 Viime kerralla syvensimme erästä Pyhän Messun tärkeää eskatologista ulottuvuutta: ylösnousemusta. Totesimme että Eukaristian vietossa me liitymme jo taivaan liturgiaan, ylösnousemuksen salaisuuteen, ja osallistumme etukäteen ikuiseen elämään, kun Jumala on kaikki kaikessa (1. Kor. 15:28). Pyhässä Messussa ovat ennakoiden mutta yhtä todellisesti läsnä Kristuksen toinen tuleminen ja uskovien ylösnousemus. Tässä kirjoituksessa jatkamme Eukaristisen ylösnousemuksen merkityksen mietiskelemistä, nimittäin Eukaristiaa ”tulevan kirkkauden panttina”.
Katolisen kirkon katekismus muistuttaa, että Eukaristia on pantti taivaallisesta tulevaisuudesta, ennakko taivaan kunniasta (KKK 1402), viitaten Kristuksen pyhän ruumiin ja veren juhlan II vesperissä olevaan Magnificatin antifoniin: ”Oi pyhä ateria, jossa Kristus nautitaan ja hänen kärsimisensä muistoa vietetään; sielu täyttyy armolla ja meille annetaan tulevan kunnian pantti.” (Corpus Christi -juhla, Liturgia Horarum) Tästä syystä Pyhää Messua vietetään ”odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tulemista” (papin sanat Isä meidän -rukouksen jälkeen, Missale Romanum; vrt. Tit. 2:13). Joka kerta kun vietämme Eukaristiaa, kohdistamme katseemme häneen, ”joka tulee” (Ilm. 1:4). Rukoilemme hänen tuloaan: ”Marana tha” (1. Kor. 16:22) eli ”Tule, Herra Jeesus” (Ilm. 22:20), ja samalla tiedämme, että jo nyt Herra tulee Eukaristiassaan ja on läsnä keskellämme. Toki tämä hänen läsnäolonsa on kätkettyä, mutta todellista. Jo viimeisellä ehtoollisella Jeesus lupasi apostoleille, että pääsiäisen täyttymys tulee olemaan Jumalan valtakunnassa: ”Minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia ennen kuin sinä päivänä, jona juon uutta viiniä teidän kanssanne Isäni valtakunnassa” (Matt. 26:29; vrt. Luuk. 22:18; Mark. 14:25). Sen tähden Pyhän Messun kolmannessa eukaristisessa rukouksessa rukoilemme, että sinun valtakunnassasi ”sinun kunniasi meidät kaikki alituisesti täyttää. Silloin sinä pyyhit meidän kyynelemme ja me näemme sinut, Jumalamme, sellaisena kuin olet. Me tulemme olemaan sinun kaltaisiasi ikuisesti ja ylistämme sinua lakkaamatta”. (Missale Romanum) Emme voi elää ilman toivoa, silloin elämällämme ei olisi merkitystä ja se kävisi sietämättömäksi. Valitettavasti nykyaikainen kulttuuri ja yhteiskunta luovat usein harhakuvan, että onnen voi saada hauraasta ja lyhytkestoisesta todellisuudesta. Jos rajoitamme elämän vain maalliseen ja suljemme tuonpuoleisen, samaistamme toivon sittenkin vain tieteen, tekniikan tai kulutuksesta hankitun nautinnollisen ilon antamiin lupauksiin. Tämä kaikki kuitenkin tuo esiin syvän petollisuuden ja kyvyttömyyden tyydyttää sitä onnellisuuden janoa, jota kaipaamme jatkuvasti sydämessämme. Meillä on tuloksena pikainen tarve löytää todellista toivoa tarjoavia paikkoja ja hetkiä, joilla on kyky johtaa ikuisen ja jumalallisen elämän salaisuuteen. Jos olemme liiaksi tottuneet elämään kuivaa ja onttoa hengellistä elämää, Eukaristia voi ja sen täytyy jälleen olla meidän ikuinen keitaamme. Nimittäin Eukaristia edustaa ”paikkaa”, jossa taivas ja maa kohtaavat toisensa; paikkaa, joka on tilan ja ajan ulkopuolella ja jossa ikuisuus lävistää historian. Katekismus jälleen muistuttaa, että ”tästä suuresta toivosta, joka koskee uutta taivasta ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu, varmempaa panttia ja selvempää merkkiä meillä ei ole kuin eukaristia” (KKK 1405). Siksi joka kerta kun vietämme Messua, ”toteutetaan meidän lunastustamme” (Lumen gentium, 3), ja me murramme ”yhden leivän, joka on kuolemattomuuden lääke, vastamyrkky, jotta emme kuolisi, vaan eläisimme Jeesuksessa Kristuksessa ikuisesti”. (p. Ignatios Antiokialainen, Epistula ad Ephesios, 20, 2: SC 10bis, 76) Meille on siis annettu suunnaton lahja. Eukaristia on ns. ”tulevan kirkkauden pantti”, koska se täyttää meidät kaikella armolla ja taivaan siunauksella, se vahvistaa meitä tämän elämän pyhiinvaelluksella ja saa meidät kaipaamaan iankaikkista elämää. Se yhdistää meidät jo nyt Kristukseen, taivaalliseen kirkkoon, autuaaseen Neitsyt Mariaan, kaikkiin enkeleihin ja pyhiin (KKK 1419). Vaikka tämä Eukaristinen näkemys suuntaa meitä kohti tulevaa kirkkautta, se ei heikennä velvollisuudentuntoamme tästä ajallisesta maasta, vaan paremminkin herättää sen. Itse asiassa ”tulevan kirkkauden panttina” Eukaristia työntää meitä eteenpäin vaelluksellamme historian halki ja kylvää elävän toivon siementä jokapäiväisiin tehtäviimme ja velvollisuuksiimme. Isä Tri Nguyen Lähteet:
 Tulevana sunnuntaina 31.5. vietämme helluntaijuhlaa. Muistamme kuinka taivaaseen astunut Jeesus vuodatti täyteydestään Pyhän Hengen apostoleihin ja nuoreen kirkkoon, ja Pietarin helluntaisaarna oli niin mukaansa tempaava, että tuhannet ihmiset liittyivät Jeesuksen seuraajiin (Ap.t. 2). Uskottuaan Pietarin sanan ja saatuaan kasteen he pysyivät yhdessä, pitivät kaikkea yhteisenä ja jakoivat omastaan niille, jotka kärsivät puutetta. Yksimielisinä rukouksessa he ylistivät Jumalaa, pysyivät järkkymättä apostolien opissa ja mursivat leipää keskenään. Tämä ensimmäisten kristittyjen keskinäinen elämä – varsinainen kirkon elämä – on saanut alkunsa erityisesti Pyhän Hengen vaikutuksesta. Kirkko elää Pyhästä Hengestä. Se ei siis ole ensi sijassa ihmisten aikaansaannos, vaan on ennen kaikkea Pyhän Hengen ihmeellinen teko. Pyhä Henki liittää uskovat yhteen tehden heidät Jumalan kansaksi ja Kristuksen mystiseksi ruumiiksi.
Uskontunnustuksessa Pyhä Henki ja kirkko ovat välittömästi peräkkäin. Toisella vuosisadalla elänyt kirkkoisä Ireneus sanoo: ”Missä kirkko on, siellä on myös Jumalan Henki; ja missä Jumalan Henki on, siellä on kirkko ja kaikkinainen armo” (KKK 797). Pyhä Henki ja kirkko kulkevat siis käsi kädessä. Vaikka maan päällä vaeltavan kirkon elämä ei aina ole kovin pyhää ja täydellistä, Pyhä Henki ei koskaan lakkaa olemasta ja toimimasta kirkossa. Kirkko on Pyhän Hengen temppeli, ja Pyhä Henki on ikään kuin kirkon sielu (KKK 809). Niinpä kirkon varsinainen syntymäpäivä on helluntai, jolloin vuodatettu Pyhä Henki alkoi vaikuttaa kirkon rakentumiseksi. Pyhä Henki toimii kirkossa jatkaen ja täydentäen siitä, mihin Kristus maanpäällisen vaelluksensa aikana jäi. Helluntai on Jumalan ja ihmisten välisen ykseyden juhla. Pyhä Henki saa maan päällä jälleen aikaan kolmiyhteisen Jumalan välisen ykseyden. Sen todistaa kielten ihme Pietarin ensimmäisen saarnan yhteydessä. Kielet, jotka kerran sekoitettiin Baabelin tornin tapahtumassa, yhtyvät nyt Kolminaisuuden mystisessä tuntemuksessa. Ykseys on niin voimakas, että enää ei ole kysymys kielten osaamisesta, vaan puheesta hengeltä hengelle. Pyhä Henki antaa jokaiselle kastetulle lahjojaan kirkon ykseyden rakentamiseksi, ei itsekkyyden tyydyttämiseksi. Vahvistuksessa olemme jo vastaanottaneet piispan kautta Pyhän Hengen lahjat ja sinetin. Olemme siis kutsutut elämään niin, että meissä kasvavat Pyhän Hengen hedelmät, jotka ovat ”rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä” (Gal. 5:22-23). Pyhä Henki auttaa meitä kasvamaan ykseydessä ja rakkaudessa. Hän, joka on oksastanut meidät tosi viinipuuhun, saa meidät kantamaan Hengen hedelmää. Henki on elämämme. Mitä enemmän kadotamme oman elämämme, sitä enemmän ”seuraamme Henkeä” (Gal. 5:25). Avatkaamme jälleen sydämemme ovet Pyhän Hengen lahjoille! Tehköön Pyhä Henki kaikista ihmisistä ja kansoista yhtä Jumalan perhettä, jossa kaikki elävät yhdessä sovussa ja yksimielisinä ylistävät Jumalan suuria tekoja! Isä Tri Nguyen Lähde:
|
Uutissivu
Tällä sivulla tiedotamme seurakunnan tapahtumista, pääasiassa suomeksi mutta mahdollisuuksien mukaan myös muilla kielillä. Etusivun uutisotsikoissa näkyvät myös nuorten Ankkuri-blogin otsikot. Arkisto
September 2024
Hakusanat
All
For news items in English, please select In English under Hakusanat above.
Do wiadomości w języku polskim, proszę kliknąć "Polski" powyżej. Församlingen publicerar väldigt få nyheter på svenska, men den information som finns på svenska får du fram genom att klicka på På svenska under Hakusanat ovan. |
RSS Feed