Edellisellä kerralla keskityimme leivän ja viinin edeskantoon eli uhrilahjojen tuomiseen alttarille. Tässä offertoriumissa valmistetaan alttari, Herran pöytä, joka on koko Eukaristian vieton keskipiste. Todettiin, että on suositeltavaa, että uskovat tuovat leivän ja viinin alttarille kulkueena. Tämä uhrilahjojen esiinkantaminen on hyvin merkittävä, sillä leivässä ja viinissä Kristus Vapahtaja ottaa vastaan koko luomakunnan, jotta se sitten muuttuu ja tarjotaan Isälle. Tällä tavalla me tuomme alttarille myös maailman kaiken tuskan ja kärsimyksen varmoina siitä, että kaikella on arvoa Jumalan silmissä. (SCa 47)
Samaan aikaan alttarin uhrilahjojen valmistamisen kanssa kerätään kolehti, joka on kirkolle annettava uhrilahja. Näin uskovat ilmaisevat osallistumistaan tuomalla joko leipää ja viiniä Eukaristian viettoa varten tai muita lahjoja kirkon ja köyhien tarpeisiin. Raha tai muut lahjat, joita uskovat ovat tuoneet tai jotka kirkossa on kerätty köyhiä tai kirkkoa varten, otetaan vastaan ja asetetaan johonkin sopivaan paikkaan, lähellä alttaria. (RMYJ 49) Tässä kirjoituksessa tutkimme kolehdin merkitystä.
Käykö kolehti meille rasittavaksi, kun se kerätään niin usein? Toisaalta muutamilla uskovilla on tapana panna niin vähän kolehtihaaviin, että on vaikea sanoa, kumman syy on suurempi: senkö, joka antaa kerätä liian paljon kolehtia, vai sen, jonka anti ei ole missään suhteessa siihen, mitä hänen muuten on tapana kuluttaa elämäänsä. Nyky-yhteiskunnan maallistumisen johdosta emme ehkä oivalla helposti, että messu-uhrilla ja Herran ehtoollisella olisi merkittävää yhteyttä kolehtiin. Se, ettemme enää ymmärrä kolehdin merkitystä, osoittanee juuri, miten meiltä puuttuu oikea käsitys Eukaristian merkityksestä.
Vanha tapa
Vanhoina aikoina kirkkoon tuotiin paljon lahjoja, jotka offertoriumin aikana luovutettiin papille. Ne olivat ennen kaikkea ruokatavaroita. Tästä johtui myös tapa, että lahjat vastaanotettuaan pappi todella pesi kätensä. Hän ei menettänyt vähintäkään arvostaan ottaessaan ne vastaan messukasukassaan, sillä hän suoritti siinä merkittävää pappeuteensa kuuluvaa tehtävää. Nimittäin vastaanotetut lahjat jaettiin kolmeen osaan ja määrättiin seuraaville kohteille: yksi osa kuului köyhille, toinen papistolle ja kolmas osa, määrältään pienin mutta tarkoitukseltaan arvokkain, leipä ja viini, oli määrätty käytettäväksi Pyhää Messua varten. Vain tämä kolmas osa piti muutettaman Kristuksen ruumiiksi ja vereksi, mutta kaikki kolme uhrattiin Herralle.
Pyhä Justinus Marttyyri kirjoittaa Messun uhrilahjoista näin: ”Ne, jotka ovat varakkaita ja haluavat antaa, antavat sen mukaan, mitä kukin itse on päättänyt. Tuodut lahjat annetaan jumalanpalveluksen johtajalle, ja hän jakaa niitä orvoille ja leskille sekä sairaille ja kaikille, jotka syystä tai toisesta ovat menettäneet toimeentulonsa, ja myös vankilassa oleville ja maahan saapuneille muukalaisille. Sanalla sanoen: hän on kaikkien hädänalaisten auttaja” (Apologia, 1,67).
Oikeastaan Eukaristian viettoon tarkoitettujen leivän ja viinin ohella kristityt ovat alusta asti tuoneet myös lahjoja jaettavaksi puutetta kärsiviä varten (KKK 1351). Tämä tapa, josta käytettiin nimeä kolehti (1 Kor. 16:1), on aina ajankohtainen. Inspiraationa sille on ollut Kristuksen esimerkki, hänen, joka tuli köyhäksi, jotta tekisi meidät rikkaiksi (2 Kor. 8:9).
Sen minkä annamme köyhille, annamme Jumalalle, sillä Kristus sanoo: ”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” (Matt. 25:40) Offertoriumin aikana tuli näistä kolmesta osatoimituksesta yksi ainoa: papille Herran edustajana luovutettiin se, mikä oli määrätty Kristuksen köyhien jäsenten osaksi. Miten voi ylipäänsä olla olemassa pappeja, kirkkoja, liturgisia tarvikkeita ja toimituksia, ellei alttarin palvelijoilla ole mistä elää? Heidän elatuksestaan huolehtiminen merkitsee samaa kuin huolehtia Jumalan ylistämisen jatkuvuudesta, sillä hehän ovat Jumalan palvelijoita.
Uusi tapa
Näin aikaisemmin ei ollut olemassa kolehtia rahana. Uskovat toivat alttarille luonnolliset lahjansa, joista osa käytettiin konsekraatiota ja kommuuniota varten, osa pappien elatukseksi, ja kolmas osa kuului köyhille. Käytännön helpottamiseksi kolehti kerätään nyt rahana luonnollisten ruokatavaroiden tuomisen sijaan. Vaikka tapa on muuttunut, sisältö on aina ollut sama.
Uhrilahjat, ennen kaikkea leipä ja viini, ovat ihmisen työn ja vaivan hedelmiä. Niitä ei olisi olemassa ilman myllärien ja viininviljelijäin työtä, ilman niiden vaivannäköä, jotka ovat korjanneet lyhteet ja poimineet viinirypäleet, kumartuneet syvään vetämään vakoja, istuttaneet taimia ja hoitaneet viiniköynnöksiä. Niitä ei olisi olemassa ilman auraa ja kuokkaa, ilman sulattimoja ja rautatehtaita ja ilman niitä, jotka työskentelevät vuorikaivosten uumenissa. Ja kaikki nämä ihmiset puolestaan ovat tarvinneet vaatteita, ruokaa ja asunnon, lääkäreitä, jotka ovat hoitaneet heitä, sekä monenlaisia virkailijoita. Kokonainen salaperäisten yhteenkuuluvuuksien ketju on ollut tarpeen, jotta tämä pitkä työn kulku on tuottanut tämän leivän ja tämän viinin, jotka pappi alttarilla kantaa Herralle. Siten uhrataan Herralle todellisesti eikä vain vertauskuvallisesti koko inhimillinen työ, kun pappi lausuu sanat: ”sinun anteliaisuudestasi olemme saaneet leivän, jonka kannamme eteesi, maan ja ihmisten työn hedelmän, josta meille tulee elämän leipä”; ”sinun anteliaisuudestasi olemme saaneet viinin, jonka kannamme eteesi, viiniköynnöksen ja ihmisten työn hedelmän, josta meille tulee hengellinen juoma.”
Ihmisen koko työ ja vaivannäkö, kaikki hänen toiveensa ja pettymyksensä ovat yhdistettävissä Kristuksen ristiin ja ylösnousemukseen. Niin pian kuin tämä leipä ja tämä viini on muutettu Kristuksen ruumiiksi ja vereksi, tulee muuttumisesta työn kruunu ja täyttymys, lunastus ja pyhitys. Tässä jumalallistumisessa täyttyy ja toteutuu elämä sinänsä, yksityisen ja perheen, kansan ja koko maailman elämä.
Tähän kaikkeen on kolehdilla oma osuutensa. Meidän kättemme työ, kaikki, mitä ihmisen ahkeruus ja vaivannäkö saa aikaan, saa kolehdin kautta erityisen arvon ja vihkimyksen, osan siitä tullessa lahjaksi, jonka avulla on mahdollista huolehtia Kristuksen ruumiista ja sen kärsivistä jäsenistä. Niinpä kolehti ei suinkaan ole keino, jonka avulla papit pääsevät käsiksi rahaan. Se on yksinkertaisesti uskovien osuus pyhään uhriin, keino auttaa kirkkoa ja papistoa heidän toimeentulossaan ja huolehtia seurakunnan köyhistä.
Ennen vanhaan uskovat toivat lahjana alttarille työnsä tuotteita. Tämä tapa oli puhuvampi kuin kolehtihaavi, joka nykyään kiertää penkkirivejä ja johon me joskus ajatuksettomasti heitämme pienen kolikon. Joka tapauksessa meidän uhrimme kolehtina ei tule sakaristoon vaan alttarille, ja siitä tulee pyhitetty kolehti. Kirkon ovella koottava uhrilahja tai jäsenmaksu ei korvaa varsinaista kolehtia, sillä jos niin olisi, käytettäisiin hurskasta tekosyytä puhtaasti rahallisessa ja siten materiaalisessa asiassa, eikä sillä olisi sitä uskonnollista ja liturgista arvoa, joka on kolehdille ominainen.
Pyhän Messun vietossa offertoriumin aikana saadaan aikaan siis pyhitetty kolehti. Toki on pidettävä huoli siitä, että kolehti kerätään nopeasti ja yksinkertaisella tavalla sekä samalla niin arvokkaasti ja hienotunteisesti, ettei sillä häiritä uskovia eikä pyhää toimitusta. Kolehdille nousee selvempi merkitys silloin, kun se ei koidu pahennukseksi, vaan mukautuu itse Eukaristian viettoon.
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
· Roomalaisen Messukirjan yleinen johdanto (RMYJ), Pieksämäki 1999, II luku
· Katolisen kirkon katekismus, LEV & KATT, Jyväskylä 2005, II osa, nrot 1322-1419
· Katolisen kirkon katekismuksen kompendium, LEV & KATT, Keuruu 2013, II osa, nrot 271-294
· Katolinen uskomme, suom. E. Koski, KATT, Kerava 1974, 16. luku, ss. 213-221
· Vatikaanin II kirk.kok. (1962-65), konstituutio Sacrosanctum Concilium pyhästä liturgiasta (4.12.1963), lyh. SC
· Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Lumen gentium Kirkosta (21.11.1964)
· Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Dei Verbum jumalallisesta ilmoituksesta (18.11.1965)
· Vatikaanin II kirk.kok., dekreetti Presbyterorum ordinis pappeudesta (7.12.1965)
· The Sacred Congregation of Rites, instruction on Implementing the Constitution on Sacred Liturgy, Inter oecumenici, 26.9.1964; AAS 56 (1964).
· The Sacred Congregation of Rites, instruction Musicam Sacram (5.3.1967), AAS 59 (1967) 300-320.
· The Sacred Congregation of Rites, instruction on Eucharistic Worship, Eucharisticum Mysterium, 25.5.1967; AAS 59 (1967).
· paavi Pius XII, kiertokirjeet Mystici Corporis (29.6.1943) ja Mediator Dei (20.11.1947)
· paavi Paavali VI, kiertokirje Mysterium fidei (3.9.1965)
· paavi Johannes Paavali II, kiertokirje Ecclesia de Eucharistia (17.4.2003)
· Liturgian ja sakramenttijärjestyksen kongregaatio, asiakirja Redemptionis Sacramentum (23.4.2004)
· paavi Benedictus XVI, apostolinen kehotuskirje Sacramentum caritatis (13.3.2007), lyh. SCa
Samaan aikaan alttarin uhrilahjojen valmistamisen kanssa kerätään kolehti, joka on kirkolle annettava uhrilahja. Näin uskovat ilmaisevat osallistumistaan tuomalla joko leipää ja viiniä Eukaristian viettoa varten tai muita lahjoja kirkon ja köyhien tarpeisiin. Raha tai muut lahjat, joita uskovat ovat tuoneet tai jotka kirkossa on kerätty köyhiä tai kirkkoa varten, otetaan vastaan ja asetetaan johonkin sopivaan paikkaan, lähellä alttaria. (RMYJ 49) Tässä kirjoituksessa tutkimme kolehdin merkitystä.
Käykö kolehti meille rasittavaksi, kun se kerätään niin usein? Toisaalta muutamilla uskovilla on tapana panna niin vähän kolehtihaaviin, että on vaikea sanoa, kumman syy on suurempi: senkö, joka antaa kerätä liian paljon kolehtia, vai sen, jonka anti ei ole missään suhteessa siihen, mitä hänen muuten on tapana kuluttaa elämäänsä. Nyky-yhteiskunnan maallistumisen johdosta emme ehkä oivalla helposti, että messu-uhrilla ja Herran ehtoollisella olisi merkittävää yhteyttä kolehtiin. Se, ettemme enää ymmärrä kolehdin merkitystä, osoittanee juuri, miten meiltä puuttuu oikea käsitys Eukaristian merkityksestä.
Vanha tapa
Vanhoina aikoina kirkkoon tuotiin paljon lahjoja, jotka offertoriumin aikana luovutettiin papille. Ne olivat ennen kaikkea ruokatavaroita. Tästä johtui myös tapa, että lahjat vastaanotettuaan pappi todella pesi kätensä. Hän ei menettänyt vähintäkään arvostaan ottaessaan ne vastaan messukasukassaan, sillä hän suoritti siinä merkittävää pappeuteensa kuuluvaa tehtävää. Nimittäin vastaanotetut lahjat jaettiin kolmeen osaan ja määrättiin seuraaville kohteille: yksi osa kuului köyhille, toinen papistolle ja kolmas osa, määrältään pienin mutta tarkoitukseltaan arvokkain, leipä ja viini, oli määrätty käytettäväksi Pyhää Messua varten. Vain tämä kolmas osa piti muutettaman Kristuksen ruumiiksi ja vereksi, mutta kaikki kolme uhrattiin Herralle.
Pyhä Justinus Marttyyri kirjoittaa Messun uhrilahjoista näin: ”Ne, jotka ovat varakkaita ja haluavat antaa, antavat sen mukaan, mitä kukin itse on päättänyt. Tuodut lahjat annetaan jumalanpalveluksen johtajalle, ja hän jakaa niitä orvoille ja leskille sekä sairaille ja kaikille, jotka syystä tai toisesta ovat menettäneet toimeentulonsa, ja myös vankilassa oleville ja maahan saapuneille muukalaisille. Sanalla sanoen: hän on kaikkien hädänalaisten auttaja” (Apologia, 1,67).
Oikeastaan Eukaristian viettoon tarkoitettujen leivän ja viinin ohella kristityt ovat alusta asti tuoneet myös lahjoja jaettavaksi puutetta kärsiviä varten (KKK 1351). Tämä tapa, josta käytettiin nimeä kolehti (1 Kor. 16:1), on aina ajankohtainen. Inspiraationa sille on ollut Kristuksen esimerkki, hänen, joka tuli köyhäksi, jotta tekisi meidät rikkaiksi (2 Kor. 8:9).
Sen minkä annamme köyhille, annamme Jumalalle, sillä Kristus sanoo: ”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” (Matt. 25:40) Offertoriumin aikana tuli näistä kolmesta osatoimituksesta yksi ainoa: papille Herran edustajana luovutettiin se, mikä oli määrätty Kristuksen köyhien jäsenten osaksi. Miten voi ylipäänsä olla olemassa pappeja, kirkkoja, liturgisia tarvikkeita ja toimituksia, ellei alttarin palvelijoilla ole mistä elää? Heidän elatuksestaan huolehtiminen merkitsee samaa kuin huolehtia Jumalan ylistämisen jatkuvuudesta, sillä hehän ovat Jumalan palvelijoita.
Uusi tapa
Näin aikaisemmin ei ollut olemassa kolehtia rahana. Uskovat toivat alttarille luonnolliset lahjansa, joista osa käytettiin konsekraatiota ja kommuuniota varten, osa pappien elatukseksi, ja kolmas osa kuului köyhille. Käytännön helpottamiseksi kolehti kerätään nyt rahana luonnollisten ruokatavaroiden tuomisen sijaan. Vaikka tapa on muuttunut, sisältö on aina ollut sama.
Uhrilahjat, ennen kaikkea leipä ja viini, ovat ihmisen työn ja vaivan hedelmiä. Niitä ei olisi olemassa ilman myllärien ja viininviljelijäin työtä, ilman niiden vaivannäköä, jotka ovat korjanneet lyhteet ja poimineet viinirypäleet, kumartuneet syvään vetämään vakoja, istuttaneet taimia ja hoitaneet viiniköynnöksiä. Niitä ei olisi olemassa ilman auraa ja kuokkaa, ilman sulattimoja ja rautatehtaita ja ilman niitä, jotka työskentelevät vuorikaivosten uumenissa. Ja kaikki nämä ihmiset puolestaan ovat tarvinneet vaatteita, ruokaa ja asunnon, lääkäreitä, jotka ovat hoitaneet heitä, sekä monenlaisia virkailijoita. Kokonainen salaperäisten yhteenkuuluvuuksien ketju on ollut tarpeen, jotta tämä pitkä työn kulku on tuottanut tämän leivän ja tämän viinin, jotka pappi alttarilla kantaa Herralle. Siten uhrataan Herralle todellisesti eikä vain vertauskuvallisesti koko inhimillinen työ, kun pappi lausuu sanat: ”sinun anteliaisuudestasi olemme saaneet leivän, jonka kannamme eteesi, maan ja ihmisten työn hedelmän, josta meille tulee elämän leipä”; ”sinun anteliaisuudestasi olemme saaneet viinin, jonka kannamme eteesi, viiniköynnöksen ja ihmisten työn hedelmän, josta meille tulee hengellinen juoma.”
Ihmisen koko työ ja vaivannäkö, kaikki hänen toiveensa ja pettymyksensä ovat yhdistettävissä Kristuksen ristiin ja ylösnousemukseen. Niin pian kuin tämä leipä ja tämä viini on muutettu Kristuksen ruumiiksi ja vereksi, tulee muuttumisesta työn kruunu ja täyttymys, lunastus ja pyhitys. Tässä jumalallistumisessa täyttyy ja toteutuu elämä sinänsä, yksityisen ja perheen, kansan ja koko maailman elämä.
Tähän kaikkeen on kolehdilla oma osuutensa. Meidän kättemme työ, kaikki, mitä ihmisen ahkeruus ja vaivannäkö saa aikaan, saa kolehdin kautta erityisen arvon ja vihkimyksen, osan siitä tullessa lahjaksi, jonka avulla on mahdollista huolehtia Kristuksen ruumiista ja sen kärsivistä jäsenistä. Niinpä kolehti ei suinkaan ole keino, jonka avulla papit pääsevät käsiksi rahaan. Se on yksinkertaisesti uskovien osuus pyhään uhriin, keino auttaa kirkkoa ja papistoa heidän toimeentulossaan ja huolehtia seurakunnan köyhistä.
Ennen vanhaan uskovat toivat lahjana alttarille työnsä tuotteita. Tämä tapa oli puhuvampi kuin kolehtihaavi, joka nykyään kiertää penkkirivejä ja johon me joskus ajatuksettomasti heitämme pienen kolikon. Joka tapauksessa meidän uhrimme kolehtina ei tule sakaristoon vaan alttarille, ja siitä tulee pyhitetty kolehti. Kirkon ovella koottava uhrilahja tai jäsenmaksu ei korvaa varsinaista kolehtia, sillä jos niin olisi, käytettäisiin hurskasta tekosyytä puhtaasti rahallisessa ja siten materiaalisessa asiassa, eikä sillä olisi sitä uskonnollista ja liturgista arvoa, joka on kolehdille ominainen.
Pyhän Messun vietossa offertoriumin aikana saadaan aikaan siis pyhitetty kolehti. Toki on pidettävä huoli siitä, että kolehti kerätään nopeasti ja yksinkertaisella tavalla sekä samalla niin arvokkaasti ja hienotunteisesti, ettei sillä häiritä uskovia eikä pyhää toimitusta. Kolehdille nousee selvempi merkitys silloin, kun se ei koidu pahennukseksi, vaan mukautuu itse Eukaristian viettoon.
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
· Roomalaisen Messukirjan yleinen johdanto (RMYJ), Pieksämäki 1999, II luku
· Katolisen kirkon katekismus, LEV & KATT, Jyväskylä 2005, II osa, nrot 1322-1419
· Katolisen kirkon katekismuksen kompendium, LEV & KATT, Keuruu 2013, II osa, nrot 271-294
· Katolinen uskomme, suom. E. Koski, KATT, Kerava 1974, 16. luku, ss. 213-221
· Vatikaanin II kirk.kok. (1962-65), konstituutio Sacrosanctum Concilium pyhästä liturgiasta (4.12.1963), lyh. SC
· Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Lumen gentium Kirkosta (21.11.1964)
· Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Dei Verbum jumalallisesta ilmoituksesta (18.11.1965)
· Vatikaanin II kirk.kok., dekreetti Presbyterorum ordinis pappeudesta (7.12.1965)
· The Sacred Congregation of Rites, instruction on Implementing the Constitution on Sacred Liturgy, Inter oecumenici, 26.9.1964; AAS 56 (1964).
· The Sacred Congregation of Rites, instruction Musicam Sacram (5.3.1967), AAS 59 (1967) 300-320.
· The Sacred Congregation of Rites, instruction on Eucharistic Worship, Eucharisticum Mysterium, 25.5.1967; AAS 59 (1967).
· paavi Pius XII, kiertokirjeet Mystici Corporis (29.6.1943) ja Mediator Dei (20.11.1947)
· paavi Paavali VI, kiertokirje Mysterium fidei (3.9.1965)
· paavi Johannes Paavali II, kiertokirje Ecclesia de Eucharistia (17.4.2003)
· Liturgian ja sakramenttijärjestyksen kongregaatio, asiakirja Redemptionis Sacramentum (23.4.2004)
· paavi Benedictus XVI, apostolinen kehotuskirje Sacramentum caritatis (13.3.2007), lyh. SCa
- Herran pöytä, Messu, Valkeus & Elämä 4, Studium Catholicum, Helsinki 1964, ss. 37-42.
RSS Feed