Pitkässä sarjassa olemme jo käyneet läpi Eukaristisen rukouksen, ns. ”koko Eukaristian vieton keskuksen ja huippukohdan” (SCa 48), tärkeimpiä aineksia: (tähän mennessä) prefaation, sanctuksen, epikleesin, konsekraation, transubstantiaation, uskon salaisuuden, anamneesin, oblaation ja esirukoukset. Näiden ainesten tarkoituksena on yhdistää koko uskovien yhteisö Kristuksen kanssa ylistämään Jumalan suuria tekoja ja edeskantamaan uhria (RMYJ 54). Eukaristisen rukouksen arvo edellyttää, että kaikki kuuntelevat sitä kunnioittavan hiljaisuuden vallitessa sekä osallistuvat siihen riitukseen kuuluvilla akklamaatioilla. Tässä rukouksessa tulemme sakramentin vieton sydämeen ja kohokohtaan. Siinä alkaa koko Messun keskipiste ja huipentuma, joka päättyy doksologiaan, pyhän Kolminaisuuden ylistykseen, jota nyt tutkimme tarkemmin tässä artikkelissa.
Ylistysvirsi
Yleisesti doksologia (muinaiskreikaksi δοξολογία: doxologia, sanoista δόξα, doxa ”kunnia/kirkkaus” ja -λογία, -logia ”sanonta”) on lyhyt ylistysvirsi Jumalalle kristillisen jumalanpalveluksen eri muodoissa, usein lisättynä canticumien, psalmien ja virsien loppuun. Perinne juontaa juurensa vastaavasta käytännöstä juutalaisessa synagogassa, jossa jonkinlainen versio Kaddishista päättää jokaisen jumalanpalveluksen osan. Lyhyesti doksologia on ylistys liturgisessa rukouksessa. Se voidaan osoittaa Jumalalle hänen äärettömän jumaluutensa tähden tai Jeesukselle Kristukselle hänen tuomansa pelastuksen tähden. Joka tapauksessa Pyhä Henki on se, joka herättää Kirkon muistin, innoittaa kiitokseen ja ylistykseen (KKK 1103).
Doksologia on se rukouksen muoto, joka välittömimmin tunnustaa, että Jumala on Jumala. Se laulaa hänelle hänen itsensä tähden. Se osoittaa hänelle kunniaa, ei vain sen tähden, mitä hän on tehnyt, vaan koska HÄN ON. Ylistysrukous osallistuu puhdassydämisille luvattuun autuuteen, niiden jotka rakastavat häntä uskossa jo ennen kuin he näkevät hänet kirkkaudessa (KKK 2639). Ylistysrukouksen kautta Pyhä Henki yhdistyy meidän henkeemme todistamaan, että olemme Jumalan lapsia (vrt. Room. 8:16). Henki todistaa Jumalan ainoasta Pojasta, jossa meidät on otettu Jumalan lapsiksi ja jonka kautta me ylistämme Isää. Ylistys kokoaa yhdeksi muut rukouksen muodot ja vie ne hänen eteensä, joka on niiden lähde ja päämäärä: ”Meillä on vain yksi Jumala, Isä, josta kaikki on lähtöisin ja jota varten meidät on luotu” (vrt. 1 Kor. 8:6).
Eukaristinen ylistysvirsi
Eukaristisen rukouksen päätteeksi pappi kohottaa pateenin ja ehtoollismaljan sanoen: ”Hänen kauttaan, hänen kanssaan ja hänessä sinulle, Jumalalle, kaikkivaltiaalle Isälle, Pyhän Hengen yhteydessä kaikki kunnia ja kirkkaus iankaikkisesta iankaikkiseen.” Kansa vastaa: ”Aamen”. Näin koko Eukaristinen rukous päättyy doksologiaan, jolla ylistetään kolmiyhteistä Jumalaa ja jonka kansan akklamaatio ”Aamen” vahvistaa ja päättää. Tämän loppuylistyksen lausuvat yhdessä kaikki Messua viettävät papit, jotka ovat myös yhdessä pyhittäneet leivän ja viinin Kristuksen ruumiiksi ja vereksi.
Koska Isä Jumala on Pyhän Hengen kautta siunannut meitä Kristuksen ruumiilla ja verellä, ihmissydän ei voi muuta kuin siunata eli ylistää siitä Häntä, joka on kaiken siunauksen lähde. Näin Eukaristisen rukouksen lopussa esiintyvä doksologia on Jumalan ylistys Kristuksessa: ”Hänen kauttaan, hänen kanssaan ja hänessä”. Oikeastaan mitä me teemme, me teemme aina Kristuksen kautta, Kristuksen kanssa ja Kristuksessa. Hänhän on meidän tiemme, totuutemme ja elämämme (vrt. Joh. 14:6). Eukaristian vietto vahvistaa tämän opin.
Eukaristian vieton kautta, erityisesti ”koko Eukaristian vieton keskuksen ja huippukohdan” (SCa 48) eli Eukaristisen rukouksen kohdalla, Isä Jumala jälleen toteuttaa Pyhän Hengen kautta ainutlaatuisen tapahtuman Pojassaan: hänen ihmiseksitulonsa, hänen kuolemansa, joka voitti kuoleman, hänen ylösnousemuksensa ja astumisensa taivaaseen Isän oikealle puolelle. Tästä pelastushistorian ”ihmeiden ihmeestä”, jonka Eukaristinen rukous tuo selkeästi esille, kohoaa doksologia kolmiyhteiselle Jumalalle.
Niin kuin Sanctuksen akklamaatiolla koko yhteisö liittyy taivaallisiin voimiin laulaen ylistystä kolmiyhteiselle Jumalalle, joka on kolminkertaisesti pyhä eli pyhin, niin myös doksologian kohdalla koko seurakunta edeskantamalla Kristuksen uhrin ja omankin uhrin Jumalalle laulaa ylistysvirttä kiittäen Kristuksen lahjasta, joka on jo tullut läsnäolevaksi leivän ja viinin muodossa. Maanpäällinen vietto ja taivaallinen liturgia kohtaavat jälleen toisensa suuressa Aamenessa (vrt. Ilm. 22:21)
Oikeastaan Jeesus Kristus itse on ”Aamen” (Ilm. 3:14). Hän on Isän meitä kohtaan tunteman rakkauden lopullinen Aamen; hän ottaa meidän aamenemme vastaan ja vie sen päätökseen Isän edessä: ”Ovathan Jumalan lupaukset, niin monta kuin niitä on, saaneet hänessä vahvistuksen. Siksi mekin vastaamme hänen kauttaan: ’Aamen’, Jumalan kunniaksi” (2 Kor. 1:20). (KKK 1065)
Vatikaanin toisen konsiilin liturgiakonstituutio Sacrosanctum Concilium ilmaisee: ”Maanpäällisessä liturgiassa saamme esimakua taivaallisesta, jota vietetään pyhässä kaupungissa, Jerusalemissa, jota kohti me vaellamme. Siellä Kristus istuu Isän oikealla puolella pyhäkön ja todellisen tabernaakkelin palvelijana, ja me yhdessä taivaallisen sotajoukon kanssa laulamme ylistysvirttä Herralle, kunnioittaen pyhien muistoa ja toivoen osallisuutta ja sijaa heidän yhteisössään ja odottaen Vapahtajaksemme Herraamme Jeesusta Kristusta, kunnes hän, meidän elämämme, itse on ilmestyvä ja mekin ilmestymme hänen kanssaan kirkkaudessa.” (SC 8)
Juhlallisuuden vuoksi kehotetaan, että Eukaristisen rukouksen loppuylistyksen pääselebrantti laulaa yksin, tai kaikki konselebrantit laulavat sen yhdessä hänen kanssaan. (RMYJ 191)
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
Ylistysvirsi
Yleisesti doksologia (muinaiskreikaksi δοξολογία: doxologia, sanoista δόξα, doxa ”kunnia/kirkkaus” ja -λογία, -logia ”sanonta”) on lyhyt ylistysvirsi Jumalalle kristillisen jumalanpalveluksen eri muodoissa, usein lisättynä canticumien, psalmien ja virsien loppuun. Perinne juontaa juurensa vastaavasta käytännöstä juutalaisessa synagogassa, jossa jonkinlainen versio Kaddishista päättää jokaisen jumalanpalveluksen osan. Lyhyesti doksologia on ylistys liturgisessa rukouksessa. Se voidaan osoittaa Jumalalle hänen äärettömän jumaluutensa tähden tai Jeesukselle Kristukselle hänen tuomansa pelastuksen tähden. Joka tapauksessa Pyhä Henki on se, joka herättää Kirkon muistin, innoittaa kiitokseen ja ylistykseen (KKK 1103).
Doksologia on se rukouksen muoto, joka välittömimmin tunnustaa, että Jumala on Jumala. Se laulaa hänelle hänen itsensä tähden. Se osoittaa hänelle kunniaa, ei vain sen tähden, mitä hän on tehnyt, vaan koska HÄN ON. Ylistysrukous osallistuu puhdassydämisille luvattuun autuuteen, niiden jotka rakastavat häntä uskossa jo ennen kuin he näkevät hänet kirkkaudessa (KKK 2639). Ylistysrukouksen kautta Pyhä Henki yhdistyy meidän henkeemme todistamaan, että olemme Jumalan lapsia (vrt. Room. 8:16). Henki todistaa Jumalan ainoasta Pojasta, jossa meidät on otettu Jumalan lapsiksi ja jonka kautta me ylistämme Isää. Ylistys kokoaa yhdeksi muut rukouksen muodot ja vie ne hänen eteensä, joka on niiden lähde ja päämäärä: ”Meillä on vain yksi Jumala, Isä, josta kaikki on lähtöisin ja jota varten meidät on luotu” (vrt. 1 Kor. 8:6).
Eukaristinen ylistysvirsi
Eukaristisen rukouksen päätteeksi pappi kohottaa pateenin ja ehtoollismaljan sanoen: ”Hänen kauttaan, hänen kanssaan ja hänessä sinulle, Jumalalle, kaikkivaltiaalle Isälle, Pyhän Hengen yhteydessä kaikki kunnia ja kirkkaus iankaikkisesta iankaikkiseen.” Kansa vastaa: ”Aamen”. Näin koko Eukaristinen rukous päättyy doksologiaan, jolla ylistetään kolmiyhteistä Jumalaa ja jonka kansan akklamaatio ”Aamen” vahvistaa ja päättää. Tämän loppuylistyksen lausuvat yhdessä kaikki Messua viettävät papit, jotka ovat myös yhdessä pyhittäneet leivän ja viinin Kristuksen ruumiiksi ja vereksi.
Koska Isä Jumala on Pyhän Hengen kautta siunannut meitä Kristuksen ruumiilla ja verellä, ihmissydän ei voi muuta kuin siunata eli ylistää siitä Häntä, joka on kaiken siunauksen lähde. Näin Eukaristisen rukouksen lopussa esiintyvä doksologia on Jumalan ylistys Kristuksessa: ”Hänen kauttaan, hänen kanssaan ja hänessä”. Oikeastaan mitä me teemme, me teemme aina Kristuksen kautta, Kristuksen kanssa ja Kristuksessa. Hänhän on meidän tiemme, totuutemme ja elämämme (vrt. Joh. 14:6). Eukaristian vietto vahvistaa tämän opin.
Eukaristian vieton kautta, erityisesti ”koko Eukaristian vieton keskuksen ja huippukohdan” (SCa 48) eli Eukaristisen rukouksen kohdalla, Isä Jumala jälleen toteuttaa Pyhän Hengen kautta ainutlaatuisen tapahtuman Pojassaan: hänen ihmiseksitulonsa, hänen kuolemansa, joka voitti kuoleman, hänen ylösnousemuksensa ja astumisensa taivaaseen Isän oikealle puolelle. Tästä pelastushistorian ”ihmeiden ihmeestä”, jonka Eukaristinen rukous tuo selkeästi esille, kohoaa doksologia kolmiyhteiselle Jumalalle.
Niin kuin Sanctuksen akklamaatiolla koko yhteisö liittyy taivaallisiin voimiin laulaen ylistystä kolmiyhteiselle Jumalalle, joka on kolminkertaisesti pyhä eli pyhin, niin myös doksologian kohdalla koko seurakunta edeskantamalla Kristuksen uhrin ja omankin uhrin Jumalalle laulaa ylistysvirttä kiittäen Kristuksen lahjasta, joka on jo tullut läsnäolevaksi leivän ja viinin muodossa. Maanpäällinen vietto ja taivaallinen liturgia kohtaavat jälleen toisensa suuressa Aamenessa (vrt. Ilm. 22:21)
Oikeastaan Jeesus Kristus itse on ”Aamen” (Ilm. 3:14). Hän on Isän meitä kohtaan tunteman rakkauden lopullinen Aamen; hän ottaa meidän aamenemme vastaan ja vie sen päätökseen Isän edessä: ”Ovathan Jumalan lupaukset, niin monta kuin niitä on, saaneet hänessä vahvistuksen. Siksi mekin vastaamme hänen kauttaan: ’Aamen’, Jumalan kunniaksi” (2 Kor. 1:20). (KKK 1065)
Vatikaanin toisen konsiilin liturgiakonstituutio Sacrosanctum Concilium ilmaisee: ”Maanpäällisessä liturgiassa saamme esimakua taivaallisesta, jota vietetään pyhässä kaupungissa, Jerusalemissa, jota kohti me vaellamme. Siellä Kristus istuu Isän oikealla puolella pyhäkön ja todellisen tabernaakkelin palvelijana, ja me yhdessä taivaallisen sotajoukon kanssa laulamme ylistysvirttä Herralle, kunnioittaen pyhien muistoa ja toivoen osallisuutta ja sijaa heidän yhteisössään ja odottaen Vapahtajaksemme Herraamme Jeesusta Kristusta, kunnes hän, meidän elämämme, itse on ilmestyvä ja mekin ilmestymme hänen kanssaan kirkkaudessa.” (SC 8)
Juhlallisuuden vuoksi kehotetaan, että Eukaristisen rukouksen loppuylistyksen pääselebrantti laulaa yksin, tai kaikki konselebrantit laulavat sen yhdessä hänen kanssaan. (RMYJ 191)
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
- Roomalaisen Messukirjan yleinen johdanto (RMYJ), Pieksämäki 1999, II luku
- Katolisen kirkon katekismus, LEV & KATT, Jyväskylä 2005, II osa, nrot 1104-1109, 1322-1419
- Katolisen kirkon katekismuksen kompendium, LEV & KATT, Keuruu 2013, II osa, nrot 223, 271-294
- Katolinen uskomme, suom. E. Koski, KATT, Kerava 1974, 16. luku, ss. 213-221
- Vatikaanin II kirk.kok. (1962-65), konstituutio Sacrosanctum Concilium pyhästä liturgiasta (4.12.1963), lyh. SC
- Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Lumen gentium Kirkosta (21.11.1964), lyh. LG
- Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Dei Verbum jumalallisesta ilmoituksesta (18.11.1965)
- Vatikaanin II kirk.kok., dekreetti Presbyterorum ordinis pappeudesta (7.12.1965), lyh. PO
- The Sacred Congregation of Rites, instruction on Implementing the Constitution on Sacred Liturgy, Inter oecumenici, 26.9.1964; AAS 56 (1964).
- The Sacred Congregation of Rites, instruction Musicam Sacram (5.3.1967), AAS 59 (1967) 300-320.
- The Sacred Congregation of Rites, instruction on Eucharistic Worship, Eucharisticum Mysterium, 25.5.1967; AAS 59 (1967).
- paavi Pius XII, kiertokirjeet Mystici Corporis (29.6.1943) ja Mediator Dei (20.11.1947)
- paavi Paavali VI, kiertokirje Mysterium fidei (3.9.1965)
- paavi Johannes Paavali II, kiertokirje Ecclesia de Eucharistia (17.4.2003)
- Liturgian ja sakramenttijärjestyksen kongregaatio, asiakirja Redemptionis Sacramentum (23.4.2004)
- paavi Benedictus XVI, apostolinen kehotuskirje Sacramentum caritatis (13.3.2007), lyh. SCa
RSS Feed