Verinen vaino
Pyhän Januariuksen (ital. San Gennaro) kerrotaan olleen napolilaista syntyperää ja toimineen Beneventon piispana, joka kuoli marttyyrinä Rooman keisari Diocletianuksen vainoissa noin vuonna 305. Hänen marttyyrikuolemastaan kertovat kirjoitukset ja maalaukset varhain viidennellä vuosisadalla, ja hänen nimensä esiintyy sekä idän että lännen varhaisissa pyhimyskalentereissa.
Januarius johti Beneventon hiippakuntaa, jossa toimivat diakonit Proculus, Sosius ja Faustus sekä palveli lukija Desiderius. Myös Acutius ja Eutychius kuuluivat hänen hengelliseen laumaansa maallikkojäseninä. Piispana Januarius pyrki valaisemaan ihmisten sydämet evankeliumin valolla. Hän oli arvostettu hengellinen paimen, ja monet pakanatkin kääntyivät hänen vaikutuksestaan kristityiksi. Kristuksen seuraaminen ei kuitenkaan ollut helppoa. Keisari Diocletianuksen (284–305) julmien vainojen puhjetessa Januariuksen hengellisen lauman jäseniä vangittiin. Heidän joukossaan olivat diakonit Sosius ja Proculus sekä Acutius ja Eutychius. Saadessaan kuulla palvelijoittensa kärsimyksistä piispa Januarius meni käymään heidän luonaan vankilassa. Januarius kävi päivittäin katsomassa heitä, lohdutti ja rohkaisi heitä marttyyrikuoleman edessä. Tämä tuli kuitenkin viranomaisten tietoon, ja he pidättivät Januariuksen.
Januarius raahattiin tuomioistuimen eteen. Tuomarina oikeudenkäynnissä toimi Campanian käskynhaltija Timoteus, joka määräsi, että piispa tulisi heittää vankilaan. Kun diakoni Faustus ja lukija Desiderius kuulivat piispansa ahdingosta, he kiiruhtivat vankilaan hänen avukseen. He menivät virkamiesten luo ja alkoivat kysellä näiltä, miksi piispa oli pidätetty. Tämän vuoksi Timoteus määräsi heidätkin vangittaviksi.
Myöhemmin heidät tuotiin kidutettaviksi. Kun piispa Januarius työnnettiin tuliseen pätsiin, tapahtui ihme. Jumala suojeli häntä niin, että hän säilyi vahingoittumattomana liekkien keskellä. Jumalan armosta liekit eivät tehneet hänelle mitään vahinkoa. Niinpä hänet tuomittiin ”ad bestias”, julman näytelmän osaksi, jossa tuomitut heitettiin villipetojen eteen. Leijonat turmelivat sirkusyleisön huvin asettumalla kiltisti pitkäkseen pyhän miehen jalkojen juureen. Nähdessään tämän maaherra Timoteus pelästyi. Hän arveli, että ihmiset saattaisivat ihmeen voimasta kääntyä kristityiksi, ja siksi hän määräsi piispa Januariuksen ja hänen kumppaninsa mestattaviksi hetimiten.
Verinen kuolema
Kuullessaan Januariuksen tuomiosta lähellä sijaitsevan Napolin asukkaat kiiruhtivat paikalle ja yrittivät pelastaa piispan. Januarius kuitenkin esti kansanjoukon aikeet ja sanoi heille, että marttyyrikuolemansa kautta hänestä tulisi kaupungin suojelija. Ennen kuolemaansa Januarius rukoili vielä maaherra Timoteuksen puolesta, joka oli yllättäen menettänyt näkönsä. Kun piispa päätti rukouksensa, maaherran näkö palautui. Ihmeestä huolimatta Timoteus ei peruuttanut kristittyjen kuolemantuomiota.
Januarius ja hänen seuralaisensa mestattiin Pozzuolissa Solfataran tulivuoren kraaterin läheisyydessä, lähellä Napolia 19. syyskuuta 305. Napolilaisten lisäksi myös muiden lähikaupunkien kristittyjä tuli kunnioittamaan heidän kuolemaansa, ja kaikki veivät pyhien marttyyrien reliikkejä omiin kaupunkeihinsa. Pyhän diakoni Sosiuksen reliikit vietiin Misenoon. Pozzuolin kaupunkilaiset ottivat haltuunsa diakoni Proculuksen sekä Acutiuksen ja Eutychiuksen reliikit. Diakoni Faustuksen sekä lukija Desideriuksen pyhäinjäännökset jäivät Beneventon kaupunkilaisille.
Pyhä Januarius täytti Napolin kaupungille antamansa lupauksen. Vuosien 413 ja 431 välisenä aikana Napolin piispa Johannes I siirrätti marttyyrin ruumiin Napoliin katakombiin, jota ryhdyttiin kutsumaan san Gennaron katakombiksi ja josta tuli elävän ja yli kaupungin rajojen leviävän kultin keskus. Pyhimykseltä rukoiltiin apua luonnonkatastrofien kohdatessa kaupunkia, ja tradition mukaan pyhimys olisi vuosina 472 ja 512 pelastanut Napolin uhkaavalta Vesuviuksen tulivuorenpurkaukselta. Katakombista löytyy yhä tänäänkin fresko, jossa pyhä Januarius on kuvattu tulivuoren rinnalle. Fresko, joka todistaa kaupunkilaisten varhaisesta sitoutumisesta pyhimykseensä, on ajoitusten mukaan maalattu pian mainittujen tulivuorenpurkausten jälkeen.
Veri-ihme
Sen lisäksi, että pyhä Januarius on Napolin kaupungin suojelija, hän on myös maailman kaikkien veripankkien ja verenluovuttajien suojeluspyhimys. Häneen liittyy yhä tapahtuva muuttumisilmiö: hänen lasiastiassa säilytetty verensä muuttuu kiinteästä juoksevaksi lähes joka vuosi. Tätä verta saatiin hänen teloituksensa aikana talteen, ja sitä säilytetään umpinaisessa metallikehykseen kiinnitetyssä lasiampullissa. Aika ajoin tämä veri muuttuu nestemäiseksi ja alkaa kuohua aivan kuin se olisi tuoretta. Ihmeen vertauskuvallisuus on siinä, että marttyyrien veri ei ole kuollutta, vaan se virtaa yhä läpi koko Kristuksen kirkon.
Januarius tunnetaan siis "veri-ihmeestä", josta ensimmäinen säilynyt maininta on vasta 1300-luvulta. Verireliikin lisäksi Napolin katedraalissa säilytetään myös hänen pääkalloaan. Näiden reliikkien ympärille keskittynyt kultti alkoi ilmeisesti 1300-luvun alussa, jolloin Napolin nykyinen katedraali rakennettiin. 1300-luvun lopulla sekä valtio että kirkko olivat Napolissa suurissa vaikeuksissa. Kaupunki oli maallisten (hallitsijadynastian sisäiset taistelut) ja kirkollisten hallitsijakiistojen (Rooman paavin ja Avignonin anti-paavin välinen köydenveto) vuoksi nälän ja sodan uuvuttama. Näissä vaikeissa olosuhteissa lasiampulleissa säilytetty pyhän Januariuksen veri asetettiin esille. Täysin odottamatta 17. elokuuta vuonna 1389 jähmettynyt veri muuttui nestemäiseksi. Tapauksesta kertova teksti puolustaa näkemystä, että kyseinen ihme olisi tuolloin tapahtunut ensimmäisen kerran. Ihmettä seuranneena päivänä järjestettiin juhlava kulkue tapahtuman kunniaksi. Veri-ihme on toistunut vuodesta 1389 lähtien.
Napolin vaikeudet jatkuivat 1300-luvun jälkeenkin; maanjäristysten, tulivuorenpurkausten ja ruttojen uhatessa käännyttiin toistuvasti pyhän Januariuksen puoleen sekä kannettiin reliikkejä kulkueessa pitkin katuja kaupungin pelastumista anoen. 1500–1600-luvuilla Trenton konsiilin jälkeisessä vastareformaation hengessä useat paavit vahvistivat pyhän Januariuksen kultin virallista asemaa. 1700-luku ja valistusaika eivät tuhonneet tätä kulttia, vaan se jatkui vahvana läpi vuosisatojen, osittain ehkä juuri Napolia uhkaavien vaarojen ja luonnonmullistusten ja niiltä pelastumisen johdosta. Pyhän Januariuksen koettiin suojelevan kaupunkia ja kaupunkilaisia.
Pyhimykselle on Napolissa omistettu kolme vuosittaista rituaalia: huhti-toukokuussa, syyskuussa ja joulukuussa. Näiden rituaalien yhteydessä pyhimyksen kallon luut ja veriampullit otetaan esille kassaholvista ja niiden sallitaan olla uskovien kunnioituksen kohteena juhlakauden ajan. Juhlajakson ulkopuolella uskovilla ei ole mahdollisuutta päästä näiden reliikkien ääreen. Aiemmin pyhän Januariuksen reliikkeihin turvauduttiin säännönmukaisesti kriisitilanteissa; vaaran uhatessa kaupunkia pyhimyksen reliikit otettiin esille ja tarpeen vaatiessa niitä kannettiin kulkueessa kaupungin kaduilla. Nykyisin reliikit otetaan esille vain juhlakauden yhteydessä.
Lasiampullien sisältämän aineen muodonmuutos kuivuneesta olomuodosta nestemäiseksi on hämmentänyt mieliä, ja arvoitusta on yritetty ratkaista myös tieteen keinoin. Tieteellinen tutkimus on osoittanut, että lasiastiat sisältävät todella kuivunutta ihmisverta, joka muuttuu kiinteästä juoksevaksi lähes joka vuosi. Lukuisista yrityksistä huolimatta muuttumisilmiölle ei ole löydetty tieteellistä selitystä. Nesteytymisen nopeus vaihtelee suuresti, se voi tapahtua aivan yhtäkkiä tai kestää jopa päiviä. Muuttuminen ei kuitenkaan tapahdu säännöllisesti joka vuosi Januariuksen juhlien aikaan, joskus se on jäänyt tapahtumatta ja joskus tapahtunut yllättäen, kuten kardinaali Cooken vieraillessa Napolissa vuonna 1978.
Ilmiö tapahtuu siis aina täysin ennustamattomalla tavalla. Aineen muuttuminen voi alkaa massan pinnalta, pohjalta, laidalta, olla totaalinen, osittainen, ehkä vain muutaman pisaran verran, tai sitä ei tapahdu lainkaan. Joskus se tapahtuu silmänräpäyksessä tai vasta tuntien tai jopa päivien rukoilun jälkeen. Joskus aine on nestemäinen jo silloin, kun veriampullit sisältävä reliikkilipas eli teca otetaan esille kassakaapista. Nesteeseen saattaa jäädä kiinteä kokkare, kuplia, se voi muuttaa väriään ja tilavuuttaan. Muodonmuutos ei ole riippuvainen ilman lämpötilasta, valaistusolosuhteista, kosteudesta, ilmanpaineesta, tecan liikuttelusta, läsnä olevan yleisön tai kynttilöiden tuottamasta lämmöstä tai muusta vastaavasta. Ilmiö tuntuu noudattavan aivan omia lakejaan ja aikataulujaan, eikä mitään säännönmukaisuuksia ole havaittavissa. Tämä muodostaakin koko ilmiön erikoislaatuisimman piirteen. Ampullien sisältämän aineen käyttäytyminen karkaa kaikkia fysiikan lakeja, ja ehkä juuri siksi selitysmalliksi on etsitty paranormaaleja ilmiöitä, tecan vaihtoa, erilaisten aineitten ruiskutusta tecan sisälle tai muuta huijausta, jossa kirkolliset viranomaiset olisivat osallisina. Mitään sellaista ei ole kuitenkaan voitu todistaa.
Kirkko ei periaatteessa kiellä tutkimuksia – onhan se kannustanut ulkoista tutkimusta – mutta ampullien avaamista se ei voi sallia. Mikäli ne rikkoutuisivat, katoaisi samalla jotakin Napolille korvaamatonta. Kirkko ei ole verireliikin ihmeitä tekevää luonnetta virallisesti tunnustanut, mutta kansanuskossa reliikillä on huomattava arvo, puhumattakaan siitä, että reliikkiä pidetään koko kaupungin suojelijana.
Halki vuosisatojen kansa on tulkinnut ihmettä, ja ihmeessä tai sen puuttumisessa on nähty ennusmerkkejä Napolin tulevaisuudesta. Jos ihme viivästyy tai jää kokonaan tapahtumatta, Napolissa pelätään, että jokin hyvin paha kohtaa kaupunkia.
Veri-ihmeen lisäksi…
Kerrottiin, että muutamia vuosia myöhemmin kristittyjen vainojen päätyttyä ja kristinuskon saadessa rauhassa levittäytyä Rooman imperiumin alueelle Maximiana-niminen leski menetti ainoan poikansa. Surun murtamana Maximiana itki lohduttomasti kirkossa, jonne hänen rakkaan poikansa ruumis oli siirretty hautauspalvelusta varten. Kun Maximiana silmäili surullisena kirkkoa, hänen katseensa osui kirkkolippuun, jossa oli pyhää Januariusta esittävä luonnollisen kokoinen kuva. Jumalallisen armon ohjaamana Maximianan murheen murtama mieli siirtyi muistelemaan vanhurskasta profeetta Elisaa, joka oli herättänyt kuolleista sunemilaisen naisen pojan asettumalla tämän ylle (2. Kun. 4:32-36). Jumalallisen ajatuksen innoittamana Maximiana otti pyhän Januariuksen kuvan ja vei sen poikansa ruumiin luo. Hän asetti kirkkolipun kuolleen poikansa päälle niin, että kuvan kasvot olivat pojan kasvoja vasten ja muut ruumiin jäsenet pojan ruumiin jäseniä vasten. Tämän jälkeen Maximiana rukoili Jumalaa: ”Armahda minua ja herätä minun poikani, kuten kerran herätit profeetta Elisan kautta sunemilaisnaisen pojan.” Jumala teki pyhän Januariuksen kuvan kautta ihmeen hurskaalle leskelle: tämän kuollut poika virkosi henkiin. Monet poikaa suremaan tulleet ihmiset näkivät ihmeen ja ylistivät Jumalaa ilosta suunniltaan.
Pyhän Januariuksen muistopäivänä (19.9.) vietettävän Pyhän Messun päivän rukous:
Jumala, sinä annat meidän viettää marttyyrisi Januariuksen muistoa. Suo meidän kerran iankaikkisessa autuudessa iloita yhdessä hänen kanssaan. Tätä pyydämme Herramme Jeesuksen Kristuksen, sinun Poikasi, kautta, joka kanssasi elää ja hallitsee Pyhän Hengen yhteydessä, Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen. (Roomalainen Messukirja, s. 697)
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
· Evi Koski (toim.), Pyhimysten tie. Suomen katolisen hiippakunnan liturgisen kalenterin mukaiset pyhimysten juhlat ja muistopäivät, KATT, Helsinki 1978, s. 201.
· Adalbert Engelhart OSB, Pyhien vuosi, Pyhien kalenteri vuoden jokaiselle päivälle, KATT, Saarijärvi 2001, ss. 291-292.
· Tuula Luoma, Uudistettu käsikirja katolisista pyhimyksistä, Amanda, Turenki 2020, s. 49.
· David Hugh Farmer, The Oxford Dictionary of Saints. 3rd ed., Oxford University Press, Oxford 1992.
· The Book of Saints: A Dictionary of Servants of God. 6th ed., Cassell, London 1994.
· www.catholic.org/saints/ tai www.catholic-forum.com/saints/indexsnt.htm
· Piancastelli, Corrado, L'aspetto storico e scientifico del Miracolo di S. Gennaro a Napoli. Napoli: Stabilimento Tipografico G. D'Agostino, 1965.
· Caserta, Aldo, Origini del "culto di S. Gennaro". Teoksessa Ambrasi, D. - Calvino, R. - Caserta, A. - Ciavolino, N. San Gennaro vescovo e martire. Memorie letterarie e monumentali. Napoli: Settimanale Cattolico Nuova Stagione, 1982, ss. 19-27.
· Ursi, Corrado, S. Gennaro vescovo e martire patrono di Napoli e della regione Campania. Napoli: Duomo di Napoli, 1990.
· Suvi Hänninen, San Gennaron kultti Napolissa, Elore 1/2001, 8. vuosikerta. Julkaisija: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry., Joensuu.
Pyhän Januariuksen (ital. San Gennaro) kerrotaan olleen napolilaista syntyperää ja toimineen Beneventon piispana, joka kuoli marttyyrinä Rooman keisari Diocletianuksen vainoissa noin vuonna 305. Hänen marttyyrikuolemastaan kertovat kirjoitukset ja maalaukset varhain viidennellä vuosisadalla, ja hänen nimensä esiintyy sekä idän että lännen varhaisissa pyhimyskalentereissa.
Januarius johti Beneventon hiippakuntaa, jossa toimivat diakonit Proculus, Sosius ja Faustus sekä palveli lukija Desiderius. Myös Acutius ja Eutychius kuuluivat hänen hengelliseen laumaansa maallikkojäseninä. Piispana Januarius pyrki valaisemaan ihmisten sydämet evankeliumin valolla. Hän oli arvostettu hengellinen paimen, ja monet pakanatkin kääntyivät hänen vaikutuksestaan kristityiksi. Kristuksen seuraaminen ei kuitenkaan ollut helppoa. Keisari Diocletianuksen (284–305) julmien vainojen puhjetessa Januariuksen hengellisen lauman jäseniä vangittiin. Heidän joukossaan olivat diakonit Sosius ja Proculus sekä Acutius ja Eutychius. Saadessaan kuulla palvelijoittensa kärsimyksistä piispa Januarius meni käymään heidän luonaan vankilassa. Januarius kävi päivittäin katsomassa heitä, lohdutti ja rohkaisi heitä marttyyrikuoleman edessä. Tämä tuli kuitenkin viranomaisten tietoon, ja he pidättivät Januariuksen.
Januarius raahattiin tuomioistuimen eteen. Tuomarina oikeudenkäynnissä toimi Campanian käskynhaltija Timoteus, joka määräsi, että piispa tulisi heittää vankilaan. Kun diakoni Faustus ja lukija Desiderius kuulivat piispansa ahdingosta, he kiiruhtivat vankilaan hänen avukseen. He menivät virkamiesten luo ja alkoivat kysellä näiltä, miksi piispa oli pidätetty. Tämän vuoksi Timoteus määräsi heidätkin vangittaviksi.
Myöhemmin heidät tuotiin kidutettaviksi. Kun piispa Januarius työnnettiin tuliseen pätsiin, tapahtui ihme. Jumala suojeli häntä niin, että hän säilyi vahingoittumattomana liekkien keskellä. Jumalan armosta liekit eivät tehneet hänelle mitään vahinkoa. Niinpä hänet tuomittiin ”ad bestias”, julman näytelmän osaksi, jossa tuomitut heitettiin villipetojen eteen. Leijonat turmelivat sirkusyleisön huvin asettumalla kiltisti pitkäkseen pyhän miehen jalkojen juureen. Nähdessään tämän maaherra Timoteus pelästyi. Hän arveli, että ihmiset saattaisivat ihmeen voimasta kääntyä kristityiksi, ja siksi hän määräsi piispa Januariuksen ja hänen kumppaninsa mestattaviksi hetimiten.
Verinen kuolema
Kuullessaan Januariuksen tuomiosta lähellä sijaitsevan Napolin asukkaat kiiruhtivat paikalle ja yrittivät pelastaa piispan. Januarius kuitenkin esti kansanjoukon aikeet ja sanoi heille, että marttyyrikuolemansa kautta hänestä tulisi kaupungin suojelija. Ennen kuolemaansa Januarius rukoili vielä maaherra Timoteuksen puolesta, joka oli yllättäen menettänyt näkönsä. Kun piispa päätti rukouksensa, maaherran näkö palautui. Ihmeestä huolimatta Timoteus ei peruuttanut kristittyjen kuolemantuomiota.
Januarius ja hänen seuralaisensa mestattiin Pozzuolissa Solfataran tulivuoren kraaterin läheisyydessä, lähellä Napolia 19. syyskuuta 305. Napolilaisten lisäksi myös muiden lähikaupunkien kristittyjä tuli kunnioittamaan heidän kuolemaansa, ja kaikki veivät pyhien marttyyrien reliikkejä omiin kaupunkeihinsa. Pyhän diakoni Sosiuksen reliikit vietiin Misenoon. Pozzuolin kaupunkilaiset ottivat haltuunsa diakoni Proculuksen sekä Acutiuksen ja Eutychiuksen reliikit. Diakoni Faustuksen sekä lukija Desideriuksen pyhäinjäännökset jäivät Beneventon kaupunkilaisille.
Pyhä Januarius täytti Napolin kaupungille antamansa lupauksen. Vuosien 413 ja 431 välisenä aikana Napolin piispa Johannes I siirrätti marttyyrin ruumiin Napoliin katakombiin, jota ryhdyttiin kutsumaan san Gennaron katakombiksi ja josta tuli elävän ja yli kaupungin rajojen leviävän kultin keskus. Pyhimykseltä rukoiltiin apua luonnonkatastrofien kohdatessa kaupunkia, ja tradition mukaan pyhimys olisi vuosina 472 ja 512 pelastanut Napolin uhkaavalta Vesuviuksen tulivuorenpurkaukselta. Katakombista löytyy yhä tänäänkin fresko, jossa pyhä Januarius on kuvattu tulivuoren rinnalle. Fresko, joka todistaa kaupunkilaisten varhaisesta sitoutumisesta pyhimykseensä, on ajoitusten mukaan maalattu pian mainittujen tulivuorenpurkausten jälkeen.
Veri-ihme
Sen lisäksi, että pyhä Januarius on Napolin kaupungin suojelija, hän on myös maailman kaikkien veripankkien ja verenluovuttajien suojeluspyhimys. Häneen liittyy yhä tapahtuva muuttumisilmiö: hänen lasiastiassa säilytetty verensä muuttuu kiinteästä juoksevaksi lähes joka vuosi. Tätä verta saatiin hänen teloituksensa aikana talteen, ja sitä säilytetään umpinaisessa metallikehykseen kiinnitetyssä lasiampullissa. Aika ajoin tämä veri muuttuu nestemäiseksi ja alkaa kuohua aivan kuin se olisi tuoretta. Ihmeen vertauskuvallisuus on siinä, että marttyyrien veri ei ole kuollutta, vaan se virtaa yhä läpi koko Kristuksen kirkon.
Januarius tunnetaan siis "veri-ihmeestä", josta ensimmäinen säilynyt maininta on vasta 1300-luvulta. Verireliikin lisäksi Napolin katedraalissa säilytetään myös hänen pääkalloaan. Näiden reliikkien ympärille keskittynyt kultti alkoi ilmeisesti 1300-luvun alussa, jolloin Napolin nykyinen katedraali rakennettiin. 1300-luvun lopulla sekä valtio että kirkko olivat Napolissa suurissa vaikeuksissa. Kaupunki oli maallisten (hallitsijadynastian sisäiset taistelut) ja kirkollisten hallitsijakiistojen (Rooman paavin ja Avignonin anti-paavin välinen köydenveto) vuoksi nälän ja sodan uuvuttama. Näissä vaikeissa olosuhteissa lasiampulleissa säilytetty pyhän Januariuksen veri asetettiin esille. Täysin odottamatta 17. elokuuta vuonna 1389 jähmettynyt veri muuttui nestemäiseksi. Tapauksesta kertova teksti puolustaa näkemystä, että kyseinen ihme olisi tuolloin tapahtunut ensimmäisen kerran. Ihmettä seuranneena päivänä järjestettiin juhlava kulkue tapahtuman kunniaksi. Veri-ihme on toistunut vuodesta 1389 lähtien.
Napolin vaikeudet jatkuivat 1300-luvun jälkeenkin; maanjäristysten, tulivuorenpurkausten ja ruttojen uhatessa käännyttiin toistuvasti pyhän Januariuksen puoleen sekä kannettiin reliikkejä kulkueessa pitkin katuja kaupungin pelastumista anoen. 1500–1600-luvuilla Trenton konsiilin jälkeisessä vastareformaation hengessä useat paavit vahvistivat pyhän Januariuksen kultin virallista asemaa. 1700-luku ja valistusaika eivät tuhonneet tätä kulttia, vaan se jatkui vahvana läpi vuosisatojen, osittain ehkä juuri Napolia uhkaavien vaarojen ja luonnonmullistusten ja niiltä pelastumisen johdosta. Pyhän Januariuksen koettiin suojelevan kaupunkia ja kaupunkilaisia.
Pyhimykselle on Napolissa omistettu kolme vuosittaista rituaalia: huhti-toukokuussa, syyskuussa ja joulukuussa. Näiden rituaalien yhteydessä pyhimyksen kallon luut ja veriampullit otetaan esille kassaholvista ja niiden sallitaan olla uskovien kunnioituksen kohteena juhlakauden ajan. Juhlajakson ulkopuolella uskovilla ei ole mahdollisuutta päästä näiden reliikkien ääreen. Aiemmin pyhän Januariuksen reliikkeihin turvauduttiin säännönmukaisesti kriisitilanteissa; vaaran uhatessa kaupunkia pyhimyksen reliikit otettiin esille ja tarpeen vaatiessa niitä kannettiin kulkueessa kaupungin kaduilla. Nykyisin reliikit otetaan esille vain juhlakauden yhteydessä.
Lasiampullien sisältämän aineen muodonmuutos kuivuneesta olomuodosta nestemäiseksi on hämmentänyt mieliä, ja arvoitusta on yritetty ratkaista myös tieteen keinoin. Tieteellinen tutkimus on osoittanut, että lasiastiat sisältävät todella kuivunutta ihmisverta, joka muuttuu kiinteästä juoksevaksi lähes joka vuosi. Lukuisista yrityksistä huolimatta muuttumisilmiölle ei ole löydetty tieteellistä selitystä. Nesteytymisen nopeus vaihtelee suuresti, se voi tapahtua aivan yhtäkkiä tai kestää jopa päiviä. Muuttuminen ei kuitenkaan tapahdu säännöllisesti joka vuosi Januariuksen juhlien aikaan, joskus se on jäänyt tapahtumatta ja joskus tapahtunut yllättäen, kuten kardinaali Cooken vieraillessa Napolissa vuonna 1978.
Ilmiö tapahtuu siis aina täysin ennustamattomalla tavalla. Aineen muuttuminen voi alkaa massan pinnalta, pohjalta, laidalta, olla totaalinen, osittainen, ehkä vain muutaman pisaran verran, tai sitä ei tapahdu lainkaan. Joskus se tapahtuu silmänräpäyksessä tai vasta tuntien tai jopa päivien rukoilun jälkeen. Joskus aine on nestemäinen jo silloin, kun veriampullit sisältävä reliikkilipas eli teca otetaan esille kassakaapista. Nesteeseen saattaa jäädä kiinteä kokkare, kuplia, se voi muuttaa väriään ja tilavuuttaan. Muodonmuutos ei ole riippuvainen ilman lämpötilasta, valaistusolosuhteista, kosteudesta, ilmanpaineesta, tecan liikuttelusta, läsnä olevan yleisön tai kynttilöiden tuottamasta lämmöstä tai muusta vastaavasta. Ilmiö tuntuu noudattavan aivan omia lakejaan ja aikataulujaan, eikä mitään säännönmukaisuuksia ole havaittavissa. Tämä muodostaakin koko ilmiön erikoislaatuisimman piirteen. Ampullien sisältämän aineen käyttäytyminen karkaa kaikkia fysiikan lakeja, ja ehkä juuri siksi selitysmalliksi on etsitty paranormaaleja ilmiöitä, tecan vaihtoa, erilaisten aineitten ruiskutusta tecan sisälle tai muuta huijausta, jossa kirkolliset viranomaiset olisivat osallisina. Mitään sellaista ei ole kuitenkaan voitu todistaa.
Kirkko ei periaatteessa kiellä tutkimuksia – onhan se kannustanut ulkoista tutkimusta – mutta ampullien avaamista se ei voi sallia. Mikäli ne rikkoutuisivat, katoaisi samalla jotakin Napolille korvaamatonta. Kirkko ei ole verireliikin ihmeitä tekevää luonnetta virallisesti tunnustanut, mutta kansanuskossa reliikillä on huomattava arvo, puhumattakaan siitä, että reliikkiä pidetään koko kaupungin suojelijana.
Halki vuosisatojen kansa on tulkinnut ihmettä, ja ihmeessä tai sen puuttumisessa on nähty ennusmerkkejä Napolin tulevaisuudesta. Jos ihme viivästyy tai jää kokonaan tapahtumatta, Napolissa pelätään, että jokin hyvin paha kohtaa kaupunkia.
Veri-ihmeen lisäksi…
Kerrottiin, että muutamia vuosia myöhemmin kristittyjen vainojen päätyttyä ja kristinuskon saadessa rauhassa levittäytyä Rooman imperiumin alueelle Maximiana-niminen leski menetti ainoan poikansa. Surun murtamana Maximiana itki lohduttomasti kirkossa, jonne hänen rakkaan poikansa ruumis oli siirretty hautauspalvelusta varten. Kun Maximiana silmäili surullisena kirkkoa, hänen katseensa osui kirkkolippuun, jossa oli pyhää Januariusta esittävä luonnollisen kokoinen kuva. Jumalallisen armon ohjaamana Maximianan murheen murtama mieli siirtyi muistelemaan vanhurskasta profeetta Elisaa, joka oli herättänyt kuolleista sunemilaisen naisen pojan asettumalla tämän ylle (2. Kun. 4:32-36). Jumalallisen ajatuksen innoittamana Maximiana otti pyhän Januariuksen kuvan ja vei sen poikansa ruumiin luo. Hän asetti kirkkolipun kuolleen poikansa päälle niin, että kuvan kasvot olivat pojan kasvoja vasten ja muut ruumiin jäsenet pojan ruumiin jäseniä vasten. Tämän jälkeen Maximiana rukoili Jumalaa: ”Armahda minua ja herätä minun poikani, kuten kerran herätit profeetta Elisan kautta sunemilaisnaisen pojan.” Jumala teki pyhän Januariuksen kuvan kautta ihmeen hurskaalle leskelle: tämän kuollut poika virkosi henkiin. Monet poikaa suremaan tulleet ihmiset näkivät ihmeen ja ylistivät Jumalaa ilosta suunniltaan.
Pyhän Januariuksen muistopäivänä (19.9.) vietettävän Pyhän Messun päivän rukous:
Jumala, sinä annat meidän viettää marttyyrisi Januariuksen muistoa. Suo meidän kerran iankaikkisessa autuudessa iloita yhdessä hänen kanssaan. Tätä pyydämme Herramme Jeesuksen Kristuksen, sinun Poikasi, kautta, joka kanssasi elää ja hallitsee Pyhän Hengen yhteydessä, Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen. (Roomalainen Messukirja, s. 697)
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
· Evi Koski (toim.), Pyhimysten tie. Suomen katolisen hiippakunnan liturgisen kalenterin mukaiset pyhimysten juhlat ja muistopäivät, KATT, Helsinki 1978, s. 201.
· Adalbert Engelhart OSB, Pyhien vuosi, Pyhien kalenteri vuoden jokaiselle päivälle, KATT, Saarijärvi 2001, ss. 291-292.
· Tuula Luoma, Uudistettu käsikirja katolisista pyhimyksistä, Amanda, Turenki 2020, s. 49.
· David Hugh Farmer, The Oxford Dictionary of Saints. 3rd ed., Oxford University Press, Oxford 1992.
· The Book of Saints: A Dictionary of Servants of God. 6th ed., Cassell, London 1994.
· www.catholic.org/saints/ tai www.catholic-forum.com/saints/indexsnt.htm
· Piancastelli, Corrado, L'aspetto storico e scientifico del Miracolo di S. Gennaro a Napoli. Napoli: Stabilimento Tipografico G. D'Agostino, 1965.
· Caserta, Aldo, Origini del "culto di S. Gennaro". Teoksessa Ambrasi, D. - Calvino, R. - Caserta, A. - Ciavolino, N. San Gennaro vescovo e martire. Memorie letterarie e monumentali. Napoli: Settimanale Cattolico Nuova Stagione, 1982, ss. 19-27.
· Ursi, Corrado, S. Gennaro vescovo e martire patrono di Napoli e della regione Campania. Napoli: Duomo di Napoli, 1990.
· Suvi Hänninen, San Gennaron kultti Napolissa, Elore 1/2001, 8. vuosikerta. Julkaisija: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry., Joensuu.
RSS Feed