Kuuluisa oikeusoppinut
Raimundus syntyi noin 1175 Peñafortin linnassa Katalonian pääkaupungin, Barcelonan, lähellä. Hänen perheensä oli sukua Aragonian kuningassuvulle. Hän opiskeli Barcelonassa ja myöhemmin Bolognan yliopistossa Italiassa ja valmistui siviilioikeuden ja kanonisen oikeuden tohtoriksi. Saatettuaan päätökseen perusteelliset ja korkeatasoiset opinnot Barcelonassa ja Bolognassa hänet vihittiin papiksi ja sitten hän toimi myös mm. Aragonian kuninkaan Jaakko I:n rippi-isänä.
Vuosina 1195-1210 Raimundus opetti kanonista oikeutta. Vuonna 1210 hän muutti Bolognaan, jossa hän pysyi vuoteen 1222 asti, mm. opettaen kolme vuotta kanonista oikeutta yliopistossa. Siellä hän tutustui vastaperustettuun dominikaanien sääntökuntaan. Oikeastaan Bolognan dominikaanien priorin, autuaan Reginaldin, saarnat houkuttelivat häntä dominikaanijärjestöön, ja palattuaan Barcelonaan vuonna 1222 hän itse liittyi dominikaaneihin 47-vuotiaana.
Gregoriaaniset dekretaalit
Vuonna 1230 paavi Gregorius IX kutsui Raimunduksen Roomaan rippi-isäkseen ja neuvonantajakseen. Tietäen hänen maineensa oikeustieteissä paavi pyysi häntä auttamaan kanonisen lain uudistamisessa. Kirkon lait, jotka olivat aiemmin hajallaan monissa julkaisuissa, oli tarkoitus järjestää yhdeksi asiakirjasarjaksi. Oikeastaan paavin dekretaaliset kirjeet olivat muuttaneet lakia viimeisten 100 vuoden aikana Gratianuksen Decretumin julkaisemisen jälkeen (v. 1139). Tästä syystä lait muodostivat aiemmin useita sekalaisia teoksia monina julkaisuina, ja ne järjestettiin nyt yhtenäiseksi kokoelmaksi.
Niinpä Roomassa Raimunduksen päätyöksi tuli kanonisen lain systematisointi ja kodifiointi, minkä hän tekikin niin hyvin, että hänen viisi Decretalia-kirjaansa, joista viimeinen valmistui 1234, pysyivät kirkollisen lainsäädännön perustana aina vuoteen 1917. Tyytyväisenä Raimunduksen ponnisteluihin paavi Gregorius IX määräsi syyskuussa 1234, että pelkästään Raimunduksen työtä olisi pidettävä arvovaltaisena ja vain sitä olisi käytettävä kouluissa. Hänen kanonisen lain kokoelmastaan, joka tunnetaan nimellä Gregorius IX:n dekretaalit, tuli standardi lähes 700 vuodeksi. Laki uudistettiin lopulta vuonna 1917.
Tämän lisäksi oikeusoppinut katalonialainen dominikaani kirjoitti myös lukuisia tärkeitä kirjoja, joilla oli suuri vaikutus hänen aikalaisiinsa. Kirjat loivat yksinkertaisia ja selkeitä suuntaviivoja erilaisille kirkon toimintamuodoille, mm. rippi-isille. Raimundus esimerkiksi kirjoitti rippi-isille tapauskirjan Summa de casibus poenitentiae, joka oli enemmän kuin pelkkä luettelo synneistä ja ehdotetuista katumusharjoituksista. Se nimittäin käsitteli asiaankuuluvia kirkon oppeja ja lakeja, jotka liittyivät rippi-isälle tuotuun ongelmaan tai tapaukseen, ja sitä pidettiin laajalti arvovaltaisena teoksena aiheesta.
Kolmas yleisesimies
Täytettyään 60 vuotta Raimundus palasi Espanjaan ja vetäytyi syrjäiseen elämään Barcelonaan vuonna 1236. Vuoden sisällä hänet kuitenkin nimitettiin Katalonian ruhtinaskunnan kirkollisen pääkaupungin ja Aragonian kruunun Tarragonan arkkipiispaksi, mutta hän kieltäytyi. Koska hän ei kuitenkaan voinut pysyä eristyksissä, hänet valittiin vuonna 1238 dominikaanisääntökunnan kolmanneksi yleisesimieheksi Dominicuksen ja Jordanus Saksilaisen jälkeen. Yleisesimiehenä ollessaan hän toimitti uudelleen sääntökunnan konstituutiot, minkä lisäksi hän järjestelmällisesti vieraili nopeasti kasvavan sääntökunnan taloissa eri puolilla Eurooppaa.
Älykkäänä oikeusoppineena hän pystyi laatimaan uuden sääntökunnan perustuslain, johon hän sisällytti yleisesimiehen eroamisehdon. Kun se hyväksyttiin vuoden 1240 seuraavassa yleisessä kokouksessa, hän käytti välittömästi hyväkseen tätä vaihtoehtoa ja erosi virastaan vain kahden vuoden kauden jälkeen.
Iloiten nähdessään itsensä jälleen vapaana johtajan virasta Raimundus paneutui uudella tarmolla kristilliseen palvelutyöhön, erityisesti työskennellen maurien kääntymyksen hyväksi. Tätä varten hän rohkaisi toista dominikaania, Tuomas Akvinolaista, kirjoittamaan teoksensa Summa Contra Gentiles eli Kokonaisesitys pakanoita vastaan. Hänen elinaikanaan suuri osa Espanjaa oli vielä islaminuskoisten hallussa. Edistääkseen lähetystyötä sekä islaminuskoisten että juutalaisten keskuudessa hän perusti eri puolille Espanjaa kouluja, joissa opetettiin itämaisia kieliä, arabiaa ja hepreaa. Hän perusti myös Studia Linguarumin ensimmäisen koulun Tunisiin, jossa se tunnettiin nimellä Studium arabicum. Oppilaitosten tavoitteena oli auttaa dominikaaneja vapauttamaan kristittyjä vankeja islamilaisissa maissa.
Uskontojen välinen dialogi
Raimunduksen aloitteesta järjestettiin myös julkinen väittely juutalaisuuden ja kristinuskon välillä. Juutalaisuutta edusti rabbi Nahmanides eli Moshe ben Nahman, kristinuskoa puolestaan Fra Pablo eli Pablo Christiani, kristityksi kääntynyt juutalainen dominikaanimunkki. Dialogi käytiin Barcelonan kuninkaallisessa palatsissa 20.-31. heinäkuuta 1263 kuninkaan ja ylimmän papiston läsnä ollessa. Tässä keskustelussa Raimunduksella oli tärkeä osa, sillä hän johti paikalla olleita teologeja. Myös yhteisymmärryksessä kuninkaan kanssa hän antoi rabbille täydellisen sananvapauden. Hän vain yksinkertaisesti huomautti rabbi Moshe ben Nahmanille, ettei hän saa sallia itselleen kristinuskon pilkkaamista, mihin Moshe vastasi tietävänsä, mitä soveliaisuuslait vaativat. Väittelyn päättymistä seuranneena juutalaisena sapattina kuningas vieraili synagogassa yhdessä monien dominikaanimunkkien ja muun papiston kanssa.
Myöhemmin Aragonian kuningas antoi Raimunduksen suojatille, Pablo Christianille, oikeuden jatkaa lähetystyötä ja määräsi kaikkia maassaan olleita juutalaisia kuuntelemaan Pablon ja muiden dominikaanien saarnoja. Samaan aikaan juutalaisten kirjat sensuroitiin kristinuskon vastaisina. Sensurointikomiteaan kuuluivat Raimunduksen lisäksi Barcelonan piispa Arnoldo de Guerbo sekä dominikaanit Arnoldo de Legarra, Pedro de Janua ja Ramón Martí, joka kirjoitti teoksensa Pugio Fidei.
Muut tarinat
Kerrotaan, että Raimundus perusti kuningas Jaakko I:n ja Pedro Nolascon kanssa ns. mersedaarien sääntökunnan, Orden Real y Militar de Nuestra Señora de la Merced de la Redención de los Cautivos, joka omistautui maurien vangiksi joutuneiden kristittyjen vapauttamiselle. Sääntökuntalaiset olivat valmiit uhraamaan oman vapautensa, jos tarve vaati. Tarinalta puuttuvat kuitenkin luotettavat todisteet, joten sitä on pidettävä sangen epävarmana. Oli hyvin mahdollista, että Raimunduksella oli jonkinlaista vaikutusta tämän mersedaarien sääntökunnan perustamiseen. Kun Pedro Nolasco lähestyi Raimundusta tässä asiassa, Raimundus rohkaisi ja auttoi Pedroa saamaan kuningas Jaakko I:n suostumuksen ritarikunnan perustamiseen. Mahdollisesti Raimundus kirjoitti uudelle järjestölle säännön.
Toinen tunnetuimmista tapauksista Raimunduksen elämästä kerrotaan ”viittalegendassa”. Tullessaan Mallorcan saarelle aloittaakseen kampanjan siellä asuvien maurien käännyttämiseksi kuningas Jaakko I toi rakastajattarensa mukanaan. Raimundus nuhteli kuningasta ja pyysi häntä toistuvasti erottamaan jalkavaimonsa. Kuningas kieltäytyi tekemästä niin. Lopulta Raimundus kertoi kuninkaalle, ettei hän voisi enää jäädä tämän luokse ja että hän suunnitteli lähtevänsä takaisin Barcelonaan. Mutta kuningas kielsi häntä lähtemästä saarelta ja uhkasi rangaista jokaista laivan kapteenia, joka uskaltaisi ottaa hänet kyytiin. Raimundus ja hänen dominikaaniveljensä menivät alas meren rannalle, jossa Raimundus riisui mustan viittansa, joka kuuluu dominikaanien asuun, ja levitti sen toisen pään veteen kiinnittäen toisen pään kävelysauvaansa. Kun Raimundus oli näin muodostanut pienoismaston, hän pyysi toista dominikaania hyppäämään kyytiin, mutta hänen veljensä, jolta puuttui vahva usko, kieltäytyi tekemästä niin. Sitten Raimundus hyvästeli hänet, ja tehden ristinmerkin hän työntyi pois rannasta ja purjehti viittansa päällä meren yli kuin veneellä ikään. Kun hän kiersi juuri niitä laivoja, jotka olivat kieltäneet häneltä matkustamisen, hänet näkivät kymmenet merimiehet, jotka huusivat hämmästyneinä ja kannustivat häntä eteenpäin. Raimundus purjehti 160 mailia Barcelonaan kuudessa tunnissa, ja hänen purjehtimistaan todisti joukko hämmästyneitä katsojia. Tämän ihmeen johdosta kuningas Jaakko I teki parannuksen siveettömästä elämästään.
Raimundus kuoli Barcelonassa 6. tammikuuta 1275 lähes satavuotiaana. Hänet haudattiin Santa Eulalian katedraaliin Barcelonassa. Paavi Klemens VIII julisti hänet pyhimykseksi 29. huhtikuuta 1601. Hänen juhlapäivänsä lisättiin yleiseen roomalaiseen kalenteriin vuonna 1671 vietettäväksi 23. tammikuuta. Vuonna 1969 se siirrettiin tammikuun 7. päivään, hänen kuolemansa jälkeiseen päivään.
Raimundus on kaniikkien, lakimiesten, asianajajien, kanonisen lain asiantuntijoiden, lääketieteellisten kirjastojen hoitajien, Barcelonan ja Navarran suojeluspyhimys. Taiteessa hänet kuvataan kirjan, viitan tai avaimen kanssa tai dominikaanina käyttämässä viittaansa purjeena.
Suomalainen etunimi: Raimo
Pyhä Raimundus Peñafortilaisen muistopäivänä (7.1.) vietettävän Pyhän Messun päivän rukous:
Jumala, sinä annoit autuaalle pappi Raimundukselle suuren rakkauden syntisiä kohtaan. Suo meidän aina luottaa hänen esirukouksiinsa ja synnin orjuudesta vapautettuina iloiten täyttää sinun tahtoasi. Tätä pyydämme Herramme Jeesuksen Kristuksen, sinun Poikasi, kautta, joka kanssasi elää ja hallitsee Pyhän Hengen yhteydessä, Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen. (Roomalainen Messukirja, s. 563)
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
· Evi Koski (toim.), Pyhimysten tie. Suomen katolisen hiippakunnan liturgisen kalenterin mukaiset pyhimysten juhlat ja muistopäivät, KATT, Helsinki 1978, s. 15.
· Adalbert Engelhart OSB, Pyhien vuosi, Pyhien kalenteri vuoden jokaiselle päivälle, KATT, Saarijärvi 2001, s. 16.
· Tuula Luoma, Uudistettu käsikirja katolisista pyhimyksistä, Amanda, Turenki 2020, ss. 123-124.
· David Hugh Farmer, The Oxford Dictionary of Saints. 3rd ed., Oxford University Press, Oxford 1992.
· The Book of Saints: A Dictionary of Servants of God. 6th ed., Cassell, London 1994.
· Attwater, Donald & Catherine Rachel John: The Penguin Dictionary of Saints. 3rd edition. New York: Penguin Books, 1993.
· Catholic Encyclopedia: St. Raymond of Penafort, www.newadvent.org
· Cecil Roth, The Disputation of Barcelona (1263), Harvard Theological Review, Vol. 43, No. 2 (Apr., 1950), ss. 117-144.
Raimundus syntyi noin 1175 Peñafortin linnassa Katalonian pääkaupungin, Barcelonan, lähellä. Hänen perheensä oli sukua Aragonian kuningassuvulle. Hän opiskeli Barcelonassa ja myöhemmin Bolognan yliopistossa Italiassa ja valmistui siviilioikeuden ja kanonisen oikeuden tohtoriksi. Saatettuaan päätökseen perusteelliset ja korkeatasoiset opinnot Barcelonassa ja Bolognassa hänet vihittiin papiksi ja sitten hän toimi myös mm. Aragonian kuninkaan Jaakko I:n rippi-isänä.
Vuosina 1195-1210 Raimundus opetti kanonista oikeutta. Vuonna 1210 hän muutti Bolognaan, jossa hän pysyi vuoteen 1222 asti, mm. opettaen kolme vuotta kanonista oikeutta yliopistossa. Siellä hän tutustui vastaperustettuun dominikaanien sääntökuntaan. Oikeastaan Bolognan dominikaanien priorin, autuaan Reginaldin, saarnat houkuttelivat häntä dominikaanijärjestöön, ja palattuaan Barcelonaan vuonna 1222 hän itse liittyi dominikaaneihin 47-vuotiaana.
Gregoriaaniset dekretaalit
Vuonna 1230 paavi Gregorius IX kutsui Raimunduksen Roomaan rippi-isäkseen ja neuvonantajakseen. Tietäen hänen maineensa oikeustieteissä paavi pyysi häntä auttamaan kanonisen lain uudistamisessa. Kirkon lait, jotka olivat aiemmin hajallaan monissa julkaisuissa, oli tarkoitus järjestää yhdeksi asiakirjasarjaksi. Oikeastaan paavin dekretaaliset kirjeet olivat muuttaneet lakia viimeisten 100 vuoden aikana Gratianuksen Decretumin julkaisemisen jälkeen (v. 1139). Tästä syystä lait muodostivat aiemmin useita sekalaisia teoksia monina julkaisuina, ja ne järjestettiin nyt yhtenäiseksi kokoelmaksi.
Niinpä Roomassa Raimunduksen päätyöksi tuli kanonisen lain systematisointi ja kodifiointi, minkä hän tekikin niin hyvin, että hänen viisi Decretalia-kirjaansa, joista viimeinen valmistui 1234, pysyivät kirkollisen lainsäädännön perustana aina vuoteen 1917. Tyytyväisenä Raimunduksen ponnisteluihin paavi Gregorius IX määräsi syyskuussa 1234, että pelkästään Raimunduksen työtä olisi pidettävä arvovaltaisena ja vain sitä olisi käytettävä kouluissa. Hänen kanonisen lain kokoelmastaan, joka tunnetaan nimellä Gregorius IX:n dekretaalit, tuli standardi lähes 700 vuodeksi. Laki uudistettiin lopulta vuonna 1917.
Tämän lisäksi oikeusoppinut katalonialainen dominikaani kirjoitti myös lukuisia tärkeitä kirjoja, joilla oli suuri vaikutus hänen aikalaisiinsa. Kirjat loivat yksinkertaisia ja selkeitä suuntaviivoja erilaisille kirkon toimintamuodoille, mm. rippi-isille. Raimundus esimerkiksi kirjoitti rippi-isille tapauskirjan Summa de casibus poenitentiae, joka oli enemmän kuin pelkkä luettelo synneistä ja ehdotetuista katumusharjoituksista. Se nimittäin käsitteli asiaankuuluvia kirkon oppeja ja lakeja, jotka liittyivät rippi-isälle tuotuun ongelmaan tai tapaukseen, ja sitä pidettiin laajalti arvovaltaisena teoksena aiheesta.
Kolmas yleisesimies
Täytettyään 60 vuotta Raimundus palasi Espanjaan ja vetäytyi syrjäiseen elämään Barcelonaan vuonna 1236. Vuoden sisällä hänet kuitenkin nimitettiin Katalonian ruhtinaskunnan kirkollisen pääkaupungin ja Aragonian kruunun Tarragonan arkkipiispaksi, mutta hän kieltäytyi. Koska hän ei kuitenkaan voinut pysyä eristyksissä, hänet valittiin vuonna 1238 dominikaanisääntökunnan kolmanneksi yleisesimieheksi Dominicuksen ja Jordanus Saksilaisen jälkeen. Yleisesimiehenä ollessaan hän toimitti uudelleen sääntökunnan konstituutiot, minkä lisäksi hän järjestelmällisesti vieraili nopeasti kasvavan sääntökunnan taloissa eri puolilla Eurooppaa.
Älykkäänä oikeusoppineena hän pystyi laatimaan uuden sääntökunnan perustuslain, johon hän sisällytti yleisesimiehen eroamisehdon. Kun se hyväksyttiin vuoden 1240 seuraavassa yleisessä kokouksessa, hän käytti välittömästi hyväkseen tätä vaihtoehtoa ja erosi virastaan vain kahden vuoden kauden jälkeen.
Iloiten nähdessään itsensä jälleen vapaana johtajan virasta Raimundus paneutui uudella tarmolla kristilliseen palvelutyöhön, erityisesti työskennellen maurien kääntymyksen hyväksi. Tätä varten hän rohkaisi toista dominikaania, Tuomas Akvinolaista, kirjoittamaan teoksensa Summa Contra Gentiles eli Kokonaisesitys pakanoita vastaan. Hänen elinaikanaan suuri osa Espanjaa oli vielä islaminuskoisten hallussa. Edistääkseen lähetystyötä sekä islaminuskoisten että juutalaisten keskuudessa hän perusti eri puolille Espanjaa kouluja, joissa opetettiin itämaisia kieliä, arabiaa ja hepreaa. Hän perusti myös Studia Linguarumin ensimmäisen koulun Tunisiin, jossa se tunnettiin nimellä Studium arabicum. Oppilaitosten tavoitteena oli auttaa dominikaaneja vapauttamaan kristittyjä vankeja islamilaisissa maissa.
Uskontojen välinen dialogi
Raimunduksen aloitteesta järjestettiin myös julkinen väittely juutalaisuuden ja kristinuskon välillä. Juutalaisuutta edusti rabbi Nahmanides eli Moshe ben Nahman, kristinuskoa puolestaan Fra Pablo eli Pablo Christiani, kristityksi kääntynyt juutalainen dominikaanimunkki. Dialogi käytiin Barcelonan kuninkaallisessa palatsissa 20.-31. heinäkuuta 1263 kuninkaan ja ylimmän papiston läsnä ollessa. Tässä keskustelussa Raimunduksella oli tärkeä osa, sillä hän johti paikalla olleita teologeja. Myös yhteisymmärryksessä kuninkaan kanssa hän antoi rabbille täydellisen sananvapauden. Hän vain yksinkertaisesti huomautti rabbi Moshe ben Nahmanille, ettei hän saa sallia itselleen kristinuskon pilkkaamista, mihin Moshe vastasi tietävänsä, mitä soveliaisuuslait vaativat. Väittelyn päättymistä seuranneena juutalaisena sapattina kuningas vieraili synagogassa yhdessä monien dominikaanimunkkien ja muun papiston kanssa.
Myöhemmin Aragonian kuningas antoi Raimunduksen suojatille, Pablo Christianille, oikeuden jatkaa lähetystyötä ja määräsi kaikkia maassaan olleita juutalaisia kuuntelemaan Pablon ja muiden dominikaanien saarnoja. Samaan aikaan juutalaisten kirjat sensuroitiin kristinuskon vastaisina. Sensurointikomiteaan kuuluivat Raimunduksen lisäksi Barcelonan piispa Arnoldo de Guerbo sekä dominikaanit Arnoldo de Legarra, Pedro de Janua ja Ramón Martí, joka kirjoitti teoksensa Pugio Fidei.
Muut tarinat
Kerrotaan, että Raimundus perusti kuningas Jaakko I:n ja Pedro Nolascon kanssa ns. mersedaarien sääntökunnan, Orden Real y Militar de Nuestra Señora de la Merced de la Redención de los Cautivos, joka omistautui maurien vangiksi joutuneiden kristittyjen vapauttamiselle. Sääntökuntalaiset olivat valmiit uhraamaan oman vapautensa, jos tarve vaati. Tarinalta puuttuvat kuitenkin luotettavat todisteet, joten sitä on pidettävä sangen epävarmana. Oli hyvin mahdollista, että Raimunduksella oli jonkinlaista vaikutusta tämän mersedaarien sääntökunnan perustamiseen. Kun Pedro Nolasco lähestyi Raimundusta tässä asiassa, Raimundus rohkaisi ja auttoi Pedroa saamaan kuningas Jaakko I:n suostumuksen ritarikunnan perustamiseen. Mahdollisesti Raimundus kirjoitti uudelle järjestölle säännön.
Toinen tunnetuimmista tapauksista Raimunduksen elämästä kerrotaan ”viittalegendassa”. Tullessaan Mallorcan saarelle aloittaakseen kampanjan siellä asuvien maurien käännyttämiseksi kuningas Jaakko I toi rakastajattarensa mukanaan. Raimundus nuhteli kuningasta ja pyysi häntä toistuvasti erottamaan jalkavaimonsa. Kuningas kieltäytyi tekemästä niin. Lopulta Raimundus kertoi kuninkaalle, ettei hän voisi enää jäädä tämän luokse ja että hän suunnitteli lähtevänsä takaisin Barcelonaan. Mutta kuningas kielsi häntä lähtemästä saarelta ja uhkasi rangaista jokaista laivan kapteenia, joka uskaltaisi ottaa hänet kyytiin. Raimundus ja hänen dominikaaniveljensä menivät alas meren rannalle, jossa Raimundus riisui mustan viittansa, joka kuuluu dominikaanien asuun, ja levitti sen toisen pään veteen kiinnittäen toisen pään kävelysauvaansa. Kun Raimundus oli näin muodostanut pienoismaston, hän pyysi toista dominikaania hyppäämään kyytiin, mutta hänen veljensä, jolta puuttui vahva usko, kieltäytyi tekemästä niin. Sitten Raimundus hyvästeli hänet, ja tehden ristinmerkin hän työntyi pois rannasta ja purjehti viittansa päällä meren yli kuin veneellä ikään. Kun hän kiersi juuri niitä laivoja, jotka olivat kieltäneet häneltä matkustamisen, hänet näkivät kymmenet merimiehet, jotka huusivat hämmästyneinä ja kannustivat häntä eteenpäin. Raimundus purjehti 160 mailia Barcelonaan kuudessa tunnissa, ja hänen purjehtimistaan todisti joukko hämmästyneitä katsojia. Tämän ihmeen johdosta kuningas Jaakko I teki parannuksen siveettömästä elämästään.
Raimundus kuoli Barcelonassa 6. tammikuuta 1275 lähes satavuotiaana. Hänet haudattiin Santa Eulalian katedraaliin Barcelonassa. Paavi Klemens VIII julisti hänet pyhimykseksi 29. huhtikuuta 1601. Hänen juhlapäivänsä lisättiin yleiseen roomalaiseen kalenteriin vuonna 1671 vietettäväksi 23. tammikuuta. Vuonna 1969 se siirrettiin tammikuun 7. päivään, hänen kuolemansa jälkeiseen päivään.
Raimundus on kaniikkien, lakimiesten, asianajajien, kanonisen lain asiantuntijoiden, lääketieteellisten kirjastojen hoitajien, Barcelonan ja Navarran suojeluspyhimys. Taiteessa hänet kuvataan kirjan, viitan tai avaimen kanssa tai dominikaanina käyttämässä viittaansa purjeena.
Suomalainen etunimi: Raimo
Pyhä Raimundus Peñafortilaisen muistopäivänä (7.1.) vietettävän Pyhän Messun päivän rukous:
Jumala, sinä annoit autuaalle pappi Raimundukselle suuren rakkauden syntisiä kohtaan. Suo meidän aina luottaa hänen esirukouksiinsa ja synnin orjuudesta vapautettuina iloiten täyttää sinun tahtoasi. Tätä pyydämme Herramme Jeesuksen Kristuksen, sinun Poikasi, kautta, joka kanssasi elää ja hallitsee Pyhän Hengen yhteydessä, Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen. (Roomalainen Messukirja, s. 563)
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
· Evi Koski (toim.), Pyhimysten tie. Suomen katolisen hiippakunnan liturgisen kalenterin mukaiset pyhimysten juhlat ja muistopäivät, KATT, Helsinki 1978, s. 15.
· Adalbert Engelhart OSB, Pyhien vuosi, Pyhien kalenteri vuoden jokaiselle päivälle, KATT, Saarijärvi 2001, s. 16.
· Tuula Luoma, Uudistettu käsikirja katolisista pyhimyksistä, Amanda, Turenki 2020, ss. 123-124.
· David Hugh Farmer, The Oxford Dictionary of Saints. 3rd ed., Oxford University Press, Oxford 1992.
· The Book of Saints: A Dictionary of Servants of God. 6th ed., Cassell, London 1994.
· Attwater, Donald & Catherine Rachel John: The Penguin Dictionary of Saints. 3rd edition. New York: Penguin Books, 1993.
· Catholic Encyclopedia: St. Raymond of Penafort, www.newadvent.org
· Cecil Roth, The Disputation of Barcelona (1263), Harvard Theological Review, Vol. 43, No. 2 (Apr., 1950), ss. 117-144.
RSS Feed