
Joosef oli Jeesuksen kasvatusisä ja Neitsyt Marian puoliso, josta evankeliumit kertovat niukasti. Toisaalta Apokryfinen Jaakobin protoevankeliumi (2.-3. vuosisata) ja kreikkalainen "Joosef Puusepän tarina" (5.-6. vuosisata) kertovat Joosefista paljonkin, vaikuttaen näin Joosefin liturgisen kultin syntyyn, mikä luultavasti oli peräisin idästä, mutta saavutti täyden kukoistuksensa lännessä paljon myöhemmin.
Joosefin vuosi ja perheen vuosi
Paavi Clemens XI laati vuonna 1714 uuden officiumin Joosefin juhlaan ja Pius IX nimitti Joosefin universaalikirkon suojelijaksi 1870. Paavi Johannes XXIII lisäsi Joosefin nimen Messun roomalaiseen kaanoniin vuonna 1962, ja toukokuun 1. päivänä 2013 Liturgian ja sakramenttijärjestyksen kongregaation dekreetti määräsi hänen nimensä mainittavaksi kaikissa muissa Eukaristisissa rukouksissa.
Apostolisella kirjeellään Patris corde ("Isän sydämellä") paavi Franciscus muistelee pyhän Joosefin julistamista maailmanlaajuisen Kirkon suojeluspyhimykseksi 150 vuotta sitten. Merkkivuoden kunniaksi paavi Franciscus julisti alkaneeksi “Pyhän Joosefin vuoden” 8. joulukuuta 2020 alkaen 8. joulukuuta 2021 asti. Tämä apostolinen kirje on kirjoitettu Covid-19-pandemia mielessä. Tänä aikana korostuu tavallisten ja taustalla vaikuttavien ihmisten rooli. Pyhä Joosef ei ollut parrasvalossa vaan keskittyi palvelemaan Jeesusta ja Mariaa.
Tämän vuoden maaliskuun 19. päivästä lähtien alkaa myös Perheen vuosi. Joosefin vuosi ja Perheen vuosi ovat nyt rinnakkain!
Perheen ja kirkon suojelija
Pyhää Joosefia rukoiltiin avuksi perhe-elämän suojelijana, koska hän oli ollut pyhän perheen suojana. Häneltä, joka oli kuollut Jeesus ja Maria vierellään, pyydettiin hyvää kuolemaa. Hänestä, joka oli pitänyt huolta pyhän perheen ajallisesta toimeentulosta, tuli taloudellisten huolten vaivaamien suojelija.
Paavi Pius IX valitsi vuonna 1870 Joosefin koko kirkon suojelijaksi, kun voittoisa vapaamuurariliike uhkasi itse Kirkon keskusta. Joosef, joka oli pelastanut Jeesus-lapsen Herodeksen vainolta, puolustaisi myös Jeesuksen mystistä ruumista – Kirkkoa – pahan vihollisen hyökkäyksiltä. Joosef harkitsevasti ja toimeliaasti huolehti niistä ihmisistä, jotka hänen huostaansa oli uskottu. Avoimuus Jumalan sanalle, tehokas toiminta, auktoriteetti, viisaus ja hengellinen kypsyys tekevät hänestä maan päällä vaeltavan Kristuksen Kirkon itsestään selvän suojelijan. Toisaalta Joosef on kaikkein ensimmäiseksi koko Kirkon yleismaailmallinen suojeluspyhimys, ei mainittujen suojelutehtävien summana, vaan Jumalalta saamansa tehtävän takia, joka ulottuu yli koko Jumalan kansan. Ollessaan niin läheisesti liittynyt Kristuksen salaisuuden alkuperään Joosef kuuluu myös Kirkon salaisuuteen.
Työläisten suojelija
Teollisen vallankumouksen synnyttäessään proletariaatin ja samalla uuden orjuuden, paavi Leo XIII rakensi katolisen yhteiskuntaopetuksen ajatukselle, että työläinen saisi huolehtia perheestään omien kättensä työllä, niin kuin pyhä Joosef oli omin käsin elättänyt pyhän perheen. Suuren taloudellisen kriisin 1920- ja 1930-luvulla iskiessään voimakkaimmin työväestöön, paavi Pius XI antoi Joosefin kaikkien käsillään työtä tekevien suojelijaksi. Toukokuun 1. päivänä 1955 hänen seuraajansa, Pius XII, antoi tälle ajatukselle liturgiset puitteet: valtava joukko kristillisiä ammattiyhdistysten jäseniä täytti Pietarinkirkon aukion kuullakseen, kun paavi sääti pyhän Joosef työläisen juhlan. Näin työläisten päivästä, joka siihen asti oli ilmaissut kapinaa ja luokkavihaa, tuli kristillinen juhlapäivä, joka korostaa ihmiskätten työn arvokkuutta.
Luukkaan evankeliumin kommentaareissaan kirkkoisä Ambrosius sanoo, ettei ehkä ole sattuma, että Jeesuksella oli kasvatti-isänä puuseppä, työläinen Joosef. Siinä Vapahtajamme kuvaannollisesti näyttää meille, että hänen Isänsä on maailmankaikkeuden rakennusmestari. Toki inhimillistä ei voi verrata jumalalliseen, se on kuitenkin hyvä vertaus. Jumala on kuin sielun käsityöläinen, joka höylää pois vikamme ja kaataa pois puut jotka eivät kanna hedelmää. Hän sulattaa sielun kovuuden Hengen tulella muovatakseen meistä työkalujaan.
Pyhän Joosefin, työläisen, esimerkin mukaan mekin sekä rukoilemme että teemme työtä Jumalan kunniaksi. Ora et labora per gloriam Dei!
Pyhän Joosefin, työläisen, muistopäivänä (1.5.) vietettävän Pyhän Messun osat:
Alkuvirsi (Ps. 128:1-2)
Onnellinen se, joka pelkää Herraa, se, joka vaeltaa hänen teitään. Saat nauttia työsi hedelmistä, hyvä on osasi, sinä onnellinen! Halleluja.
Päivän rukous
Jumala, kaikkeuden luoja, sinä olet säätänyt ihmiskunnalle työnteon lain. Suo meidän pyhän Joosefin esimerkin ja rukousten avulla täyttää meille antamasi tehtävät ja saada palkka, jonka meille lupaat. Tätä pyydämme Herramme Jeesuksen Kristuksen, sinun Poikasi, kautta, joka kanssasi elää ja hallitsee Pyhän Hengen yhteydessä, Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen.
Uhrilahjarukous
Jumala, kaiken laupeuden lähde, katso näiden uhrilahjojen puoleen, jotka sinulle kannamme pyhän Joosefin muistopäivänä, ja suo, että ne koituisivat kansallesi turvaksi ja pelastukseksi. Tätä pyydämme Kristuksen, Herramme, kautta.
Ehtoollisvirsi (Kol. 3:17)
Mitä teettekin, sanoin tai teoin, tehkää kaikki Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen hänen kauttaan Jumalaa, Isäämme. Halleluja.
Päätösrukous
Isä Jumala, sinä olet ravinnut meidät taivaallisella leivällä. Suo, että me pyhän Joosefin tavoin kantaisimme sydämissämme todistusta sinun rakkaudestasi ja aina saisimme kokea sinun rauhasi siunausta. Tätä pyydämme Kristuksen, Herramme, kautta.
(Roomalainen Messukirja, ss. 608-609)
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
- Paavi Franciscus, apostolinen kirje Patris corde (Isän sydämellä), 8.12.2020 (150 vuotta pyhän Joosefin julistamisesta yleismaailmallisen kirkon suojelijaksi).
- Hiljainen suuruus: kymmenen näkökulmaa pyhään Joosefiin. (Itävaltalaisessa St. Josef –lehdessä, Heft 6, 2001).
- Adalbert Engelhart OSB, Pyhien vuosi, Pyhien kalenteri vuoden jokaiselle päivälle, KATT, Saarijärvi 2001, ss. 88-89, 134.
- Outi Kecskeméti, Taivaallisia suojelijoita, KATT, Helsinki 2002, ss. 14-15.
- Tuula Luoma, Käsikirja katolisista pyhimyksistä, Amanda, Vantaa 2015, ss. 12-13.
- David Hugh Farmer, The Oxford Dictionary of Saints. 3rd ed., Oxford University Press, Oxford 1992.
- The Book of Saints: A Dictionary of Servants of God. 6th ed., Cassell, London 1994.
- www.catholic.org/saints/ tai www.catholic-forum.com/saints/indexsnt.htm