Edellisellä kerralla tutkimme Pyhän Messun alussa vietettävää yhteistä synnintunnustusta, johon sisältyi monia rikkaita vaihtoehtoja. Tämä katumuksen vietto asettaa kaikki uskovat asemaansa, syntisiksi pyhän ja transsendenttisen Jumalan eteen. Siinä käännytään myös Neitsyt Marian, kaikkien enkelien ja pyhien sekä Jumalan kansan puoleen ja turvaudutaan yhteiseen esirukoukseen, joka muistuttaa meitä siitä, että Kirkko on pyhien yhteys (KKK 946). Tämänkertaisessa kirjoituksessa etenemme Pyhän Messun kulussa.
Mitä seuraa yhteisen synnintunnustuksen jälkeen? Oikeastaan sitä seuraavat rukouslauseet ”Herra armahda”, paitsi jos ne sisältyvät jo katumuksen viettoon. Tämä ”Kyrie eleison” on kolmikertaisesti toistettu rukoushuudahdus vuorotellen papin ja seurakunnan välillä:
Pappi: ”Herra, armahda.” Kansa: ”Herra, armahda.”
Pappi: ”Kristus, armahda.” Kansa: ”Kristus, armahda.”
Pappi: ”Herra, armahda.” Kansa: ”Herra, armahda.”
Jokainen lause toistetaan yleensä kerran, mutta jos kielen erityislaatu, musiikin muoto tai muut olosuhteet sitä edellyttävät, voidaan käyttää useampiakin toistoja tai trooppeja. Jos Kyrietä ei lauleta, se on lausuttava. Tässä rukoushuudahduksessa uskovat sekä ylistävät Herraa että pyytävät hänen armahdustaan.
”Kyrie eleison” on ainoa kreikankielinen rukoushuudahdus, joka vielä säilytetään sellaisenaan roomalaisen riituksen liturgiassa. ”Kyrios” (Herra) on kreikankielinen korvike heprean kielen ilmaisulle ”YHWH”, jonka Jumala ilmoitti Moosekselle nimekseen (2 Moos. 3:14) ja jota juutalaiset eivät myöhemmin saaneet lausua turhaan väärinkäytettynä. Käytetty ”Adonai” (Herra) oli kuin peitenimi Jumalan todelliselle nimelle ”JHWH”, joka tarkoittaa ”Minä Olen”. Siksi nimi ”Herra” on kaikkein tavallisin ilmaisu kuvaamaan Israelin Jumalan jumaluutta. Uudessa testamentissa ihmiset, jotka kääntyvät Jeesuksen puoleen odottaen Häneltä apua ja parantumista, kutsuvat Häntä hyvin usein ”Herraksi”. Sanassa ”Herra” kuuluu kunnioitus ja luottamus, samalla se sisältää myös uskon Jeesuksen jumaluuteen. Itse asiassa ”kukaan ei voi sanoa: ’Jeesus on Herra’, muuten kuin Pyhän Hengen vaikutuksesta” (1 Kor. 12:3), siksi sana ”Herra” ilmaisee silloin Jeesuksen jumalallisen salaisuuden tunnistamista. Varsinkin Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen nimi ”Herra” ilmaisee palvontaa: ”Minun Herrani ja minun Jumalani!” (Joh. 20:28), huudahti apostoli Tuomas uskonkriisin jälkeen. Kirkon ensimmäiset uskontunnustukset liittävätkin Jeesukseen alusta asti jumalallisen arvonimen ”Herra”. Ne korostavat, että Isälle Jumalalle kuuluva valta, kunnia ja kirkkaus kuuluvat myös Jeesukselle (Ilm. 5:13), koska Hän on ”Jumalan vertainen” (Fil. 2:6). Isä Jumala on asettanut ylösnousseen Kristuksen kaiken Herraksi (Ef. 1:20-22). Niinpä ”jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva” (Room. 10:9). Tässä on esitetty selkeästi kristillisen uskon ydin.
Toisessa rukoushuudahduksessa esiintyvä nimi ”Christe” on myös kreikankielinen vastine heprean kielen ilmaisulle ”Messias”, joka merkitsee ”Voideltu”. Jeesus on Kristus, koska ”Jumala voiteli hänet Pyhällä Hengellä ja voimalla” (Apt. 10:38). Tämä tapahtui Hänen maallisen elämänsä aikana Johanneksen antamassa kasteessa, jolla ilmaistiin Hänen ikuinen pyhittämisensä Messiaaksi. Hänen tuli samalla kertaa olla Jumalan Hengen kuninkaaksi, papiksi ja profeetaksi voitelema. Kolminaisella virallaan kuninkaana, pappina ja profeettana Jeesus on täyttänyt Israelin messiaanisen toivon, sillä Israelissa voideltiin Jumalan nimessä yksittäisiä kuninkaita, pappeja ja myös profeettoja, jotka oli pyhitetty Jumalalle Hänen antamaansa tehtävää varten. Jeesus on se, ”jonka oli määrä tulla” (Luuk. 7:19) täyttämään kokonaan ”Israelin yhteisen toivon” (Luuk. 2:25). Hänen sanansa ja tekonsa osoittavat Hänet ”Jumalan Pyhäksi” (Apt. 3:14). Me Kristuksen seuraajat saamme siis Kristuksen mukaan nimen ”kristityt”. Se on vaativa nimitys, jolla on myös omat seurauksensa.
Kuten olemme nähneet, ilmaisut ”Herra” ja ”Kristus” antavat leimansa kristillisille rukoushuudahduksille. Ne koskevat rukoilijan sydämen nöyryyttä: ”Kyrie eleison! Christe eleison!” Tätä äärimmäisen yksinkertaista, uskosta nousevaa avuksihuutamista kehitettiin sekä idän että lännen rukouksen traditiossa monin tavoin myös Pyhän Messun ulkopuolella. Tavallisin muoto, jonka Siinain, Syyrian ja Athosvuoren isät ovat välittäneet, on huuto: ”Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda meitä syntisiä!” Tämä rukous liittää yhteen Filippiläiskirjeen Kristus-hymnin (Fil. 2:6-11), publikaanin rukouksen ja sokeiden miesten pyynnön valosta. Sokeiden harras pyyntö: ”Armahda meitä, Daavidin Poika!” (Matt. 9:26); ”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!” (Mark. 10:48) otettiin mukaan Jeesuksen rukouksen perinteeseen: ”Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä!” Sen kautta sydän virittyy havaitsemaan ihmisten kurjuutta ja heidän Pelastajansa laupeutta.
Kuten sanottu varsinkin Pyhän Messun alussa nämä rukoushuudahdukset asettavat kaikki uskovat asemaansa, syntisiksi pyhän ja transsendenttisen Jumalan eteen. Samalla ne korostavat ihmisen sisäistä kaipausta Jumalan armoon ja laupeuteen. Ne esiintyvät jo alkutervehdyksessä ”Herra olkoon teidän kanssanne” ja myös rukousten päätössanoissa ”Tätä pyydämme Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta”.
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
Mitä seuraa yhteisen synnintunnustuksen jälkeen? Oikeastaan sitä seuraavat rukouslauseet ”Herra armahda”, paitsi jos ne sisältyvät jo katumuksen viettoon. Tämä ”Kyrie eleison” on kolmikertaisesti toistettu rukoushuudahdus vuorotellen papin ja seurakunnan välillä:
Pappi: ”Herra, armahda.” Kansa: ”Herra, armahda.”
Pappi: ”Kristus, armahda.” Kansa: ”Kristus, armahda.”
Pappi: ”Herra, armahda.” Kansa: ”Herra, armahda.”
Jokainen lause toistetaan yleensä kerran, mutta jos kielen erityislaatu, musiikin muoto tai muut olosuhteet sitä edellyttävät, voidaan käyttää useampiakin toistoja tai trooppeja. Jos Kyrietä ei lauleta, se on lausuttava. Tässä rukoushuudahduksessa uskovat sekä ylistävät Herraa että pyytävät hänen armahdustaan.
”Kyrie eleison” on ainoa kreikankielinen rukoushuudahdus, joka vielä säilytetään sellaisenaan roomalaisen riituksen liturgiassa. ”Kyrios” (Herra) on kreikankielinen korvike heprean kielen ilmaisulle ”YHWH”, jonka Jumala ilmoitti Moosekselle nimekseen (2 Moos. 3:14) ja jota juutalaiset eivät myöhemmin saaneet lausua turhaan väärinkäytettynä. Käytetty ”Adonai” (Herra) oli kuin peitenimi Jumalan todelliselle nimelle ”JHWH”, joka tarkoittaa ”Minä Olen”. Siksi nimi ”Herra” on kaikkein tavallisin ilmaisu kuvaamaan Israelin Jumalan jumaluutta. Uudessa testamentissa ihmiset, jotka kääntyvät Jeesuksen puoleen odottaen Häneltä apua ja parantumista, kutsuvat Häntä hyvin usein ”Herraksi”. Sanassa ”Herra” kuuluu kunnioitus ja luottamus, samalla se sisältää myös uskon Jeesuksen jumaluuteen. Itse asiassa ”kukaan ei voi sanoa: ’Jeesus on Herra’, muuten kuin Pyhän Hengen vaikutuksesta” (1 Kor. 12:3), siksi sana ”Herra” ilmaisee silloin Jeesuksen jumalallisen salaisuuden tunnistamista. Varsinkin Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen nimi ”Herra” ilmaisee palvontaa: ”Minun Herrani ja minun Jumalani!” (Joh. 20:28), huudahti apostoli Tuomas uskonkriisin jälkeen. Kirkon ensimmäiset uskontunnustukset liittävätkin Jeesukseen alusta asti jumalallisen arvonimen ”Herra”. Ne korostavat, että Isälle Jumalalle kuuluva valta, kunnia ja kirkkaus kuuluvat myös Jeesukselle (Ilm. 5:13), koska Hän on ”Jumalan vertainen” (Fil. 2:6). Isä Jumala on asettanut ylösnousseen Kristuksen kaiken Herraksi (Ef. 1:20-22). Niinpä ”jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva” (Room. 10:9). Tässä on esitetty selkeästi kristillisen uskon ydin.
Toisessa rukoushuudahduksessa esiintyvä nimi ”Christe” on myös kreikankielinen vastine heprean kielen ilmaisulle ”Messias”, joka merkitsee ”Voideltu”. Jeesus on Kristus, koska ”Jumala voiteli hänet Pyhällä Hengellä ja voimalla” (Apt. 10:38). Tämä tapahtui Hänen maallisen elämänsä aikana Johanneksen antamassa kasteessa, jolla ilmaistiin Hänen ikuinen pyhittämisensä Messiaaksi. Hänen tuli samalla kertaa olla Jumalan Hengen kuninkaaksi, papiksi ja profeetaksi voitelema. Kolminaisella virallaan kuninkaana, pappina ja profeettana Jeesus on täyttänyt Israelin messiaanisen toivon, sillä Israelissa voideltiin Jumalan nimessä yksittäisiä kuninkaita, pappeja ja myös profeettoja, jotka oli pyhitetty Jumalalle Hänen antamaansa tehtävää varten. Jeesus on se, ”jonka oli määrä tulla” (Luuk. 7:19) täyttämään kokonaan ”Israelin yhteisen toivon” (Luuk. 2:25). Hänen sanansa ja tekonsa osoittavat Hänet ”Jumalan Pyhäksi” (Apt. 3:14). Me Kristuksen seuraajat saamme siis Kristuksen mukaan nimen ”kristityt”. Se on vaativa nimitys, jolla on myös omat seurauksensa.
Kuten olemme nähneet, ilmaisut ”Herra” ja ”Kristus” antavat leimansa kristillisille rukoushuudahduksille. Ne koskevat rukoilijan sydämen nöyryyttä: ”Kyrie eleison! Christe eleison!” Tätä äärimmäisen yksinkertaista, uskosta nousevaa avuksihuutamista kehitettiin sekä idän että lännen rukouksen traditiossa monin tavoin myös Pyhän Messun ulkopuolella. Tavallisin muoto, jonka Siinain, Syyrian ja Athosvuoren isät ovat välittäneet, on huuto: ”Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda meitä syntisiä!” Tämä rukous liittää yhteen Filippiläiskirjeen Kristus-hymnin (Fil. 2:6-11), publikaanin rukouksen ja sokeiden miesten pyynnön valosta. Sokeiden harras pyyntö: ”Armahda meitä, Daavidin Poika!” (Matt. 9:26); ”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!” (Mark. 10:48) otettiin mukaan Jeesuksen rukouksen perinteeseen: ”Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä!” Sen kautta sydän virittyy havaitsemaan ihmisten kurjuutta ja heidän Pelastajansa laupeutta.
Kuten sanottu varsinkin Pyhän Messun alussa nämä rukoushuudahdukset asettavat kaikki uskovat asemaansa, syntisiksi pyhän ja transsendenttisen Jumalan eteen. Samalla ne korostavat ihmisen sisäistä kaipausta Jumalan armoon ja laupeuteen. Ne esiintyvät jo alkutervehdyksessä ”Herra olkoon teidän kanssanne” ja myös rukousten päätössanoissa ”Tätä pyydämme Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta”.
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
- Katolisen kirkon katekismus, LEV & KATT, Jyväskylä 2005, II osa, nrot 203-213; 446-455 & 1322-1419.
- Katolisen kirkon katekismuksen kompendium, LEV & KATT, Keuruu 2013, II osa, nrot 38-40; 84 & 271-294
- Katolinen uskomme, suom. E. Koski, KATT, Kerava 1974, 16. luku, ss. 213-221
- Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Sacrosanctum Concilium pyhästä liturgiasta (4.12.1963)
- Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Lumen gentium Kirkosta (21.11.1964)
- Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Dei Verbum jumalallisesta ilmoituksesta (18.11.1965)
- Vatikaanin II kirk.kok., dekreetti Presbyterorum ordinis pappeudesta (7.12.1965)
- Roomalaisen Messukirjan yleinen johdanto (RMYJ), Pieksämäki 1999, II luku.
- paavi Pius XII, kiertokirjeet Mystici Corporis (29.6.1943) ja Mediator Dei (20.11.1947)
- paavi Paavali VI, kiertokirje Mysterium fidei (3.9.1965)
- paavi Johannes Paavali II, kiertokirje Ecclesia de Eucharistia (17.4.2003)
- Liturgian ja sakramenttijärjestyksen kongregaatio, asiakirja Redemptionis Sacramentum (23.4.2004)
- paavi Benedictus XVI, apostolinen kehotuskirje Sacramentum caritatis (13.3.2007)
RSS Feed