Jeesuksen käsky, että hänen eleensä ja sanansa on toistettava ”siihen saakka, kun hän tulee” (1 Kor. 11:26), vaatii konkreettisesti sitä, että hänen muistoaan vietetään liturgisesti apostolien ja heidän seuraajiensa kautta. Tämä käsky ei siis merkitse vain sisäistä mieleen palauttamista, vaan muistetun reaalista toteutumista tässä ja nyt. Kristus on jo noussut ylös kuolleista ja hänen muistostaan tulee aina elävä tapahtuma. Jokainen kokoontuminen on siis aina ajankohtainen ja aktuaalinen: Jokaisessa Eukaristian vietossa Kristuksen kuolema ja ylösnousemus muuttuvat aina juuri nykyhetkenä läsnä oleviksi.
Alusta asti kirkko on pysynyt uskollisena Herran antamalle käskylle. Jo ensimmäiset kristityt alkoivat Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen kokoontua sunnuntaisin (Joh. 20:19, Apt. 20:7), ja kristittynä oleminen merkitsi olennaisesti juuri sunnuntain Eukaristiaan osallistumista. Jerusalemin alkuseurakunta ”kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat. Joka päivä he kokoontuivat uskollisesti temppeliin, ja kodeissaan he mursivat yhdessä leipää ja aterioivat riemullisin ja vilpittömin mielin” (Apt. 2:42,46). Tämän totuuden mainitsee myös Justinus Marttyyri, joka kirjoitti toisen vuosisadan puolessavälissä mittavasti ensimmäisten kristittyjen eukaristian vietosta. Hän kirjoitti pakanalliselle keisari Antoninus Piukselle (138-161) kuvauksen siitä, mitä kristityt tekevät: ”Auringon mukaan nimettynä päivänä kokoontuvat kaikki, jotka asuvat kaupungeissa tai niitä ympäröivällä maaseudulla, sovittuun paikkaan…” (p. Justinus, Apologia I, 67).
Kristityt kokoontuvat yhteen paikkaan viettämään Kristuksen uhria Isän Jumalan kutsusta ja Pyhän Hengen vaikutuksesta. Johtajana on itse Kristus, joka on Eukaristian varsinainen toimittaja. Hän on uuden liiton ylipappi. Hän itse kantaa Eukaristian uhrin pappien välityksellä ja tulee Eukaristiassa todellisesti läsnä olevaksi leivän ja viinin muodossa, joista tulee todellisesti hänen ruumiinsa ja verensä. Hän johtaa näkymättömästi jokaista Eukaristian viettoa. Silloinkin, kun puuttuu uskovien läsnäolo ja aktiivinen osallistuminen, pyhän messun vietto säilyttää aina voimansa ja arvonsa, sillä se on Kristuksen ja kirkon toimitus, jossa piispa tai pappi johtaa kokousta Kristuksen edustajana (in persona Christi), pitää saarnan lukukappaleiden jälkeen, ottaa uhrilahjat vastaan ja lausuu Eukaristisen rukouksen. Näin pappi toimii aina koko kansan pelastuksen hyväksi ja kaikki osallistuvat viettoon aktiivisesti, kukin asemansa mukaan: lukijat, uhrilahjojen esiinkantajat, kommuunion jakajat ja koko kansa, joka ilmaisee osallistumisensa aamenellaan.
Niinpä ensimmäiset kristityt kokoontuivat ennen kaikkea ”viikon ensimmäisenä päivänä” eli sunnuntaina, Jeesuksen ylösnousemuksen päivänä, ”murtamaan leipää” (Apt. 20:7). Niistä ajoista meidän päiviimme asti Eukaristian vietto on jatkunut samanlaisena, niin että sillä on tänään kaikkialla kirkossa sama perusrakenne. Se pysyy kirkon elämän keskuksena. Eukaristia on koko kristillisen elämän keskipiste niin yleismaailmalliselle kirkolle kuin paikalliskirkollekin, samoin kuin jokaiselle yksityiselle uskovalle, sillä se on Kristuksen ja hierarkkisesti jäsentyneen Jumalan kansan toimintaa (SC 41). Siinä huipentuu sekä Jumalan toiminta, jonka kautta hän pyhittää maailman Kristuksessa, että myös ihmisten viettämä kultti, jolla he palvovat Isää, Kristuksen, hänen Poikansa, kautta (SC 10). Näin Eukaristia on kirkon elämän lähde ja huippukohta, johon kaikki muut pyhät toimitukset ja kristillisen elämän toimet ovat yhteydessä, saavat siitä alkunsa ja johtavat siihen (SC 10). Tästä syystä katolilaisten tulee osallistua Eukaristian viettoon ainakin sunnuntaisin ja velvoittavina juhlapyhinä. Vaikka olosuhteet eivät tätä aina sallisi, tilaisuutta Eukaristiseen kokoontumiseen ei kuitenkaan tule toisarvoisista syistä jättää käyttämättä.
Isä Tri Nguyen
Lähteet:
- Katolisen kirkon katekismus, LEV & KATT, Jyväskylä 2005, II osa, nrot 1322-1419.
- Katolisen kirkon katekismuksen kompendium, LEV & KATT, Keuruu 2013, II osa, nrot 271-294
- Katolinen uskomme, suom. E. Koski, KATT, Kerava 1974, 16. luku, ss. 213-221
- Trenton kirk.kok. (1545-1563), Canones de sacramentis in genere.
- Tuomas Akvinolainen, Summa theologiae III, qq. 73-83
- Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Pyhästä liturgiasta eli Sacrosanctum Concilium (4.12.1963)
- Roomalaisen Messukirjan yleinen johdanto, Pieksämäki 1999
- paavi Pius XII, kiertokirjeet Mystici Corporis (29.6.1943) ja Mediator Dei (20.11.1947)
- paavi Paavali VI, kiertokirje Mysterium fidei (3.9.1965)
- paavi Johannes Paavali II, kiertokirje Ecclesia de Eucharistia (17.4.2003)
- paavi Benedictus XVI, apostolinen kehotuskirje Sacramentum caritatis (13.3.2007)
- Justinos Marttyyri, Apologiat & Dialogi Tryfonin kanssa. Suom. Matti Myllykoski ja Outi Lehtipuu, toim. Matti Myllykoski. Helsinki: Gaudeamus, 2008.