Mulattipoika
Juan Martino de Porres syntyi aviottomana lapsena 9. joulukuuta 1579 Liman kaupungissa Perussa. Hänen isänsä oli espanjalainen ylimys, Alcantaran ritari Don Juan ja äitinsä musta vapautettu orjatar Ana Velásquez Limasta, toisten tietojen mukaan alunperin Panamasta kotoisin. Ylpeän valkoisen aatelismiehen oli luonnollisesti mahdotonta avioitua orjattaren kanssa, mutta mies antoi tälle vapauden ja adoptoi kuusi vuotta myöhemmin aviottoman poikansa. Mulattipoika sai siis isänsä nimen, mutta hän joutui elämään edelleen kurjuudessa äitinsä kanssa.
Äiti antoi pojalleen kristillisen kasvatuksen. Poika opetteli parturin ammatin auttaakseen äitiään elannon hankkimisessa. Käytyään peruskoulua muutamia vuosia 12-vuotias Martino opiskeli parturiksi, joka oli 1600-luvulla samalla eräänlainen sairaanhoitaja ja suoritti yksinkertaisia kirurgisia toimenpiteitä, esimerkiksi suoneniskentää. Näin Martino pääsi lääkärin apulaiseksi, ja hänestä tuli taitava sairaanhoitaja.
Dominikaaniveli
Martino pyrki ja pääsi dominikaanien maallikkoveljeksi Limassa. Papiksi ei mulatti sen ajan käsityksen mukaan kelvannut. Tultuaan maallikkoveljeksi dominikaaniluostarissa Martino leikkasi edelleen muiden munkkien hiukset ja hoiti heidän haavansa. Lisäksi hänen rakkautensa ja huolenpitonsa kohdistui ensi sijassa kaikkein köyhimpiin, sairaisiin, intiaaneihin ja mustiin orjiin. Nämä tulivat hänen luokseen kaikkine huolineen. Martino auttoi heitä sekä ruumiillisessa että sielullisessa hädässä. Hänen yönsä kuluivat rukouksessa ja katumuksenteossa Ristiinnaulitun kuvan edessä, päivisin hän hoiti sairaita, huolehti vähäisistä tehtävistä keittiössä ja pesulassa. Hänestä tuli kaikkien hylättyjen, huonosti kohdeltujen orjien ja muiden onnettomien ystävä. Hänen nöyryytensä ja palvelualttiutensa tuntuivat rajattomilta.
Jo hänen oma yhteisönsä tunnisti hänen pyhyytensä ja otti vastaan häneltä hengellistä ohjausta. Vaikka ”pyhällä parturilla”, niin kuin köyhät kutsuivat häntä, ei ollut mitään korkeampaa koulutusta, Liman papit, jopa piispa, tulivat usein kysymään häneltä neuvoa, elleivät he keksineet, kuinka ratkaista vaivalloiset sielunhoito-ongelmat. Suuri osa hänen syvällisestä hengellisestä viisaudestaan johtui ahkerasta seurustelusta kahden muun, samaan aikaan ja samassa kaupungissa eläneen pyhän, Rosan ja Juan Maciasin, kanssa.
Ihmeparantaja
Martino kohteli aatelisia ja orjia yhtä lailla ottamatta huomioon heidän rotuaan tai sosiaalista asemaansa. Ihmiset kutsuivat häntä armon isäksi, mutta itse hän käytti itsestään nimitystä mulattikoira. Muuan hänen suojattinsa kuvasi häntä käytännölliseksi ja taitavaksi mieheksi.
Hänellä kerrotaan olleen näkyjä ja haltioitumisen tiloja. Hänen sanotaan pystyneen sekä levitoimaan että olemaan kahdessa paikassa yhtaikaa. Hän saattoi käsitellä pyykkiä kaikessa rauhassa samalla kun hoiti potilasta Algeriassa. Väitteet hänen vierailuistaan tulivat niiltä, joita hän auttoi. Vaikka Martino ei koskaan lähtenyt Limasta, ihmisten mukaan hän ilmestyi heille Algeriassa, Kiinassa, Ranskassa, Japanissa, Meksikossa ja Filippiineillä. Lukitut ovet eivät voineet estää häntä hoitamasta sairaita. Epidemian aikana kuusikymmentä luostarin lukitussa osassa asunutta aloittelevaa veljeä sairastui. Useat heistä kertoivat Martinon kulkevan lukittujen ovien läpi hoitamassa heitä. Luostarin esimiehet jopa vahvistivat nämä väitteet. Näin luostarissa ja sen ulkopuolella hän tuli tunnetuksi ihmeellisistä parantamisistaan.
Martinon myötätunto ei rajoittunut ihmisiin. Hän hoiti ja paransi myös eläimiä. Hänellä kerrotaan olleen kyky kommunikoida eläinten kanssa. Pyhän Franciscuksen tavoin Martino kohteli eläimiä ikään kuin he olisivat veljiä ja sisaria. Jopa mahdollisesti ruttoa kantavat tuholaiset hyötyivät Martinon armollisuudesta. Hiirien tekoset pappilan liinavaatekaapissa aiheuttivat työtä siivoushuollolle: alttarin liinavaatteet olivat hiiren kakan peitossa. Munkit halusivat myrkyttää pörröiset hyökkääjät, mutta Martinolla oli muita suunnitelmia. Kuten pyhä Franciscus neuvottelussaan Gubbion tappajasuden kanssa Martino vain lupasi säästää hiiret tältä kunnialta, jos ne muuttaisivat pieneen puutarhan päässä olevaan onkaloon. Martino tarjosi heille jopa ruokaa ja sitten ohjasi heidät uusiin kaivuukohteisiinsa. Hiiret pysyivät poissa liinavaatteista, ja Martino piti oman osansa sopimuksesta.
Suojeluspyhä
Martinolle kuuluu myös suuri ansio siitä, että kasvavaan pääkaupunkiin saatiin suuri koti hylätyille lapsille. Kun kaupungissa riehui rutto, tämä musta dominikaaniveli osoitti ihmettä hipovaa sankarillista rakkautta ja kuoli lopulta ruttoon 3. marraskuuta 1639. Hän siis kuoli 60-vuotiaana rajuun malariaan, ns. neljän päivän kuumeeseen. Kun hän oli kuolemaisillaan, Espanjan varakuningas, Chinchonin kreivi tuli ja polvistui hänen vuoteensa viereen pyytäen hänen siunaustaan.
Kaikissa yhteiskuntapiireissä Martinoa alettiin kunnioittaa ihmelääkärinä ja pyhimyksenä. Erityisesti intiaanit ja Liman mustat alkoivat kunnioittaa häntä pyhänä heti hänen kuoltuaan, mutta kesti yli 300 vuotta, ennen kuin hänen nimensä oli kiirinyt maailmalle. Vasta vuonna 1962 paavi Johannes XXIII julisti hänet pyhäksi, vaikka hänen haudallaan tapahtui monia ihmeparantumisia ja kanoniset tutkimukset alkoivat 1660.
Martino de Porres on nyt Latinalaisen Amerikan rakastetuimpia pyhimyksiä. Hänet on tunnustettu Amerikan ensimmäiseksi mustaksi pyhimykseksi. Hän on rotujen välisten suhteiden, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, julkisen koulutuksen ja television suojelija, samoin kuin julkisen terveydenhoidon, sekarotuisten ihmisten, partureiden ja kampaajien suojelija.
Pyhän Martino de Porresin muistopäivänä (3.11.) vietettävän Pyhän Messun päivän rukous:
Jumala, sinä johdatit pyhän Martinon nöyryyden tietä taivaan kunniaan. Anna meidän tässä elämässä seurata hänen ihailtavaa esimerkkiään, niin että meidätkin hänen kanssaan kerran korotettaisiin ikuiseen kirkkauteen. Tätä pyydämme Herramme Jeesuksen Kristuksen, sinun Poikasi, kautta, joka kanssasi elää ja hallitsee Pyhän Hengen yhteydessä, Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.
(Roomalainen Messukirja, s. 732)
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
· Evi Koski (toim.), Pyhimysten tie. Suomen katolisen hiippakunnan liturgisen kalenterin mukaiset pyhimysten juhlat ja muistopäivät, KATT, Helsinki 1978, s. 243.
· Adalbert Engelhart OSB, Pyhien vuosi, Pyhien kalenteri vuoden jokaiselle päivälle, KATT, Saarijärvi 2001, ss. 340-341.
· Tuula Luoma, Uudistettu käsikirja katolisista pyhimyksistä, Amanda, Turenki 2020, ss. 172-173.
· David Hugh Farmer, The Oxford Dictionary of Saints. 3rd ed., Oxford University Press, Oxford 1992.
· The Book of Saints: A Dictionary of Servants of God. 6th ed., Cassell, London 1994.
· www.catholic.org/saints/ tai www.catholic-forum.com/saints/indexsnt.htm
Juan Martino de Porres syntyi aviottomana lapsena 9. joulukuuta 1579 Liman kaupungissa Perussa. Hänen isänsä oli espanjalainen ylimys, Alcantaran ritari Don Juan ja äitinsä musta vapautettu orjatar Ana Velásquez Limasta, toisten tietojen mukaan alunperin Panamasta kotoisin. Ylpeän valkoisen aatelismiehen oli luonnollisesti mahdotonta avioitua orjattaren kanssa, mutta mies antoi tälle vapauden ja adoptoi kuusi vuotta myöhemmin aviottoman poikansa. Mulattipoika sai siis isänsä nimen, mutta hän joutui elämään edelleen kurjuudessa äitinsä kanssa.
Äiti antoi pojalleen kristillisen kasvatuksen. Poika opetteli parturin ammatin auttaakseen äitiään elannon hankkimisessa. Käytyään peruskoulua muutamia vuosia 12-vuotias Martino opiskeli parturiksi, joka oli 1600-luvulla samalla eräänlainen sairaanhoitaja ja suoritti yksinkertaisia kirurgisia toimenpiteitä, esimerkiksi suoneniskentää. Näin Martino pääsi lääkärin apulaiseksi, ja hänestä tuli taitava sairaanhoitaja.
Dominikaaniveli
Martino pyrki ja pääsi dominikaanien maallikkoveljeksi Limassa. Papiksi ei mulatti sen ajan käsityksen mukaan kelvannut. Tultuaan maallikkoveljeksi dominikaaniluostarissa Martino leikkasi edelleen muiden munkkien hiukset ja hoiti heidän haavansa. Lisäksi hänen rakkautensa ja huolenpitonsa kohdistui ensi sijassa kaikkein köyhimpiin, sairaisiin, intiaaneihin ja mustiin orjiin. Nämä tulivat hänen luokseen kaikkine huolineen. Martino auttoi heitä sekä ruumiillisessa että sielullisessa hädässä. Hänen yönsä kuluivat rukouksessa ja katumuksenteossa Ristiinnaulitun kuvan edessä, päivisin hän hoiti sairaita, huolehti vähäisistä tehtävistä keittiössä ja pesulassa. Hänestä tuli kaikkien hylättyjen, huonosti kohdeltujen orjien ja muiden onnettomien ystävä. Hänen nöyryytensä ja palvelualttiutensa tuntuivat rajattomilta.
Jo hänen oma yhteisönsä tunnisti hänen pyhyytensä ja otti vastaan häneltä hengellistä ohjausta. Vaikka ”pyhällä parturilla”, niin kuin köyhät kutsuivat häntä, ei ollut mitään korkeampaa koulutusta, Liman papit, jopa piispa, tulivat usein kysymään häneltä neuvoa, elleivät he keksineet, kuinka ratkaista vaivalloiset sielunhoito-ongelmat. Suuri osa hänen syvällisestä hengellisestä viisaudestaan johtui ahkerasta seurustelusta kahden muun, samaan aikaan ja samassa kaupungissa eläneen pyhän, Rosan ja Juan Maciasin, kanssa.
Ihmeparantaja
Martino kohteli aatelisia ja orjia yhtä lailla ottamatta huomioon heidän rotuaan tai sosiaalista asemaansa. Ihmiset kutsuivat häntä armon isäksi, mutta itse hän käytti itsestään nimitystä mulattikoira. Muuan hänen suojattinsa kuvasi häntä käytännölliseksi ja taitavaksi mieheksi.
Hänellä kerrotaan olleen näkyjä ja haltioitumisen tiloja. Hänen sanotaan pystyneen sekä levitoimaan että olemaan kahdessa paikassa yhtaikaa. Hän saattoi käsitellä pyykkiä kaikessa rauhassa samalla kun hoiti potilasta Algeriassa. Väitteet hänen vierailuistaan tulivat niiltä, joita hän auttoi. Vaikka Martino ei koskaan lähtenyt Limasta, ihmisten mukaan hän ilmestyi heille Algeriassa, Kiinassa, Ranskassa, Japanissa, Meksikossa ja Filippiineillä. Lukitut ovet eivät voineet estää häntä hoitamasta sairaita. Epidemian aikana kuusikymmentä luostarin lukitussa osassa asunutta aloittelevaa veljeä sairastui. Useat heistä kertoivat Martinon kulkevan lukittujen ovien läpi hoitamassa heitä. Luostarin esimiehet jopa vahvistivat nämä väitteet. Näin luostarissa ja sen ulkopuolella hän tuli tunnetuksi ihmeellisistä parantamisistaan.
Martinon myötätunto ei rajoittunut ihmisiin. Hän hoiti ja paransi myös eläimiä. Hänellä kerrotaan olleen kyky kommunikoida eläinten kanssa. Pyhän Franciscuksen tavoin Martino kohteli eläimiä ikään kuin he olisivat veljiä ja sisaria. Jopa mahdollisesti ruttoa kantavat tuholaiset hyötyivät Martinon armollisuudesta. Hiirien tekoset pappilan liinavaatekaapissa aiheuttivat työtä siivoushuollolle: alttarin liinavaatteet olivat hiiren kakan peitossa. Munkit halusivat myrkyttää pörröiset hyökkääjät, mutta Martinolla oli muita suunnitelmia. Kuten pyhä Franciscus neuvottelussaan Gubbion tappajasuden kanssa Martino vain lupasi säästää hiiret tältä kunnialta, jos ne muuttaisivat pieneen puutarhan päässä olevaan onkaloon. Martino tarjosi heille jopa ruokaa ja sitten ohjasi heidät uusiin kaivuukohteisiinsa. Hiiret pysyivät poissa liinavaatteista, ja Martino piti oman osansa sopimuksesta.
Suojeluspyhä
Martinolle kuuluu myös suuri ansio siitä, että kasvavaan pääkaupunkiin saatiin suuri koti hylätyille lapsille. Kun kaupungissa riehui rutto, tämä musta dominikaaniveli osoitti ihmettä hipovaa sankarillista rakkautta ja kuoli lopulta ruttoon 3. marraskuuta 1639. Hän siis kuoli 60-vuotiaana rajuun malariaan, ns. neljän päivän kuumeeseen. Kun hän oli kuolemaisillaan, Espanjan varakuningas, Chinchonin kreivi tuli ja polvistui hänen vuoteensa viereen pyytäen hänen siunaustaan.
Kaikissa yhteiskuntapiireissä Martinoa alettiin kunnioittaa ihmelääkärinä ja pyhimyksenä. Erityisesti intiaanit ja Liman mustat alkoivat kunnioittaa häntä pyhänä heti hänen kuoltuaan, mutta kesti yli 300 vuotta, ennen kuin hänen nimensä oli kiirinyt maailmalle. Vasta vuonna 1962 paavi Johannes XXIII julisti hänet pyhäksi, vaikka hänen haudallaan tapahtui monia ihmeparantumisia ja kanoniset tutkimukset alkoivat 1660.
Martino de Porres on nyt Latinalaisen Amerikan rakastetuimpia pyhimyksiä. Hänet on tunnustettu Amerikan ensimmäiseksi mustaksi pyhimykseksi. Hän on rotujen välisten suhteiden, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, julkisen koulutuksen ja television suojelija, samoin kuin julkisen terveydenhoidon, sekarotuisten ihmisten, partureiden ja kampaajien suojelija.
Pyhän Martino de Porresin muistopäivänä (3.11.) vietettävän Pyhän Messun päivän rukous:
Jumala, sinä johdatit pyhän Martinon nöyryyden tietä taivaan kunniaan. Anna meidän tässä elämässä seurata hänen ihailtavaa esimerkkiään, niin että meidätkin hänen kanssaan kerran korotettaisiin ikuiseen kirkkauteen. Tätä pyydämme Herramme Jeesuksen Kristuksen, sinun Poikasi, kautta, joka kanssasi elää ja hallitsee Pyhän Hengen yhteydessä, Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.
(Roomalainen Messukirja, s. 732)
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
· Evi Koski (toim.), Pyhimysten tie. Suomen katolisen hiippakunnan liturgisen kalenterin mukaiset pyhimysten juhlat ja muistopäivät, KATT, Helsinki 1978, s. 243.
· Adalbert Engelhart OSB, Pyhien vuosi, Pyhien kalenteri vuoden jokaiselle päivälle, KATT, Saarijärvi 2001, ss. 340-341.
· Tuula Luoma, Uudistettu käsikirja katolisista pyhimyksistä, Amanda, Turenki 2020, ss. 172-173.
· David Hugh Farmer, The Oxford Dictionary of Saints. 3rd ed., Oxford University Press, Oxford 1992.
· The Book of Saints: A Dictionary of Servants of God. 6th ed., Cassell, London 1994.
· www.catholic.org/saints/ tai www.catholic-forum.com/saints/indexsnt.htm
RSS Feed