PYHÄN RISTIN SEURAKUNNAN VASTAUKSIA JA AJATUKSIA
SYNODI 2021-2023: Synodaalista kirkkoa varten:
SEURAKUNTA
Kaksi kertaa vuodessa olisi hyvä järjestää seurakuntakokous, johon kaikki voivat osallistua. Kokouksessa keskusteltaisiin seurakunnan asioista. Luo avointa ilmapiiriä.
Seurakuntayhteyttä rakentava tiedottaminen, esim. sunnuntaimessussa tulisi rukoilla viikolla kastetun puolesta tai kuolleen seurakuntalaisen puolesta. Kaste ei ole ”privaattiasia”, vaan kaste liittää seurakuntaan; ennen oli seurakuntalehti, joka kertoi seurakuntaelämästä, nyt tiedottaminen on muuttunut internetiin, siirtynyt vain ohjelman välittämiseen.
LITURGIA
Kaivataan useammin ja enemmän ilosanomaa, esimerkiksi saarnoissa. Pappien olisi hyvä muistaa, etteivät saarnat saisi olla liian pitkiä. Kiitospalaute tuli saarnoista, joissa evankeliumin sanoma liitetään kristityn arkeen ja nykypäivän ongelmiin.
Messun laulut tulisi olla iloisempia; laulujen harjoittelu yhdessä ennen messua tarpeellista. Miksi tiettyjä juhlia vietetään? Enää ei ole itsestään selvää, että ymmärretään kirkkovuoden kulku ja siihen liittyvät juhlat ja perinteet.
NUORET JA LAPSET
Katekeesiopetukseen (lauantaikurssi) kaivataan yhtenäisyyttä hiippakunnassa. Eri seurakunnissa on vaihtelevia systeemejä opetuksen sisällön ym. suhteen. Katekeesiopettajien ja koulussa katolista uskontoa opettavien opettajien kokoukset ja tapaamiset olisivat todella tärkeitä. Niitä ei ole ollut moneen vuoteen. Vertaistuki on opettajille tärkeää. Eri seurakuntien opettajien kokoontumisia koko hiippakunnan alueella tulisi vahvistaa, ei vain esim. Suur-Helsingin alueen.
Ensikommuunio- ja vahvistusnuorten sakramenttiopetuksen aikana olisi hyvä järjestää lapsiaan odottaville vanhemmille hengellistä keskustelua ja yhteistä rukousta, aikuisten ”katekeesiopetusta” vanhempien tarpeiden pohjalta. Vetäjäksi voisi pyytää mukaan maallikoita.
Vahvistusnuorten leiritoimikuntien yhteiset kokoukset olisivat myös hyödyllisiä. Niissä voisi jakaa ideoita opetusta koskien ja esim. isosten koulutusta pitäisi järjestää hiippakuntatasolla. Nuoret voisivat tällä tavalla aktivoitua seurakunnan toimintaan.
Vahvistusnuorten sakramenttiopetus tulisi sisältää vastauksia teologisiin peruskysymyksiin, perusteluja kirkon käytännöille. Ajankohtaisten asioiden käsittely kirkon näkökulmasta (esim. naisen asema kirkossa, suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin). Nuoret ovat kriittisiä ja älykkäitä ja etsivät vastauksia. Heille ei riitä perusteluksi vain, että Raamatussa lukee näin. Usko ei enää siirry perheessä nuoremmille ja kirkon pitäisi perustella paremmin, miksi uskoa.
Todettiin tärkeäksi, että 15 – 18- vuotiaille nuorille olisi seurakunnissa omaa toimintaa, ns. nuorteniltojen muodossa. Nuorille aikuisille onkin järjestetty monissa seurakunnissa omia kokoontumisia, mutta otollinen aika olisi vahvistusleirin jälkeen sitouttaa innokkaita nuoria seurakuntaan.
MAALLIKOT
Seurakunnissa on monia maallikoita, jotka haluaisivat enemmän auttaa/tehdä seurakunnassa, mutta eivät tiedä miten? Voisiko seurakunnassa olla joku vastuuhenkilö, joka voisi kertoa esim. uusille katolilaisille miten seurakunnassa voisi jokainen omia lahjojaan käyttää?
Lukijoiksi pitäisi rohkaista muitakin kuin niitä, jotka yleensä lukevat messussa, myös eri kieli- ja kulttuuriryhmistä. Lukijalistat auttaisivat lukijoiden löytämisessä ja sitouttaisivat paremmin, mikä helpottaisi, ettei aina yhden tarvitsisi ”metsästää” lukijoita; myös nuoria olisi hyvä kannustaa lukijoiksi.
Keskustelu virisi myös seurakuntalaisten moninaisista taustoista: eri kielet, kulttuurit, riitukset. Tietoisuus erilaisista tavoista toteuttaa hengellisyyttä tuo rikkautta ja keskinäistä ymmärrystä, jos esim. kirkkokahvien yhteydessä olisi pieniä tietoiskuja eri kulttuureihin liittyvistä hengellisistä tavoista. (esim. Kuka tietää, mitä on Niniven paasto?)
Miten voimme pitää yhteyttä myös niihin seurakuntalaisiin, jotka eivät enää tai pitkään aikaan ole käyneet messussa? Miten rohkaista tulemaan kirkkoon ilman, että toinen kokee sen ahdistavaksi tai syyllistäväksi?
AVOIMUUS KIRKOSSA
Avoimuudessa olisi parantamisen varaa, katolisen kirkon (seurakunnan) olisi hyvä olla näkyvämpi omalla paikkakunnalla. Se auttaisi puolin ja toisin ennakkoluulojen lieventymiseen muiden kirkkokuntien ja uskonnollisten yhteisöjen välillä. Miten ilmoittaa messuista avoimesti, esim. paikallislehdessä?
Ehtoollisyhteyden puuttuminen muiden kristittyjen kanssa on monia katolisia perheitä koskettava asia. Monet ei-katolilaiset kokevat saattavat kokea messussa ollessaan loukkaavaksi sen, että he eivät ”kelpaa” katolisen kirkon ehtoolliselle. Tällainen tilanne syntyy ensikommuunio- ja vahvistusjuhlassa, sillä monet perheet ovat ekumeenisia perheitä. Siunattavaksi osallistumisesta pitäisi papin mainita; toinen tapa myös jakaa edes hiukan yhteyden elettä on mainita Hengellisestä kommuuniosta niille kristityille, jotka eivät voi ottaa vastaan ehtoollista katolisessa kirkossa. Tämä rukous ilmaisee kaipauksen siihen yhteyteen, mihin Kristus tahtoo meitä kutsua. (Kun pandemiarajoitusten aikana messun seuraaminen tapahtui livestreamin kautta, tämän rukouksen merkitys kasvoi katolilaisten elämässä ja vahvisti uskoa).
Onko seurakunnassa mahdollisuutta kertoa avoimesti ja rohkeasti, että on jostain asiasta eri mieltä; miten tehdä se vastuullisesti ja rakkaudella? Pappien tulisi myös ”laskeutua” seurakuntalaisten elämään ja pyrkiä tuntemaan seurakuntalaisiaan.
EKUMENIA
Ekumeeninen kanssakäyminen muiden kristittyjen kanssa koetaan tärkeäksi ja siihen on monia tapoja päästä maallikoiden mukaan.
Esimerkkeinä:
Hiippakunta ilman piispaa yli kolme vuotta on ollut haastava ja vaativa aika ja se näyttää vielä jatkuvan. Yli kahden vuoden pandemia-aika, viisi kuukautta sitten alkanut Ukrainan ja Venäjän välinen sota, talouskriisi – olisimmeko nyt vähitellen heräämässä uuteen yhteisöllisyyteen? Tässä haasteessa kirkolla on suuri merkitys. Seurakuntamme tulisi ottaa avoimesti vastaan tämä kriisiaika ja ”seisoa yhdessä Pyhän Hengen edessä” ja elää aidosti ”yhteyttä, osallisuutta ja lähetystä”, tällä tiellä yhdessä koko paikalliskirkkomme kanssa.
SYNODI 2021-2023: Synodaalista kirkkoa varten:
SEURAKUNTA
Kaksi kertaa vuodessa olisi hyvä järjestää seurakuntakokous, johon kaikki voivat osallistua. Kokouksessa keskusteltaisiin seurakunnan asioista. Luo avointa ilmapiiriä.
Seurakuntayhteyttä rakentava tiedottaminen, esim. sunnuntaimessussa tulisi rukoilla viikolla kastetun puolesta tai kuolleen seurakuntalaisen puolesta. Kaste ei ole ”privaattiasia”, vaan kaste liittää seurakuntaan; ennen oli seurakuntalehti, joka kertoi seurakuntaelämästä, nyt tiedottaminen on muuttunut internetiin, siirtynyt vain ohjelman välittämiseen.
LITURGIA
Kaivataan useammin ja enemmän ilosanomaa, esimerkiksi saarnoissa. Pappien olisi hyvä muistaa, etteivät saarnat saisi olla liian pitkiä. Kiitospalaute tuli saarnoista, joissa evankeliumin sanoma liitetään kristityn arkeen ja nykypäivän ongelmiin.
Messun laulut tulisi olla iloisempia; laulujen harjoittelu yhdessä ennen messua tarpeellista. Miksi tiettyjä juhlia vietetään? Enää ei ole itsestään selvää, että ymmärretään kirkkovuoden kulku ja siihen liittyvät juhlat ja perinteet.
NUORET JA LAPSET
Katekeesiopetukseen (lauantaikurssi) kaivataan yhtenäisyyttä hiippakunnassa. Eri seurakunnissa on vaihtelevia systeemejä opetuksen sisällön ym. suhteen. Katekeesiopettajien ja koulussa katolista uskontoa opettavien opettajien kokoukset ja tapaamiset olisivat todella tärkeitä. Niitä ei ole ollut moneen vuoteen. Vertaistuki on opettajille tärkeää. Eri seurakuntien opettajien kokoontumisia koko hiippakunnan alueella tulisi vahvistaa, ei vain esim. Suur-Helsingin alueen.
Ensikommuunio- ja vahvistusnuorten sakramenttiopetuksen aikana olisi hyvä järjestää lapsiaan odottaville vanhemmille hengellistä keskustelua ja yhteistä rukousta, aikuisten ”katekeesiopetusta” vanhempien tarpeiden pohjalta. Vetäjäksi voisi pyytää mukaan maallikoita.
Vahvistusnuorten leiritoimikuntien yhteiset kokoukset olisivat myös hyödyllisiä. Niissä voisi jakaa ideoita opetusta koskien ja esim. isosten koulutusta pitäisi järjestää hiippakuntatasolla. Nuoret voisivat tällä tavalla aktivoitua seurakunnan toimintaan.
Vahvistusnuorten sakramenttiopetus tulisi sisältää vastauksia teologisiin peruskysymyksiin, perusteluja kirkon käytännöille. Ajankohtaisten asioiden käsittely kirkon näkökulmasta (esim. naisen asema kirkossa, suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin). Nuoret ovat kriittisiä ja älykkäitä ja etsivät vastauksia. Heille ei riitä perusteluksi vain, että Raamatussa lukee näin. Usko ei enää siirry perheessä nuoremmille ja kirkon pitäisi perustella paremmin, miksi uskoa.
Todettiin tärkeäksi, että 15 – 18- vuotiaille nuorille olisi seurakunnissa omaa toimintaa, ns. nuorteniltojen muodossa. Nuorille aikuisille onkin järjestetty monissa seurakunnissa omia kokoontumisia, mutta otollinen aika olisi vahvistusleirin jälkeen sitouttaa innokkaita nuoria seurakuntaan.
MAALLIKOT
Seurakunnissa on monia maallikoita, jotka haluaisivat enemmän auttaa/tehdä seurakunnassa, mutta eivät tiedä miten? Voisiko seurakunnassa olla joku vastuuhenkilö, joka voisi kertoa esim. uusille katolilaisille miten seurakunnassa voisi jokainen omia lahjojaan käyttää?
Lukijoiksi pitäisi rohkaista muitakin kuin niitä, jotka yleensä lukevat messussa, myös eri kieli- ja kulttuuriryhmistä. Lukijalistat auttaisivat lukijoiden löytämisessä ja sitouttaisivat paremmin, mikä helpottaisi, ettei aina yhden tarvitsisi ”metsästää” lukijoita; myös nuoria olisi hyvä kannustaa lukijoiksi.
Keskustelu virisi myös seurakuntalaisten moninaisista taustoista: eri kielet, kulttuurit, riitukset. Tietoisuus erilaisista tavoista toteuttaa hengellisyyttä tuo rikkautta ja keskinäistä ymmärrystä, jos esim. kirkkokahvien yhteydessä olisi pieniä tietoiskuja eri kulttuureihin liittyvistä hengellisistä tavoista. (esim. Kuka tietää, mitä on Niniven paasto?)
Miten voimme pitää yhteyttä myös niihin seurakuntalaisiin, jotka eivät enää tai pitkään aikaan ole käyneet messussa? Miten rohkaista tulemaan kirkkoon ilman, että toinen kokee sen ahdistavaksi tai syyllistäväksi?
AVOIMUUS KIRKOSSA
Avoimuudessa olisi parantamisen varaa, katolisen kirkon (seurakunnan) olisi hyvä olla näkyvämpi omalla paikkakunnalla. Se auttaisi puolin ja toisin ennakkoluulojen lieventymiseen muiden kirkkokuntien ja uskonnollisten yhteisöjen välillä. Miten ilmoittaa messuista avoimesti, esim. paikallislehdessä?
Ehtoollisyhteyden puuttuminen muiden kristittyjen kanssa on monia katolisia perheitä koskettava asia. Monet ei-katolilaiset kokevat saattavat kokea messussa ollessaan loukkaavaksi sen, että he eivät ”kelpaa” katolisen kirkon ehtoolliselle. Tällainen tilanne syntyy ensikommuunio- ja vahvistusjuhlassa, sillä monet perheet ovat ekumeenisia perheitä. Siunattavaksi osallistumisesta pitäisi papin mainita; toinen tapa myös jakaa edes hiukan yhteyden elettä on mainita Hengellisestä kommuuniosta niille kristityille, jotka eivät voi ottaa vastaan ehtoollista katolisessa kirkossa. Tämä rukous ilmaisee kaipauksen siihen yhteyteen, mihin Kristus tahtoo meitä kutsua. (Kun pandemiarajoitusten aikana messun seuraaminen tapahtui livestreamin kautta, tämän rukouksen merkitys kasvoi katolilaisten elämässä ja vahvisti uskoa).
Onko seurakunnassa mahdollisuutta kertoa avoimesti ja rohkeasti, että on jostain asiasta eri mieltä; miten tehdä se vastuullisesti ja rakkaudella? Pappien tulisi myös ”laskeutua” seurakuntalaisten elämään ja pyrkiä tuntemaan seurakuntalaisiaan.
EKUMENIA
Ekumeeninen kanssakäyminen muiden kristittyjen kanssa koetaan tärkeäksi ja siihen on monia tapoja päästä maallikoiden mukaan.
Esimerkkeinä:
- Maailman rukouspäivä (maaliskuun ensimmäinen perjantai)
- Ekumeeninen rukousviikko tammikuun 18. – 25. päivä.
- Pipliaseuran toiminta; sen hallitus on ekumeeninen. Toimintaan toivotaan aina eri kristillisistä seurakunnista ja yhteisöistä väkeä.
Hiippakunta ilman piispaa yli kolme vuotta on ollut haastava ja vaativa aika ja se näyttää vielä jatkuvan. Yli kahden vuoden pandemia-aika, viisi kuukautta sitten alkanut Ukrainan ja Venäjän välinen sota, talouskriisi – olisimmeko nyt vähitellen heräämässä uuteen yhteisöllisyyteen? Tässä haasteessa kirkolla on suuri merkitys. Seurakuntamme tulisi ottaa avoimesti vastaan tämä kriisiaika ja ”seisoa yhdessä Pyhän Hengen edessä” ja elää aidosti ”yhteyttä, osallisuutta ja lähetystä”, tällä tiellä yhdessä koko paikalliskirkkomme kanssa.
RSS Feed