Blog Posts

Kuukauden pyhimys: pyhä Vincentius Ferrer, pappi (5.4.)

5/4/2025

Vincentius syntyi 1350 Valenciassa, Espanjaan asettuneen englantilaisen isän ja espanjalaisen äidin poikana. Vain 17-vuotiaana hän liittyi dominikaanien sääntökuntaan ja tuli pian tunnetuksi voimallisena saarnaajana, varsinkin muslimien ja juutalaisten käännyttäjänä. Saatuaan pappisvihkimyksen hänestä tuli opettajan ja saarnaajan ohella myös Aragonian kuninkaan neuvonantaja.

Suuri skisma
Suuren skisman aikana (1378-1417) hän asettui hyvässä uskossa Avignonin paavien puolelle, rukoillen näitä tekemään sovinnon Rooman kanssa. Hän jopa vaelsi Avignoniin ja hänestä tuli vastapaavi Benedictus XIII:n rippi-isä. Itse asiassa he olivat aikanaan olleet opiskelutovereita ja olivat edelleen ystäviä keskenään. Ystävyys kesti kaikenlaisia elämänmyrskyjä. Kun kävi selväksi, että Avignonin paavit olivat väärässä, Vincentius lähti Avignonista ja sai Aragonian kuninkaan vetämään pois tukensa Avignonin paaveilta. Tämä johti osaltaan suuren skisman päättymiseen. Oikeastaan kun Konstanzin kirkolliskokous (1414-1418), jossa Vincentiuksella oli myös tärkeä osa, valitsi Martinus V:n paaviksi vuonna 1417, vastapaavi Benedictus XIII kieltäytyi hyväksymästä vaalia. Silloin Vincentiuksen silmät avautuivat ja hän siirtyi laillisen paavin puolelle.

Pacis restitutor
Vincentius oli kontemplatiivinen ja apostolinen, karismaattinen julistaja ja rauhan puolesta toimija (pacis restitutor), joka ponnisteli kirkon yhtenäisyyden puolesta. 1400-luvun huomattavimpiin saarnaajiin kuuluvalla Vincentiuksella oli suuri vaikutus Espanjassa ja Ranskassa. Siitä huolimatta hänen elämänsä oli myös myrskyisää ja hänen mielipiteensä olivat usein kiisteltyjä. Esimerkiksi hän oli sitä mieltä, että laillisen paavin Urbanus V:n vaali oli pätemätön, koska maallinen valta oli sekaantunut vaaliin. Kun hän saarnasi maailmanlopun olevan käsillä tai kun hän väitti Juudaksen tehneen parannuksen, häntä syytettiin harhaoppiseksi. Joka tapauksessa hän oli aina valmis myöntämään erehdyksensä, ja tämä nöyryys teki hänet suureksi.

Voimakas saarnaaja
Apostolisessa työssä Vincentius kulki laajalti Espanjassa, Ranskassa, Sveitsissä ja Italiassa saarnaten parannusta, tehden ihmeitä ja käännyttäen tuhansia. Hän saarnasi menestyksellisesti aikansa moraalista rappiota vastaan. Hänellä oli loistava kielitaito, mikä luonnollisesti auttoi häntä. Kerrottiin myös, että hän ei ollut opetellut muuta kieltä kuin valenciaa, mutta sai kielillä puhumisen lahjan.

Vincentius vietti viimeiset vuotensa pääosin Normandiassa ja Bretagnessa. Uusi paavi Martinus V pyysi häntä saarnaamaan Bretagnessa ja Normandiassa. Hän ratsasti aasilla kautta maan suuren katumuksentekijöiden joukon saattamana. Eräällä tällaisella matkallaan hän kuoli Vannesissa 5. päivänä huhtikuuta 1419, ja spontaani kansankultti syntyi lähes välittömästi. Hänet haudattiin Vannesin katedraaliin. Rooman paavi Calixtus III kanonisoi hänet 1455, muodollisen vahvistuksen antoi Pius II vuonna 1458.

Mm. orpojen suojelija
Vincentius Ferrer on rakennusmiesten, rakennuttajien, putkimiesten, kalastajien ja lastenkodeissa olevien orpojen suojeluspyhimys. Niinpä Bretagnen kalastajat kutsuvat vielä tänäkin päivänä myrskyssä apuun Vincentiusta, ja Espanjassa häntä pidetään myös orpokotien suojelijana.

Muistopäivä 5. huhtikuuta
Suomalainen etunimi: Visa

Pyhän Vincentiuksen muistopäivänä (5.4.) vietettävän Pyhän Messun päivän rukous:

Jumala, sinä annoit pyhässä Vincentiuksessa kirkollesi voimallisen saarnaajan. Suo meidän elää niin, että saamme taivaassa nähdä kuninkaana hänet, jota pyhä Vincentius julisti vanhurskaana tuomarina. Tätä pyydämme Herramme Jeesuksen Kristuksen, sinun Poikasi, kautta, joka kanssasi elää ja hallitsee Pyhän Hengen yhteydessä, Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.
(Roomalainen Messukirja, s. 601)

Isä Tri Nguyen

Lähteet:

Adalbert Engelhart OSB, Pyhien vuosi, Pyhien kalenteri vuoden jokaiselle päivälle, KATT, Saarijärvi 2001, ss. 102-103.
Tuula Luoma, Käsikirja katolisista pyhimyksistä, Amanda, Vantaa 2015, ss. 127-128.
David Hugh Farmer, The Oxford Dictionary of Saints. 3rd ed., Oxford University Press, Oxford 1992.
The Book of Saints: A Dictionary of Servants of God. 6th ed., Cassell, London 1994.
www.catholic.org/saints/ tai www.catholic-forum.com/saints/indexsnt.htm

Adoraatio ja rippitilaisuus nuorille pe 4.4.

26/3/2025

Rakkaat vahvistettavat ja vahvistetut,

Tervetuloa valmistautumaan yhdessä pääsiäiseen perjantaina 4.4.2025 Pyhän Ristin kirkkoon. Aloitamme messulla klo 18.00 (ennen sitä, klo 17.15 on ristintien hartaus), jatkamme adoraatiolla, jonka aikana on mahdollisuus rippiin, ja lopetamme illan pizzan ja pelailun merkeissä. Ota oma kynttilä mukaan.

Aikataulu:

(klo 17.15 Ristintien hartaus)

klo 18.00 iltamessu
klo 18.30–19.00 adoraatio Pyhän Sakramentin edessä ja rippitilaisuus
klo 19.00–21.00 pizza-ilta ja pelejä

Tilaisuus on tarkoitettu vahvistusopetuksessa oleville ja vahvistuksen sakramentin jo saaneille nuorille.

Pyydämme ilmoittautumista puhelimitse: 040 166 3116, Marie de Baudus.

Paaston retretti: LA 29.3.2025 (suomeksi), klo 9-15

26/3/2025

Tuhkakeskiviikkona, maaliskuun 5. päivänä, aloitimme neljäkymmentä päivää kestävän paastonajan, niin kuin Jeesus vietti erämaassa neljäkymmentä päivää yksinäisyydessä rukoillen ja paastoten (Matt. 4:1-11). Paastonajan alkupuoli korostaa parannuksen tekemistä, lähimmäisen rakkauden toteuttamista ja rukouselämän syventämistä. Sen loppuosa, varsinkin pyhä viikko, keskittyy Jeesuksen kärsimyshistorian seuraamiseen ja siten päättyy riemulliseen pääsiäisyön messuun ylösnousemuksen kunniaksi. Koko paastonaika auttaa meitä valmistautumaan tähän suureen ilon ja toivon juhlaan, Herramme synnistä ja kuolemasta saavuttamaan voittoon, ylösnousemukseen. Paasto johdattaa uskovia virittäytymään pääsiäisen salaisuuden viettoon kasteen muistamisen ja katumuksenteon kautta (SC 109).

Kaikki paaston ja pääsiäisen viettämisen tavat pyrkivät samaan, ihmisen sisäiseen puhdistumiseen ja uudistumiseen, että hän voisi iloiten kohdata ylösnousseen Herransa ja elää hänen yhteydessään. Paastonajan yhteisessä ristintien hartaudessa me käymme läpi sekä Kristuksen kärsimyshistoriaa että omaa jokapäiväistä kärsimystämme. Vaikka Kristus ei kärsi enää ristillä, hän ei ole lopettanut kärsimystään, koska hän kärsii kärsivien kanssa aikojen loppuun asti (Ap.t. 9:5). Lisäksi paastonaika avaa meille monia teitä, jotka kaikki johtavat meitä pääsiäisjuhlan iloon ja vapauteen. Niinpä meidän pitäisi ottaa vastaan omaan sydämeemme paastonajan päämäärän ja soveltaa sen ikäämme, työhömme ja omaan hartauteemme. Näin me rikastumme siitä aarteesta, joka on kätketty paastoon ja pääsiäiseen. Näin me ymmärrämme sen vanhan perinteen, jonka mukaisesti katolilaiset toivottavat toisilleen siunattua paastonaikaa ja pääsiäistä.

Tässä mielessä Pyhän Ristin seurakunta järjestää hiljaisuustapahtuman, ns. paaston retretin suomeksi, jotta valmistautuisimme yhdessä suureen pääsiäisjuhlaan ja ylösnousseen Herran kohtaamiseen sekä hänen jatkuvassa yhteydessään elämiseen iloiten. Kaikki ovat tervetulleita!

Suomeksi: Lauantai 29.3. PAASTON RETRETTI, Pyhän Ristin kirkossa, klo 9.00 – 15.00,
ohjaajana isä Tri Nguyen.

TERVETULOA!

***

Lauantaina 29. maaliskuuta 2025, klo 9.00 – 15.00,
Pyhän Ristin kirkossa järjestetään paaston retretti suomeksi, ohjaajana isä Tri Nguyen.

Aiheena: Toivo ja Sovinto: ”Suostukaa sovintoon Jumalan kanssa.” (2. Kor. 5:20)

Ohjelma:

09.00 Johdanto, avausrukous/Laudes
10.00 I mietiskely
11.00 Ristintien hartaus ja rippimahdollisuus
12.00 Pyhä Messu
13.00 Lounas ja kahvit
14.00 II mietiskely / kysymykset ja vastaukset
15.00 Päätösrukous ja loppusiunaus

Seurakuntasalissa mahdollisuus hiljaiseen lukemiseen ja virvoitukseen: Kahvia/teetä/keksejä

Retretti on avointa ja ilmaista kaikille, mutta lahjoitukset ovat hyvin tervetulleita, sillä lounas ja kahvi on tarjolla retretin aikana. Ilmoittautuminen tarvitaan lounasta varten!

Ilmoittautumiset: isä Tri Nguyenille puhelimitse tai sähköpostitse (+358 50 361 7942; [email protected]) tai kirkon eteisessä olevan nimilistan kautta.

Kaikki ovat tervetulleita!

I. Tri Nguyen

Paastonajan esimerkki: Pyhä Joosef, Neitsyt Marian puoliso

26/3/2025

Maaliskuun 19. päivänä kunnioitamme juhlallisesti pyhää Joosefia, Neitsyt Marian puolisoa ja Jeesuksen kasvatusisää. Hänet pidetään pyhän perheen, hyvän kuoleman ja erityisesti koko Kirkon suojelijana.

Nuori mies
Oikeastaan evankeliumit kertovat Joosefista hyvin vähän. Vain Matteus ja Luukas mainitsevat hänet kertoessaan Jeesuksen lapsuudesta, johon liittyvät asiat alkoivat kiinnostaa kristittyjä 100-200 -luvuilla. Sen vuoksi tarinoita Joosefista riittää Uuden testamentin ulkopuolelle jääneissä evankeliumeissa. Mielenkiintoisin tarina lienee ns. Jaakobin alkuevankeliumin käsitys Joosefista leskimiehenä, joka vanhoilla päivillään arvottiin Marialle mieheksi. Tästä syystä elää kirkkotaiteessa vahva näkemys Joosefista ikäloppuna miehenä ja se juontaa juurensa kirkon opista Mariasta ikuisena neitsyenä. Vain vanha mies kykenee suojelemaan nuorikon neitsyyttä! Tällä näkemyksellä ei kuitenkaan ole mitään aitoa raamatullista perustaa, sillä Joosefin ikää ei synoptisissa evankeliumeissa kerrota. Jeesuksen syntymän aikoihin rabbit opettivat, että miesten oli avioiduttava kolmentoista ja yhdeksäntoista ikävuoden välillä. Mikäli Joosef olisi ollut poikkeuksellisen ikäinen, olisi se mainittu luultavasti erikseen. Siksi Joosef oli luultavasti aika lailla Marian ikäinen. Molemmat olivat todennäköisesti tavallinen teini-ikäinen nuoripari. Jumala ei asettanut kaikkein pyhimmän Neitsyen rinnalle vanhaa ukkoa, vaan nuoren miehen, joka oli Pyhän Hengen täyttämä. Joosef oli nuorekas persoonallisuus, jonka sielu oli puhdas ja Jumalaa pelkäävä. Evankelista Matteuksen mukaan hän oli hurskas mies (Matt. 1:19). Vain siten hän saattoi olla varma tuki Marialle ja isällinen esimerkki lapselle. Nuorena ja rohkeana Joosef pystyi varmasti puolustamaan ja suojelemaan äitiä ja lasta sekä elättämään perheensä.

Daavidin suvun takaaja
Vaikka Joosefista ei tiedetä paljoakaan, joitakin yksittäisiä tietoja hänestä tulee selvästi esille evankeliumeissa. Joosef on Marian neitseellinen puoliso ja Jumalan Jeesus-lapselle antama neitseellinen isä (Matt. 1:18), mutta juutalaisen lain mukaan hän on Jeesuksen aito isä. Hän oli ammatiltaan rakennusmies, joka teki puutöitä ja hoiti muurarinhommia Nasaretissa (Mark. 6:3). Erityisesti hän oli ”Daavidin sukua”, kuninkaallista sukua (Luuk. 1:27). Matteuksen evankeliumissa on pitkät listat sukuluetteloita, joissa osoitetaan Joosefin polveutuvan Abrahamista ja Daavidista. Daavidin dynastian jäsenyys ei enää merkinnyt mitään yhteiskunnallista etuoikeutta, mutta kuninkaallinen tausta vaikutti silti Joosefiin, jolle Jumala oli uskottu ainoasyntyisen Poikansa. Syntyperänsä ja Neitsyt Marian kanssa solmimansa aidon avioliiton avulla Joosef kykeni takaamaan Jeesus-lapselle oikeuden messiaanisuuteen todellisena ”Daavidin poikana”. Tuohon aikaan oli voimassa, että lihallinen isyys ja laillinen isyys olivat oikeudellisesti täysin samanarvoiset. Vanhan testamentin ennustuksen mukaan Messiaan oli oltava Daavidin poika (Jes. 9:6-7). Näin Daavidin jälkeläisenä oleminen olikin yksi Joosefin keskeisistä tehtävistä. Hänen osanaan oli toimia Jeesuksen neitseellisenä ja laillisena isänä, jotta myös Jeesuksessa kävisi toteen lupaus, että tuleva Vapahtaja olisi todella ”Daavidin poika”. Jeesuksen syntymä Betlehemissäkin liittyy kiinteästi Daavidin sukuun. Betlehem oli Daavidin kaupunki, johon Joosefin täytyi lähteä kihlattunsa kanssa kirjoittautuakseen veroluetteloon (Luuk. 2:4-5).

Hurskas mies
Joosefin elämä oli tavallisen yksinkertaista, vaikkei puuttunut dramaattisiakaan vaiheita. Hänen elämänsä syvin kriisi laskeutui raskaalla tavalla hänen ylleen, kun hänen kihlattunsa Maria oli raskaana ja hän tiesi varmuudella, ettei lapsi ollut hänen. Joosef oli kohdannut järkytyksen, joka oli siihen aikaan suuri skandaali. Lain mukaan Joosefin mahdollisuutena olisi myös Marian saattaminen kivitettäväksi aviorikoksen vuoksi (5 Moos. 22:23-24). Hän oli kuitenkin hurskas eikä siksi halunnut saattaa Mariaa julkiseen häpeään (Matt. 1:19). Jalona ja vaatimattomana miehenä Joosef päätti heti luopua kihlatusta morsiamestaan, ei sen takia, että hän epäili tämän siveyttä, vaan siksi, että hän piti itseään liian halpana kelvatakseen Marialle luvatun pojan isäksi. Hän rakasti selvästi Mariaa, minkä seurauksena hän aikoi kaikessa hiljaisuudessa jättää Marian. Sittenkin Jumalan lähettämä enkeli puuttui Joosefin ajatuksiin ja ilmoitti hänelle unessa, että Maria oli raskaana Pyhästä Hengestä ja että hänen tuli ottaa Maria luokseen ja antaa syntyvälle lapselle nimi Jeesus (Matt. 1:20-21). Joosef totteli ja piti hyvää huolta Mariasta sekä lapsesta, joka syntyi Betlehemin tallissa. Kun lasta uhkasi vaara kuningas Herodeksen taholta, enkeli ilmestyi jälleen Joosefille ja käski häntä pakenemaan perheensä kanssa Egyptiin. Joosef totteli jälleen ja piti heitä piilossa Egyptissä siihen asti, kunnes enkeli Herodeksen kuoleman jälkeen näyttäytyi Joosefille unessa ja käski heidän palata.

Hyvä kuolema
Viimeisen kerran tapaamme Joosefin Luukkaan evankeliumissa silloin, kun Jeesus 12-vuotiaana seurasi vanhempiaan Jerusalemiin pääsiäisjuhlille ja jäi temppeliin keskustelemaan opettajien kanssa. Tämän jälkeen Joosef katoaa Raamatun sivuilta. Onkin oletettu, että Joosef kuoli ennen Jeesuksen julkisen elämän alkamista. Kenties Jeesus itse sulki tuon Nasaretin rakennusmiehen silmät silloin, kun kuoleman hetki tuli. Häneltä, joka oli kuollut Jeesus ja Maria vierellään, alettiin pyytää hyvää kuolemaa.

Hiljainen kuuliaisuus
Perinteinen jouluevankeliumi Luukkaan mukaan jättää Joosefin Marian varjoon, mutta evankelista Matteus kääntää asetelman päälaelleen. Matteuksen evankeliumissa Joosef on kaikkien tapahtumien ytimessä. Hän ei oikeastaan ollut sivuosassa, vaan rohkeana perheenisänä haastavissa tilanteissa. Matteuksen kuvaamassa Joosefissa on tyyliä, todellista herrasmiehen otetta. Hän ei suojellut vain omaa kunniaansa, vaan asetti perheensä edun itsensä edelle. Hän oli kuuliainen Jumalalle ja luotti siihen, että enkelin ohjeet veivät hänet oikeaan suuntaan. Hän aina vastasi myönteisesti Jumalan kutsuun – ei sanoin, vaan teoin. Hän teki, niin kuin Jumala tahtoi. Hän ei epäillyt, vaan otti Marian vaimokseen tuntien tämän äitiyden salaisuuden. Rakastaessaan Mariaa hän tunnusti rakastavansa Jumalaa. Hän on nöyryyden esikuva ja todiste siitä, ettei elämässä tarvita suuria asioita vaan hiljainen kuuliaisuus Jumalan tahdolle.

Suuri rukoilija
Joosef ei puhu paljon, mutta hän elää intensiivisesti. Yhtään hänen omaa sanaansa ei ole merkitty muistiin. Hänen vaitiolollaan ei kuitenkaan ole mitään tekemistä passiivisuuden tai saamattomuuden kanssa, vaan se on mykistymistä Jumalan salaperäisten säädösten suuruuden edessä. Joosef ei vaikene alistuakseen Sallimukselle vaan kunnioittaakseen Jumalan salaisuutta. Hän on suuri rukoilija. Hän on vaitelias, taustalle vetäytyvä ja vaatimaton ihmisten keskuudessa, mutta hyvin toimelias hädän keskellä. Järkevänä ja selvästi ajattelevana hän ymmärsi vaaran hetkellä toimia nopeasti ja määrätietoisesti. Saadessaan kuulla Herodeksen vainosta hän ei odottanut aamuun saakka, vaan lähti jo yöllä pakomatkalle. Hän oli syvästi uskonnollinen ja noudatti epäiröimättä Jumalan käskyjä. Luottamus ja usko Jumalaan oli niin syvä ja horjumaton, ettei epäröintiin käytetty turhaa aikaa. Hänen korvansa ja sydämensä olivat auki Jumalan sanalle. Se mitä hän tekee, on lujasti ankkuroitunut Jumalan tahtoon. Se on todellista viisautta ja samalla myös kypsyyttä.

Kirkon suojelija
Paavi Pius IX valitsi vuonna 1870 Joosefin koko kirkon suojelijaksi, kun voittoisa vapaamuurariliike uhkasi itse Kirkon keskusta. Joosef, joka oli pelastanut Jeesus-lapsen Herodeksen vainolta, puolustaisi myös Jeesuksen mystistä ruumista – Kirkkoa – pahan vihollisen hyökkäyksiltä. Joosef harkitsevasti ja toimeliaasti huolehti niistä ihmisistä, jotka hänen huostaansa oli uskottu. Avoimuus Jumalan sanalle, tehokas toiminta, auktoriteetti, viisaus ja hengellinen kypsyys tekevät hänestä maan päällä vaeltavan Kristuksen Kirkon itsestään selvän suojelijan. Toisaalta Joosef on kaikkein ensimmäiseksi koko Kirkon yleismaailmallinen suojeluspyhimys, ei mainittujen suojelutehtävien summana, vaan Jumalalta saamansa tehtävän takia, joka ulottuu yli koko Jumalan kansan. Ollessaan niin läheisesti liittynyt Kristuksen salaisuuden alkuperään Joosef kuuluu myös Kirkon salaisuuteen.

Pyhän Joosefin juhlapyhänä (19.3.) vietettävän Pyhän Messun osat:

Alkuvirsi (Luuk. 12:42)
Hän on uskollinen ja viisas taloudenhoitaja, jonka Herra asetti pitämään huolta perheestään.

Päivän rukous
Kaikkivaltias Jumala, ihmiskunnan pelastuksen alkaessa toteutua sinä annoit Jeesuksen ja Neitsyt Marian pyhän Joosefin rakastavaan suojelukseen. Suo kirkkosi hänen avullaan uskollisesti hoitaa pelastuksen salaisuuksia niiden täyttymiseen saakka. Tätä pyydämme Herramme Jeesuksen Kristuksen, sinun Poikasi, kautta, joka kanssasi elää ja hallitsee Pyhän Hengen yhteydessä, Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen.

Uhrilahjarukous
Isä Jumala, suo meidän puhtain sydämin toimittaa tätä alttaripalvelusta, niin kuin myös pyhä Joosef hartain mielin palveli Neitsyt Mariasta syntynyttä ainoaa Poikaasi. Tätä pyydämme saman Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.

Ehtoollisvirsi (Matt. 25:21)
Sinä olet hyvä ja luotettava palvelija. Tule herrasi ilojuhlaan.

Päätösrukous
Jumala, sinä olet tänä autuaan Joosefin juhlapäivänä ruokkinut meitä pyhän alttarisi ravinnolla. Suojele perhettäsi ja auta sitä aina säilyttämään sille antamasi lahjat. Tätä pyydämme Kristuksen, Herramme, kautta.
(Roomalainen Messukirja, s. 594-595)

Isä Tri Nguyen

Lähteet:

Paavi Franciscus, apostolinen kirje Patris corde (Isän sydämellä), 8.12.2020 (150 vuotta pyhän Joosefin julistamisesta yleismaailmallisen kirkon suojelijaksi).
Hiljainen suuruus: kymmenen näkökulmaa pyhään Joosefiin. (Itävaltalaisessa St. Josef –lehdessä, Heft 6, 2001).
Adalbert Engelhart OSB, Pyhien vuosi, Pyhien kalenteri vuoden jokaiselle päivälle, KATT, Saarijärvi 2001, ss. 88-89, 134.
Outi Kecskeméti, Taivaallisia suojelijoita, KATT, Helsinki 2002, ss. 14-15.
Tuula Luoma, Käsikirja katolisista pyhimyksistä, Amanda, Vantaa 2015, ss. 12-13.
David Hugh Farmer, The Oxford Dictionary of Saints. 3rd ed., Oxford University Press, Oxford 1992.
The Book of Saints: A Dictionary of Servants of God. 6th ed., Cassell, London 1994.
www.catholic.org/saints/ tai www.catholic-forum.com/saints/indexsnt.htm

Ensikommuunio-opetus /1st Holy Communion Teaching: Tampere 2024/2025: Su 23.3.

14/3/2025

Ne lapset, jotka ovat täyttäneet 9 vuotta tai jotka käyvät 3. luokkaa, kutsutaan nyt tulemaan Ensikommuunion sakramenttiopetukseen valmistautumaan Ensimmäisen ehtoollisen vastaanottamiseen keväällä 2025. Rakkaat lasten vanhemmat, ottakaa yhteyttä seurakuntaan tämän kutsukirjeen kautta!

SAKRAMENTTIOPETUS: ensikommuunio TAMPERE 2024/2025

Hyvät ensikommuuniolle valmistautuvien lasten vanhemmat,

kutsun lapsenne Pyhän Ristin seurakunnan järjestämään sakramenttiopetukseen, joka valmistaa vastaanottamaan parannuksen sakramentin ja ensikommuunion keväällä 2025.

Tässä on ensikommuunion sakramenttiopetusten päivämäärät (kirkkorakennuksessamme Englantilaisen koulun tiloissa, pääsy sinne kirkkosalista sakariston kautta, aina sunnuntaisin klo 11.30):

su 23.03.2025 klo 11.30 (aiheena: Pyhä Messu) + vanhempien keskustelu
su 27.04.2025 klo 11.30 (aiheena: Parannuksen sakramentti)
su 18.05.2025 klo 11.30 (aiheena: Parannuksen sakramentti) + vanhempien kokous

Opettajina ja ohjaajina toimivat Sinikka Meurman ja kirkkoherra Tri Nguyen.
Lapsia pyydetään ottamaan mukaan kynät ja opetusmateriaali.

Opetuskertoja on siis yhteensä yhdeksän. Kaikki opetuskerrat ovat pakollisia. Jos jollakulla on vakava este, pyydämme ilmoittamaan etukäteen Sinikalle (+358404197077). Muuten poissaolo tarkoittaa siirtymistä seuraavan vuoden (syksy 2025) opetusryhmään.

Saadakseen ensikommuunion tulee lapsenne olla seurakunnan rekisteröitynyt jäsen ja kastettu katolilainen. Lisäksi hänen tulee osallistua katolisen uskonnon perusopetukseen joko koulussa tai lauantaikurssilla sekä käydä Pyhässä Messussa vähintään 10 kertaa. Mikäli lapsenne on kastettu muualla kuin Suomessa, pyydämme teitä toimittamaan kastetodistuksen seurakuntaan kuluvan talven aikana.

Järjestämme lasten opetusten aikana myös viisi vanhempien tapaamista, joiden tarkoituksena on auttaa vanhempia lasten ensikommuunioon liittyvissä kysymyksissä. Nämä tapaamiset ovat yllä mainitut: 22.09.24; 24.11.; 26.01.25; 23.03. ja 18.05. välittömästi sunnuntain päämessun jälkeen (klo 11.30) kirkkorakennuksessa englantilaisen koulun tiloissa.

pe 23.05.2025 klo 17.00 rippi ja harjoitus // la 24.05.2025 klo 9.00 Ensikommuunion juhlamessu

TÄRKEÄ PYYNTÖ: Voisitteko ystävällisesti vahvistaa teidän lapsenne tulon seurakunnan järjestämälle opetukselle vastaamalla mahdollisimman pian näihin yhteystietoihin: puh. +358503617942 tai email: [email protected] tai [email protected] (isä Tri Nguyen), jotta voisimme oikein varautua opetussuunnitelmaan? Kiitos paljon teidän yhteistyöstänne! Toivotan teille runsasta Jumalan siunausta!

Tampere, 3.2.2025

isä Tri Nguyen, Pyhän Ristin srk:n khra
puh. +358 50 361 7942, email: [email protected] tai [email protected]

****************

Those children, who have reached the age of 9 or who are in the 3rd grade, are now invited to come to the sacramental teaching of the First Holy Communion to prepare for receiving the Eucharist for the first time in the spring of 2025. Dear children's parents, please contact the parish through this invitation letter!

SACRAMENT TEACHING: First Holy Communion TAMPERE 2024/2025

Dear parents of children preparing for First Holy Communion,

I invite your children to the Sacrament Teaching organized by the Holy Cross Parish, which prepares to receive the sacrament of penance and First Communion in spring 2025.

Here are the dates of the sacrament teaching of First Communion (in our church building in the rooms of the English School, accessed from the church hall through the sacristy, every Sunday at 11.30 am):

Sun March 23, 2025 at 11.30 am (theme: Holy Eucharist) + parents’ conversation
Sun April 27, 2025 at 11.30 am (theme: Sacrament of Penance)
Sun May 18, 2025 at 11.30 am (theme: Sacrament of Penance) + parents’ meeting

The teachers and tutors are Sinikka Meurman and the parish priest Fr Tri Nguyen.
Children are asked to bring pencils and educational materials.

So there are totally nine teaching sessions. All teaching sessions are compulsory. If there is a serious obstacle, please inform Sinikka in advance (+358404197077). Otherwise, the absence means moving to the teaching group of next year (autumn 2025).

In order to receive the First Communion, your child must be a registered member of the parish and a baptized Catholic. In addition, he or she must attend Catholic catechism classes, either at school or on a Saturday course, and attend the Holy Mass at least 10 times. If your child has been baptized outside of Finland, we ask you to submit a baptismal certificate to the parish during this coming winter.

We also organize five parent-meetings during the sacrament teaching to help parents in issues concerning the First Holy Communion of children. These meetings will be on Sun 22.09.24; 24.11.; 26.01.25; 23.03. ja 18.05. immediately after Sunday Mass (11.30 am) in the church building on the premises of the English School.

Fri 23.05.2025 at 17.00 Confessions and Rehearsal // Sat 24.05.2025 at 9.00 am First Communion Mass

IMPORTANT REQUEST: Could you kindly confirm your children’s attendance for the classes organized by the parish by replying as soon as possible to these contacts: tel. +358503617942 or email: [email protected] or [email protected] (Fr Tri Nguyen), so that we can properly prepare the program? Thank you very much for your cooperation! I wish you abundant blessing from God!

Tampere, 3.2.2025

Fr Tri Nguyen, Parish Priest of the Holy Cross Parish, tel. +358 50 361 7942, email: [email protected] tai [email protected]

Eukaristia (45): Fractio panis et Agnus Dei

14/3/2025

Edellisellä kerralla jatkoimme kommuunion vieton etenemistä Isä meidän -rukouksen jälkeen tutkimalla embolismia ja akklamaatiota, rauhantervehdyksen johdantoa ja tervehdyksen antamista. Totesimme että rauhantervehdys on samalla siunaus ja esirukous, jossa voi nähdä myös keskinäisen sovinnon ja yhteenkuuluvuuden merkin. Sen hetken ainakin Jumalan kansa on todella yhteenkuuluva Jumalan perhe. Se kuitenkin haastaa meitä elämään todella Jumalan lapsina, rauhassa ja sovinnossa kaikkien kanssa.

Mitä tapahtuu rauhantervehdyksen jälkeen? Tässä artikkelissa jatkamme kommuunion vieton etenemisen tutkimista.

Fractio Panis
Rauhantervehdyksen jälkeen pappi ottaa ehtoollisleivän ja murtaa sen pateenin päällä kolmeen eri suureen palaan ja pudottaa pienimmän niistä ehtoollismaljaan lausuen hiljaa rukouksen: ”Tämä Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumiin ja veren yhdistyminen koitukoon meille iankaikkiseksi elämäksi.” (RM, nro 130) Molempien muotojen sekoittaminen toisiinsa kuvaa siis Kristuksen ruumiin ja veren yhtymistä ylösnousemuksessa.

Tähän kätkeytyy syvä merkitys: pyhän hostian murtaminen on muisto siitä, että Kristuskin viimeisellä ehtoollisella mursi leivän. Sen mukaan kutsuttiin alkukirkon ajalla koko uhritoimitusta ”leivän murtamiseksi”: ”Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat.” (Ap.t. 2:42)

Niinpä leivän murtaminen ei ole vain käytännön toimenpide, vaan se osoittaa, että kommuuniossa me kaikki syömme yhtä elämän leipää, joka on Kristus, ja tulemme näin yhdeksi ruumiiksi. Kommuunio ei yhdistä meitä ainoastaan Kristukseen, vaan se yhdistää meidät myös kaikkiin kristittyihin. Apostoli Paavali sanoo näet: ”Leipä on yksi, ja niin mekin olemme yksi ruumis, vaikka meitä on monta, sillä tulemme kaikki osallisiksi tuosta yhdestä leivästä.” (1. Kor. 10:17)

Agnus Dei
Kun leipä murretaan ja palanen siitä pudotetaan kalkkiin, kuoro tai kanttori laulaa Agnus Dein, ja kansa yhtyy siihen. Ellei sitä lauleta, se lausutaan kuuluvasti:

Jumalan Karitsa, joka pois otat maailman synnin: armahda meitä.
Jumalan Karitsa, joka pois otat maailman synnin: armahda meitä.
Jumalan Karitsa, joka pois otat maailman synnin: anna meille rauha.

Roomalaisen messukirjan ohjeen mukaan laulua voidaan toistaa useamman kerran, jos leivän murtaminen kestää kauan. Lopuksi sanotaan kuitenkin aina: "Anna meille rauha", kun leivän murtaminen on päättynyt. (RM, nro 131)

Vähintään kolmasti lausuttu avunpyyntö osoitetaan välittömästi Jeesukselle Kristukselle Johannes Kastajan sanoin: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh. 1:29) Kun Johannes Kastaja oli suostunut kastamaan Jeesuksen syntisten joukossa (Matt. 3:14-15), Johannes näki ja osoitti, että Jeesus on ”Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh. 1:29, 36). Näin viitaten profeetta Jesajaan hän osoittaa, että Jeesus on samalla kärsivä Herran Palvelija, joka vaieten antaa viedä itsensä teurastettavaksi: ”Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, ei hän suutansa avannut. Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, ei hänkään suutansa avannut.” (Jes. 53:7) Samalla se muistuttaa meitä myös profeetta Jeremian kirjan kohdasta: ”Minä olin kuin kesy karitsa, jota viedään teurastettavaksi. En tiennyt, että he tekivät suunnitelmia minua vastaan ja puhuivat keskenään: »Tuhotkaamme puu hedelmineen! Raivatkaamme hänet pois elävien maasta, niin ettei häntä enää muisteta!»” (Jer. 11:19)

Jumalan Karitsa -nimityksen mukaan Jeesus Kristus, kärsivä Herran Palvelija, kantaa myös monien synnit saavuttaakseen ”paikan suurten joukossa”: ”Minä annan hänelle paikan suurten joukossa, hän saa jakaa saalista mahtavien kanssa, koska hän antoi itsensä kuolemalle alttiiksi ja hänet luettiin rikollisten joukkoon. Hän otti kantaakseen monien synnit, hän pyysi pahantekijöilleen armoa.” (Jes. 53:12) Samalla Kristus on siis pääsiäislammas, ensimmäisenä pääsiäisenä tapahtuneen Israelin vapautuksen vertauskuva (vrt. 2 Moos. 12:3-14; Joh. 19:36; 1 Kor. 5:7). Kristuksen koko elämä ilmentää hänen tehtäväänsä ”palvella ja antaa henkensä lunnaiksi monien puolesta”. (Mark.10:45)

Agnus Dei -laulu muistuttaa meitä siis siitä, että Kristuksen koko elämä on uhrilahjaa taivaalliselle Isälle. Hän ”ei tullut taivaasta tekemään oman tahtonsa mukaan, vaan täyttämään lähettäjänsä tahdon” (Joh. 6:38). Hän sanoo ”maailmaan tullessaan: … ’olen tullut tekemään, täyttämään sinun tahtosi, Jumala.’ … Tämän tahdon mukaisesti meidät on pyhitetty ainutkertaisella uhrilla, kun Jeesus Kristus uhrasi oman ruumiinsa” (Hepr. 10:5-10). Jeesus ottaa ihmiseksi tulonsa ensimmäisestä silmänräpäyksestä alkaen omakseen jumalallisen tehtävänsä olla Vapahtaja: ”Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen” (Joh. 4:34). Kristuksen itsensäuhraaminen maailman syntien tähden on ilmaus hänen rakkaudenyhteydestään Isään: ”Isä rakastaa minua, koska minä annan henkeni” (Joh. 10:17). ”Tämän täytyy tapahtua, jotta maailma tietäisi, että minä rakastan Isää ja teen niin kuin Isä on minun käskenyt tehdä.” (Joh. 14:31)

”Anna meille rauha”
Agnus Dein laulun viimeinen pyyntö päättyy sanoihin: ”Anna meille rauha.” Meidän rauhamme on Kristus, jonka ruumis ja veri koituu meille pyhässä kommuuniossa iankaikkiseksi elämäksi.

Oikeastaan maallinen rauha on Kristuksen rauhan kuva ja hedelmä; hän on messiaanisen Rauhan Ruhtinas (Jes. 9:5). Ristillä vuotaneen verensä kautta hän ”teki näin lopun vihollisuudesta” (Ef. 2:16; Kol. 1:20- 22), sovitti ihmiset Jumalan kanssa ja teki kirkosta ihmiskunnan ykseyden ja jumalayhteyden sakramentin (Vat. II, Lumen gentium, 1). ”Hän on meidän rauhamme” (Ef. 2:14). Hän kutsuu rauhantekijöitä autuaiksi: ”Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen.” (Matt. 5:9)

”Anna meille rauha” -pyyntöä kommentoiden Katolisen kirkon katekismus kirjoittaa: ”Rauha ei ole pelkästään sodan puuttumista. Rauhaa ei saavuteta ilman, että ihmisten henkilökohtainen hyvä, vapaa yhteydenpito ihmisten kesken, ihmispersoonan ja kansojen arvokkuus ja veljeyden toteutuminen on turvattu. Rauha on ”järjestyksen lepoa” (p. Augustinus, De civitate Dei, 19, 13). Se on oikeudenmukaisuuden aikaansaannos (Jes. 32:17) ja rakkauden tulos.” (KKK 2304)

”Yksilöiden ja kansojen väliset epäoikeudenmukaisuudet, jyrkät taloudelliset ja sosiaaliset erot, samoin kateus, epäluulo ja ylpeys uhkaavat lakkaamatta rauhaa ja johtavat sotiin. Kaikki, mitä näiden voittamiseksi tehdään, edistää rauhan rakentamista ja sodan välttämistä.” (KKK 2317)

Isä Tri Nguyen

Lähteet:

Roomalaisen Messukirjan yleinen johdanto (RMYJ), Pieksämäki 1999, II luku
Katolisen kirkon katekismus, LEV & KATT, Jyväskylä 2005, II osa, nrot 1104-1109, 1322-1419
Katolisen kirkon katekismuksen kompendium, LEV & KATT, Keuruu 2013, II osa, nrot 223, 271-294
Katolinen uskomme, suom. E. Koski, KATT, Kerava 1974, 16. luku, ss. 213-221
Vatikaanin II kirk.kok. (1962-65), konstituutio Sacrosanctum Concilium pyhästä liturgiasta (4.12.1963), lyh. SC
Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Lumen gentium Kirkosta (21.11.1964), lyh. LG
Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Dei Verbum jumalallisesta ilmoituksesta (18.11.1965)
Vatikaanin II kirk.kok., dekreetti Presbyterorum ordinis pappeudesta (7.12.1965), lyh. PO
The Sacred Congregation of Rites, instruction on Implementing the Constitution on Sacred Liturgy, Inter oecumenici, 26.9.1964; AAS 56 (1964).
The Sacred Congregation of Rites, instruction Musicam Sacram (5.3.1967), AAS 59 (1967) 300-320.
The Sacred Congregation of Rites, instruction on Eucharistic Worship, Eucharisticum Mysterium, 25.5.1967; AAS 59 (1967).
paavi Pius XII, kiertokirjeet Mystici Corporis (29.6.1943) ja Mediator Dei (20.11.1947)
paavi Paavali VI, kiertokirje Mysterium fidei (3.9.1965)
paavi Johannes Paavali II, kiertokirje Ecclesia de Eucharistia (17.4.2003)
Liturgian ja sakramenttijärjestyksen kongregaatio, asiakirja Redemptionis Sacramentum (23.4.2004)
paavi Benedictus XVI, apostolinen kehotuskirje Sacramentum caritatis (13.3.2007), lyh. SCa

Tuhka ja Toivo / Ashes and Hope

14/3/2025

Kristus
Liturgisen vuoden suurinta juhlaa – pääsiäistä – edeltää neljänkymmenen päivän paasto, joka alkaa tuhkakeskiviikosta (5.3.2025) ja päättyy pääsiäisyöhön (19.4.2025). Kuusi ja puoli viikkoa kestävä paasto on ennen kaikkea henkinen ja hengellinen tapahtuma. Sunnuntaipäiviä ei itse asiassa lasketa mukaan, sillä ne ovat juhlapäiviä eivätkä voi olla katumuspäiviä. Paastonajan pituus on määrätty sen perusteella, että Kristus itse paastosi erämaassa neljänkymmenen päivän ajan, jolloin Hän valmistautui täyttämään kutsumustaan rukoillen ja vastustaen Paholaisen kiusauksia (Matt. 4:1-11).

Näin kirkko osallistuu vuosittain nelikymmenpäiväisellä suurella paastolla Jeesuksen autiomaan salaisuuteen. Se muistuttaa yksinäisyydessä eletystä ajasta, jonka Jeesus on viettänyt heti Johannekselta saamansa kasteen jälkeen autiomaassa Pyhän Hengen ”ajamana” (Mark. 1:12). Tämän yksinäisen ajan lopulla Jeesus torjui Saatanan hyökkäykset rohkeasti ja näin osoittautui Jumalan palvelijaksi, joka on täysin kuuliainen Jumalan tahdolle. Niinpä Jeesuksen voitto Paholaisesta erämaassa ennakoi hänen lopullista voittoaan kärsimyksessä, joka on Pojan rakkauden suurin kuuliaisuuden osoitus Isälle (KKK 539).

Kristitty
Myös nykykristityn pitäisi rakentaa tämä aika samalla tavalla yksinäisyyden, kuuliaisuuden ja paaston ajaksi, joka johdattaa meitä virittäytymään pääsiäisen salaisuuden viettoon kasteen muistamisen ja katumuksenteon kautta (SC 109). Ihminen on kokonaisuus, jonka henkinen, ruumiillinen ja sosiaalinen olemus ovat saman todellisuuden eri puolia, niin että paastonajan kolme katumusharjoitusta (rukous, paasto ja almujen antaminen), josta kuulemme tuhkakeskiviikon evankeliumissa (Matt. 6:1-18), auttaa meitä kääntymään ja lujittaa rakkauttamme Jumalaan sekä vastuutamme lähimmäisiämme kohtaan.

Näin paastonaika velvoittaa meitä kaikkia rakkauden lujittamiseen, uskon syventämiseen ja toivon vahvistamiseen, siis jatkuvaan kääntymykseen ja elämän uudistumiseen. Kirkossamme on nyt ainoastaan kaksi päivää, joihin liittyy abstinenssin ja paastoamisen velvollisuus, siis tuhkakeskiviikko ja pitkäperjantai; unohtamatta myöskään että paastonaikana kerätään paastouhria johonkin Suomen Caritaksen valitsemaan hyvään tarkoitukseen. Vain Jumalan rakkaudessa ja lähimmäisrakkaudessa löytyy aito onnellisuus ja pelastus.

Tuhka
Paastonajan ensimmäisenä päivänä, tuhkakeskiviikkona, siunataan ja jaetaan tuhka, jonka käyttö katumuksen merkkinä on peräisin vanhasta Israelista. Siellä ihminen saattoi katuessaan syntiään pukeutua karkeaan säkkikankaaseen ja sirotella tuhkaa päälleen tai istua tuhkassa rukoilemassa ja katumassa (vrt. Joon. 3:6). Tämä Vanhan testamentin katumusmenoihin liittyvä toimitus kuvaa hyvin paastonajan luonnetta ja merkitystä. Kirkossa käytettävä tuhka on tavallisesti saatu edellisen vuoden palmusunnuntain poltetuista oksista. Pyhää Messua viettäessään pappi merkitsee uskovien otsan tuhkaristillä tai sirottelee tuhkaa heidän päänsä päälle sanoen: ”Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi” (Mark. 1:15). Nämä sanat Jeesus Kristus itse lausui aloittaessaan julkista toimintaansa ja se on nyt meille rohkaiseva kehotus parannukseen. Aluksi tuhkan saaminen koski vain julkisyntisiä. Paaston alussa he saivat ottaa vastaan tuhkan ja katumusvaatteen ja sitten heidät suljettiin kirkosta pääsiäiseen asti. Kun tämä käytäntö keskiajalla hävisi kirkosta, kaikki ryhtyivät paastonajan alussa ottamaan vastaan tuhkan katumuksen merkiksi. Kaikki tiesivät, että he eivät aina eläneet kasteensa arvon ja vaatimusten mukaan. Kaikki tarvitsivat parannusta ja elämän uudistumista.

Jakaessaan tuhkaa uskoville pappi voi myös lausua kuten ennen vanhaan: ”Muista, ihminen, että maan tomua sinä olet ja maan tomuun sinä palaat” (1. Moos. 3:19). Se on selvä muistutus elämän katoavaisuudesta, joka ilmenee kuoleman väistämättömyydessä. Ihmiskunnan historiasta ei löydy poikkeusta tähän tosiasiaan: Me kaikki ihmiset kuolemme joskus. Vaikka maailma on monella tavalla kehittynyt, kuolema päättää yhä jokaisen elämän. Kaikki päättyy kuolemaan, joka ei ole silti kaiken loppu. Apostolisessa uskontunnustuksessa ilmaisemme lujaa uskoamme ruumiin ylösnousemiseen ja iankaikkiseen elämään. Meidän tulisi olla joka hetki valmiit lähtemään tästä elämästä, sillä meillä on Kristuksen kanssa kotimaa taivaassa (Fil. 3:20), jossa saavutamme Jumalan kirkkauden. Valmistautumalla kuolemaamme kuolemalla synnille joka päivä me valmistaudumme parhaalla mahdollisella tavalla kohtaamaan ylösnousseen Herramme jo nyt, tulevana pääsiäisenä ja sitten ikuisuudessa.

Toivo
Niinpä paastonaika puhuu meille myös toivosta tuhkan rinnalla. Paasto avaa sydämemme toivolle taivaasta, jossa vain Jumala voi täydellisesti täyttää kaipuumme. Paasto auttaa meitä ajattelemaan enemmän taivasta ja samalla kasvattaa toivoamme ainoaan Jumalaan, jonka tulemme näkemään ”sellaisena kuin Hän on” (1 Joh. 3:2), kasvoista kasvoihin (1 Kor. 13:12).

Tämän tavallisen riemuvuoden 2025 julistamisbullassaan ”Spes non confundit” (latinaksi ”Eikä toivo ole turha”) paavi Franciscus puhuu toivon merkeistä, merkeistä, jotka odottavat meidän tekojamme: työtämme rauhan, elämän välittämisen, vankien, sairaiden, nuorten, siirtolaisten ja vanhusten ja ennen kaikkea köyhien hyväksi (SNC 7-15). Mutta miten? Paavi vastaa: toivoon ankkuroituneina, katse iankaikkisessa elämässä, parannuksen sakramentin kautta, yhdessä pyhän Jumalanäidin kanssa, joka tunnetaan myös nimellä Stella Maris, Meren tähti, nimellä, joka “ilmaisee varmaa toivoa, että tämän elämän myrskyjen keskellä Jumalanäiti tulee avuksemme, tukee meitä ja rohkaisee meitä luottamukseen ja toivoon”. (SNC, 24) Juuri kaikkeen tähän sekä paastonaika että riemuvuosi kutsuvat meitä kaikkia olemaan toivon pyhiinvaeltajia.

Paastonaika antaa meille suotuisan liturgisen ajan syventyä Kristuksen pelastavaan toivoon ja pyrkiä toteuttamaan sen vaikutusta elämässämme. Ainoana toivonamme Jeesus kutsuu meitä kääntymykseen ja tarjoaa meille kääntymyksen armon. Eläkäämme siis tuhkasta toivoon!

Oikein siunattua ja toivorikasta paastonaikaa sekä hyvää ja armorikasta pääsiäisjuhlaa teille kaikille!

***

Ashes and Hope

Christ
The greatest feast of the liturgical year - Easter - is preceded by a forty-day fast, beginning on Ash Wednesday (5 March 2025) and ending on Easter Vigil (19 April 2025). The six-and-a-half week fast is first and foremost a spiritual and mental event. In fact, Sundays do not count, as they are feast days and cannot be days of repentance. The length of Lent is determined by the fact that Christ Himself fasted in the wilderness for forty days, preparing to fulfil His calling by prayer and resisting the temptations of the Devil (Matthew 4:1-11).

In this way, the Church participates in the annual forty-day Great Fast in the mystery of Jesus in the desert. It recalls the time of solitude that Jesus spent in the desert immediately after his baptism by John, "driven by the Holy Spirit" (Mark 1:12). At the end of this time of solitude, Jesus boldly rejected Satan's attacks and thus proved himself to be a servant of God, fully obedient to God's will. Thus, Jesus' victory over the Devil in the wilderness foreshadowed His final victory in suffering, which is the greatest demonstration of the Son's love and obedience to the Father (CCC 539).

Christian
The contemporary Christian should also build this time in the same way as a time of solitude, obedience and fasting, which leads us to tune in to the celebration of the Paschal mystery through the remembrance of baptism and penance (SC 109). The human person is a whole, whose spiritual, physical and social essence are different aspects of the same reality, so that the three penitential practices of Lent (prayer, fasting and almsgiving), which we hear about in the Gospel of Ash Wednesday (Mt 6:1-18), help us to convert and strengthen our love for God and our responsibility towards our fellow human beings.

In this way, Lent commits us all to a strengthening of love, a deepening of faith and a reaffirmation of hope, in other words, to constant conversion and renewal of life. In our Church there are now only two days of abstinence and fasting, Ash Wednesday and Good Friday, not forgetting that during Lent we collect a Lenten offering for a good cause chosen by Caritas Finland. Only in God's love and love of neighbour can true happiness and salvation be found.

Ashes
On the first day of Lent, Ash Wednesday, ashes are blessed and distributed, the use of which as a sign of repentance dates back to ancient Israel. There, when a person repented of his sins, he could dress himself in coarse sackcloth and sprinkle the ashes on himself, or sit in the ashes to pray and repent (cf. Jonah 3:6). This Old Testament account of penitential ritual illustrates well the nature and significance of Lent. The ashes used in the church are usually obtained from the burnt branches of the previous year's Palm Sunday. When celebrating Holy Mass, the priest marks the foreheads of the faithful with an ash cross or sprinkles ashes on their heads, saying: "Repent and believe the gospel" (Mark 1:15). These words were spoken by Jesus Christ himself when he began his public ministry and are now for us an encouraging call to repentance. Initially, ashes were only for the public sinners. At the beginning of Lent they were to receive the ashes and the penitential garment and then they were excluded from the church until Easter. When this practice disappeared from the Church in the Middle Ages, everyone began to receive ashes at the beginning of Lent as a sign of penance. All knew that they were not always living up to the dignity and standards of their baptism. All needed repentance and renewal of life.

When distributing the ashes to the faithful, the priest can also say, as in the old days, "Remember, O man, that thou art the dust of the earth, and unto the dust of the earth shalt thou return" (Genesis 3:19). This is a clear reminder of the transience of life, which is manifested in the inevitability of death. There is no exception to this fact in human history: we all die one day. Although the world has developed in many ways, death still ends every life. Everything ends in death, but death is not the end of everything. In the Apostles' Creed we express our firm belief in the resurrection of the body and eternal life. We should be ready at any moment to depart from this life, for we have a home with Christ in heaven (Philippians 3:20), where we will attain the glory of God. By preparing ourselves to die by dying to sin every day, we are preparing ourselves in the best possible way to meet our risen Lord now, at the coming Passover, and then in eternity.

Hope
So Lent also speaks to us of hope alongside the ashes. Lent opens our hearts to the hope of heaven, where only God can perfectly satisfy our longing. Lent helps us to think more about heaven and at the same time increases our hope in the only God whom we will see "as He is" (1 John 3:2), face to face (1 Corinthians 13:12).

In his bull proclaiming this ordinary Jubilee Year 2025, "Spes non confundit" (Latin for "Hope does not disappoint"), Pope Francis speaks of signs of hope, signs that await our actions: our work for peace, for the care of life, for the prisoners, the sick, the young, the migrants and the elderly, and above all for the poor (SNC 7-15). But how? The Pope answers: anchored in hope, looking to eternal life, through the sacrament of penance, together with the Holy Mother of God, also known as Stella Maris, the Star of the Sea, a name that "expresses the sure hope that in the midst of the storms of this life, the Mother of God will come to our aid, support us and encourage us in confidence and hope". (SNC, 24) It is to all this that both Lent and the Jubilee Year invite us all to be pilgrims of hope.

Lent provides us with a favourable liturgical time to immerse ourselves in the saving hope of Christ and to seek to realize its influence in our lives. As our only hope, Jesus calls us to conversion and offers us the grace of conversion. So let us live from ashes to hope!

I wish you all a very blessed and hopeful Lent and also a happy and gracious Easter!

Isä/Fr Tri Nguyen

Lähde:
·       Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Pyhästä liturgiasta eli Sacrosanctum Concilium (4.12.1963)
·       Paavi Paavali VI, apostolinen kirje Mysterii Paschalis (14.2.1969), Roomalainen Messukirja, ss. 79-81
·       Yleiset ohjeet kirkkovuotta ja kalenteria varten, Roomalainen Messukirja, ss. 82-101
·       Helsingin hiippakunnan kalenterin mukainen, Ordo, Kirkkovuosi 2024-2025, KATT 2024, ss. 2-7.
·       Katolisen kirkon katekismus, LEV & KATT, Jyväskylä 2005, II osa, nrot 1163-1178

Maaliskuun pyhimys: Pyhä Francisca Roomalainen, sääntökuntalainen (9.3.)

7/3/2025

Hurskas ja varakas perhe
Francisca syntyi Rooman Trasteveressa vuonna 1384 hurskaaseen ja varakkaaseen aatelisperheeseen. Vanhemmat opettivat lastaan elämään hyvää kristillistä elämää ja ottamaan huomioon toiset, erityisesti köyhät lähimmäiset. 11-vuotiaana Francisca ilmoitti vanhemmilleen haluavansa kovasti saada luvan mennä luostariin, mutta vanhemmat taivuttivat hänet menemään naimisiin roomalaisen Lorenzo de’ Ponzianin kanssa nunnaksi tulemisen sijaan. Niinpä hänet naitettiin ajan tavan mukaan jo 13-vuotiaana rikkaalle mutta hyvälle ja hurskaalle Lorenzolle. Vaikka avioliitto oli järjestetty ja sen alkuajat olivat Franciscalle vaikeat, nuoret rakastuivat toisiinsa ja avioliitto kesti onnellisena ja ilman ristiriitoja neljäkymmentä vuotta. Perheeseen syntyi kuusi lasta, joita Francisca kasvatti todellisella kristillisellä rakkaudella ja viisaudella. Viisi lasta kuoli ehtimättä aikuisiksikaan. Se syvensi puolisoiden rakkautta toisiinsa.

Perhe ja lähimmäiset
Kun Franciscan anoppi kuoli, Franciscaa pyydettiin ottamaan vastuu taloudenhoidosta. Esikuvallisena perheenäitinä hän huolehti myös talonsa palvelusväestä ja kaupungin köyhistä.

Francisca kohteli palvelijoitaan kuin perheenjäseniä ja tuki heitä uskonnon harjoittamisessa. Lorenzon vanhemman veljen vaimo Vanozza olisi myös Franciscan tavoin halunnut elää mieluummin yksinäisyydessä ja rukouksessa kuin avioliitossa, ja Vanozzan ystävyys oli suureksi lohdutukseksi Franciscalle. Molemmat olivat hyviä perheenäitejä, mutta heiltä riitti aikaa ja voimia myös köyhien ja sairaiden auttamiseen.

Lorenzo aina tuki puolisoaan tämän hyväntekeväisyystyössä. Heidän palatsistaan Trasteveressa tuli kaikkien apua ja neuvoa tarvitsevien turvapaikka. Erityisesti siellä otettiin vastaan sairaat ja köyhät. Ruton riehuessa Roomassa he muuttivat talonsa todelliseksi sairaalaksi. Evangelist, toinen heidän pojistaan, kuoli myös ruttoon. Vuotta myöhemmin Franciscan eräänä päivänä rukoillessa kirkas valo täytti huoneen ja Evangelist astui huoneeseen arkkienkelin kanssa. Hän puhui onnellisuudestaan taivaassa ja kertoi myös, että tytär Agnes oli pian kuoleva ja että enkeli jäisi äidille suojelijaksi. Pian näyn jälkeen Agneksen vointi alkoi huonota ja hän kuoli 16-vuotiaana.

Suuri skisma ja kansalaissota
Vuosina 1378-1417 elettiin suuren skisman aikaa, jolloin samanaikaisesti oli toisinaan jopa kolmekin paavia. Näiden kannattajat kävivät keskenään sotia, joissa Rooman kaupunki vaurioitui pahasti. Voidakseen hoitaa sairaita ja haavoittuneita Francisca perusti asuinpalatsinsa säilyneeseen siipeen sairaalan. Lisäksi hän myi jalokivensä ja korunsa saadakseen ruokaa sairastuneille ja haavoittuneille. Vähitellen kaupungin muut asukkaat tulivat hänen avukseen.

Ajat olivat siis vaikeat ja ihmiset kärsivät rajuista kansalaissodista. Lorenzo johti laillista paavia kannattavia joukkoja väärän paavin joukkoja vastaan. Napolin kuningas, Anjoun Ladislaus, valloitti ikuisen kaupungin vuonna 1408. Koska Ponzianit olivat paavin kannattajia, heidän talonsa, maatilansa ja omaisuutensa ryöstettiin ja hävitettiin. Lorenzo joutui vangiksi ja hänen vanhin poikansa Battista, ainoa elossa oleva poika, otettiin panttivangiksi. Heidät vietiin pois Roomasta ja heitä kidutettiin. Puolisot antoivat silloin lupauksen elää vastedes veljenä ja sisarena, jos isä ja poika pääsisivät palaamaan takaisin kotiin. Nämä pysyivät hengissä, ja Francisca eli elämänsä viimeiset 12 vuotta ilman avioyhteyttä. On kerrottu, että Franciscan rukoillessa Santa Maria in Ara Coelin kirkossa isä ja poika vapautettiin kuin ihmeen kautta.

Perheen omaisuus saatiin myöhemmin takaisin, mutta Lorenzon terveys oli murtunut ja Francisca hoiti häntä hellästi. Vanhimmalle pojalle Battistalle valittiin vaimo Mobilia, jolla oli käskevä ja ylpeä luonne ja joka panetteli Franciscaa kaikkialla. Vasta kun Francisca Mobilian sairastuttua hoiti tätä lempeästi, tämä oppi arvostamaan anoppiaan ja halusi kaikessa jäljitellä häntä ja tulla hänen kaltaisekseen.

Leski ja benediktiinioblaatit
Monet roomalaiset etsivät Franciscan tukea ja useat roomalaiset naiset jakoivat Franciscan ihanteet ja työn yhteiskunnassa. Tästä syystä Francisca kokosi näitä naisia auttamaan puutteessa olevia ja vuonna 1426 hän perusti ns. Marian oblaatit -nimisen yhteisön, myös kiitokseksi rakkaidensa pelastumisesta. Tämä yhteisö tuli tunnetuksi Tor de’ Specchin oblaatteina ja oli yhteydessä Monte Oliveton benediktiineihin. Siitä tulikin ns. ”Le nobili oblate di Monte Oliveto” -maallikkosääntökunta, joka oli benediktiinien uudistettu haara. Francisca itse liittyi tähän yhteisöön miehensä Lorenzon kuoleman jälkeen vuonna 1436 ja hänet valittiin pian sen johtajaksi. Näin leskenä hänestä tuli vihdoinkin luostarisisar niin kuin hän oli pienenä toivonut kovasti. Nyt hän saattoi yhä esteettömämmin palvella kaupunkilaisia. Häntä sanottiin ”Roomaan Franciscaksi” jo hänen eläessään. Hän eli kokonaan rakkauden teoille.

Johannes Matteotti, joka oli Francescan rippi-isä viimeisen kymmenen vuoden ajan, on kirjoittanut Franciscan elämäkerran. Siinä hän kertoo tämän suurista mystisistä lahjoista, lukuisista ilmestyksistä ja suojelusenkelistä. Francisca keskusteli nähtävällä tavalla suojelusenkelinsä kanssa, joka aina kulki hänen rinnallaan. Ehkä tästä syystä häntä pidetään myös motoristien suojelijana. Lisäksi uskottiin, että hän hartailla rukouksillaan ja uhrautuvalla elämällään oli osaltaan vaikuttanut kirkon hajaannuksen päättymiseen.

Francisca kuoli 9. maaliskuuta 1440, neljä vuotta miehensä kuoleman jälkeen, ja hänet haudattiin Santa Maria Nuovan kirkkoon. Suuret joukot roomalaisia tulivat osoittamaan kunnioitustaan hänen hautajaisiinsa. Paavi Pius V julisti hänet pyhäksi vuonna 1608, ja sen jälkeen hänen hautakirkkonsa sai nimen Santa Francesca Romana. Tässä kirkossa, Forum Romanumin ja Colosseumin välissä, solmitaan avioliittoja lähes päivittäin. Se ei johdu yksistään kirkon kauniista sijainnista, vaan monet uskovat tytöt haluavat noudattaa tämän pyhän elämäntapaa omassa elämässään vaimona ja äitinä.

Pyhän Francisca Roomalaisen muistopäivänä (9.3.) vietettävän Pyhän Messun päivän rukous:

Jumala, sinä annoit pyhän Franciscan meille suureksi esikuvaksi ensin perheenäitinä ja sitten luostarisisarena. Auta meitä palvelemaan sinua uskollisesti, jotta kaikissa elämänvaiheissamme oppisimme näkemään sinut ja seuraamaan sinua. Tätä pyydämme Herramme Jeesuksen Kristuksen, sinun Poikasi, kautta, joka kanssasi elää ja hallitsee Pyhän Hengen yhteydessä, Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.
(Roomalainen Messukirja, s. 590)

Isä Tri Nguyen

Lähteet:
· Evi Koski (toim.), Pyhimysten tie. Suomen katolisen hiippakunnan liturgisen kalenterin mukaiset pyhimysten juhlat ja muistopäivät, KATT, Helsinki 1978, s. 53.
· Adalbert Engelhart OSB, Pyhien vuosi, Pyhien kalenteri vuoden jokaiselle päivälle, KATT, Saarijärvi 2001, ss. 77-78.
·       Outi Kecskeméti, Taivaallisia suojelijoita, KATT, Helsinki 2002, ss. 149-150.
·       Tuula Luoma, Uudistettu käsikirja katolisista pyhimyksistä, Amanda, Turenki 2020, s. 140.
·       David Hugh Farmer, The Oxford Dictionary of Saints. 3rd ed., Oxford University Press, Oxford 1992.
·       The Book of Saints: A Dictionary of Servants of God. 6th ed., Cassell, London 1994.
·       www.catholic.org/saints/ tai www.catholic-forum.com/saints/indexsnt.htm

Kuukauden pyhimys: pyhät Perpetua ja Felicitas, marttyyrit (7.3.)

1/3/2025

Maaliskuun 7. päivänä vietämme pyhien Perpetuan ja Felicitaksen muistopäivää. Nämä nuoret karthagolaiset äidit ovat verenvuodatuksestaan saakka olleet Katolisen kirkon suuresti kunnioittamia pyhiä. Heidän nimensä ovatkin säilyneet Pyhän Messun roomalaisessa kaanonissa (I Eukaristisessa Rukouksessa), varhaisimmissa roomalaisissa ja syyrialaisissa kalentereissa sekä Hieronymuksen Martyrologiumissa. He kärsivät marttyyrikuoleman yhdessä muutamien muiden nuorten kristittyjen kanssa keisari Septimus Severuksen vainoissa vuonna 203. Heidät heitettiin villipetojen raadeltaviksi ja surmattiin lopuksi tikarilla.

Tästä tapahtumasta on säilynyt aitoja dokumentteja: Perpetuan omat päiväkirjanomaiset muistiinpanot vankeuden ajalta sekä silminnäkijöiden kertomukset. Niistä muodostuu kuuluisa Perpetuasta ja Felicitaksesta kertova passio, josta heijastuu nuorekas uskonilo ja todistajanrohkeus. Vuonna 203 kirjoitettu passio kuuluu eloisuudessaan ja inhimillisyydessään antiikin marttyyrihistorian kallisarvoisimpiin muistoihin. Se on vanhimpia kristillisiä marttyyrikertomuksia ja sen oletetaan olevan Tertullianuksen (160-225) kokoama. Se on myös ollut kirjallisena esikuvana monille myöhäisemmille passioille. Vielä Augustinuksen aikana (345-430) sitä luettiin jumalanpalveluksissa Pohjois-Afrikan kirkoissa. Sitä pidettiin suuressa arvossa kirkon pyhien kirjoitusten rinnalla ja Augustinus itse käyttää sitä muutamien saarnojensa aiheena.

Uskonvainot Karthagossa
Perpetua ja Felicitas elivät Karthagossa Pohjois-Afrikassa toisella vuosisadalla, jolloin keisari Septimus Severus vainosi kiihkeästi kristittyjä. Kieltäytymällä epäjumalille suoritetuista uhritoimituksista tai muutaman suitsutusjyväsen uhraamisesta keisarin patsaan edessä kristityt joutuivat suuriin vaikeuksiin pakanallisen ympäristönsä kanssa. Siitä huolimatta heihin liittyi joka puolella Rooman valtakuntaa yhä uusia käännynnäisiä. Patriisiperheeseen kuuluva Perpetua kääntyi kristinuskoon salassa pakanaisältään ja sai aikaan kääntymyksen myös läheisissään. Hänen veljensä Saturus ja perheen orjat Felicitas, Revocatus, Secundulus ja Saturninus tulivat myös kristityiksi. Kristinuskosta syytettyinä heidät pidätettiin ja vietiin Karthagoon. Tapahtumien aikaan Perpetua oli 22-vuotias ja hänellä oli parin kuukauden ikäinen poikavauva. Perpetuan orjatar Felicitas oli kahdeksannella kuulla raskaana. Yhteinen usko Kristukseen poisti kahden nuoren äidin väliltä syvän sosiaalisen kuilun, niin että he elivät kuin sisarukset keskenään. Heidän onnistui saada kaste ennen joutumistaan vankilaan, ja näin he sinetöivät kohtalonsa.

Perpetuan vanha isä palveli roomalaisia jumalia. Hän oli pakana eikä voinut käsittää, kuinka hänen rakas tyttärensä saattoi jättää lapsensa ja perheensä uuden uskon tähden. Hän ilmaantui paikalle oikeudenkäynnin kuluessa ja yritti saada Perpetuan luopumaan varmasta kuolemasta. Moneen otteeseen isä kävi vankilassa jankuttamassa ja anelemassa tytärtään pelastamaan itsensä ja lapsensa yhteisen elämän luopumalla uskostaan. Perpetua kuitenkin vastasi järkähtämättömästi isälleen: ”Näetkö tämän vesiastian, voiko sitä kutsua muuksi kuin se on? En myöskään minä voi kutsua itseäni muulla nimellä kuin omallani, olen kristitty.” Viimeiseen saakka isä yritti kuitenkin saada lempilastaan Perpetuaa muuttamaan mielensä ja valitsemaan elämän maailmassa perheensä kanssa, mutta Perpetua pysyi lujana ja toisti kerran toisensa jälkeen: ”Olen kristitty!” Myös Felicitas ja muut kristityt kieltäytyivät uhraamasta jumalille ja siten pelastamasta henkeään.

Vankilan kauhistuttavissa oloissa Perpetuaa kidutti huoli hänen pienestä lapsestaan. Vankilassa palvelevat diakonit lahjoivat vartijan siirtämään naiset vankilan paremmalle puolelle ja Perpetua pääsi imettämään lastaan, joka oli jo käynyt nälästä voimattomaksi. Perpetua sai oikeuden pitää vauvansa luonaan. Perpetua kirjoittaa, että tämän jälkeen ”vankilasta muodostui minulle äkkiä kuin palatsi, jossa halusin olla enemmän kuin missään muualla”. Mutta Perpetuan veli Saturus oli huolissaan sisarestaan. Hän pyysi sisartaan pyytämään itselleen näkyä tulevasta kohtalostaan. Perpetua näki yöllä unen, jossa korkeat ja kapeat tikapuut johtivat taivaaseen. Tikkaiden juurella makasi lohikäärme, joka väijyi tikkaille yrittäviä. Perpetua astui pedon pään päälle ja pitäen sitä ensimmäisenä askelmana alkoi kiivetä ylöspäin. Ylhäällä oli kookas paimen valkopukuisten olentojen keskellä. Perpetua kuuli äänen sanovan: ”Teit oikein kun tulit, lapseni. Tervetuloa.” Perpetua kertoi näyn veljelleen ja he ymmärsivät kuolevansa marttyyreina. Näyn vahvistamana he kieltäytyivät luopumasta uskostaan, kun heidät vietiin tuomarien eteen teloitettaviksi.

Rohkeat marttyyrit
Rooman laki kielsi teloittamasta raskaana olevia naisia. Niinpä Perpetuan ystävä Felicitas suri, ettei hän raskautensa vuoksi voinut kärsiä yhdessä muiden kanssa. Felicitas alkoi pelätä jäävänsä lopulta yksin eloon muiden jälkeen. Jumala kuuli kuitenkin hänen rukouksensa: Felicitas synnytti vankilassa tyttären ennen aikojaan. Kun hän huusi synnytyskivuissa, muuan sotilas pilkkasi häntä: ”Kun sinä nyt kärsit noin, niin miten sitten, kun sinut viedään petojen eteen! Niitähän sinä halveksit, kun kieltäydyit uhraamasta.” Mutta Felicitas vastasi: ”Nyt minä kärsin yksin sen minkä kärsin, mutta siellä on minussa oleva toinen, joka kärsii minun puolestani, niin kuin minäkin olen kärsivä hänen tähtensä.”

Joitakin päiviä myöhemmin keisari Severus järjesti poikansa syntymäpäivänä näytelmän. Vangit tuotiin Karthagon jättimäiselle areenalle petojen revittäväksi. Perpetua ja Felicitas menivät areenalle rohkeina ja iloisina kuin matkalla taivaaseen. Käsi kädessä he kulkivat kasvot loistaen ja hymniä laulaen. Naiset joutuivat silmätysten villin lehmän kanssa, miehet puolestaan joutuivat taistelemaan paljain käsin panttereita ja leijonia vastaan. Areenalle heidän kimppuunsa päästetyt pedot osoittautuivat luultua rauhallisemmiksi ja vain haavoittivat naisia vakavasti. Lehmä heitteli Perpetuaa ilmaan ja hän kaatui maahan. Hän nousi nopeasti ylös, kiinnitti purkautuneet hiuksensa ja auttoi myös Felicitaksen jaloilleen. He seisoivat vierekkäin. Kansan julmuus oli tyyntynyt ja naiset kutsuttiin Voittajien portille, jossa Perpetua hyvästeli veljensä ja sanoi toisille kristityille: ”Pysykää lujina uskossa ja rakastakaa toisianne. Älkää antako meidän kärsimystemme pelästyttää itseänne.” Sitten eläinten hyökkäyksestä selvinneet naiset määrättiin teloitettaviksi. Ystävättäret vaihtoivat viimeisen rauhan suudelman. Hermostunut gladiaattori ei onnistunut tappamaan Perpetuaa ennen kuin tämä itse ohjasi miekan kurkulleen. Lopulta gladiaattorien miekat surmasivat Perpetuan ja Felicitaksen. Heidän rohkeutensa teki suuren vaikutuksen vankilanjohtajaan, joka kääntyi itsekin kristityksi. Perpetuan ja Felicitaksen ystävät ottivat huostaansa heidän lapsensa.

Perpetuasta ja Felicitaksesta kertovan passion jälkikirjoituksesta lukee: ”Sen, joka haluaa palvoa Jeesuksen Kristuksen kunniaa, on luettava näitäkin esikuvia, jotka eivät ole entisiä halvemmat. Nämä viimeiset voiman teot todistavat, että yksi ja sama Pyhä Henki yhä vielä vaikuttaa, kaikkivaltiaan Isän Jumalan ja hänen Poikansa, meidän Herramme, Jeesuksen Kristuksen kanssa, jonka on kunnia ja loppumaton valta. Aamen.”

Vuonna 1907 löydettiin Karthagon kaivauksissa Basilica Majorumista, minne heidät oli haudattu, heidän kunniakseen sepitetty muistokirjoitus.

Pyhien Perpetuan ja Felicitaksen muistopäivänä (7.3.) vietettävän Pyhän Messun päivän rukous:

Isä Jumala, sinun rakkautesi vahvistamina pyhät veritodistajasi Perpetua ja Felicitas kestivät pelkäämättä tuskallisen marttyyrikuoleman. Suo heidän esirukoustensa tähden, että rakkautemme sinuun jatkuvasti kasvaisi. Tätä pyydämme Herramme Jeesuksen Kristuksen, sinun Poikasi, kautta, joka kanssasi elää ja hallitsee Pyhän Hengen yhteydessä, Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.
(Roomalainen Messukirja, s. 589)

Isä Tri Nguyen

Lähteet:

Adalbert Engelhart OSB, Pyhien vuosi, Pyhien kalenteri vuoden jokaiselle päivälle, KATT, Saarijärvi 2001, ss. 75-76.
Outi Kecskeméti, Taivaallisia suojelijoita, KATT, Helsinki 2002, s. 47.
Tuula Luoma, Käsikirja katolisista pyhimyksistä, Amanda, Vantaa 2015, ss. 37-38.
www.catholic.org/saints/ tai www.catholic-forum.com/saints/indexsnt.htm
Ross & Shira Lander, "Perpetua and Felicitas" in vol. 2 of The Early Christian World, ed. Philip Esler, New York: Routledge, 2000.
Heffernan, Thomas J., The passion of Perpetua and Felicity. Oxford: Oxford University Press, 2012.

Riemuvuosi 2025 ja Kirkkovuoden tavallinen aika

28/2/2025

Jeesuksen salaisuus
Kirkkovuosi eli kirkon liturginen vuosi eroaa kalenterivuodesta siten, että siinä seurataan Jeesuksen elämää. Vuoden mittaan kirkko viettää Jeesuksen Kristuksen koko salaisuutta: hänen ihmiseksi tulemisestaan ja syntymästään aina taivaaseen astumiseensa ja helluntaihin sekä autuaallisen toivon ja hänen tulemisensa odotukseen asti. ”Näin muistellen lunastuksen salaisuuksia kirkko avaa uskoville Herransa voiman ja ansioiden aarteet niin, että ne tulevat läsnäoleviksi kaikkina aikoina ja uskovat pääsevät kosketuksiin niiden kanssa ja täyttyvät pelastuksen armolla” (SC 102).

Kirkkovuosi jaetaan kolmeen suureen osaan: jouluaika, pääsiäisaika ja vuoden tavallinen aika. Se alkaa siis ensimmäisestä adventista ja sisältää juhla-ajat, juhlat ja tavallisen ajan jakaantuneena vuoden ajalle. Erityisesti kirkkovuoden tavalliseen aikaan sijoittuu useita Herran juhlapäiviä, pyhimysten juhlia ja muita kirkollisia juhlia, mutta ne ovat yksittäisiä päiviä eivätkä juhla-aikoja.

Tavallisen ajan 2 jaksoa
Kirkkovuoden tavallinen aika sijoittuu oikeastaan kahtena jaksona joulu- ja pääsiäisajan väliin vuorotellen niiden kanssa. Ensin alkaa ensimmäinen osa maanantaina, joka seuraa tammikuun 6. päivän jälkeistä sunnuntaita (Herran kaste), ja se kestää tuhkakeskiviikkoa edeltävään tiistaihin. Helluntain jälkeisenä maanantaina alkaa uudelleen tavallinen aika, sen toinen osa, ja päättyy ensimmäiseen adventtisunnuntaihin. Tänä aikana mietiskelemme Jeesuksen julkista elämää, hänen ihmetekojaan ja opetuksiaan, erilaisia tapahtumia hänen elämässään, kun hän muovasi tulevaa kirkkoaan ja sen paimenia. Kirkkovuoden viimeinen sunnuntai on Kristuksen kuninkuuden juhlapyhä.

Liturginen vuosi tuo esiin yhden ainoan pääsiäissalaisuuden eri puolia. Joulu- ja pääsiäisaika korostavat puolestaan pelastuksemme alkuvaiheita ja huipentuvia loppuvaiheita, mutta kirkkovuoden tavallinen aika antaa meille osallisuuden pääsiäissalaisuuden hedelmien täyteydestä. Pääsiäisen kolmen pyhän päivän säteilyn valaisemana ylösnousemuksen uusi aika täyttää kirkkaudellaan koko liturgisen vuoden, erityisesti koko sen tavallisen ajan. ”Herran armon vuosi” (Luuk. 4:19) läpäisee ja kirkastaa tavanomaisesti ja totunnaisesti läpi tavallisen ajan, jolloin ei erityisesti korosteta mitään Kristuksen salaisuuden puolta erikseen, vaan pikemminkin vietetään Kristuksen salaisuutta koko sen täyteydessään. Varsinkin sunnuntaisin vietettynä tämä juhla on ”koko liturgisen vuoden perustus ja ydin” (SC 106).

Vihreys ja toivo
Nämä sunnuntait, jolloin ei ole mitään erityistä juhlaa, ovat nimeltään kirkkovuoden sunnuntaita, ja ne erotetaan järjestysnumeroilla. Tavallisena aikana on yhteensä 33 tai 34 sunnuntaita. Tämä luku puolestaan viittaa symbolisesti Jeesuksen maanpäällisen elämän pituuteen: 33 tai 34 vuoteen. Tavallisen ajan liturginen väri on vihreä, ja se ikään kuin kertoo Jeesuksen kestävästä, elävästä ja ikuisesta totuudesta. ”Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti” (Hepr. 13:8). Hän on siis ikivihreä Totuus, joka kiehtoo ja vetää puoleensa jatkuvasti kaikkien aikakausien ihmisiä. Hänellä on aina sama ilosanoma, ikuisen elämän sanat (Joh. 6:68), kaikille ihmisille, vaikka aikakaudet vaihtuvat.

Katolisessa kirkossamme on tällä hetkellä käynnissään uusi tavallinen riemuvuosi, Jubileum 2025. Sellaisia on tapana viettää joka 25. vuosi. Riemuvuoden tunnuslause on Toivon pyhiinvaeltajat (Peregrinantes in Spem), joka on esitetty vihreillä kirjaimilla logon alaosassa. Vihreys on myös merkki toivosta, joka on tärkeä resurssi ja jonka varassa astutaan huomiseen. Kristillinen toivo toimii elämän lähteenä: ei voi elää ilman toivoa! Toivon pyhiinvaeltajina odotamme parempaa tulevaisuutta toivossa. Riemuvuoden julistamisbullassaan Spes non confundit (Eikä toivo ole turha) paavi Franciscus puhuu toivon merkeistä, merkeistä, jotka odottavat meidän tekojamme: työtämme rauhan, elämän välittämisen, vankien, sairaiden, nuorten, siirtolaisten ja vanhusten ja ennen kaikkea köyhien hyväksi.

Sekä riemuvuosi että kirkkovuoden tavallisen ajan vihreä väri kutsuvat meitä olemaan toivon pyhiinvaeltajia. Usein jokapäiväisen elämän olosuhteet ja maailman tapahtumat vaativat suurempaa kutsua toivoon. Ja Kristus on loppujen lopuksi meidän ainoa toivomme ja pelastuksemme.

”Tavallinen” = ”täyteys”
Sana ”tavallinen” viittaa siihen, mitä yleensä tai normaalisti tehdään. Se kuulostaa usein esiintyvältä, yleiseltä ja totunnaiselta tapahtumalta, jossa ei odoteta mitään erityisen uutta. Jeesuksessa Kristuksessa on itse asiassa Jumalan ilmoituksen täyteys ja lopullisuus (DV 2). Kristus, Jumalan ihmiseksi tullut Poika, on Isän täydellinen ja lopullinen Sana: ”Monet kerrat ja monin tavoin Jumala muinoin puhui isillemme profeettojen suulla, mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan” (Hepr. 1:1-2). Hänen jälkeensä ei enää anneta muuta ilmoitusta, koska hänessä Isä Jumala on sanonut kaiken, eikä muuta sanaa ole olemassakaan. Pyhä Ristin Johannes korostaa vielä selvästi: ”Se joka Pojan tultua haluaisi vielä kysyä Jumalalta jotakin tai odottaisi häneltä näkyjä tai ilmestyksiä, se ei ainoastaan menettelisi järjettömästi vaan suorastaan loukkaisi Jumalaa, koska ei halua kiinnittää katsettaan yksin Kristukseen kaipaamatta enää mitään muuta tai jotakin uutta” (Subida del monte Carmelo 2, 22, 3-5).

Kirkkovuoden sunnuntaisin on siis meille aivan ”tavallista” kiinnittää katseemme yksin Kristukseen ”odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja hänen kunniakasta tulemistaan”, sillä Jumalan uutta ilmoitusta ei enää tule. Saarnaajan vakuuttava tunnuslause: ”Ei ole mitään uutta auringon alla” (1:9) soveltuu nyt kirkon uskon talletukseen (depositum fidei), johon ei tule enää mitään uutta. ”Tämä kristillinen pelastussuunnitelma, joka on uusi ja lopullinen liitto, ei koskaan tule katoamaan eikä ole odotettavissa uutta julkista ilmoitusta ennen Herramme Jeesuksen Kristuksen kunniakasta ilmestymistä” (DV 4). Vaikka ilmoituksen antaminen on päättynyt, sen sisältöä ei ole vielä ammennettu tyhjiin. Kristillisen uskon tehtävänä on vuosisatojen kuluessa ymmärtää sen sanomaa yhä syvällisemmin.

Eukaristian vietto ja lupausten täyteys
Historian puitteissa toteutuva Jumalan pelastussuunnitelma täyttyi Jeesuksen pääsiäisessä ja Pyhän Hengen vuodattamisessa. Jeesuksen pääsiäisen ”hetki” läpäisee ja kantaa koko historian. Nyt me saamme esimakua historian päättymisestä, ja Jumalan valtakunta astuu meidän aikaamme, varsinkin Eukaristian vietossa. Vanhan testamentin lupaukset ovat jo täyttyneet, tulevaisuus löytyy nykyisyydessä: se, mitä piti tulla, on jo nyt tullut! Kirkko lukee ja elää kaikki pelastushistorian tapahtumat liturgiansa ”tänä päivänä” eli nyt-hetkessä uudelleen. Tulevaisuus tulee ikuiseksi nykyhetkeksi, koska Jumalan lopullinen ilmoitus on jo täyttynyt ainoastaan Jeesuksessa Kristuksessa, joka on aina meidän aikalaisemme. Kristus on ihmiseksi tulemisellaan yhdistänyt itsensä jokaiseen ihmiseen, ja Jumalan tarkoituksena on ”Kristuksessa yhdistää yhdeksi kaikki, mitä on taivaassa ja maan päällä” (Ef. 1:10).

Kirkkovuoden tavallinen aika kutsuu meitä viettämään ”tavallista” elämäämme pyhyydessä, uskollisessa ystävyyssuhteessa Jeesuksen kanssa, joka on ”tie, totuus ja elämä” (Joh. 14:6). Kasteen kautta meistä on tullut ”eläviä kiviä”, jotta meistä rakentuisi ”hengellinen huone” ja muodostuisi ”pyhä papisto” (1 Piet. 2:5). Kaste tekee meidät osallisiksi yhteisestä pappeudesta. Se painaa sieluumme katoamattoman hengellisen sinetin, kasteluonteen, joka vihkii meidät kristilliseen jumalanpalvelukseen. Me kuulumme Kristukselle, siksi osallistumme myös hänen papilliseen, profeetalliseen ja kuninkaalliseen tehtäväänsä. Jos pidämme “sinettimme tallella” loppuun asti, voimme kuolla ”uskon sinetillä merkittyinä” ja ylösnousemuksen toivossa. (KKK 1267-1274)

Isä Tri Nguyen

Lähteet ja kirjallisuudet:

Katolisen kirkon katekismus, LEV & KATT, Jyväskylä 2005, II osa, nrot 1135-1209.
Katolisen kirkon katekismuksen kompendium, LEV & KATT, Keuruu 2013, II osa, nrot 218-249.
Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio Pyhästä liturgiasta eli Sacrosanctum Concilium (4.12.1963)
Vatikaanin II kirk.kok., konstituutio jumalallisesta ilmoituksesta, Dei Verbum (18.11.1965)
paavi Pius XII, kiertokirjeet Mystici Corporis (29.6.1943) ja Mediator Dei (20.11.1947)
paavi Paavali VI, kiertokirje Mysterium fidei (3.9.1965) ja apostolinen kirje Mysterii Paschalis (14.2.1969)
Yleiset ohjeet kirkkovuotta varten ja kalenteri, Roomalainen Messukirja, Pieksämäki 1999, ss. 82-101
Wilfrid Stinissen, Ikuisuus keskellä aikaa, suom. Anna-Maija Raittila, Karas-Sana, Helsinki 1994

<<Previous

Forward>>

Kuukauden pyhimys: pyhä Vincentius Ferrer, pappi (5.4.)

Adoraatio ja rippitilaisuus nuorille pe 4.4.

Paaston retretti: LA 29.3.2025 (suomeksi), klo 9-15

Paastonajan esimerkki: Pyhä Joosef, Neitsyt Marian puoliso

Ensikommuunio-opetus /1st Holy Communion Teaching: Tampere 2024/2025: Su 23.3.

Eukaristia (45): Fractio panis et Agnus Dei

Tuhka ja Toivo / Ashes and Hope

Maaliskuun pyhimys: Pyhä Francisca Roomalainen, sääntökuntalainen (9.3.)

Kuukauden pyhimys: pyhät Perpetua ja Felicitas, marttyyrit (7.3.)

Riemuvuosi 2025 ja Kirkkovuoden tavallinen aika

Uutissivu

Arkisto

Hakusanat