Viime kerralla palasimme Eukaristian vieton dynaamisen aspektin tutkimiseen, ns. viettämisen kulkuun alusta lähtien. Pyhän Messun alkumenot ovat johdatuksena ja valmistuksena Kristuksen pääsiäissalaisuuden viettoon, kun kaikki uskovat kokoontuvat yhteen paikkaan tekemään sitä mihin Hän itse on kehottanut opetuslapsiaan kuolemansa aattona.
Jo edellisessä kirjoituksessa tutustuimme Pyhän Messun alkutervehdyksien rikkaisiin raamatullisiin vaihtoehtoihin. Saimme huomata sen läheisen yhteyden, joka vallitsee raamatun ja liturgian välillä. Nyt jatkamme Pyhän Messun kulun etenemistä tässä artikkelissa. Mitä seuraa alkutervehdyksen jälkeen?
Kansaa tervehdittyään pappi, diakoni tai joku muu sopiva avustaja voi muutamin sanoin johdattaa uskovia päivän Messuun. Tämä lyhyt johdanto auttaa uskovia syventymään sinä päivänä vietettävän Messun salaisuuteen. Sen jälkeen pappi kutsuu kaikkia katumuksen viettoon, jonka koko yhteisö toteuttaa yleisen synnintunnustuksen muodossa ja joka päättyy papin lausumaan synninpäästöön. (RMYJ 29)
Ennen synnintunnustuksen yhteistä lausumista pidetään pieni hetken hiljaisuus. Tämä antaa jokaiselle mahdollisuuden palauttaa mieleensä omat syntinsä. Siksi jo katumuksen vieton kehotuksessa pappi lausuu johdattelevia sanoja kutsuen kaikkia tutkimaan itseään ja pyytämään Herran armahdusta. Nykyään käytössä olevassa suomalaisessa Messukirjassa on viisi vaihtoehtoa, joista pappi voi vapaasti valita sopivan:
- ”Tunnustakaamme syntimme, että olisimme kelvolliset viettämään pyhiä salaisuuksia.”
- tai ”Ennen kuin vietämme Herran muistoa, tutkikaamme itseämme ja tunnustakaamme, että olemme syntisiä ihmisiä.”
- tai ”Ennen kuin käymme kuulemaan Jumalan sanaa ja viettämään Kristuksen uhria, pyytäkäämme Jumalalta anteeksi syntejämme.”
- tai ”Tunnustakaamme syyllisyytemme Jumalan ja kirkon edessä, että kelvollisesti viettäisimme Herran muistoa.”
- tai ”Tutkikaamme tämän messun vieton alussa itseämme ja pyytäkäämme Herraa armahtamaan meitä.”
Seuraa hetken hiljaisuus, minkä jälkeen kaikki yhdessä lausuvat synnintunnustuksen, joka voi itse asiassa olla jokin kolmesta vaihtoehtoisesta muodosta:
”Tunnustan Jumalalle kaikkivaltiaalle ja teille kaikille, että olen tehnyt paljon syntiä ajatuksin, sanoin, teoin ja laiminlyönnein, omasta syystäni, omasta syystäni, omasta suuresta syystäni. Sen tähden pyydän autuasta Mariaa, ainaista Neitsyttä, kaikkia enkeleitä ja pyhiä ja teitä kaikkia rukoilemaan puolestani Herraa Jumalaamme.”
Tähän ensimmäiseen vaihtoehtoon liittyy muuan näkyvä erikoispiirre: tunnustautuessaan syntisiksi seurakunnan jäsenet lyövät kädellä kolme kertaa publikaanin tavoin rintaansa sanojen ”omasta syystäsi” kohdalla. Tämä muistuttaa jokaista siitä, että synti on todellakin omaa syytä, ei lähimmäisen syytä. Jos näkee hirren omassa silmässään, ei tarvitse etsiä roskia toisten silmistä (vrt. Matt. 7:1-5).
Toinen vaihtoehtoinen muoto synnintunnustukseen on dialogi papin ja seurakunnan välillä:
Pappi: ”Herra armahda meitä.”
Kansa: ”Sillä olemme tehneet syntiä sinua vastaan.”
Pappi: ”Osoita meille laupeutesi, Herra.”
Kansa: ”Ja anna meille autuutesi.”
Kolmannessa vaihtoehdossa pappi lausuu joko seuraavat tai niiden kaltaiset rukoushuudahdukset:
Pappi: ”Sinä, joka olet lähetetty parantamaan katuvia sydämiä, Herra, armahda.”
Kansa: ”Herra, armahda.”
Pappi: ”Sinä, joka olet tullut kutsumaan syntisiä, Kristus armahda.”
Kansa: ”Kristus armahda.”
Pappi: ”Sinä, joka istut Isän oikealla puolella ja rukoilet puolestamme, Herra, armahda.”
Kansa: ”Herra, armahda.”
Yhteisen synnintunnustuksen jälkeen pappi lausuu synninpäästön, jolle on myös eri vaihtoehtoja:
- ”Armahtakoon meitä kaikkivaltias Jumala, antakoon meille syntimme anteeksi ja vieköön meidät iankaikkiseen elämään.”
- tai ”Kaikkivaltias ja laupias Herra suokoon meille armahduksen, vapautuksen ja syntiemme anteeksiannon.”
- tai ”Herra armahtakoon meitä. Ottakoon hän meiltä pois meidän syntimme, että puhtain sydämin viettäisimme tätä pyhää salaisuutta.”
Kansa yhtyy tähän toivotukseen vastaamalla: ”Aamen.”
Pyhän Messun alussa yhteisen synnintunnustuksen lausuminen johtuu ennen kaikkea Messun olemuksesta – ei osallistujista. Tämä yleinen synnintunnustus ei vapauta vakavista synneistä, niitä varten on oma rippi eli parannuksen sakramentti. Pikemminkin se asettaa kaikki uskovat paikoilleen, syntisiksi pyhän ja transsendenttisen Jumalan eteen. Se korostaa ihmisen sisäistä kaipausta Jumalan läheisyyteen ja siihen Jumalan kaltaisuuteen, joka perustuu jo ihmisen luomiseen (vrt. 1 Moos. 1:27).
Kuten olemme nähneet, että yhteisessä synnintunnustuksessa käännytään myös Neitsyt Marian, kaikkien enkelien ja pyhien sekä Jumalan kansan puoleen ja turvaudutaan yhteiseen esirukoukseen. Tämä muistuttaa meitä siitä, että Kirkko on pyhien yhteys, kaikkien pyhien kokoontuminen (KKK 946). Kaikkien Kirkon jäsenten välillä vallitsee ihmeellinen yhteys, sillä kaikki, jotka kuuluvat Kristukselle ja joilla on hänen Henkensä, liittyvät hänessä toisiinsa ja kasvavat yhteen yhdeksi Jumalan perheeksi (LG 49).
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
Jo edellisessä kirjoituksessa tutustuimme Pyhän Messun alkutervehdyksien rikkaisiin raamatullisiin vaihtoehtoihin. Saimme huomata sen läheisen yhteyden, joka vallitsee raamatun ja liturgian välillä. Nyt jatkamme Pyhän Messun kulun etenemistä tässä artikkelissa. Mitä seuraa alkutervehdyksen jälkeen?
Kansaa tervehdittyään pappi, diakoni tai joku muu sopiva avustaja voi muutamin sanoin johdattaa uskovia päivän Messuun. Tämä lyhyt johdanto auttaa uskovia syventymään sinä päivänä vietettävän Messun salaisuuteen. Sen jälkeen pappi kutsuu kaikkia katumuksen viettoon, jonka koko yhteisö toteuttaa yleisen synnintunnustuksen muodossa ja joka päättyy papin lausumaan synninpäästöön. (RMYJ 29)
Ennen synnintunnustuksen yhteistä lausumista pidetään pieni hetken hiljaisuus. Tämä antaa jokaiselle mahdollisuuden palauttaa mieleensä omat syntinsä. Siksi jo katumuksen vieton kehotuksessa pappi lausuu johdattelevia sanoja kutsuen kaikkia tutkimaan itseään ja pyytämään Herran armahdusta. Nykyään käytössä olevassa suomalaisessa Messukirjassa on viisi vaihtoehtoa, joista pappi voi vapaasti valita sopivan:
- ”Tunnustakaamme syntimme, että olisimme kelvolliset viettämään pyhiä salaisuuksia.”
- tai ”Ennen kuin vietämme Herran muistoa, tutkikaamme itseämme ja tunnustakaamme, että olemme syntisiä ihmisiä.”
- tai ”Ennen kuin käymme kuulemaan Jumalan sanaa ja viettämään Kristuksen uhria, pyytäkäämme Jumalalta anteeksi syntejämme.”
- tai ”Tunnustakaamme syyllisyytemme Jumalan ja kirkon edessä, että kelvollisesti viettäisimme Herran muistoa.”
- tai ”Tutkikaamme tämän messun vieton alussa itseämme ja pyytäkäämme Herraa armahtamaan meitä.”
Seuraa hetken hiljaisuus, minkä jälkeen kaikki yhdessä lausuvat synnintunnustuksen, joka voi itse asiassa olla jokin kolmesta vaihtoehtoisesta muodosta:
”Tunnustan Jumalalle kaikkivaltiaalle ja teille kaikille, että olen tehnyt paljon syntiä ajatuksin, sanoin, teoin ja laiminlyönnein, omasta syystäni, omasta syystäni, omasta suuresta syystäni. Sen tähden pyydän autuasta Mariaa, ainaista Neitsyttä, kaikkia enkeleitä ja pyhiä ja teitä kaikkia rukoilemaan puolestani Herraa Jumalaamme.”
Tähän ensimmäiseen vaihtoehtoon liittyy muuan näkyvä erikoispiirre: tunnustautuessaan syntisiksi seurakunnan jäsenet lyövät kädellä kolme kertaa publikaanin tavoin rintaansa sanojen ”omasta syystäsi” kohdalla. Tämä muistuttaa jokaista siitä, että synti on todellakin omaa syytä, ei lähimmäisen syytä. Jos näkee hirren omassa silmässään, ei tarvitse etsiä roskia toisten silmistä (vrt. Matt. 7:1-5).
Toinen vaihtoehtoinen muoto synnintunnustukseen on dialogi papin ja seurakunnan välillä:
Pappi: ”Herra armahda meitä.”
Kansa: ”Sillä olemme tehneet syntiä sinua vastaan.”
Pappi: ”Osoita meille laupeutesi, Herra.”
Kansa: ”Ja anna meille autuutesi.”
Kolmannessa vaihtoehdossa pappi lausuu joko seuraavat tai niiden kaltaiset rukoushuudahdukset:
Pappi: ”Sinä, joka olet lähetetty parantamaan katuvia sydämiä, Herra, armahda.”
Kansa: ”Herra, armahda.”
Pappi: ”Sinä, joka olet tullut kutsumaan syntisiä, Kristus armahda.”
Kansa: ”Kristus armahda.”
Pappi: ”Sinä, joka istut Isän oikealla puolella ja rukoilet puolestamme, Herra, armahda.”
Kansa: ”Herra, armahda.”
Yhteisen synnintunnustuksen jälkeen pappi lausuu synninpäästön, jolle on myös eri vaihtoehtoja:
- ”Armahtakoon meitä kaikkivaltias Jumala, antakoon meille syntimme anteeksi ja vieköön meidät iankaikkiseen elämään.”
- tai ”Kaikkivaltias ja laupias Herra suokoon meille armahduksen, vapautuksen ja syntiemme anteeksiannon.”
- tai ”Herra armahtakoon meitä. Ottakoon hän meiltä pois meidän syntimme, että puhtain sydämin viettäisimme tätä pyhää salaisuutta.”
Kansa yhtyy tähän toivotukseen vastaamalla: ”Aamen.”
Pyhän Messun alussa yhteisen synnintunnustuksen lausuminen johtuu ennen kaikkea Messun olemuksesta – ei osallistujista. Tämä yleinen synnintunnustus ei vapauta vakavista synneistä, niitä varten on oma rippi eli parannuksen sakramentti. Pikemminkin se asettaa kaikki uskovat paikoilleen, syntisiksi pyhän ja transsendenttisen Jumalan eteen. Se korostaa ihmisen sisäistä kaipausta Jumalan läheisyyteen ja siihen Jumalan kaltaisuuteen, joka perustuu jo ihmisen luomiseen (vrt. 1 Moos. 1:27).
Kuten olemme nähneet, että yhteisessä synnintunnustuksessa käännytään myös Neitsyt Marian, kaikkien enkelien ja pyhien sekä Jumalan kansan puoleen ja turvaudutaan yhteiseen esirukoukseen. Tämä muistuttaa meitä siitä, että Kirkko on pyhien yhteys, kaikkien pyhien kokoontuminen (KKK 946). Kaikkien Kirkon jäsenten välillä vallitsee ihmeellinen yhteys, sillä kaikki, jotka kuuluvat Kristukselle ja joilla on hänen Henkensä, liittyvät hänessä toisiinsa ja kasvavat yhteen yhdeksi Jumalan perheeksi (LG 49).
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
- Katolisen kirkon katekismus, LEV & KATT, Jyväskylä 2005, II osa, nrot 1322-1419.
- Katolisen kirkon katekismuksen kompendium, LEV & KATT, Keuruu 2013, II osa, nrot 271-294
- Katolinen uskomme, suom. E. Koski, KATT, Kerava 1974, 16. luku, ss. 213-221
- Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Sacrosanctum Concilium pyhästä liturgiasta (4.12.1963)
- Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Lumen gentium Kirkosta (21.11.1964)
- Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Dei Verbum jumalallisesta ilmoituksesta (18.11.1965)
- Vatikaanin II kirk.kok., dekreetti Presbyterorum ordinis pappeudesta (7.12.1965)
- Roomalaisen Messukirjan yleinen johdanto (RMYJ), Pieksämäki 1999, II luku.
- paavi Pius XII, kiertokirjeet Mystici Corporis (29.6.1943) ja Mediator Dei (20.11.1947)
- paavi Paavali VI, kiertokirje Mysterium fidei (3.9.1965)
- paavi Johannes Paavali II, kiertokirje Ecclesia de Eucharistia (17.4.2003)
- Liturgian ja sakramenttijärjestyksen kongregaatio, asiakirja Redemptionis Sacramentum (23.4.2004)
- paavi Benedictus XVI, apostolinen kehotuskirje Sacramentum caritatis (13.3.2007)
RSS Feed