”Pyhä, pyhä, pyhä” -ylistys
Prefaation rukous päättyy yhdessä laulettuun tai lausuttuun ”Pyhä, pyhä, pyhä” -ylistykseen, jossa vanhatestamentilliseen ylistykseen liittyy tervetulotoivotus Kristukselle, joka oli se tuleva:
”Pyhä, pyhä, pyhä Herra Jumala kaikkivaltias.
Täydet ovat taivaat ja maa sinun kunniaasi.
Hoosianna korkeuksissa.
Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen.
Hoosianna korkeuksissa.”
Ilmaisu "pyhä, pyhä, pyhä" esiintyy Raamatussa vain kahdesti: Vanhan testamentin Jesajan kirjassa (Jes. 6:3) ja Uuden testamentin Ilmestyskirjassa (Ilm. 4:8). Se esiintyy tilanteessa, jossa ihminen on Jumalan valtaistuimen äärellä: profeetta Jesaja käyttää sitä ensin ja sen jälkeen apostoli Johannes. Kummallakin kerralla taivaalliset olennot joko lausuvat tai laulavat tämän ilmaisun, joka korostaa sitä totuutta, että Jumala on kaikkein pyhin.
Oikeastaan Jumalan pyhyys on kaikkein vaikeimmin ymmärrettävissä oleva Jumalan ominaisuus. Se johtuu siitä, että meillä ihmisillä ei ole tätä ominaisuutta. Luotuina olentoina meillä on monia samoja ominaisuuksia kuin Jumalalla, tosin pienemmässä määrässä, esimerkiksi rakkaus, armollisuus ja uskollisuus. Eräät Jumalan ominaisuuksista ovat kuitenkin sellaisia, joita meillä ei ole: kaikkialla läsnä oleminen, kaikkitietävyys, kaikkivaltius ja pyhyys. Jumalan pyhyys erottaa Hänet kaikista muista. Jumalan pyhyydessä on kyse enemmästä kuin Hänen täydellisestä puhtaudestaan; se on osa Hänen maailman ulkopuolella olemistaan eli transsendenssiaan. Jumalan pyhyyteen verhoutuu Hänen mahtavuutensa ja sen kautta meille avautuu ikkuna Hänen majesteettisuuteensa.
Jesajan kirjan luvussa 6 kuvataan profeetan omakohtainen kokemus Jumalan pyhyydestä. Vaikka Jesaja oli Jumalan profeetta ja oikeamielinen, hänen reaktionsa Jumalan pyhyyteen oli syvä tietoisuus omasta syntisyydestä ja henkensä edestä pelkääminen (Jes. 6:5). Jopa Jumalan edessä olevat enkelit, jotka toistivat sanoja "pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot" peittivät kasvonsa ja jalkansa neljällä kuudesta siivestään. Kasvojen ja jalkojen peittäminen merkitsi todennäköisesti pelon sekaista kunnioitusta Jumalan edessä (2. Moos. 3:4-5). Serafit seisoivat verhottuina, ikään kuin he olisivat halunneet olla mahdollisimman piilossa, korostaen omaa arvottomuuttaan pyhän Jumalan edessä. Jos pyhät ja puhtaat serafit käyttäytyvät noin kunnioittavalla tavalla Jumalan edessä, kuinka paljon enemmän pitäisi meidän, saastaisten ja syntisten olentojen, reagoida. Enkelien osoittama kunnioitus pistää meidät miettimään uudelleen omia olettamuksiamme, kun ryntäämme ajattelemattomasti ja jopa röyhkeästi Jumalan eteen. Emme ymmärrä oikeastaan Jumalan pyhyyttä.
Johanneksen näky Jumalan valtaistuimesta Ilmestyskirjan 4. luvussa on hyvin samankaltainen Jesajan kuvauksen kanssa. Siinäkin valtaistuinta ympäröivät elävät olennot, jotka huutavat suurella kunnioituksella: ”Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Jumala, Kaikkivaltias! Hän oli, hän on ja hän on tuleva” (Ilm. 4:8). Johannes kuvailee, kuinka nämä olennot kunnioittavat, ylistävät ja kiittävät Jumalaa jatkuvasti valtaistuimen ympärillä. On syytä huomata, kuinka Johanneksen reaktio eroaa Jesajan reaktiosta. Johanneksen ei kerrota kaatuvan maahan pelon ja kauhun vallassa oman syntisyytensä tähden. Selityksenä on se, että Johannes oli jo kohdannut ylösnousseen Kristuksen ilmestyksensä alussa (Ilm. 1:17). Kristus oli laittanut kätensä hänen päälleen ja kertonut hänelle, että pelkäämisen ei ollut aihetta. Mekin voimme lähestyä armon valtaistuinta, jos "me Kristuksessa saamme Jumalan vanhurskauden” (vrt. 2. Kor. 5:21).
Miksi toistettiin kolmesti, "pyhä, pyhä, pyhä"? Juutalaisten keskuudessa oli yleistä nimen tai sanonnan toistaminen. Profeetta Jeremia toimii israelilaisten edustajana sanoen, "Herran temppeli", kolmesti (Jer. 7:4). Tämän myötä korostetaan heidän luottamustaan jumalanpalvelukseen, vaikka se olikin tekopyhää ja korruptoitunutta. Muissa raamatun kohdissa esiintyvät samankaltaiset kolminkertaiset ilmaisut tähdentävät käsiteltävän asian tärkeyttä (Jer. 22:29, Hes. 21:27 ja 1. Sam. 18:23). Näin ollen valtaistuimen ympärillä olevien enkelien julistaessa, "pyhä, pyhä, pyhä", on kyseessä voimakas ja tunteikas Jumalan ylivertaisen pyhyyden julistus.
Kristillisessä tulkinnassa kyseessä on myös kolmiyhteinen Jumala, jonka jokainen persoona on yhtäläinen pyhyydessä. Isä Jumala on Pyhä (Matt. 5:48). Kolminaisuuden toinen persoona, Jeesus Kristus, on "Pyhä ja Vanhurskas" (Ap.t. 3:14), joka ei maatunut haudassa, vaan nousi kuolleista Jumalan oikealle puolelle (Ap.t. 2:26; 13:33-35). Kolminaisuuden kolmas persoona, Pyhä Henki, aivan kuten hänen nimestään voi päätellä, korostaa pyhyyden tärkeyttä jumalallisuudessa. Vapahtajamme Jeesuksen pääsiäissalaisuuden ansiosta me voimme apostoli Johanneksen tavoin seisoa Jumalan valtaistuimen edessä ilman häpeää (Ilm. 4:1-11).
Sekä Jesajan että Johanneksen näky Jumalan majesteettisuudesta, nämä kaksi ilmestystä enkeleistä valtaistuimen ympärillä toistamassa "pyhä, pyhä, pyhä", osoittavat selvästi Vanhan ja Uuden testamentin Jumalan olevan sama. Monesti ajatellaan Vanhan testamentin Jumalan olevan vihan Jumala ja Uuden testamentin Jumalan olevan rakkauden Jumala, mutta Jesaja ja Johannes antavat yhdenmukaisen kuvan pyhästä, kunnioitusta herättävästä Jumalasta, joka ”ei muutu” (Mal. 3:6). Hän on ”sama eilen, tänään ja iankaikkisesti” (Hepr. 13:8). Hän on "Isä, jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi" (Jaak. 1:17). Jumalan pyhyys on iankaikkinen, aivan kuten Hän on iankaikkinen.
”Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen”
Julkisessa toiminnassaan Jeesus oli aina vetäytynyt syrjään, kun kansa oli yrittänyt tehdä hänestä kuninkaan (Joh. 6:15), mutta ennen ristinkuolemaansa hän valitsi ajankohdan ja ryhtyi valmisteluihin saapuakseen Messiaana ”isänsä Daavidin” kaupunkiin (Luuk. 1:32; Matt. 21:1-11). Riemuitseva väkijoukko ympäröi hänet, sillä se piti häntä Daavidin Poikana, miehenä joka tuo pelastuksen (Hoosianna merkitsee ”pelasta!”, ”anna apu!”). Joka tapauksessa ”kunnian Kuningas” (Ps. 24:7-10) saapui omaan kaupunkiinsa ”aasilla ratsastaen” (Sak. 9:9). Hän ei voittanut Siionin tytärtä, kirkkonsa vertauskuvaa, puolelleen viekkaudella ja väkivallalla, vaan nöyryydellä, joka todistaa totuudesta (Joh. 18:37). Siksi lapset muodostivat sinä päivänä hänen valtakuntansa (Matt. 21:15-16; Ps. 8:3) ja samoin ”Jumalan köyhät”, jotka huusivat hänelle samoilla sanoilla, joilla enkelit olivat julistaneet Kristusta paimenille (Luuk. 19:38; 2:14). Kirkko on ottanut heidän huutonsa ”Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen” (Ps. 118:26) eukaristian vieton Sanctukseen johdantona Herran pääsiäisen muiston viettämiseen. (KKK 559)
Taivaallinen ja maanpäällinen liturgia
Sanctuksen akklamaatio on eukaristisen rukouksen osa, jonka laulavat tai lausuvat kaikki yhdessä papin kanssa. Tällä akklamaatiolla koko yhteisö liittyy taivaallisiin voimiin laulaen ylistystä kolmiyhteiselle Jumalalle, joka on kolminkertaisesti pyhä eli pyhin. Samalla kirkko siunaa ”häntä, joka tulee Herran nimeen”; kirkko ottaa vastaan hänet, joka tulee nöyrästi läsnäolevaksi leivän ja viinin muodossa.
Vatikaanin II konsiili toteaa kirkkokonstituutiossa: ”Yhteytemme taivaalliseen Kirkkoon saa jaloimman ilmaisunsa, kun me yhdessä riemuiten vietämme taivaallisen Majesteetin ylistystä, mikä tapahtuu varsinkin pyhässä liturgiassa, jossa Pyhän Hengen voima vaikuttaa meissä sakramentaalisten merkkien kautta. Tällöin me kaikki, jotka olemme Kristuksen verellä ostetut kaikista kansakunnista ja kielistä ja kansanheimoista (Ilm. 5:9), kokoonnumme yhteen Kirkkoon ylistääksemme yhteen ääneen ainoata kolmiyhteistä Jumalaa. Viettäessämme eukaristista uhria me parhaiten yhdymme taivaallisen Kirkon jumalanpalvelukseen ja pyhäin yhteyteen osallisina kunnioitamme ennen kaikkea kunniakkaan ainaisen Neitsyen Marian, mutta myös autuaan Joosefin, autuaiden apostolien ja marttyyrien sekä kaikkien pyhien muistoa.” (Lumen gentium, 50)
Samassa hengessä liturgiakonstituutio Sacrosanctum Concilium ilmaisee: ”Maanpäällisessä liturgiassa saamme esimakua taivaallisesta, jota vietetään pyhässä kaupungissa, Jerusalemissa, jota kohti me vaellamme. Siellä Kristus istuu Isän oikealla puolella pyhäkön ja todellisen tabernaakkelin palvelijana, ja me yhdessä taivaallisen sotajoukon kanssa laulamme ylistysvirttä Herralle, kunnioittaen pyhien muistoa ja toivoen osallisuutta ja sijaa heidän yhteisössään ja odottaen Vapahtajaksemme Herraamme Jeesusta Kristusta, kunnes hän, meidän elämämme, itse on ilmestyvä ja mekin ilmestymme hänen kanssaan kirkkaudessa.” (SC 8)
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
- Roomalaisen Messukirjan yleinen johdanto (RMYJ), Pieksämäki 1999, II luku
- Katolisen kirkon katekismus, LEV & KATT, Jyväskylä 2005, II osa, nrot 1322-1419
- Katolisen kirkon katekismuksen kompendium, LEV & KATT, Keuruu 2013, II osa, nrot 271-294
- Katolinen uskomme, suom. E. Koski, KATT, Kerava 1974, 16. luku, ss. 213-221
- Vatikaanin II kirk.kok. (1962-65), konstituutio Sacrosanctum Concilium pyhästä liturgiasta (4.12.1963), lyh. SC
- Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Lumen gentium Kirkosta (21.11.1964), lyh. LG
- Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Dei Verbum jumalallisesta ilmoituksesta (18.11.1965)
- Vatikaanin II kirk.kok., dekreetti Presbyterorum ordinis pappeudesta (7.12.1965), lyh. PO
- The Sacred Congregation of Rites, instruction on Implementing the Constitution on Sacred Liturgy, Inter oecumenici, 26.9.1964; AAS 56 (1964).
- The Sacred Congregation of Rites, instruction Musicam Sacram (5.3.1967), AAS 59 (1967) 300-320.
- The Sacred Congregation of Rites, instruction on Eucharistic Worship, Eucharisticum Mysterium, 25.5.1967; AAS 59 (1967).
- paavi Pius XII, kiertokirjeet Mystici Corporis (29.6.1943) ja Mediator Dei (20.11.1947)
- paavi Paavali VI, kiertokirje Mysterium fidei (3.9.1965)
- paavi Johannes Paavali II, kiertokirje Ecclesia de Eucharistia (17.4.2003)
- Liturgian ja sakramenttijärjestyksen kongregaatio, asiakirja Redemptionis Sacramentum (23.4.2004)
- paavi Benedictus XVI, apostolinen kehotuskirje Sacramentum caritatis (13.3.2007), lyh. SCa
- https://www.gotquestions.org/Suomi/pyha-pyha-pyha.html