Matkalla on myös ekumeeninen luonne: vierailemme muun muassa Autuaan Jumalansynnyttäjän ortodoksikatedraalissa eli Theotokisin katedraalissa. Perinteen mukaan sen rakennutti Liettuan suuriruhtinatar Julijana, Algirdasin puoliso ja Jogailan (Jagiellon) äiti. Perinteen mukaan Vitsebskin prinsessa Julija on haudattu katedraaliin. Katedraalin arvon kirkko sai 1415, oliko Moskovaa silloin edes olemassa? Ohjelmaan kuuluu myös vierailu upean Basileoksen portin takana olevaan Ukrainalaiskatoliseen itäisen riituksen (ns. uniaattikirkko) perinteikkäässä kirkossa. Niin ikään käymme 1500-luvulla rakennetussa Evankelisluterilaisessa kirkossa ja halukkaat voivat mennä sinne sunnuntaiaamuna Vilnius International Church´in jumalanpalvelukseen.
Pyhän Paraskevan ortodoksikirkon kupeessa vanhankaupungin sydämessä on puun alla kaivauksista löytynyt liettualaisen muinaisuskon oluenjumala Ragutisin uhrikivi. Liettuahan oli Euroopan viimeinen ”pakanallinen” maa joka otti virallisesti kasteen vasta vuonna 1387 sen jälkeen kun suuriruhtinas Jogaila (Jagiello) nousi myös Puolan valtaistuimelle naituaan kruununprinsessa Jadwigan (Hedvig). Jadwiga oli hurskas nuori nainen, joka j julistettiin pyhäksi vuosisatoja myöhemmin. Liettuan ja Puolan jagellonisen dynastian personaaliunioni kesti pari vuosisataa ja valtakunta oli Euroopan suurimpia ulottuen Mustalle merelle.
Matka tehdään AirBalticin lennoilla Tampere, Pirkkalan lentokenttä- Vilnan lentokenttä, koneen vaihto Riiassa. Lähtö torstaina 5.9.-24 klo 05.25 Tampere, Pirkkalan lentokenttä- klo 08.25 Vilnan lentokenttä, alkaen 88,99 euroa. Paluu sunnuntaina 8.9.-24 klo 21.40 Vilnan lentokenttä – ma klo 00.35 Tampere, Pirkkalan lentokenttä, alkaen 88,99 euroa. HUOM! Kukin varaa itse lentomatkan. (Helsingistä lähtevät Helsinki-Vantaalta eri lennolla ja tamperelaiset odottavat heitä tunnin Vilnan lentokentällä. Helsinki-Vantaalta lentävät voisivat ottaa yhteyttä Aki Rogeliin ([email protected]).
2-hengen huoneen hinta on 74 euroa, jos käyttää huoneen yksikseen se on 66 euroa. Hintaan kuuluu runsas aamiainen. HUOM! Kukin varaa itse huoneen. On syytä korostaa, että Domus Marian huoneet menevät nopeasti. [email protected], Aušros Vartų g. 12, www.domusmaria.com, Tel. +370 5 264 4880
Tarkoituksena oli, että pyhiinvaelluksen aikana matkapappi, Pyhän Ristin seurakunnan kirkkoherra isä Toan Tri Nguyen viettäisi suomenkielisen messun Jumalan laupeuden pyhäkössä, mutta pyhäköstä todettiin että ryhmämme on liian pieni.
Nyt on lähetetty tiedustelu kahdelle muulle vanhalle kirkolle, josko ne antaisivat tilaa pienelle ryhmällemme. Nimittäin goottilaiselle Pyhän Franciscus Assisilaisen ja Pyhän Bernardin kirkolle eli Bernardinilaiselle (fransiskaanit) kirkolle, ja Vilnan vanhimmalle kirkolle, Pyhän Nikolauksen kirkolle. Ainakin Bernardinilaisten kirkossa on englanninkielinen messu sunnuntaiaamuna klo 09.00. (https://www.bernardinuparapija.lt/mass-in-english)
Jumalan laupeuden pyhäkössä (lat. Sanctuarum Diviniae Misericordiae), joka sijaitsee Dominikaanien kadulla numerossa 12, Dominikonų 12, on ollut vuodesta 2005 saakka ollut esillä yksi katolisen maailman tärkeistä maalauksista, Jumalan laupeus. Maalaus kuvaa Jeesusta Kristusta, jonka sydämestä lähtee kaksi sädettä kuin verta ja vettä. Maalauksen alareunassa lukee puolaksi ”Jeesus, minä luotan sinuun”. Taulun maalasi Eugene Marcin Kazimirowski 1934 sisar Faustina Kowalskan ohjeiden mukaan. Sisar Faustinan rippi-isä Michail Sopocka asetti taulun näytteille Aamuruskon portin kappelissa 2. pääsiäissunnuntaina 28. huhtikuuta 1935. Hän toimi Vilnan arkkipiispan valtuuttamana ja vaikutusvaltaisen nuoren sisar Faustina Kowalskan ohjeiden mukaan. Nuorena kuollut sisar Faustina tapasi useita kertoja Kristuksen Vilnassa ja myöhemmin mm. Krakovassa ja sai tältä ohjeita, rukouksia jne. jotka kokosi maailmankielille käännettyyn päiväkirjaansa- Divine Mercy in My Soul. DIARY of Saint Maria Faustinan Kowalska (Marianpress, Stockbridge 2005). Pyhä paavi Johannes Paavali II oli kanonisoinut sisar Faustinan riemuvuonna 2000 ja hän myös määräsi että Katolisessa kirkossa 2. pääsiäissunnuntaita alettaisiin viettää Jumalan laupeuden sunnuntaina.
Aiemmin Jumalan laupeuden maalaus oli esillä viereisessä Pyhän Hengen barokkikirkossa, joka on Vilnan puolalaisyhteisön kirkko. Neuvostoaikana sitä piiloteltiin pienessä kirkossa Valko-Venäjällä.
Pyhiinvaellukseen kuuluu myös vierailu vesien keskellä sijaitsevassa Liettuan entisessä pääkaupungissa Trakaissa noin 40 minuutin ajomatkan päässä Vilnasta Autuaan Neitsyt Marian syntymäpäivänä sunnuntaina 8. syyskuuta. Siellä käymme muun muassa historiallisessa pyhiinvaelluskirkossa Autuaan Neitsyt Marian vierailun kirkossa. https://cityofmercy.lt/…/traku-svc-mergeles-marijos…/
Keskiajan merkittävin Liettuan hallitsija Vytautas Suuri rakennutti kirkon 1409 ja sijoitti sinne Bysantin keisarilta saamansa ihmeitätekevän ikonin Trakain Jumalanäidin. Trakain Jumalanäiti, Liettuan suojelija, sai paavin kruunauksen 4. syyskuuta 1718 ensimmäisenä Jumalanäidin kuvana Liettuassa ja sai kunnianimen Ahdistuneiden esirukoilija. Neitsyt Marian syntymäpäiväjuhlat kirkossa ja juhlakulkueet Trakaissa on tunnettu jo ainakin 1600-luvulta.
Trakaissa käydään myös Liettuassa 1300-luvun lopulta asuneen karaiimien etnografisessa museossa. Trakaissa karaiimien talot erottaa siitä että niissä on kolme ikkunaa kadun puolelle. Karaiimit ovat turkinsukuista kieltä puhuva pienen pieni vähemmistö, joka pitää pyhänä kirjanaan Viittä Mooseksen kirjaa. Ulkopuoliset tutkijat, kuten emeritusprofessori Tapani Harviainen puhuvat heistä karaiittijuutalaisina, mutta itse he eivät tuota määritelmää jaa.
Vierailemme myös Liettuan suuriruhtinaiden keskiajalta peräisin olevassa linnassa, joka on rakennettu uudelleen raunioista.
Syömme tataariravintolassa.
Pyhiinvaellus alkaa torstaina tutustumalla juutalaiseen Vilnaan, koska perjantaina alkaa sapatti ja sunnuntaipäivänä olemme Trakaissa. Kierrämme Vilnan vanhan kaupungin entisessä juutalaiskorttelissa, jossa on muistettu historiaa; vierailemme myös uudessa Litvakkien (Liettuan juutalaisten) kulttuurin ja identiteetin museossa (https://www.jmuseum.lt/…/museum-of-culture-and-identity-of…/). Niin myös Juutalaisella hautausmaalla, jolla on ”Pohjolan Jerusalemin ” 1700-luvulla eläneen koko juutalaisen maailman tunteman oppineen Vilnan suuren Gaonin Elieser ben Solomon Zalmanin mausoleumi samaten Vilnan geton lapsiuhrien muistomerkki.
Muuhun ohjelmaan osanottajat pystyvät vaikuttamaan.
Ehdoton must on Vilnan katsominen yläilmoista vanhan yliopistoalueen Pyhien Johannesten kirkon tornista. Samoin käynti joko Gediminasin linnan tornin kukkulalla, jonne pääsee myös funikulaarilla, tai Kolmen ristin kukkulalla. Molemmat ovat Vilnan ikonisia maamerkkejä ja näkyvät myös alas vanhaankaupunkiin.
Käymme myös Itsenäisyyden aukiolla Gediminasin puistoladulla, jossa sijaitsee Liettuan parlamenttirakennus. Sen edessä on yhä säilytettynä muistona tammikuun 1991 veristen neuvostopanssarien päivien barrikadia. Kun kävelemme puistokatua Katedraaliaukiota kohden oikealla puolella on karkotettujen muistomerkki, joka on rakennettu heidän tuomistaan kivistä. Poikkeamme Miehityksen ja vastarinnan museossa, jossa KGB:n vankityrmät kellarikerroksessa. Siellä on ollut myös Kaunasin emeritusarkkipiispa, kardinaali Sigitas Tamkevičius SJ (s. 7. marraskuuta 1938). 1970-luvulla hän oli maanalaisen Katolisen kirkon kronikan perustaja ja toimittaja ja avoimesti toimivan Uskovien oikeuksien komitean aktiivi. Siitä hyvästä hän joutui monen muun lailla vankileirille.
Gediminasin puistokatua pitkin pääsemme Katedraaliaukiolle, jonka varrella on 1700-luvun lopun klassismiin korjattu Vilnan katedraali. Siellä sijaitsee Pyhän Kasimirin kappeli, joka on Liettuan suojeluspyhimyksen pyhä prinssi Kasimir Jagellon hautakappeli. Sen ovat renessanssityyliin luoneet italialaiset mestarit 1500-luvulla.
Katedraalin vieressä on jälleenrakennettu Liettuan kansallismuseon Hallitsijanpalatsi upeassa renessanssityylissään.
Lähellä on myös Liettuan kansallismuseon Arsenaali, jossa on esillä perinteistä kristillistä puuveistotadetta ja taottuja rautaristejä.
Jossain vaiheessa toisella kertaa menemme Vihreää siltaa tai Valkoista siltaa pitkin joen toiselle puolelle pilvenpiirtäjien hallitsemaan uuteen liike- ja hallintokeskustaan. Siellä meitä kiinnostaa Liettuan taidemuseon Kansallinen galleria, jossa on edustava kattaus Liettuan modernia ja nykytaidetta.
Ravintoloista mainitsemme seuraavia:
Cozy Restaurant aivan Jumalan laupeuden pyhäkön vieressä kadun kulmassa.
Menuun tulee syksyllä aina sienilasagne, se on edullinen herkku.
https://www.cozy.lt/en
Uzupiokavine on Viihtyisä kahvilaravintola aivan Vilniajoen rannassa. Olemme ylittäneet sillan jonka korvassa paikka terasseineen sijaitsee. Olemme ”Užupisin tasavallassa ”, joka on taiteilijakaupunginosa jolla on oma perustuslaki, lippu jokaista vuodenaikaa varten, kansallispäivä aprillipäivänä ja oma presidentti. Tasavallalla on kunniakansalaisia, joihin kuuluu muun muassa dalai lama.
https://www.uzupiokavine.lt/menu
Ranskalainen Café Montmartre on aivan hotellimme lähellä.
https://www.cafemontmartre.lt/en/meniu
Raatihuonella (Rotušė) ja sen aukiolla( Rotušes aikštė ) on useita ravijntoloita kuten perinteinen liettualainen Amatininkų Užeika https://www.amatininkai.lt/
Paikallista tuhtia ruokaa ovat muun muassa čepeliniai, jotka ovat saaneet nimensä ilmalaivaa muistuttavasta muodostaan. Kyse on perunapiirakasta, jonka sisus on täytetty lihalla. Kaksi čepeliniaita on jo annos jonka jälkeen tuhti mieskään ei jaksa liikkua tuntiin. Alkukeittona on useasti kylmä punajuurikeitto. Tätä ruokaa saa monista ravintoloista.
Vilnasta löytyy myös kalaruokaa, jopa siihen erikoistuneita ravintoloitakin löytyy.
Pizzerioita ja burgerpaikkoja on riittämiin.
Uusin tulokas ovat kasvisruokaravintolat.
Vilnassa aterioiden hinnat ovat suomalaisittain katsottuna edullisia.
Ruokalistat ovat myös englanniksi ja tarjoilijat puhuvat englantia.
Hyvää taustalukemista on A. Kallion kirja Kulttuurimatkailijan Liettua: Vilna, Kaunas, Meripihkarannikko (2014). Kirja löytyy kirjastoista ja sitä voi kysyä myös kirjoittajalta. Verkossa on ladattavissa tuore Vilnius In Your Pocket- opaskirjanen. Sitä on jaossa myös kaikkialla kaupungissa.
Ilmoittautumiset
Aulis Kallio
tekstiviesti numero 040-4175080, sp [email protected]