Fåglavikista Yhdysvaltoihin
Maria Elisabeth Hesselblad syntyi 4. kesäkuuta 1870 Fåglavikissa Länsi-Götanmaalla Ruotsissa luterilaiseen perheeseen, jossa oli kolmetoista lasta ja toimeentulo oli niukkaa. Ahkerana ja iloisena lapsena Elisabethista kehittyi kodin uskonnollisessa ilmapiirissä rakastettava tyttö, joka tunsi viehtymystä yliluonnollisia asioita kohtaan. Vanhimpana lapsista hän joutui jo varhain huolehtimaan nuoremmista sisaruksistaan ja isän huononevan terveydentilan takia muutenkin ottamaan liian nuorena osaa perheen töihin ja huoliin. Tämä lienee osaltaan ollut syynä siihen, että hänen oma terveytensä oli nuoruudesta asti huono.
Auttaakseen perheen toimeentuloa Elisabeth etsi ensin töitä Ruotsista, mutta joutui sitten lähtemään Amerikkaan vuonna 1888 monien muiden ruotsalaisten tavoin. Näin hän seitsentoistavuotiaana matkusti Yhdysvaltoihin voidakseen ansaita rahaa perheelleen. Hän työskenteli sairaaloissa ja suoritti sairaanhoitajan tutkinnon New Yorkissa. Hän kävi myös köyhissä kodeissa hoitamassa sairaita, mikä toi hänet kosketukseen katolisuuden kanssa. Hän tunsi yhä kasvavaa vetoa katoliseen kirkkoon ja pitkän etsimisen jälkeen hänet otettiin kirkkoon Neitsyt Marian taivaaseen ottamisen juhlana 15.8.1902.
Rooman Piazza Farnese
Elisabeth oli lapsena nähnyt unen pyhän Birgitan talosta Roomassa ja kun hän ensi kertaa pääsi käymään Roomassa, hän huomasi Piazza Farnesen varrella sijaitsevan talon olevan juuri samanlainen kuin hänen unensa talo. Pyhän Birgitan talossa vierailu teki häneen syvän vaikutuksen, niinpä hän tunsi voimakasta halua elää talossa birgittalaissisarena. Talo oli kuitenkin karmeliittasisarten hallussa eivätkä sisaret osanneet neuvoa, mistä Elisabeth voisi löytää birgittalaisluostarin. Keskiajalla perustetuista birgittalaisluostareista oli 1900-luvun alussa jäljellä vain muutamia Englannissa, Saksassa ja Hollannissa. Niinpä Elisabeth vietti postulantti- ja noviisiajan karmeliittojen luona Piazza Farnesessa. Täällä hän sai kutsumuksen omistaa elämänsä kristittyjen ykseydelle.
Käväistyään New Yorkissa hän palasi lopulta Roomaan, jossa hän 25. maaliskuuta 1904 astui Pyhän Birgitan talossa sijaitsevaan karmeliittaluostariin. Siellä hän anoi paavilta lupaa antaa luostarilupauksensa birgittalaisnunnan asussa, jolla oli Ruotsissa pitkät ja kunniakkaat perinteet. Paavi Pius X antoikin tähän erityisluvan ja Elisabeth vihittiin birgittalaisnunnaksi karmeliittaluostarissa vuonna 1906. Sen jälkeen hän rupesi ottamaan yhteyksiä Englannin, Saksan ja Hollannin birgittalaisluostareihin sekä Espanjaan 1500-luvulla perustettuihin uuden birgittalaissuunnan luostareihin. Hän oleskeli pitkän aikaa Englannissa ja Espanjassa yrittäessään saada apua pyrkimyksissään perustaa birgittalaisluostari Roomaan. Oikeastaan hän halusi jatkaa Birgitan työtä samassa sääntökunnassa, mutta uudessa hengessä, ikään kuin "vanhan puun uutena oksana".
Pyhän Birgitan talo ja uudet birgittalaisluostarit
Sisar Elisabethin tarkoituksena ei siis ollut perustaa uutta sääntökuntaa vaan herättää eloon vanha, tehdä pyhän Birgitan talosta Roomassa pääluostari ja viedä sääntökunta takaisin Ruotsiin sekä levittää sitä muihin maihin. Kun sisar Elisabeth palasi takaisin Roomaan, hän ei enää voinut osallistua karmeliittojen luostarielämään, koska heidän uusi abbedissansa ei sitä sallinut ja koska sisar Elisabeth oli saanut kaksi postulanttia. Silloin sisar Elisabethin oli perustettava oma birgittalaisluostari. He joutuivat muuttamaan useaan kertaan talosta toiseen ennen kuin sisar Elisabethin onnistui toteuttaa unelmansa ja saada haltuunsa pyhän Birgitan talo Piazza Farnesen varrella Roomassa. Oikeastaan vasta vuonna 1931 Elisabeth sai hankituksi sääntökunnalleen takaisin pyhän Birgitan talon, vaikka jo vuonna 1920 birgittalaisjärjestö sai virallisen kanonisen hyväksymisen ja hänestä tuli Pyhän Vapahtajan sääntökunnan abbedissa Roomassa.
Vuonna 1923 äiti Elisabeth palasi Ruotsiin, vieraili Vadstenassa ja perusti ensimmäisen ns. uudistetun luostarin Djursholmiin Tukholmaan. Englantiin syntyi luostari vuonna 1931 ja Intiaan lähetettiin vuonna 1937 sisaria perustamaan luostareita, joihin riitti uusia tulokkaita. Myöhemmin äiti Elisabeth perusti luostareita vielä Luganoon Sveitsiin, Vadstenaan Ruotsiin ja elämänsä lopulla vielä jälleen Intiaan, jonne syntyi useita itsenäisiä ja omavaraisia luostareita päätehtävänään orpolapsista ja sairaista huolehtiminen. Äiti Elisabetin kuoleman jälkeen uusia birgittalaisluostareita on myös perustettu moniin maihin, mm. Suomeen ja Viroon. Turussa sisaret hoitavat vierasmajaa ja Helsingissä he palvelivat piispantalossa ja Pyhän Henrikin seurakunnassa.
Autuas ja pyhä
Äiti Elisabeth oli voimakastahtoinen nainen, joka sairaudestaan huolimatta jaksoi sinnikkäästi viedä eteenpäin suunnitelmiaan kohti päämäärää. Hänen luonteenpiirteitään olivat kärsivällisyys ja itsekieltäymys, nöyryys ja hiljaisuus, ja hänestä loisti rakkaus kaikkia kohtaan.
Toisen maailmansodan aikana hän piilotti juutalaisia pakolaisia Piazza Farnesen taloon, auttoi kaikin tavoin köyhiä, järjesti ruokapaketteja ja sodan jälkeen avusti myös apupakettien jaossa. Näin vaikeina sotavuosina hän teki työtä rauhan hyväksi ja pyhän Birgitan talosta tuli Ruotsista Italiaan lähetetyn sota-avun jakelukeskus. Tästä syystä vuonna 2004 hän sai nimensä Yad Vashemiin "vanhurskas kansakuntien joukossa" kiitokseksi työstään juutalaisten auttamiseksi sodan aikana.
Äiti Elisabeth on kokenut ristin spiritualiteetin jokapäiväisessä elämässään. Hän täytti monien kärsimysten kautta ahdistuksessa, ponnistelussa, valvomisessa ja paastossa sen mitä Herra häneltä tahtoi. Hän ei koskaan kadottanut näkyvistään ristiinnaulittua Jeesusta, vaan osasi aina tunnistaa Herran arjen iloissa ja suruissa ja antoi siksi lapsen tavoin ohjata itseään. Yhdistämällä viisaasti rukouksen ja apostolisen työn äiti Elisabeth vaelsi pyhää ristin tietä seuraten ihastuksella ristin marttyyria, joka voimattomana ristilläkin säteili maailmalle Jumalan voimaa ja veti koko ihmiskuntaa kohti taivaan autuutta. Äiti Elisabeth oli myös todellinen ekumenian opettaja. Ekumenian ihannetta noudattaen birgittalaissisaret elävät tarjoamalla elämänsä uhrilahjaksi rukoillen ja palvoen hiljaisuudessa: ”l’unità è la nostra missione” eli ”ykseys on meidän tehtävämme”.
24. huhtikuuta 1957 äiti Elisabeth kuoli monien kärsimysten jälkeen 87-vuotiaana pyhän Birgitan talossa, Rooman Piazza Farnesen pääluostarissa. Keskellä riemuvuotta paavi Johannes Paavali II julisti hänet autuaaksi 9. huhtikuuta 2000. Myöhemmin paavi Franciscus julisti hänet pyhimykseksi 5. kesäkuuta 2016.
Hänen muistopäiväänsä vietetään joka vuosi kesäkuun 4. päivänä.
Pyhän Elisabeth Hesselbladin muistopäivänä (4.6.) vietettävän Pyhän Messun päivän rukous:
Kaikkivaltias, armollinen Jumala, Pyhän Hengen voimalla sinä johdatit autuaan Maria Elisabethin pyhän Birgitan seuraajana katolisen totuuden täyteyteen. Suo meidän hänen esimerkkinsä ja esirukoustensa tähden palavasti rakastaa ristiinnaulittua Kristusta ja antaa elämämme kirkon ykseyden palvelemiseen. Tätä pyydämme Herramme Jeesuksen Kristuksen, sinun Poikasi kautta, joka kanssasi elää ja hallitsee Pyhän Hengen yhteydessä, Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.
(Roomalainen Messukirja, Messukirjan täydennyksiä 2011, s. 8)
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
· Outi Kecskeméti, Taivaallisia suojelijoita, KATT, Helsinki 2002, ss. 205-207.
· Tuula Luoma, Uudistettu käsikirja katolisista pyhimyksistä, Amanda, Turenki 2020, ss. 204-205.
· M. Tjäder, Äiti Elisabeth, Padasjoen Sanoma Oy, Padasjoki 1991, ss. 52-65.
· Memorie autobiografiche della Beata Madre M. Elisabetta Hesselblad, Curia Generalizia, Casa di Santa Brigida, Piazza Farnese 96, Roma, Tipografia Cardoni s.a.s., Roma 2000, ss. 53-66.
· Agneta af Jochnick Östborn, For Sweden, I have given God my life! Elisabeth Hesselblads calling and Birgittine mission in Sweden, Artos, Skellefteå 1999.
· David Hugh Farmer, The Oxford Dictionary of Saints. 3rd ed., Oxford University Press, Oxford 1992.
· The Book of Saints: A Dictionary of Servants of God. 6th ed., Cassell, London 1994.
Maria Elisabeth Hesselblad syntyi 4. kesäkuuta 1870 Fåglavikissa Länsi-Götanmaalla Ruotsissa luterilaiseen perheeseen, jossa oli kolmetoista lasta ja toimeentulo oli niukkaa. Ahkerana ja iloisena lapsena Elisabethista kehittyi kodin uskonnollisessa ilmapiirissä rakastettava tyttö, joka tunsi viehtymystä yliluonnollisia asioita kohtaan. Vanhimpana lapsista hän joutui jo varhain huolehtimaan nuoremmista sisaruksistaan ja isän huononevan terveydentilan takia muutenkin ottamaan liian nuorena osaa perheen töihin ja huoliin. Tämä lienee osaltaan ollut syynä siihen, että hänen oma terveytensä oli nuoruudesta asti huono.
Auttaakseen perheen toimeentuloa Elisabeth etsi ensin töitä Ruotsista, mutta joutui sitten lähtemään Amerikkaan vuonna 1888 monien muiden ruotsalaisten tavoin. Näin hän seitsentoistavuotiaana matkusti Yhdysvaltoihin voidakseen ansaita rahaa perheelleen. Hän työskenteli sairaaloissa ja suoritti sairaanhoitajan tutkinnon New Yorkissa. Hän kävi myös köyhissä kodeissa hoitamassa sairaita, mikä toi hänet kosketukseen katolisuuden kanssa. Hän tunsi yhä kasvavaa vetoa katoliseen kirkkoon ja pitkän etsimisen jälkeen hänet otettiin kirkkoon Neitsyt Marian taivaaseen ottamisen juhlana 15.8.1902.
Rooman Piazza Farnese
Elisabeth oli lapsena nähnyt unen pyhän Birgitan talosta Roomassa ja kun hän ensi kertaa pääsi käymään Roomassa, hän huomasi Piazza Farnesen varrella sijaitsevan talon olevan juuri samanlainen kuin hänen unensa talo. Pyhän Birgitan talossa vierailu teki häneen syvän vaikutuksen, niinpä hän tunsi voimakasta halua elää talossa birgittalaissisarena. Talo oli kuitenkin karmeliittasisarten hallussa eivätkä sisaret osanneet neuvoa, mistä Elisabeth voisi löytää birgittalaisluostarin. Keskiajalla perustetuista birgittalaisluostareista oli 1900-luvun alussa jäljellä vain muutamia Englannissa, Saksassa ja Hollannissa. Niinpä Elisabeth vietti postulantti- ja noviisiajan karmeliittojen luona Piazza Farnesessa. Täällä hän sai kutsumuksen omistaa elämänsä kristittyjen ykseydelle.
Käväistyään New Yorkissa hän palasi lopulta Roomaan, jossa hän 25. maaliskuuta 1904 astui Pyhän Birgitan talossa sijaitsevaan karmeliittaluostariin. Siellä hän anoi paavilta lupaa antaa luostarilupauksensa birgittalaisnunnan asussa, jolla oli Ruotsissa pitkät ja kunniakkaat perinteet. Paavi Pius X antoikin tähän erityisluvan ja Elisabeth vihittiin birgittalaisnunnaksi karmeliittaluostarissa vuonna 1906. Sen jälkeen hän rupesi ottamaan yhteyksiä Englannin, Saksan ja Hollannin birgittalaisluostareihin sekä Espanjaan 1500-luvulla perustettuihin uuden birgittalaissuunnan luostareihin. Hän oleskeli pitkän aikaa Englannissa ja Espanjassa yrittäessään saada apua pyrkimyksissään perustaa birgittalaisluostari Roomaan. Oikeastaan hän halusi jatkaa Birgitan työtä samassa sääntökunnassa, mutta uudessa hengessä, ikään kuin "vanhan puun uutena oksana".
Pyhän Birgitan talo ja uudet birgittalaisluostarit
Sisar Elisabethin tarkoituksena ei siis ollut perustaa uutta sääntökuntaa vaan herättää eloon vanha, tehdä pyhän Birgitan talosta Roomassa pääluostari ja viedä sääntökunta takaisin Ruotsiin sekä levittää sitä muihin maihin. Kun sisar Elisabeth palasi takaisin Roomaan, hän ei enää voinut osallistua karmeliittojen luostarielämään, koska heidän uusi abbedissansa ei sitä sallinut ja koska sisar Elisabeth oli saanut kaksi postulanttia. Silloin sisar Elisabethin oli perustettava oma birgittalaisluostari. He joutuivat muuttamaan useaan kertaan talosta toiseen ennen kuin sisar Elisabethin onnistui toteuttaa unelmansa ja saada haltuunsa pyhän Birgitan talo Piazza Farnesen varrella Roomassa. Oikeastaan vasta vuonna 1931 Elisabeth sai hankituksi sääntökunnalleen takaisin pyhän Birgitan talon, vaikka jo vuonna 1920 birgittalaisjärjestö sai virallisen kanonisen hyväksymisen ja hänestä tuli Pyhän Vapahtajan sääntökunnan abbedissa Roomassa.
Vuonna 1923 äiti Elisabeth palasi Ruotsiin, vieraili Vadstenassa ja perusti ensimmäisen ns. uudistetun luostarin Djursholmiin Tukholmaan. Englantiin syntyi luostari vuonna 1931 ja Intiaan lähetettiin vuonna 1937 sisaria perustamaan luostareita, joihin riitti uusia tulokkaita. Myöhemmin äiti Elisabeth perusti luostareita vielä Luganoon Sveitsiin, Vadstenaan Ruotsiin ja elämänsä lopulla vielä jälleen Intiaan, jonne syntyi useita itsenäisiä ja omavaraisia luostareita päätehtävänään orpolapsista ja sairaista huolehtiminen. Äiti Elisabetin kuoleman jälkeen uusia birgittalaisluostareita on myös perustettu moniin maihin, mm. Suomeen ja Viroon. Turussa sisaret hoitavat vierasmajaa ja Helsingissä he palvelivat piispantalossa ja Pyhän Henrikin seurakunnassa.
Autuas ja pyhä
Äiti Elisabeth oli voimakastahtoinen nainen, joka sairaudestaan huolimatta jaksoi sinnikkäästi viedä eteenpäin suunnitelmiaan kohti päämäärää. Hänen luonteenpiirteitään olivat kärsivällisyys ja itsekieltäymys, nöyryys ja hiljaisuus, ja hänestä loisti rakkaus kaikkia kohtaan.
Toisen maailmansodan aikana hän piilotti juutalaisia pakolaisia Piazza Farnesen taloon, auttoi kaikin tavoin köyhiä, järjesti ruokapaketteja ja sodan jälkeen avusti myös apupakettien jaossa. Näin vaikeina sotavuosina hän teki työtä rauhan hyväksi ja pyhän Birgitan talosta tuli Ruotsista Italiaan lähetetyn sota-avun jakelukeskus. Tästä syystä vuonna 2004 hän sai nimensä Yad Vashemiin "vanhurskas kansakuntien joukossa" kiitokseksi työstään juutalaisten auttamiseksi sodan aikana.
Äiti Elisabeth on kokenut ristin spiritualiteetin jokapäiväisessä elämässään. Hän täytti monien kärsimysten kautta ahdistuksessa, ponnistelussa, valvomisessa ja paastossa sen mitä Herra häneltä tahtoi. Hän ei koskaan kadottanut näkyvistään ristiinnaulittua Jeesusta, vaan osasi aina tunnistaa Herran arjen iloissa ja suruissa ja antoi siksi lapsen tavoin ohjata itseään. Yhdistämällä viisaasti rukouksen ja apostolisen työn äiti Elisabeth vaelsi pyhää ristin tietä seuraten ihastuksella ristin marttyyria, joka voimattomana ristilläkin säteili maailmalle Jumalan voimaa ja veti koko ihmiskuntaa kohti taivaan autuutta. Äiti Elisabeth oli myös todellinen ekumenian opettaja. Ekumenian ihannetta noudattaen birgittalaissisaret elävät tarjoamalla elämänsä uhrilahjaksi rukoillen ja palvoen hiljaisuudessa: ”l’unità è la nostra missione” eli ”ykseys on meidän tehtävämme”.
24. huhtikuuta 1957 äiti Elisabeth kuoli monien kärsimysten jälkeen 87-vuotiaana pyhän Birgitan talossa, Rooman Piazza Farnesen pääluostarissa. Keskellä riemuvuotta paavi Johannes Paavali II julisti hänet autuaaksi 9. huhtikuuta 2000. Myöhemmin paavi Franciscus julisti hänet pyhimykseksi 5. kesäkuuta 2016.
Hänen muistopäiväänsä vietetään joka vuosi kesäkuun 4. päivänä.
Pyhän Elisabeth Hesselbladin muistopäivänä (4.6.) vietettävän Pyhän Messun päivän rukous:
Kaikkivaltias, armollinen Jumala, Pyhän Hengen voimalla sinä johdatit autuaan Maria Elisabethin pyhän Birgitan seuraajana katolisen totuuden täyteyteen. Suo meidän hänen esimerkkinsä ja esirukoustensa tähden palavasti rakastaa ristiinnaulittua Kristusta ja antaa elämämme kirkon ykseyden palvelemiseen. Tätä pyydämme Herramme Jeesuksen Kristuksen, sinun Poikasi kautta, joka kanssasi elää ja hallitsee Pyhän Hengen yhteydessä, Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.
(Roomalainen Messukirja, Messukirjan täydennyksiä 2011, s. 8)
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
· Outi Kecskeméti, Taivaallisia suojelijoita, KATT, Helsinki 2002, ss. 205-207.
· Tuula Luoma, Uudistettu käsikirja katolisista pyhimyksistä, Amanda, Turenki 2020, ss. 204-205.
· M. Tjäder, Äiti Elisabeth, Padasjoen Sanoma Oy, Padasjoki 1991, ss. 52-65.
· Memorie autobiografiche della Beata Madre M. Elisabetta Hesselblad, Curia Generalizia, Casa di Santa Brigida, Piazza Farnese 96, Roma, Tipografia Cardoni s.a.s., Roma 2000, ss. 53-66.
· Agneta af Jochnick Östborn, For Sweden, I have given God my life! Elisabeth Hesselblads calling and Birgittine mission in Sweden, Artos, Skellefteå 1999.
· David Hugh Farmer, The Oxford Dictionary of Saints. 3rd ed., Oxford University Press, Oxford 1992.
· The Book of Saints: A Dictionary of Servants of God. 6th ed., Cassell, London 1994.
RSS Feed