Kateri Tekakwitha syntyi vuonna 1656 Ossernenonin mohawk-kylässä lähellä nykyistä Auriesvilleä New Yorkin osavaltiossa. Hänen isänsä oli mohawk-intiaani ja ei-kristitty päällikkö ja hänen äitinsä kristinuskoon kääntynyt algonkini-intiaani.
Hän eli vaikean elämän, varsinkin kun hänen molemmat vanhempansa ja nuorempi veljensä kuolivat isorokkoon hänen ollessaan neljävuotias. Myös Kateri itse sairastui ja parani, mutta eli loppuelämänsä rokonarpisena ja puolisokeana. Nimittäin sairaus jätti hänelle pahat kasvojen rokonarvet, heikkouden ja huonon näön.
Kääntymys kristinuskoon
Vanhempiensa kuoleman jälkeen Kateri asui setänsä Ioweranon kanssa, joka rupesi huolehtimaan hänestä. Setä oli hollantilaisten liittolainen, jonka luona Kateri tapasi lähetystyötä tekeviä jesuiittoja ja sai heiltä opetusta. Siitä huolimatta että setä vastusti katolista uskoa, Kateri otti kasteen jesuiitta-isä Jacques de Lambertvilleltä vuonna 1675.
Näin hän kääntyi katoliseen uskoon 19-vuotiaana ja hänet kastettiin Kateri-nimellä pyhän Katariina Sienalaisen mukaan. Kaste ei ainoastaan muuttanut Tekakwithaa, vaan aiheutti myös suurempaa vihamielisyyttä hänen heimossaan. Häntä kohdeltiin kuin orjaa, ja koska hän ei suostunut työskentelemään sunnuntaisin, hän jäi ilman aterioita. Jesuiittalähetyssaarnaajien elämän innoittamana hän kieltäytyi menemästä naimisiin yhdenkään setänsä haluaman kosijan kanssa, mistä häntä rangaistiin ja hänelle annettiin lisätöitä.
Kylässä ei ollut muita kristittyjä eivätkä toiset intiaanit ymmärtäneet Katerin halua pysyä naimattomana, pyhittää lepopäivä ja rukoilla. Hän kärsi hiljaa ivailua, naurua ja vainoa. Koska hänen heimonsa ei lopulta hyväksynyt kastetta eikä ymmärtänyt hänen hurskauttaan ja siveyslupaustaan, hän pakeni de Lambertvillen kehotuksesta St. Louisin jesuiittalähetysasemalle lähelle Montrealia. Hän joutui kävelemään kaksisataa kilometriä Montrealin lähellä sijaitsevaan kristittyyn intiaaniyhteisöön, jossa hän sai ensikommuunionsa ja eli rauhallista kristityn elämää ilman vainoa. Siellä hän kasvoi pyhyydessä ja hänestä tuli kristityn yhteisön keskipiste. Intiaanitaustansa vuoksi hän ei voinut tulla nunnaksi, mutta hän noudatti silti heidän elämäntapaansa. Hän eli heidän tavallaan ankarassa askeesissa, jota jopa hänen rippi-isänsä kehotti lieventämään. Askeettisena hän teki itselleen usein ankaria katumuksia rukoillessaan kansansa kääntymyksen puolesta.
Kuolema ja pyhäksi julistaminen
Kateri sairastui lopulta vakavasti ja kuoli 24-vuotiaana 17. huhtikuuta 1680. Perimätiedon mukaan hänen rokonarpensa hävisivät puoli tuntia kuoleman jälkeen.
Pian Katerin kuoleman jälkeen hänen rippi-isänsä kirjoitti hänen elämäkertansa, josta tuli eräänlainen jesuiittojen käännytystyön menestyksen symboli. Suurin osa siitä, mitä Katerista tiedetään, tulee näiden kirjoitusten kautta. Hänen tarinansa alkoi menestyä ja tuottaa hedelmää. Niinpä vuonna 1884 jesuiitat ehdottivat hänen kanonisointiaan.
Vuonna 1932 Katerin elämäntarina esiteltiin vihdoinkin Roomassa ja vuonna 1943 paavi Pius XII julisti hänet kunnianarvoisaksi. Sen jälkeen Kateri julistettiin autuaaksi vuonna 1980. Sitten paavi Benedictus XVI julisti hänet pyhäksi 21. lokakuuta 2012, kun Yhdysvalloissa oli tapahtunut ihmeparantuminen. Sairas lapsi oli parantunut heti kun hänen vanhempansa olivat rukoilleet apua autuaalta Katerilta.
”Eukaristian lilja”
Kuten pyhä Juan Diego on ensimmäinen Amerikan alkuperäiskansojen katolinen pyhimys, Kateri Tekakwitha on vastaava ensimmäinen naispyhimys. Hän oli syvästi omistautunut Eukaristialle. Hänen tunnettu lempinimensä on ”mohawkien lilja”, mutta omistautumisensa vuoksi häntä on kutsuttu myös ”Eukaristian prinsessaksi” ja ”Eukaristian liljaksi”.
Kateri löysi todellisen ravintonsa Kristuksen ruumiista. Hän sanoi: ”Olen hylännyt tämän kurjan ruumiini nälkään ja muuhun kurjuuteen, jotta sieluni voisi olla tyytyväinen ja saada jokapäiväistä ravintoa.” Hän vietti paljon aikaa rukoillen Pyhän Sakramentin edessä, odottaen kappelin avautumista aamunkoitteessa ja viipyen siellä päivän viimeiseen Messuun asti.
Tekakwitha tunnisti Eukaristian ihmeellisen luonteen ja antoi koko elämänsä Jeesukselle. Vaikka hän kärsi valtavista fyysisistä ja henkisistä koettelemuksista, hän luotti eukaristisen Kristuksen hyvyyteen, armoon ja laupeuteen.
Meitä ei ehkä kutsuta kestämään samoja kuolettamisia ja uhrauksia kuin Tekawithaa, mutta silti voimme ottaa vastaan Jeesuksen meille uskomat ristit. Edistämällä syvempää Eukaristian palvontaa voimme oppia yhdistämään päivittäiset kärsimyksemme ja kamppailumme Kristuksen kärsimykseen ristillä.
Vaikka hänen nimensä ei ole hiippakuntamme kalenterissa, hänen muistojuhlaansa vietetään heinäkuun 14. päivänä muualla maailmassa, etenkin Yhdysvalloissa ja Kanadassa.
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
· Outi Kecskeméti, Taivaallisia suojelijoita, KATT, Helsinki 2002, s. 178.
· Tuula Luoma, Uudistettu käsikirja katolisista pyhimyksistä, Amanda, Turenki 2020, s. 178.
· Daniel Sargent, Catherine Tekakwitha, Longmans, Green & Co., New York, 1936.
· David Hugh Farmer, The Oxford Dictionary of Saints. 3rd ed., Oxford University Press, Oxford 1992.
· Suzanne J. Crawford & Dennis F. Kelley, American Indian Religious Traditions - An Encyclopedia. ABC Clio, 2005.
· Allan Greer, Mohawk Saint: Catherine Tekakwitha and the Jesuits. Oxford University Press, 2005.