Edellisellä kerralla puhuimme päivän rukouksesta (kollehtarukouksesta), joka ilmaisee messunvieton aiheen. Kirkko rukoilee Jumalalta armoa ja viisautta kirkkovuoden ajankohtaan liittyvässä rukouksessa, joka papin sanoilla osoitetaan Kristuksen kautta Pyhässä Hengessä Isälle Jumalalle. Kansa liittyy rukoukseen, yhtyy sen sisältöön ja akklamaatiollaan ”Aamen” ottaa rukouksen omakseen. Tässä kirjoituksessa pysähdymme mietiskelemään Aamen-sanan merkitystä.
Aamen on sisällöltään rikas sana. Tämä heprean sana voidaan kääntää suomeksi ilmaisuilla ”varma”, ”luotettava”, ”tapahtukoon niin”. Pyhän Augustinuksen mukaan "aamen on allekirjoitus". Lausumalla aamenen uskovat ottavat päivän rukouksen omakseen, rukoilevat anoen Pyhää Kolminaisuutta. Aamenellaan he ovat varmoja siitä, että heidän rukouspyyntönsä tulevat kuulluiksi taivaalliselle Isälle Jeesuksen Kristuksen kautta.
Aamen on uskon sana. Oikeastaan tämä heprean sana on samaa juurta kuin sana ”uskoa”. Se merkitsee lujuutta, luotettavuutta, uskollisuutta. Ymmärrämme siis, että ”aamen” merkitsee Jumalan uskollisuutta meitä kohtaan ja meidän luottamustamme häneen. Niinpä lausuessamme aamenen me luotamme Jumalan lupauksiin, joiden varmin tae on Jeesus Kristus. Ilmestyskirjassa Jeesus saakin nimen "Aamen": ”Näin sanoo Aamen, uskollinen ja luotettava todistaja, Jumalan luomakunnan alku” (Ilm. 3:14). Hän on Isän meitä kohtaan tunteman rakkauden lopullinen Aamen; hän ottaa meidän aamenemme vastaan ja vie sen päätökseen Isän edessä: ”Ovathan Jumalan lupaukset, niin monta kuin niitä on, saaneet hänessä vahvistuksen. Siksi mekin vastaamme hänen kauttaan: ’Aamen’, Jumalan kunniaksi” (2. Kor. 1:20). Tästä syystä Eukaristisen rukouksen päätyttyä myös seurakunta yhtyy papin lausumaan doksologiaan (ylistyslause) aamenella: ”Hänen kauttaan, hänen kanssaan ja hänessä sinulle, Jumalalle, kaikkivaltiaalle Isälle, Pyhän Hengen yhteydessä kaikki kunnia ja kirkkaus iankaikkisesta iankaikkiseen. AAMEN.” (Missale Romanum) Laulettuna tämä voi olla myös kolminkertainen, ns. suuri aamen.
Kiitos- ja ylistysluonne pääsee parhaiten esille silloin, kun seurakunta laulaa aamenen. Tällöin seurataan muitakin raamatullisia esimerkkejä, joissa doksologia päättyy aameneen: ”Saakoon Jumala, joka yksin on viisas, Jeesuksen Kristuksen kautta ikuisen ylistyksen! Aamen.” (Room. 16:27); ”Hänestä, hänen kauttaan ja häneen on kaikki. Hänen on kunnia ikuisesti. Aamen.” (Room. 11:36); ”Jumalan, meidän Isämme, on kunnia aina ja ikuisesti. Aamen.” (Fil. 4:20) Aamenella mekin tunnustamme Jumalan nimeä ja ylistämme sitä, niin kuin monet Raamatun tekstit osoittavat: ”Ylistetty olkoon Herra, Israelin Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen! Koko kansa sanokoon: Aamen. Halleluja!” (Ps. 106:48) Samalla tavalla Karitsalle osoitetaan palvontaa juhlallisesti aamenella Ilmestyskirjassa: ”Hänen, joka istuu valtaistuimella, hänen ja Karitsan on ylistys, kunnia, kirkkaus ja mahti aina ja ikuisesti. Ne neljä olentoa sanoivat: "Aamen", ja vanhimmat heittäytyivät kasvoilleen ja osoittivat kunnioitustaan.” (Ilm. 5:12-14)
Sana aamen tulee myös heprean totuutta tarkoittavasta sanasta. Profeetta Jesajan kirjassa esiintyy ilmaus ”totuuden Jumala”, sananmukaisesti ”aamenen Jumala”. Se tarkoittaa Jumalaa, joka pysyy uskollisena lupauksissaan: ”Joka haluaa saada siunauksen Jumalalta tässä Israelin maassa, pyytäköön sen aamenen Jumalalta” (Jes. 65:16). Vapahtaja Jeesus itse käyttää usein sanaa ”aamen” (Joh. 5:19), toisinaan toistaen sen (”totisesti, totisesti”), korostaakseen opetuksensa luotettavuutta ja Jumalan totuuteen perustuvaa auktoriteettiaan (KKK 1063). Siksi Pyhässä Messussa lausuttu aamen opettaa meitä myös elämään kuuliaisena Jumalan tahdolle. Arkielämässä, Pyhän Messun jatko-osassa, sanomme ”aamen” Jumalan sanoille, lupauksille ja käskyille ja jättäydymme täysin hänen varaansa, joka on loppumattoman rakkauden ja ehdottoman uskollisuuden aamen.
Pyhässä Messussa kansa hoitaa myös rukoilijan virkaansa, siksi aamen on enimmäkseen heidän sanansa. Tällä tavalla toteutuu yhteys ja vuorovaikutus papin ja kansan välillä. Kansa yhtyy yleensä kaikkiin jumalanpalveluksen rukouksiin aamenella. Näin korostuu myös rukouksen yhteisöllisyys. Emme ole vain yksittäisiä, irrallisia ihmisiä, vaan uskovien suku ja Jumalan kansa, joka yhdistyy Kristuksen uhriin ja esirukoukseen papin kautta aamenella. (KKK 1369)
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
Aamen on sisällöltään rikas sana. Tämä heprean sana voidaan kääntää suomeksi ilmaisuilla ”varma”, ”luotettava”, ”tapahtukoon niin”. Pyhän Augustinuksen mukaan "aamen on allekirjoitus". Lausumalla aamenen uskovat ottavat päivän rukouksen omakseen, rukoilevat anoen Pyhää Kolminaisuutta. Aamenellaan he ovat varmoja siitä, että heidän rukouspyyntönsä tulevat kuulluiksi taivaalliselle Isälle Jeesuksen Kristuksen kautta.
Aamen on uskon sana. Oikeastaan tämä heprean sana on samaa juurta kuin sana ”uskoa”. Se merkitsee lujuutta, luotettavuutta, uskollisuutta. Ymmärrämme siis, että ”aamen” merkitsee Jumalan uskollisuutta meitä kohtaan ja meidän luottamustamme häneen. Niinpä lausuessamme aamenen me luotamme Jumalan lupauksiin, joiden varmin tae on Jeesus Kristus. Ilmestyskirjassa Jeesus saakin nimen "Aamen": ”Näin sanoo Aamen, uskollinen ja luotettava todistaja, Jumalan luomakunnan alku” (Ilm. 3:14). Hän on Isän meitä kohtaan tunteman rakkauden lopullinen Aamen; hän ottaa meidän aamenemme vastaan ja vie sen päätökseen Isän edessä: ”Ovathan Jumalan lupaukset, niin monta kuin niitä on, saaneet hänessä vahvistuksen. Siksi mekin vastaamme hänen kauttaan: ’Aamen’, Jumalan kunniaksi” (2. Kor. 1:20). Tästä syystä Eukaristisen rukouksen päätyttyä myös seurakunta yhtyy papin lausumaan doksologiaan (ylistyslause) aamenella: ”Hänen kauttaan, hänen kanssaan ja hänessä sinulle, Jumalalle, kaikkivaltiaalle Isälle, Pyhän Hengen yhteydessä kaikki kunnia ja kirkkaus iankaikkisesta iankaikkiseen. AAMEN.” (Missale Romanum) Laulettuna tämä voi olla myös kolminkertainen, ns. suuri aamen.
Kiitos- ja ylistysluonne pääsee parhaiten esille silloin, kun seurakunta laulaa aamenen. Tällöin seurataan muitakin raamatullisia esimerkkejä, joissa doksologia päättyy aameneen: ”Saakoon Jumala, joka yksin on viisas, Jeesuksen Kristuksen kautta ikuisen ylistyksen! Aamen.” (Room. 16:27); ”Hänestä, hänen kauttaan ja häneen on kaikki. Hänen on kunnia ikuisesti. Aamen.” (Room. 11:36); ”Jumalan, meidän Isämme, on kunnia aina ja ikuisesti. Aamen.” (Fil. 4:20) Aamenella mekin tunnustamme Jumalan nimeä ja ylistämme sitä, niin kuin monet Raamatun tekstit osoittavat: ”Ylistetty olkoon Herra, Israelin Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen! Koko kansa sanokoon: Aamen. Halleluja!” (Ps. 106:48) Samalla tavalla Karitsalle osoitetaan palvontaa juhlallisesti aamenella Ilmestyskirjassa: ”Hänen, joka istuu valtaistuimella, hänen ja Karitsan on ylistys, kunnia, kirkkaus ja mahti aina ja ikuisesti. Ne neljä olentoa sanoivat: "Aamen", ja vanhimmat heittäytyivät kasvoilleen ja osoittivat kunnioitustaan.” (Ilm. 5:12-14)
Sana aamen tulee myös heprean totuutta tarkoittavasta sanasta. Profeetta Jesajan kirjassa esiintyy ilmaus ”totuuden Jumala”, sananmukaisesti ”aamenen Jumala”. Se tarkoittaa Jumalaa, joka pysyy uskollisena lupauksissaan: ”Joka haluaa saada siunauksen Jumalalta tässä Israelin maassa, pyytäköön sen aamenen Jumalalta” (Jes. 65:16). Vapahtaja Jeesus itse käyttää usein sanaa ”aamen” (Joh. 5:19), toisinaan toistaen sen (”totisesti, totisesti”), korostaakseen opetuksensa luotettavuutta ja Jumalan totuuteen perustuvaa auktoriteettiaan (KKK 1063). Siksi Pyhässä Messussa lausuttu aamen opettaa meitä myös elämään kuuliaisena Jumalan tahdolle. Arkielämässä, Pyhän Messun jatko-osassa, sanomme ”aamen” Jumalan sanoille, lupauksille ja käskyille ja jättäydymme täysin hänen varaansa, joka on loppumattoman rakkauden ja ehdottoman uskollisuuden aamen.
Pyhässä Messussa kansa hoitaa myös rukoilijan virkaansa, siksi aamen on enimmäkseen heidän sanansa. Tällä tavalla toteutuu yhteys ja vuorovaikutus papin ja kansan välillä. Kansa yhtyy yleensä kaikkiin jumalanpalveluksen rukouksiin aamenella. Näin korostuu myös rukouksen yhteisöllisyys. Emme ole vain yksittäisiä, irrallisia ihmisiä, vaan uskovien suku ja Jumalan kansa, joka yhdistyy Kristuksen uhriin ja esirukoukseen papin kautta aamenella. (KKK 1369)
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
- Katolisen kirkon katekismus, LEV & KATT, Jyväskylä 2005, II osa, nrot 1061-1065.
- Katolisen kirkon katekismuksen kompendium, LEV & KATT, Keuruu 2013, II osa, nro 217.
- Katolinen uskomme, suom. E. Koski, KATT, Kerava 1974, 16. luku, ss. 213-221.
- Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Sacrosanctum Concilium pyhästä liturgiasta (4.12.1963)
- Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Lumen gentium Kirkosta (21.11.1964)
- Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Dei Verbum jumalallisesta ilmoituksesta (18.11.1965)
- Vatikaanin II kirk.kok., dekreetti Presbyterorum ordinis pappeudesta (7.12.1965)
- Roomalaisen Messukirjan yleinen johdanto (RMYJ), Pieksämäki 1999, II luku.
- paavi Pius XII, kiertokirjeet Mystici Corporis (29.6.1943) ja Mediator Dei (20.11.1947)
- paavi Paavali VI, kiertokirje Mysterium fidei (3.9.1965)
- paavi Johannes Paavali II, kiertokirje Ecclesia de Eucharistia (17.4.2003)
- Liturgian ja sakramenttijärjestyksen kongregaatio, asiakirja Redemptionis Sacramentum (23.4.2004)
- paavi Benedictus XVI, apostolinen kehotuskirje Sacramentum caritatis (13.3.2007)
RSS Feed