Kun pappi pyhittää leivän ja viinin lausuen Jeesuksen viimeisellä ehtoollisella käyttämiä omia sanoja, seurakunta polvistuu osoittaen siten kunnioitusta läsnäolevalle Herralle. Vähän ennen tätä konsekraatiota avustaja voi kelloa soittamalla antaa uskoville merkin. Samoin hän voi soittaa kelloa molempien kohotusten aikana, jos se on paikallinen tapa. (RMYJ 109)
Eukaristisen rukouksen huippukohta on leivän ja viinin muuttuminen papin sanoessa: ”OTTAKAA JA SYÖKÄÄ TÄSTÄ KAIKKI: TÄMÄ ON MINUN RUUMIINI … OTTAKAA JA JUOKAA TÄSTÄ KAIKKI: TÄMÄ ON MINUN VERENI MALJA. … TEHKÄÄ TÄMÄ MINUN MUISTOKSENI.” Pappi näyttää vuorollaan ensiksi pyhitettyä hostiaa kansalle, panee sen sitten pateenille ja palvoo sitä polvistuen. Sitten seuraavaksi pappi näyttää ehtoollismaljaa kansalle, panee sen sitten korporaalille ja palvoo polvistuen. Heti tämän jälkeen hän lausuu: ”Tämä on uskon salaisuus.” (mysterium fidei)
Tähän uskon salaisuuteen seurakunta yhtyy jollakin seuraavasta kolmesta akklamaation vaihtoehdosta, jotka esiintyvät nykyisessä Roomalaisessa messukirjassa (RM s. 537):
1. ”Me julistamme sinun kuolemaasi, Herra, ja vietämme sinun ylösnousemustasi siihen saakka, kun kunniassa tulet.”
2. ”Herra, niin usein kuin syömme tätä leipää ja juomme tämän maljan, me julistamme sinun kuolemaasi siihen saakka, kun kunniassa tulet.”
3. ”Maailman Vapahtaja, pelasta meidät, sinä, joka ristisi ja ylösnousemuksesi kautta vapautit meidät.”
Näiden akklamaatioiden lisääminen on Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen aikaansaama muutos. Se on liturginen lainaus eräästä itämaisesta riitistä. Ne otettiin käyttöön roomalaisessa messuriitissä vuonna 1969, kun paavi Paavali VI täydensi Roomalaista messukirjaa. Aikaisemmin kansan ainoat eukaristisen rukouksen yhteydessä lausumat akklamaatiot olivat vain Sanctus ja lopulliseen doksologiaan liittyvä Aamen.
Liturginen uudistus
Ennen Roomalaisen messukirjan uudistusta lause mysterium fidei sisältyi papin äänettömästi lausumaan viinin konsekraatiokaavaan, joka kuului seuraavasti:
Simili modo postquam cenatum est, accipiens et hunc praeclarum calicem in sanctas ac venerabiles manus suas: item tibi gratias agens, benedixit, deditque discipulis suis, dicens: Accipite, et bibite ex eo omnes. Hic est enim calix sanguinis mei, novi et aeterni testamenti: mysterium fidei: qui pro vobis et pro multis effundetur in remissionem peccatorum. Haec quotiescumque feceritis, in mei memoriam facietis.
Tässä on epävirallinen suomenkielinen käännös:
Samalla tavalla hän aterian jälkeen otti tämän erinomaisen maljan pyhiin ja kunnioittaviin käsiinsä: myös kiitti sinua ja siunasi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: Ottakaa ja juokaa tästä kaikki. Tämä on minun vereni malja, uuden ja ikuisen liiton: uskon salaisuus: joka teidän ja monien edestä vuodatetaan syntien anteeksisaamiseksi. Niin usein kuin teette näitä asioita, teette ne minun muistokseni.
Joidenkin liturgian asiantuntijoiden mukaan sanat mysterium fidei lisättiin pyhittämisen sanoihin joskus ennen kuudetta vuosisataa. Sen teki ehkä paavi Leo I (440-461), ja se oli ehkäpä vastareaktio sille, että manikealaisuus kiisti aineellisten asioiden hyvyyden, sekä ilmaus Katolisen kirkon uskosta, jonka mukaan pelastus tulee Kristuksen aineellisen veren kautta ja osallistumalla sakramenttiin, jossa käytetään aineellista elementtiä.
Huolimatta siitä, että jotkut traditionalistiset katolilaiset ovat arvostelleet mysterium fidein ilmaisun poistamista konsekraatiosanoista, varsinaisten muistoakklamaatioiden mietiskely antaa meille uusia oivalluksia Eukaristian salaisuudesta, joka on uskomme ytimessä.
Nimittäin konsekraation jälkeiset muistoakklamaatiot osoittavat, että "uskon salaisuus" viittaa uudessa asiayhteydessään koko Kristuksen kuoleman, ylösnousemuksen ja taivaaseenastumisen kautta tapahtuvan pelastuksen salaisuuteen, joka tulee läsnäolevaksi Eukaristian viettämisessä. Siinä ei keskitytä ainoastaan Kristuksen todelliseen läsnäoloon Eukaristiassa, vaan myös eukaristiseen uhriin kokonaisuudessaan.
Akklamoinnilla kansa osoittaa sanat Jeesukselle. Tämä meidän pitäisi erityisesti huomioida, sillä Eukaristiassa puhuttelemme lähes aina Isää emmekä Poikaa. Oikeastaan Messu on Kirkon eli Kristuksen ruumiin rukous maailmassa Isälle Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, kautta ja Pyhässä Hengessä. Niinpä miksi pysähdymme pyhittämisen jälkeen puhumaan Jeesukselle? Se lienee itsestään selvää. Jeesus on nyt läsnä alttarilla. Pysähdymme tervehtimään häntä akklamoinnin avulla. Ehkä emme ole usein tottuneet kuulemaan tätä, mutta itse asiassa se korostaa pyhittämisen merkitystä. Herran todellinen läsnäolo alttarilla herättää vastauksen. Siitä tulee henkilökohtainen rukous ja akklamointi on siis osa henkilökohtaista keskustelua Herran kanssa.
Akklamaatiot ja pääsiäissalaisuus
Jokainen konsekraation jälkeisistä akklamaatioista on osoitettu Jeesukselle, ja niissä kerrataan Vapahtajamme ristin ja ylösnousemuksen kautta tapahtuvan lunastuksemme syvä salaisuus. Siinä julistetaan, että Kristus kuoli puolestamme, että hän nousi kuolleista ja että me odotamme hänen paluutaan kirkkaudessa. Koska ylösnousemus oli lopullinen todiste Kristuksen jumaluudesta, akklamoinnit puhuvat epäsuorasti inkarnaation salaisuudesta.
Ne myös osoittavat, että muisteluhetkemme ei koske vain menneisyyden tapahtumia, vaan se liittyy jatkuvaan suhteeseemme Herraan. Muistelemme menneisyyttä, mutta tapahtumalla, jota juhlimme, on vaikutuksia nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Uskon yhteisö muistaa ihmiskunnan historian tärkeimpiä tapahtumia, Jeesuksen Kristuksen uhrikuolemaa, ei vain katsoakseen menneisyyteen, vaan tämänhetkisessä muistelussa on kyse suhteestamme Kristukseen nyt. Kaikissa kolmessa akklamoinnissa on myös selvä viittaus tulevaisuuteen, samalla niissä viitataan menneisyyteen puhuen Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta.
Nämä kolme muistoakklamaatiota ovat samanarvoisia, mutta samalla täydentävät toisiaan. Ehkä juuri siksi olisi parasta vuorotella niitä yhteisön kanssa, koska niissä on arvokkaita erityispiirteitä. Ensimmäinen akklamointi tarjoaa panoraaman pelastushistoriasta. Siinä mainitaan menneisyyden julistaminen, erityisesti Herran kuoleman. Sitten siinä puhutaan "viettämisestä", mikä viittaa nykyhetkeen. Lopuksi siinä puhutaan tulevaisuudesta: "siihen saakka, kun kunniassa tulet". Tämä akklamaatio tekee selväksi sen, mitä kaksi muuta vaihtoehtoa sisältää implisiittisesti.
Toisessa akklamaatiossa puhutaan suoraan Eukaristiasta, leivän syömisestä ja maljan juomisesta. Se on käytännössä lainaus Paavalin ensimmäisestä kirjeestä korinttilaisille: ”Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun hän tulee” (1. Kor. 11:26). Menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus löytyvät elementteinä, mutta tällä akklamaatiolla on se ainutlaatuinen etu, että se on raamatullinen ja viittaa konkreettisesti eukaristiseen ateriaan.
Kolmannen akklamaation alussa "Maailman Vapahtaja, pelasta meidät" on runollinen sopusointu, ja rukous voi olla itse asiassa itsenäinen, eukaristisesta kaanonista riippumaton. Kristuksen kärsimykseen viitataan selvemmin viittaamalla ristiin. Se sisältää myös teologisen ajatuksen "vapauttamisesta", joka on oikeastaan lunastuksen metafora. Tämä kolmas vaihtoehto lienee kaunein.
Muistoakklamointi antaa seurakunnalle äänen Eukaristisen rukouksen keskellä. Se myös tarjoaa meille tilaisuuden pohtia erästä hyvin tärkeää Pyhän Messun näkökohtaa. Siinä korostetaan Jeesuksen Kristuksen pääsiäissalaisuutta, hänen kärsimystään, kuolemaansa ja ylösnousemustaan, ja se muistuttaa meitä Herran toisesta tulemisesta. Tämä papin ja kansan vuoropuhelu konsekraation jälkeen on jotakin, joka ilmentää Eukaristian olemusta. Pappi julistaa: "Uskon salaisuus", koska konsekraatio on tehnyt vieton aikana valtavan muutoksen. Tämä salaisuus on todellisuus, jonka hyväksymme uskossa, koska emme voi mitenkään ymmärtää sitä pelkästään järjellä.
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
· Roomalaisen Messukirjan yleinen johdanto (RMYJ), Pieksämäki 1999, II luku
· Katolisen kirkon katekismus, LEV & KATT, Jyväskylä 2005, II osa, nrot 1322-1419
· Katolisen kirkon katekismuksen kompendium, LEV & KATT, Keuruu 2013, II osa, nrot 271-294
· Katolinen uskomme, suom. E. Koski, KATT, Kerava 1974, 16. luku, ss. 213-221
· Vatikaanin II kirk.kok. (1962-65), konstituutio Sacrosanctum Concilium pyhästä liturgiasta (4.12.1963), lyh. SC
· Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Lumen gentium Kirkosta (21.11.1964), lyh. LG
· Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Dei Verbum jumalallisesta ilmoituksesta (18.11.1965)
· Vatikaanin II kirk.kok., dekreetti Presbyterorum ordinis pappeudesta (7.12.1965), lyh. PO
· The Sacred Congregation of Rites, instruction on Implementing the Constitution on Sacred Liturgy, Inter oecumenici, 26.9.1964; AAS 56 (1964).
· The Sacred Congregation of Rites, instruction Musicam Sacram (5.3.1967), AAS 59 (1967) 300-320.
· The Sacred Congregation of Rites, instruction on Eucharistic Worship, Eucharisticum Mysterium, 25.5.1967; AAS 59 (1967).
· paavi Pius XII, kiertokirjeet Mystici Corporis (29.6.1943) ja Mediator Dei (20.11.1947)
· paavi Paavali VI, kiertokirje Mysterium fidei (3.9.1965)
· paavi Johannes Paavali II, kiertokirje Ecclesia de Eucharistia (17.4.2003)
· Liturgian ja sakramenttijärjestyksen kongregaatio, asiakirja Redemptionis Sacramentum (23.4.2004)
· paavi Benedictus XVI, apostolinen kehotuskirje Sacramentum caritatis (13.3.2007), lyh. SCa
· Edward McNamara, "The Mystery of Faith" in ZENIT News Agency, 7 October 2014
· https://en.wikipedia.org/wiki/Memorial_Acclamation