Edellisellä kerralla totesimme että Pyhä Messu eli Eukaristian vietto on perusolemukseltaan rukousta ja sakramentin viettämistä. Kokonaisuutena se on Kirkon suurin ja tärkein rukous, jossa toisensa kohtaavat elävät ja kuolleet ylistääkseen yhdessä Luojaansa ja turvautuakseen Hänen armoonsa. Ehtoollisvietossa käydään rukoilevaa dialogia Jumalan ja Hänen kirkkonsa välillä. Siinä rukoileva Jumalan kansa osallistuu yhteiseen armon ateriaan: Sanan ateriaan ja Ruumiin ateriaan (DV 21). Tässä kirjoituksessa käsittelemme tätä yhteistä armon ateriaa, josta muodostuu samalla myös Pyhän Messun perusrakenne.
Pyhä Messu koostuu kahdesta suuresta osasta: sanan liturgiasta ja eukaristian vietosta, mutta ne liittyvät toisiinsa niin läheisesti, että niistä muodostuu yksi ainoa kulttitoimitus (SC 56). Tämä perusrakenne on pysynyt samana kautta vuosisatojen meidän päiviimme asti. Messussa valmistetaan sekä Jumalan sanan että Kristuksen ruumiin pöytä, josta uskovat saavat sekä opetusta että ravintoa (DV 21). Sama tapahtumakulku näkyi jo ylösnousseen Jeesuksen pääsiäisaterialla, jota hän vietti opetuslastensa kanssa Emmauksen tiellä. Kulkiessaan heidän kanssaan Jeesus selitti heille kirjoitukset ja asettui sitten heidän kanssaan pöytään, ”otti leivän, siunasi ja mursi sen ja antoi heille” (Luuk. 24:30). Siis sanan liturgiasta siirrytään eukaristian viettoon. Myös pyhä Justinus, marttyyri, välittää meille jo 100-luvulta todistuksen Pyhän Messun olennaisista elementeistä. Hän selosti pakanalliselle keisarille Antoninus Piukselle n. vuonna 155 sitä, mitä kristityt tekevät:
”Auringon mukaan nimettynä päivänä kokoontuvat kaikki, jotka asuvat kaupungeissa tai niitä ympäröivällä maaseudulla, sovittuun paikkaan. Siellä luetaan apostolien muistiinpanoja ja profeettojen kirjoituksia, niin paljon kuin aika sallii. Kun esilukija on lopettanut, kokouksen johtaja pitää puheen, jossa hän kehottaa ja rohkaisee noudattamaan näitä kauniita opetuksia ja esimerkkejä. Sen jälkeen nousemme kaikki seisomaan ja rukoilemme… itsemme… ja kaikkien muiden puolesta, asuivatpa he missä tahansa… jotta meidät havaittaisiin elämässämme ja teoissamme vanhurskaiksi ja käskyjen uskollisiksi täyttäjiksi, ja niin saavuttaisimme iankaikkisen pelastuksen. Päätettyämme rukoukset tervehdimme toisiamme suudelmalla. Sitten veljien johtajalle tuodaan leipää ja malja, jossa on sekoitettuna viiniä ja vettä. Hän ottaa ne vastaan ja kantaen Pojan ja Pyhän Hengen nimessä kunnian ja ylistyksen kaikkeuden Isälle ja kohottaa pitkän kiitosrukouksen (kreik. eukharistia) siitä, että hän on katsonut meidät arvollisiksi vastaanottamaan nämä lahjat. Kun hän on päättänyt rukoukset, koko kansa vastaa akklamaatiolla: Aamen. Kun kokouksen johtaja on päättänyt kiitosrukouksen ja kansa vastannut, ne joita meidän keskuudessamme kutsutaan diakoneiksi, jakavat kaikille läsnä oleville ”eukaristoidun” leivän, sekä viinin, johon on sekoitettu vettä, ja vievät niitä myös poissaoleville.” (pyhä Justinus, Apologia 1, 65-67)
Edellä kuvatut Messun olennaiset elementit ovat pysyneet samoina kaikissa suurissa liturgisissa traditioissa tähän päivään asti. Vaikka Messun viettämisen tavat ovat vaihdelleet eri aikoina paljonkin, siihen on aina kuulunut kaksi pääosaa: sanan liturgia ja eukaristian vietto, jotka pohjimmaltaan muodostavat ykseyden. Pöytä, joka katetaan meille Pyhässä Messussa, on samalla kertaa Jumalan sanan ja Herran ruumiin pöytä (DV 21). Tässä kokonaisuuden muodostavassa ”ainoassa kulttitoimituksessa” (SC 56) toteutuvat yhä Raamatun sanat: ”Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme” (Joh. 1:14). Sana ei jää kirjaimiksi, äänteiksi ja lauseiksi Sanan liturgiassa, vaan tulee todellisesti ja substantiaalisesti läsnä olevaksi leivän ja viinin muodossa, Herran ruumiiksi ja vereksi, Eukaristian liturgiassa. Inkarnaation salaisuus näkyy ja toteutuu myös jokaisessa Pyhässä Messussa. Näin Jeesus Kristus on todella ”Immanuel, Jumala meidän kanssamme” (Matt. 1:23). Hän itse korostaa: ”katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti” (Matt. 28:20).
Kaikissa Pyhän Messun uudistuksissa, joita on ollut monta, on aina ollut kysymys siitä, miten kyseisenä aikana voidaan parhaiten elää tosiksi ne jumalalliset salaisuudet, jotka ovat Messun sisältö: Kristuksen kohtaaminen sanassa ja sakramentissa. Sanan liturgiasta siirrytään eukaristian viettoon. Tämän perusrakenteen ymmärtäminen auttaa meitä oivaltamaan Messun mitä arvokkaimmin hengellisen merkityksen, joka aivan uudella tavalla avautuu meille joka kerta kun vietämme tätä salaisuutta.
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
· Katolisen kirkon katekismus, LEV & KATT, Jyväskylä 2005, II osa, nrot 1322-1419.
. Katolisen kirkon katekismuksen kompendium, LEV & KATT, Keuruu 2013, II osa, nrot 271-29
. Katolinen uskomme, suom. E. Koski, KATT, Kerava 1974, 16. luku, ss. 213-221
. Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Pyhästä liturgiasta eli Sacrosanctum Concilium (4.12.1963)
. Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Dei Verbum jumalallisesta ilmoituksesta (18.11.1965)
. Roomalaisen Messukirjan yleinen johdanto, Pieksämäki 1999, II luku.
. paavi Pius XII, kiertokirjeet Mystici Corporis (29.6.1943) ja Mediator Dei (20.11.1947)
. paavi Paavali VI, kiertokirje Mysterium fidei (3.9.1965)
. paavi Johannes Paavali II, kiertokirje Ecclesia de Eucharistia (17.4.2003)
. Liturgian ja sakramenttijärjestyksen kongregaatio, asiakirja Redemptionis Sacramentum (23.4.2004)
. paavi Benedictus XVI, apostolinen kehotuskirje Sacramentum caritatis (13.3.2007)
. Justinos Marttyyri, Apologiat & Dialogi Tryfonin kanssa. Suom. Matti Myllykoski ja Outi Lehtipuu, toim. Matti Myllykoski. Helsinki: Gaudeamus, 2008.
Pyhä Messu koostuu kahdesta suuresta osasta: sanan liturgiasta ja eukaristian vietosta, mutta ne liittyvät toisiinsa niin läheisesti, että niistä muodostuu yksi ainoa kulttitoimitus (SC 56). Tämä perusrakenne on pysynyt samana kautta vuosisatojen meidän päiviimme asti. Messussa valmistetaan sekä Jumalan sanan että Kristuksen ruumiin pöytä, josta uskovat saavat sekä opetusta että ravintoa (DV 21). Sama tapahtumakulku näkyi jo ylösnousseen Jeesuksen pääsiäisaterialla, jota hän vietti opetuslastensa kanssa Emmauksen tiellä. Kulkiessaan heidän kanssaan Jeesus selitti heille kirjoitukset ja asettui sitten heidän kanssaan pöytään, ”otti leivän, siunasi ja mursi sen ja antoi heille” (Luuk. 24:30). Siis sanan liturgiasta siirrytään eukaristian viettoon. Myös pyhä Justinus, marttyyri, välittää meille jo 100-luvulta todistuksen Pyhän Messun olennaisista elementeistä. Hän selosti pakanalliselle keisarille Antoninus Piukselle n. vuonna 155 sitä, mitä kristityt tekevät:
”Auringon mukaan nimettynä päivänä kokoontuvat kaikki, jotka asuvat kaupungeissa tai niitä ympäröivällä maaseudulla, sovittuun paikkaan. Siellä luetaan apostolien muistiinpanoja ja profeettojen kirjoituksia, niin paljon kuin aika sallii. Kun esilukija on lopettanut, kokouksen johtaja pitää puheen, jossa hän kehottaa ja rohkaisee noudattamaan näitä kauniita opetuksia ja esimerkkejä. Sen jälkeen nousemme kaikki seisomaan ja rukoilemme… itsemme… ja kaikkien muiden puolesta, asuivatpa he missä tahansa… jotta meidät havaittaisiin elämässämme ja teoissamme vanhurskaiksi ja käskyjen uskollisiksi täyttäjiksi, ja niin saavuttaisimme iankaikkisen pelastuksen. Päätettyämme rukoukset tervehdimme toisiamme suudelmalla. Sitten veljien johtajalle tuodaan leipää ja malja, jossa on sekoitettuna viiniä ja vettä. Hän ottaa ne vastaan ja kantaen Pojan ja Pyhän Hengen nimessä kunnian ja ylistyksen kaikkeuden Isälle ja kohottaa pitkän kiitosrukouksen (kreik. eukharistia) siitä, että hän on katsonut meidät arvollisiksi vastaanottamaan nämä lahjat. Kun hän on päättänyt rukoukset, koko kansa vastaa akklamaatiolla: Aamen. Kun kokouksen johtaja on päättänyt kiitosrukouksen ja kansa vastannut, ne joita meidän keskuudessamme kutsutaan diakoneiksi, jakavat kaikille läsnä oleville ”eukaristoidun” leivän, sekä viinin, johon on sekoitettu vettä, ja vievät niitä myös poissaoleville.” (pyhä Justinus, Apologia 1, 65-67)
Edellä kuvatut Messun olennaiset elementit ovat pysyneet samoina kaikissa suurissa liturgisissa traditioissa tähän päivään asti. Vaikka Messun viettämisen tavat ovat vaihdelleet eri aikoina paljonkin, siihen on aina kuulunut kaksi pääosaa: sanan liturgia ja eukaristian vietto, jotka pohjimmaltaan muodostavat ykseyden. Pöytä, joka katetaan meille Pyhässä Messussa, on samalla kertaa Jumalan sanan ja Herran ruumiin pöytä (DV 21). Tässä kokonaisuuden muodostavassa ”ainoassa kulttitoimituksessa” (SC 56) toteutuvat yhä Raamatun sanat: ”Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme” (Joh. 1:14). Sana ei jää kirjaimiksi, äänteiksi ja lauseiksi Sanan liturgiassa, vaan tulee todellisesti ja substantiaalisesti läsnä olevaksi leivän ja viinin muodossa, Herran ruumiiksi ja vereksi, Eukaristian liturgiassa. Inkarnaation salaisuus näkyy ja toteutuu myös jokaisessa Pyhässä Messussa. Näin Jeesus Kristus on todella ”Immanuel, Jumala meidän kanssamme” (Matt. 1:23). Hän itse korostaa: ”katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti” (Matt. 28:20).
Kaikissa Pyhän Messun uudistuksissa, joita on ollut monta, on aina ollut kysymys siitä, miten kyseisenä aikana voidaan parhaiten elää tosiksi ne jumalalliset salaisuudet, jotka ovat Messun sisältö: Kristuksen kohtaaminen sanassa ja sakramentissa. Sanan liturgiasta siirrytään eukaristian viettoon. Tämän perusrakenteen ymmärtäminen auttaa meitä oivaltamaan Messun mitä arvokkaimmin hengellisen merkityksen, joka aivan uudella tavalla avautuu meille joka kerta kun vietämme tätä salaisuutta.
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
· Katolisen kirkon katekismus, LEV & KATT, Jyväskylä 2005, II osa, nrot 1322-1419.
. Katolisen kirkon katekismuksen kompendium, LEV & KATT, Keuruu 2013, II osa, nrot 271-29
. Katolinen uskomme, suom. E. Koski, KATT, Kerava 1974, 16. luku, ss. 213-221
. Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Pyhästä liturgiasta eli Sacrosanctum Concilium (4.12.1963)
. Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Dei Verbum jumalallisesta ilmoituksesta (18.11.1965)
. Roomalaisen Messukirjan yleinen johdanto, Pieksämäki 1999, II luku.
. paavi Pius XII, kiertokirjeet Mystici Corporis (29.6.1943) ja Mediator Dei (20.11.1947)
. paavi Paavali VI, kiertokirje Mysterium fidei (3.9.1965)
. paavi Johannes Paavali II, kiertokirje Ecclesia de Eucharistia (17.4.2003)
. Liturgian ja sakramenttijärjestyksen kongregaatio, asiakirja Redemptionis Sacramentum (23.4.2004)
. paavi Benedictus XVI, apostolinen kehotuskirje Sacramentum caritatis (13.3.2007)
. Justinos Marttyyri, Apologiat & Dialogi Tryfonin kanssa. Suom. Matti Myllykoski ja Outi Lehtipuu, toim. Matti Myllykoski. Helsinki: Gaudeamus, 2008.
RSS Feed