All Categories

Nyt kolehti myös MobilePay:llä! / Now the collection also via MobilePay!

25/6/2025

Alttarin uhrilahjojen valmistamisen kanssa kerätään kolehti, joka on kirkolle annettava uhrilahja. Oikeastaan Eukaristian viettoon tarkoitettujen leivän ja viinin ohella kristityt ovat alusta asti tuoneet myös lahjoja jaettavaksi puutetta kärsiviä varten (KKK 1351). Tämä tapa, josta käytettiin nimeä kolehti (1 Kor. 16:1), on aina ajankohtainen. Inspiraationa sille on ollut Kristuksen esimerkki, hänen, joka tuli köyhäksi, jotta tekisi meidät rikkaiksi (2 Kor. 8:9). Sen minkä annamme köyhille, annamme Jumalalle, sillä Kristus sanoo: ”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” (Matt. 25:40)

Vanha ja uusi
Vanhoina aikoina kirkkoon tuotiin paljon lahjoja, jotka offertoriumin aikana luovutettiin papille. Ne olivat ennen kaikkea ruokatavaroita. Tästä johtui myös tapa, että lahjat vastaanotettuaan pappi todella pesi kätensä. Hän ei menettänyt vähintäkään arvostaan ottaessaan ne vastaan messukasukassaan, sillä hän suoritti siinä merkittävää pappeuteensa kuuluvaa tehtävää. Nimittäin vastaanotetut lahjat jaettiin kolmeen osaan ja määrättiin seuraaville kohteille: yksi osa kuului köyhille, toinen papistolle ja kolmas osa, määrältään pienin mutta tarkoitukseltaan arvokkain, leipä ja viini, oli määrätty käytettäväksi Pyhää Messua varten. Vain tämä kolmas osa tuli muuttaa Kristuksen ruumiiksi ja vereksi, mutta kaikki kolme uhrattiin Herralle. Offertoriumin aikana tuli näistä kolmesta osatoimituksesta yksi ainoa: papille Herran edustajana luovutettiin se, mikä oli määrätty koko seurakunnan hyväksi.

Näin aikaisemmin ei ollut olemassa kolehtia rahana. Uskovat toivat alttarille luonnolliset lahjansa, joista osa käytettiin konsekraatiota ja kommuuniota varten, osa pappien elatukseksi, ja kolmas osa kuului köyhille. Käytännön helpottamiseksi kolehti kerätään nyt rahana luonnollisten ruokatavaroiden tuomisen sijaan. Vaikka tapa on muuttunut, sisältö on aina ollut sama. Miten voi ylipäänsä olla olemassa pappeja, kirkkoja, liturgisia tarvikkeita ja toimituksia, ellei alttarin palvelijoilla ole mistä elää? Heidän elatuksestaan huolehtiminen merkitsee samaa kuin huolehtia Jumalan ylistämisen jatkuvuudesta, sillä hehän ovat Jumalan palvelijoita.

Leipä ja viini
Uhrilahjat, ennen kaikkea leipä ja viini, ovat ihmisen työn ja vaivan hedelmiä. Niitä ei olisi olemassa ilman myllärien ja viininviljelijäin työtä, ilman niiden vaivannäköä, jotka ovat korjanneet lyhteet ja poimineet viinirypäleet, kumartuneet syvään vetämään vakoja, istuttaneet taimia ja hoitaneet viiniköynnöksiä. Niitä ei olisi olemassa ilman auraa ja kuokkaa, ilman sulattamoja ja terästehtaita ja ilman niitä, jotka työskentelevät kaivosten uumenissa. Ja kaikki nämä ihmiset puolestaan ovat tarvinneet vaatteita, ruokaa ja asunnon, lääkäreitä, jotka ovat hoitaneet heitä, sekä monenlaisia virkailijoita. Kokonainen salaperäisten yhteenkuuluvuuksien ketju on ollut tarpeen, jotta tämä pitkä työn kulku on tuottanut tämän leivän ja tämän viinin, jotka pappi alttarilla kantaa Herralle. Siten uhrataan Herralle todellisesti eikä vain vertauskuvallisesti koko inhimillinen työ, kun pappi lausuu sanat: ”sinun anteliaisuudestasi olemme saaneet leivän, jonka kannamme eteesi, maan ja ihmisten työn hedelmän, josta meille tulee elämän leipä”; ”sinun anteliaisuudestasi olemme saaneet viinin, jonka kannamme eteesi, viiniköynnöksen ja ihmisten työn hedelmän, josta meille tulee hengellinen juoma.”

Ihmisen koko työ ja vaivannäkö, kaikki hänen toiveensa ja pettymyksensä ovat yhdistettävissä Kristuksen ristiin ja ylösnousemukseen. Niin pian kuin tämä leipä ja tämä viini on muutettu Kristuksen ruumiiksi ja vereksi, tulee muuttumisesta työn kruunu ja täyttymys, lunastus ja pyhitys. Tässä jumalallistumisessa täyttyy ja toteutuu elämä sinänsä, yksityisen ja perheen, kansan ja koko maailman elämä.

Kolehti = pyhä uhri
Tähän kaikkeen on kolehdilla oma osuutensa. Meidän kättemme työ, kaikki, mitä ihmisen ahkeruus ja vaivannäkö saa aikaan, saa kolehdin kautta erityisen arvon ja vihkimyksen, osan siitä tullessa lahjaksi, jonka avulla on mahdollista huolehtia Kristuksen ruumiista ja sen kärsivistä jäsenistä. Niinpä kolehti ei suinkaan ole keino, jonka avulla papit pääsevät käsiksi rahaan. Se on yksinkertaisesti uskovien osuus pyhään uhriin, keino auttaa kirkkoa ja papistoa heidän toimeentulossaan ja huolehtia seurakunnan köyhistä.

Ennen vanhaan uskovat toivat lahjana alttarille työnsä tuotteita. Tämä tapa oli puhuvampi kuin kolehtihaavi, joka nykyään kiertää penkkirivejä ja johon me joskus ajatuksettomasti heitämme pienen kolikon. Joka tapauksessa meidän uhrimme kolehtina ei tule sakaristoon vaan alttarille, ja siitä tulee pyhitetty kolehti. Kirkon ovella koottava uhrilahja tai jäsenmaksu ei korvaa varsinaista kolehtia, sillä jos niin olisi, käytettäisiin hurskasta tekosyytä puhtaasti rahallisessa ja siten materiaalisessa asiassa, eikä sillä olisi sitä uskonnollista ja liturgista arvoa, joka on kolehdille ominainen.

Pyhitetty kolehti myös MobilePay:llä
Pyhän Messun vietossa offertoriumin aikana saadaan aikaan siis pyhitetty kolehti. Messu-uhrilla ja Herran ehtoollisella on merkittävä yhteys kolehtiin. Toki on pidettävä huoli siitä, että kolehti kerätään nopeasti ja yksinkertaisella tavalla sekä samalla niin arvokkaasti ja hienotunteisesti, ettei sillä häiritä uskovia eikä pyhää toimitusta. Kolehti saa selvemmän merkityksen silloin, kun se ei koidu pahennukseksi, vaan mukautuu itse Eukaristian viettoon.

Nyt MobilePay helpottaa kolehtimaksujen keräämistä. Pyhän Ristin seurakunta on jo ottanut käyttöön MobilePay-lyhytnumeron ja -QR-koodin. Niiden avulla nekin seurakuntalaiset, joilla ei ole käteistä mukana kolehtihaaviin pantavaksi tai jotka seuraavat sunnuntaimessua suorana lähetyksenä internetin välityksellä, voivat osallistua kolehtiin MobilePay-sovellusta käyttämällä.

Tällaisen ”mobiilirahan” käyttö on lisääntynyt yhteiskunnassa yleisemminkin ja joillakin seurakunnilla kasvava osa kolehtimaksuista tulee jo mobiilimaksuina. Maksutavan edellytys luonnollisesti on se, että on ladannut omaan älypuhelimeensa MobilePay-sovelluksen ja ottanut sen käyttöön.

Kun kolehdin aika tulee, voi puhelimen kameralla skannata seurakunnan QR-koodin tai sitten avata suoraan MobilePay-sovelluksen ja käyttää seurakunnan lyhytnumeroa. Tämän jälkeen jokainen päättää itse sopivan summan kolehtiin pantavaksi. Lyhytvalintanumero jää sovelluksen muistiin, joten jatkossa se on vielä helpompi löytää.

Lyhyesti / In short
Nyt voit maksaa messun kolehdin myös MobilePayn avulla! Jos olet ladannut älypuhelimeesi MobilePay-sovelluksen, voit helposti lahjoittaa kolehtiin ilman käteistä. Syötä vain seurakunnan MobilePay-numero ja haluamasi summa – lahjoituksesi menee suoraan seurakunnan hyväksi. Kiitos tuestasi!

Now you can also donate to the collection via MobilePay! If you have downloaded the MobilePay app on your smartphone, you can easily contribute to the collection without cash. Simply enter the parish’s MobilePay number and the amount you wish to donate – your contribution goes directly to the parish. Thank you for your support!

I./Fr Tri Nguyen

Lähteet:

Roomalaisen Messukirjan yleinen johdanto (RMYJ), Pieksämäki 1999, II luku
Katolisen kirkon katekismus, LEV & KATT, Jyväskylä 2005, II osa, nrot 1322-1419
Katolisen kirkon katekismuksen kompendium, LEV & KATT, Keuruu 2013, II osa, nrot 271-294
Katolinen uskomme, suom. E. Koski, KATT, Kerava 1974, 16. luku, ss. 213-221
Vatikaanin II kirk.kok. (1962-65), konstituutio Sacrosanctum Concilium pyhästä liturgiasta (4.12.1963), lyh. SC
Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Lumen gentium Kirkosta (21.11.1964)
Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Dei Verbum jumalallisesta ilmoituksesta (18.11.1965)
Vatikaanin II kirk.kok., dekreetti Presbyterorum ordinis pappeudesta (7.12.1965)
The Sacred Congregation of Rites, instruction on Implementing the Constitution on Sacred Liturgy, Inter oecumenici, 26.9.1964; AAS 56 (1964).
The Sacred Congregation of Rites, instruction Musicam Sacram (5.3.1967), AAS 59 (1967) 300-320.
The Sacred Congregation of Rites, instruction on Eucharistic Worship, Eucharisticum Mysterium, 25.5.1967; AAS 59 (1967).
paavi Pius XII, kiertokirjeet Mystici Corporis (29.6.1943) ja Mediator Dei (20.11.1947)
paavi Paavali VI, kiertokirje Mysterium fidei (3.9.1965)
paavi Johannes Paavali II, kiertokirje Ecclesia de Eucharistia (17.4.2003)
Liturgian ja sakramenttijärjestyksen kongregaatio, asiakirja Redemptionis Sacramentum (23.4.2004)
paavi Benedictus XVI, apostolinen kehotuskirje Sacramentum caritatis (13.3.2007), lyh. SCa
Herran pöytä, Messu, Valkeus & Elämä 4, Studium Catholicum, Helsinki 1964, ss. 37-42.

Kesän 2025 tärkeät juhlat: Pyhän Hengen vuodattamisesta taivaaseen ottamiseen

25/6/2025

Herran ylösnousemuksen eli pääsiäisen suurjuhlan (20.04.2025) ja taivaaseen astumisen eli helatorstain juhlapyhän (29.05.2025) jälkeen vietämme kesän 2025 aikana mm. seuraavia tärkeitä juhlia liturgisen kalenterin mukaan:

Sunnuntaina 08.06.2025 vietämme helluntaijuhlaa, Pyhän Hengen vuodattamisen juhlapyhää.
Helluntaina muistamme sitä tapahtumaa, että Pyhä Henki laskeutui Neitsyt Marian ja apostolien ylle ja nuori kirkko alkoi rohkeasti julistaa Jeesuksen opetusta. Helluntai on kirkon syntymäpäivä, jota vietetään viisikymmentä päivää pääsiäisen jälkeen. Ennen taivaaseen astumistaan Jeesus lupasi apostoleilleen, että ”Te saatte Puolustajan; minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta. Myös te olette minun todistajiani, olettehan olleet kanssani alusta asti.” (Joh. 15:26-27) Helluntaipäivänä tämä Jeesuksen antama lupaus täyttyi. Pyhä Henki tuli ja pelokkaat opetuslapset saivat rohkeuden todistaa Jeesuksesta. Suljettujen ovien takaa he tulivat temmatuiksi yhtäkkiä julkisuuteen, maailmaan. Pyhän Hengen voimasta ja apostolien julistuksen kautta syntyi kirkko, jossa Kristus nyt kokoaa yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset (Joh. 11:52). Kristus on Pyhässä Hengessä kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti (Matt. 28:20).

Sunnuntaina 15.06.2025 vietämme Pyhän Kolminaisuuden juhlapyhää.
Helluntain jälkeisenä sunnuntaina vietämme kaikkein Pyhimmän Kolminaisuuden juhlaa. Pyhän Hengen vuodattamisessa meille ilmoitetaan Pyhän Kolminaisuuden salaisuus sen kaikessa täyteydessä. Pyhä Kolminaisuus on koko kristinuskon suurin ja syvin salaisuus, joka ylittää kaiken ihmisymmärryksen. Jumala on yksi, mutta hän on ilmoittanut meille itsensä Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Hän vaikuttaa Luojana, Lunastajana ja Pyhittäjänä. Ihmisjärki ei tietenkään ulotu tähän salaisuuteen, mutta Jumalan ilmoituksessa usko valaisee meitä. Kaiken kaikkiaan kolmiyhteinen Jumala on rakkaus, jota elämme ja koemme joka päivä.

Sunnuntaina 22.06.2025 vietämme Kristuksen Pyhän Ruumiin ja Veren juhlapyhää.
Kirkko viettää pyhän Eukaristian juhlaa kahdesti vuodessa, kiirastorstaina ja Pyhän Kolminaisuuden jälkeisenä torstaina (Suomessa tätä juhlapyhää vietetään seuraavana sunnuntaina). Nämä päivät eroavat toisistaan paitsi ajankohdiltaan myös tunnelmaltaan. Kiirastorstaita värittää tietoisuus Kristuksen kärsimisestä ja kuolemasta. Pyhän Kolminaisuuden jälkeisenä torstaina leimaa Pyhää Messua ilo ja kiitollisuus Kristuksen pysyvästä läsnäolosta, leivän ja viinin muodossa, meidän kanssamme maailman loppuun asti, niin kuin hän lupasi meille ennen taivaaseenastumistaan. Kirkko haluaa omistaa erityisesti Kristuksen ruumiin ja veren juhlapäivän suurelle uskon salaisuudelle. Pyhä Eukaristia on Kirkon elämän lähde ja huippukohta (LG 11). Ehtoollisessa Kristus tulee meitä niin lähelle, ettei enää lähemmäksi voi tulla. Hän sulautuu meidän inhimilliseen luontoomme, lihaamme ja vereemme, koko olemukseemme. Vastaanottaessamme ehtoollisen me yhdistymme häneen korkeimmalla mahdollisella tavalla maan päällä. Ainoastaan osallistuminen Jumalan autuuteen taivaassa ylittää Eukaristian sakramentin armon.

Tiistaina 24.06.2025 vietämme pyhän Johannes Kastajan syntymän juhlapyhää.
Neitsyt Mariaa lukuun ottamatta Johannes Kastaja on ainoa pyhimys, jonka ruumiillisen syntymän juhlaa vietetään. Jo 400-luvulla juhlapäivä oli 24.6. – kuusi kuukautta ennen Jeesuksen syntymää. Luukkaan evankeliumi kertoo, että Johannes pyhittyi jo ennen syntymäänsä: sinä hetkenä, jona Maria tuli tervehtimään Elisabetia (Luuk. 1:41). Johanneksen syntymään liittyneet epätavalliset tapahtumat viittaavat hänen merkitykseensä pelastushistoriassa. Hän oli vanhan ja uuden liiton rajalla valmistamassa kansaa Messiaan tuloon. Jeesuskin sai häneltä kasteen Jordan-virrassa. Jeesuksen ensimmäiset opetuslapset olivat olleet Johanneksen opetuslapsia. Johannes tiesi olevansa ”huutavan ääni erämaassa”, mutta Jeesus sanoi häntä suurimmaksi ”naisista syntyneiden joukossa” (Matt. 11:11).

Perjantaina 27.06.2025 vietämme Jeesuksen Pyhän Sydämen juhlapyhää.
Kirkko on säätänyt Jeesuksen Sydämen juhlan, jota vietetään kolmantena helluntain jälkeisenä perjantaina. Kesäkuu ja muiden kuukausien ensimmäinen perjantai on myös omistettu Jeesuksen Sydämelle, jonka hartaus juontaa juurensa Raamatusta: ”Jeesuksen luo tultuaan he huomasivat hänen jo kuolleen eivätkä siksi katkaisseet hänen sääriluitaan. Yksi sotilaista kuitenkin työnsi keihään hänen kylkeensä, ja haavasta vuoti heti verta ja vettä.” (Joh. 19:33-34) Vapahtajan avattu kylki ja puhkaistu sydän ovat mitä selvin kuva Jeesuksen rakkaudesta koko ihmiskuntaa kohtaan. Sydämen symbolisen merkityksen ja viehättävyyden takia Jumala itse käyttää sitä ilmoittaakseen, miten syvä on se rakkaus, jota hän osoitti meille Pojassaan Jeesuksessa. Apostoli Filippus pyysi kerran Jeesukselta: ”näytä meille Isä”, silloin Jeesus vastasi: ”se, joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän” (Joh. 14:9). Kun katselemme Jeesuksen Sydämeen, näemme Isän Sydämen. Jeesuksen Sydän on ovi, jonka kautta pääsemme suoraan Jumalan sydämeen.

Sunnuntaina 29.06.2025 vietämme pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin juhlapyhää.
Tämä päivä ei varsinaisesti ole apostolien kuoleman muistopäivä, vaan se päivä, jona heidän maalliset jäännöksensä siirrettiin Via Appian varrella sijaitsevaan katakombiin. Juhla mainitaan ensimmäisen kerran jo vuonna 354.
Perimätiedon mukaan Pietari kuoli marttyyrina ristillä Roomassa keisari Neron aikana noin vuonna 64. Legenda kertoo, että Pietari oli pakenemassa vainoajiensa käsistä Roomasta, kun hän näki Jeesuksen tulevan tiellä vastaan. Pietari kysyi: ”Minne menet, Herra?” Jeesus sanoi menevänsä uudelleen ristiinnaulittavaksi Pietarin puolesta. Silloin Pietari palasi Roomaan ja antoi ristiinnaulita itsensä pää alaspäin. Roomassa on pieni kirkko nimeltä ”Quo vadis, Domine” sillä paikalla, missä legenda kertoo Pietarin tavanneen Herransa.
Paavali tuli vuonna 61 Roomaan, jossa hän oli ensin kotiarestissa, sitten vangittuna ja lopulta hänet mestattiin Rooman kansalaisena keisari Neron vainoissa, noin vuonna 67. Legendan mukaan hänen kaulansa katkaistiin miekalla, ja pudotessaan maahan hänen päänsä pomppasi kolme kertaa ja näihin paikkoihin puhkesi lähteitä. Nykyään tällä paikalla kohoaa kirkko nimeltä San Paolo alle Tre Fontane (Kolmen lähteen Paavalinkirkko).
Tänä vuonna pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin juhlapyhä osuu juuri sunnuntaihin, jolloin juhla muuttuu todella näkyvän juhlalliseksi.

Keskiviikkona 06.08.2025 vietämme Herran kirkastumisen juhlaa.
Juhla perustettiin todennäköisesti Tabor-vuorella sijaitsevien basilikojen vihkimisen muistoksi. Sitä on vietetty 500-luvulta lähtien, 40 päivää ennen Ristin ylentämisen juhlaa (14.9.). Joillakin seuduilla länsimaissa juhla omaksuttiin 800-luvulla. Roomalaiseen kalenteriin se otettiin vasta 1457 kiitokseksi vuotta aikaisemmin Beogradin luona saavutetusta voitosta taistelussa turkkilaisia vastaan. Kirkastumisen ihme osoittaa, että Kristuksen ja kristityn tie kirkkauteen vie ristin, kärsimyksen ja kuoleman kautta.

Perjantaina 15.08.2025 vietämme Autuaan Neitsyt Marian taivaaseen ottamisen juhlapyhää.
Neitsyt Marian taivaaseen ottamisen juhlaa alettiin viettää pian sen jälkeen kun Efesoksen kirkolliskokous oli antanut Marialle arvonimen Jumalan synnyttäjä vuonna 431. Jerusalemin ja Betlehemin välillä oli 400-luvulla kappeli, jossa vietettiin vuosittain 15.8. Neitsyt Marian muistoa. Keisari Mauritius rakensi noin vuonna 600 Getsemaneen basilikan kunnioittaakseen Marian ”kuolonuneen nukkumista” ja taivaaseen ottamista, josta tämä päivä on saanut aiheensa. Tuolloin vietetään juhlaa Marian pelastumisesta ”ruumiineen ja sieluineen” (paavi Pius XII vahvisti tämän opin vuonna 1950): Marian koko persoona on päässyt lopulliseen päämääräänsä. Näin hän on Kirkon ja jokaisen uskovan tulevaisuuden merkki.

Tämän Marian juhlapyhän yhteydessä meidän Helsingin hiippakunnassamme järjestetään perinteisesti ns. Hiippakuntajuhla, jota vietetään myös tänä vuonna Pyhän Laurin kirkossa Lohjalla lauantaina 16.08.2025 kello 11.00 alkaen piispamme Raimon johdolla. Samalla on myös seurakunnassamme parhaillaan työskentelevä diakoni John Nguyen Manh Chienin papiksi vihkiminen. Tänä vuonna hiippakuntajuhla on siis merkittävä tapahtuma erityisesti Pyhän Ristin seurakunnallemme. Tervetuloa Lohjalle ja uuden papin primitiomessuihin (Tampereella 17.08.2025)!

Isä Tri Nguyen

Lähde: E. Koski, Pyhimysten tie, KATT 1978; A. Engelhart OSB, Pyhien vuosi, KATT 2001.

Kuukauden pyhimys: Pyhä Kateri Tekakwitha (14.7.)

25/6/2025

Varhain orvoksi
Kateri Tekakwitha syntyi vuonna 1656 Ossernenonin mohawk-kylässä lähellä nykyistä Auriesvilleä New Yorkin osavaltiossa. Hänen isänsä oli mohawk-intiaani ja ei-kristitty päällikkö ja hänen äitinsä kristinuskoon kääntynyt algonkini-intiaani.

Hän eli vaikean elämän, varsinkin kun hänen molemmat vanhempansa ja nuorempi veljensä kuolivat isorokkoon hänen ollessaan neljävuotias. Myös Kateri itse sairastui ja parani, mutta eli loppuelämänsä rokonarpisena ja puolisokeana. Nimittäin sairaus jätti hänelle pahat kasvojen rokonarvet, heikkouden ja huonon näön.

Kääntymys kristinuskoon
Vanhempiensa kuoleman jälkeen Kateri asui setänsä Ioweranon kanssa, joka rupesi huolehtimaan hänestä. Setä oli hollantilaisten liittolainen, jonka luona Kateri tapasi lähetystyötä tekeviä jesuiittoja ja sai heiltä opetusta. Siitä huolimatta että setä vastusti katolista uskoa, Kateri otti kasteen jesuiitta-isä Jacques de Lambertvilleltä vuonna 1675.

Näin hän kääntyi katoliseen uskoon 19-vuotiaana ja hänet kastettiin Kateri-nimellä pyhän Katariina Sienalaisen mukaan. Kaste ei ainoastaan muuttanut Tekakwithaa, vaan aiheutti myös suurempaa vihamielisyyttä hänen heimossaan. Häntä kohdeltiin kuin orjaa, ja koska hän ei suostunut työskentelemään sunnuntaisin, hän jäi ilman aterioita. Jesuiittalähetyssaarnaajien elämän innoittamana hän kieltäytyi menemästä naimisiin yhdenkään setänsä haluaman kosijan kanssa, mistä häntä rangaistiin ja hänelle annettiin lisätöitä.

Tekawitha halusi Jeesuksen olevan hänen ainoa rakkautensa ja sanoi: ”En ole itseni oma, olen antanut itseni Jeesukselle. Hänen on oltava ainoa rakkauteni. Avuttoman köyhyyden tila, joka voi kohdata minua, jos en mene naimisiin, ei pelota minua."

Kylässä ei ollut muita kristittyjä eivätkä toiset intiaanit ymmärtäneet Katerin halua pysyä naimattomana, pyhittää lepopäivä ja rukoilla. Hän kärsi hiljaa ivailua, naurua ja vainoa. Koska hänen heimonsa ei lopulta hyväksynyt kastetta eikä ymmärtänyt hänen hurskauttaan ja siveyslupaustaan, hän pakeni de Lambertvillen kehotuksesta St. Louisin jesuiittalähetysasemalle lähelle Montrealia. Hän joutui kävelemään kaksisataa kilometriä Montrealin lähellä sijaitsevaan kristittyyn intiaaniyhteisöön, jossa hän sai ensikommuunionsa ja eli rauhallista kristityn elämää ilman vainoa. Siellä hän kasvoi pyhyydessä ja hänestä tuli kristityn yhteisön keskipiste. Intiaanitaustansa vuoksi hän ei voinut tulla nunnaksi, mutta hän noudatti silti heidän elämäntapaansa. Hän eli heidän tavallaan ankarassa askeesissa, jota jopa hänen rippi-isänsä kehotti lieventämään. Askeettisena hän teki itselleen usein ankaria katumuksia rukoillessaan kansansa kääntymyksen puolesta.

Kuolema ja pyhäksi julistaminen
Kateri sairastui lopulta vakavasti ja kuoli 24-vuotiaana 17. huhtikuuta 1680. Perimätiedon mukaan hänen rokonarpensa hävisivät puoli tuntia kuoleman jälkeen.

Pian Katerin kuoleman jälkeen hänen rippi-isänsä kirjoitti hänen elämäkertansa, josta tuli eräänlainen jesuiittojen käännytystyön menestyksen symboli. Suurin osa siitä, mitä Katerista tiedetään, tulee näiden kirjoitusten kautta. Hänen tarinansa alkoi menestyä ja tuottaa hedelmää. Niinpä vuonna 1884 jesuiitat ehdottivat hänen kanonisointiaan.

Vuonna 1932 Katerin elämäntarina esiteltiin vihdoinkin Roomassa ja vuonna 1943 paavi Pius XII julisti hänet kunnianarvoisaksi. Sen jälkeen Kateri julistettiin autuaaksi vuonna 1980. Sitten paavi Benedictus XVI julisti hänet pyhäksi 21. lokakuuta 2012, kun Yhdysvalloissa oli tapahtunut ihmeparantuminen. Sairas lapsi oli parantunut heti kun hänen vanhempansa olivat rukoilleet apua autuaalta Katerilta.

”Eukaristian lilja”
Kuten pyhä Juan Diego on ensimmäinen Amerikan alkuperäiskansojen katolinen pyhimys, Kateri Tekakwitha on vastaava ensimmäinen naispyhimys. Hän oli syvästi omistautunut Eukaristialle. Hänen tunnettu lempinimensä on ”mohawkien lilja”, mutta omistautumisensa vuoksi häntä on kutsuttu myös ”Eukaristian prinsessaksi” ja ”Eukaristian liljaksi”.

Kateri löysi todellisen ravintonsa Kristuksen ruumiista. Hän sanoi: ”Olen hylännyt tämän kurjan ruumiini nälkään ja muuhun kurjuuteen, jotta sieluni voisi olla tyytyväinen ja saada jokapäiväistä ravintoa.” Hän vietti paljon aikaa rukoillen Pyhän Sakramentin edessä, odottaen kappelin avautumista aamunkoitteessa ja viipyen siellä päivän viimeiseen Messuun asti.

Tekakwitha tunnisti Eukaristian ihmeellisen luonteen ja antoi koko elämänsä Jeesukselle. Vaikka hän kärsi valtavista fyysisistä ja henkisistä koettelemuksista, hän luotti eukaristisen Kristuksen hyvyyteen, armoon ja laupeuteen.

Meitä ei ehkä kutsuta kestämään samoja kuolettamisia ja uhrauksia kuin Tekawithaa, mutta silti voimme ottaa vastaan Jeesuksen meille uskomat ristit. Edistämällä syvempää Eukaristian palvontaa voimme oppia yhdistämään päivittäiset kärsimyksemme ja kamppailumme Kristuksen kärsimykseen ristillä.

Vaikka hänen nimensä ei ole hiippakuntamme kalenterissa, hänen muistojuhlaansa vietetään heinäkuun 14. päivänä muualla maailmassa, etenkin Yhdysvalloissa ja Kanadassa.

Isä Tri Nguyen

Lähteet:
·       Outi Kecskeméti, Taivaallisia suojelijoita, KATT, Helsinki 2002, s. 178.
·       Tuula Luoma, Uudistettu käsikirja katolisista pyhimyksistä, Amanda, Turenki 2020, s. 178.
·       Daniel Sargent, Catherine Tekakwitha, Longmans, Green & Co., New York, 1936.
·       David Hugh Farmer, The Oxford Dictionary of Saints. 3rd ed., Oxford University Press, Oxford 1992.
·       Suzanne J. Crawford & Dennis F. Kelley, American Indian Religious Traditions - An Encyclopedia. ABC Clio, 2005.
·       Allan Greer, Mohawk Saint: Catherine Tekakwitha and the Jesuits. Oxford University Press, 2005.

Kuukauden pyhimys: Pyhä Josemaría Escrivá de Balaguer, pappi (26.6.)

25/6/2025

Nuoruus ja pappeus
Josemaría Escrivá de Balaguer syntyi Espanjan Barbastrossa 9. tammikuuta 1902 kuusilapsisen perheen toisena lapsena. Kerrotaan, että ollessaan kaksivuotias poika oli niin vakavasti sairaana, että lääkäri ei uskonut hänen elävän seuraavaan aamuun. Silloin vanhemmat, jotka olivat hartaita katolilaisia, rukoilivat Neitsyt Mariaa, että Jumala pelastaisi lapsen hengen, ja seuraavana aamuna poika oli terve. Josemarían lapsuutta on pidetty onnellisena, vaikka perhe kärsi monista vastoinkäymisistä isän yhtiön mentyä konkurssiin ja perheen menetettyä kolme lasta.

Ollessaan noin 16-vuotias Josemaría näki lumessa karmeliittamunkin jättämät paljaiden jalkojen jäljet. Tämä puhutteleva näky inspiroi häntä pohtimaan, että ”jos toiset tekevät Jumalalle ja lähimmäisten puolesta noin suuria uhritekoja, enkö minäkin voisi tehdä jotain?” Näin hän tunsi kutsumusta antaa elämänsä Jumalalle.

Vuonna 1918 Josemaría aloitti papin opinnot Logroñon seminaarissa, josta hän pari vuotta myöhemmin siirtyi Zaragozan Pyhän Franciscus Paolalaisen seminaariin. Isänsä kannustuksesta ja piispan luvalla hän suoritti samanaikaisesti myös siviilioikeuden opinnot Zaragozan yliopistossa. Koska hän oli pidetty opiskelijoiden joukossa, Zaragozan arkkipiispa asetti hänet myös valvoja- ja tukioppilaaksi. Hänen isänsä kuoli yllättäen 27. marraskuuta juuri ennen hänen diakoniksi vihkimistään 20. joulukuuta 1924. Papiksi hänet vihittiin 23-vuotiaana 28. maaliskuuta 1925.

Pappina ja Opus Dein perustajana
Pappistehtävänsä Josemaría aloitti Zaragozan hiippakuntaan kuuluvassa Perdigueran seurakunnassa sairastuneen papin sijaisena. Sieltä hän siirtyi Zaragozan kaupunkiin reiluksi vuodeksi tehdäkseen pastoraalista työtä köyhien parissa ja sairaaloissa.

Keväällä 1927 hän sai arkkipiispaltaan luvan muuttaa Madridiin, sillä hän halusi jatkaa Madridin yliopistossa siviilioikeuden jatko-opintojaan ja suorittaa oikeustieteestä tohtorin tutkinnon. Myöhemmin hän toimi opettajana eräässä opiskelijoiden lakitieteellisessä akatemiassa elättääkseen itsensä ja leskeksi jääneen äitinsä. Näiden ohella hän jatkoi pastoraalista työtä kaikkialla kaupungissa, erityisesti opiskelijoiden parissa sekä köyhälistökortteleissa köyhien ja kärsivien ihmisten keskuudessa. Hän huolehti myös sairaaloissa olevista parantumattomasti sairaista ja kuolevista ihmisistä.

Kolme vuotta papiksi vihkimisen jälkeen, 2. lokakuuta 1928, rukoillessaan isä Josemaría näki mitä Jumala halusi hänen tekevän: ”avaavan kirkkoon uuden kutsumuksen tien, jonka tarkoituksena on levittää pyrkimystä pyhyyteen ja harjoittaa apostolaattia ammatillisen työn pyhittämisen kautta keskellä maailmaa siinä paikassa, missä itse kukin on”. Tämän näyn mukaan jokainen ihminen oli kutsuttu elämään pyhää elämää, mikä oli tuohon aikaan Katolisessa kirkossa tavallaan uusi opetus, sillä pyhityselämä tarkoitti vielä tuolloin pappeutta tai luostarielämää. Näin hän perusti maallikkojärjestön Opus Dein, Jumalan työn, jonka jäsenet elävät tavallista maallikon elämää pyhittyen työn ja jokapäiväisten kristillisten velvollisuuksiensa avulla.

Pari vuotta myöhemmin, 14. helmikuuta 1930, isä Josemaría sai rukouksessa varmuuden siitä, että Opus Dein tulee kehittää apostolaattiaan myös naisten keskuudessa. Näin ollen järjestöstä tuli Katolisessa kirkossa kaikille ihmisille avoin tie pyhittymiseen ja lähetyskäskyn toteuttamiseen oman jokapäiväisen työn kautta, tarvitsematta luopua asemastaan maailmassa.

Isä Josemaría perusti 14.2.1943 Pyhän Ristin pappisyhteisön, joka on vahvassa yhteydessä Opus Deihin. Tämä yhteisö teki mahdolliseksi Opus Dein jäsenten papiksi vihkimisen ja palvelutehtävän Opus Deissä. Pyhän Ristin pappisyhteisön kautta myös hiippakuntapapit voivat harjoittaa Opus Dein toimintaperiaatteita pysyen kuitenkin oman hiippakunnan piispan alaisina.

Opus Dein perustajana isä Josemaría ei nähnyt itseään innovaattorina tai reformoijana vaan oli vakuuttunut, että liikkeen toimintaperiaatteet tulivat Jumalalta. Oikeastaan hänen työtään pidettiin apostolisena.

Espanjasta Roomaan
Espanjan sisällissodan aikana (1936–1939) isä Josemaría jatkoi pappistyötä ensin Madridissa ja myöhemmin Burgosissa. Näinä vuosina hän oli hengenvaarassa pappeutensa takia, siksi hän joutui toimimaan salaisesti luopuen papillisten tunnusten käytöstä. Sodan päätyttyä vuonna 1939 hän aloitti julkisen toimintansa uudestaan. Hän sai nuoret opiskelijat liikkeelle kehottaessaan heitä pyhittämään elämän kaikki osa-alueet kokonaan Kristukselle. Hän edelleen korosti, että kaikki maallikot on myös kutsuttu pyhittämään elämänsä Jumalalle arjessa.

Tästä syystä hän alkoi sodan päättymisen merkkien ilmaannuttua järjestellä asioita, jotta Opus Dei voisi levitä maailmanlaajuiseksi organisaatioksi. Vuonna 1946 hän muutti Roomaan voidakseen paremmin varmistaa Pyhän Istuimen hyväksyvän Opus Dein. Paavi Pius XII ilmaisi ensimmäisen kerran hyväksyntänsä 24.2.1947 ja kolme vuotta myöhemmin 16.6.1950 Opus Dei sai toiminnalleen kirkon virallisen hyväksynnän. Paavi Pius XII ja hänen seuraajansa, Johannes XXIII ja Paavali VI, ilmaisivat useaan otteeseen kiintymyksensä ja arvostuksensa Opus Deitä kohtaan.

Roomassa 1962–1965 pidetty Vatikaanin toinen kirkolliskokous loi juridiset puitteet personaaliprelatuurille mutta vasta vuonna 1982 paavi Johannes Paavali II nimitti Opus Dein kirkon, tähän asti ainoaksi, personaaliprelatuuriksi, mikä toi sille sen kirkko-oikeudellisen muodon, johon isä Josemaría oli pyrkinyt.

Rooman vuosina isä Josemaría oli paavin kotiprelaatti ja paavillisen teologisen akatemian ad honorem -jäsen, sekä katolisen kasvatuksen kongregaation että paavillisen kanonisen oikeuden komission neuvonantaja. Lisäksi hän oli sekä espanjalaisen Navarran yliopiston että perulaisen Piuran yliopiston suurkansleri. Näin Katolisen kirkon sisällä isä Josemaría oli hyvin vaikutusvaltainen pappi, jonka kuollessa Opus Deihin kuului jo yli 60.000 jäsentä 80:stä eri kansallisuudesta.

Isä Josemaría kuoli 73-vuotiaana työpöytänsä ääressä Roomassa 26. kesäkuuta 1975. Hänet haudattiin Roomaan, Opus Dein päämajassa olevan kirkon pääalttariin. Saman vuoden syyskuun 14. päivänä hänen seuraajakseen valittiin yksimielisesti monsignore Álvaro del Portillo, joka oli ollut monta vuotta Escriván lähin avustaja.

Autuas ja pyhä
Isä Josemaría eli syvällistä rukous- ja katumuselämää antautuen kaikessa täydellisesti Jumalan tahtoon. Pyhä Messu oli hänen hengellisen elämänsä lähde ja keskus. Hän tunsi voimakkaana Jumalan läsnäolon elämässään ja hänessä heräsi syvä rakkaus Neitsyt Mariaa ja pyhää Joosefia kohtaan.

Hänen maineensa pyhänä henkilönä, joka hänellä oli jo eläessään, on hänen kuolemansa jälkeen levinnyt kaikkialle maailmaan. 6000 ihmistä joka puolelta maailmaa kirjoittivat paaville kirjeitä, joissa paavia pyydettiin aloittamaan prosessi isä Josemaría Escrivá de Balaguerin julistamiseksi autuaaksi ja pyhäksi.

Pyhimykseksi julistamisia käsittelevä kongregaatio avasi asian käsittelyn 19.2.1981 ja koko tämä kanonisaatioprosessi edistyi hyvin. Niinpä paavi Johannes Paavali II julisti Josemaría Escriván autuaaksi Roomassa 17. toukokuuta 1992 ja myöhemmin pyhäksi Roomassa 6. lokakuuta 2002. Hänen liturgista juhlapäiväänsä vietetään 26. kesäkuuta.

Kirjoitukset ja helmet
Isä Josemaría kirjoitti useita hengellisiä teoksia, joita on käännetty monille kielille. Osa hänen puheistaan julkaistiin saarnojen tai mietiskelyjen muodossa ja niissä käsitellään askeesin, liturgian ja teologian eri teemoja. Hänen mietiskelyissään liittyvät yhteen hengellinen syvyys ja huomattava välittömyys ja raikkaus, mikä näyttää evankeliumin tuoreen opetuksen ja sen seuraamisen ykseyden, auttaa kristittyjä ymmärtämään sitä ja pyrkimään sen toteuttamiseen omassa elämässään kokonaisvaltaisena ykseytenä. Useimmat hänen kirjansa ilmestyivät vasta hänen kuolemansa jälkeen.

Hänen ensimmäinen painettu kirjansa oli mietiskelyjä ruusukon salaisuuksista (Santo Rosario, 1934). Kirja Tie (Camino, 1939) on kokoelma mietelauseita kristillisestä vaelluksesta elämän eri aloilta. Hänen julkaisuihinsa kuuluu myös juridis-teologinen tutkielma nimeltään La Abadesa de las Huelgas (1944). Haastatteluja käsittelevä kirja Keskusteluja mons. Escrivá de Balaguerin kanssa (Conversaciones con Mons. Escrivá de Balaguer, 1969) ja ensimmäisenä mietiskelyjen niteenä ilmestyvä Kristus kulkee lähelläsi (Es Cristo que pasa, 1973) käännettiin myös monille kielille ja levisi monina uusintapainoksina Caminon tavoin. Jumalan ystäviä (Amigos de Dios, 1977) on kokoelma isä Josemarían saarnoja inhimillisistä ja kristillisistä hyveistä. Ristintiehartauteen (Via Crucis, 1981) sisältyy mietiskelyjä Kristuksen kärsimyksestä jokaisen omaa elämää koskevana todellisuutena.

Pyhän Josemaría Escriván muistopäivänä (26.6.) vietettävän Pyhän Messun osat:

Alkuvirsi Jer. 3:15
Minä annan teille mieleni mukaiset paimenet, ja he johtavat teitä viisaasti ja taitavasti.

Päivän rukous
Jumala, sinä herätit kirkossa pyhän papin Josemarían julistamaan yleistä kutsumusta pyhyyteen ja apostolaattiin. Suo hänen esirukoustensa ja esimerkkinsä kautta, että me tulisimme jokapäiväisen työmme avulla Jeesuksen, Poikasi, kaltaisiksi ja palvelisimme palavalla rakkaudella pelastussuunnitelmaasi. Tätä pyydämme Herramme Jeesuksen Kristuksen, sinun Poikasi kautta, joka kanssasi elää ja hallitsee Pyhän Hengen yhteydessä, Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen.

Uhrilahjarukous
Pyhä Isä, ota vastaan nämä uhrilahjat, jotka pyhän Josemarían muistopäivänä kannamme eteesi, ja pyhitä Kristuksen ristillä toteutuneen ja tässä sakramentissa läsnäolevaksi tulevan uhrin kautta kaikki tekomme. Tätä pyydämme Kristuksen, Herramme, kautta.

Ehtoollisvirsi Matt. 20:28
Ei Ihmisen Poika tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.

Päätösrukous
Herra, meidän Jumalamme, me olemme vastaanottaneet tämän sakramentin pyhän Josemarían muistopäivänä. Vahvistakoon se meissä Jumalan lapseuden henkeä, jotta tahtoasi kaikessa uskollisesti täyttäen kulkisimme iloisina pyhyyden tietä. Tätä pyydämme Kristuksen, Herramme, kautta.

(Roomalainen Messukirja, Messukirjan täydennyksiä 2011, ss. 9-10)

Isä Tri Nguyen

Lähteet:
·       Outi Kecskeméti, Taivaallisia suojelijoita, KATT, Helsinki 2002, ss. 210-211.
·       Tuula Luoma, Uudistettu käsikirja katolisista pyhimyksistä, Amanda, Turenki 2020, s. 210-211.
·       Francois Gondrand, Jumalan tahdissa. Pyhä Josemaría, Opus Dein perustaja, Okeanos, 2005.
·       Scott Hahn, Ordinary Work, Extraordinary Grace. My Spiritual Journey in Opus Dei, Doubleday, 2006.
·       Peter Berglar, Opus Dei. Life and Work of its Founder Josemaría Escrivá, Scepter Publishers, Princeton, NJ, 1994.
·       Vittorio Messori, Opus Dei. Leadership and Vision in Today's Catholic Church, Regnery Publishing, Washington D.C.,1997.
·       https://fi.wikipedia.org/wiki/Josemaría_Escrivá
·       https://opusdei.org/en/saint-josemaria/

Eukaristia (50): Kommuunion hedelmät

19/6/2025

Edellisellä kerralla syvennyimme kommuunion vastaanoton edellytyksiin, jotka auttavat uskovia vastaanottamaan oikein tämän alttarin pyhimmän sakramentin. Heidän paastonsa ja ulkoisen esiintymisensä (eleet, vaatteet) tulee ilmaista siihen hetkeen sopivaa kunnioitusta, juhlamieltä ja iloa, jolloin Kristus tulee heidän vieraakseen (KKK 1387). Kirkko suosittelee uskoville lämpimästi, että he Eukaristian viettoon osallistuessaan vastaanottaisivat pyhän kommuunion, ja velvoittaa heitä vastaanottamaan sen ainakin kerran vuodessa (KKK1417).

Tässä artikkelissa keskitymme pyhän kommuunion hedelmiin jatkaen ehtoollisen vastaanoton syventämistä.

Yhteys Kristukseen

Eukaristian vastaanottaminen kommuuniossa tuottaa tärkeimpänä hedelmänään syvän yhteyden Kristukseen Jeesukseen. Herra itse sanoo: ”Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä” (Joh. 6:56). Eukaristinen ateria muodostaa perustan elämälle Kristuksessa: ”Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja niin kuin minä saan elämäni Isältä, niin saa minulta elämän se, joka minua syö” (Joh. 6:57). Näin pyhä kommuunio lisää yhteyttämme Kristukseen.

Hengellinen matkaeväs

Kommuuniossa nautittu ylösnousseen Kristuksen liha, ”jonka pyhä ja elämää antava Henki on tehnyt eläväksi” (Vat II, PO 5), varjelee, lisää ja uudistaa kasteessa saatua armon elämää. Tämä kristillisen elämän kasvu tarvitsee ravinnokseen eukaristista kommuuniota, pyhiinvaelluksemme leipää, aina kuolemamme hetkeen asti, jolloin se annetaan meille matkaevääksi. Oikeastaan sen, mitä ruumiillisessa elämässämme vaikuttaa aineellinen ravinto, sen kommuunio vaikuttaa ihmeellisesti hengellisessä elämässämme. (KKK 1392)

Syntien anteeksiantamus

Kristuksen ruumis, jonka saamme kommuuniossa, on ”meidän edestämme annettu”, ja veri, jonka juomme, on ”vuodatettu monien edestä syntien anteeksiantamiseksi”. Siksi Eukaristia ei voi liittää meitä Kristukseen, ilman että se samalla puhdistaa meitä tekemistämme synneistä ja varjelee uusilta synneiltä. Niinpä kommuunio erottaa meidät synnistä. (KKK 1393)

Tähän liittyen Milanon pyhä Ambrosius kirjoittaa osuvasti: ”’Niin usein kuin otamme sen vastaan, me julistamme Herran kuolemaa.’ Kun julistamme Herran kuolemaa, julistamme syntien anteeksiantamusta. Jos hänen verensä joka kerta vuotaessaan vuotaa syntien anteeksiantamiseksi, minun täytyy ottaa se jatkuvasti vastaan, jotta se antaisi jatkuvasti syntini anteeksi. Minulla, joka aina teen syntiä, täytyy olla aina lääke syntiä vastaan.” (p. Ambrosius, De sacramentis, 4, 28)

Eukaristia varjelee meidät vastaisilta kuolemansynneiltä. Mitä enemmän olemme osallisia Kristuksen elämästä ja mitä pidemmälle pääsemme hänen ystävyyteensä, sitä vaikeammaksi tulee rikkoa tätä yhteyttä kuolemansynnillä. Mutta Eukaristiaa ei ole säädetty kuolemansyntien anteeksiantamiseksi, vaan siihen on olemassa parannuksen sakramentti. Eukaristia on Kirkon täydessä yhteydessä olevien sakramentti. (KKK 1395, 1446, 1855)

Rakkauden vahvistaminen

Niin kuin ruumiin ravinto virvoittaa loppuun kuluneet voimat, niin eukaristiakin vahvistaa rakkautta, joka helposti heikentyy jokapäiväisessä elämässä. Tämä uudelleen virinnyt rakkaus pyyhkii pois lievät synnit. (Trenton kirk.kok., Decretum de ss. Eucharistia, c.2) Kristus herättää rakkautemme eloon antaessaan itsensä meille ja tekee meidät kykeneviksi katkaisemaan väärät siteemme luotuihin ja juurruttaa meitä syvemmin itseensä. (KKK 1394)

Tästä rakkauden herättämisestä ja vahvistamisesta pyhä Fulgentius Ruspelainen kirjoittaa kauniisti: ”Koska Kristus on rakkaudesta kuollut meidän puolestamme, me pyydämme hänen kuolemansa muistoa viettäessämme uhraamisen hetkellä, että meille annettaisiin Pyhän Hengen tulemisen kautta rakkaus. Rukoilemme nöyrästi, että mekin Pyhän Hengen armon vastaanottaessamme voisimme pitää maailmaa itsellemme ristiinnaulittuna ja itseämme ristiinnaulittuna maailmalle sen rakkauden voimasta, jonka vuoksi Kristus tahtoi kuolla puolestamme … Koska meille on lahjoitettu rakkaus, kuolkaamme synnille ja eläkäämme Jumalalle.” (p. Fulgentius Ruspelainen, Contra gesta Fabiani, 28, 17)

Yhteys muihin uskoviin

Se, joka ottaa kommuunion vastaan, liittyy kiinteämmin Kristukseen. Siten Kristus liittää hänet myös kaikkien uskovien kanssa yhdeksi ainoaksi ruumiiksi, kirkoksi. Kommuunio uudistaa, vahvistaa ja syventää kirkkoon jäsentymistä, joka alkoi jo kasteessa. Kasteessa meidät kutsuttiin muodostamaan yksi ainoa ruumis (1 Kor. 12:13). Eukaristia toteuttaa tämän kutsumuksen: ”Eikö malja, jonka me siunaamme, ole yhteys Kristuksen vereen? Ja eikö leipä, jonka me murramme, ole yhteys Kristuksen ruumiiseen? Leipä on yksi, ja niin mekin olemme yksi ruumis, vaikka meitä on monta, sillä tulemme kaikki osallisiksi tuosta yhdestä leivästä.” (1 Kor. 10:16-17)

Pyhä Augustinus vahvistaa tämän totuuden kirjoittaen: ”Jos te kerran olette Kristuksen ruumis ja hänen jäseniään, teidän sakramenttinne on asetettu Herran pöydälle; te vastaanotatte sakramentin, joka te itse olette, te vastaanotatte ja vahvistatte vastaamalla ’aamen’ (’Niin se on’). Kuulet sanan ’Kristuksen ruumis’ ja vastaat ’aamen’. Ole siis Kristuksen jäsen, jotta aamenesi olisi tosi”. (p. Augustinus, Sermo 272).
Sama Hippon piispa huudahtaa katsellessaan tämän salaisuuden suuruutta: ”Oi hyvyyden sakramentti! Oi ykseyden merkki! Oi rakkauden side!” (p. Augustinus, In Iohannis evangelium tractatus 26, 13) Näin yksi tärkeimmistä kommuunion hedelmistä on kristittyjen ykseys. Niinpä mitä tuskallisempina koetaan kirkon hajaantumiset, jotka rikkovat yhteisen osallistumisen Herran pöytään, sitä voimakkaampina kohoavat rukoukset Herran puoleen, jotta se päivä koittaisi, jolloin kaikki häneen uskovat saavuttavat täydellisen keskinäisen yhteyden. (KKK 1398)

Vastuu köyhistä

Ottaaksemme totuudessa vastaan meidän edestämme annetut Kristuksen ruumiin ja veren, meidän täytyy tunnistaa Kristus myös kaikkein köyhimmissä, hänen veljissään (Matt. 25:40). Näin Eukaristia sitoo meitä vastuuseen köyhistä. (KKK 1397)

Tässä mielessä kuuluisa kultasuu, pyhä Johannes Khrysostomos, varoittaa uskovia osuvilla sanoilla: ”Sinä olet nauttinut Herran veren, etkä kuitenkaan tunnista veljeäsi. Sinä häpäiset tämän pöydän, sillä sitä, joka on arvollinen osallistumaan Herran pöytään, sinä et pidä kyllin arvokkaana saamaan osaa ruoastasi. Jumala on päästänyt sinut kaikista synneistäsi ja kutsunut sinut pöytäänsä. Mutta sinusta ei ole edes silloin tullut armeliaampaa”. (p. Johannes Khrysostomos, In epistulam I ad Corinthios, 27, 5)

Pyhä kommuunio tuottaa monia hyviä hedelmiä. Se syventää yhteyttämme Kristukseen ja hänen Kirkkoonsa, säilyttää ja uudistaa kasteessa ja vahvistuksessa saatua armon elämää ja saa meidät kasvamaan lähimmäisenrakkaudessa. Vahvistamalla rakkauttamme se pyyhkii pois lievät synnit ja varjelee meidät vastaisilta kuolemansynneiltä. (KKKom 292) Koska vastaanottajan ja Kristuksen välisen rakkauden siteet lujittuvat, lujittaa tämän sakramentin vastaanottaminen myös Kirkon, Kristuksen mystisen ruumiin, ykseyttä. (KKK 1416)

Isä Tri Nguyen

Lähteet:
·       Roomalaisen Messukirjan yleinen johdanto (RMYJ), Pieksämäki 1999, II luku
·       Katolisen kirkon katekismus, LEV & KATT, Jyväskylä 2005, II osa, nrot 1104-1109, 1322-1419
·       Katolisen kirkon katekismuksen kompendium, LEV & KATT, Keuruu 2013, II osa, nrot 223, 271-294
·       Katolinen uskomme, suom. E. Koski, KATT, Kerava 1974, 16. luku, ss. 213-221
· Vatikaanin II kirk.kok. (1962-65), konstituutio Sacrosanctum Concilium pyhästä liturgiasta (4.12.1963), lyh. SC
·       Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Lumen gentium Kirkosta (21.11.1964), lyh. LG
·       Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Dei Verbum jumalallisesta ilmoituksesta (18.11.1965)
·       Vatikaanin II kirk.kok., dekreetti Presbyterorum ordinis pappeudesta (7.12.1965), lyh. PO
·       Vatikaanin II kirk.kok., ekumeniadekreetti Unitatis redintegratio (21.11.1964), lyh. UR
·       The Sacred Congregation of Rites, instruction on Implementing the Constitution on Sacred Liturgy, Inter oecumenici, 26.9.1964; AAS 56 (1964).
·       The Sacred Congregation of Rites, instruction Musicam Sacram (5.3.1967), AAS 59 (1967) 300-320.
· The Sacred Congregation of Rites, instruction on Eucharistic Worship, Eucharisticum Mysterium, 25.5.1967; AAS 59 (1967).
·       paavi Pius XII, kiertokirjeet Mystici Corporis (29.6.1943) ja Mediator Dei (20.11.1947)
·       paavi Paavali VI, kiertokirje Mysterium fidei (3.9.1965)
·       paavi Johannes Paavali II, kiertokirje Ecclesia de Eucharistia (17.4.2003)
·       Liturgian ja sakramenttijärjestyksen kongregaatio, asiakirja Redemptionis Sacramentum (23.4.2004)
·       paavi Benedictus XVI, apostolinen kehotuskirje Sacramentum caritatis (13.3.2007), lyh. SCa
·       Pontificia Commissio Codici Iuris Canonici Authentice Interpretando, Responsa ad proposita dubia, 1: AAS 76 (1984) 46.
·       CIC, Codice di Diritto Canonico (1983) ja CCEO, Code of Canons for the Eastern Churches (1990)
·       Wilfrid Stinissen, Tänään on Herran päivä: teksti vuoden jokaiseksi päiväksi, Kirjapaja 2014.

Eukaristia (49): Kommuunion vastaanoton edellytykset

11/6/2025

Viime kerroilla olemme keskittyneet papin ja uskovien kommuunioon syventäen mm. kommuunion vastaanoton merkitystä. Totesimme että Eukaristiaan kätkeytyy todella monia suuria hengellisiä aarteita. Siinä tapahtuu ihmeellinen lahjojen vaihto ainutlaatuisella tavalla. Uskovat tuovat pienet lahjansa Jumalalle, joka ottaa ne vastaan, muuttaa ne ja antaa ne takaisin uskoville sisällöltään rajattomasti rikastuneina. Siksi ehtoollisen vastaanotto sunnuntaina ja juhlapäivinä on aina meidän suuri etuoikeutemme, eikä siis pelkästään velvollisuus. Ainoastaan osallistuminen Jumalan autuuteen taivaassa ylittää Eukaristian sakramentin armon.

Nyt jatkamme vielä kommuunion vastaanoton syventämistä, tällä kertaa sen edellytyksiin keskittyen.

Perusedellytykset

Jo alkukirkossa pyhä Justinus Marttyyri (n. 100 – n. 165) antaa perusedellytykset kommuunion vastaanottamiselle. Apologia-kirjoituksessaan hän ilmaisee että kommuuniossa uskovat ottavat vastaan ”taivaan leivän” ja ”pelastuksen maljan” (p. Justinus, Apologia, 1, 65), Kristuksen ruumiin ja veren, hänen, joka on antanut itsensä ”maailman elämän puolesta” (Joh. 6:51). Koska tämä leipä ja viini – vanhan sanonnan mukaan – ”on eukaristoitu”, ”kutsumme tätä ravintoa eukaristiaksi. Siihen ei saa osallistua kukaan muu kuin se, joka uskoo todeksi sen, mitä me opetamme, on saanut syntien anteeksiantamisen ja uudestisyntymisen pesun ja elää Kristuksen opetuksen mukaisesti” (p. Justinus, Apologia, 1, 66).

Kirkon nykylinja jatkaa samaa tarkentaen muitakin pieniä asioita. Kirkko velvoittaa uskovat osallistumaan jumalalliseen liturgiaan sunnuntaisin ja juhlapäivinä (Vat. II, dekr. Ecclesiarum Orientalium, 15) ja ottamaan eukaristian vastaan parannuksen sakramentissa valmistautuneina ainakin kerran vuodessa, pääsiäisaikana, mikäli mahdollista (CIC, k. 920). Kirkko suosittelee kuitenkin painokkaasti, että uskovat ottavat pyhän eukaristian vastaan sunnuntaisin ja juhlapäivinä tai vieläkin useammin, jopa päivittäin (CIC, k. 1246-1248; CCEO, k. 880-881).

Koska Kristus on sakramentaalisesti läsnä eukaristian kummassakin muodossa, on mahdollista saada eukaristian armon koko hedelmä myös silloin, kun kommuunio otetaan vastaan vain leivän muodossa. Pastoraalisista syistä tällainen tapa nauttia kommuunio on laillisesti vakiintunut tavallisimmaksi latinalaisen riituksen piirissä (KKK 1390). Mutta ”pyhän kommuunion luonne merkkinä toteutuu täydemmin, kun kommuunio jaetaan molemmissa muodoissa. Siinä tulee kirkkaammin esiin kommuunion luonne eukaristisena ateriana” (RMYJ 240). Tätä tapaa noudatetaan yleisesti idän kirkon riituksissa.

Paasto ja ulkoinen esiintyminen

Eukaristian olemuksen mukaista on, että uskovat ottavat vastaan kommuunion silloin, kun he osallistuvat Messuun. He voivat vastaanottaa pyhän Eukaristian korkeintaan kaksi kertaa samana päivänä (CIC, k. 916-917). ”Uskoville suositellaan lämpimästi sitä täydellisempää messuun osallistumista, että hekin papin kommuunion jälkeen vastaanottavat Herran ruumiin samasta uhrista.” (Vat. II, SC 55)

Valmistautuakseen vastaanottamaan oikein tämän sakramentin, uskovien tulee noudattaa kirkkonsa säätämää paastoa, vähintään tunnin ennen ehtoollisen vastaanottoa (CIC, k. 919). Heidän ulkoisen esiintymisensä (eleet, vaatteet) tulee ilmaista siihen hetkeen sopivaa kunnioitusta, juhlamieltä ja iloa, jolloin Kristus tulee heidän vieraakseen (KKK 1387).

Tarpeen mukaan ennen kommuunion hetkeä pappi antaa tärkeän muistutuksen kansalle. Esimerkiksi Tampereella Pyhän Ristin kirkossa kuullaan silloin tällöin seuraavanlainen ilmoitus ennen kommuuniota: ”Pyhän kommuunion voivat ottaa vastaan pääsääntöisesti vain armon tilassa olevat katolilaiset. Muut ovat tervetulleita ottamaan papilta siunauksen. Merkkinä tästä asetetaan oikea käsi vasemmalle olkapäälle. Kirkko suosittelee ottamaan kommuunion vastaan kielelle. Helsingin hiippakunnassa kommuunion saa ottaa vastaan myös kädelle. Tällöin se on laitettava suuhun joko papin edessä tai yhden askeleen sivummalla. Kommuunio kädessä ei siis saa lähteä kävelemään. Pyydän teitä vanhempia muistuttamaan tästä myös lapsillenne ja nuorillenne. Toimimalla näin kunnioitamme Eukaristiassa läsnäolevaa Kristusta.”

Koskien Eukaristian jakamista ja vastaanottamista paavi Benedictus XVI:n apostolinen kehotuskirje Sacramentum caritatis (13.3.2007) antaa mielenkiintoisen havainnon: ”Tämä yksinkertainen teko säilyttää merkityksensä henkilökohtaisena kohtaamisena Herran Jeesuksen kanssa sakramentissa. Kallisarvoista kiittämisaikaa kommuunion jälkeen ei saisi laiminlyödä. Siihen kuuluvan hymnin laulamisen ohella voi myös olla erittäin hyödyllistä jäädä mietiskelemään hiljaisuudessa. Tietyissä tilanteissa – morsiusmessuissa, hautajaisissa jne. – on läsnä muita ihmisiä, jotka eivät ole pitkään aikaan käyneet messussa tai elävät tilanteessa, jossa he eivät voi ottaa vastaan sakramentteja, tai muiden kristillisten yhteisöjen tai uskontojen jäseniä. Tällöin tarvitaan lyhyt ja selkeä tapa muistuttaa näitä läsnäolijoita sakramentaalisen kommuunion tarkoituksesta ja sen vastaanottamisen ehdoista. Siellä missä olosuhteet tekevät mahdottomaksi varmistua siitä, että eukaristian merkitystä arvostetaan asianmukaisesti, pitäisi harkita, olisiko sopivampaa korvata messun viettäminen sanan jumalanpalveluksella.” (SCa 50)

Armon tilassa

Vastaanottaessaan pyhän kommuunion katolilainen tietää, ettei kysymys ole vain muistosta tai symbolista, vaan elävästä Kristuksesta, joka ihmeellisellä, salatulla tavalla antaa itsensä hänelle ravinnoksi. Jeesus astuu sisälle häneen ja ravitsee hänen sielunsa jumalallisella armolla. Se on osallistumista Jumalan ikuiseen elämään mahdollisimman intiimillä tavalla.

Kristuksen vastaanottaminen Eukaristiassa edellyttää jokaiselta katolilaiselta niin sanottua armon tilaa. Keskeistä tässä on se, ettei hänellä voi olla tunnollaan anteeksisaamattomia vakavia syntejä eikä hän toisaalta voi elää sellaisessa pysyvässä tilanteessa, että sakramentin vastaanottaminen olisi mahdotonta, esimerkiksi kirkon silmissä pätevän avioliiton ulkopuolisessa suhteessa.

Kirkon opetuksen mukaan eläminen ei ole mahdotonta. Siitä todistavat lukemattomat esimerkit. Joskus me kuitenkin epäonnistumme tavoitteissamme, ajaudumme vääränlaisiin tilanteisiin tai kieltäydymme tyystin hyväksymästä Jumalan tahtoa jossakin tärkeässä asiassa. Tällaisessa tilanteessa katolilainen tietää, ettei hänen ole hyvä ottaa vastaan kommuuniota. Ensin on tehtävä sovinto Jumalan kanssa parannuksen sakramentissa. Sillä “se, joka arvottomalla tavalla syö tätä leipää ja juo Herran maljasta, tekee syntiä Herran ruumista ja verta vastaan” (1. Kor. 11:27).

Ei-katoliset kristityt

Kirkon sakramentaalista elämää määrittää ennen kaikkea kirkon lakikokoelma eli kanoninen oikeus (Codex Iuris Canonici). Siinä myös annetaan tarkat ohjeet siitä, milloin ja millä edellytyksillä pyhä kommuunio voidaan jakaa ei-katolisille kristityille (vrt. Can. 844 § 3-4).

Idän kirkot, jotka eivät ole täydellisessä yhteydessä Katolisen kirkon kanssa, viettävät Eukaristiaa suurella rakkaudella. ”Nämä kirkot ovat tosin erossa meistä, mutta niillä on oikeat sakramentit ja apostolisen suksession voimasta ennen kaikkea pappeus ja eukaristia, joiden kautta ne jatkuvasti ovat erittäin läheisessä suhteessa meihin.” (Vat. II, UR 15) Sen vuoksi ”tietty jumalanpalvelusyhteys (communicatio in sacris), mikäli olosuhteet ovat suotuisat ja kirkolliset esimiehet antavat hyväksymisensä, ei ainoastaan ole mahdollinen, vaan on myös suositeltava”. (UR 15; CIC, k. 844, § 3) Siksi idän ei-katolisten kirkkojen jäsenet voivat Katolisen kirkon näkökulmasta (heidän omalla kirkollaan voi olla eri näkemys) saada parannuksen, eukaristian ja sairasten voitelun sakramentin Katolisessa kirkossa, mikäli he etsivät ja pyytävät sitä oma-aloitteisesti ja ovat “oikealla tavalla valmistautuneita/järjestyneitä (rite sint dispositi)”.

Reformaatiosta syntyneet, Katolisesta kirkosta erossa olevat kirkolliset yhteisöt ”eivät, lähinnä pappeuden sakramentin puuttumisen vuoksi, ole säilyttäneet myöskään eukaristian salaisuuden alkuperäistä ja täydellistä olemusta” (Vat. II, UR 22). Tästä syystä ehtoollisyhteys näiden yhteisöjen kanssa ei Katoliselle kirkolle ole mahdollinen. Kuitenkin nämä kirkolliset yhteisöt tunnustavat ”viettäessään pyhässä ehtoollisessa Herran kuoleman ja ylösnousemuksen muistoa … että se [ehtoollinen] kuvaa elämää Kristuksen yhteydessä, ja odottavat hänen kunniakasta paluutaan”. (Vat. II, UR 22)

Kun hiippakunnan piispa katsoo vaikean hätätilan – kuolemanvaaran tai muun vakavan tilanteen – pakottavan, katoliset papit voivat jakaa parannuksen, eukaristian ja sairaiden voitelun sakramentit myös muille kristityille, jotka eivät ole täydellisessä yhteydessä Katolisen kirkon kanssa, mutta jotka pyytävät niitä omasta tahdostaan. Heissä tulee kuitenkin ilmetä katolinen usko näihin sakramentteihin ja heidän tulee olla oikealla tavalla valmistautuneita. (KKK 1401; CIC, k. 844, § 4)

Niinpä muutkin kristityt voivat saada katoliselta papilta nämä sakramentit, jos he eivät pääse oman yhteisönsä viranhaltijan luokse ja pyytävät katolisia sakramentteja oma-aloitteisesti, edellyttäen, 1) että he vilpittömästi uskovat näistä sakramenteista, niin kuin Katolinen kirkko opettaa, ja 2) että he ovat “oikealla tavalla valmistautuneita/järjestyneitä”.

Miten Eukaristian sakramenttia kaipaava ei-katolilainen tietää olevansa “oikealla tavalla valmistautunut/järjestynyt”? Tätä termiä on vaikea suomentaa selvästi, mutta käytännössä se tarkoittaa, että hänen täytyy täyttää kaikki samat edellytykset kommuunion vastaanottamiseksi, kuin jokaisen katolisen kristitynkin, paitsi että hänen ei tarvitse olla katolisen kirkon jäsen. Jokaisen kommuuniolla kävijän pitää uskoa katolinen opetus Eukaristiasta, jotta hän tietäisi, mitä hän pyytää, ja elää itse sellaista elämää, että hän on kelvollinen ottamaan vastaan Kristuksen leivän ja viinin sakramentaalisissa muodoissa.

Lyhyesti Katolisen kirkon “ehtoollispöytä” ei ole avoin kaikille. Uskon elämä on prosessi, joka ylittää omat voimamme ja käsityskykymme. Katolisen näkemyksen mukaan usko on lahja Jumalalta, samoin kuin kirkko on Jumalan keskuuteemme asettama hierarkkinen todellisuus, jolla on yksi usko ja yksi Jumalan sille antama järjestys. Kirkko hallinnoi sakramentteja, joiden jakaminen ei ole subjektiivisten tunteiden vaan objektiivisten kriteerien alaista.

Isä Tri Nguyen

Lähteet:

Roomalaisen Messukirjan yleinen johdanto (RMYJ), Pieksämäki 1999, II luku
Katolisen kirkon katekismus, LEV & KATT, Jyväskylä 2005, II osa, nrot 1104-1109, 1322-1419
Katolisen kirkon katekismuksen kompendium, LEV & KATT, Keuruu 2013, II osa, nrot 223, 271-294
Katolinen uskomme, suom. E. Koski, KATT, Kerava 1974, 16. luku, ss. 213-221
Vatikaanin II kirk.kok. (1962-65), konstituutio Sacrosanctum Concilium pyhästä liturgiasta (4.12.1963), lyh. SC
Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Lumen gentium Kirkosta (21.11.1964), lyh. LG
Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Dei Verbum jumalallisesta ilmoituksesta (18.11.1965)
Vatikaanin II kirk.kok., dekreetti Presbyterorum ordinis pappeudesta (7.12.1965), lyh. PO
The Sacred Congregation of Rites, instruction on Implementing the Constitution on Sacred Liturgy, Inter oecumenici, 26.9.1964; AAS 56 (1964).
The Sacred Congregation of Rites, instruction Musicam Sacram (5.3.1967), AAS 59 (1967) 300-320.
The Sacred Congregation of Rites, instruction on Eucharistic Worship, Eucharisticum Mysterium, 25.5.1967; AAS 59 (1967).
paavi Pius XII, kiertokirjeet Mystici Corporis (29.6.1943) ja Mediator Dei (20.11.1947)
paavi Paavali VI, kiertokirje Mysterium fidei (3.9.1965)
paavi Johannes Paavali II, kiertokirje Ecclesia de Eucharistia (17.4.2003)
Liturgian ja sakramenttijärjestyksen kongregaatio, asiakirja Redemptionis Sacramentum (23.4.2004)
paavi Benedictus XVI, apostolinen kehotuskirje Sacramentum caritatis (13.3.2007), lyh. SCa
Pontificia Commissio Codici Iuris Canonici Authentice Interpretando, Responsa ad proposita dubia, 1: AAS 76 (1984) 46.
CIC, Codice di Diritto Canonico (1983) ja CCEO, Code of Canons for the Eastern Churches (1990)
Wilfrid Stinissen, Tänään on Herran päivä: teksti vuoden jokaiseksi päiväksi, Kirjapaja 2014.
Marko Tervaportti, Eukaristian vastaanottamisesta, Katolinen hiippakuntalehti Fides 8.9.2019. Julkaistu alunperin Catholic Voices Suomi -blogissa vuonna 2014. Tekstin on tuolloin lukenut ja hyväksynyt julkaistavaksi Helsingin piispa Teemu Sippo SCJ.

Eukaristia (46): Papin kommuunio

11/6/2025

Edellisellä kerralla jatkoimme kommuunion vieton etenemistä tutkimalla erityisesti ”leivän murtamista” ja Jumalan Karitsa -avunpyyntöä: Kun hostia murretaan ja palanen siitä pudotetaan kalkkiin, kuoro/kanttori laulaa Agnus Dein tai pappi lausuu sen, ja kansa yhtyy siihen. Tämä riitti muistuttaa meitä siitä, että Kristuksen koko elämä on uhrilahjaa taivaalliselle Isälle. Jumalan Karitsana hän uhraa itsensä maailman syntien tähden, mikä ilmaisee hänen rakkaudenyhteyttään Isään. Ja pian tämän jälkeen me tulemme osallisiksi tästä rakkaudenyhteydestä seuraavassa ehtoollisen vastaanottamisessa.

Niinpä tässä artikkelissa keskitymme kommuunion vastaanottoon, ensiksi papin sitten uskovien. Oikeastaan Pyhä Messu on yhtaikaa ja erottamattomasti sekä uhrin muiston vietto, jossa ristin uhri nykyistyy, että Herran ruumiin ja veren kommuunion pyhä ateria. Niinpä eukaristisen uhrin vietto on kokonaan suuntautunut uskovien syvään yhdistymiseen Kristuksen kanssa kommuunion kautta. Kommuunioon osallistuminen merkitsee Kristuksen itsensä vastaanottamista, hänen, joka on antanut itsensä meidän puolestamme. (KKK 1382)

Valmistautumisrukoukset
Papilla on oma valmistautumisensa kommuunioon. Hän rukoilee hiljaa, että hän voisi kelvollisesti nauttia Kristuksen ruumiin ja veren. Kädet yhteen liitettyinä pappi lausuu hiljaa näin: ”Herra Jeesus Kristus, elävän Jumalan Poika, joka Isän tahdosta ja Pyhän Hengen avulla annoit kuolemallasi maailmalle elämän, vapahda minut pyhän ruumiisi ja veresi tähden kaikesta vääryydestä ja kaikesta pahasta. Anna minun aina elää käskyjesi mukaan äläkä koskaan salli minun erota sinusta.” tai: ”Herra Jeesus Kristus, älköön sinun ruumiisi ja veresi nauttiminen koituko minulle tuomioksi ja kadotukseksi, vaan tulkoon se sinun laupeutesi tähden sieluni ja ruumiini turvaksi ja parannukseksi.” (RM 132) Uskovat rukoilevat samaa ääneti.

Sitten pappi näyttää uskoville kommuuniossa jaettavaa eukaristista leipää ja kutsuu heidät Herran aterialle. Pappi notkistaa polvensa, ottaa hostian, nostaa sen pateenin tai kalkin päällä kansan nähtäväksi ja lausuu kuuluvalla äänellä kansaa kohti kääntyneenä: ”Katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin.” Pappi voi lisätä jonkin seuraavista lauseista tai muun sopivan lauseen: (1) ”Autuaita ovat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan ehtoollispöytään.” tai: (2) ”Maistakaa ja katsokaa, kuinka Herra on hyvä.” tai: (3) ”Joka syö tätä leipää (ja juo tästä maljasta), hän elää iankaikkisesti.” (RM 133)

Karitsan häät
Kolmesta lisäysvaihtoehdosta ensimmäinen on eniten käytetty ja tuttu kansalle: ”Autuaita ovat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan ehtoollispöytään.” Nämä sanat on otettu enkelin kutsusta Karitsan häihin Ilmestyskirjassa: ”Enkeli sanoi minulle: »Kirjoita: Autuaita ne, jotka on kutsuttu Karitsan hääaterialle.» Ja hän jatkoi: »Nämä ovat tosia Jumalan sanoja.»” (Ilm. 19:9)

Näissä kutsusanoissa näkyy koko kristillistä elämää sävyttävä Kristuksen morsiusrakkaus kirkkoa kohtaan. Jo kaste, sisäänastuminen Jumalan kansaan, on morsiussalaisuus; voidaan sanoa, että se on ”hääkylpy” (vrt. Ef. 5:26-27), joka edeltää hääateriaa, Eukaristiaa (KKK 1617). Pyhässä Messussa vietämme siis Karitsan häitä maan päällä. Se on samalla tulevan taivaallisen elämän ennakko ja toteuttaminen.

Olemme varmoja tästä asiasta Jumalan sanan nojalla. Emme jää epävarmuuteen, vaan uskomme. Saamme iloita siitä, että jo nyt saamme kuulla kutsun Karitsan hääaterialle ja toivomme kuulevamme sen viimeisenäkin päivänä. Herra käski Johannesta kirjoittamaan nuo sanat ja vakuutti vielä: "Nämä ovat tosia Jumalan sanoja" (Ilm. 19:9). Tällä tavoin Jumala haluaa synnyttää meissä taivaskaipuuta ja vahvistaa uskoamme, että meillä olisi varma ja luja ikuisen elämän autuaallinen taivastoivo.

Tästä suuresta toivosta, joka koskee uutta taivasta ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu (2 Piet. 3:13), varmempaa panttia ja selvempää merkkiä meillä ei ole kuin Eukaristia. Niinpä joka kerta, kun tätä salaisuutta vietetään, ”toteutetaan meidän lunastuksemme työ” (Vat. II kirk.kok., Lumen gentium 3), ja me murramme ”yhden leivän, joka on kuolemattomuuden lääke, vastamyrkky, jotta emme kuolisi, vaan eläisimme Jeesuksessa Kristuksessa ikuisesti”. (p. Ignatios Antiokialainen, Epistula ad Ephesios 20,2).

Herran hyvyys ja Elämän leipä
Toinen kommuuniolle kutsun lisäysvaihtoehto ”maistakaa ja katsokaa, kuinka Herra on hyvä” tulee suoraan Vanhan testamentin psalmista 34, Pelastuneen kiitoslaulusta: ”Herran enkeli on asettunut vartioon.
Hän suojaa niitä, jotka palvelevat Herraa, ja pelastaa heidät. Katsokaa, nähkää omin silmin! Maistakaa, katsokaa Herran hyvyyttä! Onnellinen se, joka turvaa häneen.” (Ps. 34:8-9) Eukaristia on kreikaksi ns. kiitoksen antaminen, kiittäminen, sillä se on täynnä Herran hyvyyttä. Pyhässä Messussa saamme sekä katsoa että maistaa tätä Herran hyvyyttä.

Kolmannen vaihtoehdon lisäyssanat ”joka syö tätä leipää (ja juo tästä maljasta), hän elää iankaikkisesti” kaikuvat Jeesuksen kuuluisasta saarnasta Elämän leivästä Kapernaumin synagogassa. Jeesus sanoo: ”Minä olen elävä leipä, joka on tullut taivaasta. Joka syö tätä leipää, elää ikuisesti … Sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä ja hän pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä” (Joh. 6:51,54,56). Nyt Eukaristiassa toteutuvat nämä Jeesuksen mysteeriset sanat. Eukaristian sakramentissa itse Jeesus on todella läsnä ja hän haluaa asua meissä jokaisessa kuin temppelissä. Kun me Messussa otamme hänet sydämeemme, samaan aikaan hän ottaa meidät omaan pyhään sydämeensä. Tästä keskinäisestä yhdistymisestä syntyy pyhä kommuunio eli yhdistyminen rakkaudessa. Kommuuniossa Kristus tulee meitä niin lähelle, ettei enää lähemmäksi voi tulla. Hän sulautuu meidän inhimilliseen luontoomme, lihaamme ja vereemme, koko olemukseemme. Vastaanottaessamme ehtoollisen me yhdistymme häneen korkeimmalla mahdollisella tavalla maan päällä. Siksi osallistuminen sunnuntain ja juhlapäivien Messuun on aina meidän suuri etuoikeutemme, eikä siis pelkästään velvollisuus. Ainoastaan osallistuminen Jumalan autuuteen taivaassa ylittää Eukaristian sakramentin armon.

Vastaus ja valmistautuminen
Kun pappi on kutsunut kansaa ehtoollispöytään, vastataan vielä ennen kommuuniota Evankeliumin sadanpäämiehen esikuvan mukaisesti: ”Herra, en ole sen arvoinen, että tulet luokseni. Lausu vain sana, niin minä paranen” (vrt. Matt. 8:8). Yhdessä seurakunnan kanssa pappi evankeliumin sanoja käyttäen ilmaisee nöyrää mieltään.

Oikeastaan Eukaristian sakramentin suuruuden edessä uskova voi vain nöyränä ja lujassa uskossa lausua ominaan sadanpäällikön sanat niin kuin liturgia ne vapaasti toistaa. Pyhän Johannes Khrysostomoksen jumalallisessa liturgiassa uskovat rukoilevat samassa hengessä: ”Sinun salaiseen Ehtoolliseesi osalliseksi tee minut nyt, Jumalan Poika, sillä minä en ilmoita salaisuutta vihollisillesi enkä suutele Sinua kuten Juudas, vaan niin kuin ryöväri tunnustan Sinut: Muista minua, Herra, Sinun valtakunnassasi.” (p. Johannes Khrysostomoksen liturgian anafora: Bysanttilainen liturgia).

Kapernaumin sadanpäällikön tavoin emme ole sen arvoisia, mutta saamme lahjaksi. Siinä on Eukaristian suuri siunaus. Tähän lahjaan ja siunaukseen vastataksemme meidän täytyy valmistautua näin suureen ja näin pyhään hetkeen. Pyhä Paavali kehottaa meitä tutkimaan omaatuntoamme: ”Niinpä se, joka arvottomalla tavalla syö tätä leipää ja juo Herran maljasta, tekee syntiä Herran ruumista ja verta vastaan. Jokaisen on tutkittava itseään, ennen kuin syö tätä leipää ja juo tästä maljasta. Se, joka syö ja juo ajattelematta, että kysymys on Kristuksen ruumiista, syö ja juo itselleen tuomion” (1 Kor. 11:27-29). Niinpä Kirkon opetuksen mukaan sen, joka tietää tehneensä raskaan synnin, on otettava ennen kommuuniota vastaan synninpäästö parannuksen sakramentissa. Sen, joka tahtoo ottaa Kristuksen vastaan eukaristisessa kommuuniossa, täytyy olla armon tilassa. (KKK 1415, 1457)

Yhteisen nöyrän vastauksen jälkeen pappi rukoilee hiljaa alttariin päin kääntyneenä: ”Kristuksen ruumis varjelkoon minut iankaikkiseen elämään,” ja nauttii kunnioittavasti Kristuksen ruumiin. Sitten hän ottaa ehtoollismaljan ja lausuu hiljaa: ”Kristuksen veri varjelkoon minut iankaikkiseen elämään”, ja nauttii sitten kunnioittavasti Kristuksen veren. (RM 134) Tämän jälkeen alkaa uskovien kommuunio.

Jeesus Kristus osoittaa meille voimakkaan kutsun ottaa hänet vastaan Eukaristian sakramentissa: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää itsessänne” (Joh. 6:53). Näin kommuunio antaa meille jo nyt todellisen elämän ja samalla myös ”tulevan kirkkauden pantin”. (KKK 1419)

Isä Tri Nguyen

Lähteet:

Roomalaisen Messukirjan yleinen johdanto (RMYJ), Pieksämäki 1999, II luku
Katolisen kirkon katekismus, LEV & KATT, Jyväskylä 2005, II osa, nrot 1104-1109, 1322-1419
Katolisen kirkon katekismuksen kompendium, LEV & KATT, Keuruu 2013, II osa, nrot 223, 271-294
Katolinen uskomme, suom. E. Koski, KATT, Kerava 1974, 16. luku, ss. 213-221
Vatikaanin II kirk.kok. (1962-65), konstituutio Sacrosanctum Concilium pyhästä liturgiasta (4.12.1963), lyh. SC
Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Lumen gentium Kirkosta (21.11.1964), lyh. LG
Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Dei Verbum jumalallisesta ilmoituksesta (18.11.1965)
Vatikaanin II kirk.kok., dekreetti Presbyterorum ordinis pappeudesta (7.12.1965), lyh. PO
The Sacred Congregation of Rites, instruction on Implementing the Constitution on Sacred Liturgy, Inter oecumenici, 26.9.1964; AAS 56 (1964).
The Sacred Congregation of Rites, instruction Musicam Sacram (5.3.1967), AAS 59 (1967) 300-320.
The Sacred Congregation of Rites, instruction on Eucharistic Worship, Eucharisticum Mysterium, 25.5.1967; AAS 59 (1967).
paavi Pius XII, kiertokirjeet Mystici Corporis (29.6.1943) ja Mediator Dei (20.11.1947)
paavi Paavali VI, kiertokirje Mysterium fidei (3.9.1965)
paavi Johannes Paavali II, kiertokirje Ecclesia de Eucharistia (17.4.2003)
Liturgian ja sakramenttijärjestyksen kongregaatio, asiakirja Redemptionis Sacramentum (23.4.2004)
paavi Benedictus XVI, apostolinen kehotuskirje Sacramentum caritatis (13.3.2007), lyh. SCa

Eukaristia (48): Kommuunio: lahjojen vaihto

6/6/2025

Edellisillä kerroilla olemme käsitelleet kommuunion vastaanottoa, ensiksi papin ja sitten uskovien. Totesimme että Eukaristian vietto huipentuu kommuunioon, joka antaa meille jo nyt todellisen elämän ja samalla myös ”tulevan kirkkauden pantin” (KKK 1419). Messu ja kommuunio kuuluvat ehdottomasti yhteen ja siitä syystä meidän pitäisi aina kun on mahdollista käydä ehtoollisella Messun aikana. Se on hedelmällisin tapa ottaa henkilökohtaisesti osaa Kristuksen uhriateriaan ja samalla tämän osanoton vaikuttavin ilmaisu.

Tässä artikkelissa syvennymme vielä kommuunion vastaanoton merkitykseen, erityisesti ”lahjojen vaihdon” eli ”ihmeellisen vaihdannan” näkemykseen, sillä Eukaristiaan kätkeytyy todella monia suuria hengellisiä aarteita.

Suurin rakkaus

Viettäessään apostoliensa kanssa viimeistä ehtoollista, pääsiäisaterian yhteydessä, Jeesus antoi juutalaiselle pääsiäiselle sen lopullisen merkityksen ja täyttymyksen. Uutena Mooseksena ja uutena mannana Kristus vapauttaa ja johdattaa meidät lopullisesti luvattuun maahan, taivaalliseen Jerusalemiin. Sekä hyvänä paimenena että teurastettuna karitsana Kristus lahjoittaa itsensä kokonaan Eukaristian salaisuudessa. Siinä hän jakaa meille ruumiinsa ja verensä. ”Hän oli rakastanut omiaan, jotka olivat tässä maailmassa, ja hän osoitti heille täydellistä rakkautta loppuun asti” (Joh. 13:1). Jokainen ehtoollisen vietto on hyvin konkreettinen todistus tästä täydellisestä rakkaudesta.

Pyhä Paavali muistuttaa meitä siitä, että Eukaristian asettaminen on erityinen vaihe pelastuksessamme ja Eukaristia on välttämätön ravinto uskollemme (1. Kor. 11:23-26). Kristus on paitsi Vapahtajamme, myös ruokamme tiellä taivaan vapauteen. Kun käymme pyhällä ehtoollisella, nautimme taivaan leipää, enkelten leipää ja kuolemattomuuden lääkettä, pyhän Ignatios Antiokialaisen sanojen mukaan. Eukaristiassa me tulemme yhä uudelleen ja uudelleen liitetyksi Jumalan omaan elämään. Yksi leipä murretaan, ja me kaikki syömme siitä. Me olemme Jeesuksessa, ja hän on meissä. Sitten meidät liitetään salatulla tavalla myös Jumalan verenkiertoon. Sama veri, Kristuksen veri, virtaa ehtoollismaljasta meihin. Jeesus ja me olemme kasvaneet kiinni toisiimme. Kommuuniossa Kristus tulee meitä niin lähelle, ettei enää lähemmäksi voi tulla. Hän sulautuu meidän inhimilliseen luontoomme, lihaamme ja vereemme, koko olemukseemme. Kristityt ovat siis liitetyt toisiinsa lujemmin kuin mikään muu tässä maailmassa. He ovat saman ruumiin jäseniä. He ovat Kristuksen ruumiin jäseniä.

Niinpä ei missään muussa uskonnossa ole näin syvällistä yhteenkuuluvuutta Jumalan ja ihmisen välillä. Sellainen salaisuus ei voi olla ihmisen keksintöä. Se ei voi milloinkaan toteutua pelkästään inhimillisissä suhteissa. Jumala yksin voi saada alkuun jotakin näin käsittämätöntä. Jumala on rakkaus (1. Joh. 4:8), ja rakkauden unelmana on päästä niin syvälle, niin kokonaan sisälle rakastettuun, ettei mitään erottavaa jää jäljelle. Niinpä Jumala antaa meille itsensä ruokana ja juomana täyttäen lopullisen rakkauden kaipauksemme.

Tähän rakkauden ihmeeseen ovat uskoneet miljoonat erilaiset ihmiset, jotka hyväksyvät Jumalan rakkauden hullutuksen ja vieläpä ovat valmiit antamaan henkensä sen puolesta. Rakkauteen vastataan rakkaudella.

”Ihmeellinen vaihdanta”

Jouluoktaavin Messun uhrilahjarukouksessa pyydetään näin: ”Jumala, ota vastaan nämä uhrilahjamme, joiden kautta toteutuu ihmeellinen vaihdanta, sillä uhratessamme sitä, minkä olet meille antanut, sinä teet meidät arvollisiksi vastaanottamaan sinut itsesi. Tätä pyydämme Kristuksen, Herramme, kautta.” (RM, s. 141) Uskovat menevät kulkueena alttarin eteen laskeakseen sinne lahjansa, mukaan lukien leivän ja viinin. Kulkueeksi järjestyneinä tulevat he sitten taas ottamaan lahjansa uudelleen vastaan, nyt Herran ruumiiksi ja vereksi muutettuina.

Jo offertoriumissa eli uhrilahjojen esiinkantamisen rukouksessa pappi sanoo: ”Kiitetty olet sinä, Jumala, kaikkeuden Herra, koska sinun anteliaisuudestasi olemme saaneet leivän, jonka kannamme eteesi, maan ja ihmisten työn hedelmän, josta meille tulee elämän leipä.” (RM, s. 412) Jumala on luonut kaiken, ilman Häntä meillä ei olisi mitään tuotavaa Hänelle. Kaiken alkuperä on Hänessä. Jumala ei tahdo kuitenkaan pidättää itselleen sitä minkä me kannamme Hänelle, Hän antaa sen takaisin meille Elämän leiväksi muuttuneena.

Leivän lisäyksen ihmekertomuksessa ”Jeesus otti leivät, kiitti Jumalaa ja jakoi leivät syömään asettuneille” (Joh. 6:11). Jeesus ottaa vastaan viisi pientä leipää kansanjoukossa olevalta pojalta. Kun hän sitten jakaa ne, niillä on aivan uusi laatu. Tämä ihmeellinen vaihto tapahtuu ainoalaatuisella tavalla ehtoollisessa. Kirkko, ihminen, tuo pienet lahjansa Jumalalle. Jumala ottaa ne vastaan, muuttaa ne ja antaa ne takaisin sisällöltään rajattomasti rikastuneina.

Jeesus ottaa leivän vastaan ihmisten käsistä. Sitä ennen leipä on ollut vain leipää, ei mitään enempää. Kun se päätyy Jeesuksen käsiin, se saa uuden, näkymättömän ominaisuuden. Leipä on nyt kannettava eteenpäin, äärettömiin. Kaikki mikä on kulkenut Jeesuksen käsien läpi, on pukeutunut hänen rakkauteensa, ja rakkaus tahtoo aina virrata eteenpäin ilman rajaa ja määrää.

Sen, minkä annamme Jumalalle, kaiken elämäämme kuuluvan, jonka alttiisti uhraamme Hänelle, saamme takaisin uudessa hahmossa annettavaksi edelleen toisille. Mitään siitä mitä annamme Jumalalle hän ei tahdo ottaa meiltä, hän tahtoo vain antaa sille rajattoman kyvyn tulla elämäksi ja ravinnoksi monille eteenpäin.

Eukaristia antaa meille uskoville rakkauden voimaa. Vastaanottaessamme ehtoollisen me yhdistymme Kristukseen korkeimmalla mahdollisella tavalla maan päällä. Siksi osallistuminen sunnuntain ja juhlapäivien Messuun on aina meidän suuri etuoikeutemme, eikä siis pelkästään velvollisuus. Ainoastaan osallistuminen Jumalan autuuteen taivaassa ylittää Eukaristian sakramentin armon.

Isä Tri Nguyen

Lähteet:
·       Roomalaisen Messukirjan yleinen johdanto (RMYJ), Pieksämäki 1999, II luku
·       Katolisen kirkon katekismus, LEV & KATT, Jyväskylä 2005, II osa, nrot 1104-1109, 1322-1419
·       Katolisen kirkon katekismuksen kompendium, LEV & KATT, Keuruu 2013, II osa, nrot 223, 271-294
·       Katolinen uskomme, suom. E. Koski, KATT, Kerava 1974, 16. luku, ss. 213-221
·       Vatikaanin II kirk.kok. (1962-65), konstituutio Sacrosanctum Concilium pyhästä liturgiasta (4.12.1963), lyh. SC
·       Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Lumen gentium Kirkosta (21.11.1964), lyh. LG
·       Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Dei Verbum jumalallisesta ilmoituksesta (18.11.1965)
·       Vatikaanin II kirk.kok., dekreetti Presbyterorum ordinis pappeudesta (7.12.1965), lyh. PO
·       The Sacred Congregation of Rites, instruction on Implementing the Constitution on Sacred Liturgy, Inter oecumenici, 26.9.1964; AAS 56 (1964).
·       The Sacred Congregation of Rites, instruction Musicam Sacram (5.3.1967), AAS 59 (1967) 300-320.
·       The Sacred Congregation of Rites, instruction on Eucharistic Worship, Eucharisticum Mysterium, 25.5.1967; AAS 59 (1967).
·       paavi Pius XII, kiertokirjeet Mystici Corporis (29.6.1943) ja Mediator Dei (20.11.1947)
·       paavi Paavali VI, kiertokirje Mysterium fidei (3.9.1965)
·       paavi Johannes Paavali II, kiertokirje Ecclesia de Eucharistia (17.4.2003)
·       Liturgian ja sakramenttijärjestyksen kongregaatio, asiakirja Redemptionis Sacramentum (23.4.2004)
·       paavi Benedictus XVI, apostolinen kehotuskirje Sacramentum caritatis (13.3.2007), lyh. SCa
·       Pontificia Commissio Codici Iuris Canonici Authentice Interpretando, Responsa ad proposita dubia, 1: AAS 76 (1984) 46.
·       CIC, Codice di Diritto Canonico (1983) ja CCEO, Code of Canons for the Eastern Churches (1990)
·       Wilfrid Stinissen, Tänään on Herran päivä: teksti vuoden jokaiseksi päiväksi, Kirjapaja 2014.

Eukaristia (47): Kansan kommuunio

5/6/2025

Viime kerralla keskityimme kommuunion vastaanottoon, erityisesti papin, jolla on oma valmistautumisensa kommuunioon. Totesimme että Pyhä Messu on yhtaikaa ja erottamattomasti sekä ristin uhrin muiston vietto että Herran ruumiin ja veren kommuunion pyhä ateria. Jeesus Kristus osoittaa meille voimakkaan kutsun ottaa hänet vastaan Eukaristian sakramentissa: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää itsessänne” (Joh. 6:53).

Tässä artikkelissa jatkamme kommuunion vieton etenemistä tutkimalla erityisesti uskovien kommuunion vastaanottoa. Oikeastaan Eukaristian vietto on kokonaan suuntautunut uskovien syvään yhdistymiseen Kristuksen kanssa kommuunion kautta. Kommuunioon osallistuminen merkitsee Kristuksen itsensä vastaanottamista, hänen, joka on antanut itsensä meidän puolestamme (KKK 1382). Se antaa meille jo nyt todellisen elämän ja samalla myös ”tulevan kirkkauden pantin” (KKK 1419).

Uhrista ateria

Pyhän Messun vietto huipentuu kommuunioon, jossa toteutuu ja täyttyy vaikuttavalla tavalla tämä uskontotuus: uhratusta Kristuksesta tulee sielun ravinto, uhrista ateria, ateriasta itsestään meidän yhteytemme sinetti kirkastetun Kristuksen kanssa.

On erittäin toivottavaa, että uskovien vastaanottaessa Herran ruumiin käytetään samassa Messussa konsekroituja hostioita ja että he osallistuvat myös kalkkiin niissä tapauksissa, joissa se säädösten mukaan on mahdollista. Juuri näiden viettämisen näkyvien muotojen kautta kommuunio ymmärretään paremmin osallistumisena siihen uhriin, jota parhaillaan vietetään. (RMYJ 56.h.)

Kun pappi on itse nauttinut kommuunion, hän jakaa ehtoollisen avustajalle, jos tämä ottaa sen vastaan. Sitten molemmat lähtevät jakamaan ehtoollista uskoville.

Ehtoollisvirsi ja yhteenkuuluvuus

Vanhan tradition mukaan laulettiin Daavidin psalmi sillä aikaa kun pappi jakoi pyhän ehtoollisen. Nykyinen antifoni Communio, ehtoollisvirsi, joka on useimmiten jonkin psalmin ote tai myös harvinaisemmin jokin evankeliumin kohta, on jäljellä merkkinä tästä liturgisesta tavasta. Näin seurakunta aikoinaan lauloi ehtoollisvirttä käydessään pyhälle ehtoolliselle. On aivan normaalia, että Herran pöytään käydään laulaen.

Niinpä ehtoollisvirsi aloitetaan, kun pappi ja kansa nauttivat Kristuksen ruumiin (RM 137). On otollista rukoilla ja laulaa jatkuvasti toisten mukana. Emme vetäydy kommuunion aikana yksityiseen hartaudenharjoitukseemme, niin ettemme tahdo nähdä tai kuulla mitään siitä, mitä ympärillämme tapahtuu, vaan rukoilemme ja laulamme koko Kirkon kanssa. Yhteisen laulunsa avulla Messuun osallistuvat ilmaisevat hengellistä yhteyttään ja sydämensä iloa ja syventävät yhteenkuuluvuuttaan muiden ehtoolliselle menevien kanssa.

Laulu alkaa papin kommuunion aikana, ja sitä jatketaan uskovien kommuunion aikana niin kauan, kuin tuntuu sopivalta. Se on lopetettava ajoissa, jos kommuunion jälkeen aiotaan vielä laulaa toinen laulu. Lauluna voidaan käyttää Graduale Romanumin antifonia joko psalmeineen tai ilman niitä, Graduale Simplexin antifonia psalmeineen tai jotakin muuta sopivaa laulua, jonka piispainkokous on hyväksynyt. Sen laulaa joko kuoro yksin tai kuoro tai kanttori yhdessä seurakunnan kanssa.

Jos kommuunion aikana ei lauleta, uskovat tai jotkut heistä tai lukija lausuvat messukirjan mukaisen ehtoollisvirren. Muussa tapauksessa pappi itse lukee sen kommuunionsa jälkeen, ennen kuin hän jakaa uskoville Herran ruumiin. (RMYJ 56.i.)

Perheen pöytä
Alkukirkon kristityt menivät kulkueena alttarin eteen laskeakseen sinne lahjansa, mukaan lukien leivän ja viinin. Kulkueeksi järjestyneinä tulivat he sitten taas ottamaan lahjansa uudelleen vastaan, nyt Herran ruumiiksi ja vereksi muutettuina.

Emme käy yksinämme Herran pöytään. Meidät liittää toisiimme sama Kristus, rakkaus Jumalaa ja lähimmäistämme kohtaan. Kommuunio ei yhdistä meitä ainoastaan Kristukseen, vaan se yhdistää meidät myös kaikkiin kristittyihin. Apostoli Paavali sanoo näet: ”Leipä on yksi, ja niin mekin olemme yksi ruumis, vaikka meitä on monta, sillä tulemme kaikki osallisiksi tuosta yhdestä leivästä.” (1 Kor. 10:17) Näin Herran pöydästä tulee myös perheen pöytä.

Syvällinen yhteenkuuluvuus

Rakkauden unelmana on päästä niin syvälle, niin kokonaan sisälle rakastettuun, ettei mitään erottavaa jää jäljelle. Tämä ei voi milloinkaan toteutua pelkästään inhimillisissä suhteissa. Mutta Jumala tahtoo täyttää unelmamme jo nyt, ja siksi hän antaa meille itsensä ruokana ja juomana.

Ehtoollisessa Herra ei ole vain lähellä meitä, hän tulee meihin. Hänestä tulee elämämme lähde. ”Niin kuin minä saan elämäni Isältä, niin saa minulta elämän se, joka minua syö” (Joh. 6:57). ”Ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää” (Joh. 6:53). Leipä ja viini tulevat osaksi elämäämme, kun nautimme ne. Samoin Jeesus on oleva yhtä meidän kanssamme ja valtaava koko olemuksemme, niin että jokainen meistä voi lopulta sanoa: ”Kristus on minun elämäni.”

Ei missään muussa uskonnossa ole näin syvällistä yhteenkuuluvuutta Jumalan ja ihmisen välillä. Sellainen salaisuus ei voi olla ihmisen keksintöä. Jumala yksin voi saada alkuun jotakin näin käsittämätöntä. Lähes kahden vuosituhannen ajan miljoonat ihmiset ovat uskoneet tähän rakkauden ihmeeseen: pieni pala leipä – josta kaikki viisi aistiamme yhtäpitävästi todistavat, että se on leipää ja pysyy leipänä – onkin itse Herra, hänen elävä, pyhä, kirkastettu ruumiinsa. Se että realistiset, tieteellisen koulutuksen saaneet ihmiset hyväksyvät ja uskovat todeksi tämän Jumalan rakkauden hullutuksen ja vieläpä ovat valmiit antamaan henkensä sen puolesta, kuuluu ihmiskunnan historian suurimpiin ihmeisiin. (Stinissen, s. 238)

Yhteenvetona voisimme sanoa että Messu ja kommuunio kuuluvat ehdottomasti yhteen ja siitä syystä meidän pitäisi aina kun on mahdollista käydä ehtoollisella Messun aikana. Se on hedelmällisin tapa ottaa henkilökohtaisesti osaa Kristuksen uhriateriaan ja samalla tämän osanoton vaikuttavin ilmaisu. Voisimmepa mennä vaikka maan ääriin, jos tietäisimme että tapaisimme siellä Jeesuksen Kristuksen ja saisimme keskustella hänen kanssaan kahden kesken. Mutta hän ei ole maailman äärissä. Hän on meidän luonamme leivässä ja viinissä ja antaa meidän syödä omaa elämäänsä.

Isä Tri Nguyen

Lähteet:

Roomalaisen Messukirjan yleinen johdanto (RMYJ), Pieksämäki 1999, II luku
Katolisen kirkon katekismus, LEV & KATT, Jyväskylä 2005, II osa, nrot 1104-1109, 1322-1419
Katolisen kirkon katekismuksen kompendium, LEV & KATT, Keuruu 2013, II osa, nrot 223, 271-294
Katolinen uskomme, suom. E. Koski, KATT, Kerava 1974, 16. luku, ss. 213-221
Vatikaanin II kirk.kok. (1962-65), konstituutio Sacrosanctum Concilium pyhästä liturgiasta (4.12.1963), lyh. SC
Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Lumen gentium Kirkosta (21.11.1964), lyh. LG
Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Dei Verbum jumalallisesta ilmoituksesta (18.11.1965)
Vatikaanin II kirk.kok., dekreetti Presbyterorum ordinis pappeudesta (7.12.1965), lyh. PO
The Sacred Congregation of Rites, instruction on Implementing the Constitution on Sacred Liturgy, Inter oecumenici, 26.9.1964; AAS 56 (1964).
The Sacred Congregation of Rites, instruction Musicam Sacram (5.3.1967), AAS 59 (1967) 300-320.
The Sacred Congregation of Rites, instruction on Eucharistic Worship, Eucharisticum Mysterium, 25.5.1967; AAS 59 (1967).
paavi Pius XII, kiertokirjeet Mystici Corporis (29.6.1943) ja Mediator Dei (20.11.1947)
paavi Paavali VI, kiertokirje Mysterium fidei (3.9.1965)
paavi Johannes Paavali II, kiertokirje Ecclesia de Eucharistia (17.4.2003)
Liturgian ja sakramenttijärjestyksen kongregaatio, asiakirja Redemptionis Sacramentum (23.4.2004)
paavi Benedictus XVI, apostolinen kehotuskirje Sacramentum caritatis (13.3.2007), lyh. SCa
Pontificia Commissio Codici Iuris Canonici Authentice Interpretando, Responsa ad proposita dubia, 1: AAS 76 (1984) 46.
CIC, Codice di Diritto Canonico (1983) ja CCEO, Code of Canons for the Eastern Churches (1990)
Wilfrid Stinissen, Tänään on Herran päivä: teksti vuoden jokaiseksi päiväksi, Kirjapaja 2014.

Helluntai ja lähetystyö

4/6/2025

Tulevana sunnuntaina 08.06.2025 vietämme helluntaijuhlaa. Muistamme kuinka Pyhä Henki laskeutui Neitsyt Marian ja apostolien päälle ja nuori kirkko alkoi rohkeasti julistaa kaikille Jerusalemiin kokoontuneille kansoille ilosanomaa pelastuksesta Jeesuksessa (Ap.t. 2). Pelokkaat ja ahdistuneet opetuslapset saivat rohkeuden ja ilon täyttää Jeesuksen antamaa lähetyskäskyä. Suljettujen ovien takaa he tulivat temmatuiksi yhtäkkiä julkisuuteen, maailmaan. Ihmispelko muuttui rakkaudeksi ja hädäksi ihmisten pelastumisen puolesta. Täynnä intoa he puhuivat vierailla kielillä, niin että kaikki ymmärsivät heitä. Apostolien into yllätti täydellisesti kaikki heidän kuulijansa. Heidän ilonsa oli niin käsittämätöntä, että heidän epäiltiin olevan huumaantuneita tai juovuksissa. Mutta Pyhä Henki toimi heissä ja heidän kauttaan. Pyhän Hengen voimasta ja apostolien julistuksen kautta syntyi kristillinen yhteisö. Tuona päivänä kastettiin noin kolmetuhatta ihmistä Kristuksen omiksi (Ap.t. 2:41). Näin syntyi Kirkko. Niinpä helluntaipäivänä voidaan hyvällä syyllä toivottaa: Hyvää syntymäpäivää. On kirkon syntymäpäivä.

Viettäessämme kirkon syntymäpäivää emme pelkästään muistele tuota kerran tapahtunutta Pyhän Hengen ihmeellistä vaikutusta, vaan ennen kaikkea haluamme saada tästä uutta intoa julistaa ilosanomaa kaikille luoduille ja elää sen mukaisesti. Ensimmäisen helluntain alkuperäistä intoa tarvitaan tänäänkin kristittyjen elämässä ja kirkon toiminnassa, erityisesti lähetystyössä. Pyhän Hengen vuodattamisessa, Jeesuksen taivaaseenastumisen jälkeen, kirkko on täyteydessään ammentanut velvoitteen ja voiman lähetysintoonsa: ”Vaellustietään kulkeva kirkko on olemuksensa mukaisesti lähetyskirkko, sillä se juontaa alkunsa Isän Jumalan suunnitelman mukaisesti sekä Pojan että Pyhän Hengen lähettämisestä.” (Vat. II kirk.kok., Ad gentes, 2) Pyhä Henki on aina johdattanut kirkkoa lähetyksen teille. Hän on ”todellisesti kirkon koko lähetystyön päähenkilö.” (Johannes Paavali II, Redemptoris missio, 21). Hän tekee edelleen kirkon lähetystyötä: ”Sinä lähetät henkesi, ja ne luodaan; ja sinä uudistat maan kasvot.” (Ps. 104:30)

Lähetystyö tuo tavallisesti mieleen erityiset lähetystyöntekijät, jotka lähtevät kauas omasta maastaan puhumaan Jeesuksesta. Silloin tällöin keräämme rahaa heidän tukemisekseen tai lähetämme heille uusia avustajia. Olkoon helluntai tilaisuus muistaa rukouksessa näitä veljiämme ja sisariamme uskossa ja kaikkia, jotka jatkavat työtä lähetyksen laajalla kentällä. Toisaalta lähetystyö ei kuulu vain papeille eikä sääntökuntalaisille, vaan jokaiselle kristitylle hänen mahdollisuuksiensa mukaan. Kasteen ja vahvistuksen sakramentin kautta jokainen meistä on jo saanut Pyhän Hengen täyteyden, niinpä helluntai kutsuu meidät kaikki taas lähetystyöhön. Jokaiselle on varmasti oma paikkansa ilosanoman eteenpäin viemiseksi: kotiväelle tai vieraisiin maihin.

Meidän tehtävämme on rukoilla ja myös antaa omastamme, jotta kaikki maailman kansat saisivat mahdollisuuden kuulla ilosanoman omalla kielellään. Kun ihmiselle puhutaan hänen omaa kieltään, hän kokee tulleensa kohdatuksi oman elämänsä keskellä ja pystyy ymmärtämään sanoman paremmin. Jo ensimmäisenä helluntaina kaikki paikalla olevat, eri kieliä puhuvat ja erilaisista lähtökohdista paikalle tulleet, ymmärsivät sanoman Kristuksesta omalla kielellään, sillä Pyhä Henki mursi ihmisten tekemiä raja-aitoja. Pyhä Henki käänsi Baabelin tornin tapahtuman päälaelleen ja palautti ihmisten keskuuteen niin voimakkaan ykseyden, että enää ei ollut kysymys vain kielten osaamisesta, vaan puheesta hengeltä hengelle, sydämestä sydämeen.

Ensimmäisen helluntain ihme kertoi meille, kuinka tärkeää on, että ihminen saa kuulla sanoman Kristuksesta omalla kielellään. Onhan helpompaa rukoilla tai puhua kaikkein tärkeimmistä asioista ja syvimmistä tunteista omalla äidinkielellään kuin jollain muulla kielellä. Nyt eri kansoihin kuuluvat ihmiset odottavat meidän puhuvan Jumalan suurista teoista kukin omalla kielellään, mutta ennen kaikkea myös meidän sydämellämme ja esimerkillämme. Uusi helluntai riippuu myös meidän omasta panoksestamme, meidän pienestä yhteistyöstämme Pyhän Hengen kanssa.

Isä Tri Nguyen

Lähde:

Katolisen kirkon katekismus Katolisen kirkon katekismus, LEV & KATT, Jyväskylä 2005, I osa, nrot 683-741, 797-801.
Katolisen kirkon katekismuksen kompendium, LEV & KATT, Keuruu 2013, I osa, nrot 136-146, 159-160.

<<Previous

Nyt kolehti myös MobilePay:llä! / Now the collection also via MobilePay!

Kesän 2025 tärkeät juhlat: Pyhän Hengen vuodattamisesta taivaaseen ottamiseen

Kuukauden pyhimys: Pyhä Kateri Tekakwitha (14.7.)

Kuukauden pyhimys: Pyhä Josemaría Escrivá de Balaguer, pappi (26.6.)

Eukaristia (50): Kommuunion hedelmät

Eukaristia (49): Kommuunion vastaanoton edellytykset

Eukaristia (46): Papin kommuunio

Eukaristia (48): Kommuunio: lahjojen vaihto

Eukaristia (47): Kansan kommuunio

Helluntai ja lähetystyö

Uutissivu

Arkisto

Hakusanat