ettei lapsi osoita mitään merkkejä siitä, että hän kärsii surun johdosta. Silti hänellä voi olla univaikeuksia ja yökastelua, koulunkäynnissä voi olla ongelmia, lapsi voi taantua kehitystään alhaisemmalle tasolle. Häntä on silloin autettava selviytymään yhteisen surun kanssa.
Suru ei ole sairaus, josta on parannuttava, eikä siitä ole syytä pyrkiä pääsemään eroon. Sen kanssa on voitava elää eikä sen kestosta tiedetä mitään varmaa. Totta on se, että mikään ei enää koskaan palaa ennalleen. Häntä ei enää ole. Elämä kuoleman jälkeen on erilaista kuin ennen. Avoin tiedostaminen ja asian käsitteleminen auttavat selviytymisessä. Surutyö on käsite, joka kuvastaa sitä raskautta, jota selviytyminen vaatii. Tuska lievittyy, vaikka suru kestää. On myös todettu, että mitä enemmän rakasti kuollutta, sitä kauemmin suru kestää.
Vaikeimpia aikoja läheisen kuoltua ovat yhteiset juhlapäivät: joulu, merkkipäivät perheessä, yhteinen juhannuksen vietto kesämökillä. Muistot tulvivat noina aikoina kipeinä mieleen.
Uskon antama tuki
Läheisen ihmisen kuoltua kristityn ihmisen mielen valtaavat usein kysymykset elämästä kuoleman jälkeen. Uskontokielteinen yhteiskunta ei tee helpoksi näiden asioiden käsittelemistä. Siksi perhe ja ystävät sekä uskovat kumppanit voivat auttaa kulkemalla rinnalla samaa matkaa, ottamalla huomioon sydämen ja hengen, ei tyrkyttämällä asioiden järkiperäistä pohtimista. Kunnioitusta osoitetaan vaikenemalla ja ottamalla huomioon pyhän hiljaisuuden lahja. Toisen ihmisen tuskan katseleminen ja kuunteleminen sydämellä sitä analysoimatta, kulkeminen surevan kanssa erämaahan pyrkimättä sieltä pois, tukevat surevaa ihmistä kaikkein vaikeimmalla hetkellä.
Kristus on valmistanut omalla elämällään ja kuolemallaan jokaiselle ihmiselle uuden elämän kuoleman jälkeen. Kuolema ei merkitse loppua vaan uuden alkua, siirtymistä sellaiseen uuteen olotilaan, jossa ei enää ole kuolemaa, kipua eikä tuskaa. Siellä toisessa todellisuudessa jokainen saa tavata rakkaan, jo edeltäkäsin sinne menneen läheisensä. He ovat siellä odottamassa.
Jumala auttaa kohtaamaan kuoleman ja surun. Hän antaa meille myös toivon, josta esimerkkinä on Jeesuksen jäähyväisrukous Johanneksen evankeliumin 17. luvussa. Psalmi 23 kertoo Jumalan lupauksesta, joka koskee jokaista ihmistä.
Kuoleman tapahduttua ei ole kiirettä sopia hautauksesta. Omaan seurakuntaan voi ottaa ensin yhteyttä ja sopia toimenpiteistä papin kanssa. Pitkään kestäneen sairauden kohdatessa pappi on jo usein tietoinen perheen tilanteesta ja on valmiina tukemaan surevia kuoleman tultua. Katolisen kirkon riitit ja sakramentit kuoleman tapahduttua lohduttavia läheisiä ja antavat voimaa.
Hautajais- ja siunaustilaisuus on messu, jossa seurakunta yhdessä saattaa vainajan viimeiselle matkalle. Seurakuntayhteisön jäsen siunataan kulkemaan Jumalan valtakuntaa kohti, jossa kaikki kerran saavat yhdessä viettää juhlaa.
Rukous
Rakas Herra, tiedän että,
luopuminen ei tarkoita surun vastaanottamista vaan siitä oppimista,
luopuminen ei ole kieltämistä vaan hyväksymistä,
luopuminen ei ole huolenpidon lakkaamista vaan erilaista huolenpitoa,
luopuminen ei ole menneen torjuntaa vaan tulevaisuuden hyväksymistä,
luopuminen ei ole eristäytymistä vaan oman selviytymisensä ymmärtämistä,
luopuminen ei ole toisten ihmisten torjumista vaan heidän vastaanottamistaan,
luopuminen ei ole menneen unohtamista vaan nykyhetkessä elämistä ja tulevan unelmoimista,
luopuminen tarkoittaa pelon vähenemistä ja rakkauden lisääntymistä.
Rakas Herra, auta minua luopumaan.
Elina Grönlund
Rakkaan läheisen ihmisen kuolema voi odotettunakin olla kaikki voimavarat vaativa raskas kokemus, jolloin koko tunne-elämä on suurta myllerrystä ja kaaosta. On joutunut luopumaan ihmisestä, joka on ollut tärkeä ja jonka kanssa elämä ja asiat jäivät vielä kesken. Mieleen voivat tulla ajatukset omasta selviytymisestä ja jaksamisesta, monet epätoivoiset kysymykset pyörivät mielessäsi. Ihminen kyselee itseltään, miksi juuri minä sain kokea näin raskaan menetyksen? En minä jaksa, en osaa, en pysty... Ja kuitenkin on jollakin tavalla tultava toimeen menetyksen ja surun kanssa.
Surun kokemukseen vaikuttaa kuolinsyy: kuoleeko ihminen yllättäen vai pitkään jatkuneen sairauden johdosta vai pidetäänkö kuolinsyytä jotenkin häpeällisenä, kuten esimerkiksi kuolema aidsin eli immuunikatotaudin seurauksen tai itsemurhassa. Itsemurha ymmärretään nykyään sairautena: kysymyksessä on monien päällekkäin osuneitten vaikeiden asioiden summa, jolloin ihmisen psyyke ei enää jaksa kantaa taakkaa, ja hän kuolee psyykkisen vastustuskyvyn heiketessä liikaa. Tilannetta voidaan verrata immuunikatotaudin eli aidsin tai syövän aiheuttamaan kuolemaan, niissäkin ihmisen vastustuskyky pettää.
Surun aiheuttamat tunteet
Jokainen kokee surun omalla tavallaan. Ei ole mitään kaavaa tai mallia, jonka mukaan on mentävä eteenpäin päivästä toiseen. Suru voi aiheuttaa fyysisiä oireita: ruoka ei maita, sydämessä tuntuu kipua, päätä särkee, väsymys ja uupumus tuntuvat vahvoina. Tunteet voivat sisältää vihaa: miksi hän jätti minut, monet asiat ovat kesken, miten selviydyn niiden kanssa. Pelko, ahdistus ja masentuneisuus voivat olla voimakkaita ja samalla sureva tuntee suurta ikävää: koskaan enää en kuule hänen ääntään, hänen nauruaan, yhdessä ei voi enää tehdä mitään. Suruun kuuluu luonnollisena itku, eikä kenenkään tarvitse hävetä kyyneleitään.
Vahva suru voi saada aikaan myös yliluonnollisia aistimuksia: aivan kuin hän olisi läsnä, hänen hajuvetensä tai partavetensä tuoksu häilyy huoneessa, askeleet kuuluvat portaissa ja rakkaan ihmisen voi nähdä unessa tai unen ja valveen rajalla. Tällaiset aistimukset ovat luonnollisia ja normaaleja ja niiden voimakkuus voi vaihdella.
Surua voivat kokea myös ystävät ja työtoverit ja sellaiset, joiden suhde kuolleeseen ei ole ollut kovin hyvät. Moniin surun aiheuttamiin tunteisiin kuuluu usein syyllisyys: kun en pyytänyt anteeksi, kun en auttanut häntä, en muistanut kiittää tai kun sanoin hänelle joskus ikävästi. Aivan vieraan, mutta tunnetun julkisuuden henkilön kuolema voi saada aikaan kaikille yhteisen surureaktion. Kaikkia yhdistävää surua aiheuttavat myös suuret tragediat, kuten esimerkiksi koulusurmat Suomessa muutamia vuosia sitten.
Lasten tapa surra on erilainen, sillä alle 10-vuotias ei vielä käsitä kuolemaa, mutta kokee eron voimakkaasti riippuen siitä, miten läheinen kuollut ihminen on ollut lapselle. Voi olla, ettei lapsi osoita mitään merkkejä siitä, että hän kärsii surun johdosta. Silti hänellä voi olla univaikeuksia ja yökastelua, koulunkäynnissä voi olla ongelmia, lapsi voi taantua kehitystään alhaisemmalle tasolle. Häntä on silloin autettava selviytymään yhteisen surun kanssa.
Suru ei ole sairaus, josta on parannuttava, eikä siitä ole syytä pyrkiä pääsemään eroon. Sen kanssa on voitava elää eikä sen kestosta tiedetä mitään varmaa. Totta on se, että mikään ei enää koskaan palaa ennalleen. Häntä ei enää ole. Elämä kuoleman jälkeen on erilaista kuin ennen. Avoin tiedostaminen ja asian käsitteleminen auttavat selviytymisessä. Surutyö on käsite, joka kuvastaa sitä raskautta, jota selviytyminen vaatii. Tuska lievittyy, vaikka suru kestää. On myös todettu, että mitä enemmän rakasti kuollutta, sitä kauemmin suru kestää.
Vaikeimpia aikoja läheisen kuoltua ovat yhteiset juhlapäivät: joulu, merkkipäivät perheessä, yhteinen juhannuksen vietto kesämökillä. Muistot tulvivat noina aikoina kipeinä mieleen.
Uskon antama tuki
Läheisen ihmisen kuoltua kristityn ihmisen mielen valtaavat usein kysymykset elämästä kuoleman jälkeen. Uskontokielteinen yhteiskunta ei tee helpoksi näiden asioiden käsittelemistä. Siksi perhe ja ystävät sekä uskovat kumppanit voivat auttaa kulkemalla rinnalla samaa matkaa, ottamalla huomioon sydämen ja hengen, ei tyrkyttämällä asioiden järkiperäistä pohtimista. Kunnioitusta osoitetaan vaikenemalla ja ottamalla huomioon pyhän hiljaisuuden lahja. Toisen ihmisen tuskan katseleminen ja kuunteleminen sydämellä sitä analysoimatta, kulkeminen surevan kanssa erämaahan pyrkimättä sieltä pois, tukevat surevaa ihmistä kaikkein vaikeimmalla hetkellä.
Kristus on valmistanut omalla elämällään ja kuolemallaan jokaiselle ihmiselle uuden elämän kuoleman jälkeen. Kuolema ei merkitse loppua vaan uuden alkua, siirtymistä sellaiseen uuteen olotilaan, jossa ei enää ole kuolemaa, kipua eikä tuskaa. Siellä toisessa todellisuudessa jokainen saa tavata rakkaan, jo edeltäkäsin sinne menneen läheisensä. He ovat siellä odottamassa.
Jumala auttaa kohtaamaan kuoleman ja surun. Hän antaa meille myös toivon, josta esimerkkinä on Jeesuksen jäähyväisrukous Johanneksen evankeliumin 17. luvussa. Psalmi 23 kertoo Jumalan lupauksesta, joka koskee jokaista ihmistä.
Kuoleman tapahduttua ei ole kiirettä sopia hautauksesta. Omaan seurakuntaan voi ottaa ensin yhteyttä ja sopia toimenpiteistä papin kanssa. Pitkään kestäneen sairauden kohdatessa pappi on jo usein tietoinen perheen tilanteesta ja on valmiina tukemaan surevia kuoleman tultua. Katolisen kirkon riitit ja sakramentit kuoleman tapahduttua lohduttavia läheisiä ja antavat voimaa.
Hautajais- ja siunaustilaisuus on messu, jossa seurakunta yhdessä saattaa vainajan viimeiselle matkalle. Seurakuntayhteisön jäsen siunataan kulkemaan Jumalan valtakuntaa kohti, jossa kaikki kerran saavat yhdessä viettää juhlaa.
Rukous
Rakas Herra, tiedän että,
luopuminen ei tarkoita surun vastaanottamista vaan siitä oppimista,
luopuminen ei ole kieltämistä vaan hyväksymistä,
luopuminen ei ole huolenpidon lakkaamista vaan erilaista huolenpitoa,
luopuminen ei ole menneen torjuntaa vaan tulevaisuuden hyväksymistä,
luopuminen ei ole eristäytymistä vaan oman selviytymisensä ymmärtämistä,
luopuminen ei ole toisten ihmisten torjumista vaan heidän vastaanottamistaan,
luopuminen ei ole menneen unohtamista vaan nykyhetkessä elämistä ja tulevan unelmoimista,
luopuminen tarkoittaa pelon vähenemistä ja rakkauden lisääntymistä.
Rakas Herra, auta minua luopumaan.
Elina Grönlund