Edellisellä kerralla tutustuimme Eukaristiseen rukoukseen kokonaisuudessaan. Totesimme että se on koko Pyhän Messun keskipiste ja huipentuma. Siinä tulemme sakramentin vieton sydämeen ja kohokohtaan. Sen arvo edellyttää, että kaikki kuuntelevat sitä kunnioittavan hiljaisuuden vallitessa sekä osallistuvat siihen riitukseen kuuluvilla akklamaatioilla. Seuraavissa kirjoituksissa syvennymme eukaristisen rukouksen tärkeimpiin aineksiin tutkien niiden merkitystä tarkemmin. Aloitamme prefaatiosta.
Lyhyesti sana prefaatio (lat. prae-fatio) tarkoittaa Jumalan valtaistuimen edessä lausuttua ylistys- ja kiitosrukousta. Se aloittaa eukaristisen rukouksen ja johtaa Pyhä, pyhä, pyhä -ylistykseen.
Ylistys- ja kiitosrukous
Pappi kehottaa seisomaan nousevaa kansaa eukaristiseen rukoukseen pyytäen sitä ylentämään sydämensä Herran puoleen ja kiittämään Herraa, Jumalaamme. Heti näiden kehotussanojen jälkeen pappi liittää kaikki läsnä olevat siihen prefaation rukoukseen, jonka hän koko yhteisön nimissä osoittaa Isälle Jumalalle Jeesuksen Kristuksen kautta. Tässä rukouksessa kiitosaines saa selvimmän ilmauksensa: koko Jumalan kansan nimessä pappi ylistää Isää ja kiittää Häntä liturgisen vuoden aiheen mukaisesti siitä lunastustyöstä, jonka Hän on meille valmistanut. (RMYJ 55a)
Seuraavassa on esimerkkinä kirkkovuoden sunnuntain toinen prefaatio, joka käsittelee pelastuksemme salaisuutta ja joka lausutaan kirkkovuoden tavallisena sunnuntaina:
P. Herra olkoon teidän kanssanne.
V. Niin myös sinun henkesi kanssa.
P. Ylentäkää sydämenne.
V. Ylennämme ne Herran puoleen.
P. Kiittäkäämme Herraa Jumalaamme.
V. Se on arvokasta ja oikein.
Totisesti on arvokasta ja oikein, kohtuullista ja autuaallista, että me aina ja kaikkialla kiitämme sinua, Herra, pyhä Isä, kaikkivaltias iankaikkinen Jumala, Kristuksen, Herramme, kautta.
Armahtaakseen meitä eksyviä ihmisiä hän tahtoi syntyä Neitseestä. Vapahtaakseen meidät ikuisesta kuolemasta hän on kärsinyt ristillä. Antaakseen meille iankaikkisen elämän hän on noussut kuolleista.
Sen tähden me veisaamme enkeleitten ja arkkienkelten, voimien ja valtiaitten ja taivaan kaiken joukon kanssa sinun kunniasi virttä lakkaamatta sanoen: Pyhä, pyhä, pyhä…
(Roomalainen messukirja, s. 436)
Prefaatiossa eli ylistys- ja kiitosrukouksessa korostetaan, että Isä Jumala on liturgian alku ja päämäärä. Efesolaiskirjeen kauniit sanat vahvistavat tämän: ”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Hän on siunannut meitä kaikella Hengen siunauksella, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa. Jo ennen maailman luomista hän on valinnut meidät Kristuksessa olemaan edessään pyhiä ja nuhteettomia Kristuksesta osallisina. Rakkaudessaan hän näki hyväksi jo edeltä määrätä meidät yhteyteensä, omiksi lapsikseen, Jeesuksen Kristuksen kautta. Ylistetty olkoon hänen armonsa kirkkaus, jonka hän antoi meille rakkaassa Pojassaan!” (Ef. 1:3-6).
Prefaatio: ylistysrukous
Näiden efesolaiskirjeen sanojen kautta näemme, että siunaaminen kuvaa kristillisen rukouksen perusliikettä, liikettä Jumalan ja ihmisen välillä. Siunaamisessa Jumalan lahja ja ihmisen puolelta sen vastaanottaminen kutsuvat toisiaan ja liittyvät yhteen. Siunaava rukous on ihmisen vastausta Jumalan lahjaan. Koska Jumala on siunannut meitä, ihmissydän voi siunata eli ylistää siitä häntä, joka on kaiken siunauksen lähde. (KKK 2626)
Näin kirkon liturgiassa, erityisesti prefaation osassa, siunataan ja palvotaan Isää Jumalaa kaikkien luomiseen ja pelastukseen sisältyvien siunauksien lähteenä, joilla hän on siunannut meitä Pojassaan antaakseen meille Hengen, joka tekee meidät Jumalan lapsiksi. (KKK 1110)
Prefaation rukouksen tarkoituksena on yhdistää koko uskovien yhteisö Kristuksen kanssa ylistämään Jumalan suuria tekoja ja edeskantamaan uhria. Se ilmoittaa ja välittää Jumalan siunauksen sen koko rikkaudessa: Isä tunnustetaan kaiken luomiseen ja pelastukseen sisältyvän siunauksen aluksi ja päämääräksi ja sellaisena häntä palvotaan; lihaksi tulleessa, meidän puolestamme kuolleessa ja ylösnousseessa Sanassaan hän täyttää meidät runsaasti siunauksillaan ja Sanan kautta hän panee sydämeemme Pyhän Hengen lahjan. (KKK 1082)
Prefaatio: kiitosrukous
Prefaatioon sisältyy myös kiitosrukous, joka on tunnusomaista kirkolle, joka viettäessään eukaristiaa ilmaisee, mitä se itse on, ja samalla tulee yhä enemmän siksi, mitä se on. Sillä pelastustyöllään Kristus vapauttaa luomakunnan synnistä ja kuolemasta pyhittääkseen sen uudestaan ja johtaakseen sen takaisin Isän luokse hänen kunniakseen. Kristuksen ruumiin jäsenten kiitosrukous osallistuu heidän Päänsä kiitosrukoukseen. (KKK 2637)
Prefaatiossa kirkko siis kiittää Kristuksen kautta Pyhässä Hengessä Isää hänen teoistaan, luomisesta, lunastuksesta ja pyhityksestä. Koko seurakunta yhtyy siihen lakkaamattomaan ylistykseen, jota taivaallinen kirkko, enkelit ja kaikki pyhät laulavat kolminkertaisesti pyhälle Jumalalle. (KKK 1352) Juuri näin pappi lausuu prefaation kädet levitettyinä ja sen lopussa hän liittää kätensä yhteen ja yhdessä kansan kanssa hän päättää prefaation kuuluvalla äänellä sanoen: Pyhä, pyhä, pyhä…
Prefaatio eli ylistys- ja kiitosrukous kokoaa yhdeksi muut rukouksen muodot ja vie ne Isän Jumalan eteen, joka on niiden lähde ja päämäärä: ”Meillä on vain yksi Jumala, Isä, josta kaikki on lähtöisin ja jota varten meidät on luotu” (1 Kor. 8:6). Prefaatio ei pyydä mitään itselle vaan suuntautuu yksin Jumalaan. Se ylistää häntä hänen itsensä vuoksi; se antaa kunnian hänelle, ei vain hänen tekojensa tähden, vaan koska hän on. (KKK 2649)
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
Lyhyesti sana prefaatio (lat. prae-fatio) tarkoittaa Jumalan valtaistuimen edessä lausuttua ylistys- ja kiitosrukousta. Se aloittaa eukaristisen rukouksen ja johtaa Pyhä, pyhä, pyhä -ylistykseen.
Ylistys- ja kiitosrukous
Pappi kehottaa seisomaan nousevaa kansaa eukaristiseen rukoukseen pyytäen sitä ylentämään sydämensä Herran puoleen ja kiittämään Herraa, Jumalaamme. Heti näiden kehotussanojen jälkeen pappi liittää kaikki läsnä olevat siihen prefaation rukoukseen, jonka hän koko yhteisön nimissä osoittaa Isälle Jumalalle Jeesuksen Kristuksen kautta. Tässä rukouksessa kiitosaines saa selvimmän ilmauksensa: koko Jumalan kansan nimessä pappi ylistää Isää ja kiittää Häntä liturgisen vuoden aiheen mukaisesti siitä lunastustyöstä, jonka Hän on meille valmistanut. (RMYJ 55a)
Seuraavassa on esimerkkinä kirkkovuoden sunnuntain toinen prefaatio, joka käsittelee pelastuksemme salaisuutta ja joka lausutaan kirkkovuoden tavallisena sunnuntaina:
P. Herra olkoon teidän kanssanne.
V. Niin myös sinun henkesi kanssa.
P. Ylentäkää sydämenne.
V. Ylennämme ne Herran puoleen.
P. Kiittäkäämme Herraa Jumalaamme.
V. Se on arvokasta ja oikein.
Totisesti on arvokasta ja oikein, kohtuullista ja autuaallista, että me aina ja kaikkialla kiitämme sinua, Herra, pyhä Isä, kaikkivaltias iankaikkinen Jumala, Kristuksen, Herramme, kautta.
Armahtaakseen meitä eksyviä ihmisiä hän tahtoi syntyä Neitseestä. Vapahtaakseen meidät ikuisesta kuolemasta hän on kärsinyt ristillä. Antaakseen meille iankaikkisen elämän hän on noussut kuolleista.
Sen tähden me veisaamme enkeleitten ja arkkienkelten, voimien ja valtiaitten ja taivaan kaiken joukon kanssa sinun kunniasi virttä lakkaamatta sanoen: Pyhä, pyhä, pyhä…
(Roomalainen messukirja, s. 436)
Prefaatiossa eli ylistys- ja kiitosrukouksessa korostetaan, että Isä Jumala on liturgian alku ja päämäärä. Efesolaiskirjeen kauniit sanat vahvistavat tämän: ”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Hän on siunannut meitä kaikella Hengen siunauksella, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa. Jo ennen maailman luomista hän on valinnut meidät Kristuksessa olemaan edessään pyhiä ja nuhteettomia Kristuksesta osallisina. Rakkaudessaan hän näki hyväksi jo edeltä määrätä meidät yhteyteensä, omiksi lapsikseen, Jeesuksen Kristuksen kautta. Ylistetty olkoon hänen armonsa kirkkaus, jonka hän antoi meille rakkaassa Pojassaan!” (Ef. 1:3-6).
Prefaatio: ylistysrukous
Näiden efesolaiskirjeen sanojen kautta näemme, että siunaaminen kuvaa kristillisen rukouksen perusliikettä, liikettä Jumalan ja ihmisen välillä. Siunaamisessa Jumalan lahja ja ihmisen puolelta sen vastaanottaminen kutsuvat toisiaan ja liittyvät yhteen. Siunaava rukous on ihmisen vastausta Jumalan lahjaan. Koska Jumala on siunannut meitä, ihmissydän voi siunata eli ylistää siitä häntä, joka on kaiken siunauksen lähde. (KKK 2626)
Näin kirkon liturgiassa, erityisesti prefaation osassa, siunataan ja palvotaan Isää Jumalaa kaikkien luomiseen ja pelastukseen sisältyvien siunauksien lähteenä, joilla hän on siunannut meitä Pojassaan antaakseen meille Hengen, joka tekee meidät Jumalan lapsiksi. (KKK 1110)
Prefaation rukouksen tarkoituksena on yhdistää koko uskovien yhteisö Kristuksen kanssa ylistämään Jumalan suuria tekoja ja edeskantamaan uhria. Se ilmoittaa ja välittää Jumalan siunauksen sen koko rikkaudessa: Isä tunnustetaan kaiken luomiseen ja pelastukseen sisältyvän siunauksen aluksi ja päämääräksi ja sellaisena häntä palvotaan; lihaksi tulleessa, meidän puolestamme kuolleessa ja ylösnousseessa Sanassaan hän täyttää meidät runsaasti siunauksillaan ja Sanan kautta hän panee sydämeemme Pyhän Hengen lahjan. (KKK 1082)
Prefaatio: kiitosrukous
Prefaatioon sisältyy myös kiitosrukous, joka on tunnusomaista kirkolle, joka viettäessään eukaristiaa ilmaisee, mitä se itse on, ja samalla tulee yhä enemmän siksi, mitä se on. Sillä pelastustyöllään Kristus vapauttaa luomakunnan synnistä ja kuolemasta pyhittääkseen sen uudestaan ja johtaakseen sen takaisin Isän luokse hänen kunniakseen. Kristuksen ruumiin jäsenten kiitosrukous osallistuu heidän Päänsä kiitosrukoukseen. (KKK 2637)
Prefaatiossa kirkko siis kiittää Kristuksen kautta Pyhässä Hengessä Isää hänen teoistaan, luomisesta, lunastuksesta ja pyhityksestä. Koko seurakunta yhtyy siihen lakkaamattomaan ylistykseen, jota taivaallinen kirkko, enkelit ja kaikki pyhät laulavat kolminkertaisesti pyhälle Jumalalle. (KKK 1352) Juuri näin pappi lausuu prefaation kädet levitettyinä ja sen lopussa hän liittää kätensä yhteen ja yhdessä kansan kanssa hän päättää prefaation kuuluvalla äänellä sanoen: Pyhä, pyhä, pyhä…
Prefaatio eli ylistys- ja kiitosrukous kokoaa yhdeksi muut rukouksen muodot ja vie ne Isän Jumalan eteen, joka on niiden lähde ja päämäärä: ”Meillä on vain yksi Jumala, Isä, josta kaikki on lähtöisin ja jota varten meidät on luotu” (1 Kor. 8:6). Prefaatio ei pyydä mitään itselle vaan suuntautuu yksin Jumalaan. Se ylistää häntä hänen itsensä vuoksi; se antaa kunnian hänelle, ei vain hänen tekojensa tähden, vaan koska hän on. (KKK 2649)
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
- Roomalaisen Messukirjan yleinen johdanto (RMYJ), Pieksämäki 1999, II luku
- Katolisen kirkon katekismus, LEV & KATT, Jyväskylä 2005, II osa, nrot 1322-1419
- Katolisen kirkon katekismuksen kompendium, LEV & KATT, Keuruu 2013, II osa, nrot 271-294
- Katolinen uskomme, suom. E. Koski, KATT, Kerava 1974, 16. luku, ss. 213-221
- Vatikaanin II kirk.kok. (1962-65), konstituutio Sacrosanctum Concilium pyhästä liturgiasta (4.12.1963), lyh. SC
- Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Lumen gentium Kirkosta (21.11.1964), lyh. LG
- Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Dei Verbum jumalallisesta ilmoituksesta (18.11.1965)
- Vatikaanin II kirk.kok., dekreetti Presbyterorum ordinis pappeudesta (7.12.1965), lyh. PO
- The Sacred Congregation of Rites, instruction on Implementing the Constitution on Sacred Liturgy, Inter oecumenici, 26.9.1964; AAS 56 (1964).
- The Sacred Congregation of Rites, instruction Musicam Sacram (5.3.1967), AAS 59 (1967) 300-320.
- The Sacred Congregation of Rites, instruction on Eucharistic Worship, Eucharisticum Mysterium, 25.5.1967; AAS 59 (1967).
- paavi Pius XII, kiertokirjeet Mystici Corporis (29.6.1943) ja Mediator Dei (20.11.1947)
- paavi Paavali VI, kiertokirje Mysterium fidei (3.9.1965)
- paavi Johannes Paavali II, kiertokirje Ecclesia de Eucharistia (17.4.2003)
- Liturgian ja sakramenttijärjestyksen kongregaatio, asiakirja Redemptionis Sacramentum (23.4.2004)
- paavi Benedictus XVI, apostolinen kehotuskirje Sacramentum caritatis (13.3.2007), lyh. SCa
RSS Feed