Eukaristisen rukouksen, ”koko Eukaristian vieton keskuksen ja huippukohdan” (SCa 48), tärkeimpien ainesten tarkemmassa tutkimisessa olemme jo syventyneet prefaatioon, sanctukseen, epikleesiin ja konsekraatioon. Edellisellä kerralla totesimme, että konsekraatiorukouksessa seurakunta tulee sakramentin vieton sydämeen ja kohokohtaan, joka on transsubstantiaatio eli leivän ja viinin muuttuminen papin sanoessa Jeesuksen viimeisellä aterialla käyttämät omat sanat: ”OTTAKAA JA SYÖKÄÄ TÄSTÄ KAIKKI: TÄMÄ ON MINUN RUUMIINI … OTTAKAA JA JUOKAA TÄSTÄ KAIKKI: TÄMÄ ON MINUN VERENI MALJA.”
Totesimme myös lyhyesti, että Eukaristian asettamissanojen ”tämä on minun ruumiini” ja ”tämä on minun vereni” perusteella, vain kieliopillisen tulkinnan mukaan, siis etymologisesta ja filologisesta näkökulmasta, puhumattakaan vielä teologisesta näkemyksestä, leipä ja viini ovat todellisesti Kristuksen ruumis ja veri. Tällä kertaa syvennymme transsubstantiaatioon, sen käsitteeseen ja merkitykseen.
Transsubstantiaatio
Katolinen kirkko opettaa, että Jeesus Kristus on läsnä monin tavoin kirkossaan: sanassaan, kirkkonsa rukouksessa, ”missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään” (Matt. 18:20), köyhissä, sairaissa, vangeissa, sakramenteissaan, joiden asettaja hän on, messu-uhrissa ja palveluvirkaan asetetun henkilössä (KKK 1373). ”Mutta kaikkein korkeimmalla tavalla hän on läsnä ehtoollisaineissa” (SC 7). Hän on Eukaristiassa läsnä ainutlaatuisella ja vertaansa vailla olevalla tavalla: ”Kaikkeinpyhin eukaristian sakramentti sisältää todesti, todellisesti ja substantiaalisesti Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumiin ja veren yhdessä hänen sielunsa ja hänen jumaluutensa kanssa, ja siksi koko Kristuksen.” (Trenton kirk.kok., Decretum de ss. Eucharistia, c. 1: DS 1651)
”Tätä läsnäoloa sanotaan ’todelliseksi’- ei siinä mielessä, etteivät muut läsnäolon muodot olisi todellisia, vaan sanan ’todellinen’ korkeimmassa mielessä, koska tämä läsnäolo on substantiaalinen; siinä näet Kristus, Jumala ja ihminen, tulee kokonaan ja täydellisesti läsnäolevaksi”. (Paavali VI, ensyklika Mysterium fidei 39). Siis leipä ja viini muuttuvat Messussa olemukseltaan täysin ja pysyvästi Kristuksen ruumiiksi ja vereksi.
Kristus tulee läsnäolevaksi tässä sakramentissa leivän ja viinin hänen ruumiikseen ja verekseen muuttumisen kautta. Kirkkoisät painottivat päättäväisesti sitä kirkon uskoa, että Kristuksen sana ja Pyhän Hengen toiminta ovat niin vaikutusvoimaisia, että ne kykenevät vaikuttamaan tämän muuttumisen (KKK 1375). Pyhä Johannes Khrysostomos sanoo: ”Olkaamme täysin vakuuttuneita siitä, ettei ihminen saa aikaan sitä, että uhrilahjoista tulee Kristuksen ruumis ja veri, vaan sen tekee Kristus itse, hän joka on meidän puolestamme ristiinnaulittu. Kristuksen kuvaa toteuttaen pappi lausuu nämä sanat, mutta niiden vaikutusvoima ja armo tulevat Jumalalta. Hän sanoo: Tämä on minun ruumiini. Tämä sana muuttaa uhrilahjat”. (De proditione Iudae homilia, 1, 6: PG 49, 380)
Pyhä Ambrosius sanoo muuttumisesta yhtä vakuuttavasti näin: ”Tässä on kyse sellaisesta, mitä luonto ei ole saanut aikaan vaan minkä on konsekroinut siunaus. Siunaus nousee tehossaan luonnon yläpuolelle, koska kerran luonto itse muuttuu siunauksen voimasta.” (De mysteriis, 9, 50: PG 16, 405) ”Eikö Kristuksen sana, joka kykeni luomaan tyhjästä sen mikä ei ollut vielä olemassa, kykenisi muuttamaan jo olemassaolevan joksikin, mitä se ei ennen ollut? Sillä uuden luominen ei ole lainkaan vähäisempää kuin luontojen muuttaminen.” (ibid., 9, 52)
Trenton kirkolliskokous tekee yhteenvedon katolisesta uskosta lausuessaan: ”Koska siis Vapahtajamme Kristus sanoi sen, minkä hän leivän hahmossa esiinkantoi, olevan todellisesti hänen ruumiinsa, niin Jumalan kirkko on aina ollut vakuuttunut ja tämä pyhä synodi nyt uudestaan julistaa, että leivän ja viinin konsekraation kautta leivän koko substanssi muuttuu Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumiin substanssiksi ja viinin koko substanssi hänen verensä substanssiksi. Tätä muuttumista pyhä katolinen kirkko on soveliaasti ja asianmukaisesti kutsunut olemuksen muuttumiseksi (transsubstantiaatioksi)” (Trenton kirk.kok., Decretum de ss. Eucharistia, c. 4: DS 1642).
Aisteilla havaittavat leivän ja viinin tuntomerkit eli ”eukaristiset muodot” pysyvät kuitenkin muuttumattomina. Kirkon historiassa on joskus tapahtunut myös ns. eukaristisia ihmeitä, joissa on saatu kokea kuinka leipä ja viini muuttuivat näkyvästi, fyysisesti ja ihmeellisesti ihmispersoonan Kristuksen todelliseksi ruumiiksi ja vereksi papin lausumien konsekraation sanojen jälkeen. Todistukset ovat nähtävissä vielä tänäkin päivänä monien tieteellisten tutkimusten jälkeen. Eukaristisia ihmeitä on tapahtunut ympäri maailmaa, esimerkiksi Italian Lancianossa (750) ja Bolsenassa (1264), Saksan Beningenissa (1216), Ranskan Douaissa (1254), Puolan Poznanissa (1399), Espanjan Saragossassa (1427) jne.
Joskus protestantit väittävät katolista oppia Kristuksen todellisesta läsnäolosta eukaristiassa myöhemmäksi, jopa keskiaikaiseksi keksinnöksi. On totta, että transsubstantiaatio-oppi määriteltiin virallisesti myöhäiskeskiaikaisissa kirkolliskokouksissa (v. 1215, Lateraanin IV kirk.kok.). Tämä tehtiin vasta niin myöhään siksi, että aiemmin kristityt eivät koskaan olleet vakavasti kyseenalaistaneet tätä oppia, eikä määritelmälle ollut tarvetta. Kristuksen todelliseen läsnäoloon uskottiin aina apostolien ajasta asti, ja se on helposti todistettavissa ensimmäisten kristittyjen kirjoituksista.
Raamatulliset todistukset
Johanneksen evankeliumin kuudes luku kertoo, kuinka Jeesus puhui eukaristiasta Kapernaumin synagogassa. Juutalaiset pyysivät Jeesukselta tunnustekoa, jotta he uskoisivat häneen. Haasteeksi he antoivat esimerkin juutalaisen kansan historiasta: ”Meidän isämme söivät autiomaassa mannaa, niin kuin kirjoituksissa sanotaan: ‘Hän antoi taivaasta leipää heille syötäväksi.’” (Joh. 6:31) Pystyisikö Jeesus panemaan paremmaksi? Jeesus tarttui haasteeseen ja aloitti ikimuistoisen keskustelun sanoen olevansa elämän leipä, joka tulee taivaasta ja antaa maailmalle elämän (Joh. 6:32-35).
”Juutalaisissa herätti ärtymystä se, että Jeesus sanoi: ’Minä olen se leipä, joka on tullut alas taivaasta.’ He sanoivat: ’Eikö tämä ole Jeesus, Joosefin poika? Me tiedämme hänen isänsä ja äitinsä. Kuinka hän voi sanoa tulleensa alas taivaasta?’” (Joh. 6:41-42) Jeesus ei peru puheitaan, vaan kehottaa kuulijoitaan uskomaan ja tekee väitteensä vielä konkreettisemmaksi: ”Totisesti, totisesti: sillä, joka uskoo, on ikuinen elämä. Minä olen elämän leipä. Teidän isänne söivät autiomaassa mannaa, ja silti he ovat kuolleet. Mutta tämä leipä tulee taivaasta, ja se, joka tätä syö, ei kuole.” (Joh. 6:47-50) Tässä Jeesus sanoo ensimmäistä kertaa, että kyseistä taivaasta tullutta leipää, joka on siis Jeesus, voi syödä, ja että sen syöminen johtaa kuolemattomuuteen.
Jeesus jatkaa toistamalla väitteensä ja antamalla taas lisätietoa hiljalleen avautuvasta salaisuudesta: ”Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää.” (Joh. 6:51) Nyt Jeesus sanoo, että hänen antamansa leipä on hänen ruumiinsa. Tästä syntyikin kiivas väittely, ja Jeesuksen kuulijat kyselivät toisiltaan: “Kuinka tuo mies voisi antaa ruumiinsa meidän syötäväksemme?” (Joh. 6:52) Juutalaiset siis ottivat Jeesuksen sanat kirjaimellisesti ymmärtäen, että Jeesus sanoi antavansa ruumiinsa ihmisten syötäväksi. Jos Jeesus olisi tarkoittanut sanansa symbolisesti, hän olisi voinut korjata tässä syntyneen väärinymmärryksen, kuten hän teki muualla (vrt. Matt. 16:5-12). Jeesus kuitenkin vain vahvistaa sanojensa todellisuutta entisestään: “Totisesti, totisesti: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää. Mutta sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet.” (Joh. 6:53-54) Tässä Jeesus vahvistaa, että hänen lihaansa on syötävä ikuisen elämän saamiseksi. On syytä huomata, että sana ”syö” (kr. trogon) ei ole tässä yhteydessä yleisin alkukielen syömistä tarkoittava sana, vaan se on hyvin konkreettinen, merkitykseltään lähinnä jyrsimistä tai mutustelua tarkoittava, eikä sitä voi soveltaa metaforaan tai symboliin.
Jeesus jatkaa tehden kertakaikkisen selväksi, onko kyseessä symbolinen vai todellinen ruoka: ”Minun lihani on todellinen ruoka, minun vereni on todellinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä.” (Joh. 6:55-56) Syömmekö eukaristiassa todella Jeesusta? Jeesus jatkaa: ”niin kuin minä saan elämäni Isältä, niin saa minulta elämän se, joka minua syö” (Joh. 6:57). Näin Jeesus päättää selityksensä siitä, mitä tuo alussa mainittu taivaallinen leipä oikein on. ”Tämä on se leipä, joka on tullut alas taivaasta. Se on toisenlaista kuin se ruoka, jota teidän isänne söivät: he ovat kuolleet, mutta se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti.” (Joh. 6:58)
Nämä sanat olivat siis kovia, sillä Vanhassa testamentissa veren juominen oli tiukasti kielletty (3. Moos. 17:10), mutta Jeesus ei olisi voinut tehdä selvemmäksi, että hän vaatii ihmisiä syömään ja juomaan hänen lihaansa ja vertansa. Johannes kertoo, että Jeesuksen sanat kuultuaan ”monet hänen opetuslapsistaan sanoivat: ’Sietämätöntä puhetta. Kuka voi kuunnella tuollaista?’” (Joh. 6:60) Jos Jeesus olisi todella puhunut vertauskuvallisesti uskosta hänen ristillä antamaansa ruumiiseen ja vereen, kuten jotkut kristityt väittävät, hän olisi voinut tehdä sen tässä opetuslapsilleen selväksi. Hän ei tee mitään sen kaltaista, vaan sanoo: “Loukkaako tämä teitä?… Ne sanat, jotka olen teille puhunut, ovat henki ja elämä.” (Joh. 6:61,63) Johannes jatkaa: ”Monet Jeesuksen opetuslapset vetäytyivät tämän jälkeen joukosta eivätkä enää kulkeneet hänen mukanaan.” (Joh. 6:66) Tästä huolimatta Jeesus ei huutanut heidän peräänsä: ”Tulkaa takaisin, ymmärsitte väärin, puhuin vain vertauskuvallisesti!”
On taas syytä huomata, että tämä on ainoa evankeliumien mainitsema tilanne, jossa jotkut Jeesuksen opetuslapsista, jotka olivat kulkeneet hänen kanssaan ja varmasti jo tottuneet hänen yllättävyyteensä, jättivät hänet ns. opillisten syiden takia. Loppujen lopuksi Jeesus ei voinut tehdä kompromisseja totuudesta, siksi hän kääntyi apostolien puoleen ja kysyi: “Aiotteko tekin lähteä?” (Joh. 6:67) Pietari vastasi muiden puolesta: “Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat. Me uskomme ja tiedämme, että sinä olet Jumalan Pyhä.” (Joh. 6:68-69)
Apostoli Johanneksen uskonveljet siis uskoivat eukaristian olevan todella Kristuksen ruumis. Jos tämä olisi ollut väärinkäsitys, jos se ei olisi ollut Jeesuksen opetus, Johanneksen olisi ollut helppo korjata väärinkäsitys evankeliumissaan samoin kuin hän korjasi erään toisen ”veljien keskuudessa” syntyneen väärinkäsityksen (vrt. Joh. 21:20-23). Näin hän ei kuitenkaan tehnyt, sillä hän tiesi kaikkien ymmärtäneen Jeesusta kirjaimellisesti ja oikein.
Pyhän Paavalin kirjoitukset antavat tästä lisätodistusta. Korinttilaiskirjeessään hän kirjoittaa: ”Eikö malja, jonka me siunaamme, ole yhteys Kristuksen vereen? Ja eikö leipä, jonka me murramme, ole yhteys Kristuksen ruumiiseen? Leipä on yksi, ja niin mekin olemme yksi ruumis, vaikka meitä on monta, sillä tulemme kaikki osallisiksi tuosta yhdestä leivästä.” (1. Kor. 10:16-17) Eukaristialla on siis samanlainen sakramentaalinen vaikutus kuin kasteella: se yhdistää meidät Kristuksen ruumiiseen (vrt. 1. Kor. 12:12-13). Olemme todella yhteydessä Kristuksen ruumiiseen ja vereen, emme pelkästään syö niiden symboleja. Myöhemmin Paavali kirjoittaa: ”se, joka arvottomalla tavalla syö tätä leipää ja juo Herran maljasta, tekee syntiä Herran ruumista ja verta vastaan.” (1. Kor. 11:27) Varmaankaan kukaan ei voi tehdä syntiä Kristuksen ruumista ja verta vastaan ehtoollisessa, jos ehtoollisessa ei ole läsnä Herran ruumista eikä verta, vaan pelkkiä symboleja. Paavalin sanat viittaavat selvästi siihen, että hän uskoi leivän ja viinin muuttuvan Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Hän jatkaa: ”Se, joka syö ja juo ajattelematta, että kysymys on Kristuksen ruumiista, syö ja juo itselleen tuomion.” (1. Kor. 11:29) Paavali ei pelkästään ilmaise uskoaan siihen, että leipä on Kristuksen ruumis, vaan varoittaa niiden tuomiosta, jotka syövät ja juovat ajattelematta, että kysymys on Kristuksen ruumiista!
Jatkuva traditio
Samalla linjalla, apostolisen tradition välittämisessä, toisella vuosisadalla elänyt pyhä Justinus Marttyyri kirjoittaa osuvasti: ”Me emme nimittäin ota tätä ravintoa vastaan tavallisena leipänä ja tavallisena juomana. Meidän pelastajamme Jeesus Kristus nimittäin tuli lihaksi Jumalan Sanan kautta ja hänellä oli liha ja veri meidän pelastuksemme vuoksi. Juuri samalla tavalla – näin meille on opetettu – hänen rukouksen sanan kautta siunaamansa ravinto, joka yhdistyy meidän vereemme ja lihaamme ja ravitsee ne, on tämän lihaksi tulleen Jeesuksen liha ja veri.” (Justinus, I apologia 66:2)
Näiden raamatun ja tradition todistusten perusteella Katolinen kirkko uskoo lujasti Kristuksen todelliseen eukaristiseen läsnäoloon, joka ”alkaa konsekraation hetkellä ja kestää niin kauan kuin eukaristiset muodot ovat olemassa. Kristus on kokonaan ja jakamattomasti kummassakin muodossa, ja kokonaan ja jakamattomasti niiden kaikissa osissa, niin ettei leivän murtaminen jaa Kristusta osiin.” (KKK 1377)
Eukaristian todellisen luonteen vuoksi Kirkko säilyttää konsekroidut hostiat hyvin huolellisesti, vie ne sairaille ja muille ihmisille, jotka eivät voi osallistua Pyhään Messuun, asettaa ne uskoville juhlallisesti palvottavaksi (adoraatio) ja kantaa niitä juhlakulkueissa (Corpus Christi-juhla). Kirkko kutsuu uskovia vierailemaan usein tabernaakkelissa säilytetyn Kaikkein pyhimmän Sakramentin luona ja palvomaan sitä. (Paavali VI, Mysterium fidei 66)
Lopuksi meidän pitäisi muistaa myös pyhän Tuomas Akvinolaisen tärkeää tarkentavaa opetusta, joka koskee tätä transsubstantiaatio-oppia: ”Kristuksen todellisen ruumiin ja todellisen veren läsnäoloa tässä sakramentissa ei voida tavoittaa aistien avulla vaan yksin uskolla, joka nojautuu itse Jumalan auktoriteettiin. Sen tähden pyhä Kyrillos sanoo raamatunjakeesta ’Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan’ (Luuk. 22:19): ’Älä epäile sen olevan totta. Ota mieluummin Vapahtajan sanat uskossa vastaan. Koska hän on totuus, hän ei valehtele’.” (pyhä Tuomas Akvinolainen, Summa theologiae, III, 75, 1; pyhä Kyrillos Aleksandrialainen, Commentarius in Lucam 22, 19: PG 72, 912)
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
· Roomalaisen Messukirjan yleinen johdanto (RMYJ), Pieksämäki 1999, II luku
· Katolisen kirkon katekismus, LEV & KATT, Jyväskylä 2005, II osa, nrot 1322-1419
· Katolisen kirkon katekismuksen kompendium, LEV & KATT, Keuruu 2013, II osa, nrot 271-294
· Katolinen uskomme, suom. E. Koski, KATT, Kerava 1974, 16. luku, ss. 213-221
· Vatikaanin II kirk.kok. (1962-65), konstituutio Sacrosanctum Concilium pyhästä liturgiasta (4.12.1963), lyh. SC
· Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Lumen gentium Kirkosta (21.11.1964), lyh. LG
· Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Dei Verbum jumalallisesta ilmoituksesta (18.11.1965)
· Vatikaanin II kirk.kok., dekreetti Presbyterorum ordinis pappeudesta (7.12.1965), lyh. PO
· The Sacred Congregation of Rites, instruction on Implementing the Constitution on Sacred Liturgy, Inter oecumenici, 26.9.1964; AAS 56 (1964).
· The Sacred Congregation of Rites, instruction Musicam Sacram (5.3.1967), AAS 59 (1967) 300-320.
· The Sacred Congregation of Rites, instruction on Eucharistic Worship, Eucharisticum Mysterium, 25.5.1967; AAS 59 (1967).
· paavi Pius XII, kiertokirjeet Mystici Corporis (29.6.1943) ja Mediator Dei (20.11.1947)
· paavi Paavali VI, kiertokirje Mysterium fidei (3.9.1965)
· paavi Johannes Paavali II, kiertokirje Ecclesia de Eucharistia (17.4.2003)
· Liturgian ja sakramenttijärjestyksen kongregaatio, asiakirja Redemptionis Sacramentum (23.4.2004)
· paavi Benedictus XVI, apostolinen kehotuskirje Sacramentum caritatis (13.3.2007), lyh. SCa
Totesimme myös lyhyesti, että Eukaristian asettamissanojen ”tämä on minun ruumiini” ja ”tämä on minun vereni” perusteella, vain kieliopillisen tulkinnan mukaan, siis etymologisesta ja filologisesta näkökulmasta, puhumattakaan vielä teologisesta näkemyksestä, leipä ja viini ovat todellisesti Kristuksen ruumis ja veri. Tällä kertaa syvennymme transsubstantiaatioon, sen käsitteeseen ja merkitykseen.
Transsubstantiaatio
Katolinen kirkko opettaa, että Jeesus Kristus on läsnä monin tavoin kirkossaan: sanassaan, kirkkonsa rukouksessa, ”missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään” (Matt. 18:20), köyhissä, sairaissa, vangeissa, sakramenteissaan, joiden asettaja hän on, messu-uhrissa ja palveluvirkaan asetetun henkilössä (KKK 1373). ”Mutta kaikkein korkeimmalla tavalla hän on läsnä ehtoollisaineissa” (SC 7). Hän on Eukaristiassa läsnä ainutlaatuisella ja vertaansa vailla olevalla tavalla: ”Kaikkeinpyhin eukaristian sakramentti sisältää todesti, todellisesti ja substantiaalisesti Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumiin ja veren yhdessä hänen sielunsa ja hänen jumaluutensa kanssa, ja siksi koko Kristuksen.” (Trenton kirk.kok., Decretum de ss. Eucharistia, c. 1: DS 1651)
”Tätä läsnäoloa sanotaan ’todelliseksi’- ei siinä mielessä, etteivät muut läsnäolon muodot olisi todellisia, vaan sanan ’todellinen’ korkeimmassa mielessä, koska tämä läsnäolo on substantiaalinen; siinä näet Kristus, Jumala ja ihminen, tulee kokonaan ja täydellisesti läsnäolevaksi”. (Paavali VI, ensyklika Mysterium fidei 39). Siis leipä ja viini muuttuvat Messussa olemukseltaan täysin ja pysyvästi Kristuksen ruumiiksi ja vereksi.
Kristus tulee läsnäolevaksi tässä sakramentissa leivän ja viinin hänen ruumiikseen ja verekseen muuttumisen kautta. Kirkkoisät painottivat päättäväisesti sitä kirkon uskoa, että Kristuksen sana ja Pyhän Hengen toiminta ovat niin vaikutusvoimaisia, että ne kykenevät vaikuttamaan tämän muuttumisen (KKK 1375). Pyhä Johannes Khrysostomos sanoo: ”Olkaamme täysin vakuuttuneita siitä, ettei ihminen saa aikaan sitä, että uhrilahjoista tulee Kristuksen ruumis ja veri, vaan sen tekee Kristus itse, hän joka on meidän puolestamme ristiinnaulittu. Kristuksen kuvaa toteuttaen pappi lausuu nämä sanat, mutta niiden vaikutusvoima ja armo tulevat Jumalalta. Hän sanoo: Tämä on minun ruumiini. Tämä sana muuttaa uhrilahjat”. (De proditione Iudae homilia, 1, 6: PG 49, 380)
Pyhä Ambrosius sanoo muuttumisesta yhtä vakuuttavasti näin: ”Tässä on kyse sellaisesta, mitä luonto ei ole saanut aikaan vaan minkä on konsekroinut siunaus. Siunaus nousee tehossaan luonnon yläpuolelle, koska kerran luonto itse muuttuu siunauksen voimasta.” (De mysteriis, 9, 50: PG 16, 405) ”Eikö Kristuksen sana, joka kykeni luomaan tyhjästä sen mikä ei ollut vielä olemassa, kykenisi muuttamaan jo olemassaolevan joksikin, mitä se ei ennen ollut? Sillä uuden luominen ei ole lainkaan vähäisempää kuin luontojen muuttaminen.” (ibid., 9, 52)
Trenton kirkolliskokous tekee yhteenvedon katolisesta uskosta lausuessaan: ”Koska siis Vapahtajamme Kristus sanoi sen, minkä hän leivän hahmossa esiinkantoi, olevan todellisesti hänen ruumiinsa, niin Jumalan kirkko on aina ollut vakuuttunut ja tämä pyhä synodi nyt uudestaan julistaa, että leivän ja viinin konsekraation kautta leivän koko substanssi muuttuu Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumiin substanssiksi ja viinin koko substanssi hänen verensä substanssiksi. Tätä muuttumista pyhä katolinen kirkko on soveliaasti ja asianmukaisesti kutsunut olemuksen muuttumiseksi (transsubstantiaatioksi)” (Trenton kirk.kok., Decretum de ss. Eucharistia, c. 4: DS 1642).
Aisteilla havaittavat leivän ja viinin tuntomerkit eli ”eukaristiset muodot” pysyvät kuitenkin muuttumattomina. Kirkon historiassa on joskus tapahtunut myös ns. eukaristisia ihmeitä, joissa on saatu kokea kuinka leipä ja viini muuttuivat näkyvästi, fyysisesti ja ihmeellisesti ihmispersoonan Kristuksen todelliseksi ruumiiksi ja vereksi papin lausumien konsekraation sanojen jälkeen. Todistukset ovat nähtävissä vielä tänäkin päivänä monien tieteellisten tutkimusten jälkeen. Eukaristisia ihmeitä on tapahtunut ympäri maailmaa, esimerkiksi Italian Lancianossa (750) ja Bolsenassa (1264), Saksan Beningenissa (1216), Ranskan Douaissa (1254), Puolan Poznanissa (1399), Espanjan Saragossassa (1427) jne.
Joskus protestantit väittävät katolista oppia Kristuksen todellisesta läsnäolosta eukaristiassa myöhemmäksi, jopa keskiaikaiseksi keksinnöksi. On totta, että transsubstantiaatio-oppi määriteltiin virallisesti myöhäiskeskiaikaisissa kirkolliskokouksissa (v. 1215, Lateraanin IV kirk.kok.). Tämä tehtiin vasta niin myöhään siksi, että aiemmin kristityt eivät koskaan olleet vakavasti kyseenalaistaneet tätä oppia, eikä määritelmälle ollut tarvetta. Kristuksen todelliseen läsnäoloon uskottiin aina apostolien ajasta asti, ja se on helposti todistettavissa ensimmäisten kristittyjen kirjoituksista.
Raamatulliset todistukset
Johanneksen evankeliumin kuudes luku kertoo, kuinka Jeesus puhui eukaristiasta Kapernaumin synagogassa. Juutalaiset pyysivät Jeesukselta tunnustekoa, jotta he uskoisivat häneen. Haasteeksi he antoivat esimerkin juutalaisen kansan historiasta: ”Meidän isämme söivät autiomaassa mannaa, niin kuin kirjoituksissa sanotaan: ‘Hän antoi taivaasta leipää heille syötäväksi.’” (Joh. 6:31) Pystyisikö Jeesus panemaan paremmaksi? Jeesus tarttui haasteeseen ja aloitti ikimuistoisen keskustelun sanoen olevansa elämän leipä, joka tulee taivaasta ja antaa maailmalle elämän (Joh. 6:32-35).
”Juutalaisissa herätti ärtymystä se, että Jeesus sanoi: ’Minä olen se leipä, joka on tullut alas taivaasta.’ He sanoivat: ’Eikö tämä ole Jeesus, Joosefin poika? Me tiedämme hänen isänsä ja äitinsä. Kuinka hän voi sanoa tulleensa alas taivaasta?’” (Joh. 6:41-42) Jeesus ei peru puheitaan, vaan kehottaa kuulijoitaan uskomaan ja tekee väitteensä vielä konkreettisemmaksi: ”Totisesti, totisesti: sillä, joka uskoo, on ikuinen elämä. Minä olen elämän leipä. Teidän isänne söivät autiomaassa mannaa, ja silti he ovat kuolleet. Mutta tämä leipä tulee taivaasta, ja se, joka tätä syö, ei kuole.” (Joh. 6:47-50) Tässä Jeesus sanoo ensimmäistä kertaa, että kyseistä taivaasta tullutta leipää, joka on siis Jeesus, voi syödä, ja että sen syöminen johtaa kuolemattomuuteen.
Jeesus jatkaa toistamalla väitteensä ja antamalla taas lisätietoa hiljalleen avautuvasta salaisuudesta: ”Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää.” (Joh. 6:51) Nyt Jeesus sanoo, että hänen antamansa leipä on hänen ruumiinsa. Tästä syntyikin kiivas väittely, ja Jeesuksen kuulijat kyselivät toisiltaan: “Kuinka tuo mies voisi antaa ruumiinsa meidän syötäväksemme?” (Joh. 6:52) Juutalaiset siis ottivat Jeesuksen sanat kirjaimellisesti ymmärtäen, että Jeesus sanoi antavansa ruumiinsa ihmisten syötäväksi. Jos Jeesus olisi tarkoittanut sanansa symbolisesti, hän olisi voinut korjata tässä syntyneen väärinymmärryksen, kuten hän teki muualla (vrt. Matt. 16:5-12). Jeesus kuitenkin vain vahvistaa sanojensa todellisuutta entisestään: “Totisesti, totisesti: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää. Mutta sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet.” (Joh. 6:53-54) Tässä Jeesus vahvistaa, että hänen lihaansa on syötävä ikuisen elämän saamiseksi. On syytä huomata, että sana ”syö” (kr. trogon) ei ole tässä yhteydessä yleisin alkukielen syömistä tarkoittava sana, vaan se on hyvin konkreettinen, merkitykseltään lähinnä jyrsimistä tai mutustelua tarkoittava, eikä sitä voi soveltaa metaforaan tai symboliin.
Jeesus jatkaa tehden kertakaikkisen selväksi, onko kyseessä symbolinen vai todellinen ruoka: ”Minun lihani on todellinen ruoka, minun vereni on todellinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä.” (Joh. 6:55-56) Syömmekö eukaristiassa todella Jeesusta? Jeesus jatkaa: ”niin kuin minä saan elämäni Isältä, niin saa minulta elämän se, joka minua syö” (Joh. 6:57). Näin Jeesus päättää selityksensä siitä, mitä tuo alussa mainittu taivaallinen leipä oikein on. ”Tämä on se leipä, joka on tullut alas taivaasta. Se on toisenlaista kuin se ruoka, jota teidän isänne söivät: he ovat kuolleet, mutta se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti.” (Joh. 6:58)
Nämä sanat olivat siis kovia, sillä Vanhassa testamentissa veren juominen oli tiukasti kielletty (3. Moos. 17:10), mutta Jeesus ei olisi voinut tehdä selvemmäksi, että hän vaatii ihmisiä syömään ja juomaan hänen lihaansa ja vertansa. Johannes kertoo, että Jeesuksen sanat kuultuaan ”monet hänen opetuslapsistaan sanoivat: ’Sietämätöntä puhetta. Kuka voi kuunnella tuollaista?’” (Joh. 6:60) Jos Jeesus olisi todella puhunut vertauskuvallisesti uskosta hänen ristillä antamaansa ruumiiseen ja vereen, kuten jotkut kristityt väittävät, hän olisi voinut tehdä sen tässä opetuslapsilleen selväksi. Hän ei tee mitään sen kaltaista, vaan sanoo: “Loukkaako tämä teitä?… Ne sanat, jotka olen teille puhunut, ovat henki ja elämä.” (Joh. 6:61,63) Johannes jatkaa: ”Monet Jeesuksen opetuslapset vetäytyivät tämän jälkeen joukosta eivätkä enää kulkeneet hänen mukanaan.” (Joh. 6:66) Tästä huolimatta Jeesus ei huutanut heidän peräänsä: ”Tulkaa takaisin, ymmärsitte väärin, puhuin vain vertauskuvallisesti!”
On taas syytä huomata, että tämä on ainoa evankeliumien mainitsema tilanne, jossa jotkut Jeesuksen opetuslapsista, jotka olivat kulkeneet hänen kanssaan ja varmasti jo tottuneet hänen yllättävyyteensä, jättivät hänet ns. opillisten syiden takia. Loppujen lopuksi Jeesus ei voinut tehdä kompromisseja totuudesta, siksi hän kääntyi apostolien puoleen ja kysyi: “Aiotteko tekin lähteä?” (Joh. 6:67) Pietari vastasi muiden puolesta: “Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat. Me uskomme ja tiedämme, että sinä olet Jumalan Pyhä.” (Joh. 6:68-69)
Apostoli Johanneksen uskonveljet siis uskoivat eukaristian olevan todella Kristuksen ruumis. Jos tämä olisi ollut väärinkäsitys, jos se ei olisi ollut Jeesuksen opetus, Johanneksen olisi ollut helppo korjata väärinkäsitys evankeliumissaan samoin kuin hän korjasi erään toisen ”veljien keskuudessa” syntyneen väärinkäsityksen (vrt. Joh. 21:20-23). Näin hän ei kuitenkaan tehnyt, sillä hän tiesi kaikkien ymmärtäneen Jeesusta kirjaimellisesti ja oikein.
Pyhän Paavalin kirjoitukset antavat tästä lisätodistusta. Korinttilaiskirjeessään hän kirjoittaa: ”Eikö malja, jonka me siunaamme, ole yhteys Kristuksen vereen? Ja eikö leipä, jonka me murramme, ole yhteys Kristuksen ruumiiseen? Leipä on yksi, ja niin mekin olemme yksi ruumis, vaikka meitä on monta, sillä tulemme kaikki osallisiksi tuosta yhdestä leivästä.” (1. Kor. 10:16-17) Eukaristialla on siis samanlainen sakramentaalinen vaikutus kuin kasteella: se yhdistää meidät Kristuksen ruumiiseen (vrt. 1. Kor. 12:12-13). Olemme todella yhteydessä Kristuksen ruumiiseen ja vereen, emme pelkästään syö niiden symboleja. Myöhemmin Paavali kirjoittaa: ”se, joka arvottomalla tavalla syö tätä leipää ja juo Herran maljasta, tekee syntiä Herran ruumista ja verta vastaan.” (1. Kor. 11:27) Varmaankaan kukaan ei voi tehdä syntiä Kristuksen ruumista ja verta vastaan ehtoollisessa, jos ehtoollisessa ei ole läsnä Herran ruumista eikä verta, vaan pelkkiä symboleja. Paavalin sanat viittaavat selvästi siihen, että hän uskoi leivän ja viinin muuttuvan Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Hän jatkaa: ”Se, joka syö ja juo ajattelematta, että kysymys on Kristuksen ruumiista, syö ja juo itselleen tuomion.” (1. Kor. 11:29) Paavali ei pelkästään ilmaise uskoaan siihen, että leipä on Kristuksen ruumis, vaan varoittaa niiden tuomiosta, jotka syövät ja juovat ajattelematta, että kysymys on Kristuksen ruumiista!
Jatkuva traditio
Samalla linjalla, apostolisen tradition välittämisessä, toisella vuosisadalla elänyt pyhä Justinus Marttyyri kirjoittaa osuvasti: ”Me emme nimittäin ota tätä ravintoa vastaan tavallisena leipänä ja tavallisena juomana. Meidän pelastajamme Jeesus Kristus nimittäin tuli lihaksi Jumalan Sanan kautta ja hänellä oli liha ja veri meidän pelastuksemme vuoksi. Juuri samalla tavalla – näin meille on opetettu – hänen rukouksen sanan kautta siunaamansa ravinto, joka yhdistyy meidän vereemme ja lihaamme ja ravitsee ne, on tämän lihaksi tulleen Jeesuksen liha ja veri.” (Justinus, I apologia 66:2)
Näiden raamatun ja tradition todistusten perusteella Katolinen kirkko uskoo lujasti Kristuksen todelliseen eukaristiseen läsnäoloon, joka ”alkaa konsekraation hetkellä ja kestää niin kauan kuin eukaristiset muodot ovat olemassa. Kristus on kokonaan ja jakamattomasti kummassakin muodossa, ja kokonaan ja jakamattomasti niiden kaikissa osissa, niin ettei leivän murtaminen jaa Kristusta osiin.” (KKK 1377)
Eukaristian todellisen luonteen vuoksi Kirkko säilyttää konsekroidut hostiat hyvin huolellisesti, vie ne sairaille ja muille ihmisille, jotka eivät voi osallistua Pyhään Messuun, asettaa ne uskoville juhlallisesti palvottavaksi (adoraatio) ja kantaa niitä juhlakulkueissa (Corpus Christi-juhla). Kirkko kutsuu uskovia vierailemaan usein tabernaakkelissa säilytetyn Kaikkein pyhimmän Sakramentin luona ja palvomaan sitä. (Paavali VI, Mysterium fidei 66)
Lopuksi meidän pitäisi muistaa myös pyhän Tuomas Akvinolaisen tärkeää tarkentavaa opetusta, joka koskee tätä transsubstantiaatio-oppia: ”Kristuksen todellisen ruumiin ja todellisen veren läsnäoloa tässä sakramentissa ei voida tavoittaa aistien avulla vaan yksin uskolla, joka nojautuu itse Jumalan auktoriteettiin. Sen tähden pyhä Kyrillos sanoo raamatunjakeesta ’Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan’ (Luuk. 22:19): ’Älä epäile sen olevan totta. Ota mieluummin Vapahtajan sanat uskossa vastaan. Koska hän on totuus, hän ei valehtele’.” (pyhä Tuomas Akvinolainen, Summa theologiae, III, 75, 1; pyhä Kyrillos Aleksandrialainen, Commentarius in Lucam 22, 19: PG 72, 912)
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
· Roomalaisen Messukirjan yleinen johdanto (RMYJ), Pieksämäki 1999, II luku
· Katolisen kirkon katekismus, LEV & KATT, Jyväskylä 2005, II osa, nrot 1322-1419
· Katolisen kirkon katekismuksen kompendium, LEV & KATT, Keuruu 2013, II osa, nrot 271-294
· Katolinen uskomme, suom. E. Koski, KATT, Kerava 1974, 16. luku, ss. 213-221
· Vatikaanin II kirk.kok. (1962-65), konstituutio Sacrosanctum Concilium pyhästä liturgiasta (4.12.1963), lyh. SC
· Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Lumen gentium Kirkosta (21.11.1964), lyh. LG
· Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Dei Verbum jumalallisesta ilmoituksesta (18.11.1965)
· Vatikaanin II kirk.kok., dekreetti Presbyterorum ordinis pappeudesta (7.12.1965), lyh. PO
· The Sacred Congregation of Rites, instruction on Implementing the Constitution on Sacred Liturgy, Inter oecumenici, 26.9.1964; AAS 56 (1964).
· The Sacred Congregation of Rites, instruction Musicam Sacram (5.3.1967), AAS 59 (1967) 300-320.
· The Sacred Congregation of Rites, instruction on Eucharistic Worship, Eucharisticum Mysterium, 25.5.1967; AAS 59 (1967).
· paavi Pius XII, kiertokirjeet Mystici Corporis (29.6.1943) ja Mediator Dei (20.11.1947)
· paavi Paavali VI, kiertokirje Mysterium fidei (3.9.1965)
· paavi Johannes Paavali II, kiertokirje Ecclesia de Eucharistia (17.4.2003)
· Liturgian ja sakramenttijärjestyksen kongregaatio, asiakirja Redemptionis Sacramentum (23.4.2004)
· paavi Benedictus XVI, apostolinen kehotuskirje Sacramentum caritatis (13.3.2007), lyh. SCa
RSS Feed