Viime kerroilla, kolmiosaisessa sarjassa, olemme keskittyneet Herran rukoukseen, joka on ”koko evankeliumin yhteenveto” ja ”rukouksista kaikkein täydellisin”. Sekä Jeesuksen opettamana rukouksena että kirkon varsinaisena rukouksena se on Raamatun keskus ja kommuunion vieton olennainen osa. (KKK 2774-2801) Nyt jatketaan kommuunion vieton etenemistä Isä meidän -rukouksen jälkeen.
Embolismi ja doksologia
Jo Herran rukouksessa pyydetään jokapäiväistä leipää, johon kristityille sisältyy viittaus myös eukaristiseen leipään. Siinä pyydetään myös puhdistumista synneistä, jotta pyhät lahjat annettaisiin todella pyhille, ja lopuksi pahasta päästämistä. Heti näiden Herran rukouksen sanojen jälkeen pappi yksin lukee siihen liittyvän embolismin, jonka kansa päättää doksologialla:
Kädet levitettyinä pappi jatkaa yksin: Taivaallinen Isä, me pyydämme: päästä meidät kaikesta pahasta ja anna armoisasti rauha meidän päivinämme. Tue meitä laupeudellasi, että olisimme aina vapaat synnistä ja turvassa kaikelta onnettomuudelta odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tulemista.
Pappi liittää kätensä yhteen. Kansa päättää rukouksen lausuen: Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. (RM nro 126, s. 518)
Tämä ns. embolismi eli kehotusrukous ja doksologia eli ylistyslause, jolla kansa tämän osan päättää, lauletaan tai lausutaan kuuluvasti. (RMYJ 56.a.)
Kristillisessä liturgiassa embolismi (kreikan ἐμβολισμός (embolismos) 'välikappale') on siis lyhyt rukous, joka sanotaan tai lauletaan Isä meidän -rukouksen jälkeen. Se toimii ”ikään kuin marginaalisena kaunistuksena” Isä meidän -rukouksen viimeisen vetoomuksen (”vaan päästä meidät pahasta”) yhteydessä, ja se vahvistaa ja tarkentaa kyseisen rukouksen monia merkityksiä. Tämä embolismi saattaa juontaa juurensa jo ensimmäisiltä vuosisadoilta, sillä eri muodoissaan se esiintyy kaikissa länsimaisissa ja monissa itämaisissa, erityisesti syyrialaisissa liturgioissa. (Catholic Encyclopedia: Embolism)
Embolismi ja ”päästä meidät kaikesta pahasta”
Embolismi laajentaa Herran rukouksen viimeistä pyyntöä ja anoo koko uskovien yhteisölle vapautusta pahan vallasta. Pahalla tarkoitetaan Saatanan persoonaa, joka vastustaa Jumalaa ja ”eksyttää koko maailman” (Ilm. 12:9). Jeesus on jo saanut voiton paholaisesta sillä hetkellä, jolloin hän vapaaehtoisesti antautui kuoleman valtaan antaakseen meille elämän. Se merkitsee sitä, että paholainen ”syöstään ulos” (Joh. 12:31) ja ”lähtee ajamaan takaa naista” (Ilm. 12:31), mutta sillä ei ole valtaa häneen, koska nainen, Pyhän Hengen ”armon saanut”, on varjeltu synniltä ja kuoleman turmiolta (Marian, pyhän Jumalansynnyttäjän perisynnitön sikiäminen ja taivaaseenottaminen). ”Lohikäärmeen raivo yltyi, ja se lähti sotimaan naisen muita lapsia vastaan” (Ilm. 12:17). Siksi Henki ja Kirkko rukoilevat: ”Tule, Herra Jeesus!” (Ilm. 22:17,20), sillä hänen tulonsa päästää meidät Pahasta lopullisesti. (KKK 2853)
Juuri näin koko Kirkon kanssa ja Pyhässä Hengessä rukoilemme vapautusta kaikesta menneestä, nykyisestä ja tulevasta pahasta, pyydämme pääsyä kaikesta ihmiskuntaa painavasta pahasta ja anomme myös kallisarvoista rauhan lahjaa ja armoa odottaa kestävinä Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tulemista.
Embolismi ja ”autuaallisen toivon täyttyminen”
Embolismi liittää rukouksen myös ”autuaallisen toivon täyttymisen” ja Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemisen odotuksen perspektiiviin, niin kuin kirjeessä Titukselle kehotetaan: ”Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa, kun odotamme autuaan toivomme toteutumista, suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymistä.” (Tit. 2:11-13)
Embolismi yhtyykin Jeesuksen rukoukseen, joka kantaa myös viimeistä Isä meidän –rukouksen pyyntöä: ”En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta” (Joh. 17:15). Pyydämme Isä Jumalalta rauhaa ja suojelusta kaikelta onnettomuudelta odottaessamme Kristuksen parusiaa, toista tulemista, jolloin kaikki meidän autuaallinen toivomme saa vihdoinkin täyttymyksen. Näin embolismi ilmaisee pyyntöjemme ”eskatologisen” luonteen Herran odotuksessa, ”siihen asti, kun hän tulee” (1 Kor. 11:26) ja samalla kutsuu meidät hylkäämään individualismin (synnin) ja edistämään koko luomakunnan ykseyttä ja yhteyttä.
Maranata
Embolismia lausuessaan Kirkko ennakoi jo nöyrästi uskoen kaikkien ja kaiken yhdeksi yhdistämistä hänessä, jolla ”on kuoleman ja tuonelan avaimet” (Ilm. 1:18), ”joka on, joka oli ja joka on tuleva, Kaikkivaltias” (Ilm. 1:8).
Ilmestyskirjassa Jeesus lupaa tulevansa pian (Ilm. 22:7, 12), ja Kirkko vastaa tähän lupaukseen rukoillen juuri sen mukaisesti: ”Minä tulen pian – tule Herra Jeesus!” (Ilm. 22:20) ”Tule, Herra” on ollut kristillisen liturgian osa kaikkein varhaisimmista ajoista asti, ja se on jopa säilyttänyt alkuperäisen arameankielisen asunsa: ”Maranata!” Merkitykseltään se voi olla sekä imperatiivinen ”Tule, Herra!” (pyyntörukous) että indikatiivinen ”Herra tulee/on tullut!” (uskontunnustuslause). Raamatussa Paavali käyttää sitä kirjeensä lopetuksessa (1. Kor. 16:22), ja varhaiskristillinen apostolien oppi Didakhe (10:6) kehottaa ehtoollisvieraita: ”Jos joku on pyhä, hän tulkoon. Jos joku ei ole pyhä, hän katukoon. Maranata, aamen.” Se, että alkukirkko rukoili näin juuri ehtoollisen yhteydessä kuvastaa paitsi heidän palavaa odotustaan, myös käsitystä siitä, kuinka juuri Herran aterian kautta Jeesus jo nyt tulee Kirkkonsa keskelle.
Doksologia
Liturgisessa yhteydessä on jo hyvin varhain lisätty Herran rukouksen päätteeksi doksologia. Kahdentoista apostolin opissa eli Didakhessa se kuuluu: ”Sillä sinun on voima ja kunnia iankaikkisesti.” (Didakhe 8,2) Apostolisissa konstituutioissa, joka on varhainen kirkkojärjestys, ”voiman ja kunnian” eteen lisätään ”valtakunta” (Const. ap. 7,24,1). Tätä muotoa käytetään nykyisin myös Isä meidän -rukouksen ekumeenisessa versiossa. Toisaalta bysanttilainen traditio aloittaa doksologian sanoilla ”sillä sinun, Isä, Poika ja Pyhä Henki, on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti”.
Tämä loppuylistys ”sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti” palaa Isä meidän -rukouksen kolmeen ensimmäiseen pyyntöön, Isän nimen kunnioittamiseen, hänen valtakuntansa tuloon ja hänen pelastustahtonsa voimaan. Mutta nämä rukousaiheet kohoavat nyt palvoen ja kiittäen niin kuin taivaallisessa liturgiassa (Ilm. 1:6; 4:11; 5:13). Tämän maailman ruhtinas on valheellisesti ominut itselleen herruuden, vallan ja kunnian (Luuk. 4:5-6). Kristus, Herra, palauttaa ne takaisin Isälleen ja meidän Isällemme, kunnes hän kerran luovuttaa valtakunnan Isälle hetkellä, jolloin pelastuksen salaisuus toteutuu lopullisesti ja Jumala on oleva kaikki kaikessa (1 Kor. 15:24-28).
Kokonaisuudessaan akklamaatio eli rukoushuudahdus, embolismi ja doksologia, jolla kansa tämän osan päättää, ilmaisee myös Kristuksen ikuista kuninkuutta: hänen on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti.
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
Embolismi ja doksologia
Jo Herran rukouksessa pyydetään jokapäiväistä leipää, johon kristityille sisältyy viittaus myös eukaristiseen leipään. Siinä pyydetään myös puhdistumista synneistä, jotta pyhät lahjat annettaisiin todella pyhille, ja lopuksi pahasta päästämistä. Heti näiden Herran rukouksen sanojen jälkeen pappi yksin lukee siihen liittyvän embolismin, jonka kansa päättää doksologialla:
Kädet levitettyinä pappi jatkaa yksin: Taivaallinen Isä, me pyydämme: päästä meidät kaikesta pahasta ja anna armoisasti rauha meidän päivinämme. Tue meitä laupeudellasi, että olisimme aina vapaat synnistä ja turvassa kaikelta onnettomuudelta odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tulemista.
Pappi liittää kätensä yhteen. Kansa päättää rukouksen lausuen: Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. (RM nro 126, s. 518)
Tämä ns. embolismi eli kehotusrukous ja doksologia eli ylistyslause, jolla kansa tämän osan päättää, lauletaan tai lausutaan kuuluvasti. (RMYJ 56.a.)
Kristillisessä liturgiassa embolismi (kreikan ἐμβολισμός (embolismos) 'välikappale') on siis lyhyt rukous, joka sanotaan tai lauletaan Isä meidän -rukouksen jälkeen. Se toimii ”ikään kuin marginaalisena kaunistuksena” Isä meidän -rukouksen viimeisen vetoomuksen (”vaan päästä meidät pahasta”) yhteydessä, ja se vahvistaa ja tarkentaa kyseisen rukouksen monia merkityksiä. Tämä embolismi saattaa juontaa juurensa jo ensimmäisiltä vuosisadoilta, sillä eri muodoissaan se esiintyy kaikissa länsimaisissa ja monissa itämaisissa, erityisesti syyrialaisissa liturgioissa. (Catholic Encyclopedia: Embolism)
Embolismi ja ”päästä meidät kaikesta pahasta”
Embolismi laajentaa Herran rukouksen viimeistä pyyntöä ja anoo koko uskovien yhteisölle vapautusta pahan vallasta. Pahalla tarkoitetaan Saatanan persoonaa, joka vastustaa Jumalaa ja ”eksyttää koko maailman” (Ilm. 12:9). Jeesus on jo saanut voiton paholaisesta sillä hetkellä, jolloin hän vapaaehtoisesti antautui kuoleman valtaan antaakseen meille elämän. Se merkitsee sitä, että paholainen ”syöstään ulos” (Joh. 12:31) ja ”lähtee ajamaan takaa naista” (Ilm. 12:31), mutta sillä ei ole valtaa häneen, koska nainen, Pyhän Hengen ”armon saanut”, on varjeltu synniltä ja kuoleman turmiolta (Marian, pyhän Jumalansynnyttäjän perisynnitön sikiäminen ja taivaaseenottaminen). ”Lohikäärmeen raivo yltyi, ja se lähti sotimaan naisen muita lapsia vastaan” (Ilm. 12:17). Siksi Henki ja Kirkko rukoilevat: ”Tule, Herra Jeesus!” (Ilm. 22:17,20), sillä hänen tulonsa päästää meidät Pahasta lopullisesti. (KKK 2853)
Juuri näin koko Kirkon kanssa ja Pyhässä Hengessä rukoilemme vapautusta kaikesta menneestä, nykyisestä ja tulevasta pahasta, pyydämme pääsyä kaikesta ihmiskuntaa painavasta pahasta ja anomme myös kallisarvoista rauhan lahjaa ja armoa odottaa kestävinä Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tulemista.
Embolismi ja ”autuaallisen toivon täyttyminen”
Embolismi liittää rukouksen myös ”autuaallisen toivon täyttymisen” ja Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemisen odotuksen perspektiiviin, niin kuin kirjeessä Titukselle kehotetaan: ”Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa, kun odotamme autuaan toivomme toteutumista, suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymistä.” (Tit. 2:11-13)
Embolismi yhtyykin Jeesuksen rukoukseen, joka kantaa myös viimeistä Isä meidän –rukouksen pyyntöä: ”En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta” (Joh. 17:15). Pyydämme Isä Jumalalta rauhaa ja suojelusta kaikelta onnettomuudelta odottaessamme Kristuksen parusiaa, toista tulemista, jolloin kaikki meidän autuaallinen toivomme saa vihdoinkin täyttymyksen. Näin embolismi ilmaisee pyyntöjemme ”eskatologisen” luonteen Herran odotuksessa, ”siihen asti, kun hän tulee” (1 Kor. 11:26) ja samalla kutsuu meidät hylkäämään individualismin (synnin) ja edistämään koko luomakunnan ykseyttä ja yhteyttä.
Maranata
Embolismia lausuessaan Kirkko ennakoi jo nöyrästi uskoen kaikkien ja kaiken yhdeksi yhdistämistä hänessä, jolla ”on kuoleman ja tuonelan avaimet” (Ilm. 1:18), ”joka on, joka oli ja joka on tuleva, Kaikkivaltias” (Ilm. 1:8).
Ilmestyskirjassa Jeesus lupaa tulevansa pian (Ilm. 22:7, 12), ja Kirkko vastaa tähän lupaukseen rukoillen juuri sen mukaisesti: ”Minä tulen pian – tule Herra Jeesus!” (Ilm. 22:20) ”Tule, Herra” on ollut kristillisen liturgian osa kaikkein varhaisimmista ajoista asti, ja se on jopa säilyttänyt alkuperäisen arameankielisen asunsa: ”Maranata!” Merkitykseltään se voi olla sekä imperatiivinen ”Tule, Herra!” (pyyntörukous) että indikatiivinen ”Herra tulee/on tullut!” (uskontunnustuslause). Raamatussa Paavali käyttää sitä kirjeensä lopetuksessa (1. Kor. 16:22), ja varhaiskristillinen apostolien oppi Didakhe (10:6) kehottaa ehtoollisvieraita: ”Jos joku on pyhä, hän tulkoon. Jos joku ei ole pyhä, hän katukoon. Maranata, aamen.” Se, että alkukirkko rukoili näin juuri ehtoollisen yhteydessä kuvastaa paitsi heidän palavaa odotustaan, myös käsitystä siitä, kuinka juuri Herran aterian kautta Jeesus jo nyt tulee Kirkkonsa keskelle.
Doksologia
Liturgisessa yhteydessä on jo hyvin varhain lisätty Herran rukouksen päätteeksi doksologia. Kahdentoista apostolin opissa eli Didakhessa se kuuluu: ”Sillä sinun on voima ja kunnia iankaikkisesti.” (Didakhe 8,2) Apostolisissa konstituutioissa, joka on varhainen kirkkojärjestys, ”voiman ja kunnian” eteen lisätään ”valtakunta” (Const. ap. 7,24,1). Tätä muotoa käytetään nykyisin myös Isä meidän -rukouksen ekumeenisessa versiossa. Toisaalta bysanttilainen traditio aloittaa doksologian sanoilla ”sillä sinun, Isä, Poika ja Pyhä Henki, on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti”.
Tämä loppuylistys ”sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti” palaa Isä meidän -rukouksen kolmeen ensimmäiseen pyyntöön, Isän nimen kunnioittamiseen, hänen valtakuntansa tuloon ja hänen pelastustahtonsa voimaan. Mutta nämä rukousaiheet kohoavat nyt palvoen ja kiittäen niin kuin taivaallisessa liturgiassa (Ilm. 1:6; 4:11; 5:13). Tämän maailman ruhtinas on valheellisesti ominut itselleen herruuden, vallan ja kunnian (Luuk. 4:5-6). Kristus, Herra, palauttaa ne takaisin Isälleen ja meidän Isällemme, kunnes hän kerran luovuttaa valtakunnan Isälle hetkellä, jolloin pelastuksen salaisuus toteutuu lopullisesti ja Jumala on oleva kaikki kaikessa (1 Kor. 15:24-28).
Kokonaisuudessaan akklamaatio eli rukoushuudahdus, embolismi ja doksologia, jolla kansa tämän osan päättää, ilmaisee myös Kristuksen ikuista kuninkuutta: hänen on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti.
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
- Roomalaisen Messukirjan yleinen johdanto (RMYJ), Pieksämäki 1999, II luku
- Katolisen kirkon katekismus, LEV & KATT, Jyväskylä 2005, II osa, nrot 1104-1109, 1322-1419
- Katolisen kirkon katekismuksen kompendium, LEV & KATT, Keuruu 2013, II osa, nrot 223, 271-294
- Katolinen uskomme, suom. E. Koski, KATT, Kerava 1974, 16. luku, ss. 213-221
- Vatikaanin II kirk.kok. (1962-65), konstituutio Sacrosanctum Concilium pyhästä liturgiasta (4.12.1963), lyh. SC
- Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Lumen gentium Kirkosta (21.11.1964), lyh. LG
- Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Dei Verbum jumalallisesta ilmoituksesta (18.11.1965)
- Vatikaanin II kirk.kok., dekreetti Presbyterorum ordinis pappeudesta (7.12.1965), lyh. PO
- The Sacred Congregation of Rites, instruction on Implementing the Constitution on Sacred Liturgy, Inter oecumenici, 26.9.1964; AAS 56 (1964).
- The Sacred Congregation of Rites, instruction Musicam Sacram (5.3.1967), AAS 59 (1967) 300-320.
- The Sacred Congregation of Rites, instruction on Eucharistic Worship, Eucharisticum Mysterium, 25.5.1967; AAS 59 (1967).
- paavi Pius XII, kiertokirjeet Mystici Corporis (29.6.1943) ja Mediator Dei (20.11.1947)
- paavi Paavali VI, kiertokirje Mysterium fidei (3.9.1965)
- paavi Johannes Paavali II, kiertokirje Ecclesia de Eucharistia (17.4.2003)
- Liturgian ja sakramenttijärjestyksen kongregaatio, asiakirja Redemptionis Sacramentum (23.4.2004)
- paavi Benedictus XVI, apostolinen kehotuskirje Sacramentum caritatis (13.3.2007), lyh. SCa
RSS Feed