Giuseppina Bakhita (”bakhita” arabian sanasta ”onnekas”) syntyi varakkaaseen sudanilaiseen perheeseen Darfurissa noin vuonna 1869, mutta orjakauppiaat kaappasivat hänet 9-vuotiaana. Kun hänet myytiin ja taas myytiin El Obeidin ja Khartumin orjamarkkinoilla, hän unohti vanhempiensa antaman nimen orjuuden kärsimyksissä. Niinpä jouduttuaan jo lapsena orjakauppiaiden sieppaamaksi ja kaupustelemaksi hän koki kaikki orjuuden fyysiset ja moraaliset nöyryytykset pienestä lähtien.
Vapaus
Bakhitan orjuuden elämä helpottui, kun hänet osti Italian konsuli Callisto Legnani, joka ystävällisenä miehenä kohteli palvelijoitaan hyvin. Poliittisen tilanteen muuttuessa konsuli joutui lähtemään Sudanista, ja Bakhita pyysi, että pääsisi lähtemään tämän perheen mukana Italiaan. Konsuli suostui ja päästyään Italiaan Bakhita jäi konsulin ystävän Augusto Michielin perheeseen, johon pian syntyi pieni tyttö Bakhitan hoidettavaksi. Näin Bakhitasta tuli Mimmina Michielin lapsenvahti.
Sääntökunta
Kun sitten Mimminan vanhemmat matkustivat valvomaan hotellin rakentamista, sovittiin, että Bakhita ja tämä pikkutyttö asettuisivat siksi aikaa Venetsiaan canossalaissisarten luostariin. Siellä Bakhita oppi tuntemaan Jumalan, jota hän oli kaivannut koko elämänsä ajan tietämättä, ketä kaipasi. Bakhita jäi luostariin katekumeenien oppiin useaksi kuukaudeksi. Hänet kastettiin 9. tammikuuta 1890 ja hän otti nimen Giuseppina. Myöhemmin Michielin perhe halusi viedä Giuseppinan ja tyttärensä takaisin Sudaniin, mutta Giuseppina kieltäytyi ja jäi Italiaan. Oikeastaan hän halusi jäädä canossalaissisarten luokse, ja 8. joulukuuta 1896 hän liittyi lopullisesti sisarten sääntökuntaan. Luostarissa hän vietti seuraavat 50 vuotta keittäen ruokaa, neuloen ja toimien ovenvartijana. Vihdoinkin hän oli onnellinen niin kuin nimi Bakhita tarkoittaa. Hänet lähetettiin myös Pohjois-Italiaan, jossa hän palveli yhteisöä ja opetti ihmisiä rakastamaan Jumalaa. Hän sanoi mm.: ”Kun näin auringon, kuun ja tähdet, sanoin itsekseni: kuka voisi olla näiden kauniiden asioiden valtias? Ja tunsin suurta kaipausta nähdä hänet, tuntea hänet ja osoittaa hänelle kunnioitusta…”
Giuseppina Bakhita kuoli 8. helmikuuta 1947 luonnollisista syistä. Paavi Johannes Paavali II julisti hänet kunnianarvoiseksi 1. joulukuuta 1978, autuaaksi 17. toukokuuta 1992 ja lopulta pyhäksi 1. lokakuuta 2000. Bakhita on julistettu pyhäksi ainoana Sudanista. Hänen juhlapäiväänsä vietetään 8. helmikuuta, ja hän on Sudanin suojelija.
Toivossa pelastetut
Kiertokirjeessä Spe Salvi eli Toivossa pelastetut paavi Benedictus XVI viittaa Giuseppina Bakhitan toivorikkaaseen elämään. Paavi analysoi Bakhitan elämän kokemusta kauniisti näin:
»Oman aikamme pyhän esimerkki voi jossakin määrin auttaa meitä ymmärtämään, mitä tarkoittaa todellinen kohtaaminen tämän Jumalan kanssa ensimmäisen kerran. Ajattelen afrikkalaista Giuseppina Bakhitaa, jonka Johannes Paavali II kanonisoi. Hän syntyi n. 1869 – hän ei itsekään tiennyt tarkkaa päivää – Darfurissa Sudanissa. Orjakauppiaat sieppasivat hänet yhdeksän vuoden ikäisenä, pieksivät hänet verille ja myivät viisi kertaa Sudanin orjamarkkinoilla. Lopulta hän teki työtä orjana erään kenraalin äidin ja vaimon palveluksessa ja häntä ruoskittiin joka päivä verille asti. Tämän seurauksena hänellä oli 144 arpea koko elämänsä ajan. Lopulta vuonna 1882 italialainen kauppias osti hänet italialaiselle konsulille Callisto Legnanille, joka palasi Italiaan, kun mahdistit etenivät. Täällä, pelottavien isäntien jälkeen, jotka olivat omistaneet Bakhitan siihen asti, hän oppi tuntemaan kokonaan toisenlaisen ”isännän”. Venetsialaisella murteella, jonka hän nyt oppi, hän käytti elävästä Jumalasta, Jeesuksen Kristuksen Jumalasta, nimeä ”paron”. Siihen asti hän oli tuntenut vain isäntiä, jotka halveksivat ja pahoinpitelivät häntä tai parhaimmillaan pitivät häntä hyödyllisenä orjana. Nyt hän kuitenkin kuuli, että on olemassa ”paron”, joka on kaikkien isäntien yläpuolella, herrojen Herra ja että tämä Herra on hyvä, itse hyvyys. Hän oppi tietämään, että tämä Herra jopa tunsi hänet, että Herra oli luonut hänet, että hän todella rakasti Bakhitaa. Häntäkin rakastettiin ja häntä rakasti ylin ”Paron”, jonka edessä kaikki muut isännät olivat ainoastaan nöyriä palvelijoita. Hänet tunnettiin, häntä rakastettiin ja häntä odotettiin. Vieläkin enemmän: tämä isäntä oli itse hyväksynyt kohtalokseen tulla ruoskituksi ja nyt hän odotti Bakhitaa ”Isän oikealla puolella”. Nyt hänellä oli ”toivo” – ei enää vain vaatimaton toive saada vähemmän julmia isäntiä vaan suuri toivo: ”Olen ehdottomasti rakastettu ja mitä ikinä minulle tapahtuukaan, tämä Rakkaus on odottamassa minua. Minun elämäni on siis hyvä.” Tieto tästä toivosta toi hänelle ”lunastuksen”, hän ei ollut enää orja, vaan vapaa Jumalan lapsi. Hän ymmärsi, mitä Paavali tarkoitti muistuttaessaan efesolaisia siitä, että he olivat ennen vailla toivoa ja vailla Jumalaa maailmassa – vailla toivoa, koska he olivat vailla Jumalaa. Siksi Bakhita kieltäytyi, kun hänet olisi palautettu takaisin Sudaniin. Hän ei halunnut tulla enää erotetuksi ”Paronistaan”. Yhdeksäntenä tammikuuta 1890 Venetsian patriarkka kastoi hänet ja hän sai vahvistuksen ja ensimmäisen pyhän kommuunion. Kahdeksas joulukuuta 1896 hän antoi Veronassa luostarilupaukset canossalaissisarten kongregaatiossa. Tästä eteenpäin, sen lisäksi että hän työskenteli sakaristossa ja portinvartijan tiloissa luostarissa, hän teki useita matkoja eri puolille Italiaa edistääkseen lähetystyötä: Se vapautus, jonka hän oli saanut kohdatessaan Jeesuksen Kristuksen Jumalan, sen hän halusi antaa eteenpäin toisille, mahdollisimman monille ihmisille. Toivo, joka oli syntynyt hänessä, joka oli ”lunastanut” hänet, sitä hän ei voinut pitää itsellään. Tämän toivon täytyi tavoittaa monet, sen täytyi tavoittaa kaikki.» (Benedictus XVI, Spe Salvi, nro 3)
Pyhän Giuseppina Bakhitan muistopäivänä (8.2.) vietettävän Pyhän Messun päivän rukous:
Jumala, sinä johdatit autuaan Giuseppinan orjuuden nöyryytyksistä lapseutesi arvoon ja Kristuksen morsiamen kunniaan. Anna meidän hänen esimerkkinsä innoittamina rakastaen seurata ristiinnaulittua Jeesusta ja pysyä kestävinä laupeuden teoissa. Tätä pyydämme saman Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta, joka kanssasi elää ja hallitsee Pyhän Hengen yhteydessä, Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen. (Roomalainen Messukirja, Messukirjan täydennyksiä 2011, s. 4)
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
· Tuula Luoma, Uudistettu käsikirja katolisista pyhimyksistä, Amanda, Turenki 2020, ss. 199-200.
· Paavi Benedictus XVI:n kiertokirje Spe salvi (Toivossa pelastetut) kristillisestä toivosta (30.11.2007), nro 3.
· David Hugh Farmer, The Oxford Dictionary of Saints. 3rd ed., Oxford University Press, Oxford 1992.
· The Book of Saints: A Dictionary of Servants of God. 6th ed., Cassell, London 1994.
· Catholic Encyclopedia