Olemme jo aikaisemmin todenneet, että Pyhän Messun sanan liturgiassa on tilaa seurakunnan vastauksen erilaisille muodoille (hiljaisuus, virret ja muu musiikki, uskontunnustus ja esirukoukset). Kansa ottaa Jumalan sanan omakseen osallistumalla lauluihin tai hiljaisuuteen ja ilmaisee uskontunnustuksella liittymisensä siihen. Myös sanan liturgian päättävässä yhteisessä esirukouksessa kansa muistaa koko kirkon tarpeita ja koko maailman pelastusta. ”Siinä rukoillaan pyhän Kirkon, maallisen esivallan, erilaisista puutteista kärsivien sekä kaikkien ihmisten ja koko maailman pelastuksen puolesta.” (SC 53) Se on vastaus Jumalan sanan kehotukseen apostoli Paavalin sanojen mukaisesti: ”Kehotan ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta” (1 Tim. 2:1-2).
Näin esirukous on pyyntörukousta, joka muokkaa rukouksemme Jeesuksen rukouksen kaltaiseksi (KKK 2634). Kristus on ainoa esirukoilija Isän edessä kaikkien ihmisten, ja erityisesti syntisten puolesta (Room. 8:34; 1 Joh. 2:1; 1 Tim. 2:5-8). Hän ”pystyy lopullisesti pelastamaan ne, jotka lähestyvät Jumalaa hänen kauttaan. Hän elää ikuisesti rukoillakseen heidän puolestaan” (Hepr. 7:25). Pyhä Henki itse ”rukoilee meidän puolestamme” ja ”hänen esirukouksensa pyhien puolesta on Jumalan tahdon mukainen” (Room. 8:26-27).
Kristittyjen esirukous osallistuu siis Kristuksen ja Pyhän Hengen esirukouksiin. Roomalaisen messukirjan yleisen johdannon mukaan kansa harjoittaa papillista virkaansa yleisissä esirukouksissa, jotka kuuluvat yleensä jokaiseen Messuun, jossa kansa on mukana (RMYJ 45). Kultaisen säännön mukaisesti ”kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille,” (Matt. 7:12) kansa asettuu lähimmäisen paikalle, ottaa hänen ilonsa ja huolensa kantaakseen ja vie ne kiittäen Jumalan eteen: ”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon.” (Fil. 4:6)
Esirukousten järjestys on yleensä seuraava: a) kirkon tarpeiden puolesta, b) maallisen esivallan ja koko maailman pelastuksen puolesta, c) eri syistä kärsivien puolesta, d) paikallisseurakunnan puolesta. ”Erityistapauksissa kuten esimerkiksi vahvistuksen, avioliittoon vihkimisen, hautajaisten jne. yhteydessä, esirukousten järjestys voi kuitenkin läheisemmin liittyä tilanteeseen.” (RMYJ 46) On tärkeää, että esirukoukseen sisältyy myös hiljainen jakso, jolloin seurakuntalaiset voivat rukoilla heille läheisten ihmisten ja asioiden puolesta.
Esirukous on selvää ilmausta kaikkien pyhien yhteydestä. Se, joka rukoilee, ei etsi ”vain omaa etuaan vaan myös muiden parasta” (Fil. 2:4). Ensimmäiset kristityt elivät intensiivisesti tätä keskinäisen jakamisen muotoa (Apt. 12:5). Heidän esirukouksensa ei tunteneet mitään rajoja – vieläpä he rukoilivat niiden ihmisten pelastumisen puolesta, jotka torjuivat evankeliumin tai niiden puolesta, jotka tekivät heille pahaa, niin kuin pyhä Stefanos, Kirkon ensimmäinen marttyyri, rukoili vainoojiensa puolesta Jeesuksen tavoin (Apt. 7:60). Oikeastaan rukous toisten puolesta eli esirukous on Abrahamin päivistä alkaen ollut ominaista jokaiselle Jumalan laupeuteen kiinni kasvaneelle sydämelle. (KKK 2635)
Esirukouksen aloittaa jumalanpalvelusta toimittava pappi, joka kehottaa lyhyesti uskovia rukoukseen ja päättää sen loppurukouksella. Diakoni tai kanttori tai joku muu lukija voi lausua pyynnöt. Kansa vastaa joko yhtymällä kunkin pyynnön jälkeen yhteiseen rukousvastaukseen tai rukoilemalla ääneti. (RMYJ 47)
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
- Roomalaisen Messukirjan yleinen johdanto (RMYJ), Pieksämäki 1999, II luku
- Katolisen kirkon katekismus, LEV & KATT, Jyväskylä 2005, II osa, nrot 1322-1419
- Katolisen kirkon katekismuksen kompendium, LEV & KATT, Keuruu 2013, II osa, nrot 271-294
- Katolinen uskomme, suom. E. Koski, KATT, Kerava 1974, 16. luku, ss. 213-221
- Vatikaanin II kirk.kok. (1962-65), konstituutio Sacrosanctum Concilium pyhästä liturgiasta (4.12.1963), lyh. SC
- Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Lumen gentium Kirkosta (21.11.1964)
- Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Dei Verbum jumalallisesta ilmoituksesta (18.11.1965)
- Vatikaanin II kirk.kok., dekreetti Presbyterorum ordinis pappeudesta (7.12.1965)
- The Sacred Congregation of Rites, instruction Musicam Sacram (5.3.1967), AAS 59 (1967) 300-320.
- paavi Pius XII, kiertokirjeet Mystici Corporis (29.6.1943) ja Mediator Dei (20.11.1947)
- paavi Paavali VI, kiertokirje Mysterium fidei (3.9.1965)
- paavi Johannes Paavali II, kiertokirje Ecclesia de Eucharistia (17.4.2003)
- Liturgian ja sakramenttijärjestyksen kongregaatio, asiakirja Redemptionis Sacramentum (23.4.2004)
- paavi Benedictus XVI, apostolinen kehotuskirje Sacramentum caritatis (13.3.2007)